Hunt for the Wilderpeople (2016) - elokuva-arvostelu

HUNT FOR THE WILDERPEOPLE

Ohjaus: Taika Waititi

Näyttelijät: Julian Dennison, Sam Neill, Rima Te Wiata, Rachel House, Oscar Kightley, Tioreore Ngatai-Melbourne, Troy Kingi, Stan Walker, Mike Minogue, Cohen Holloway, Rhys Darby ja Taika Waititi

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 12

Hunt for the Wilderpeople perustuu Barry Crumpin kirjaan Wild Pork and Watercress vuodelta 1986. Taika Waititi ihastui kirjaan ja ryhtyi jo vuonna 2005 työstämään sen pohjalta elokuvakäsikirjoitusta. Vasta lähes kymmenen vuotta myöhemmin hän sai New Zealand Film Commissionilta tukirahaa ja kuvaukset käynnistyivät keväällä 2015. Lopulta Hunt for the Wilderpeople sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 22. tammikuuta 2016 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva sai kriitikoilta ja katsojilta lähes pelkkiä kehuja ja se oli pieneen budjettiinsa verrattuna hitti. Itse en ollut aiemmin nähnyt Hunt for the Wilderpeoplea, mutta olin tiennyt elokuvasta jo vuosia. Kun huomasin leffan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin vihdoin katsoa ja samalla arvostella sen juhlan kunniaksi.

Ongelmanuori Ricky Baker adoptoidaan uuteen kotiin. Väärinkäsityksen myötä Ricky ja hänen uusi isähahmonsa Hector joutuvat maanlaajuisen etsinnän kohteeksi.

Taika Waititi valitsi elokuvan päärooliin ongelmanuori Ricky Bakeriksi Julian Dennisonin, jonka kanssa Waititi oli aiemmin työskennellyt mainoksessa. Dennison on nappivalinta osaansa. Hänestä löytyy tiettyä uhmakkuutta, mitä kovan ulkokuoren kasvattanut Ricky tarvitsee, mutta myös vakuuttavasti syvyyttä, kun Ricky alkaa hissuksiin laskea suojamuurejaan ja paljastamaan, mitä kaikkea varastelun, sotkemisen ja muun alta löytyykään. Ricky on mainio hahmo, jota kohtaan katsojan sympatiat kasvavat elokuvan edetessä.

     Elokuvassa nähdään myös Rima Te Wiata ja Sam Neill Rickyn uusina adoptiovanhempina Bella ja Hector Faulknerina, Rachel House lastensuojelun edustajana Paula Hallina, Oscar Kightley poliisi Andyna, Rhys Darby, Tioreore Ngatai-Melbourne, Stan Walker ja Troy Kingi erilaisena tyyppeinä, jotka Ricky ja Hector leffassa kohtaavat, sekä ohjaaja-käsikirjoittaja Taika Waititi pappina. Eikä pidä unohtaa seikkailuun mukaan lähteviä koiria, Zagia ja Tupacia. Faulknerit ovat hyvin erilaisia ihmisiä ja huoltajia. Siinä, missä Bella on rakastava ja uskoo Rickyssä olevan ainesta rehdiksi pojaksi, Hector on jääräpää äijä, joka ei juuri innostu siitä, että nurkkiin saapuu pyörimään joku nuori tyhjäntoimittaja. Te Wiata ja Neill ovat mainiot osissaan ja Neill ja Dennison muodostavat veikeän parivaljakon, kun Ricky ja Hector ajautuvat muutaman mutkan kautta karkumatkalle yhdessä, vaikka he eivät pahemmin toisistaan piittaa.

Miksi en ollut aiemmin älynnyt katsoa Hunt for the Wilderpeoplea? Olen pitänyt kaikista Taika Waititin teoksista tähän mennessä ja tämä elokuva kiilaa ehdottomasti sinne kärkikahinoihin What We Do in the Shadowsin (2014) ja Jojo Rabbitin (2019) kanssa. Kyseessä on loistokas yhdistelmä komediaa ja draamaa, jossa sykkii vieläpä suuri sydän. Hahmot ovat mainioita ja tarina oivallinen, etenkin kun Ricky ja Hector päätyvät metsään ja muu Uusi-Seelanti luulee vanhan ukon siepanneen pojan, mistä muodostuu aikamoinen ajojahti. Näiden kahden piilottelua virkavallalta on lystikästä seurata, väärinkäsityksen vain paisuessa entisestään.

Elokuva saa nauramaan tasaisin väliajoin, mutta sitten taas välillä se kiskaisee maton jalkojen alta yllättävänkin liikuttavilla jutuilla. Tämä matka on aikamoista tunteiden vuoristorataa ja ehdottomasti parasta on aluksi toisiaan nenänvartta pitkin katsovien Rickyn ja Hectorin hiljalleen tapahtuva lämpeneminen toisiaan kohtaan. Tästä epätavallisesta ystävyystä syntyy elokuvan sydän ja sielu, mikä tuo todellisen kiintopisteen katsojalle tähän matkaan. Hauskan lisäyksen tuo jahtia johtava lastensuojelun edustaja Paula, joka on melkein kuin jokin vainukoira. Kun lopputekstit alkavat rullata ruutuun, katsojasta tuntuu siltä kuin olisi itsekin ollut tällä jopa aika kauniilla matkalla mukana.

Taika Waititi rakentaa ilmapiiriä lahjakkaasti, tanssahdellen onnistuneesti draaman ja komedian välillä. Waititin käsikirjoitus on myös erittäin mainio hahmoja, dialogia ja tapahtumia myöten. Hunt for the Wilderpeople on kanssa taitavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavastus- ja puvustustiimit hoitavat tonttinsa pätevästi ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Lukasz Budan, Samuel Scottin ja Conrad Wedden säveltämät musiikit tunnelmoivat oivallisesti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hunt for the Wilderpeople, Uusi-Seelanti, 2016, Piki Films, Defender Films, Curious Film

Arvostelu: Minecraft-elokuva (A Minecraft Movie - 2025)

MINECRAFT-ELOKUVA

A MINECRAFT MOVIE

Ohjaus: Jared Hess

Pääosissa: Jack Black, Sebastian Hansen, Jason Momoa, Emma Myers, Danielle Brooks, Jennifer Coolidge, Rachel House, Jemaine Clement, Kate McKinnon ja Matt Berry

Genre: seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 7

A Minecraft Movie, eli suomalaisittain Minecraft-elokuva perustuu ruotsalaisen Mojang-yhtiön videopeliin Minecraft, joka julkaistiin vuonna 2011 ja joka on kaikkien aikojen myydyin videopeli. Jo vuonna 2014 Minecraftin luoja Markus "Notch" Persson paljasti, että Warner Bros. Pictures oli hankkinut pelin filmatisointioikeudet ja että elokuva-adaptaatio oli tekeillä. Shawn Levy pestattiin ohjaajaksi ja Kieran ja Michele Molroney ryhtyivät työstämään käsikirjoitusta, mutta lopulta he jättivät projektin. Kesällä 2015 Rob McElhenney korvasi Levyn ohjaajana, Jason Fuchs kirjoitti uuden käsikirjoituksen ja Steve Carell roolitettiin pääosaan. Elokuvan ensi-illaksi ehdittiin ilmoittaa toukokuu 2019, mutta lopulta tämäkin yritys kaatui ja tekijätiimi pistettiin jälleen vaihtoon. Tammikuussa 2019 Peter Sollett palkattiin ohjaamaan ja käsikirjoittamaan elokuva, joka oli tarkoitus julkaista maaliskuussa 2022, mutta vuonna 2020 käynnistynyt koronaviruspandemia sotki suunnitelmat. Huhtikuussa 2022 Jared Hess vahvisti paikkansa ohjaajana ja käsikirjoitus muodostui lopulta Chris Bowmanin, Hubbel Palmerin, Neil Widenerin, Gavin Jamesin ja Chris Gallettan kynästä. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin tammikuussa 2024 ja nyt viimeinkin Minecraft-elokuva saapuu teattereihin. Itse olen tykännyt Minecraftista lapsesta asti ja peli on ollut jo kolme vuotta putkeen eniten pelaamani peli. Elokuvasovitukseen olen kuitenkin suhtautunut epäilevästi, pitkään jopa tuumien, että tuskin sitä ikinä edes saadaan aikaiseksi. Elokuvan mainokset ovat herättäneet minussa voimakkaan ristiriitaisia tunteita ja meninkin lopulta katsomaan Minecraft-elokuvaa sen ennakkonäytökseen Finnkinon IMAX-salissa pelonsekaisin fiiliksin.

Neljä hylkiötä päätyvät kummalliseen palikkamaailmaan, missä voi päästää luovuutensa valloilleen. Nelikon täytyy lyöttäytyä yhteen paikallisen Steven kanssa palatakseen kotiinsa ja päihittääkseen pahan Malgoshan, joka aikoo syöstä koko palikkamaailman pimeyteen ja mielikuvituksettomuuteen.

Jo kolmatta vuotta putkeen Jack Black on mukana videopeliin perustuvassa elokuvassa. Vuoden 2023 The Super Mario Bros. Moviessa hän oli Bowser, vuoden 2024 Borderlandsissa hän oli Claptrap ja nyt hän on Steve, tuo turkoosipuseroinen mainari, joka sattui vuosia aiemmin löytämään erikoisen palikkatodellisuuden, Ylämaailman, minne hän on jäänyt asustelemaan ja rakentelemaan. Alun perin Black roolitettiin possuksi, mutta hänet päätettiinkin lopulta ylentää koko elokuvan keulakuvaksi. Blackin hommaksi jää lähinnä huutaa Minecraft-pelistä tuttuja juttuja, kuten "tulukset", "kanaratsastaja", "työpöytä" ja "äärenhelmi" ja selittää tätä outoa maailmaa niin katsojille kuin neljälle tyypille, jotka myös päätyvät portaalista Ylämaailmaan. He ovat Jason Momoan näyttelemä entinen huippupelaaja Garrett "The Garbage Man" Garrison, Emma Myersin ja Sebastian Hansenin esittämät sisarukset Natalie ja Henry, sekä Danielle Brooksin näyttelemä erilaisia bisneksiä pyörittävä Dawn. Black ja Momoa kilpailevat siitä, kumpi vetää isomman show'n pystyyn ja heidän on annettu heittäytyä niin täysillä kuin he pystyvät. Myers, Hansen ja Brooks jäävät hieman enemmän taustalle, mutta jokaiselle hahmolle on kuitenkin keksitty oma pointtinsa elokuvan aikana.

     Vastaansa Steve ja nelikko eivät saa pelin ikonista pääpahista, Ääriliskoa, vaan elokuvaa varten kehitellyn pahiksen, synkässä Hornassa asuvia ja kultaa rakastavia piglineitä johtavan Malgosha-possun (Rachel House). Malgosha vihaa kaikenlaista luovuutta ja hän haluaakin muuttaa Ylämaailman Hornan kaltaiseksi helvetiksi. Malgosha ajaa kelvollisesti asiansa teatraalisena pahiksena.

No mitäs Minecraft-elokuvasta sitten sanoisi? Kääntyikö maailman myydyin videopeli onnistuneesti elokuvamuotoon, vai onko luvassa kamala fiasko ja häpeäpilkku itse kunkin elokuvaan osallistuneen henkilön CV:ssä? Jos Minecraft ei ole jo pelinä sen kummemmin tuttu, voi elokuvaan olla vaikea päästä mukaan, vaikka leffan ensimmäinen kymmenminuuttinen onkin aikamoinen informaatiovyöry. Jos taas Minecraftiin on tullut tuhlattua elämästä enemmän tunteja kuin kehtaisi sanoa (tätä kirjoittaessa 501 tuntia. Ai kamala, sehän on lähes 21 päivää!), luvassa on varsin viihdyttävä seikkailuleffa. Kun pakollinen ihmishahmojen tylsän maanpäällisen elämän esittely on saatu alta pois ja nelikko päätyy Ylämaailmaan, Minecraft-elokuva starttaa oikein tosissaan ja riepotteleekin hahmoja monenlaiseen kommellukseen ja vaaratilanteeseen, joista ei zombeja, hämähäkeillä ratsastavia luurankoja ja toki niitä pelin ikonisimpia otuksia, eli vihreitä creepereitä puutu.

Minecraft-elokuva on totaalisen pöhkö leffa, mikä on nimenomaan osa elokuvan viehätystä. Itse pelikin on pöhkö ja elokuva oikein syleilee sen pöhköyttä. Ei hätää, vaikka putoaisit kymmenien metrien korkeudesta maata kohti, jos taskustasi löytyy ämpärillinen vettä pehmentämään laskua. Kannattaa varoa, minne juokset, sillä maaperästä saattaa löytyä yllättäviä kuoppia. Yö tulee täysin puskista ja silloin kannattaa olla mökki valmiina. Joitain vapauksia elokuva ottaa, mutta muuten siitä näkyy tekijöiden into ja ihastus peliä kohtaan, enkä voinut muuta kuin seurata tapahtumia typerän leveä virne kasvoillani. Juoni on ohkainen, näyttelijöiden on turha edes haaveilla Oscareista ja osa vitseistä aiheuttaa puhdasta myötähäpeää, puhumattakaan Jack Blackin varmaan jo sopimuksessa pakollisista laulunumeroista, mutta ai että Minecraft-elokuva viihdyttää ja lämmittää fanin sydäntä. Vähän päälle puolitoista tuntia on juuri sopiva määrä tätä vauhdikasta vyörytystä ja mahdollista jatko-osaa jää odottamaan mielellään.

Monen mutkan kautta elokuvan ohjauksesta vastasi lopulta mahtavan Dynamiitti Napoleonin (Napoleon Dynamite - 2004) ohjaaja Jared Hess, joka on selvästi saanut vapaat kädet lopputuloksen kanssa. Hessin omantakeinen höpsö tyyli paistaa leffasta ja hän on tehnyt elokuvasta tykättävän kaikessa vilpittömässä hupsuudessaan. Ja vaikka olinkin etukäteen todella varautunut sen suhteen, että Minecraft-elokuva päätettiinkin tehdä näyteltynä oikeiden ihmisten kera, eikä animaationa, en voi kuin kehua lavastustiimiä, joka on nähnyt paljon vaivaa siirtääkseen pelistä tutun värikkään palikkamaisen maailman sujuvasti kameran eteen. Myös liikkeenkaappausteknologiaa hyödyntäen luodut hahmot kyläläisistä ja heitä suojelevasta rautagolemista erilaisiin mörökölleihin näyttävät pääasiassa hyvältä. Toisinaan taustakankaan käyttö on tosin kiusallisenkin selvää. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja pidin paljon siitä, että Mark Mothersbaugh hyödyntää rauhallisemmissa kohtauksissa pelin tuttua seesteisesti maalailevaa pianonpimputtelumusiikkia, kun toiminnallisemmissa kohtauksissa miehen sävellykset menevät liikaa turhan tavanomaisen bulkkimekastuksen puolelle.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.4.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

A Minecraft Movie, 2025, Warner Bros. Pictures, Legendary Entertainment, Vertigo Entertainment, On The Roam, Mojang AB

Arvostelu: Vaiana 2 (Moana 2 - 2024)

VAIANA 2

MOANA 2

Ohjaus: David Derrick Jr., Jason Hand ja Dana Ledoux Miller

Pääosissa: Auli'i Cravalho, Dwayne Johnson, Rose Matafeo, Hualālai Chung, David Fane, Khaleesi Lambert-Tsuda, Temuera Morrison, Nicole Scherzinger, Rachel House, Gerald Ramsey, Awhimai Fraser ja Alan Tudyk

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 7

Disneyn animaatioelokuva Vaiana (Moana - 2016) oli menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Alun perin elokuvan sijaan Disney ilmoitti tekevänsä televisiosarjan, joka oli tarkoitus julkaista Disney+ -palvelussa vuonna 2023. Kuitenkin tämän vuoden alussa Disneyn johtaja Bob Iger paljasti, että sarja on sittenkin työstetty uudestaan elokuvan muotoon. Nyt Vaiana 2 saapuu elokuvateattereihin ja itse olen odottanut sitä uteliaana. Pidän ensimmäisestä osasta ja koin, että sille voitaisiin ihan hyvin tehdä jatkoa. Olen kuitenkin ollut hieman huolestunut, pohtien näkyykö lopputuloksesta, että se oli alun perin suunniteltu sarjaformaattiin? Kävin silti varsin positiivisin mielin katsomassa Vaiana 2:n sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Vaiana lähtee uuteen seikkailuun, löytääkseen meren kansat yhdistävän Motufetūn saaren ja rikkoakseen merijumala Nalon langettaman kirouksen.

Kahdeksan vuotta sitten maailmalle esitelty Vaiana (äänenä Auli'i Cravalho) ei ollut mikään Disneylle tyypillinen naishahmo, urheasta prinssistä haaveileva prinsessa, vaan ehta seikkailija, joka halusi seilata merten halki. Palautettuaan Te Fitin sydämen, Vaianaa juhlitaan nyt kotikylässään sankarina. Se ei kuitenkaan saa häntä asettumaan aloilleen, vaan ei aikaakaan kun meri ja seikkailut kutsuvat taas. Vaiana on edelleen innostava hahmo, jonka seikkailuun hyppää mielellään mukaan. Nuori nainen pyrkii nyt löytämään myyttisen Motufetūn saaren, jonka sanotaan voivan yhdistää merten kansat.

     Vaiana ei kuitenkaan lähde matkalleen yksin ja sen lisäksi, että mukaan tarttuvat vanhat tutut puolijumala Maui (Dwayne Johnson) ja eläinkaverit Pua-possu ja Heihei-kukko, elokuvassa nähdään uusiakin tuttavuuksia, kuten Mauita yli kaiken idolisoiva Moni (Hualālai Chung), erilaisia keksintöjä virittelevä Loto (Rose Matafeo), sekä äksy ja iäkäs farmari Kele (David Fane). Vastaansa hahmot saavat merijumala Nalon, joka haluaa hallita ihmisiä eristämällä kansat toisistaan ja tekemällä meristä vaaralliset. Maui on jälleen lystikäs veikkonen ja Heihei tarjoaa taatusti monille parhaat naurut, vaikka latvasta todella lahon kukon vitsi alkaakin jo olla nähty. Uusi trio ajaa menevästi asiansa, mutta eipä minua olisi juuri haitannut, vaikka tämäkin seikkailu olisi tapahtunut lähinnä Vaianan ja Mauin toimesta.

Vaiana 2:sta ei onneksi huomaa, että sitä työstettiin alun alkaen televisiosarjaformaattiin, eikä se myöskään tunnu suoraan kotikatseluun tehdyltä, millaisia monet Disneyn hittianimaatioiden jatko-osat ovat olleet. Elokuva ei yllä ensimmäisen Vaianan tasolle, osittain sen takia, että elokuva toistaa hieman latteasti joitain ykkösosassa nähtyjä juttuja, tuomatta niihin juuri mitään omaa, mutta kyseessä on silti mainio ja viihdyttävä uusi meriseikkailu, jonka luulisi miellyttävän ensimmäisen osan faneja. Uusi seikkailu on selvää jatkoa sille, mihin ykkösosassa jäätiin ja se nappaa menevästi mukaansa, pitäen hyvin otteessaan läpi puolentoista tunnin keston. Luvassa on tälläkin kertaa niin hauskoja kommelluksia kuin myös vauhdikkaita ja jännittäviä tilanteita ja kohtaamisia merellä asuvien erilaisten otusten kanssa. Hieman jäin tosin kaipaamaan mielikuvituksellisempaa menoa ja kakamora-piraattien paluun sijaan olisin toivonut, että elokuvaan olisi keksitty joku uusi, vekkuli kansa.

Ensimmäisen elokuvan tapaan Vaiana 2:kin on musikaali. Mark Mancina ja Opetaia Foa'i palaavat työstämään lauluja, saaden seurakseen Abigail Barlow'n ja Emily Bearin. Nelikon työstämät biisit vievät pääasiassa hyvin mukanaan, vaikka osa lauluista ei jääkään mieleen. Ensimmäisen Vaiana-elokuvan tapaan parhaat kappaleet ovat jatko-osassakin Vaianan seikkailujen perään haikaileva laulu, tällä kertaa mahtipontinen Beyond, jossa Cravalho todella pääsee esittelemään taitojaan ja Mauin oma veikeä korvamato, tällä kertaa tsemppibiisi Can I Get A Chee Hoo?, joka jää taatusti soimaan päässä.

Visuaalisesti Vaiana 2 on jälleen upea taidonnäyte Disneyn animaattoreilta. Animaatiojälki on tarkkaa ja Oseanian meri vehreine saarineen on tälläkin kertaa kertakaikkisen kaunis ilmestys. Elokuva on ihastuttavan värikäs. Hauskan näköiset hahmot liikkuvat sulavasti ja Mauin muodonmuutoskykyä esitellään taas lystikkäin tavoin. Laulujen lisäksi äänimaailma on muutenkin hyvin rakennettu ääniefektejä ja Mancinan ja Foa'in säveltämiä melodioita myöten.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.11.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Moana 2, 2024, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios, The Walt Disney Company, Walt Disney Animation Canada, Disney Television Animation

Arvostelu: Godzilla x Kong: The New Empire (2024)

GODZILLA X KONG: THE NEW EMPIRE

Ohjaus: Adam Wingard

Pääosissa: Rebecca Hall, Brian Tyree Henry, Dan Stevens, Kaylee Hottle, Alex Ferns, Fala Chen ja Rachel House

Genre: toiminta, scifi, seikkailu

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 12

Vuoden 2014 Godzilla-elokuva oli taloudellinen hitti, joten sen pohjalta päätettiin rakentaa kokonainen jättihirviöistä kertova elokuvauniversumi. Kong: Pääkallosaari (Kong: Skull Island - 2017) menestyi myös hyvin, mutta Godzilla: King of the Monsters (2019) oli pieni pettymys lippuluukuilla, minkä lisäksi se sai aika negatiivisen vastaanoton kriitikoilta. Nimikkohirviöt pistettiin ottamaan toisistaan mittaa leffassa Godzilla vs. Kong (2021), joka oli hitti ja jolle ryhdyttiin välittömästi kaavailemaan jatkoa. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2022 ja nyt Godzilla x Kong: The New Empire on saapunut elokuvateattereihin. Itse olen pitänyt tästä MonsterVersestä todella vaihtelevasti. Hirviöiden omat elokuvat ovat olleet mielestäni aika keskinkertaisia, mutta viihdyin mukavasti Godzilla vs. Kongin parissa. Pidän valtavasti näistä nimikkohirviöistä ja halusin nähdä ne uudestaan samassa elokuvassa. Godzilla x Kong: The New Empiren trailerit eivät kuitenkaan voittaneet minua puolelleen, mutta kävin silti katsomassa elokuvan heti sen ensi-iltapäivänä IMAX-näytöksessä.

Kun uusi uhka Ontossa maassa aiheuttaa vaaraa ihmiskunnalle, Kongin ja Godzillan täytyy lyöttäytyä yhteen pysäyttääkseen yhteisen vihollisen.

Jättimäiset titaanit, liskomainen Godzilla ja apinamainen Kong pistävät jälleen paikkoja maan tasalle, mutta tällä kertaa taistellessaan yhteistä vihollista vastaan. Tai no, Godzilla lähinnä kutsutaan paikalle, kun Kong ei enää yksinään riitä. Elokuvan nimi voisikin olla "Kong feat. Godzilla", sillä tämä jättiapina on selvästi klassikkohirviöistä isommassa roolissa. Kongille on kirjoitettu ihan kunnon tarinansa ja lajitovereita kaipaavaa karvatyyppiä käy jopa hieman sääliksi. Kong ei jaksa kuunnella paskankarjuntaa keneltäkään ja apina veteleekin muita jättihirviöitä reilulla kädellä lättyyn. Godzilla taas toistaa läpi leffan samaa kaavaa, missä se taistelee jotain hirviötä puolisen minuutin ajan, käpertyy sitten nukkumaan hetkeksi ja toistaa tätä lopputeksteihin asti. Kuten jo mainokset paljastivat, Godzilla on uusittu pinkkien atomivoimien kera, kun taas Kong saa aseekseen Iron Manin mieleen tuovan rautaisen nyrkkeilyhanskan. Kummallekin annetaan löyhä selitys leffassa, mutta eiköhän todellinen syy ole lelumyyntien kasvattaminen pienesti uusittujen ulkonäköjen kautta.

     Pakolliset ihmishahmotkin on totta kai pidetty mukana. Rebecca Hall, Kaylee Hottle ja Brian Tyree Henry palaavat rooleihinsa Godzilla vs. Kongista Monarch-tutkija Ilene Andrewsina, tämän kuurona adoptiotyttärenä Jiana ja hölösuubloggarina Bernienä. Millie Bobby Brown ja Alexander Skarsgård eivät syystä tai toisesta jatkaneet leffasarjassa, vaan tilalle on otettu Dan Stevensin esittämä vitsiniekka Trapper, joka työskentelee... Kongin hammaslääkärinä? Stevens on ihan kiva lisä, Henry on jälleen hupaisa ja Hall ajaa asiansa. Tälläkin kertaa sympaattinen Hottle vie ihmishahmoista voiton, joskin hänen ja Kongin ystävyyttä olisi voinut olla mukana enemmän.

Legendary-yhtiön MonsterVerse-universumi on mennyt elokuva elokuvalta pöljempään suuntaan. Vuoden 2014 Godzilla-leffa veti homman haudanvakavana, pimeydessä ja savussa synkistellen, jättäen kunnon monsterimähinää kaipaavat nuolemaan näppejään. Valitukset on selvästi kuultu. Jo Godzilla vs. Kong oli värikkäämpi ja humoristisempi ja keskittyi enemmän hirviöiden väliseen turpaanvetoon. Godzilla x Kong: The New Empire vie homman astetta pidemmälle. Jos kaipaat aivan totaalista aivot narikkaan -kamaa, jonka aikana saat kauhoa popcornia suuhusi, voi leffa viihdyttää mukavasti. Jos taas kaipaat leffalta yhtään enempää sisältöä hirviömäiskeen keskellä ja haluaisit, että mukana olisi kunnon ihmishahmoja, kannattaa suosiolla pistää viimevuotinen Godzilla Minus One (ゴジラ-1.0 - 2023) pyörimään.

Kun pelkät hirviöt ovat ruudulla, Godzilla x Kong: The New Empire on pääasiassa kelpo hömppää. Pahisosastolla leffa kaipaisi huomattavasti enemmän mielikuvitusta, eikä häijystä Skar-kuninkaasta lopulta saada luotua kunnon uhkaa. Pidin leffassa erityisesti siitä, että mukana on useita pitkiä pätkiä, joissa nähdään vain hirviöitä ja leffa luottaa, että ilman dialogia katsoja ymmärtää, mitä ne haluavat ja mitkä heidän välinsä ovat toisilleen. Vastapainona taas mukana on katsojia täysin aliarvioiva kohtaus, jossa ihmishahmojen pitää joidenkin ikiaikaisten hieroglyfien kautta selittää titaanihistoriaa. Muutenkin ihmisosasto koituu myös tämän MonsterVerse-leffan kohtaloksi. Pääasiassa ihmisiin keskittyvä ensimmäinen puolisko tuntuukin aika tylsältä pakkopullalta, liian pikaisesti päättyvää lopputaistelua odotellessa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Adam Wingard, kuten Godzilla vs. Konginkin kohdalla. Wingard yrittää edelleen tasapainotella vakavasti otettavuuden ja täysin kieli poskessa -meiningin välillä, aika kompuroivalla toteutuksella. Ongelmaksi käy Terry Rossion, Simon Barrettin ja Jeremy Slaterin kökkö käsikirjoitus, joka toimii aika ohkaisena raamina hirviöiden välisille yhteenotoille. Kolmikon teksti muuttuu kaiken aikaa älyvapaammaksi, kun hahmot päätyvät yhä syvemmälle Onton maan uumeniin, missä painovoiman lait ja loogisuudet saavat kyytiä. Sentään elokuva näyttää pääasiassa hyvältä. Se on kuvattu kelvollisesti, parit aidot lavasteet ovat ihan menevät ja asut oivat. Melkeinpä tärkeintä on tietty, että itse Godzilla ja Kong näyttävät hienoilta. Jotkut muista hirviöistä ja osa taustoista huokuu digitaalisuutta, mutta pääasiassa leffa on visuaalisesti toimiva. Ääniefektit rymistelevät koko rahan edestä, mutta Tom Holkenborgin ja Antonio Di Iorion säveltämät musiikit ovat aika epätasaista kamaa. Mukaan mahtuu niin mahtipontista pauhua kuin kasarisyntikkaa, eivätkä kaksikon musiikilliset maailmat istu samaan leffaan juuri lainkaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.3.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Godzilla x Kong: The New Empire, 2024, Warner Bros., Legendary Entertainment, Screen Queensland

Arvostelu: Next Goal Wins (2023)

NEXT GOAL WINS

Ohjaus: Taika Waititi

Pääosissa: Michael Fassbender, Oscar Kightley, Kaimana, David Fane, Rachel House, Beulah Koale, Uli Latukefu, Chris Alosio, Semu Filipo, Lehi Makisi Falepapalangi, Ioane Goodhue, Elisabeth Moss, Will Arnett, Rhys Darby, Angus Sampson, Luke Hemsworth ja Taika Waititi

Genre: komedia, urheilu

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: S

Next Goal Wins perustuu samannimiseen dokumenttiin vuodelta 2014, joka puolestaan kertoi maailman huonoimpina jalkapalloilijoina pidetyistä amerikansamoalaisista. Taika Waititi kiinnostui tekemään elokuvan aiheesta, sai Searchlight Picturesin tarttumaan projektiin ja kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2019. Loppuvuodesta 2021 elokuvalle järjestettiin lisäkuvaukset, kun siinä näytellyt Armie Hammer sai potkut elokuvasta raiskaussyytösten takia. Hammerin kohtaukset kuvattiin uudestaan Will Arnettin kanssa. Next Goal Wins sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2023 ja vasta nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin. Itse innostuin heti, kun kuulin Waititin työstävän uutta komedialeffaa. Elokuvan saamista ristiriitaisista arvioista huolimatta kävin positiivisin mielin katsomassa Next Goal Winsin heti sen ensi-iltaviikonloppuna.

Jalkapallovalmentaja Thomas Rongen joutuu ottamaan vastuulleen Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen, jota pidetään maailman huonoimpana lajissa, välttääkseen potkut äkkipikaisen käytöksensä takia.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Michael Fassbender on tehnyt paluun elokuviin, ensin Netflixissä julkaistussa David Fincherin jännärissä Tappaja (The Killer - 2023) ja nyt Next Goal Winsissä. Next Goal Wins tosin kuvattiin alun perin jo loppuvuodesta 2019. Fassbender näyttelee entistä jalkapalloilijaa ja sitten valmentajaa Thomas Rongenia, joka on joutunut epäsuosioon äkkipikaisen luonteensa ja ajoittain väkivaltaiseksi taipuvan käytöksensä takia. Välttääkseen potkut, Thomas ottaa hammasta purren vastaan uuden pestin Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen valmentajana - pestin, johon kukaan muu ei enää suostu, sillä kyseistä joukkuetta pidetään koko maailman huonoimpana, amerikansamoalaisten hävittyä Australialle 31-0 vuonna 2001. Fassbenderin paluu on suuri ilo ja mies osoittaa, että häntä pitäisi nähdä elokuvissa enemmänkin. Fassbender suoriutuu erittäin mainiosti osastaan tympeänä jalkapallovalmentajana, joka vähemmän yllättäen alkaa pikkuhiljaa lämpenemään Amerikan Samoan joukkueelle, väestölle ja kulttuurille.

     Elokuvassa nähdään myös Elisabeth Moss Thomasin ex-vaimona Gailina, Will Arnett tämän uutena miehenä Alexina, Oscar Kightley Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen puheenjohtaja Tavitana, sekä muun muassa Kaimana, David Fane, Beulah Koale, Uli Latukefu, Semu Filipo, Ioane Goodhue ja Chris Alosio joukkueen jäseninä. Nähdäänpä leffassa myös ohjaaja Taika Waititi itse paikallisena pappina ja kertojaäänenä. Sivunäyttelijät suoriutuvat rooleistaan vähintään kelvollisesti. Sivuhahmoista merkittävimmäksi nousee Kaimanan esittämä Jaiyah Saelua, transnainen, eli samoalaisittain fa'afafine, joka oli ensimmäinen avoimesti trans jalkapalloilija Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa.

En voi kuin kummastella Next Goal Winsin saamaa nuivaa vastaanottoa kriitikoiden puolelta. Kyseessä on todella ilahduttava hyvän mielen elokuva, josta tykkääminen ei vaadi sitä, että tietäisi hölkäsen pöläystä jalkapallosta. Elokuva on myös todella hupaisaa katseltavaa - jos siis Taika Waititille ominainen höpsö ja pöljä hassuttelu iskee. Itse naureskelin ja hörähtelin makeasti pitkin leffaa, vähintään hymähtelin tyytyväiseen sävyyn. Parit heikommat ja liian pitkiksi venytetyt vitsit mahtuu sekaan, mutta suurimmaksi osaksi leffa ilahduttaa. Elokuvan loppupään aikana Waititi näyttää myös hieman kykyjään draaman puolella, joskin meno ei todellakaan kouraise yhtä tuntuvasti kuin miehen kenties parhaassa työssä, Jojo Rabbitissa (2019).

Tarinansa puolesta Next Goal Wins on aika peruskauraa altavastaaja-urheiluleffojen osastolla, mutta eipä tuo juuri haittaa. Sen lisäksi, että leffa viihdyttää ja naurattaa erittäin miellyttävästi, sen hahmot ja maailma ihastuttavat hiljalleen mukaansa. Amerikan Samoan kulttuuri on hyvin erilainen kuin meidän ja se tarjotaankin niin huumorin kuin rakkaudenosoituksen myötä. Waititi kehtaa vitsailla, millaisen kulttuurishokin saarella vierailu voi tarjota, mutta samalla Waititi näyttää suurta ihailua ja ihastusta tätä kaikkea kohtaan. Elokuva välttää olemasta valkoinen pelastaja -tarina ja Thomas toimii pikemminkin apuvälineenä ulkopuoliselle syventyä amerikansamoalaisten kulttuuriin. Näiden ihmisten yhteisöllisyys, hyväksyväisyys ja lämpö voittavat nopeasti puolelleen. Aika kulkee vauhdilla tämän mainion poppoon kanssa, eikä lopulta ole juuri väliä, voittavatko he edes vai eivät.

Teknisiltä ansioiltaankin Next Goal Wins on toimiva leffa. Se on hyvin kuvattu ja Amerikan Samoan kauniita maisemia esitellään useilla laajoilla otoksilla. Leikkaus on sulavaa, eikä aika todellakaan käy pitkäksi elokuvan aikana. Jälkikäteen loppuvuodesta 2021 kuvatut kohtaukset on täysin saumattomasti liitetty kaksi vuotta aiemmin kuvattuun muuhun elokuvaan. Lavastus- ja puvustustiimi suoriutuvat hyvin hommistaan ja äänimaailmakin on pätevästi rakennettu. Michael Giacchinon säveltämät musiikit lisäävät leffan hyväntuulista ilmapiiriä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.1.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Next Goal Wins, 2023, Searchlight Pictures, Imaginarium Productions, Piki Films, Archer's Mark

Arvostelu: Soul - Sielun syövereissä (Soul - 2020)

SOUL - SIELUN SYÖVEREISSÄ

SOUL

Ohjaus: Pete Docter
Pääosissa: Jamie Foxx, Tina Fey, Questlove, Angela Bassett, Phylicia Rashad, Graham Norton, Rachel House, Richard Ayoade, Alice Braga, Wes Studi ja Daveed Diggs
Genre: animaatio, seikkailu, fantasia, komedia, musiikki
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 7

Elokuvan taikaa -sivun tuhannes elokuva-arvostelu!

Soul - Sielun syövereissä on Pixar-animaatioyhtiön uusi elokuva. Sen ohjaaja-käsikirjoittaja Pete Docter alkoi työstämään uutta ideaansa, kun oli saanut valmiiksi animaationsa Inside Out - mielen sopukoissa (Inside Out - 2015). Vähitellen leffan teko lähti kunnolla liikkeelle; näyttelijät äänittivät repliikkinsä ja animaattorit ryhtyivät rakentamaan filmin visuaalista ilmettä. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä teattereissa jo tänä kesänä, mutta koronaviruksen levitessä maailmalla, leffan julkaisua päätettiin siirtää. Aluksi Soul - Sielun syövereissä siirrettiin marraskuulle, mutta koronan toisen aallon alkaessa elokuva päätettiin julkaista suoraan Disney+ -suoratoistopalvelussa joulupäivänä. Itse aloin odottamaan elokuvaa erittäin innokkaasti, kun näin sen mielenkiintoisen trailerin. Minua ärsyttikin, kun leffaa on siirrelty eteenpäin ja vaikka olinkin iloinen, kun kävi selväksi, että elokuvan näkisi varmasti jouluna, minua harmitti suuresti, etten pääsisi kokemaan elokuvaa valkokankaalta, minne se on tarkoitettukin. Katsoinkin Soul - Sielun syövereissä heti sen ilmestymispäivänä.

Musiikinopettaja Joe Gardner saa unelmiensa mahdollisuuden esiintyä jazzklubilla menestyksekkään bändin pianistina. Kertoessaan uutiset tästä puhelimessa, Joe ei kadulla katso, minne astuu ja putoaa kaivoon ja kuolee. Joen sielu ei kuitenkaan ole valmis matkaamaan tuonpuoleiseen, vaan päättää keksiä keinon palata takaisin ruumiiseensa ja soittaa unohtumattoman konsertin.

Jamie Foxxin ääninäyttelemä Joe Gardner on erittäin intohimoinen muusikko, joka ei kuitenkaan ole päässyt esiintymään lavoilla, kuten on nuoruudesta asti toivonut. Hän onkin päätynyt musiikinopettajaksi ja vaikka hänestä on hienoa herättää muissa intoa soittamista kohtaan, hän silti haluaisi päästä todistamaan kykynsä kunnon yleisölle. Ei siis olekaan ihme, että kun Joe kuolee juuri sen jälkeen, kun saa mahdollisuuden toteuttaa unelmansa, hän päättää tehdä kaikkensa muovatakseen kohtaloaan. Hahmo on välittömästi pidettävä ja katsojana haluaa nähdä Joen onnistuvan haaveessaan. Niinpä hänen seikkailuunsa henkimaailmassa uppoutuu heti täysillä.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Joen rumpalikaveri Curley (Questlove), joka saa järjestettyä Joelle keikan, Joen ihailema jazztähti Dorothea Williams (Angela Bassett), Joen äiti (Phylicia Rashad), sekä henkimaailman hahmot Terry (Rachel House), Jerryt (mm. Richard Ayoade, Alice Braga, Wes Studi ja Fortune Feimster) ja tärkeimpänä 22 (Tina Fey), joka päätyy Joen kanssa seikkailemaan. 22 voi aluksi vaikuttaa hieman ärsyttävältä, mutta nopeasti hänestäkin alkaa välittämään suuresti. Joe ja 22 ovat erinomainen parivaljakko.

Pixar teki sen taas! Soul - Sielun syövereissä on fantastisen erinomainen animaatioelokuva, jolla Pixar pistää jälleen muut animaatiostudiot nurkkaan häpeämään (kyllä, jopa Pixarin omistavan Disneyn), sekä saa monet ns. "aikuisten elokuvat" tuntumaan vähäisemmiltä. En voi muuta kuin ihailla Pixarin elokuvantekijöiden mielikuvituksen määrää, tarinankerronnallista lahjakkuutta, kykyä iskeä katsojan tunteisiin, sekä rohkeutta tarjota todella erilaisia ja kypsiä animaatioita. Kaikenlaisten sekopäisten ja sisällöltään tyhjien animaatiorainojen keskellä Soulin kaltaiset filmit ovat helmiä, joita pitää varjella. Tämä on niitä teoksia, jotka todella kuljettavat katsojansa täysin uusiin ulottuvuuksiin ja sfääreihin, ja kun se lopputekstien alkaessa palauttaa takaisin maan pinnalle, on katsojassa jokin muuttunut. Olikin siis sääli, ettei näin hienoa teosta päässyt kokemaan elokuvateatterissa, vaan tylsästi kotisohvalta. Edes monikymmentätuumainen 4K Ultra HD -älytelevisio ei tee lopulta oikeutta näin hienolle filmille, kun sen kokee ensimmäisen kerran.

Kyseessä on jälleen erittäin monikerroksinen ja -ulotteinen teos animaatioiden mestareilta. Soulissa pohdiskellaan mm. elämää ja kuolemaa, ihmisyyttä, sielua ja elämän tarkoitusta. Ei kuitenkaan elämän tarkoitusta siinä mittakaavassa, että miksi tässä maailmankaikkeudessa on sellainen asia kuin elämä, vaan mikä on jokaisen ihmisen tarkoitus omassa elämässään? Onko se sitä, että saa jotain erityistä aikaiseksi ennen kuolemaa? Ainakin niin Joe uskoo, eikä siksi ole valmis siirtymään tuonpuoleiseen. Syntyykö ihmisen tarkoitus intohimosta jotain tiettyä asiaa kohtaan? Vai onko kyseessä jotain suurempaa? Perheen pienimmille katsojille elokuvan seuraaminen voi vaatia teemoja avaavan vanhemman apua, jotta leffan kertomuksen ymmärtää. Vielä yläasteikäisellekin elokuva voi olla haastava. Tämä ei kuitenkaan ole mikään kritiikki Soulia kohtaan, sillä minä vain ihailen sitä, että tekijöillä on rohkeutta tarjota katsojilleen haastetta. Pixar ei istuta katsojaansa syöttötuoliin ja sitten tarjoa lusikan kanssa vastauksia, vaan se odottaa kärsivällisesti, että katsoja on valmis ottamaan lautasen herkut vastaan. Siten leffasta avautuu jatkuvasti uusia puolia, kun sen näkee varttuessaan aina uusin silmin. 

Vaikkei elokuvaa täysin ymmärtäisikään, se ei silti tarkoita, etteikö siitä voisi nauttia suuresti. Pixarin tekijät pohdiskelevat syviä elokuvissaan, mutta mikä parasta, he osaavat tehdä sen niin valloittavan viihdyttävästi, ettei katsoja välttämättä edes ehdi miettiä leffan aikana, mitä juuri tuli hoksattua elämän syvimmistä saloista. Soul - Sielun syövereissä on kaikessa filosofisuudessakin äärimmäisen mukaansatempaava ja lumoava leffa. Huumoria riittää jokaiseen makuun ja elokuva tarjoaa monen monet makeat naurut. Jännitettäkin löytyy, kun Joen tilanne monimutkistuu entisestään ja henkimaailmassakin aletaan huomaamaan, ettei hän kuulu sinne sellaisenaan. Ja Pixarin tuttuun tapaan mukana on tietysti herkkyyttäkin. Ei Soul - Sielun syövereissä saanut minua itkemään, kuten vaikka leffaa osittain vahvasti muistuttava Docterin edellinen teos Inside Out - mielen sopukoissa, mutta kyllä se silti sai minut liikuttumaan. Filmi on monin tavoin kaunis ja jo se saa herkistymään.

Kun kyseessä on Pixarin elokuva, on varmaan jopa turha todeta, että Soul - Sielun syövereissä on visuaalisesti häikäisevän upea teos. No sitä se todella on. Oli kyse sitten lähes fotorealistisesta New Yorkista tai lumoavasta ja abstraktista henkimaailmasta, elokuva on täynnä hienoa animaatiota, mikä loksauttaa helposti katsojan suun auki. Kuvat pursuavat yksityiskohtia, joita bongaa varmasti uusilla katseluilla lisää ja lisää. Värien, valojen ja varjojen käyttö on erinomaista. Kun elokuva sijoittuu tavalliseen maailmaan, sitä saattaa jopa unohtaa katsovansa animaatiota, sillä leffaa käsitellään kuin se olisi kuvattu paikan päällä näyttelijöiden kera. Pete Docterin ohjaus on erittäin taidokasta ja hänen työstämänsä käsikirjoitus on erittäin kiehtova ideoidensa ja teemojensa kera. Myös äänimaailma on loistokas äänitehosteista Trent Reznorin ja Atticus Rossin säveltämiin musiikkeihin, joissa yhdistellään tyylikkäästi reipasta jazzia unenomaisiin sointuihin.

Yhteenveto: Soul - Sielun syövereissä on jälleen hurja taidonnäyte Pixarin animaatiovelhoilta niin visuaalisesti kuin tarinaltaan ja teemoiltaan. Elokuvassa käsitellään ihmisen sielua ja pohdiskellaan elämän tarkoitusta sekä kuolemaakin, mikä voi tehdä filmistä paikoitellen vaikean katselukokemuksen perheen pienemmille katsojille. Vaikkei elokuvan filosofisuuksista mitään ymmärtäisikään, pitää se silti mukanaan mainioiden hahmojensa, kiinnostavan tarinansa ja lumoavan tunnelmansa ansiosta. Hauskoja hetkiä on luvassa paljon kaikenikäisille. Herkkyyttäkin on tiedossa, vaikkei Soul - Sielun syövereissä kuulukaan Pixarin syviten tunteisiin meneviin teoksiin, joita katsoessa vollottaa kerta toisensa perään. Visuaalisesti leffa on tietty häikäisevän hieno todella aidon näköisestä New Yorkista fantasiamaiseen henkimaailmaan asti. Kaikin puolin kyseessä on upea elokuva, jota suosittelen erittäin lämpimästi aivan kaikille!

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä todella lyhyt, jokseenkin ironinen kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.12.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Soul, 2020, Walt Disney Pictures, Pixar Animation Studios

Arvostelu: Moana / Vaiana (2016)

MOANA (2016)

VAIANA

Ohjaus: Ron Clements, Don Hall, John Musker ja Chris Williams
Pääosissa: Auli'i Cravalho, Dwayne Johnson, Temuera Morrison, Rachel House, Nicole Scherzinger, Alan Tudyk ja Jemaine Clement
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 7

Walt Disneyn edellinen animaatio Zootopia (2016) - eli suomalaisittain Zootropolis: Eläinten kaupunki - oli mielestäni täydellisyyttä hipova ja nokkela teos sekä lapsille että aikuisille. Olin siis tietty innoissani, että samana vuonna ilmestyisi toinenkin Disney-elokuva. Zootopiaa edeltäneet Frozen (2013) ja Big Hero 6 (2014) olivat todella hyviä, joten odotukseni olivat korkealla. Kuten arvata saattoi, Moana ilmoitettiin saapuvaksi vasta pari kuukautta myöhässä Suomeen, kuten useimmille Disneyn animaatioille käy. Ihmetys nousi, kun elokuvan nimi vaihdettiin Euroopan levitykseen Vaianaksi, jottei hahmoa sekoitettaisi italialaiseen aikuisviihdetähti Moana Pozziin. Mielestäni syy on lähinnä huvittava, mutta mikäs siinä. Itse puhun yleensä Moanasta, mutta kirjoitan loppuarvostelun ajan kuitenkin Vaiana, jottei tule sekaannusta. Odotukseni nousivat, kun kuulin, että kyseessä olisi todella hyvä elokuva ja innokkaana menin katsomaan elokuvan yhdessä tyttöystäväni kanssa. Valitettavasti suurten odotusten takia Vaiana tuotti pettymyksen...

Vaiana -nimisen nuoren naisen täytyy lähteä huimalle seikkailulle maailman pelastamiseksi. Hänen täytyy löytää tuulen ja veden puolijumala Maui ja saada hänet palauttamaan Te Fitin sydämen, jota ilman maailma joutuu pimeyden valtaan.

Auli'i Cravalho ääninäyttelee nimikkohahmo Vaianaa, joka on koko elämänsä haaveillut lähtevänsä kotisaareltaan Motunuilta tutkimaan maailmaa. Hänen isänsä, kylän päällikkö Tui (Temuera Morrison) kuitenkin kieltää riutalta kauemmaksi lähtemisen, joten Vaianan kohtalona olisi asua koko elämänsä saarella. Kuitenkin itse valtameri valitsee Vaianan pelastustehtävään, joten hänen on uhmattava isäänsä ja lähdettävä vaaralliselle matkalle. Vaiana on mainio ja päättäväinen hahmo. Hänestä tekee mielenkiintoisen esimerkiksi se, että hän ei osaa merenkäyntiä kunnolla, mutta hän yrittää silti kaikkensa onnistuakseen, vaikka mikään ei tuntuisi sujuvan täysin. Vaianaa voisi tavallaan pitää Disneyn prinsessahahmona, vaikka hän ei sitä kuitenkaan ole.
     Toisin kuin Vaianan isä, hänen mummunsa (Rachel House) rohkaisee Vaianaa etsimään Mauia sekä todellista itseään. Mummu on tavallaan huvittava tapaus. Hänen ja Vaianan sukulaissuhdetta olisi voinut syventää vielä hieman lisää. Vaianan äiti (Nicole Scherzinger) jää täysin taka-alalle, eikä oikeastaan tee mitään elokuvan aikana.
     Puolijumala Mauin äänenä kuullaan Dwayne "The Rock" Johnson, joka on tunnettu lähinnä toimintarooleistaan. Olikin hauska kuulla hänet ääniroolissa - sekä laulamassa. Maui kykenee isolla ongenkoukullaan muuttamaan muotoaan eri eläimiksi. Hahmo on aikamoinen egopullistelija, joka rehentelee urotöillään, muttei tee vaikutusta Vaianaan. Aluksi Maui ei halua lähteä Vaianan mukaan, mutta loppujen lopuksi hänen on kuitenkin pakko ja elokuvan aikana hänestä alkaa kehkeytyä oikea sankari. Mauilla on useita tatuointeja kehossaan ja hän saa niitä joka kerrasta, kun hän suorittaa uroteon. Yhtenä tatuointina on liikkuva kuva Mauista itsestään, jolle Maui välillä juttelee. Hahmo perustuu polynesialaiseen mytologiseen jumalhahmoon Māuiin.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Heihei-kukko, joka on aika tyhmä tapaus. Heihei tuntuu olevan usein täysin pihalla siitä, missä hän on, eikä hän esimerkiksi edes noki ruokiaan oikeasta paikasta, vaan nokkii maata tai puuta ruoan vierestä. Heihei voi helposti muodostua suosikkihahmoksi ja hän tuokin paljon huumoria mukaan. Heihein äänenä kuullaan Alan Tudyk, mutta ottaen huomioon, ettei Heihei puhu, niin on vaikea sanoa, mitkä äänet Tudyk tekee itse. Heihei päätyy vahingossa Vaianan mukaan ja aiheuttaakin välillä ongelmia päähenkilöille. Jemaine Clement esiintyy jättimäisenä Tamatoa-rapuna, joka on tarinan välivastus ennen pääpahista, eli maan ja tulen demonia Te Kā'ta. Tamatoa tuntuu aluksi uhkaavalta, mutta hän onkin oikeasti aika hömelö tapaus. Te Kā näyttää hieman karmivalta, muttei hänkään ole kovin ihmeellinen paha.

Elokuvan alussa kerrotaan tarina siitä, kuinka aikojen alussa äitisaari Te Fiti nousi meren keskelle ja loi elämää maailmaan. Useat yrittivät varastaa Te Fitin sydämen (hehkuvan vihreän kiven, jonka keskellä on spiraali), uskoen, että voisivat itsekin luoda elämää. Ainoa joka varastamisessa onnistuu, on Maui, minkä takia Te Kā kuitenkin nousee merestä ja alkaa levittämään pimeyttä ympäri maailmaa. Te Kā päihittää Mauin, joka menettää ongenkoukkunsa ja sydämen. Tästä päästään Vaianan elämään, joka saa käsiinsä sydämen ja lähtee matkalleen. Matkalla vastaan tulee hurjia myrskyjä, hirviöiden valtakunta Lalotai, sekä pieniä kakamora-olentoja, jotka pukeutuvat kookospähkinöihin ja haluavat sydämen itselleen. Lapsille elokuvassa riittää paljon seikkailua ja jännitystä, sekä hauskoja hetkiä, kun pääsee katsomaan Heihein toilailuja. Aikuiset taas näkevät teemoja itsensä löytämisestä ja huomaavat hieman varttuneempaan makuun suunnatut vitsit. Yhdessä kohtauksessa on tosin todella lapsellinen vitsi, jolle aikuiset kuitenkin nauravat varmasti enemmän kuin lapset. Mukana on myös hieman uskonnollista viittausta, sillä veden väistyessä Vaianan tieltä, voi tulla helposti mieleen Mooses, kun meri siirtyy hänen ja israelilaisten tieltä.

Alku tuntuu kestävän hieman liian kauan, kunnes päästään matkaan. Alussa ehditään useaan kertaan miettiä, että pitäisikö sitä lähteä merelle vai ei? Ja kun katsojat tietävät, miten käy, niin ylimääräinen pohdiskelu tuntuu hieman pitkäveteiseltä. Onneksi matkan alkaessa elokuvaan tulee toimivaa tunnetta ja se tuntuu menevän hyvällä temmolla eteenpäin. Valitettavasti oman itsensä löytämistä painotetaan hieman liikaakin, eivätkä toimintakohtaukset täysin toimi. Kakamora-kohtaus on vielä mainio, mutta Lalotain osuus muuttuu hieman tylsäksi ja hölmöksi. Välillä Vaiana tuntuu kestävän hieman liian kauan ja siitä saisi helposti poistettua pieniä hetkiä sieltä täältä, jolloin kokonaiskesto olisi tunnin ja 40 minuuttia. Loppupuoli ratkeaa turhan helposti, ottaen huomioon, millainen matka on tehty. Elokuva myös selittää joitain kohtia katsojille sen sijaan, että se uskaltaisi luottaa siihen, että katsojat ymmärtävät asiat helposti. Paikoitellen elokuva tuntuu kokevan olevansa fiksumpi kuin onkaan, eikä se itsensä löytäminen ole enää kovin uusi juttu Disney-tarinalle. Onneksi leffassa saa nauraa paljon, eikä siinä ole erityisemmin heikkoja vitsejä. Vaianan ja Mauin tutustuminen rakennetaan mainiosti ja lopputuloksena on hyvä Disney-seikkailu, josta kuitenkin puuttuu ihmeellisyys, jota oli esimerkiksi Frozenissa ja nokkeluus mitä Zootopiasta löytyi. Voi myös olla, että odotukseni olivat liian korkeat (mikä on varmasti totta) ja toisella katsomiskerralla Vaiana voisi toimia paremmin.

Vaiana on monen Disney-elokuvan tapaan musikaali. Ensimmäinen kunnon musikaalikohtaus, jossa näytetään, kuinka Vaiana kasvaa kylässään on muuten toimiva, mutta sen aikana soiva kappale "Where You Are" ei jää erityisemmin mieleen. Vaianan haaveilukappale "How Far I'll Go" on todella mainio ja se onneksi kuullaan uudestaankin, eikä mikään ihme, että se on Oscar-ehdokkaana parhaana alkuperäiskappaleena. Suosikikseni nousi kuitenkin Mauin laulama "You're Welcome", jossa tunnelma oli erinomainen, minkä lisäksi kappaleen kertosäe jää varmasti soimaan päähän. Tamatoan laulama "Shiny" on ihan kiva, muttei kovin ihmeellinen kipale. "I Am Vaiana" on jälleen mainio ja siihen on otettu melodiaa "How Far I'll Go" -kappaleesta.

Asia, mistä ei voi valittaa ollenkaan Vaianassa, on sen animointi. Elokuva näyttää nimittäin aivan mielettömän upealta. Metsäympäristöt ovat hienosti toteutettuja, kuten myös vesikohtaukset. Hahmot näyttävät tutuilta Disney-tyypeiltä, kuten kuuluukin. Visuaalisesti Vaiana on kaunis teos ja pelkästään sen visuaalisuuden takia se kannattaa katsoa. Yllättävää kyllä, sen 3D-tehoste toimi aina välillä. Elokuvalla on neljä ohjaajaa. Ron Clements ja John Musker ovat ohjanneet yhdessä mm. Disney-leffat The Little Mermaid (1989), Aladdin (1992) ja Hercules (1997), joten heillä on selkeästi kokemusta animaatioiden teosta. Don Hall ja Chris Williams taas työskentelivät yhdessä Big Hero 6:n parissa, joten heiltä löytyy kokemusta tietokoneanimaatioista. Onkin hienoa, että vanhat konkarit ja uudet tekijät ovat yhdistäneet voimansa. Totuus on tosin se, että tarinasta löytyi aukkoja, eivätkä Clements ja Musker kiireiltään ehtineet paikata niitä, jolloin Hall ja Williams tulivat mukaan projektiin. Käsikirjoituksesta vastaa Zootopian toinen kirjoittaja Jared Bush. Äänitehosteet ovat mainioita ja Mark Mancinan säveltämä musiikki on todella hyvää.

Elokuva sisältää tietenkin "easter eggeja", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Tarkkasilmäisimmät voivat bongata Vaianasta viittauksia Disneyn aiempiin elokuviin, kuten The Little Mermaid, Aladdin, Wreck-It Ralph (2012), Frozen ja Big Hero 6. Tämän lisäksi hirviöiden valtakunta Lalotaissa taustalla nähdään erään hirviön selkä, joka muistuttaa vahvasti Godzillaa.

Ennen Vaianaa elokuvateattereissa näytetään lyhytelokuva "Inner Workings". Kyseessä on todella hauska, mutta samalla myös hieman surullinen pätkä. Siinä näytetään miehen matka töihinsä ja miten hänen aivonsa ja sydämensä ohjailevat paikasta toiseen. Katsojaa naurattaa, esimerkiksi kun sydän haluaisi surffaamaan, mutta aivot näkevät vain, kuinka aalloista ilmestyvä hai kuitenkin söisi miehen ja yhtäkkiä oltaisiinkin jo haudassa.

Yhteenveto: Vaiana on hyvä elokuva, mutta olin silti pettynyt, sillä odotin paljon enemmän Zootopian jälkeen. Vaiana itsessään on mainio päähenkilö, minkä lisäksi Maui on hyvä itserakkaana puolijumalana. Voiton hahmoista vie kuitenkin hömelö Heihei-kukko, jonka toilailuja jaksaisi katsoa lisääkin. Pääpahis Te Kā näyttää uhkaavalta, muttei sitä täysin valitettavasti olekaan. Alku tuntuu hieman liian pitkältä ja jotkut kohdat kestävät pienesti liian kauan. Joitain asioita selitellään turhaan katsojille. Seikkailun tuntu on kuitenkin pääasiassa toimiva ja huumoria on paljon. Musikaalikohtaukset eivät ole muuten kovin erityisiä, mutta Oscar-ehdokaskappale "How Far I'll Go" on todella hyvä ja Mauin laulama "You're Welcome" on loistava. Lopputuloksena on hyvä elokuva, joka ei kuitenkaan ole erityisen nokkela tai erityinen. Animointi on huikean upeaa, mutta tarinasta löytyy heikkoja hetkiä. Kannattaa viedä lapset katsomaan Vaianaa ja saatatte itsekin nauttia siitä. Perheen pienimmille jotkut kohdat voivat olla hieman liian jänniä, mutta jo ala-asteikäisille Vaiana kannattaa näyttää. Elokuvaa ennen näytettävä "Inner Workings" on todella hyvä. Jännityksellä jään odottamaan, millä nimellä seuraava Disney-animaatio saapuu Eurooppaan... Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus, joten ei kannata lähteä salista ennen kuin elokuva on päättynyt kokonaan.

Kirjoittanut: Joonatan, 19.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Moana, 2016, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios