Arvostelu: National Treasure: Salaisuuksien kirja (National Treasure: Book of Secrets - 2007)

NATIONAL TREASURE: SALAISUUKSIEN KIRJA

NATIONAL TREASURE: BOOK OF SECRETS

Ohjaus: Jon Turteltaub

Pääosissa: Nicolas Cage, Justin Bartha, Diane Kruger, Jon Voight, Ed Harris, Harvey Keitel, Bruce Greenwood, Ty Burrell, Helen Mirren, Armando Riesco, Alicia Coppola ja Albert Hall

Genre: seikkailu, jännitys

Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia

Ikäraja: 12

Nicolas Cagen tähdittämä seikkailuelokuva National Treasure - kansallisaarre (National Treasure - 2004) oli kriitikoiden heikosta palautteesta huolimatta taloudellinen hitti, joten tietysti sille tehtiin jatkoa. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2006 ja lopulta National Treasure: Book of Secrets, eli suomalaisittain National Treasure: Salaisuuksien kirja sai ensi-iltansa joulukuussa 2007. Elokuva oli vielä edeltäjäänsä isompi menestys, mutta sai negatiivista palautetta kriitikoilta, sekä kaksi Razzie-ehdokkuutta (huonoin miespääosa ja miessivuosa). Itse näin elokuvan joskus nuorempana, pidettyäni todella paljon lapsena näkemästäni ykkösleffasta. Olen katsonut kummatkin filmit muutaman kerran uudestaan, mutta viime kerrasta on vierähtänyt jo joitain vuosia. Nyt kun elokuvat ovat saamassa jatkoa Disney+ -suoratoistopalvelun sarjalla National Treasure: Edge of History (2022-), päätin katsoa leffat uudestaan ja arvostella ne sarjaa odotellessa. Kaksi viikkoa National Treasure - kansallisaarteen katsomisen jälkeen katsoin National Treasure: Salaisuuksien kirjan.

Kun Ben Gatesin esi-isän väitetään olevan osasyyllinen presidentti Abraham Lincolnin murhaan, Benin täytyy yrittää puhdistaa sukunsa nimi. Sen tehdäkseen hänen täytyy löytää kadonnut kultainen kaupunki.

Huonoimman miespääosan Razzie-ehdokkuuden saanut Nicolas Cage palaa aarteenetsijä Ben Gatesin rooliin, eikä todellakaan ansainnut tätä ehdokkuutta. Yhdessä kohtaa leffaa Cage irrottelee ikoniseen tapaansa hullunkurisesti, mutta muuten hän tulkitsee hahmoaan samalla päättäväisyydellä ja historia-innokkuudella kuin viimeksikin. Yhdistelmä ajatusta sukunsa maineen pelastamisesta ja uuden suuraarteen löytämisestä ajavat Benin uuteen seikkailuun, jolle katsojakin lähtee erittäin mielellään mukaan. Cage on yhä mainio osassaan ja hyviä ovat myös muut paluun tekevät näyttelijät, Justin Bartha, Diane Kruger, Jon Voight ja Harvey Keitel Benin teknikkokaveri Rileynä, Benin ex-tyttöystävä Abigailina, Benin isänä Patrickina ja FBI-agentti Saduskyna. Benin ja Abigailin ero on hieman kömpelösti ujutettu mukaan ja tuo lähinnä tarpeetonta draamaa, etenkin kun katsoja odottaa alusta asti hahmojen palaavan kuitenkin yhteen. Bartha tuo huumoria mukaan, joskin komedia rajoittuu lähinnä siihen, että hänen Riley-hahmonsa on kaiken aikaa pihalla siitä, mistä muut puhuvat. Saman vitsin kierrätys käy jossain kohtaa tylsäksi.

     Tulokkaina leffasarjaan saapuvat Ed Harris Mitch Wilkinsonina, jolla on todisteita Gatesin suvun osallisuudesta Lincolnin salamurhaan, Ty Burrell Abigailin uutena treffiseurana Connorina, Bruce Greenwood Yhdysvaltain presidenttinä ja Helen Mirren Benin äitinä Emilynä. Harris sopii hyvin tämänkertaisen antagonistin osaan, joskin Mitch ei tarjoa samanlaista uhkaa kuin edellisleffassa Sean Beanin esittämä Ian. Benin ja Mitchin välille rakennettu konflikti tuntuu myös hieman pakotetulta ja jossain kohtaa leffaa voi huomata pohtivansa, että miksei aarteesta tietävä Mitch yksinkertaisesti pyytänyt Beniä auttamaan häntä etsimään kultaisen kaupungin? Greenwoodista löytyy sopivasti arvokkuutta presidentiksi ja mahtava Mirren on nappivalinta vanhoista kulttuureista kiinnostuneeksi äidiksi.

Ensimmäisen National Treasure -elokuvan tavoin kummastelen jatko-osa Salaisuuksien kirjankin kohdalla, että miksi nämä oikein mainiot ja viihdyttävät seikkailuleffat joutuivat kriitikoiden lyttäämiksi? Molemmat ottavat toki historiallisia vapauksia, eivätkä yhtään peittele sitä, kuinka isosti Indiana Jones -filmit (1981-) ovat toimineet niiden inspiraationa, mutta molemmat toimivat mielestäni erittäin hyvin. Kummatkin National Treasuret ovat lisäksi parempia elokuvia kuin viimeisin Indiana Jones -raina Kristallikallon valtakunta (Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull - 2008). Ei Salaisuuksien kirja ole yhtä hyvä kuin Kansallisaarre, mutta tämäkin on mukaansatempaava aarrejahti, joka pitää koukussaan läpi parin tunnin kestonsa.

Onhan se hieman hassua, että jo toinen suuraarre on jotenkin yhteydessä Gatesin sukuun, mutta samapa tuo, kun se muodostaa onnistuneesti tähänkin tietyn henkilökohtaisen siteen, joka ajaa Beniä eteenpäin. Jälleen käsikirjoittajina toimiva Wibberleyn pariskunta on tutkinut paljon jenkkihistoriaa, erityisesti Sisällissodan aikaisia tapahtumia ja hahmoja, ja hyödyntäneet löyhästi todellisia juttuja uutta aarrejahtia varten. Historioitsijat voivat nyrpistellä nenäänsä faktavirheille, mutta itseeni tällainen meno iskee hyvin. Enpä edes odottaisi, että tällaisissa elokuvissa onnistuttaisiin rakentamaan kertomusta täysin tosijuttujen varaan, etenkin kun kyseessä on lopulta fiktiivinen aarre. Koen itse hauskaksi, että historialla leikitellään tällä lailla ja merkkitapahtumista ja -henkilöistä löydetään fiktiivisiä salaisia puolia, jotka tukevat tarinaa.

Ensimmäisen elokuvan tavoin myös Salaisuuksien kirja koostuu vauhdikkaasta reissusta paikasta toiseen erilaisten vihjeiden perässä. Pääkolmikosta jokaisen oveluutta vaaditaan erilaisten pulmien ratkomiseen. Jännitettä rakennetaan oivallisesti, vaikkei hahmojen kintereillä kipittävä Mitch luo erityistä uhkaa. Tilanteet ovat mainion erilaisia toisistaan, eikä leffa lähde uusiokäyttämään omia ideoitaan, vaikkakin siitä löytyy toki kierrätystä edellisestä filmistä. Kaikki johtaa hyvään finaaliin, joka saa herkästi katsojan myhäilemään, kun hahmot yrittävät selvitä hengissä ansojen täyttämässä kohteessa. Tietyt finaalin ratkaisut eivät ihan toimi toivotulla tavalla, varsinkin liittyen aiemmin mainitsemaani konfliktiin Benin ja Mitchin välillä. Silti National Treasure: Salaisuuksien kirja on kokonaisuutena hyvä seikkailuteos, jolle olisi mielellään nähnyt jatkoa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa ensimmäisenkin osan tehnyt Jon Turteltaub, joka rakentaa jälleen tunnelmaa taidokkaasti ja pitää mukaansatempaavaa seikkailuhenkeä hyvin yllä. Wibberleyden käsikirjoitus vaatisi hieman viilausta, mutta toimii silti passelisti tällaisenaan. National Treasure: Salaisuuksien kirja on myös hyvin kuvattu ja varsinkin huipennuksen upeita lavasteita esitellään tyylikkäästi koko komeudessaan. Lavasteet ovat muutenkin mainiot, kuten ovat myös asut ja maskeeraukset. Erikoistehosteet toimivat hyvin, sillä suuri osa on tehty käytännön efektein. Äänimaailma on myös pätevästi rakennettu ja Trevor Rabinin musiikit ovat toistamiseen todella onnistuneet.

Yhteenveto: National Treasure: Salaisuuksien kirja on mainio jatkoseikkailu, joskin se ei yllä ensimmäisen elokuvan tasolle. Nicolas Cage on toistamiseen hyvässä vireessä aarteenetsijänä ja historioitsijana Ben Gatesina ja muutkin näyttelijät suoriutuvat passelisti rooleistaan. Ed Harris on hyvä valinta tämänkertaiseksi pahikseksi, joskin hänen hahmonsa Mitch Wilkinson vaatisi hieman viilausta käsikirjoituksen puolelta. Benin ja Mitchin välinen konflikti on hieman kömpelösti kehitelty. Tämäkin seikkailu nappaa hyvin mukaansa heti alussa ja uutta aarretta lähtee etsimään samalla lapsenomaisella innolla kuin edellisosassa. Jälleen kerran tapahtumavyyhtiin mahtuu jos jonkinlaista menoa ja meininkiä, juonenkäännettä ja takaiskua, ennen kuin päästään loppuhuipennukseen. Jännitettä rakennellaan ihan hyvin ja oivaa huumoriakin mahtuu sekaan. Teknisiltä ansioiltaan elokuva toimii myös mainiosti. Jos siis pidit ensimmäisestä National Treasuresta, suosittelen katsomaan Salaisuuksien kirjan. Nyt jään mielenkiinnolla ja hieman jännittäen odottamaan, millainen uusi televisiosarja National Treasure: Edge of History tulee olemaan. Pystyykö sarja perustelemaan olemassaolonsa ilman Cagea, vai onko kyseessä kiusallinen epäonnistuminen...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

National Treasure: Book of Secrets, 2007, Walt Disney Pictures, Jerry Bruckheimer Films, Junction Entertainment, Saturn Films, Sparkler Entertainment, NT2 Productions

Arvostelu: Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse Now - 1979)

ILMESTYSKIRJA. NYT

APOCALYPSE NOW

Ohjaus: Francis Ford Coppola
Pääosissa: Martin Sheen, Frederic Forrest, Albert Hall, Sam Bottoms, Laurence Fishburne, Robert Duvall, Marlon Brando, Dennis Hopper, G. D. Spradlin, Harrison Ford ja Scott Glenn
Genre: sota, draama
Kesto: 2 tuntia 27 minuuttia - Redux: 3 tuntia 16 minuuttia - Final Cut: 3 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 16

Apocalypse Now, eli suomalaisittain Ilmestyskirja. Nyt pohjautuu löyhästi Joseph Conradin kirjaan "Pimeyden sydän" ("Heart of Darkness") vuodelta 1899. Käsikirjoittaja John Milius oli halunnut taistella Vietnamin sodassa, mutta häntä ei päästetty astmansa vuoksi. Miliusta kiehtoi sota ja lukiessaan Conradin kirjaa hän mietti, kuinka tarinan voisi siirtää Vietnamin sotaan. Milius työsti käsikirjoituksen ja sai Francis Ford Coppolan innostumaan tuottamaan leffan. Alunperin ohjaajaksi oli valittu George Lucas, mutta kun tämä alkoikin työstämään ensimmäistä Tähtien sota -elokuvaansa, Uutta toivoa (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977), Coppola päätti hoitaa homman. Päärooliin pohdittiin näyttelijöitä, kuten Steve McQueen, Al Pacino, Jack Nicholson, Robert Redford ja Tommy Lee Jones, mutta tekijät päätyivät Harvey Keiteliin. Kuvaukset alkoivat, mutta jo muutaman päivän jälkeen Coppola erotti Keitelin, sillä oli tyytymätön tämän roolisuoritukseen. Näyttelijä korvattiin Martin Sheenillä, joka oli ollut aiemmin ehdolla rooliin ja kuvaukset jatkuivat - mutta eivät todellakaan ongelmitta. Hirmumyrsky tuhosi lavasteet, minkä vuoksi kuvausaikataulu myöhästyi kuudella viikolla ja budjetti alkoi ylittyä. Coppola ei ollut tyytyväinen käsikirjoitukseen ja työsti sitä uudestaan kuvausten aikana. Martin Sheen sai kesken kuvausten sydänkohtauksen, mikä viivästytti tuotantoa jälleen ja budjetti jatkoi ylittymistään. Kuvauksissa päästiin käyttämään armeijan helikoptereita, mutta kesken kuvauksen armeija saattoi yhtäkkiä tarvita niitä omaan käyttöönsä, jolloin helikopterit lensivät pois, eikä kuvaustiimi tiennyt, milloin ne saataisiin takaisin. Coppola joutui jopa pyytämään Lucasilta rahallista lisätukea, kun Tähtien sota oli osoittautunut megahitiksi. Tuotannon yhä vain vaikeutuessa Coppola alkoi kokea menettävänsä järkensä ja hän uhkasikin useasti tappaa itsensä. Kuvausten jälkeiset työt leikkauksen ja äänien puolella kestivät jopa kaksi vuotta, ja tuotannon jatkuva epäonni oli nostanut sille ikävää mainetta. Lopulta Ilmestyskirja. Nyt sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla keväällä 1979, missä siitä näytettiin vielä keskeneräinen, noin kolmituntinen leikkausversio, minkä esittämistä studio kauhisteli. Tästä huolimatta filmi voitti Cannesin pääpalkinnon, Kultaisen palmun. Teatterikierroksensa elokuva aloitti elokuussa 1979 (Suomeen se saapui joulukuussa) ja se oli valtava hitti, tienaten yli 150 miljoonaa dollaria. Aluksi elokuvan arvostelut olivat ristiriitaiset, mutta vuosien varrella sen arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana teoksena. Ilmestyskirja. Nyt oli ehdolla kahdeksasta Oscar-palkinnosta (mm. paras elokuva, paras ohjaus, paras käsikirjoitus ja paras leikkaus), joista se voitti parhaan kuvauksen ja äänityksen palkinnot, yhdeksästä BAFTA-palkinnosta (mm. paras elokuva, paras miespääosa, paras musiikki, paras lavastus ja paras kuvaus), joista se voitti parhaan ohjauksen ja miessivuosan palkinnot, sekä neljästä Golden Globe -palkinnosta (mm. paras elokuva), joista se voitti parhaan ohjauksen, miessivuosan ja musiikin palkinnot. Itse en ollut koskaan aiemmin nähnyt Ilmestyskirja. Nyt -elokuvaa, mutta nyt kun se julkaistaan elokuvan 40-vuotissyntymäpäivän kunniaksi uudella Final Cut -leikkauksella, päätin vihdoin korjata tämän aukon sivistyksessäni. Katsoin elokuvan alkuperäisen teatteriversion ja muutaman päivän päästä arvion julkaisusta käyn upeassa IMAX-salissa katsomassa uuden Final Cut -version.

Vietnamin sodassa jo kolme vuotta taistellut kapteeni Willard lähetetään takaisin viidakkoon, tällä kertaa tehtävänään etsiä ja tappaa eversti Kurtz, jonka sanotaan seonneen.

Kapteeni Willardin roolissa nähdään Martin Sheen, Harvey Keitelin saatua potkut leffasta. Suuren osan ajasta Sheenin suoritus on erittäin hillitty. Kapteeni Willard on usein hiljainen tarkkailija, joka seuraa tapahtumia keskittyneesti. Sheenin katseesta löytyy jotain todella voimakasta näinä hetkinä. Vaikka Willard ei sanoisi mitään, katsoja tietää, mitä hänen päässään liikkuu. Katsoja imaistaan hahmon pään sisälle ja kapteeni Willardin tavoin myös katsoja on Vietnamin viidakoissa, ahdistuneena ja valppaana. Parissa kohtaa Sheen päästetään isommin vauhtiin ja hän tekee senkin upeasti. Läpi elokuvan kuullaan kapteeni Willardin kertojaääntä ja jos pohditte, ettei ääni kuulosta Martin Sheeniltä, olette oikeassa, sillä kertojaäänen puhui Martinin veli, Joe Estevez.
     Matkansa kapteeni Willard taittaa suurimmaksi osaksi veneellä, jonka miehistöön kuuluvat venettä ohjaava Phillips (Albert Hall), keula-ampuja Lance (Sam Bottoms), konemestari Chef (Frederic Forrest), sekä nuori Mr. Clean (Laurence Fishburne, joka oli kuvauksissa vasta 14-vuotias, huijattuaan olevansa vanhempi). Sotilasnelikko toimii hyvin niin porukkana kuin omina persooninaan. Jokaisesta on saatu omalaatuisensa ja jokaisen taustaa avataan pienesti leffan aikana. Heidänkin näyttelijänsä tekevät erinomaista työtä, etenkin kun pääsevät revittelemään. Nykyään mm. The Matrix -trilogiasta (1999-2003) tunnettu Fishburne on lähes tunnistamaton teinipoikana.
     Lisäksi elokuvassa nähdään myös G. D. Spradlin kapteeni Willardin tehtävälleen lähettävänä kenraali Cormanina ja Harrison Ford tämän avustajana, Robert Duvall everstiluutnantti Kilgorena, Dennis Hopper kuvajournalistina, sekä Marlon Brando itse eversti Kurtzina, jota kapteeni Willard on lähetetty etsimään ja murhaamaan. Spradlin sopii hyvin kenraalin osaan, Hopper tekee hyvää työtä erikoisena kuvaajana ja on hauska nähdä Ford näin pienessä roolissa, sillä vaikka Ilmestyskirja. Nyt julkaistiin alkuperäisen Tähtien sodan (missä Ford esittää Han Soloa) jälkeen, kuvaukset tapahtuivat samoihin aikoihin, eikä Ford ollut vielä noussut tähdeksi. Robert Duvall ja Marlon Brando kuitenkin tosissaan varastavat show'n ollessaan ruudulla. Duvallin näyttelemä Kilgore nostaa virneen machoilullaan, mutta samalla häneltä löytyy paljon karismaa, jolloin Duvall on ihan oikeasti äijä roolissa. Brando taas huokuu karismaa täysin omalla tavallaan. Hän istuu täydellisesti osaansa mystisenä ja filosofisena henkilönä, niin olemuksensa kuin äänenkäyttönsä puolesta. Kapteeni Willardin kertojaäänen tavoin katsoja hiljenee täysin, kun eversti Kurtz avaa suunsa, sillä jokainen repliikki on vain aivan pakko kuulla. Molempien puheessa on jotain todella vangitsevaa ja lumoavaa.
     Francis Ford Coppola itse tekee meta-cameoroolin sotafilmiä tekevänä ohjaajana.

Kun alkaa katsomaan maasta taivaisiin ylistettyä klassikkoelokuvaa, voi katsojan tunne olla huomattavasti jännittyneempi kuin normaalisti. Itselleni käy tätä tällaisten teosten kohdalla, joita pidetään yleisesti yksinä kaikkien aikojen parhaimpina filmeinä. Sama kävi myös Ilmestyskirja. Nytin kohdalla, kun pistin sen pyörimään. Kaikki pelot siitä, pitäisinkö tätä yhtä hienona kuin monet muut, kaikkosivat kuitenkin heti ensi minuuttien aikana. Välittömästi Francis Ford Coppola osoittaa mestarillisuutensa. Alun kuvat kapteeni Willardista makaamassa hotellihuoneessaan, tuijottaen katossa pyörivää tuuletinta, mikä muistuttaa häntä helikoptereista ja sodasta, ne kertovat heti katsojalle todella paljon päähenkilöstä ja jo siinä kohtaa katsoja heitetään Willardin pään sisälle. Ei aikaakaan siitä, kun Willard saa käskynsä ja matka eversti Kurtzin löytämiseksi ja tappamiseksi alkaa. Ilmestyskirja. Nyt tarraa katsojasta tiukasti kiinni ja alkaa hitaasti hellittämään otettaan vasta, kun elokuvan päättymisestä on jo kulunut hetki. Kyseessä on äärimmäisen vaikuttava kokemus ja elokuva on täysin ymmärrettävästi ottanut asemansa kaikkien aikojen merkkiteosten joukossa.

Ilmestyskirja. Nyt on uskomaton kuvaus sodan kauheuksista - mitä se tekee niin valtioille, ympäristölle kuin ihmisille. Elokuvan kenties tunnetuin kohtaus on, kun Yhdysvaltain armeijan helikopterit hyökkäävät vietnamilaiskylään, tuhoten kaiken tieltään Richard Wagnerin mahtipontisen "Ride of the Valkyriesin" säestyksellä. Kohtaus on samanaikaisesti mielettömän upea ja todella kauhea. Sitä katsoessa käy helposti selväksi, miksi elokuvan budjetti ylittyi huimasti, sillä niin vaikuttavasti kaikki on toteutettu. Aidot helikopterit kaartelevat kylän lavasteiden yllä, samalla kun lavasteita räjäytellään niin, ettei aikaakaan, kun valtavat tulipalot aiheuttavat hirvittävän savun peittämään auringon. Kohtausta kuvataan kuin se olisi suuri sankarillinen hetki Yhdysvaltain joukoille, vaikka todellisuudessa he tekevät hirveyksiä. Kaiken kruunaa jättimäinen räjähdysjono ja everstiluutnantti Kilgoren ikoninen repliikki: "Minä rakastan napalmin tuoksua aamuisin."

Vaikka sotakohtaus on häikäisevän vaikuttava ja teknistä täydellisyyttä, minulle itse elokuva täydellistyi sen psykologisen puolensa vuoksi. Sodan kauheus tekee mielelle tepposia ja filmi kertookin siitä, mitkä vaikutukset tällä kauheudella on ihmiseen. Aluksi sekä kapteeni Willardille että katsojalle istutetaan ajatus siitä, että eversti Kurtz on seonnut mielipuoli, joka on vaaraksi kaikille ja täytyy tappaa. Mutta mitä pidemmälle leffa kulkee ja mitä hirveämpiä asioita niin Willard kuin katsoja näkee ja kokee, sitä enemmän alkaa kyseenalaistamaan, onko Kurtz tosissaan se hullu, miksi hänet on leimattu? Mitä lähemmäs määränpäätä päästään, sitä paremmin alkaa ymmärtämään, mikä on hajottanut Kurtzin mielen. Sodassa ei ole mitään tervettä, eivätkä tappotehtävälle lähettäneetkään komentajat voi olla täysjärkisiä. Hirvittävien tapahtumien ja asioiden sanotaan olevan epäinhimillisiä, mutta mikä muu laji pystyisi kaikkeen tähän kauheuteen paitsi ihminen? Eikö tämä tuho ja hulluus ole juurikin inhimillistä?

1970-luvulla Francis Ford Coppola oli yksi ylistetyimmistä ohjaajista, tehtyään Kummisedän (The Godfather - 1972) ja Kummisetä osa II:n (The Godfather Part II - 1974), jotka molemmat voittivat parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ja joista jälkimmäisestä Coppola itse sai vihdoin parhaan ohjaajan pystin. Ilmestyskirja. Nytissä Coppola osoittaa jälleen huikeat lahjansa, rakentaessaan tunnelmaa mestarillisesti ja vangiten siten katsojansa totaalisesti. Hän on selvä perfektionisti, sillä niin tarkkaa jälkeä hän tekee joka ikisessä kuvassa. Kaikki on mietitty tarkkaan ja jälki on alusta loppuun äärimmäisen ihailtavaa. Coppolalta todella löytyy silmää upeille visuaalisuuksille, sillä tämä elokuva näyttää suorastaan käsittämättömän hyvältä. Ilmestyskirja. Nyt on yksi parhaimman näköisistä elokuvista, minkä olen koskaan nähnyt! Niin tiukat lähikuvat kuin laajat maisemakuvat ovat kaikki vaikuttavia. Kuvasommittelu on pikkutarkkaa ja filmi käyttää hienosti hyödyksi etu- ja taka-alaa, etenkin suurien taistojen aikana. Kameran liikkeetkin ovat täysin sulavia. Coppola hyödyntää valaisua ja leikittelee varjoilla fantastisesti. Lavasteet ovat vaikuttavat ja efektitiimi on päässyt räjäyttelemään niitä suuriksi tulipalloiksi. Puvustuskin on taidokasta ja maskeerauksiin kuuluu niin tyylikkäitä kasvomaalauksia kuin kuvottavia irtoraajoja. Kaikki tämä on pistetty kasaan erinomaisella leikkauksella. Filmi on hidastempoinen, mutta Coppolan mestarillinen ote niin tarinankerronnassa, näyttelijöissä kuin visuaalisuudessa, sekä upea editointi saavat elokuvan tuntumaan huomattavasti kestoaan lyhyemmältä. Äänisuunnittelu on myös upeaa aina hiljaisempien hetkien rauhallisista äänistä sodan suureen pauhuun. Coppolan ja hänen isänsä Carmine Coppolan säveltämät musiikit luovat oman osansa tunnelmasta. Kaikin puolin esimerkillisen täydellistä työtä koko tiimiltä ja arvostus heitä kohtaan vain kasvaa, kun tietää, millaista Ilmestyskirja. Nytin teko todella oli. Tämä olisi voinut päättyä katastrofiin, mutta niin vain Coppolan johdolla he saivat aikaan mestariteoksen.

Yhteenveto: Ilmestyskirja. Nyt on hämmästyttävä ja fantastinen mestariteos, mikä hakee vertaistaan. Elokuva on huikea kuvaus sodan kauheuksista ja näiden hirvittävien tapahtumien vaikutuksesta maailmaan, sekä ihmismieleen. Mitä pidemmälle tarina kulkee, sitä enemmän katsoja alkaa ymmärtämään, miksi joku sekoaisi täysin Vietnamin viidakoissa ja vaaroissa. "Ride of the Valkyriesin" säestämä tuhokohtaus on kaikessa kauheudessaan häikäisevän vaikuttavaa katseltavaa - suorastaan eeppistä. Elokuva on muutenkin äärimmäisen vaikuttava kokemus. Vaikka leffa on pitkä ja se kulkee usein hitaasti eteenpäin, on se kuitenkin erittäin vangitseva, eikä filmi hellitä otettaan, kunnes lopputekstit ovat jo päättyneet. Ohjaaja Francis Ford Coppola osoittaa huikeat lahjansa yhä vain uudestaan elokuvan aikana, tarjoten mielettömiä kohtauksia toisensa perään. Näyttelijät ovat kaikki mahtavia. Martin Sheen on kiehtova tarkkaavaisena kapteeni Willardina, mutta täytyyhän se lopulta myöntää, että show'n varastavat Robert Duvall ja Marlon Brando. Tekniseltä puoleltaan elokuva on yhä käsittämättömän hieno, eikä ajan julma hammas ole onnistunut nakertamaan filmiä. Ilmestyskirja. Nyt kuuluu ehdottomasti niihin teoksiin, mitkä jokaisen kuuluu nähdä ainakin kerran elämässään. Tai kolme kertaa, jos haluaa tutkia elokuvaa vielä tarkemmin ja katsoa myös kolmituntiset Redux- ja Final Cut -versiot.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.12.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Apocalypse Now, 1979, Zoetrope