Arvostelu: Halloween 4 (Halloween 4: The Return of Michael Myers - 1988)

HALLOWEEN 4

HALLOWEEN 4: THE RETURN OF MICHAEL MYERS

Ohjaus: Dwight H. Little
Pääosissa: Ellie Cornell, Donald Pleasence, Danielle Harris, Beau Starr, Sasha Jenson, Kathleen Kinmont, Michael Pataki, George Sullivan ja George P. Wilbur
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 16

John Carpenterin ohjaama kauhuelokuva Halloween - naamioiden yö (Halloween - 1978) oli valtava hitti, mikä on vuosien varrella noussut klassikon asemaan yhtenä kaikkien aikojen ylistetyimpänä kauhuelokuvana. Pari vuotta myöhemmin leffa sai jatkoa filmillä Halloween II - tappajan paluu (Halloween II - 1981), mikä ei kuitenkaan saanut yhtä hyviä arvioita, eikä se ollut läheskään yhtä iso menestys kuin ensimmäinen osa. Toisen osan jälkeen tekijät eivät enää halunneet jatkaa murhaaja Michael Myersin tarinaa ja he päättivät muokata sarjaa uuteen suuntaan, missä jokainen elokuva kertoisi eri kauhutarinan. Tällä idealla tehty Halloween III - pahuuden yö (Halloween III: Season of the Witch - 1982) oli kuitenkin sekä taloudellinen pettymys, että kriitikoiden ja sarjan fanien lyttäämä teos. Huonon vastaanoton vuoksi tekijät päättivät heti, että seuraavassa osassa Michael Myersin täytyy palata takaisin. Cannon Films -yhtiö pyysi John Carpenteria työstämään jatko-osan ja Carpenter kirjoittikin yhdessä Dennis Etchisonin kanssa neljännen filmin käsikirjoituksen. Yhtiö ei kuitenkaan ollut tyytyväinen heidän tekstiinsä ja alkoi suunnittelemaan omaa versiotaan jatkotarinasta. Uudeksi kirjoittajaksi palkattiin Alan B. McElroy, jonka täytyi työstää koko teksti vain hieman yli viikossa lähestyvän käsikirjoittajalakon vuoksi. Kuvaukset alkoivat huhtikuussa 1988 ja lopulta Halloween 4 sai ensi-iltansa saman vuoden halloweenina. Yhdysvalloissa filmi vieläpä julkaistiin lisänimellä "The Return of Michael Myers", painottamaan hahmon paluuta, jotta leffa menestyisi paremmin. Elokuva oli pienimuotoinen hitti, mutta se sai paljon negatiivisia arvioita. Itse en ollut aiemmin nähnyt tätä leffaa. Tutustuin sarjaan kahdeksan vuotta sitten katsomalla Rob Zombien ohjaaman uudelleenfilmatisoinnin Halloween (2007) ja näin alkuperäisen teoksen vasta muutama vuosi sitten. Rakastuin alkuperäiseen teokseen ja olenkin katsonut sen nyt joka halloweenina uudestaan. Lisäksi olen joka halloweenille arvostellut yhden sarjan osista. Viime vuonna käsittelyssä oli muusta sarjasta irrallinen Halloween III - pahuuden yö, joten nyt oli aika päästää Michael taas valloilleen Halloween 4:ssä.

Kymmenen vuotta kohtalokkaan halloween-yön jälkeen Michael Myers siirretään uuteen mielisairaalaan. Siirron aikana Michael tappaa vartijansa ja pakenee, lähtien etsimään edesmenneen Laurie Stroden tytärtä Jamieta...

Laurie Strodea kahdessa ensimmäisessä Halloweenissa näytellyt Jamie Lee Curtis ei enää halunnut palata sarjan pariin, joten hahmo on päätetty kylmästi tappaa. Tämä on tietty heti aikamoinen kolaus leffan nilkkaan, sillä katsoja voi kokea olonsa petetyksi, kun hän on kahden elokuvan ajan jännittänyt, selviääkö Laurie Michaelin hyökkäyksiltä vain, jotta tämä tapetaan ennen tämän leffan tapahtumia. Noh, kymmenen vuoden aikana Laurie on saanut tyttären, joka on tietty nimetty Jamieksi Curtisin mukaan. Danielle Harrisin Jamie on mielenkiintoinen lisäys ja on ihan hauska, että tälläkin kertaa päähenkilöllä on yhteys murhaajaan, Michaelin ollessa Jamien eno. Elokuvaa kuvatessaan noin 10-vuotias Harris on yllättävänkin vakuuttava roolissaan. Jamien osa vaatii lopulta lapsinäyttelijältä paljon ja Harris hoitaa hommansa hienosti.

Äitinsä kuoltua Jamie asuu sijaisperheen luona, johon kuuluvat äiti Darlene (Karen Alston), isä Richard (Jeff Olson), sekä tärkeimpänä heidän tyttärensä, teini-ikäinen Rachel (Ellie Cornell). Rachel on aluksi hieman ärsyttävä tapaus, mutta muuttuu onneksi pidettävämmäksi, mitä pidemmälle filmi kulkee. Muita hahmoja leffassa ovat mm. Michaelin lääkäri Hoffman (Michael Pataki), Rachelin poikaystävä Brady (Sasha Jenson), sekä sheriffi Meeker (Beau Starr) ja tämän tytär Kelly (Kathleen Kinmont). Suuri osa hahmoista on aika tylsiä tapauksia ja etenkin Rachelin, Bradyn ja Kellyn välinen kolmiodraama ei jaksa kiinnostaa lainkaan. Näyttelijät ovat kuitenkin kelvollisia rooleissaan.
     Michael Myers (asussa pääasiassa George P. Wilbur, mutta parissa kohtauksessa Tom Morga) ei ole ihan yhtä vakuuttava ja pelottava tapaus kuin aiemmin. Hahmon ikoninen naamari (minkä hän käy kai hommaamassa kaupasta, mikä on hieman hassua, sillä luulisi, että hänen tekojensa jälkeen kyseisen naamion myyminen olisi kiellettyä) on jotenkin halvemman näköinen, eikä Michaelista huou samaa pahuutta kuin ennen. Onneksi hahmosta saadaan uhkaavampi leffan loppupäässä.
     Näissä slasher-leffoissa ei ole mikään yllätys, että murhaaja tulee aina takaisin, vaikka hänet kuinka usein tappaisi, mutta erikoista on, että tohtori Loomiskin (Donald Pleasence) tekee paluun, vaikka Halloween II:ssa hän selvästi kuoli. Tämän leffan mukaan hän on vain saanut hieman palovammoja. Mikäpäs siinä, kun Loomis on kuitenkin erittäin mainio hahmo ja Pleasence on jälleen erittäin hyvä roolissaan. Hahmo jankuttaa yhä täysin samoja asioita, mutta Pleasencen karisma antaa tämän anteeksi.

Tekijöiden aiempi suunnitelma tehdä jokaisesta Halloweenista oma tarinansa, on mielenkiintoinen idea ja se olisi varmaan voinutkin toimia, jos heti ensimmäinen yritys tästä, Halloween III - pahuuden yö ei olisi ollut niin järkyttävän huono. Tekijätkin ovat selvästi tajunneet, mitä tuli tehtyä, kun tämä neljäs osa nimettiin "Michael Myersin paluuksi" Yhdysvalloissa. Halloween 4 ei ole kovin kummoinen tekele, mutta todella, todella surkean kolmososan jälkeen tämä tuntuu huomattavalta parannukselta. Alkuperäisen Halloween - naamioiden yön mestarillisuuteen ei todellakaan ylletä, mutta on tämä tarpeeksi kelvollinen paluu Michaelin tarinaan. Leffalla kestää oma aikansa löytää itsensä - harmillisesti jopa lähes tunnin ajan - mutta kun oikea suunta vihdoin löytyy, filmi tarjoaa erittäin mainiota ja tiivistunnelmaista menoa. Elokuvan loppuhuipennus on selvästi sen parasta antia, varsinkin jännittävän kattokohtauksen vuoksi ja kaikki johtaa aivan mahtavaan lopetuskohtaukseen, mikä pistää ihon kananlihalle.

Ensimmäisen tunnin aikana nähdään kuitenkin paljon aika yhdentekeviä hetkiä, joiden vuoksi filmi ei nouse saavuttamaan lopussa tavoittelemaansa potentiaalia. Ensimmäinen tunti ei erityisemmin jännitä ja siinä on joitain kohtauksia, mitkä eivät herätä lainkaan katsojan mielenkiintoa. Joissain kohdissa elokuva nappaakin yhtäkkiä mukaansa, mutta pian katsoja tajuaa sen johtuvan ihan vain sarjan ikonisen tunnusmusiikin käytöstä. Pariin kohtaan on saatu ihan hauskoja hetkiä, kun kaupungin asukkaat saavat tietää Michaelin paluusta ja lähtevät yhdessä metsästämään tätä. Kun puskasta vähän kuuluu jotain ääntä, niin asukkaat ampuvat haulikkonsa ja kiväärinsä tyhjäksi, luullensa tappaneen Michaelin. Loppuhuipennus pelastaa paljon muuten todella keskinkertaisesta teoksesta. Jos elokuva olisi kokonaisuudessaan yhtä toimiva, se saattaisi olla jopa parempi kuin Halloween II - tappajan paluu.

Elokuvan on ohjannut Dwight H. Little, joka ei ollut tätä ennen tehnyt kuin muutaman pienen filmin ja jaksoja Painajainen Elm Streetillä -kauhuelokuvasarjaan (A Nightmare on Elm Street - 1984-2010) liitännäisestä Freddy's Nightmares -televisiosarjasta (1988-1989). Little yrittää alkupäässä liikaa toistella Carpenterin työtä alkuperäisestä Halloweenista, mutta loppupäässä Little löytää oman iskunsa ja vie hieman heikosti edenneen teoksen lopussa tarpeeksi kunniakkaasti maaliin. Alan B. McElroyn käsikirjoitus lainaa paljon kahdesta ensimmäisestä osasta, mutta McElroy saa tuotua hieman jotain uutta mukaan. Halloween 4 on pääasiassa kelvollisesti kuvattu, vaikka mukana on joitakin kömpelösti sommiteltuja otoksia. Leikkaus on tarpeeksi sujuvaa ja lavasteet, puvut ja maskeeraukset tyylikkäitä. Michael Myersin maski tosin jättää toivomisen varaan. Jotkut efekteistä ovat nähneet parhaat päivänsä, mutta toisaalta se juuri tuo oman kivan lisänsä. Äänimaailma on tarpeeksi hyvä, vaikka sillä olisi voitu hieman tuoda mukaan intensiivisyyttä tiettyihin hetkiin. Säveltäjä Alan Howarth kierrättää paljon alkuperäisiä Carpenterin sävellyksiä, tuomatta mitään erityistä uutta mukaan.

Yhteenveto: Halloween 4 on keskinkertainen kauhuleffa, mutta silti erittäin piristävä lisäys sarjaan lähes umpisurkean Halloween III - pahuuden yön jälkeen. Elokuvalla kestää aikansa lähteä käyntiin ja alkupäätä tuhlataan esimerkiksi tyhjänpäiväiseen ja tylsään kolmiodraamaan. Paikoitellen nähdään hyviä hetkiä, kuten kaupunkilaisten hilpeä ryntäys metsästämään Michael Myersia, mutta tosissaan elokuva starttaa vasta loppuhuipennuksessaan. Jännite löytyy vihdoin ja kaikki johtaa todella pysäyttävään lopetuskuvaan. Michael Myersin paluu on ilo nähdä, vaikka hahmon naamio onkin tällä kertaa aika köykäinen. Tohtori Loomiksenkin toivottaa mielellään tervetulleeksi takaisin, vaikka hahmo kuolikin viimeksi. Ohjaaja Dwight H. Little ja säveltäjä Alan Howarth lainailevat paljon John Carpenterilta, mutta eivät saavuta samaa tehokkuutta ja piinaavuutta kuin alkuperäinen leffa. Silti Halloween 4 on tarpeeksi kelvollinen lisäys elokuvasarjaan ja auttaa edes jotenkin unohtamaan edellisen elokuvan kammottavat virheet.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Halloween 4: The Return of Michael Myers, 1988, Trancas International Films

Arvostelu: Rocky IV (1985)

ROCKY IV

Ohjaus: Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young, Carl Weathers, Dolph Lundgren, Brigitte Nielsen, Tony Burton, Rocky Krakoff ja Michael Pataki
Genre: urheilu, draama
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 12

Urheiludraamaelokuva Rocky (1976) oli menestys, mikä voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ja nosti Sylvester Stallonen tähdeksi, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Jatko-osat Rockyn uusintaottelu (Rocky II - 1979) ja Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III - 1982) olivat myös hittejä, joten neljännen elokuvan suunnittelu lähti nopeasti käyntiin. Kuvauksissa koettiin kuitenkin ikäviä viivästyksiä, sillä näyttelijät Carl Weathers ja Dolph Lundgren eivät tulleet juttuun, ja Weathers jopa uhkasi lopettaa leffan teon, jos Lundgren on siinä mukana. Tämän lisäksi Stallone halusi, että hänen Rocky-hahmonsa ja Lundgrenin hahmon väliset nyrkkeilyottelut sisältäisivät oikeita iskuja autenttisuuden takia, mikä johti Stallonen sairaalareissuun. Lopulta filmi saatiin kuitenkin valmiiksi ja Rocky IV ilmestyi loppuvuodesta 1985. Elokuva nousi koko sarjan tuottoisammaksi osaksi ja pitää titteliään yhä tänäkin päivänä, mutta kriitikot haukkuivat elokuvan lähes lyttyyn. Leffa jopa sai 9 Razzie-ehdokkuutta, joista se "voitti" viisi: huonoimman miespääosan, huonoimman ohjauksen, huonoimman naissivuosan, huonoimman tulokkaan ja huonoimman musiikin palkinnot. Itse näin sarjan avausosa Rockyn ensimmäisen kerran liian nuorena, jolloin pidin sitä vain tylsänä nyrkkeilyleffana. Olen kuitenkin vuosien varrella pohtinut antaa elokuvalle uuden mahdollisuuden sen saaman ylistyksen takia. Kun ilmoitettiin, että sarja saisi jälleen jatkoa leffalla Creed II (2018), päätin, että nyt olisi vihdoin aika katsoa koko sarja alusta loppuun ja arvostella se. Pari viikkoa pettymyksen aiheuttaneen Tiikerinsilmä - Rocky III:n jälkeen oli aika katsoa Rocky IV.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Rocky, Rockyn uusintaottelu ja Tiikerinsilmä - Rocky III!

Neuvostoliittolainen nyrkkeilijä Ivan Drago saapuu Yhdysvaltoihin ja haastaa sekä Rocky Balboan että Apollo Creedin taistelemaan häntä vastaan.

Sylvester Stallone sai tosiaan tästä leffasta huonoimman miespääosan Razzie-palkinnon, mikä on mielestäni hieman kummallista, sillä hän tekee paremman suorituksen kuin Rocky III:ssa. Ei Stallone yhtä hyvä ole tässä kuin kahdessa ensimmäisessä osassa, mutta hän osoittaa silti paikoitellen selkeää lahjakkuutta ja hän on jälleen pistänyt itsensä kovaan kuntoon. Myös Rocky-hahmo tuntuu paremmalta ja kiinnostavammalta tässä. Rocky III:a vaivasi paljon se, ettei Stallone vaikuttanut keksivän hahmolleen enää käyttöä, mutta tässä hänellä on edes jonkinlainen tarina kerrottavanaan.
     Rockyn lisäksi muutkin tutut hahmot tekevät paluun. Rockyn vaimo Adrian (Talia Shire) on onneksi pidettävä hahmo alusta loppuun ja hän kannustaa miestään voittoon, vaikka samalla pelkääkin tämän puolesta. Yhdessä kohtaa hahmo kuitenkin kysyy Rockylta, onko tässä hommassa enää mitään järkeä ja tällä kertaa kysymys saa katsojankin pohtimaan, jolloin katsojana saattaa jopa olla Adrianin puolella. Adrianin Paulie-veli (Burt Young) on suurimman osan ajasta hieman ärsyttävä valittaessaan lähes joka asiasta. Nyrkkeilijä Apollo Creed (Carl Weathers) on tälläkin kertaa Rockyn puolella ja on jälleen hauska seurata, kun entiset vihamiehet puhaltavat yhteen hiileen. Weathers tekee filmin parhaan roolisuorituksen. Tony Burton palaa rooliinsa Apollon kouluttajana Dukena ja saa enemmän ruutuaikaa kuin aiemmin. Myös Rockyn ja Adrianin poika (Rocky Krakoff) pääsee isommin esille.
     Tällä kertaa Rocky ja Apollo saavat tosiaan vastaansa venäläisen Ivan Dragon, jota näyttelee Dolph Lundgren. Ivan Drago on huomattavasti kiinnostavampi tapaus kuin edellisen osan äkkipikainen Clubber Lang, joka jäi todella yksiulotteiseksi rähisijäksi. Ivanille luodaan hyvää persoonallisuutta ja jopa ihan kelpo hahmokehitystä, vaikka aluksi hän vaikuttaakin vain aivottomalta jättiläiseltä. Hahmon kanssa on tehty kiinnostavia ratkaisuja, jotka toimisivat vieläkin paremmin, jos niihin olisi keskitytty lisää. Lundgren sopii täydellisesti osaansa jo pelkän ulkonäkönsä takia.
     Elokuvassa nähdään myös Sylvester Stallonen entinen rakas Brigitte Nielsen Dragon vaimona, joka hoitaa puhumisen miehensä puolesta, sekä Michael Pataki Ivan Dragon managerina. Kummankin venäläiskorostukset ovat aika stereotyyppisen huvittavia, mutta sopivat toisaalta täydellisesti leffaan.

Siinä missä Rocky ja Rockyn uusintaottelu olivat hienoja draamaelokuvia, missä keskityttiin syventämään hahmoja ja luomaan merkitystä nyrkkeilylle, Tiikerinsilmä - Rocky III heivasi kaiken tuon menemään ja pyrki olemaan vain hyvin viihdyttävä urheiluleffa, mikä sisältäisi mahdollisimman paljon nyrkkeilemistä ja hikisiä äijiä pullistelemassa lihaksiaan. Rocky IV jatkaa samalla tiellä, vaikka yrittääkin hieman saada syvennettyä hahmoja. Mitään uutta leffa ei oikestaan tuo mukaan, mutta kyllä se ihan tarpeeksi "viihdyttää" puolentoista tunnin kestonsa ajan, jotta sen jaksaa juuri ja juuri katsoa loppuun asti. Elokuvasta löytyy omat hyvät ja omat todella huonot puolensa, ja aloitetaan niistä hyvistä puolista. Kuten jo sanoin, Ivan Drago on mainio uusi vastus ja sarjan jatkamiselle on löydetty kelpo syy. Elokuvasta löytyy jopa pientä koskettavuutta, minkä lisäksi Ivan Dragon ja Apollo Creedin välinen nyrkkeilyottelu saa jopa jännittämään, mihin yksikään Rocky III:n ottelu ei kyennyt. Matsit ovat brutaalia menoa ja niissä näyttää selkeästi sattuvan.

On myös hienoa, että tekijät ovat tajunneet jättää Bill Contin "Gonna Fly Now" -treenikappaleen pois, sillä hieno kappale tai ei, sen jatkuva käyttö alkoi jo käydä rasittavaksi. Älkää kuitenkaan huoliko, sillä treenimontaasi on kuitenkin yhä tallella. Mutta vaikka aluksi onkin hauska seurata, kuinka Rocky treenaa itseään lumivuorilla sijaitsevassa mökissä kaikella mitä sieltä löytää, samalla kun Ivan treenaa jossain Neuvostoliiton laitoksessa huipputeknologisilla laitteilla, treenaaminen vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Tämä ei välttämättä haittaisi, jos elokuva ei sisältäisi jo yhtä montaasia, missä Rocky muistelee vanhoja tapahtumia ja katsojat joutuvat katsomaan noin viiden minuutin ajan pätkiä edellisistä leffoista. Kohtaus tuntuu siltä kuin joku olisi tunkenut kaiken väliin pitkän musiikkivideon, mikä ei tunnu koskaan päättyvän. Sisältöä ei siis hirveästi löydy, jos jo näin lyhyttä elokuvaa on pitänyt venyttää musiikkivideoilla. Kohottelin muutenkin kulmia leffan voimakkaalle kasarihengelle, mitä lisäsivät musiikkien lisäksi ihan käsittämättömät hölmöydet ja vaivaannuttava "juustoisuus". Kun Rocky esittelee Paulielle uuden palvelijarobottinsa, ei voi olla miettimättä, kuinka kauas on menty siitä, kun näillä hahmoilla voitettiin Oscareita.

Pariin otteeseen elokuvan aikana mietin, että tämähän on parempi kuin sarjan kolmas osa, mutta aina kun ehdin niin ajatella, leffa alkoi näyttämään todellisia värejään. Vaikken pitänyt siitä, että Tiikerinsilmä - Rocky III hukkasi kunnon tarinan ja oli vain aivotonta nyrkkeilyhömppää, on se silti parempi kuin Rocky IV, mikä on loppujen lopuksi pelkkää poliittista sanomaa koko filmi. Tuohon aikaan Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välit olivat hyvin kireät ja Stallone on yrittänyt ottaa kantaa tähän Rocky IV:llä. Elokuva yrittää viestiä, että nämä kaksi jättivaltiota voisivat yhdistyä niinkin simppelin jutun kuin nyrkkeilyn ansiosta ja kaikki voisivat olla keskenään kavereita. Ei siinä, ihan kaunis ajatushan tuo on, mutta sen toteutus on aivan järkyttävää. Loppuottelun aikana elokuvan sanoma menee pahasti typeryyden puolelle ja koko homma muuttuu niin naurettavaksi, että filmi alkaa tuntua fantasiasadulta. Rockyn pitämä puhe elokuvan lopussa on myös niin kammottavan siirappista sontaa, että hävetti. Tämä ei yksinään olisi vielä kovin paha juttu, jos leffa ei olisi ensimmäisen tuntinsa aikana viestinyt, että Ivan edustaa pahaa ja voimakasta (mutta aivotonta) Neuvostoliittoa, joka tulee marssien Yhdysvaltoihin tuhoamaan kaiken edestään. Ja leffan täytyy tietty osoittaa, että lujalla tahdolla ja kovalla periamerikkalaisella sisulla paha Venäjä saadaan kukistettua.

Mielestäni Sylvester Stallonen ei olisi pitänyt saada Razzie-palkintoa ohjauksestakaan, vaikkei hän mitään erityistä työtä teekään. Ongelmat syntyvät lähinnä hänen käsikirjoituksestaan, mitä hänen olisi pitänyt pohtia aika paljon uudestaan. Hänen olisi pitänyt myös saada hieman logiikkaa käsittelemiinsä teemoihin, jolloin filmin ideologia ei sotisi itseään vastaan. Rocky IV on kuitenkin kuvattu ihan oivallisesti, mutta leikkauksessa olisi voinut poistaa kokonaan tarpeettoman musiikkivideon tylsistyttämästä katsojia ja lyhentää muita tarpeettoman pitkiksi venytettyjä montaaseja. Valaisu on mainiota etenkin otteluissa ja lavastajat ovat pistäneet parastaan Ivan Dragon ja Apollo Creedin ottelun aikana. Filmin ääniefektit ovat hyviä, mutta Vince DiColan sävellykset ansaitsivat palkintonsa huonoimmasta musiikista. DiColan työ vain lisää juustoista kasarihenkeä ja tekee filmistä vaivaannuttavan kaikille, jotka eivät olleet nuoria 1980-luvulla.

Yhteenveto: Rocky IV:ssä saattaa olla enemmän syvällistä sisältöä kuin pöhkössä Tiikerinsilmä - Rocky III:ssa, mutta eipä elokuvaa ole älykkyydellä pilattu. Täysin sarjaan kuulumaton palvelijarobotti, stereotyyppinen kuvaus venäläisistä, kammottava siirappisuus ja lisäpituuden saaminen jatkuvilla montaaseilla vain lisäävät elokuvan typeryyttä, eikä ole mikään ihme, että filmi on niin haukuttu. Paikoitellen se vaikuttaa ihan menevältä hömpältä ja esimerkiksi Apollo Creedin ja Ivan Dragon ottelua on viihdyttävää seurata, mutta muuten elokuva tuntuu jatkuvasti menevän sieltä, mistä aita on matalin. Loppuottelussa filmi lakkaa totaalisesti yrittämästä ja vääntää tortut ensimmäisen Rocky-elokuvan Oscar-palkintojen päälle. Lopetus on aivan naurettavaa katsottavaa, mitä vain pahentaa Rockyn pitämä puhe leffan päätteeksi. On nätti ajatus, että Yhdysvallat ja Neuvostoliitto voisivat olla kavereita ja viihtyä yhdessä nyrkkeilyn parissa, mutta kun filmi käyttää ensimmäisen tuntinsa viestien, että venäläiset ovat aivottomia tuhokoneita, leffan kiva sanoma kompastuu omaan nilkkaan ja pahasti. Stallone, Weathers ja Lundgren tekevät mainiota työtä näyttelijöinä, joten onkin harmi, ettei elokuva heidän ympärillään ole tätä laadukkaampi. Rocky IV:n katsoo juuri ja juuri kerran, muttei sitä tarvitse uudestaan nähdä. Ensimmäisen Rockyn kovimmille faneille tämän seuraaminen voi olla jopa piinaavan tuskallista. Tämän jälkeen oikein pelottaa katsoa Rocky V (1990), sillä se on haukuttu vielä huonommaksi...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rocky IV, 1985, United Artists, Metro-Goldwyn-Mayer