Arvostelu: The Mask - naamio (The Mask - 1994)

THE MASK - NAAMIO

THE MASK

Ohjaus: Chuck Russell

Pääosissa: Jim Carrey, Peter Greene, Cameron Diaz, Richard Jeni, Peter Riegert, Jim Doughan, Amy Yasbeck, Orestes Matacena, Jeremy Roberts, Ben Stein, Reg E. Cathey ja Ivory Ocean

Genre: komedia, rikos

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 12

The Mask - naamio perustuu Dark Horse Comicsin samannimiseen sarjakuvaan, jota on julkaistu epäsäännöllisestä vuodesta 1991 lähtien. Jo ennen kuin ensimmäistä numeroa oli edes julkaistu, sarjakuvafirmalle työskentelevät Mike Richardson ja Todd Moyer alkoivat kaupitella sarjakuvan elokuvaoikeuksia. New Line Cinema tarttui projektiin, mutta elokuvan suunnitteluprosessi kesti ajateltua kauemmin. Aluksi elokuvasovituksen oli tarkoitus olla synkkä kuin sarjakuva ja jossain kohtaa suunnitteilla oli kauhuleffa, kunnes ohjaajaksi valittu Chuck Russell päätti viedä filmatisoinnin kevyempään suuntaan. Päärooliin suunniteltiin Rick Moranista, Robin Williamsia ja Martin Shortia, kunnes roolin nappasi tuohon aikaan lähes tuntematon Jim Carrey. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 1993 ja lopulta The Mask - naamio sai maailmanensi-iltansa 28. heinäkuuta 1994 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli jättimäinen menestys, jopa ilmestymisvuotensa neljänneksi menestynein leffa, joka keräsi kehuja kriitikoiltakin, minkä lisäksi elokuva sai parhaan miespääosan Golden Globe -ehdokkuuden ja parhaiden erikoistehosteiden Oscar-ehdokkuuden. Itse katsoin The Mask - naamion vasta vajaa kymmenen vuotta sitten Netflixistä ja pidin sitä hauskana hömppänä. Pitkän metsästyksen jälkeen onnistuin löytämään hyllyyni elokuvan kotimaisen Blu-ray -julkaisun, yhden harvinaisimmista Suomessa ja olen pitkään pohtinut leffan uudelleenkatselua. Kun huomasin The Mask - naamion täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa elokuvan uudestaan ja samalla arvostella sen!

Stanley Ipkiss saa haltuunsa eriskummallisen vihreän naamion, joka kasvoille puettuna muuttaa tästä epävarmasta ja epäonnisesta pankkivirkailijasta riehakkaan ja supervoimaisen veijarin. Stanley joutuu ongelmiin, kun hänen uusi yöllinen alter egonsa sekaantuu paikallisen rikollisorganisaation bisneksiin.

Vielä vuonna 1993 Jim Carrey oli lähes tuntematon koomikonalku, joka tiedettiin lähinnä In Loving Color -ohjelmasta (1990-1994). Seuraavan vuoden helmikuussa Carrey nousi kuuluisaksi komediallaan Ace Ventura - lemmikkidekkari (Ace Ventura: Pet Detective - 1994). Koomikosta innostuneiden ei tarvinnut kauaa odottaa Carreyn uutta leffaa, sillä The Mask - naamio ilmestyi jo puoli vuotta myöhemmin ja se oli jättihitti. Carrey on täydellinen valinta elokuvan päärooliin Stanley Ipkissiksi. Siis niin täydellinen, että on täysi mahdottomuus kuvitella ketään muuta rooliin. Hän taitaa oivallisesti hönön reppanan osan, Stanleyn ollessa varsinainen epäonnen ja epävarmuuden lähettiläs. Kuitenkin kun mystinen vihreä naamio saapuu kuvioihin, Stanley muuttaa itsensä sen avulla hyperenergiseksi ja räävittömäksi sekopääksi, jota ei pidättele mikään ja joka pystyy oikeastaan kaikkeen - vain Stanleyn oma mielikuvitus on rajana. Ace Venturassa Carrey osoitti riehakkaat lahjansa naaman, äänen ja koko kehon vääntelyssä ja hän vie tämän vielä pidemmälle Stanleyn uutena alter egona, Naamiona. Jos siis Carrey kutitteli enemmän ärsytys- kuin nauruhermoja lemmikkidekkarina, on turha odottaa, että hän voittaa puolelleen Stanleynä.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Richard Jeni Stanleyn turhan itsevarmana työkaverina Charliena, Peter Riegert komisario Kellawayna, Amy Yasbeck journalisti Peggynä, Peter Greene gangsteri Dorian Tyrellinä, joka suunnittelee kaappaavansa vallan pomoltaan, mafioso Nikolta (Orestes Matacena), sekä Cameron Diaz ihka ensimmäisessä elokuvaroolissaan Dorianin tyttöystävänä Tinana, joka laulaa Nikon klubilla ja johon Stanley iskee silmänsä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat oivallisesti, joskin kaikki jäävät Carreyn räväkän show'n varjoon. Debyyttirooliksi Diaz hoitaa hommansa erityisen mainiosti.

Nykyään sarjakuviin perustuvat elokuvat ovat yksi Hollywoodin moderneista peruspilareista ja niitä pusketaan teattereihin suunnilleen joka toinen kuukausi. 1990-luvun puolessa välissä sarjakuvasovituksia oli kuitenkin vain kourallinen, niistä tunnetuimpina DC Comicsin ikonisimmista hahmoista tehdyt Teräsmies (Superman - 1978) ja Batman (1989), sekä niiden ailahtelevan vastaanoton saaneet jatko-osat. Näiden perässä, mutta muutamia vuosia ennen kuin sarjakuvaleffojen suosio räjähti, ilmestyi The Mask - naamio, joka on edelleen yksi vekkuleimmista tapauksista genressään. Vaikka filmatisointi on lukemani perusteella huomattavasti kepeämpi ja perheystävällisempi kuin synkkää huumoria ja roisia väkivaltaa sisältävä lähdemateriaali, lopputulos on silti ilahduttava ja elokuva jaksaa viihdyttää makeasti yhä kolmekymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Leffa lähtee vielä aika rauhallisesti liikkeelle, esitellen hyvän tovin Stanleyn elämää ja rakentaen mysteeriä vihreän naamion ympärille. Kun Stanley vihdoin pistää maskin naamalleen, nupit väännetään saman tien kaakkoon ja lähes koko loppuelokuva onkin sitten hurjaa tykitystä. Osaamattomissa käsissä elokuva voisi lässähtää pahasti, mutta ohjaaja Chuck Russell hoitaa tonttinsa mallikkaasti. Hän yhdistelee veikeästi totisempaa gangsterimeininkiä Looney Tunesia kopioiviin kohelluksiin. Piinkovat roistot yliherkkien liipaisinsormien kanssa kohtaavat Naamio-Stanleyn, joka pystyy täysin älyttömiin ihmetekoihin. Kontrasti on hauska ja Naamion kohtaukset pitävät hymyä huulilla, vaikka toisinaan hahmo meneekin liian pitkälle estottoman käytöksensä kanssa. Loppuhuipennus ei ole kaiken jälkeen täysi napakymppi, vaikka se sisältääkin hyvät hetkensä. Siitä huolimatta kokonaisuus riemastuttaa.

Pitkän prosessin jälkeen Mike Werb kirjoitti käsikirjoituksen, joka päätyi tuotantoon. Werbin teksti on kelvollinen pohja, josta Russell ja Carrey kumppaneineen ovat voineet ammentaa suorituksiinsa. The Mask - naamio on myös oivallisesti kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat pääasiassa mainiot, joskin ihan alun vedenalainen kohtaus ei näytä kovin uskottavalta merenpohjalta. Puvustus- ja maskeeraustiimit tekevät hyvää työtä Carreyn kanssa, tehdessään Stanleystä harmaan arkisen ja Naamiosta värikkään ja hullunkurisen. Elokuvan digitehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä, mutta toisaalta juuri hieman kököt efektit lisäävät filmin viehätystä ja piirroselokuvamaisuutta. Äänimaailma hyödyntää myös paljon looneytunesmaisia tehosteita ja säveltäjä Randy Edelman tunnelmoi menevästi musiikeillaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Mask, 1994, New Line Cinema, Dark Horse Entertainment

Arvostelu: Training Day (2001)

TRAINING DAY

Ohjaus: Antoine Fuqua
Pääosissa: Ethan Hawke, Denzel Washington, Scott Glenn, Eva Mendes, Cliff Curtis, Raymond Cruz, Noel Gugliemi, Dr. Dre, Peter Greene, Nick Chinlund, Charlotte Ayanna, Harrin Yulin, Tom Berenger, Raymond J. Barry, Macy Gray ja Snoop Dogg
Genre: rikos, draama
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 16

Training Day on Denzel Washingtonin tähdittämä rikoselokuva, mikä lähti liikkeelle David Ayerin käsikirjoituksesta. Ayer oli jo työstämässä filmin tarinaa, kun hän kiehtoutui Los Angelesissa jengejä vastaan taistelevasta CRASH-poliisiyksiköstä, joka oli paljastunut korruptoituneeksi ja jengien kanssa yhteistyötä tekeväksi. Tämä muokkasi tekstin lopulliseen muotoonsa, minkä pohjalta ohjaaja Antoine Fuqua aloitti kuvaukset kesällä 2000. Leffaa jopa saatiin kuvattua oikeilla jengikaduilla Los Angelesissa, mihin jengit eivät olleet aiemmin antaneet lupaa. Lopulta Training Day sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 2. syyskuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli menestys ja se sai paljon kehuja kriitikoilta. Leffa myös sai kaksi Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan miespääosan palkinnon. Itse olin tiennyt Training Daysta jo pidemmän aikaa, mutten ollut koskaan ennen nähnyt sitä. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin vihdoin katsoa sen ja samalla myös arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Huumepoliisiksi pyrkivä Jake Hoyt määrätään etsivä Alonzo Harrisin arvioitavaksi. Koulutuspäivänään Jake joutuu kohtaamaan kaikenlaista ja hänen käsityksensä koko työstä alkaa vähitellen muuttua.

Elokuvasta Oscar-ehdokkuuden saanut Ethan Hawke näyttelee konstaapeli Jake Hoytia, joka on innokkaasti siirtymässä huumepoliisin hommiin, uskoen voivansa tehdä sankaritekoja ja parantaa Los Angelesia. Jo ensimmäisen vartin aikana Jake saa kuitenkin huomata olleensa aivan liian sinisilmäinen. Koulutuspäivänsä aikana hahmo alkaakin kokea suurta muutosta ja on mielenkiintoista seurata, kun naiivista keltanokasta alkaa kuoriutua katu-uskottavampi kyttä.

     Hawke on erittäin hyvä roolissaan, mutta jää lopulta täysin Denzel Washingtonin varjoon, joka on elokuvan todellinen tähti. Washington voitti Oscar-palkinnon roolityöstään etsivä Alonzo Harrisina ja täysin ansaitusti. Washington huokuu karismaa eksentrisenä huumekyttänä, joka ei todellakaan tee asioita ohjekirjan mukaisesti. Hän on hauska, uhkaava, viihdyttävä ja karmiva, luoden hahmon, jota on aivan mahtavaa seurata elokuvassa, mutta jollaista ei koskaan haluaisi tavata tosielämässä. Olisikin kiinnostavaa tietää, kuinka iso osa Alonzosta oli käsikirjoituksessa ja kuinka paljon Washington improvisoi mukaan. Hän valtaa elokuvan itselleen heti saapuessaan mukaan kuvioihin ja jo yksinään tekee filmistä vangitsevaa seurattavaa.

     Leffasta löytyy muutenkin paljon hyviä roolisuorituksia. Scott Glenn on mainio huumediilerinä ja Cliff Curtis, Raymond Cruz ja Noel Gugliemi veikeät rikoskolmikkona. Eva Mendes tekee yhden uransa ensimmäisistä elokuvarooleista Alonzon tyttöystävänä, minkä lisäksi rap-artisti Snoop Dogg ja laulaja Macy Gray tekevät pienet roolit rikollisina.

Training Day osoittautui erinomaiseksi rikosjännäriksi, joka piti minut tiukasti mukanaan läpi parin tunnin kestonsa. Nimensä mukaisesti elokuva kertoo yhden koulutuspäivän tapahtumat, mihin mahtuu kaikenlaista tappeluista ampumavälikohtauksiin ja takaa-ajoista suuriin paljastuksiin. Hienoa on, kuinka upeasti ja uskottavasti päähenkilön kehityskaari on saatu kirjoitettua. Kehitys on suuri, vaikka kaikki tapahtuukin yhden päivän aikana. Hawken ja Washingtonin kemiat kohtaavat täydellisesti ja katsojana on heti valmis hyppäämään heidän matkaansa pidättämään päihderikollisia. Mutta pian niin Jakelle kuin katsojallekin isketään esiin totuus. Kun Jake kertoo Alonzolle, miksi hän haluaa huumepoliisiksi, Alonzo nauraa tälle päin naamaa. Ei Los Angelesin rikollisuutta päihitetä leikkimällä sankaripoliisia. Poliisit tekevät kyseenalaisia ja jopa rikollisia tekoja, jotta saavat rikollisia päihitettyä ja Jaken moraali pistetään kaiken aikaa koetukselle.

Juurikin tämä moraalin tökkiminen pitkin leffaa pitää homman kutkuttavana. Yrittääkö Jake kaikesta huolimatta hoitaa hommat rehdisti ja lain mukaan, vai taipuuko hän käyttämään Alonzon arveluttavia metodeja? Poliisien ja rikollisten välistä suhdetta pohdiskellaan kiehtovasti ja iskevän lisäyksen elokuvaan tuo viime vuosien aikana yhä vain isommin uutisiin nousseet tapaukset poliisien vallan väärinkäytöstä. Korruptio on kuitenkin niin syvälle uppoutunut, että katsoja alkaa vähemmästäkin pohtimaan, mitä asialle voi edes tehdä, jos lainvalvojat ovat pahoja? Kuka pistää heidät vastuuseen teoistaan? Jännitettä pääkaksikon välillä rakennetaan vakuuttavasti, kunnes kaikki eskaloituu erittäin tiivistunnelmaisessa loppuhuipennuksessa.

Ohjaaja Antoine Fuqua rakentaa loistokkaasti tunnelmaa, kasvattaen jännitettä vähitellen. Fuqua syventyy hienosti rikollisiin henkiin ja saa näyttelijöistään kaiken irti. Käsikirjoituksesta vastaava David Ayer saattaa tehdä tässä uransa parasta työtä, sillä tämän jälkeen hänen filmografiaansa on kuulunut aikamoisia epäonnistumisia (köh, vuoden 2016 Suicide Squad, köh). Teknisestikin Training Day on onnistunut. Kuvaus on tyylikästä, mitä tukee oiva valaisu etenkin loppuleffassa. Värimaailmakin on oivallisesti tyylitelty. Lavasteet ovat hienot, kuten myös asut. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Mark Mancinan säveltämät musiikit tuovat oman panoksensa leffan tunnelmaan.

Yhteenveto: Training Day on loistokas rikosjännäri, joka saa pelkän yhden päivän tapahtumista kerrottua vaikuttavan tarinan. Ethan Hawke ja Denzel Washington ovat nappivalinnat rooleihinsa keltanokkapoliisiksi ja konkarikytäksi, joiden ajatusmaailmat ja moraalit kohtaavat useasti koulutuspäivän aikana. Molemmat hahmot ovat kiinnostavia ja näyttelijöiden kemiat osuvat täysillä yhteen. Washington ehdottomasti ansaitsi Oscar-pystinsä. Elokuva pitää todella tiukasti mukanaan, tarjoten oivaa huumoria, sekä jännittäviä vaaratilanteita sopivassa suhteessa. Meno käy kaiken aikaa tiivistunnelmaisemmaksi, kunnes kaikki eskaloituu väkevässä lopetuksessa. Antoine Fuquan ohjaus on lahjakasta ja David Ayerin käsikirjoitus yllättävänkin hyvä. Kaiken kaikkiaan Training Day on kova teos, joka toimii täysillä yhä 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Training Day, 2001, Warner Bros., Village Roadshow Pictures, NPV Entertainment, Outlaw Productions, WV Films II