Emily in Paris, kausi 5 (2025) - sarja-arvostelu

EMILY IN PARIS - KAUSI 5

Luoja: Darren Star

Näyttelijät: Lily Collins, Ashley Park, Philippine Leroy-Beaulieu, Samuel Arnold, Bruno Gouery, Lucien Lavinscount, Eugenio Franceschini, William Abadie, Lucas Bravo, Arnaud Binard, Paul Forman, Anna Galiena ja Minnie Driver

Genre: komedia, romantiikka

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 31 minuuttia - 38 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 44 minuuttia

Ikäraja: 16

Darren Starin luoma romanttinen komediasarja Emily in Paris nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä lokakuussa 2020. Toinen, kolmas ja neljäs kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2025, mutta ne jouduttiin keskeyttämään elokuussa, kun kesken kuvausten apulaisohjaaja Diego Borella menehtyi yhtäkkiä. Muutaman päivän jälkeen kausi kuvattiin loppuun ja lopulta Emily in Parisin viides tuotantokausi julkaistiin Netflixin suoratoistopalveluun joulukuussa. Itse olen pitänyt sarjaa ihan kivana hömppänä, joskaan en ole missään kohtaa juuri innostunut siitä. Ryhdyin katsomaan uutta kautta heti sen julkaisupäivänä.

Emily Cooper on muuttanut Roomaan, johtamaan Agence Grateaun Italian osastoa ja seurustelemaan Marcello Muratorin kanssa.

Lily Collins nähdään jälleen kerran Emily Cooperina, amerikkalaisinfluensserina, joka muutti Pariisiin työskennelläkseen ranskalaisessa muotifirmassa. Emily sai hiljalleen työtoveriensa hyväksynnän ja hänellä on ollut niin ystäviä kuin erilaisia rakkaussuhteita. Neljännen kauden päätteeksi tapahtui iso muutos, kun Emily muuttikin Italian pääkaupunkiin Roomaan, johtaakseen Agence Grateaun paikallista osastoa. Muutossa on plussapuolena myös se, että Emilyn nykyinen poikaystävä Marcello (Eugenio Franceschini) on italialainen. Collins istuu edelleen passelisti rooliinsa, joskin Emily käy tällä kaudella jopa aika tylsäksi hahmoksi. Hänen somepuolensa uupuu nyt lähes täysin ja hänen elämänsä tuntuu vain pyörivän erilaisten miesten ympärillä.

     Tutuista hahmoista paluun tekevät myös Emilyn paras kaveri Mindy (Ashley Park), Emilyn pomo Sylvie (Philippine Leroy-Beaulieu), Emilyn työkaverit Julien (Samuel Arnold) ja Luc (Bruno Gouery), Emilyn ex-poikaystävä Alfie (Lucien Laviscount), sekä kokki Gabriel (Lucas Bravo), siitäkin huolimatta, että Bravo vihjaili aiemmin, että saattaisi jättää sarjan. Gabrielin ruutuaika jääkin tällä kaudella varsin lyhyeksi, lähinnä pariksi piipahdukseksi. Muut hahmot ovat kuitenkin kunnolla mukana ja heilläkin on jos jonkinmoista suhdesotkua jaksojen edetessä. Näyttelijäkaarti on ihan hyvässä vedossa ja parasta antia tarjoaa taas Park Mindynä, joka saa vähän väliä kaikenlaisia työkeikkoja, joista osa menee jo epäuskottavan puolelle.

Viidennellä kaudellaan Emily in Paris - vai pitäisikö oikeastaan sanoa "Emily in Rome", kuten kauden alkutekstitkin korjaavat - jatkaa sarjan tutuksi tulleella linjalla. Eli siis mielestäni ihan kiva hömppäsarja pysyy yhä ihan kivana hömppänä. Ajoittain sarja alkaa jo turhan paljon toistaa itseään, etenkin niissä iänikuisissa suhdesotkuissa, mutta on meno edelleen tarpeeksi viihdyttävää. Vaikka sekaan heitelläänkin (välillä hyvin kömpelösti) draamaa, yleisilmapiiri on varsin kepeä ja niinpä näitä puolen tunnin mittaisia jaksoja on taas helppoa tuijottaa muutamakin putkeen.

Juonikuvioidensa puolesta mielsin tämän kauden kuitenkin hieman edeltäjiään yhdentekevämmäksi. Vaikka Pariisi on vaihtunut Roomaan, ei kausi silti tunnu erityisen raikkaalta. Emilyn rakkauskuviot muuttuvat mies mieheltä tylsemmiksi, etenkin kun tässä kohtaa on vaikea uskoa, että se "kauden miesystävä" olisi mikään pysyvä tyyppi. Eri hahmojen suhdesotkut myös tuntuvat keskenään oudon samanlaisilta, kun suurella osalla hahmoista on parikin ihmistä, joista pitäisi osata päättää se mieluisampi. Sarjan vannoutuneimmille faneille tässä tuskin on ongelmaa ja jos pidit edelliskausista, niin en näe syytä, mikset pitäisi myös tästä uusimmasta. Kuudes kausi on jo työn alla ja vikoineenkin katson jatkoa ihan sujuvasti.

Tuotantokauden ohjaajat Erin Ehrlich ja Andrew Fleming pitävät kepeää ilmapiiriä hyvin yllä, kun taas Darren Starin johtaman käsikirjoitustiimin työ jää taas aikamoiseksi hötöksi. Teknisestikin Emily in Paris pysyy ennallaan. Viides tuotantokausi on kelvollisesti kuvattu ja Italian maisemia esitellään oikein antaumuksella. Lavasteet ovat mainiot, puvustus ailahtelee tyylikkäästä kaameaan ja äänimaisemakin on sujuvasti rakennettu. Chris Alan Leen ja Gabriel Mannin säveltämät musiikit tuovat oman lisänsä tunnelmaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.12.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Emily in Paris, Yhdysvallat, 2020-, Jax Media, MTV Studios, Netflix

Arvostelu: Mean Girls (2024)

MEAN GIRLS

Ohjaus: Samantha Jayne ja Arturo Perez Jr.

Pääosissa: Angourie Rice, Renée Rapp, Auli'i Cravalho, Jaquel Spivey, Avantika, Bebe Wood, Christopher Briney, Tina Fey, Tim Meadows, Jenna Fischer, Busy Phillips, Ashley Park ja Jon Hamm

Genre: komedia, musikaali

Kesto: 1 tunti 52 minuuttia

Ikäraja: 12

Rosalind Wisemanin kirjaan Queen Bees and Wannabes (2002) löyhästi pohjautuva teinikomedia Mean Girls (2004) oli kehuttu jättihitti, josta on vuosien varrella muodostunut yksi merkittävimmistä elokuvista lajityypissään. Leffalle työstettiin suoraan televisiossa julkaistu jatko-osa Mean Girls 2 (2011), jonka kuitenkin haukkuivat lyttyyn niin kriitikot kuin alkuperäisleffan fanit. Elokuvan pohjalta työstettiin myös musikaaliesitys, jonka ensi-ilta oli loppuvuodesta 2017 ja joka nousi Broadwaylle seuraavana keväänä. Kun musikaali sai viimeisen esityksensä alkuvuodesta 2020, sekä alkuperäisen leffan kuin musikaalin käsikirjoittanut Tina Fey ilmoitti, että musikaalin pohjalta tehtäisiin uusi elokuvasovitus Mean Girlsistä. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2023. Alun perin elokuva oli tarkoitus julkaista suoraan Paramount+ -suoratoistopalvelussa, mutta studio päättikin antaa elokuvalle kunnon teatterikierroksen ja nyt Mean Girls -uudelleenfilmatisointi saapuu elokuvateattereihin. Omasta mielestäni alkuperäinen Mean Girls on aivan mahtava elokuva, mutten odottanut uutta versiota lainkaan. En kokenut uudelleenfilmatisoinnille tarvetta, enkä lämmennyt ajatukselle musikaalisovituksesta. Kävin silti katsomassa uuden Mean Girlsin ennakkoon sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

Koko lapsuutensa kotikoulussa viettänyt Cady Heron aloittaa ensi kertaa opinnot ihka aidossa high schoolissa. Koulussa hän kohtaa paikan suosituimman teinityttötrion, Plastikit, jotka vaikuttavat aluksi ottavan Cadyn joukkoonsa. Pian Cadylle kuitenkin selviää kolmikon todellinen luonne.

Pääroolissa Cady Heronina nähdään tällä kertaa Tom Hollandin Spider-Man -elokuvista (2017-2021) tuttu Angourie Rice. Rice on osoittanut useasti sivurooleissa näyttelijäntaitojaan ja osoittaa Mean Girlsissä pärjäävänsä pätevästi pääroolissakin - suurimmaksi osaksi ajasta. Rice tulkitsee oivallisesti sinisilmäistä ja lähes kaikesta kokematonta Cadya, mutta kun tyttö muuttuu Plastikkien myötä ilkeämmäksi, Rice ei tuo tätä puolta esille erityisen vakuuttavasti.

     Itse Plastikit, eli ne "ilkeät tytöt" ovat tietty tuttu kolmikko, joukon johtaja Regina George (Renée Rapp), salaisuuksista huolen pitävä Gretchen (Bebe Wood) ja tyhmä Karen (Avantika). Elokuvan kirkkaasti parasta antia on Reginaa esittävä Rapp, joka ainoana näyttelijäkaartista pystyy pistämään kampoihin alkuperäisleffan näyttelijälle. Eipä toisaalta ihme, sillä Rapp esitti Reginaa Broadway-musikaalissa yli vuoden ajan, jolloin hän pystyi omaksumaan katalan hahmonsa. Rapp oikein herkuttelee kierossa osassaan. Wood ja Avantika sen sijaan eivät täysin toimi rooleissaan. Erityisesti Avantika tekee idiootista Karenista tällä kertaa lähinnä ärsyttävän.

     Paluun alkuperäisestä Mean Girlsistä tekevät käsikirjoittajankin hommaa hoitava Tina Fey opettaja Norburyksi ja Tim Meadows rehtori Duvalliksi. Lisäksi elokuvassa nähdään myös Jenna Fisher Cadyn äitinä, Auli'i Cravalho ja Jaquel Spivey Cadyn ensimmäisinä koulukavereina Janisina ja Damianina, Christopher Briney Cadyn ihastuksenkohde Aaronina, Jon Hamm valmentaja Carrina ja Broadway-esityksessä Gretcheniä näytellyt Ashley Park ranskanopettaja Parkina. Fey ja Meadows vetävät roolinsa uusintakierroksella aika tylsällä vaihteella. Muut näyttelijät ajavat asiansa, joskin Hamm ei pääse tekemään oikein mitään valmentajana, jonka kyseenalaista käytöstä on minimoitu.

Mean Girls oli hillittömän hauska, kekseliäs, näpäyttävä ja aivan mahtava elokuva. Suorastaan fetch. Niin, puhun siis siitä alkuperäisestä leffasta, jonka voi mieltää jo moderniksi klassikoksi. Uusi Mean Girls taas on kuin yksi Plastikeista. Se on muovia, kertakäyttöroinaa, jonka sysäät nopeasti syrjään ja unohdat, mutta joka jää kuitenkin elämään ympäristölle haitallisena. Se on pinnallinen, kolkko ja kaikin tavoin tylsä toisinto loistavasta alkuperäisleffasta. Siinä, missä alkuperäiselokuva kestää useita katselukertoja ja naurattaa joka kerralla yhtä makeasti, meinasin nukahtaa tylsyyteen uutta versiota katsoessani. Vitsit ovat samoja ja kohtauksia käydään läpi robottimaisesti kuin tarkistuslistaa rastien. Renée Rapp yrittää parhaansa kantaa elokuvaa harteillaan, mutta hän ei pysty poistamaan totaalista tarpeettomuuden ja sieluttoman rahastuksen lemua, joka leffaa ympäröi.

Uuteen Mean Girlsiin on tehty ihan vain muutamia muutoksia. Parit ikoniset repliikit on poistettu, sosiaalinen media on ymmärrettävästi tuotu mukaan ja jostain syystä Cadylla ei ole isää. Leffa on myös oudon himokas. Merkittävin muutos on toki se, että tällä kertaa kyseessä on musikaali. Minulla ei yleisesti ole mitään musikaaleja vastaan ja veikkaan, että homma toimisi Broadwayn puolella. Tässä leffassa musikaaliaspekti ei toimi, ei sitten yhtään. Kun musikaaleja tehdään, ne pitäisi alusta alkaen rakentaa niin, että laulut istutetaan mukaan. Alkuperäisessä Mean Girlsissä ei nähty musikaalinumeroita, joten tässä uudessa ne ovat erityisen väkinäisen tuntuisia. Elokuvan jo valmiiksi kömpelö kerronta rikkoutuu joka kerta, kun uusi laulu alkaa. Kun laulu päättyy, kerrontaa voidaan taas jatkaa. Näin leffa saadaan venytettyä liki kahden tunnin mittaan.

Ohjaajina toimivat ensikertalaiskaksikko Samantha Jayne ja Arturo Perez Jr., joiden kokemattomuus paistaa läpi. Käsikirjoituksesta vastaa tälläkin kertaa Tina Fey, jonka työ on nyt käsittämättömän laiskaa. Elokuvaa katsoessa tuntuukin siltä, ettei Fey olisi saanut muuta merkittävää urallaan aikaiseksi ja siksi lypsää nyt Mean Girlsiä rutikuivuuteen asti. Sentään elokuva on hyvin kuvattu. Eräs musikaalinumeroista jää laulultaan aika yhdentekeväksi, mutta sen aikana nähdään tyylikkäästi toteutettu, yhdeksi pitkäksi kuvaksi lavastettu otos. Lavasteet ja asut ovat oivalliset, äänitehosteet myös. Laulut ovat samat Jeff Richmondin säveltämät ja Nell Benjaminin sanoittamat kuin musikaaliesityksessä. Kappaleet ovat toinen toistaan unohdettavampia, eikä oikeastaan yksikään jäänyt mieleen. Siitä jo tunnistaa epäonnistuneen musikaalin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.1.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mean Girls, 2024, Paramount Pictures, Broadway Video, Little Stranger