Pluribus, kausi 1 (2025) - sarja-arvostelu

PLURIBUS - KAUSI 1

Luoja: Vince Gilligan

Näyttelijät: Rhea Seehorn, Karoline Wydra, Carlos-Manuel Vesga, Miriam Shor, Samba Schutte, Menik Gooneratne ja Darinka Arones

Genre: draama, scifi

Jaksomäärä: 9

Jakson kesto: 45 minuuttia - 1 tunti 5 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 52 minuuttia

Ikäraja: 16

Pluribus on Vince Gilliganin luoma uusi scifisarja. Gilligan sai idean Better Call Saul -sarjansa (2015-2022) loppusuoralla, kyllästyttyään tekemään tarinoita rikollisista. Kun Gilligan alkoi kertoa eri kanaville työstävänsä uutta sarjaa, hänen aiempien sarjojen jättimenestys sai yhtiöt aloittamaan tarjouskilpailun siitä, kuka saisi sarjan palveluunsa. Lopulta Apple TV voitti ja kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2024, vuoden 2023 Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakon viivästettyä tuotannon alkamista. Nyt Pluribusin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Apple TV:ssä ja itse kiinnostuin sarjasta heti, kun kuulin Gilliganin tekevän uutta sarjaa - onhan miehen luoma Breaking Bad (2008-2013) suosikkisarjani. Kun sarjasta oli enää pari jaksoa julkaisematta, ryhdyin vihdoin katsomaan Pluribusta.

Menestyskirjailija Carol Sturka huomaa kauhukseen, että kaikki ihmiset hänen ympärillään joutuvat saman avaruudesta tulleen parviälyn valtaamiksi.

Better Call Saul -sarjassa näytellyt Rhea Seehorn nähdään Pluribusin pääroolissa Carol Sturkana, menestyneenä, mutta alkoholisoituneena kirjailijana, joka juuri palaa uuden kirjansa mainoskiertueelta kotiin rakkaan Heleninsä (Miriam Shor) kanssa, kun illalla maailma muuttuu täysin yhtäkkiä. Kaikki ihmiset lamaantuvat ja alkavat sätkiä, ja kun tämä loppuu, he ovat kaikki saman avaruudesta tulleen parviälyn vallassa. Carol hoksaa nopeasti olevansa ainoa ihminen, joka ei ole mieleltään osa samaa olentoa ja päättää keksiä keinon palauttaa tilanteen ennalleen. Seehorn esitteli lahjojaan jo Better Call Saulissa, mutta nyt oman sarjansa tähtenä hän pääsee tosissaan vauhtiin. Seehorn on erinomainen roolissaan, tulkiten upeasti hahmonsa monimutkikkaita tuntemuksia hurjan tapahtuman alkaessa ja edetessä. Hänen hahmonsakin on kiinnostava, kyynisen Carolin kamppaillessa erilaisten sisäisten demonien kanssa.

Pluribus osoitti, että Vince Gilligan taitaa muutakin kuin pelkän Breaking Badiin liittyvän rikollismaailman. Kyseessä on suorastaan erinomainen tieteissarja, jonka perusidea kuulostaa Ihmispaholaisilta (Invasion of the Body Snatchers - 1978), mutta joka lähtee kiehtoville uusille poluille. Vaikka tämä avaruudesta tullut parviäly valtaakin lähes kaikkien maailman ihmisten kehot, ei muukalaisten aikomus ole tuhota maailmaa ja tappaa ihmiskuntaa, vaan he kokevat nimenomaan pelastavansa ihmiset. He näkevät ihmiskunnan sotaisana ja he uskovat vilpittömästi voivansa tarjota ihmisille onnen sillä, että kaikki muuttuvat osaksi tätä kollektiivia.

Jos Pluribusilta odottaa taistelua avaruusolentoja vastaan, voi luvassa olla aikamoinen pettymys. Kyseessä on huomattavasti pohdiskelevampi alien invaasio -tarina, joka antaa katsojalle runsaasti pureskeltavaa. Sarjan koukku syntyy ajatuksesta, että ovatko nämä olennot oikeassa? Olisiko ihmiskunnalle parempi, että kaikki ovat saman parviälyn vallassa? Nimittäin sillä hetkellä, kun 99,99 prosenttia ihmiskunnasta muuttuu osaksi parviälyä, rikollisuus, väkivalta, raiskaaminen, korruptio, nälänhätä ja muu vastaava loppuu kuin seinään. Eläimet vapautetaan vankeudestaan, rahasta tulee arvotonta, kun muukalaiset jakavat kaiken elämiselle tärkeän tasaisesti kaikille ja päästölukematkin tipahtavat roimasti. Eikö tämä periaatteessa olisi ihanteellinen maailma? Vai onko ihmisyyden pointti kuitenkin se valinnanvapaus, käytti sitä vapautta sitten moraalisesti oikein tai väärin?

Joillekin katsojille sarja voi osoittautua tylsäksi, mutta itse olin koukussa heti ensiminuuteista lähtien ja jakso jaksolta ihastelin yhä enemmän sarjan lähestymistapaa aiheeseensa. Vaikka näistä avaruuden muukalaisista ei vaikuttaisi olevan mitään haittaa ja he vieläpä saman tien yhteistuumin korjaavat kaiken tuhon mitä äkillinen muutos on aiheuttanut, on sarjassa silti tietty jännite kaiken aikaa yllä. Sillä niin kuin Carol, myös katsojana on varma, että jotain hämärää tästä kaikesta kuitenkin löytyy. Kaikki vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. Vajaan tunnin mittaiset jaksot kulkevat kuin siivillä, sillä tätä kaikkea on niin kiehtovaa seurata. Oman lisänsä sarjaan tuovat erilaiset vertauskuvat. Hyvin nopeasti on selvää, että nämä muukalaiset ovat metafora tekoälylle, joka on avulias jopa tungettelevuuteen asti. Onko tekoäly ihmiskunnan tulevaisuuden suurin apu, vai sittenkin ihmisten itse kyhäämä tuho?

Vince Gilliganin johdolla ohjaus- ja käsikirjoitustiimit tekevät huikeaa työtä, rakentaessaan niin mysteeristä ilmapiiriä kuin saadessaan katsojan pohdiskelemaan oikein toden teolla. Teknisestikin Pluribus on huippuluokkaa. Avauskausi on taitavasti kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat hienot, puvustus mainiota ja valaisukin on oivallista. Tietokonetehosteita käytetään maltillisesti, mutta sitäkin tyylikkäämmin ja äänimaailma on väkevästi rakennettu Dave Porterin tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.12.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Pluribus, Yhdysvallat, 2025-, Bristol Circle Entertainment, High Bridge Productions, Sony Pictures Television

Arvostelu: Bad Boys: Ride or Die (2024)

BAD BOYS: RIDE OR DIE

Ohjaus: Adil El Arbi ja Bilall Fallah

Pääosissa: Will Smith, Martin Lawrence, Jacob Scipio, Vanessa Hudgens, Alexander Ludvig, Paola Núñez, Eric Dane, Ioan Gruffudd, Melanie Liburd, Tasha Smith, Tiffany Haddish, Dennis Greene, Rhea Seehorn, Quinn Hemphill, DJ Khaled ja Joe Pantoliano

Genre: toiminta, komedia

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 16

Will Smithin ja Martin Lawrencen tähdittämä toimintakomedia Pahat pojat (Bad Boys - 1995) oli taloudellinen menestys, joten sille tehtiin tietty jatkoa. Bad Boys II (2003) menestyi myös hyvin, mutta kesti silti lähes kaksi vuosikymmentä, kunnes kolmas osa Bad Boys for Life (2020) sai ensi-iltansa. Kolmososa oli elokuvasarjan menestynein, joten neljännen elokuvan teko käynnistyi heti. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2023, mutta ne jouduttiin keskeyttämään kesällä hetkellisesti Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakon ajaksi. Lakon päätyttyä elokuva tehtiin loppuun ja nyt Bad Boys: Ride or Die on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidän alkuperäisestä Pahat pojat -elokuvasta, mutta jatko-osat olivat mielestäni aika keskinkertaisia. Kävin siitä huolimatta katsomassa Bad Boys: Ride or Dien heti sen ensi-iltapäivänä IMAXissa.

Miamin etsivien Mike Lowreyn ja Marcus Burnettin täytyy yrittää pelastaa entisen kapteeninsa maine, kun hänet lavastetaan tehneeksi yhteistyötä huumekartellien kanssa.

Will Smith ja Martin Lawrence palaavat rooleihinsa etsivinä Mike Lowreynä ja Marcus Burnettina, jotka päätyvät jälleen kerran keskelle varsinaista soppaa. Tällä kertaa heidän täytyy puhdistaa edellisleffassa kuolleen kapteeninsa Conrad Howardin (Joe Pantoliano) maine, kun tämä lavastetaan huumekartellien yhteistyötekijäksi. Pian etsivät joutuvat huomaamaan olevansa itsekin epäiltyjen listalla, jolloin heidän perässään ovat niin rosvot kuin poliisitkin. Smithin ja Lawrencen kemiat osuvat edelleen hyvin yhteen, mutta ajoittain kaksikon koheltaminen on jopa uuvuttavaa. Erityisesti Lawrence yrittää aivan liikaa ja monet hänen vitseistään ovat pahimman luokan kiusallisuutta. Parin vuoden takaisessa Oscar-gaalassa läpsyllään kohahduttanut Smith on ihan kelpo vireessä, mutta yleensä hauska näyttelijä jää lähinnä patsastelemaan totisena.

     Elokuvassa nähdään myös vanhoina tuttuina Paola Núñez kapteeni Rita Secadana, Vanessa Hudgens ja Alexander Ludvig poliiseina Kellynä ja Dornina, Dennis Greene hömelönä Reggienä, sekä Jacob Scipio Miken vangittuna äpäräpoika Armandona. Tasha Smith korvaa Theresa Randlen Marcusin vaimona Theresana, kun taas muina uusina naamoina nähdään muun muassa Melanie Liburd Miken uutena mielitiettynä Christinenä, Eric Dane huumekartellin tehosotilaana McGrathina, Ioan Gruffudd pormestariehdokas Lockwoodina, sekä Better Call Saul -sarjasta (2015-2022) tuttu Rhea Seehorn edesmenneen Howardin tyttärenä, liittovaltion seriffi Judy Howardina. Sivunäyttelijät vähintään ajavat asiansa. Kaikista yllättävimpänä Bad Boys II:ssa esitelty Greene saa leffan huippuhetken, joka mullistaa niin katsojan kuin muiden hahmojenkin käsityksen Reggiestä.

Bad Boys: Ride or Die on aika lailla juuri sitä, mitä siltä odotinkin. Keskinkertainen toimintakomedia, joka viihdyttää hetkittäin, mutta joka todennäköisesti unohtuu mielestä nopeasti. Ainakin kolmosleffan tapahtumat olivat päässeet unohtumaan itseltäni lähes täysin. Uutuusleffa muistuttaa usein tikanheittoa sokkona. Muutama juttu osuu maalitauluun, pari käy lähellä keskipistettä ja loput lentävätkin sitten enemmän tai vähemmän reilusti huti. Parhaimmillaan elokuva saa nauramaan ääneen, huonoimmillaan meno on vaivaannuttavaa ja näytöksessä vallinnut hiljaisuus joidenkin vitsien jälkeen tuntui huutavalta. Mitään ideaa ei selvästi ole pidetty liian huonona, kliseisenä, irrallisena tai tyylirikkona, vaan kaikki on heivattu mukaan. Vaikka leffalla on mittaa hieman alle kaksi tuntia, tuntuu se kestoaan pidemmältä ja siinä on varmaan vartti leikattavissa pois.

Elokuvalla kestää turhan pitkään lähteä käyntiin, mutta toisella puoliskollaan se onnistui hetkittäin voittamaan minua puolelleen. Tarina on tarpeeksi toimiva, joskin turhan täyteen ahdettu ja äärimmäisen ennalta-arvattava. Jännitystä ei seasta juuri löydy, sen varmistaa viimeistään Marcusin myötähäpeällinen käytös. Lopputaistelu onneksi pelastaa paljon, pääasiassa teknisellä toteutuksellaan. Kameraa asetellaan kekseliäästi eri paikkoihin, jopa aseisiin, mikä luo kohtauksiin hetkittäisesti videopelimäistä näköä. Lennokkikameraa hyödynnetään myös yllättävän komeasti. Kun usein toimintaleffoissa parhaat paukut on käytetty jo ennen finaalia, oli mukavaa vaihtelua, että nyt ne oli jätetty viimeiseksi.

Bad Boys: Ride or Dien ohjauksesta vastaa sama Adil & Bilall -duo, joka ohjasi myös Bad Boys for Lifen. Paikoitellen kaksikko näyttää, että heillä on silmää tyylikkääseen toimintaan ja kykyä luoda viihdyttävää menoa, mutta yhtä lailla he ampuvat välillä liikaa yli tai menevät siitä, mistä aita on matalin. Ailahtelevaisuudesta huolimatta minun täytyy sanoa, että minua harmittaa duon puolesta, kun heidän tekemänsä Batgirl-elokuva pyyhittiin maan päältä, vaikka se oli jo viittä vaille valmis julkaisuun. Chris Bremnerin ja Will Beallin käsikirjoitus on täysin yhdentekevä, täynnä kökköä dialogia ja kliseisiä ratkaisuja. Kekseliään kameratyöskentelyn lisäksi käytännön tehosteet ovat oivaa jälkeä, lavasteet hienot ja äänimaailma hyvin luotu. Elokuvassa toki kuullaan sarjan mainio tunnusmelodia, kuten myös parikin versiota Inner Circlen tarttuvasta Bad Boys -kappaleesta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Bad Boys: Ride or Die, 2024, Columbia Pictures, Jerry Bruckheimer Films, Westbrook Studios

Arvostelu: Things Heard & Seen (2021)

THINGS HEARD & SEEN

Ohjaus: Shari Springer Berman ja Robert Pulcini

Pääosissa: Amanda Seyfried, James Norton, Ana Sophia Heger, Alex Neustaedter, Natalia Dyer, Rhea Seehorn, F. Murray Abraham, Michael O'Keefe, Karen Allen, Jack Gore ja Emily Dorsch

Genre: kauhu, draama

Kesto: 2 tuntia 1 minuutti

Ikäraja: 16

Things Heard & Seen perustuu Elizabeth Brundagen kirjaan All Things Cease to Appear vuodelta 2016. Ohjaaja-käsikirjoittajakaksikko Shari Springer Berman ja Robert Pulcini kiinnostuivat kirjan sovittamisesta elokuvamuotoon ja saivat Likely Story -yhtiön tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2019 ja nyt Things Heard & Seen on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itseltäni leffa meni täysin ohi, ennen kuin se oli jo julkaistu ja vasta pari päivää ilmestymisen ja pienen pohdinnan jälkeen päätin ryhtyä katsomaan sitä.

Aviopari Catherine ja George Claire muuttavat tyttärensä Frannyn kanssa Saginawiin Georgen uuden opettajatyön perässä. Pian perheelle kuitenkin käy selväksi, että heidän uudessa talossaan on jotain pahasti pielessä, kun valot välkkyvät, huonekalut liikkuvat itsekseen ja pelokas Franny näkee kalpean naisen öisin.

Päärooleissa Clairen perheen vanhempina, Catherinena ja Georgena nähdään Amanda Seyfried ja James Norton, joista ensimmäinen on pätevä roolissaan ja toinen taas ei. Jokin Nortonin roolityössä ei onnistunut vakuuttamaan minua ja hän tuntui vain heikkenevän roolissaan, mitä pidemmälle leffa kulki. Seyfried hoitaa hommansa tasaisen varmasti ja sujuvasti, mutta harmillisesti elokuva vaatisi kummankin toimimista. Catherinen ja Georgen suhde ei ole mitään ruusuilla tanssimista. Paperilla hahmojen vaikea suhde saattaa toimia, mutta tämän näyttelijäparin esittämänä ei. Parin tytärtä Frannya esittää Ana Sophie Heger, joka joutuu lähinnä vain pelästymään yö toisensa perään aavemaista naista hänen huoneessaan.

     Lisäksi leffassa esiintyvät myös Michael O'Keefe ja Indiana Jones -elokuvista (1981-) tuttu Karen Allen Catherinen vanhempina, Better Call Saul -sarjasta (2015-) tuttu Rhea Seehorn Georgen uutena työkaverina, Stranger Things -sarjassa (2016) näyttelevä Natalia Dyer yksinäisenä Willisinä, Alex Neustaedter ja Jack Gore Clairen perheen lähellä asuvina veljeksinä Eddynä ja Colena, sekä F. Murray Abraham Georgen pomona. Osa näyttelijöistä tekee kelpo työtä, mutta Dyer ja Seehorn tunnutaan heittävän täysin hukkaan heikosti kirjoitettujen hahmojensa kanssa.

Things Heard & Seen on elokuvia, joiden voisi kuvitella iskevän minuun. Paperilla filmi vaikuttaa todella lupaavalta, mutta jokin toteutuksessa vain tökkii ja pahasti. Kyseessä on kauhuteos, mikä alkaa hyvin tyypillisenä kummitustarinana, mutta muovautuu joksikin "syvällisemmäksi". Tämä voisi olla vuoden parhaimpia edustajia genressään. Mutta jostain syystä lopputulos lävähtää suoraan naamalleen ja jättää jopa hieman katkeran tunteen. Kauhuosasto on todella kehnosti rakennettu. Vaikka on hyvä, että ohjaajaduo yrittää enemmänkin luoda painostavaa ilmapiiriä kuin luottaa pöljiin äkkipelästyksiin (joita on silti pari mukana), leffaa on vaikea kutsua pelottavaksi. Monet hetket ovat myös aivan liian tavanomaista meininkiä jopa taiteellisemman kauhudraaman vinkkelistä. Siinä on pari lyhyttä hetkeä, jotka ovat hieman karmivia, kun ei vielä tiedä, millaista kummittelua on luvassa, mutta leffan edetessä se karmivuus katoaa täysin ja lähinnä sitä vain tylsistyy, kun elokuva vain laahaa... ja laahaa... 

Tähän taas vaikuttaa suuresti se, kuinka tönkösti pääparin vaikea suhde esitetään. Se ei onnistu hetkauttamaan toivotulla tavalla, vaan lähinnä se vain tympii. Kun meno lähtee kolmio- ja jopa neliödraaman puolelle, tunnelma on enemmänkin melodramaattinen. Rakkauskuvioista on vaikea saada tarttumapintaa, jotta homma alkaisi kiinnostamaan. Turhautumista lisää se, että leffa paljastaa heti alussa, kuinka filmissä tulee käymään (ainakin osan siitä), enkä sen jälkeen ollut liiemmin kiinnostunut selvittämään, miten lopputulokseen päädytään? Ja se lopputulos vasta jättikin hölmistyneen tunteen. Toisaalta se istuu hyvin filmin metaforallisuuteen ja teemoihin, mutta samalla se on tahattoman naurettava. Ei Things Heard & Seen mikään läpimätä tekele ole, mutta Seyfriediä lukuunottamatta en keksinyt oikein mitään positiivista sanottavaa sen sisällöstä.

Koska en ole lukenut Brundagen kirjaa, johon filmi perustuu, en osaa sanoa, juontavatko leffan ongelmat juurensa jo siihen, vai ovatko ne vain ohjaaja-käsikirjoittajakaksikko Berman-Pulcinin epäonnistumisia. Duon rakentama tunnelma on todella hutera, eikä jaksa kantaa parituntisen filmin loppuun saakka. Käsikirjoitus taas ei tunnu tietävän, haluaisiko se olla selvä kummitustarina vai kuvaus rankasta suhteesta. Yhdistäminen voisi ajatuksena kuulostaa hyvältä, mutta Berman ja Pulcini eivät yrityksessään onnistu. Sentään Things Heard & Seen on kuvattu todella tyylikkäästi. Mukana on useita pitkiä otoksia, jotka antavat näyttelijöille tilaa ja rauhaa oikeasti näytellä ja tehdä asioita kameran edessä. Talon lavasteet ovat hienot ja samoin myös puvustus ja maskeeraus toimivat hyvin. Äänimaailma on kanssa sujuvasti rakennettu ja Peter Raeburnin säveltämät musiikit säestävät kelvollisesti taustalla.

Yhteenveto: Things Heard & Seen on suuresta potentiaalistaan huolimatta todella harmillisen vaisu ja jopa kehno kummituskertomus. Elokuvan yritykset olla niin pelottava kummitustarina kuin syvällisempi kuvaus rikkinäisestä parisuhteesta ovat heikosti toteutetut. Leffa ei saa jännittämään, eikä myöskään kiinnostumaan pääparin ongelmista. Amanda Seyfried suoriutuu hyvin roolistaan Catherinena, mutta James Norton ei vakuuta aviomies Georgena. Leffa tuntuu myös heittävän hukkaan sivunäyttelijät, kuten Rhea Seehornin ja Natalia Dyerin. Koin filmin todella tylsäksi tekeleeksi, eikä se onnistunut hetkauttamaan edes metaforiensa tai teemojensa puolesta. Jokin Shari Springer Bermanin ja Robert Pulcinin käsikirjoituksessa ja ohjauksessa tökkii. Sentään leffa näyttää todella hyvältä tyylikkään kuvauksensa puolesta. Sitä ja Seyfriediä lukuunottamatta Things Heard & Seenistä on vaikea keksiä positiivista sanottavaa. En voi edes todeta, että "kyllähän sen nyt mulkaisi", sillä jo se mulkaisu alkoi jossain kohtaa olla todellista työskentelyä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.5.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Things Heard & Seen, 2021, Likely Story, Netflix