Arvostelu: Next Goal Wins (2023)

NEXT GOAL WINS

Ohjaus: Taika Waititi

Pääosissa: Michael Fassbender, Oscar Kightley, Kaimana, David Fane, Rachel House, Beulah Koale, Uli Latukefu, Chris Alosio, Semu Filipo, Lehi Makisi Falepapalangi, Ioane Goodhue, Elisabeth Moss, Will Arnett, Rhys Darby, Angus Sampson, Luke Hemsworth ja Taika Waititi

Genre: komedia, urheilu

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: S

Next Goal Wins perustuu samannimiseen dokumenttiin vuodelta 2014, joka puolestaan kertoi maailman huonoimpina jalkapalloilijoina pidetyistä amerikansamoalaisista. Taika Waititi kiinnostui tekemään elokuvan aiheesta, sai Searchlight Picturesin tarttumaan projektiin ja kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2019. Loppuvuodesta 2021 elokuvalle järjestettiin lisäkuvaukset, kun siinä näytellyt Armie Hammer sai potkut elokuvasta raiskaussyytösten takia. Hammerin kohtaukset kuvattiin uudestaan Will Arnettin kanssa. Next Goal Wins sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2023 ja vasta nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin. Itse innostuin heti, kun kuulin Waititin työstävän uutta komedialeffaa. Elokuvan saamista ristiriitaisista arvioista huolimatta kävin positiivisin mielin katsomassa Next Goal Winsin heti sen ensi-iltaviikonloppuna.

Jalkapallovalmentaja Thomas Rongen joutuu ottamaan vastuulleen Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen, jota pidetään maailman huonoimpana lajissa, välttääkseen potkut äkkipikaisen käytöksensä takia.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Michael Fassbender on tehnyt paluun elokuviin, ensin Netflixissä julkaistussa David Fincherin jännärissä Tappaja (The Killer - 2023) ja nyt Next Goal Winsissä. Next Goal Wins tosin kuvattiin alun perin jo loppuvuodesta 2019. Fassbender näyttelee entistä jalkapalloilijaa ja sitten valmentajaa Thomas Rongenia, joka on joutunut epäsuosioon äkkipikaisen luonteensa ja ajoittain väkivaltaiseksi taipuvan käytöksensä takia. Välttääkseen potkut, Thomas ottaa hammasta purren vastaan uuden pestin Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen valmentajana - pestin, johon kukaan muu ei enää suostu, sillä kyseistä joukkuetta pidetään koko maailman huonoimpana, amerikansamoalaisten hävittyä Australialle 31-0 vuonna 2001. Fassbenderin paluu on suuri ilo ja mies osoittaa, että häntä pitäisi nähdä elokuvissa enemmänkin. Fassbender suoriutuu erittäin mainiosti osastaan tympeänä jalkapallovalmentajana, joka vähemmän yllättäen alkaa pikkuhiljaa lämpenemään Amerikan Samoan joukkueelle, väestölle ja kulttuurille.

     Elokuvassa nähdään myös Elisabeth Moss Thomasin ex-vaimona Gailina, Will Arnett tämän uutena miehenä Alexina, Oscar Kightley Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen puheenjohtaja Tavitana, sekä muun muassa Kaimana, David Fane, Beulah Koale, Uli Latukefu, Semu Filipo, Ioane Goodhue ja Chris Alosio joukkueen jäseninä. Nähdäänpä leffassa myös ohjaaja Taika Waititi itse paikallisena pappina ja kertojaäänenä. Sivunäyttelijät suoriutuvat rooleistaan vähintään kelvollisesti. Sivuhahmoista merkittävimmäksi nousee Kaimanan esittämä Jaiyah Saelua, transnainen, eli samoalaisittain fa'afafine, joka oli ensimmäinen avoimesti trans jalkapalloilija Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa.

En voi kuin kummastella Next Goal Winsin saamaa nuivaa vastaanottoa kriitikoiden puolelta. Kyseessä on todella ilahduttava hyvän mielen elokuva, josta tykkääminen ei vaadi sitä, että tietäisi hölkäsen pöläystä jalkapallosta. Elokuva on myös todella hupaisaa katseltavaa - jos siis Taika Waititille ominainen höpsö ja pöljä hassuttelu iskee. Itse naureskelin ja hörähtelin makeasti pitkin leffaa, vähintään hymähtelin tyytyväiseen sävyyn. Parit heikommat ja liian pitkiksi venytetyt vitsit mahtuu sekaan, mutta suurimmaksi osaksi leffa ilahduttaa. Elokuvan loppupään aikana Waititi näyttää myös hieman kykyjään draaman puolella, joskin meno ei todellakaan kouraise yhtä tuntuvasti kuin miehen kenties parhaassa työssä, Jojo Rabbitissa (2019).

Tarinansa puolesta Next Goal Wins on aika peruskauraa altavastaaja-urheiluleffojen osastolla, mutta eipä tuo juuri haittaa. Sen lisäksi, että leffa viihdyttää ja naurattaa erittäin miellyttävästi, sen hahmot ja maailma ihastuttavat hiljalleen mukaansa. Amerikan Samoan kulttuuri on hyvin erilainen kuin meidän ja se tarjotaankin niin huumorin kuin rakkaudenosoituksen myötä. Waititi kehtaa vitsailla, millaisen kulttuurishokin saarella vierailu voi tarjota, mutta samalla Waititi näyttää suurta ihailua ja ihastusta tätä kaikkea kohtaan. Elokuva välttää olemasta valkoinen pelastaja -tarina ja Thomas toimii pikemminkin apuvälineenä ulkopuoliselle syventyä amerikansamoalaisten kulttuuriin. Näiden ihmisten yhteisöllisyys, hyväksyväisyys ja lämpö voittavat nopeasti puolelleen. Aika kulkee vauhdilla tämän mainion poppoon kanssa, eikä lopulta ole juuri väliä, voittavatko he edes vai eivät.

Teknisiltä ansioiltaankin Next Goal Wins on toimiva leffa. Se on hyvin kuvattu ja Amerikan Samoan kauniita maisemia esitellään useilla laajoilla otoksilla. Leikkaus on sulavaa, eikä aika todellakaan käy pitkäksi elokuvan aikana. Jälkikäteen loppuvuodesta 2021 kuvatut kohtaukset on täysin saumattomasti liitetty kaksi vuotta aiemmin kuvattuun muuhun elokuvaan. Lavastus- ja puvustustiimi suoriutuvat hyvin hommistaan ja äänimaailmakin on pätevästi rakennettu. Michael Giacchinon säveltämät musiikit lisäävät leffan hyväntuulista ilmapiiriä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.1.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Next Goal Wins, 2023, Searchlight Pictures, Imaginarium Productions, Piki Films, Archer's Mark

Arvostelu: Dual (2022)

DUAL

Ohjaus: Riley Stearns

Pääosissa: Karen Gillan, Beulah Koale, Aaron Paul, Maija Paunio, Sanna-Jude Hyde, Kris Gummerus ja Theo James

Genre: draama, scifi, komedia

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 12

Dual on Hollywoodin ensimmäinen kokonaan Suomessa kuvattu elokuva. Ohjaaja-käsikirjoittaja Riley Stearns työsti leffan tarinan ja sai kerättyä tuotantotiimin ja näyttelijät ympärilleen. Hän yritti löytää kuvauspaikkaa Kanadasta ja Uudesta-Seelannista, mutta sen osoittauduttua koronaviruspandemian takia liki mahdottomaksi, hän päätti kuvata leffan Suomessa Tampereella. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2020 ja lopulta Dual sai ensi-iltansa tämän vuoden alussa. Leffa sai todella pienimuotoisen teatterilevityksen Suomessa ja minulta meni elokuva kokonaan ohi, kun siitä esitettiin parit näytökset Helsingissä keväällä. Minua toki kiinnosti Suomessa kuvattu Hollywood-elokuva ja olin seurannut siitä nousseita uutisia ja sosiaaliseen mediaankin levinneitä juttuja muun muassa tamperelaisravintolasta, jonka eteen oli pystytetty kyltti, että näyttelijä Aaron Paul voisi syödä siellä ilmaiseksi. Katsoinkin Dualin, kun se oli vihdoin saapunut vuokrattavaksi.

Sarah saa tietää olevansa kuolemansairas ja hän teettää itsestään kloonin, joka ottaisi hänen paikkansa kuoleman jälkeen. Kuitenkin kun Sarah saa kuulla, että hän on yllättäen parantunut, hänen täytyy keksiä, mitä tehdä kloonille.

Doctor Who -sarjalla (1963-) kuuluisuuteen noussut ja nykyään parhaiten Marvelin elokuvauniversumin Nebulana tunnettu Karen Gillan nähdään elokuvan pääroolissa Sarahina, alkoholisoituneena ja masentuneena naisena, joka saa tietää sairastavansa tappavaa tautia ja ettei hänellä olisi enää kauaa elinaikaa. Gillan näyttelee myös Sarahin kloonia, jonka hän teettää auttamaan läheistensä surun poistossa. Gillan on osoittanut osaamistaan vuosien varrella, mutta Dualissa hän tekee tähän asti heikoimman roolisuorituksensa. Ohjaaja Riley Stearnsin tyyliin selvästi kuuluu puisen näyttelemisen tavoittelu, mutta tässä tapauksessa homma ontuu. Pökkelömäinen roolityö tekee Sarahista aika tylsän, eikä niin hänen kuin hänen klooninsakaan puolet tarinasta jaksa napata mukaansa. On ymmärrettävää, että Gillan tulkitsee kloonia aluksi todella puisesti, mutta kun hän tarjoaa kummatkin roolit yhtä elottomasti, tuntuu herkästi siltä kuin katsoisi kertomusta roboteista.

     Gillanin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Beulah Koale Sarahin miehenä Jamesina, Breaking Bad -sarjasta (2008-2013) tuttu Aaron Paul taistelulajikouluttaja Trentinä, sekä suomalaisnäyttelijöitä, kuten Maija Paunio Sarahin äitinä, Andrei Alén kloonitehtaan työntekijänä, Kris Gummerus lakimiehenä, sekä suomalaisamerikkalainen Sanna-Jude Hyde lääkärinä. Koale tuo hieman eloa muuten jäykkien roolitöiden keskelle. Monelle on varmasti harmi, kuinka vähän ruutuaikaa Paul lopulta saa. Suominäyttelijät hyppäävät jenkkitähtien vierelle menoon mukaan kelvollisesti.

Dual on ollut varmasti kaikille elokuvista kiinnostuneille suomalaisille kiehtova projekti, sillä kyseessä on tosiaan ihka ensimmäinen Hollywood-elokuva, joka on kuvattu kokonaan Suomessa. Ja koska suomalaiset sattuvat olemaan sellaista kansaa, jotka huutavat "torille!" vaikka maan nimi kuultaisiin ulkomaiden uutisissa negatiivisessa mielessä, on ymmärrettävää, että Dualin kuvausten aikaan suomalaismediat puskivat joka tuutista juttua produktiosta. Harmillisesti yleensä hyvät näyttelijät ja kuvauspaikkana toimiva Tampere haaskataan täysin pitkäveteisessä tieteiskertomuksessa, joka kaatuu omien fiksujen ideoidensa alle.

Puinen näytteleminen on lähestulkoon oma taiteenmuotonsa, jonka hallitseminen voi johtaa erittäin vangitsevaan esitykseen. The Lobsterin (2015) ja The Favouriten (2018) ohjaaja, kreikkalainen Yorgos Lanthimos on suorastaan mestari sillä alalla, puhumattakaan Jim Jarmuschista, jonka leffaa Night on Earth (1991) on myös kuvattu Suomessa. Vasta kolmatta täyspitkää elokuvaansa tekevä Riley Stearns voi vain kuvitella pääsevänsä samalle tasolle. Ponnettomat roolityöt ovat vain yksi tekijä, jonka takia Dual on jopa hieman tylsä raina. Se on lähtökohdiltaan kiehtova ja elokuvassa pohditaan oivallisesti syvällisiä muun muassa keinotekoisen henkilön ihmisyydestä. Meno on hoidettu hieman kompuroivan satiirin kautta. Leffaa markkinoidaan tieteistrillerinä, mutta se on enemmänkin draamakomedia, jonka huumori on absurdia ja rutikuivaa. Sekin on taiteenmuoto, jota Stearns ei oikein hallitse.

Dual on hyvin kuvattu, mutta suomalaisille tulee varmasti isona pettymyksenä, kuinka vähän Tampere onkaan lopulta esillä leffassa. Paikalliset voivat varmasti bongata parit tutut paikat ja suomalaiset tienviitat ja suojatiemerkit nostavat väkisinkin hymyn huulille, mutta muuten elokuva sijoittuu liiaksikin asti pieniin asuntoihin. Nättiä metsämaisemaa mahtuu sentään mukaan. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot, mutta äänimaailma jää aika mitäänsanomattomaksi. Emma Ruth Rundlen säveltämät musiikit eivät koskaan nouse esille.

Yhteenveto: Dual on mielenkiintoisista lähtökohdistaan huolimatta harmillisen lattea elokuva, joka tarjoaa valitettavan vähän Karen Gillanin, Aaron Paulin tai tieteistarinoiden ystäville, puhumattakaan suomalaisista, jotka odottivat innolla näkevänsä Tampereen edustettuna ihka oikeassa Hollywood-elokuvassa. Elokuvan juoni on kiinnostava, mutta sen pohjalta laadittu käsikirjoitus on hieman ponneton. Asiaa ei auta Riley Stearnsin tönkkö ohjaus. Puinen näytteleminen ja kuiva huumori ovat taiteenlajeja, joita Stearns ei hallitse ja lopputulos on lähinnä vaivaannuttava ja tylsä. Gillan ei saa mitään irti tuplaroolistaan, eivätkä muutkaan näyttelijät säväytä. Elokuva on tekniseltä puoleltaan menevä, vaikkakin suomalaiskatsojat jäävät varmasti toivomaan, että Tampere olisi paremmin esillä kohtauksissa. Dual on valitettavan heikko scifiraina erittäin hyvistä lähtökohdista, eikä sitä voi oikeastaan suositella muusta syystä kuin jos välttämättä haluaa nähdä Suomessa kuvatun Hollywood-leffan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.7.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dual, 2022, XYZ Films, Film Service Finland Oy, Metrol Technology, BondIt Media Capital, Head Gear Films, Kreo Films FZ, Business Finland, Film Tampere, IPR.VC, Resolute Films and Entertainment