Arvostelu: Se: Toinen luku (It Chapter Two - 2019)

SE: TOINEN LUKU

IT CHAPTER TWO

Ohjaus: Andy Muschietti
Pääosissa: James McAvoy, Jessica Chastain, Jay Ryan, Bill Hader, Isaiah Mustafa, James Ransome, Bill Skarsgård, Jaeden Lieberher, Sophia Lillis, Jeremy Ray Taylor, Finn Wolfhard, Chosen Jacobs, Jack Dylan Grazer, Wyatt Oleff, Teach Grant, Andy Bean, Nicholas Hamilton, Jackson Robert Scott ja Joan Gregson
Genre: kauhu
Kesto: 2 tuntia 49 minuuttia
Ikäraja: 16

Stephen Kingin hittikirjaan "Se" ("It" - 1986) perustunut elokuva Se (It - 2017) oli jättimenestys - jopa kaikkien aikojen eniten rahaa tuottanut kauhuleffa! Elokuva käsitteli kuitenkin vain puolet yli tuhatsivuisesta kirjasta, joten oli selvää, että jatkoa oli tulossa. Leffaa alettiinkin tekemään jo ennen kuin ensimmäinen osa sai ensi-iltansa ja jatko-osan kuvaukset lähtivät käyntiin kesäkuussa 2018. Nyt Se: Toinen luku -nimellä kulkeva elokuva saa ensi-iltansa. Itse suorastaan rakastuin ensimmäiseen Se-elokuvaan ja sen lapsien pelolla itseään ruokkivaan Pennywise-klovniin. Heti ensimmäisen osan katsottuani aloin suurella innolla odottamaan jatkoa ja olenkin odotellessani katsonut ensimmäisen elokuvan kolme kertaa uudestaan. Innostukseni vain kasvoi, mitä lähemmäs ensi-iltaa päästiin ja sitten se kasvoi huippuunsa, kun pääsin katsomaan sen viikkoa ennakkoon sen lehdistönäytökseen. Mutta onnistuiko Se: Toinen luku lunastamaan erinomaisen ensimmäisen Sen asettamat korkeat odotukset?

On kulunut 27 vuotta siitä, kun Luuserien kerho päihitti Pennywise-klovnin, mutta nyt Se on palannut ja lapsia on jälleen kadonnut. Kerhon aikuistuneet jäsenet palaavat Derryyn, tavoitteenaan pysäyttää Se lopullisesti.

Ensimmäisestä Se-elokuvasta tutut Luuserien kerhon jäsenet palaavat niin vanhojen kuin uusien näyttelijöiden esittäminä. Veljensä menettänyt Bill (lapsena Jaeden Lieberher ja aikuisena James McAvoy), isänsä hyväksikäyttämä Beverly (Sophia Lillis ja Jessica Chastain), tähän ihastunut Ben (Jeremy Ray Taylor ja Jay Ryan), vitsiniekka Richie (Finn Wolfhard ja Bill Hader), sairauksia kammoava Eddie (Jack Dylan Grazer ja James Ransone), perheensä tulipalossa menettänyt Mike (Chosen Jacobs ja Isaiah Mustafa), sekä uskontoonsa liittyvien asioiden kanssa kamppaileva Stanley (Wyatt Oleff ja Andy Bean) esiteltiin täydellisesti ensimmäisessä osassa ja heidän välille muodostunut ystävyys tuntui käsinkosketeltavan aidolta. Lapsinäyttelijät olivat myös huikeita rooleissaan ja heidän karmivaa seikkailuaan oli suuri ilo seurata. Nyt onkin ilo huomata, että vaikka lapsiversiot hahmoista esiintyvät tässä jatko-osassa vain takaumissa, on näyttelijöiden kanssa kuvattu uutta materiaalia, eivätkä takaumat ole vain pätkiä ensimmäisestä leffasta. Aikuisnäyttelijätkin hoitavat osansa suurimmaksi osaksi mainiosti. McAvoy, Chastain ja etenkin Hader ovat erittäin hyvät valinnat hahmojen aikuisversioiksi. Stanleyta esittävät Oleff ja Bean taas näyttävät hämmästyttävän paljon toisiltaan. Mike jäi hieman muiden varjoon ensimmäisessä osassa, joten onkin mukava nähdä, että hänet nostetaan tässä kunnolla esille. Harmi vain, etteivät kokeneet aikuisnäyttelijät onnistu puhkumaan samaa sielua ja sydäntä kaveriporukkaan kuin lapset. Vaikka hahmot ovat periaatteessa samat, tuntuvat he hieman tylsemmiltä versioilta ensimmäisen leffan mahtavista persoonista.

Sen, tai oikeastaan lähinnä Pennywise-klovnin rooliin palaa Bill Skarsgård, joka on aivan yhtä täydellinen roolissaan kuin ensimmäisessä osassa. Skarsgårdista paistaa läpi, kuinka paljon hän nauttii tämän vinksahtaneen pellen esittämisestä ja hänen kohtauksensa ovatkin elokuvan parasta antia! Hän esittää hahmoa jälleen monilla eri tyyleillä, mutta silti niin, että kaikki Pennywisen puolet tuntuvat lopulta samalta pahalta olennolta. Skarsgårdin vääristynyt hymy, selkäpiitä karmiva kikatus ja eri suuntiin sojottavat silmät aiheuttavat jälleen epämiellyttävän olon, mutta samalla olin todella innoissani joka kerta, kun hän oli ruudulla. Itse Pennywiseen tai Siihen syvennytään huomattavasti enemmän kuin viime leffassa, kun Luuserit alkavat selvittämään mikä Se oikeastaan onkaan. Harmillisesti tämä vie osan hahmon mystisyydestä pois. Pennywisen ja Luusereiden välille muodostunut suhde on äärimmäisen kiehtova, sillä Pennywise selkeästi sekä vihaa että tarvitsee Luusereita. Koska he ovat ensimmäisinä päihittineet Pennywisen, on tämänkertainen taistelu henkilökohtaisemman tuntuinen Sille.

Kuten alussa kerroin, minä suorastaan rakastuin ensimmäiseen Se-elokuvaan ja sen ensi-illan jälkeen olen yhä vain innokkaammin odottanut jatko-osan näkemistä. Trailerit ja muut mainokset ovat vain kasvattaneet innostustani, mikä samalla herättivät itsessäni pelon, ettei jatko-osa onnistuisi täyttämään korkeita odotuksia. Ja niin siinä myös kävi. Se: Toinen luku on erittäin hyvä kauhuleffa ja oikein mainiota jatkoa, mutta se ei ole läheskään yhtä mahtava kuin ensimmäinen osa. Elokuvasta löytyy paljon mahtavia asioita, mutta samalla siitä löytyy myös tiettyjä ongelmia ja heikkouksia, mitkä nakertavat kokonaisuutta. Pennywisen kohtaukset ovat suurimmaksi osaksi aivan fantastisia. Ne ovat samanaikaisesti pelottavia että hykerryttävän hauskoja. On veikeää nähdä, mitä kaikkea tekijät keksivätkään tällä kertaa, ja millä kaikilla eri tavoilla ja missä eri muodoissa Se saapuu pelottelemaan. Jotkut kohtauksista olivat niin huikeita, että haluaisin katsoa niitä yhä vain uudestaan ja uudestaan, kuten olen katsonut joitakin ensimmäisen osan Pennywise-kohtauksia.

Kauhukohtaukset ovat läpi leffan todella hyviä ja esimerkiksi eräs pelletalokohtaus rakennetaan mestarillisesti kohti huipennustaan. Vaikka kauhupuolelta löytyy usein äkkisäikäytyksiä, eivät ne ole yhtä laiskoja kuin monissa muissa nykykauhurainoissa, vaan katsoja pistetään aina säikähtämään jotain pelottavaksi tarkoitettua. Karmivaa ilmapiiriä lisätään jälleen sillä, kuinka Pennywise piilotetaan useisiin kohtauksiin taustalle, mikä viestii siitä, että hän tarkkailee Luusereita kaiken aikaa. Pelotteluja myös nähdään yllättävänkin usein ja joskus kun katsoja ehtii luulla, että nyt on hengähdystauko, Pennywise onnistuu narraamaan oikein kunnolla. Edellisen osan tavoin leffa ei kuitenkaan ole pelkkää kauhua, vaan siitä löytyy huumoria ja draamaa. Vitsit ovat usein toimivia, mutta draama ei iske yhtä lujaa kuin ensimmäisessä osassa. Lisäksi tästä puuttuu ensimmäisen Se-leffan seikkailuhenki.

Mutta harmillisesti elokuvasta kyllä löytyy ongelmia - jotkut pienempiä ja toiset suurempia. Yksi ongelma isommasta päästä on leffan kesto. Se: Toisella luvulla on kestoa lähemmäs kolme tuntia, mikä on aivan liikaa. Siinä, missä ensimmäinen Se olisi voinut kestää 15 tai 20 minuuttia kauemmin, sillä leffa toimi niin erinomaisesti monilla tavoilla, tästä voisi helposti leikata saman verran pois, jotta kokonaisuus olisi eheämpi paketti. Itse en ole lukenut Stephen Kingin "Se"-kirjaa, mutta elokuvaa kanssani katsomassa ollut Filmikela-sivun arvostelija on sen lukenut ja kyselin häneltä, mitä kaikkea kirjasta on säilytetty ja mitä kaikkea on poistettu tai muutettu. Tämä keskustelu saikin minut pohtimaan, että jotkut kirjasta säilytetyt jutut tuntuvat olevan hieman väkisin mukana. Esimerkiksi Luusereiden lisäksi yksi toinenkin lapsihahmo tekee paluun aikuisena ja vaikka onkin mielenkiintoista nähdä, mitä hänelle on tapahtunut, käsitellään häntä aika kömpelösti. Hänellä on lopulta niin vähän virkaa juonen kannalta, että elokuva saattaisi jopa hyötyä siitä, että hänet olisi poistettu kokonaan.

Minä kyllä omistan Kingin kirjan, mutta päätin, etten lue sitä ennen tämän elokuvan näkemistä, sillä en halunnut tietää, kuinka tarina päättyy. Olen kuitenkin kuullut monilta, että vaikka he rakastavat kirjaa, olivat he pääasiassa pettyneitä tarinan lopetukseen. Tässä leffassa tunnutaan kommentoivan tätä sillä, että Billistä on tullut aikuisena kirjailija, mutta hän saa jatkuvasti kritiikkiä siitä, ettei hän osaa päättää tarinoitaan hyvin. Tämä pistikin minut miettimään, että kenties elokuva päättyykin eri lailla kuin kirja, mutta ystäväni kanssa käymästäni keskustelusta päättelin, ettei erityisen suuria muutoksia oltu lopulta tehty. Ja mitään spoilaamatta täytyy sanoa, etten erityisemmin pitänyt siitä, kuinka tarina viedään päätökseen. Kahden ensimmäisen tuntinsa ajan Se: Toinen luku oli välillä jopa loistava elokuva, mutta viimeisen tunnin puolella taso alkaa laskea. Loppuratkaisu on jopa ärsyttävän laimea. Onneksi leffasta tosiaan löytyy paljon kaikenlaista hyvää ja se onnistuu jopa hieman liikuttamaan. Pidin elokuvasta kyllä, mutten läheskään niin paljon kuin olisin toivonut.

Elokuvan on ohjannut ensimmäisen osan tavoin Andy Muschietti, joka rakentaa tunnelmaa suurimmaksi osaksi todella taidokkaasti. Kauhukohtaukset luonnistuvat Muschiettilta parhaiten. Gary Daubermanin käsikirjoitus ei ole tällä kertaa yhtä vahva ja hän olisi voinut karsia erääseen hahmoon liittyvän juonikuvion kokonaan pois, sekä miettiä loppuratkaisua uudestaan. Leikkauksessa turhia pätkiä olisi viimeistään pitänyt pilkkoa pois. Dauberman kuitenkin kirjoittaa hyviä keskusteluja henkilöiden välille, sekä erinomaisia repliikkejä Skarsgårdille, jotta tämä voi hassutella niillä Pennywisena. Teknisesti Se: Toinen luku on hienosti toteutettu. Yksi ensimmäisen osan ainoista kritiikeistäni oli, että sen digiefektit eivät välillä näyttäneet kaksisilta, mutta tässä se onnistutaan pääasiassa korjaamaan. Kuvaus on lahjakasta ja parempaa kuin monissa muissa kauhuelokuvissa. Valaisu on erinomaista ja varjoissa väijyvä Pennywise on karmiva ilmestys. Pennywisen maskeeraus ja asu ovat yhä upeat ja eri uhrien seurassa hahmo näyttää aina pienesti erilaiselta. Äänimaailma on hyvin rakennettu, vaikka jotkut äkkisäikäytysäänet pistävätkin katsojan kulmat kohoamaan. Benjamin Wallfischin säveltämät musiikit toimivat todella hyvin leffan aikana, mutta yksinään kuunneltuna ne kuulostavat lähinnä epämääräiseltä kakofonialta.

Yhteenveto: Se: Toinen luku ei valitettavasti pääse lähellekään ensimmäisen Se-elokuvan loistoa, mutta on se silti oikein mainio kauhuelokuva. Leffan kestoa voisi helposti lyhentää ainakin vartilla, sillä lähes kolmen tunnin kestossaan filmi on lopulta aivan liian pitkä. Vielä ensimmäiset kaksi tuntia ovat usein mahtavaa menoa, mutta viimeisen tunnin aikana homma alkaa lässähdellä, eivätkä tunnelma ja tarina kanna ihan loppuun saakka. Loppuratkaisu tuottaa helposti pettymyksen. Lisäksi yksi sivuhahmoista on lopulta mukana täysin turhaan ja hänet olisi voinut poistaa kokonaan elokuvasta. Leffasta löytyy kuitenkin paljon hyviä puolia ja ehdottomasti parasta on Bill Skarsgård hirviömäisenä Pennywise-klovnina. Skarsgård leikittelee hahmon kanssa karmivin ja hulvattomin tavoin, varmistaen paikkansa suosikkipahisteni joukossa. Myös Luusereiden kerhon uudet näyttelijät tekevät pääasiassa kelpo työtä, mutta heistä ei löydy samaa sydäntä ja sielua kuin lapsinäyttelijöistä. Kauhun lisäksi filmistä löytyy huumoria ja hieman koskettavuuttakin, mutta ensimmäisen osan fantastinen seikkailuhenki loistaa poissaolollaan. Jos pidit ensimmäisestä Se-leffasta, kannattaa käydä katsomassa myös Se: Toinen luku, mutta sillä varoituksella, ettei se ole edeltäjänsä veroinen teos.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
It Chapter Two, 2019, Warner Bros., Vertigo Entertainment, New Line Cinema, LinPictures, KatzSmith Productions

Arvostelu: Se (It - 2017)

SE

IT

Ohjaus: Andy Muschietti
Pääosissa: Jaeden Lieberher, Sophia Lillis, Jeremy Ray Taylor, Finn Wolfhard, Jack Dylan Grazer, Chosen Jacobs, Wyatt Oleff, Bill Skarsgård, Nicholas Hamilton, Stephen Bogaert ja Jackson Robert Scott
Genre: kauhu
Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia
Ikäraja: 16

It, eli suomeksi Se perustuu Stephen Kingin samannimiseen todella suosittuun kauhukirjaan vuodelta 1986. Kirjan pohjalta ilmestyi kaksiosainen minisarja It vuonna 1990, joka oli todella suosittu ja sai monille lapsille aikaiseksi suuren pellekammon, sillä tarinan demoni esiintyy lapsille Pennywise-nimisenä klovnina. Varsinaisen elokuvan teko alkoi vasta 2009, kun David Kajganich alkoi kirjoittamaan kirjan pohjalta yhden leffan käsikirjoitusta Warner Bros. Picturesille. Kuitenkin kun Cary Fukunaga valittiin ohjaajaksi, filmi kirjoitettiin uudestaan ja kirja jaettiin kahdeksi elokuvaksi, kuten se oli aiemmin jaettu kahdeksi sarjan jaksoksi. Fukunagalla tuli kuitenkin ongelmia yhtiön kanssa, jolloin hän jätti projektin ja uudeksi ohjaajaksi valittiin Andrés Muschietti. Tarina kirjoitettiin jälleen uudestaan, mutta tuotanto lähti tällä kertaa kunnolla liikkeelle. Työryhmä valittiin, hahmot roolitettiin ja kuvaukset alkoivat kesällä 2016. Nyt Se on vihdoin saapunut elokuvateattereihin ja se on saanut monet innostumaan suuresti. Myös minä olin innoissani, vaikken olekaan lukenut Kingin kirjaa tai nähnyt vanhaa minisarjaa. Lapsia pelotteleva demoniklovni on mielestäni niin kiehtova idea, että pakkohan leffa on nähdä. Mielenkiintoni heräsi kunnolla vasta, kun näin ensimmäisen kuvan elokuvan Pennywisesta, joka näytti mielestäni todella karmivalta. Ensimmäinen trailer oli myös erittäin pelottava, joten aloin todella odottamaan elokuvan näkemistä. Pelkäsin kuitenkin, että lopputulos olisi kehno, kuten kauhuelokuvat tuppaavat yleensä olemaan ja olin erittäin huojentunut, kun luin, että kriitikoiden ensireaktiot olivat pääasiassa erittäin positiiviset. Meninkin innokkaana (ja pelokkaana) katsomaan Se-leffan tyttöystäväni kanssa ja toivoin, etteivät odotukseni olisi liian korkealla. En ole nimittäin koskaan odottanut näin paljon kauhuelokuvan näkemistä.

Pienessä Derryn kaupungissa asuvat nuoret joutuvat kohtaamaan vaikeita perheongelmia ja inhottavia kiusaajia... sekä muotoaan muuttavan Pennywise-klovnin, joka sieppaa pelokkaita lapsia ruoakseen viemäreihin.

Elokuvan nuoret, eli "Nössökerhon" jäsenet ovat Bill (Jaeden Lieberher), Beverly (Sophia Lillis), Ben (Jeremy Ray Taylor), Richie (Finn Wolfhard), Eddie (Jack Dylan Grazer), Mike (Chosen Jacobs) ja Stanley (Wyatt Oleff). Yllättävää kyllä, vaikka nuoria on paljon, jokaiselle on saatu luotua jonkinlainen kiinnostava tausta ja he erottuvat selvästi toisistaan, jolloin jokaisesta välittää läpi leffan. Bill änkyttää usein, Beverly joutuu kärsimään pervosta isästä, Beniä kiusataan lihavuutensa takia, Richie heittää jatkuvasti seksivitsejä, Eddie uskoo saavansa tartunnan ties mistä, Miken vanhemmat ovat kuolleet tulipalossa ja juutalaispoika Stanley pelkää, ettei ole rabbi-isälleen tarpeeksi hyvä poika. Kaksi jälkimmäistä jäävät hieman taka-alalle, etenkin Stanley, jonka ongelmia ei nosteta kunnolla esille ja hän tuntuu jäävän jatkuvasti taka-alalle. Nuoret ovat kuitenkin erinomaisia rooleissaan, etenkin Stranger Things -sarjasta (2016-) tuttu Wolfhard, jonka esittämän Richien vitsit naurattavat läpi leffan. Aluksi Lieberher ei oikein vakuuta väkinäisen änkytyksensä kanssa, mutta se muuttuu sujuvammaksi leffan aikana ja hän toimii hienosti pääroolissa.
     Itse demonisena Pennywise-klovnina nähdään Bill Skarsgård, joka on täydellinen valinta rooliin ja varastaa show'n aina, kun on ruudulla. Pennywise ei ole vain törkeän pelottava, vaan Se on myös kuvottava ja - erikoista kyllä - hauska. Yhdessä kohtaa klovni nähdään esimerkiksi tanssimassa todella koomisesti. Tanssissa on kuitenkin jotain äärimmäisen häiriintynyttä, jolloin katsojan nauru on lähinnä hermostunutta. Pennywise muuttuu aina pienesti riippuen siitä, kenen kimppuun Se käy. Kohdatessaan Billin pikkuveli Georgien (Jackson Robert Scott), Pennywise vaikuttaa mukavalta ja hassulta pelleltä, kun taas käydessään erään kiusaajahahmon kimppuun, Se on uhkaavan väkivaltainen. Kaikki Skarsgårdin esiintymisessä on upeaa aina liikkeistä ääneen asti, joka vaihtelee lapsellisen heleästä karmivan möreään. Myös Sen silmät ovat toteutettu karmivasti, sillä välillä ne tuijottavat pienesti eri suuntiin, jolloin tuntuu kuin toinen katsoisi hahmoja ja toinen tuijottaisi suoraan katsojaan. Vaikka Pennywise onkin todella pelottava ja ällöttävä, on hahmo niin mahtavasti toteutettu, että Sitä haluaisi nähdä paljon enemmänkin.
     Filmissä nähdään myös mm. Nicholas Hamilton väkivaltaisena kiusaajajengin johtajana Henrynä, Geoffrey Pounsett Billin isänä, Stephen Bogaert Beverlyn ällöttävänä isänä ja Molly Atkinson Eddien ylihuolehtivana äitinä.

Pennywise nähdään ensimmäistä kertaa heti elokuvan alussa, kun Billin pikkuveli tapaa hänet leikkiessään paperiveneen kanssa. Leffa pistää siis nopeasti jännittämään, kun Pennywise nappaa pienen Georgie-paran mukaansa. Elokuvan tarina seuraakin pääasiassa sitä, kun Bill yrittää selvittää, minne hänen veljensä on kadonnut, vaikka kaikki yrittävät saada hänet uskomaan, että Georgie olisi jo kuollut. Kaupungista nimittäin katoaa vähän väliä lapsia ja heidät löydetään lopulta kuolleena... jos heitä löydetään lainkaan. Samalla Bill yrittää nauttia kesälomasta ystäviensä kanssa. Jokaiselle hänen ystävistäänkin on luotu omat vaikeutensa, joten leffassa on suuri vaara, että siinä olisi ihan liikaa kaikkea, jolloin se ei osaa keskittyä mihinkään. Toinen filmin vaara on, että väärissä käsissä se olisi mitä luultavimmin muuttunut mitäänsanomattomaksi teinisäikäyttelykauhuksi, jonka katsoo juuri ja juuri kerran, mutta josta ei jää mitään hyvää käteen. Tusinateinikauhuksi Se ei kuitenkaan vajoa koskaan, vaan sitä on tehty ihan oikeana elokuvana, jossa hahmot tulevat ensin. Todella harvoin tuleekin nykyään nähtyä kauhuelokuva, jossa hahmot ja tarina ovat tärkeimmällä sijalla, ja vasta sitten pelottelu. Vielä harvemmin tulee nähtyä kauhuelokuva, joka osaa keskittyä hienosti kaikkeen ja jossa katsojana välittää jokaisesta lapsihahmosta.

Nuorten ongelmat kotona ja koulussa ovat niin mainiosti tuotu esille, että elokuva olisi todella mielenkiintoinen, vaikka siitä poistaisi koko demonipellen! Beverlyn hyväksikäyttäjältä tuntuva isä on jo niin karmiva tapaus, että tarvitseeko Pennywisea ollenkaan? No okei, kyllä tarvitsee, kun miettii, kuinka loistavasti hahmo on toteutettu. Klovnin kohtaukset ovat erittäin karmivia ja katsojana jännittää, mitä Se aikoo seuraavaksi tehdä. Pelottelut ovat kekseliäitä ja vaikka mukana onkin turhia äkkisäikäytyksiä, eivät ne haittaa, sillä useat kohdat ovat niin onnistuneen karmivia. Kauhuelementit eivät kuitenkaan tule kenellekään yllätyksenä, mutta muuten elokuva saattaa jopa yllättää, miten lämminhenkinen se usein on. Nuorten ystävystyminen on toteutettu niin hyvin, ettei voi muuta kuin hymyillä kaveruuden voimalle, minkä lisäksi leffan aikana saa nauraa usein, oli kyseessä sitten Richien heittämä "äitis"-vitsi tai Pennywise vilkuttamassa lapsille irtokäden kanssa (jos sitä pitää siis hauskana). Parissa kohtaa jopa unohtaa katsovansa kauhua, kun nuoret käyvät uimassa tai käyvät kivisotaa kiusaajiensa kanssa. Jopa silloin tunnelma on saatu erikoisen kevyeksi, kun nuoret siivoavat veren peitossa olevaa vessaa. Väärissä käsissä elokuvan rajut veriset kohdat ja hilpeät hassuttelut eivät välttämättä yhdistyisi kovin hyvin, mutta tässä ne on saatu kulkemaan upeasti käsi kädessä.

Se-elokuvasta ei löydy paljoa pahaa sanottavaa. Se on itse asiassa jopa yksi vuoden parhaista elokuvista! Jopa loppuhuipennus, mikä yleensä on toimivien kauhuleffojen heikoin lenkki, on erinomainen ja taso pysyy loistavana loppuun asti, eikä finaali nouse kertaakaan hölmön yliampuviin mittoihin. Jos heikkouksia on pakko löytää, niin sanottakoon, että Stanleyn ongelmat eivät tosiaan pääse kunnolla esille, minkä lisäksi kiusaajahahmo Henryn asenteen motiiveja olisi voinut korostaa lisää. Elokuva kestää kaksi tuntia ja vartin, mutta se voisi kestää vielä vaikkapa vartin lisää! Etukäteen pelkäsin, että leffa tuntuisi paikoitellen tylsältä pitkän kestonsa vuoksi, mutta siinä ei ollut ainuttakaan pitkäveteistä kohtausta. Isoin negatiivinen palautteeni leffalle ovat kuitenkin sen digiefektit. Ne nimittäin näyttävät parissa kohtaa jopa liian paljon tietokoneella toteutetuilta. Muuten kyseessä on yksi parhaista kauhuelokuvista (ellei jopa paras), mitä olen koskaan nähnyt ja olen varma, että sitä pidetään tulevaisuudessa edes jollain tapaa klassikkona. Jopa muutamat kliseet katsoo helposti sormien läpi, sillä näkemästään on vaikea olla nauttimatta.

Elokuvan on ohjannut Andy Muschietti, joka on aiemmin ohjannut esimerkiksi kauhuelokuva Maman (2013), johon olin harmillisesti pettynyt. Tässä Muschietti on kuitenkin onnistunut todella taitavasti ja toivon, että hän jatkaa kauhun parissa ja työstäisi jonkin toisenkin Stephen Kingin kirjaan perustuvan elokuvan. Hän on saanut luotua teoksen, josta muiden kauhuohjaajien pitäisi ottaa mallia. En kuitenkaan usko, että tällaista filmiä nähdään vähään aikaan ainakaan Hollywoodin suunnalta, jossa on varmasti kauhisteltu, että yhdeltä hahmolta syödään käsi irti ja erään hahmon isä ahdistelee tytärtään seksuaalisesti. Käsikirjoittajat Chase Palmer, Cary Fukunaga ja Gary Dauberman ovat tehneet erinomaista työtä. Se on kuvattu erittäin tyylikkäästi ja leikattu hyvin. Valaisu on toteutettu oivallisesti, jolloin leffasta näkee kaiken tarpeellisen, vaikka kyseessä olisikin synkkä kohtaus. Ääniefektit ovat upeita, minkä lisäksi Benjamin Wallfisch on säveltänyt yllättävän hyvät musiikit tuomaan lisätunnelmaa.

Yhteenveto: Se on suoraan sanottuna yksi parhaista kauhuelokuvista, mitä olen koskaan nähnyt. Siinä on yhdistetty hienosti kevyttä tunnelmaa, joka tuo hymyn huulille ja karmivaa ilmapiiriä, joka saa katsojan jännittymään penkissään. Toisin kuin suurin osa nykykauhuleffoista, elokuva kertoo tarinaansa kunnolla hahmojen kautta, jolloin jokaisesta nuoresta välittää paljon. Lapsinäyttelijät ovat kaikki loistavia, mikä on myös erikoista, minkä lisäksi nuorten realistiset ongelmat ovat jo tarpeeksi mielenkiintoisia, jotta leffan katsoisi mielellään loppuun ilman mitään demonipelleä. Bill Skarsgård on kuitenkin niin täydellinen Pennywise-klovnina, että onhan Sen pakko olla mukana! Leffan tunnelma on läpikotaisin erinomaisesti luotu ja tarina kykenee keskittymään lähes kaikkeen juuri oikein, jolloin siitä on vaikea löytää vikoja. Ainoa ongelmani on digitehosteet, jotka korostuvat liian selvästi. Muuten Andy Muschietti on työryhmänsä kanssa saanut aikaan niin mahtavan elokuvan, että on ihan ymmärrettävää, jos ihmettelette, miten se voikin olla niin hyvä?! Suosittelen Se-leffaa kaikille kauhuelokuvien ystäville ja yleisesti filmihulluille. Elokuva sopii täydellisesti ystävien kanssa pidettävään leffailtaan, minkä lisäksi sitä voi olla hyvinkin karmivaa katsoa yksin kotona pimeässä. Elokuvateatteriin asti Se kannattaa kyllä lähteä kokemaan. Ja vaikka luinkin internetistä, että monet asiat leffassa poikkeavat kirjasta, uskoisin, että kirjan fanit tulevat pitämään tästä paljon. Jos ette sitä vielä tienneet, niin Kingin alkuperäinen kirja kertoo hahmoista sekä lapsina että aikuisina, joten tämä on vasta ensimmäinen puolisko kaksiosaisesta tarinasta. Toivottavasti toinen osa olisi edes lähes yhtä hyvä kuin tämä ja se ilmestyisi nopeammin kuin 27 vuoden päästä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.9.2017 - Muokattu 18.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
It, 2017, New Line Cinema, KatzSmith Productions, Lin Pictures, RatPac-Dune Entertainment, Vertigo Entertainment