Citadel, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

CITADEL - KAUSI 2

Luojat: Josh Appelbaum, Bryan Oh ja David Weil

Näyttelijät: Priyanka Chopra, Richard Madden, Stanley Tucci, Jack Reynor, Lesley Manville, Matt Berry, Ashleigh Cummings, Serafina Tarafdar, Roland Møller, Osy Ikhile, Caoilinn Springall, Michael Trucco, Lina El Arabi ja Merle Dandridge

Genre: toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 7

Jakson kesto: 37 minuuttia - 50 minuuttia - Yhteiskesto: noin noin 5 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 16

Josh Appelbaumin ja Bryan Oh'n kehittelemän ja David Weilin ja Russon veljesten Anthonyn ja Joen muokkaaman kalliin vakoojasarja Citadelin ensimmäinen tuotantokausi oli kriitikoilta vaisun vastaanoton saanut taloudellinen fiasko, mutta koska Amazon Prime Video oli jo luvannut tekijöille toisen tuotantokauden, jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2024 ja nyt Citadelin toinen tuotantokausi on vähin äänin julkaistu Prime Videossa. Itse mielsin sarjan avauskauden todella latteaksi ja olin yllättynyt, kun sarjan ilmoitettiin saavan jatkoa, ottaen huomioon kaikki uutisoinnit siitä, että jopa 300 miljoonaa dollaria maksanut ensimmäinen kausi oli ollut täysi floppi Amazonille. En edes jaksanut katsoa lisäosasarjoja Citadel: Dianaa (2024) ja Citadel: Honey Bunnya (2024), joiden jatkokaudet peruttiin heti ensimmäisten kausien ilmestyttyä, mutta päätin antaa alkuperäisen Citadelin kakkoskaudelle mahdollisuuden.

Citadel-järjestön rippeet yrittävät tehdä selvää Manticoresta, samalla kun petturi Mason Kane pohtii, kenelle olisi lojaali.

Citadelin tutut hahmot tekevät paluun. Ensimmäisen kauden päätteeksi selvisi, että Citadel-organisaation vakoojien henkilöllisyyksien paljastuminen oli itse asiassa Richard Maddenin näyttelemän Mason Kanen syytä, mies oli vain unohtanut koko homman. Nyt Masonin onkin päätettävä, kenelle hän on lojaali - Citadelin rippeille, uudelle perheelleen, vai Manticorelle työskentelevälle äidilleen Dahlialle (Lesley Manville). Priyanka Chopran esittämä Nadia Sinh sen sijaan on karkumatkalla tyttärensä Ashan (Serafina Tarafdar) kanssa, kun taas Stanley Tuccin esittämä Bernard yrittää päästä vapaaksi vankeudestaan. Valitettavasti toinen kausi ei tee sarjan hahmoista yhtään kiinnostavampia tai tykättävämpiä. Madden ja Chopra ajavat asiansa päärooleissa, mutta heiltä puuttuu todellinen karisma ja kemia. Tucci on ehdottomasti näyttelijäkaartin parasta antia ja Manvillekin suoriutuu passelisti osastaan.

     Toisella kaudella mukaan hyppäävät Jack Reynor entisenä CIA-agentti Hutchina ja Matt Berry hieman hämäränä Frank Sharpena. Reynor ja Berry ovat kelpo lisäykset, joskin heidän hahmonsa jäävät myös hitusen latteiksi.

Amazon Prime Videolla oli selvästi huimat odotukset Citadelia kohtaan. Vain kuusi jaksoa sisältävään ykköskauteen pistettiin lopulta kiinni jopa älyttömät 300 miljoonaa dollaria, kakkoskaudelle näytettiin vihreää valoa ja olivatpa kahden sisarsarjan, Citadel: Dianan ja Citadel: Honey Bunnyn kuvaukset jo pitkällä, ennen kuin yhtäkään jaksoa oli julkaistu yleisölle. Jättihitiksi uskottu sarja oli kuitenkin saman tien iso taloudellinen isku Amazonille, kun sarja jäi katsojatilastoissa heikoille ja sai vaisun vastaanoton niin katsojilta kuin kriitikoilta. Sisarsarjojen tuotannot olivat kuitenkin niin pitkällä jo tuotannossa, ettei niitä ollut enää järkeä pistää jäihin ja ne julkaistiinkin peräkanaa ja lähes heti ilmoitettiin, ettei kumpikaan sarja saisi jatkoa. Citadelin toinen kausi tehtiin selvästi vain, koska sellainen oli jo menty lupaamaan. 

Valitettavasti kakkoskauteen ei ole panostettu yhtään enempää, siinä toivossa, että mitä jos jollain ihmeen kaupalla tämän kauden myötä sarja löytäisikin yleisönsä. Citadel jatkuu tasan yhtä yhdentekevänä tusinatoimintana ja olen pöyristynyt, mikäli sarjalle enää väännetään kolmatta kautta. Hahmot ovat edelleen tylsiä, eikä tarinassa ole vieläkään imua. Tunnelma ailahtelee kummallisesti komediasta haudanvakavaan, löytämättä sopivaa keskitietä menoon. Huumori ei naurata, mutta eivätpä toimintakohtauksetkaan juuri hetkauta, eikä niistä löydy jännitystä tippaakaan. Seitsemässä jaksossa tapahtuu muka kaiken aikaa jotain, mutta millään ei tunnu olevan mitään väliä. Kauden loppusuoralla käy kivuliaankin selväksi, ettei hahmojen kohtalosta ole piitannut tuon taivaallista.

Teknisestikin Citadelin kakkoskausi on ailahteleva. Jos kausi tehtiin yhtä huimalla budjetilla kuin edeltäjänsä, eivät sadat miljoonat dollarit näy ruudulla. Kameratyöskentely on kelvollista, lavasteet mainiot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset ovat oivalliset, mutta taustakankaan käyttö on paikoitellen kiusallisen näkyvää, eivätkä tietokonetehosteet huimaa päätä. Äänimaailma rymistelee sentään ihan mukavasti, vaikkei Jeff Russon säveltämistä musiikeista jääkään mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Citadel season 2 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Citadel, Yhdysvallat, 2023-, Amazon Studios, AGBO, Midnight Radio, PKM Productions

Arvostelu: Minecraft-elokuva (A Minecraft Movie - 2025)

MINECRAFT-ELOKUVA

A MINECRAFT MOVIE

Ohjaus: Jared Hess

Pääosissa: Jack Black, Sebastian Hansen, Jason Momoa, Emma Myers, Danielle Brooks, Jennifer Coolidge, Rachel House, Jemaine Clement, Kate McKinnon ja Matt Berry

Genre: seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 7

A Minecraft Movie, eli suomalaisittain Minecraft-elokuva perustuu ruotsalaisen Mojang-yhtiön videopeliin Minecraft, joka julkaistiin vuonna 2011 ja joka on kaikkien aikojen myydyin videopeli. Jo vuonna 2014 Minecraftin luoja Markus "Notch" Persson paljasti, että Warner Bros. Pictures oli hankkinut pelin filmatisointioikeudet ja että elokuva-adaptaatio oli tekeillä. Shawn Levy pestattiin ohjaajaksi ja Kieran ja Michele Molroney ryhtyivät työstämään käsikirjoitusta, mutta lopulta he jättivät projektin. Kesällä 2015 Rob McElhenney korvasi Levyn ohjaajana, Jason Fuchs kirjoitti uuden käsikirjoituksen ja Steve Carell roolitettiin pääosaan. Elokuvan ensi-illaksi ehdittiin ilmoittaa toukokuu 2019, mutta lopulta tämäkin yritys kaatui ja tekijätiimi pistettiin jälleen vaihtoon. Tammikuussa 2019 Peter Sollett palkattiin ohjaamaan ja käsikirjoittamaan elokuva, joka oli tarkoitus julkaista maaliskuussa 2022, mutta vuonna 2020 käynnistynyt koronaviruspandemia sotki suunnitelmat. Huhtikuussa 2022 Jared Hess vahvisti paikkansa ohjaajana ja käsikirjoitus muodostui lopulta Chris Bowmanin, Hubbel Palmerin, Neil Widenerin, Gavin Jamesin ja Chris Gallettan kynästä. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin tammikuussa 2024 ja nyt viimeinkin Minecraft-elokuva saapuu teattereihin. Itse olen tykännyt Minecraftista lapsesta asti ja peli on ollut jo kolme vuotta putkeen eniten pelaamani peli. Elokuvasovitukseen olen kuitenkin suhtautunut epäilevästi, pitkään jopa tuumien, että tuskin sitä ikinä edes saadaan aikaiseksi. Elokuvan mainokset ovat herättäneet minussa voimakkaan ristiriitaisia tunteita ja meninkin lopulta katsomaan Minecraft-elokuvaa sen ennakkonäytökseen Finnkinon IMAX-salissa pelonsekaisin fiiliksin.

Neljä hylkiötä päätyvät kummalliseen palikkamaailmaan, missä voi päästää luovuutensa valloilleen. Nelikon täytyy lyöttäytyä yhteen paikallisen Steven kanssa palatakseen kotiinsa ja päihittääkseen pahan Malgoshan, joka aikoo syöstä koko palikkamaailman pimeyteen ja mielikuvituksettomuuteen.

Jo kolmatta vuotta putkeen Jack Black on mukana videopeliin perustuvassa elokuvassa. Vuoden 2023 The Super Mario Bros. Moviessa hän oli Bowser, vuoden 2024 Borderlandsissa hän oli Claptrap ja nyt hän on Steve, tuo turkoosipuseroinen mainari, joka sattui vuosia aiemmin löytämään erikoisen palikkatodellisuuden, Ylämaailman, minne hän on jäänyt asustelemaan ja rakentelemaan. Alun perin Black roolitettiin possuksi, mutta hänet päätettiinkin lopulta ylentää koko elokuvan keulakuvaksi. Blackin hommaksi jää lähinnä huutaa Minecraft-pelistä tuttuja juttuja, kuten "tulukset", "kanaratsastaja", "työpöytä" ja "äärenhelmi" ja selittää tätä outoa maailmaa niin katsojille kuin neljälle tyypille, jotka myös päätyvät portaalista Ylämaailmaan. He ovat Jason Momoan näyttelemä entinen huippupelaaja Garrett "The Garbage Man" Garrison, Emma Myersin ja Sebastian Hansenin esittämät sisarukset Natalie ja Henry, sekä Danielle Brooksin näyttelemä erilaisia bisneksiä pyörittävä Dawn. Black ja Momoa kilpailevat siitä, kumpi vetää isomman show'n pystyyn ja heidän on annettu heittäytyä niin täysillä kuin he pystyvät. Myers, Hansen ja Brooks jäävät hieman enemmän taustalle, mutta jokaiselle hahmolle on kuitenkin keksitty oma pointtinsa elokuvan aikana.

     Vastaansa Steve ja nelikko eivät saa pelin ikonista pääpahista, Ääriliskoa, vaan elokuvaa varten kehitellyn pahiksen, synkässä Hornassa asuvia ja kultaa rakastavia piglineitä johtavan Malgosha-possun (Rachel House). Malgosha vihaa kaikenlaista luovuutta ja hän haluaakin muuttaa Ylämaailman Hornan kaltaiseksi helvetiksi. Malgosha ajaa kelvollisesti asiansa teatraalisena pahiksena.

No mitäs Minecraft-elokuvasta sitten sanoisi? Kääntyikö maailman myydyin videopeli onnistuneesti elokuvamuotoon, vai onko luvassa kamala fiasko ja häpeäpilkku itse kunkin elokuvaan osallistuneen henkilön CV:ssä? Jos Minecraft ei ole jo pelinä sen kummemmin tuttu, voi elokuvaan olla vaikea päästä mukaan, vaikka leffan ensimmäinen kymmenminuuttinen onkin aikamoinen informaatiovyöry. Jos taas Minecraftiin on tullut tuhlattua elämästä enemmän tunteja kuin kehtaisi sanoa (tätä kirjoittaessa 501 tuntia. Ai kamala, sehän on lähes 21 päivää!), luvassa on varsin viihdyttävä seikkailuleffa. Kun pakollinen ihmishahmojen tylsän maanpäällisen elämän esittely on saatu alta pois ja nelikko päätyy Ylämaailmaan, Minecraft-elokuva starttaa oikein tosissaan ja riepotteleekin hahmoja monenlaiseen kommellukseen ja vaaratilanteeseen, joista ei zombeja, hämähäkeillä ratsastavia luurankoja ja toki niitä pelin ikonisimpia otuksia, eli vihreitä creepereitä puutu.

Minecraft-elokuva on totaalisen pöhkö leffa, mikä on nimenomaan osa elokuvan viehätystä. Itse pelikin on pöhkö ja elokuva oikein syleilee sen pöhköyttä. Ei hätää, vaikka putoaisit kymmenien metrien korkeudesta maata kohti, jos taskustasi löytyy ämpärillinen vettä pehmentämään laskua. Kannattaa varoa, minne juokset, sillä maaperästä saattaa löytyä yllättäviä kuoppia. Yö tulee täysin puskista ja silloin kannattaa olla mökki valmiina. Joitain vapauksia elokuva ottaa, mutta muuten siitä näkyy tekijöiden into ja ihastus peliä kohtaan, enkä voinut muuta kuin seurata tapahtumia typerän leveä virne kasvoillani. Juoni on ohkainen, näyttelijöiden on turha edes haaveilla Oscareista ja osa vitseistä aiheuttaa puhdasta myötähäpeää, puhumattakaan Jack Blackin varmaan jo sopimuksessa pakollisista laulunumeroista, mutta ai että Minecraft-elokuva viihdyttää ja lämmittää fanin sydäntä. Vähän päälle puolitoista tuntia on juuri sopiva määrä tätä vauhdikasta vyörytystä ja mahdollista jatko-osaa jää odottamaan mielellään.

Monen mutkan kautta elokuvan ohjauksesta vastasi lopulta mahtavan Dynamiitti Napoleonin (Napoleon Dynamite - 2004) ohjaaja Jared Hess, joka on selvästi saanut vapaat kädet lopputuloksen kanssa. Hessin omantakeinen höpsö tyyli paistaa leffasta ja hän on tehnyt elokuvasta tykättävän kaikessa vilpittömässä hupsuudessaan. Ja vaikka olinkin etukäteen todella varautunut sen suhteen, että Minecraft-elokuva päätettiinkin tehdä näyteltynä oikeiden ihmisten kera, eikä animaationa, en voi kuin kehua lavastustiimiä, joka on nähnyt paljon vaivaa siirtääkseen pelistä tutun värikkään palikkamaisen maailman sujuvasti kameran eteen. Myös liikkeenkaappausteknologiaa hyödyntäen luodut hahmot kyläläisistä ja heitä suojelevasta rautagolemista erilaisiin mörökölleihin näyttävät pääasiassa hyvältä. Toisinaan taustakankaan käyttö on tosin kiusallisenkin selvää. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja pidin paljon siitä, että Mark Mothersbaugh hyödyntää rauhallisemmissa kohtauksissa pelin tuttua seesteisesti maalailevaa pianonpimputtelumusiikkia, kun toiminnallisemmissa kohtauksissa miehen sävellykset menevät liikaa turhan tavanomaisen bulkkimekastuksen puolelle.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.4.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

A Minecraft Movie, 2025, Warner Bros. Pictures, Legendary Entertainment, Vertigo Entertainment, On The Roam, Mojang AB

Arvostelu: Villi robotti (The Wild Robot - 2024)

VILLI ROBOTTI

THE WILD ROBOT

Ohjaus: Chris Sanders

Pääosissa: Lupita Nyong'o, Pedro Pascal, Kit Connor, Catherine O'Hara, Matt Berry, Bill Nighy, Ving Rhames, Mark Hamill, Boone Storme ja Stephanie Hsu

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 7

The Wild Robot, eli suomalaisittain Villi robotti perustuu Peter Brownin samannimiseen kirjasarjaan, joka käynnistyi vuonna 2016. Vuonna 2023 DreamWorks-animaatioyhtiö paljasti hankkineensa oikeudet kirjasarjaan ja työstävänsä sen pohjalta filmatisointia. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät hommiin ja nyt Villi robotti on saapunut elokuvateattereihin. Itse en ollut kuullutkaan Brownin kirjoista, mutta Villistä robotista muodostui yksi eniten odottamistani elokuvista heti, kun näin sen ensimmäisen trailerin. Elokuvan keräämät kehut maailmanlaajuisesti ovat vain kasvattaneet odotuksiani ja kävinkin katsomassa Villin robotin heti sen ensi-iltapäivänä.

Palvelijarobotti ROZZUM 7134 herää saarella, kaukana sivilisaatiosta ja päätyy auttamaan vanhempansa menettänyttä hanhenpoikasta kasvamaan vaarojen keskellä ja valmistautumaan tulevaan muuttomatkaan.

Villi robotti keskittyy Lupita Nyong'on ääninäyttelemään ROZZUM 7134:ään tai ihan vain Roziin, palvelijarobottiin, joka alkaa etsiä elämälleen tarkoitusta, kun hän aktivoituu jostain syystä saarella, jossa asuu pelkkiä eläimiä. Roz on ohjelmoitu auttamaan ihmisiä kaikessa, mutta mitä robotille käy, kun ympärillä ei ole ainuttakaan ihmistä? Hahmon kehityskaari elokuvan aikana on erinomainen, Rozin ryhtyessä yksi kerrallaan auttamaan saaren eläimiä ja kiintyessään vanhempansa menettäneeseen hanhenpoikaseen, Brightbilliin (vastasyntyneenä Boone Storme, aikuisena Kit Connor), jota hän ryhtyy valmistelemaan tulevaa ja vaativaa muuttomatkaa varten. Brightbill on myös hupaisa tapaus, etenkin kun tämä kasvaa robotin seurassa ja oppii tältä eläimelle täysin hupsuja juttuja, kuten päästelemään mekaanisia piipityksiä ja "skannaamaan" ympäristöään uusissa paikoissa.

     Brightbillin lisäksi muita merkittäviä eläimiä saarella ovat viekas kettu Fink (Pedro Pascal), opossumiäiti Roosa (Catherine O'Hara), iäkäs hanhi Kaulanen (Bill Nighy), majava Masa (Matt Berry), haukka Vasama (Ving Rhames) ja karhu Okko (Mark Hamill). Muutkin hahmot ovat aivan mahtavia. Fink ja Roosa ovat hulvattoman hauskat aika synkkienkin vitsiensä kanssa ja yksinäisyyttään peittelevälle Finkille kirjoitettu kertomus onnistuu liikuttamaan.

Lukuun ottamatta mahtavaa Saapasjalkakissa: Viimeistä toivomusta (Puss in Boots: The Last Wish - 2022), DreamWorksin viime vuosien animaatiotarjonta on ollut aika heikkoa. Kököt Trolls-leffat (2016-2023), The Boss Baby -elokuvat (2017-2021) ja Ruby - Teini-ikäinen merihirviö (Ruby Gillman, Teenage Kraken - 2023), sekä valtava pettymys Orion ja Pimeys (Orion and the Dark - 2024) ovat saaneet minut hiljalleen menettämään uskoani yhtiöön. Ja sitten täysin puskista tulee Villi robotti, joka on kiistattomasti DreamWorksin paras elokuva sitten alkuperäisen Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvan (How to Train Your Dragon - 2010)! Ja onko tuo toisaalta ihme, kun ohjaksissa häärää sama henkilö, Chris Sanders, jonka filmografiaan kuuluu myös Disneylle tehty loistava Lilo & Stitch (2002)?

Villi robotti on upea koko perheen animaatioseikkailu, joka tarjoaa katsojilleen todellisen tunteiden vuoristoradan. Sen aikana pääsee nauramaan makeasti, jännittämään oikeasti ja herkistymään pariinkin otteeseen kyynelien partaalle, niin onnesta kuin surusta. Toisin kuin monet muut yhtiön viimeisimmistä töistä, Villi robotti ei aliarvioi katsojiaan ja pidä lapsia tyhminä, vaan tarjoaa kypsän ja syvällisen kertomuksen, uskaltaen heittää runsaasti mustaa huumoria sekaan ja tökkiä periamerikkalaista ajatusmallia siitä, että lastenkasvatus ei olisi mitään muuta kuin onnea ja auvoa. Elokuva ei myöskään pelkää näyttää lapsille, että luonto on aika julma paikka, jossa kuolema saattaa odottaa jokaisen puun tai kiven takana. Samalla leffa onnistuu kuitenkin näyttämään tämän saaren elämän ja asukkaat todella kauniissa valossa.

Kyseessä on muutenkin hurjan kaunis elokuva, joka onnistuu tunkeutumaan syvälle katsojan ihon alle ja herättämään voimakkaita tunteenpuuskia. Roz ryhtyy auttamaan Brightbilliä ohjelmointinsa takia, mutta hän alkaa toki hissuksiin muuttua äitimäiseksi, valmiina tekemään kaikkensa auttaakseen rakasta hanhenpoikasta. Roz myös auttaa sinnikkäästi kaikkia muitakin saarella, vaikka nämä pitävät tätä hirviönä ja Brightbilliä kummajaisena. Elokuvasta löytyy tärkeitä teemoja erilaisuuden hyväksymisestä ja toisten auttamisesta. Mukana on useita huikeita hetkiä ja ihoni nousi parikin kertaa kananlihalle, samalla kun silmäni kostuivat. Villi robotti on liki täydellinen animaatioelokuva, jota suosittelen äärimmäisen lämpimästi ja jonka todella toivon ensi vuonna nappaavan parhaan animaation Oscar-palkinnon. Viimeiset minuutit petaavat mahdollista jatko-osaa ja vaikka leffan lyhyissä näyissä siitä, mitä muulle maailmalle on tapahtunut, olisi potentiaalia toiseen tarinaan, ei minua haittaisi, jos homma jätetään tähän yhteen elokuvaan.

Visuaalisesti Villi robotti on puhdasta silmäkarkkia. Animaatiojälki on häikäisevän upeaa ja jo sen puolesta olisi Oscar-pysti ansaittu. Elokuva yhdistelee tietokoneanimaatiota käsin piirretyltä näyttävään tyyliin, minkä lisäksi väritys näyttää maalaukselliselta. Lopputulos on fantastinen ja leffan nättejä luontomaisemia ja söpöjä ja hassuja eläimiä kelpaa katsella. Visuaalisuuksia tukee vahva äänimaailma, enkä pistäisi pahitteeksi, jos Kris Bowersin säveltämät vaikuttavat musiikit saisivat ehdokkuuden tulevassa Oscar-gaalassa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Wild Robot, 2024, DreamWorks Animation, Universal Pictures

Arvostelu: Paavo Pesusieni vapaalla jalalla (The SpongeBob Movie: Sponge on the Run - 2020)

PAAVO PESUSIENI VAPAALLA JALALLA

THE SPONGEBOB MOVIE: SPONGE ON THE RUN

Ohjaus: Tim Hill

Pääosissa: Tom Kenny, Bill Fagerbakke, Rodger Bumpass, Carolyn Lawrence, Clancy Brown, Mr. Lawrence, Jill Talley, Matt Berry, Awkwafina, Keanu Reeves, Reggie Watts, Tiffany Haddish, Snoop Dogg ja Danny Trejo

Genre: animaatio, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 7

Edesmenneen Stephen Hillenburgin luomaan Paavo Pesusieni -animaatiosarjaan (SpongeBob SquarePants - 1999-) perustuva filmatisointi Paavo Pesusieni -elokuva (The SpongeBob SquarePants Movie - 2004) oli hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Paavo Pesusieni kuivalla maalla (The SpongeBob Movie: Sponge Out of Water - 2015) oli vielä isompi menestys, joten kolmannen elokuvan suunnittelu lähti heti käyntiin. Työnimellä "The SpongeBob Movie: It's a Wonderful Sponge" liikkeelle lähteneen leffan oli tarkoitus ilmestyä jo viime vuonna, mutta sen julkaisu päätettiin siirtää tälle vuodelle. Keväällä maailmalla levinneen koronaviruksen vuoksi elokuva kuitenkin siirrettiin ensi vuodelle, kunnes Netflix nappasi sen levitysoikeudet ja julkaisi Paavo Pesusieni vapaalla jalalla -elokuvan jo nyt suoratoistopalvelussaan. Itse katsoin lapsena paljon Paavo Pesusientä ja olen yhä viime vuosienkin aikana jämähtänyt katsomaan sarjaa, jos se osuu vastaan televisiosta kanavasurffatessa. Pidin molemmista edellisistä Paavo Pesusieni -leffoista, etenkin kun katsoin ne alkuvuodesta uudestaan, valmistautuakseni tätä kolmatta filmiä varten. Minua harmittikin, kun Paavo Pesusieni vapaalla jalalla siirrettiin ensi vuodelle ja sitten taas ilahduin, kun huomasin, että Netflix oli julkaisemassa leffan parin viikon sisällä. Katsoinkin Paavo Pesusieni vapaalla jalalla heti sen julkaisupäivänä.

Kun Paavo Pesusienen lemmikkietana Kari siepataan, hän ja Patrik Meritähti lähtevät seikkailulle etsimään tätä.

Vanhat tutut animaatiosarjan hahmot palaavat jälleen seikkailemaan ja ovat ihan yhtä sekopäisiä ja hilpeitä heppuja kuin ennenkin. Paavo Pesusieni (äänenä Tom Kenny) kadottaa elämänsä kenties tärkeimmän asian, lemmikkietanansa Karin, mikä onkin täydellinen motivaatio hahmolle jättää rapupiiraiden teko ja lähteä seikkailuun. Mukaansa Paavo ottaa tietenkin pöljän parhaan kaverinsa Patrik Meritähden (Bill Fagerbakke), mutta apuna toimivat välillä myös kyyninen Jalmari (Rodger Bumpass), tutkijaorava Sanna (Carolyn Lawrence), rahanahne johtaja Rapu (Clancy Brown), sekä jopa häijy Plankton (Mr. Lawrence). Paavo Pesusienen faneille tuttujen hahmojen uusi seikkailu tarjoaa takuuvarmasti riemua, mutta samalla näitä ylienergisiä hahmoja inhoaville leffasta aiheutuu lähinnä päänsärkyä.

     Muita Paavon ja kumppaneiden kohtaamia hahmoja ovat mm. Atlantiksen ylimielinen kuningas Poseidon (Matt Berry), tämän apuri Kansleri (Reggie Watts), juhlallisuuksia johtava Seremoniamestari (Tiffany Haddish), Sannan rakentama Otto-robotti (Awkwafina), sekä Paavoa ohjeistava arokierijä Risu, jonka roolissa nähdään Keanu Reeves. Siis ihan nähdään, eikä vain kuulla. Sympaattinen Reeves on nappivalinta viisauksia latelevaksi risukasaksi, eikä hän jää ainoaksi näyttelijäksi, joka tekee ihan kuvatun roolin filmissä...

Kuten elokuvan trailerista, julisteesta ja tämän arvostelun kuvista voi päätellä, toisin kuin animaatiosarja ja edelliset elokuvat, Paavo Pesusieni vapaalla jalalla on animoitu täysin tietokoneella käsin piirretyn animaation sijaan. Jo Paavo Pesusieni kuivalla maalla sisälsi tietokoneanimoidun loppuhuipennuksen ja se on selvästi toiminut tekijöiden kokeiluna, kuinka nämä seikkailut toimisivat digimuodossa. Vaikka aluksi harmittelinkin uutta toteutusta (etenkin sen takia, että käsin piirretyt animaatiot ovat kuoleva laji), yllätyin, kuinka nopeasti totuin uuteen tyyliin. Paavo Pesusieni on alusta alkaen tunnettu sekopäisestä, värikylläisestä ja yliampuvasta visuaalisuudestaan ja digianimaation voimin tekijät ovat voineet viedä homman astetta pidemmälle. Uusi leffa tykittääkin sellaista värikkyyden ja hulluuden juhlaa, että elokuva todella vaatii oikean mielentilan, jotta siitä voi nauttia täysin.

Vaikkei Paavo Pesusieni vapaalla jalalla lopulta ole mielestäni yhtä mainio teos kuin kaksi edellistä Paavo Pesusienen elokuvaa, on se silti oikein kelvollinen ja hilpeä uusi seikkailu. Hupia löytyy taas niin lapsille kuin aikuisillekin. Etenkin elokuvan ensimmäisen puoliskon aikana saa nauraa ties mille absurdeille ja pöhköille jutuille. Paavon ja Patrikin matka nostaa leveän hymyn kasvoille alusta alkaen, mikä ei haihdu ennen filmin päättymistä. Täysin loppuun asti riemu ei kanna, eivätkä viimeiset puoli tuntia tarjoa enää samalla lailla hulvattomuuksia. Loppupäässä leffa kuitenkin tuo mukaan hyvää sanomaa ystävyydestä ja ystävällisyydestä. Samalla elokuva päätyy myös mainostamaan tulevaa lisäosasarjaa Paavosta ja kavereista lapsina, vielä suomentamatonta Kamp Koral: SpongeBob's Under Yearsia, jonka on tarkoitus alkaa ensi vuonna. Vaikka hahmot ovatkin ihan suloisia muksuina, olivat lapsikohtaukset lähinnä mukavat takaumat, enkä jaksaisi kokonaista sarjaa katsoa hahmojen lapsiversioista.

Elokuvan tarina pitää toimivasti mukanaan ja siitä löytyy veikeää seikkailuhenkeä. Loppujen lopuksi tarina on kuitenkin pelkkä kehys, jonka sisällä tekijät voivat hullutella mielensä mukaan. Vaikka käsikirjoittajat eivät ihan pidä tasoa yllä loppuun saakka, onnistuvat he silti tarjoamaan paljon iloa kaikenikäisille. Ohjaajat pitävät tunnelmaa korkealla ja äänimaailmakin on oivallinen. Musiikeista vastaavat Steve Mazarro ja Hans Zimmer (kyllä, luitte oikein, Zimmer on ollut säveltämässä musiikkeja Paavo Pesusienen elokuvaan) tekevät kelpo työtä hyväntuulisten melodioidensa kanssa. Tutut sävelmät sarjasta ovat mukana, mutta tunnuskappaleesta kuullaan hyvin erilainen versio lopputekstien aikana.

Yhteenveto: Paavo Pesusieni vapaalla jalalla on mainio animaatioseikkailu, mikä viihdyttää niin lapsia kuin vanhempiakin Paavon faneja. Tuttu absurdi ja pöljä meno on läsnä ja katsojalta vaaditaankin tiettyä mielentilaa, jotta paikoitellen ylikierroksilla käyvästä meiningistä voi todella nauttia. Elokuvan alkupää tarjoaa paljon hilpeitä hetkiä ja veikeän seikkailun tuntua. Peräkkäin nähtävät cameot tutuilta julkimoilta riemastuttavat etenkin aikuiskatsojia. Viimeinen puolituntinen ei ole enää yhtä riemastuttava ja loppupäässä nähtävät takaumat hahmoista lapsina tuntuvat jopa liikaa lisäosasarjan mainostamiselta. Lopusta kuitenkin löytyy sopivasti sydäntä ja mukavaa viestiä ystävyydestä. Animaatiojälki on loistokasta ja tietokoneanimaatiohon tottuu nopeasti, vaikka kuinka kannattaisikin käsin piirrettyä jälkeä. Ääninäyttelijät pistävät jälleen kerran parastaan tutuissa rooleissaan. Tekijöillä on selvästi yhä hauskaa Paavo Pesusienen tarinoita väsätessään ja sama hauskuus välittyy myös kotikatsomoon. Jos siis perheestänne löytyy minkä tahansa ikäisiä Paavo Pesusieni -faneja tai pidät itse näistä leffoista ja sarjasta, suosittelen oikein lämpimästi Paavo Pesusieni vapaalla jalalla -leffan katselua. Se on juurikin se piristysruiske, mitä alati synkkenevät syysillat ja vielä synkempi nykyinen maailmantilanne kaipaavat!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.11.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The SpongeBob Movie: Sponge on the Run, 2020, Paramount Animation, Nickeloden Movies, United Plankton Pictures

Arvostelu: Paavo Pesusieni kuivalla maalla (The SpongeBob Movie: Sponge Out of Water - 2015)

PAAVO PESUSIENI KUIVALLA MAALLA

THE SPONGEBOB MOVIE: SPONGE OUT OF WATER

Ohjaus: Paul Tibbitt ja Mike Mitchell
Pääosissa: Tom Kenny, Mr. Lawrence, Antonio Banderas, Clancy Brown, Bill Fagerbakke, Carolyn Lawrence, Rodger Bumpass, Matt Berry ja Jill Talley
Genre: animaatio, komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 7

"Muutama arvostelu myöhemmin..."

Stephen Hillenburgin luomaan huippusuosittuun Paavo Pesusieni -animaatiosarjaan (SpongeBob SquarePants - 1999-) perustuva filmi Paavo Pesusieni -elokuva (The SpongeBob SquarePants Movie) nautti myös menestyksestä, ilmestyessään vuonna 2004. Elokuvan teko oli kuitenkin jättiprojekti, minkä vuoksi itse sarjan teko piti keskeyttää hetkeksi, joten tekijät eivät heti halunneet tehdä toista leffaa, vaan päättivät keskittyä sarjaan. Vuonna 2010 Nickelodeon-yhtiö alkoi kuitenkin suunnittelemaan uutta Paavo Pesusieni -leffaa, toivoen voivansa tehdä sen yhteistyössä Paramount Picturesin kanssa. Paramount ei kuitenkaan ollut aluksi kiinnostunut, kunnes seuraavana vuonna yhtiö perusti oman animaatiofirmansa Paramount Animationin. Vuonna 2012 ilmoitettiin, että yhtiöt olivat päässeet sopuun ja uusi elokuva oli tulossa. Animointi alkoi ja myös oikeiden näyttelijöiden kanssa käytävät kuvaukset lähtivät käyntiin syksyllä 2013. Lopulta Paavo Pesusieni kuivalla maalla -nimen saanut filmi ilmestyi alkuvuodesta 2015 ja sekin onnistui olemaan iso menestys, mistä kriitikotkin pitivät. Itse en käynyt katsomassa elokuvaa leffateatterissa, vaan katsoin sen vasta myöhemmin samana vuonna vuokralta, enkä erityisemmin pitänyt siitä, enkä ole katsonut sitä uudestaan. Kuitenkin kun leffasarja saamassa jatkoa uudella elokuvalla Paavo Pesusieni vapaalla jalalla (The SpongeBob Movie: Sponge On the Run - 2021), päätin katsoa kaksi aiempaa filmiä uudestaan. Pari viikkoa ensimmäisen Paavo Pesusieni -elokuvan jälkeen katsoin Paavo Pesusieni kuivalla maalla.

Kallisarvoisen rapupiirasen resepti katoaa ja koko Tangala ajautuu kaaokseen, syyttäen Planktonia varkaudesta. Tällä kertaa Plankton taitaa kuitenkin olla syytön ja Paavo Pesusieni päättää auttaa häntä selvittämään, kuka todellisuudessa on ryöstön takana?

Tutut Paavo Pesusieni -sarjan hahmot tekevät tietty paluun, alkaen tottakai itse Paavo Pesusienestä (äänenä Tom Kenny). Yleensä lapsellisena hölmönä tunnettu Paavo on tässä leffassa urhoollisempi sankaritapaus, joka päättää heti tehdä kaikkensa pelastaakseen rapupiirasen reseptin ja samalla koko Tangalan. Parissa kohtaa Paavo hekottelee tyhmille jutuille, mikä saa herkästi nostettua hymyn katsojan huulille. Tai pistää raivon hitaasti kiehumaan, riippuen katsojasta.
     Paavon paras kaveri Patrick Tähti (Bill Fagerbakke) ehtii hölmöilemään Paavonkin puolesta, vaikka hänen ruutuaikansa on lopulta aika vähäinen. Viime filmissä täysin sivuun jäänyt Sanna-orava (Carolyn Lawrence) nousee isommin esille tällä kertaa, mutta kyyninen Jalmari Kalmari (Rodger Bumpass) pysyttelee muiden varjossa. Ravunkuori-ravintolan johtaja Rapukin (Clancy Brown) saa vähän tekemistä - lähinnä hän vain johtaa vihaista apokalyptista väkijoukkoa metsästämään epäilemäänsä syyllistä, Planktonia (Mr. Lawrence). Yllättäen Plankton nousee huomattavasti isompaan rooliin, lähtiessään seikkailuun Paavon kanssa. Kaksikon matkaa onkin mainiota seurata, etenkin kun he alkavat oppia asioita toisiltaan.
     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Antonio Banderas ei-animaatiohahmona, merirosvo Purilaispartana, joka kertoo lokkiystävilleen elokuvan tarinaa. Ja koska eihän Paavo Pesusienen tekijöitä kiinnosta selkeä loogisuus, Purilaisparta myös hyppää mukaan tarinaan, jota hän lukee samanaikaisesti muille. Banderas sopii passelisti rooliinsa, kunhan muistaa, että kyseessä on pääasiassa lastenleffa ja hänen hahmonsa on tarkoituskin olla hieman nolo.

Paavo Pesusieni kuivalla maalla ei ole yhtä hyvä leffa kuin ensimmäinen Paavo Pesusieni -elokuva, mutta pidin siitä ilokseni tällä kerralla huomattavasti enemmän kuin viimeksi. Edellisen osan tavoin katsoin tämänkin filmin keskellä yötä, jolloin väsyneet, mutta energiset aivoni todella reagoivat leffaan voimakkaasti. Elokuva on todella hullunkurinen ja hitaasti, mutta varmasti se vääntää nuppeja yhä vain isommin kohti kaakkoa. Leffa ei ala koskaan toistamaan itseään, vaan se tarjoaa kaiken aikaa jotain uutta ja hämmentävää sekoittamaan soppaa. Elokuva ei suostu pysymään paikoillaan, vaan se revittelee kunnolla, vieden Paavon ja kumppanit täysin uusiin sfääreihin. Puolentoista tunnin aikana ehtii tapahtumaan vaikka ja mitä - vaikkakin täytyy harmillisesti todeta, etteivät sarjasta tutut "muutama hetki myöhemmin" -tyyppiset tekstit tee paluuta, eikä leffassa nähdä mahtavia (ja samanaikaisesti häiritseviä) superlähikuvia joistain ällöttävistä asioista.

Filmi tarjoaa suurta riemua lapsille, mutta myös aikuisille. Paikoitellen voi jopa olla, että aikuinen saattaa viihtyä sen parissa enemmän, kun elokuva muuttuu aikamoiseksi psykedeeliseksi "tripiksi". On hämmentävää, että Paavo Pesusienen leffa, mikä yleensä mielletään vain lasten hömpäksi, voikin olla näin hypnotisoiva ja varmasti etenkin pössyttelijöiden makuun. Nauraa saa paljon ja leffasta löytyy useita täysin älyvapaita, mutta juuri siksi niin nerokkaita hetkiä. Suomikin tulee jostain syystä mainittua. Torille! Vauhdikasta toimintaa on luvassa ja sitäkin löytyy monipuolisesti. Ensimmäisellä katselukerralla en pitänyt loppuhuipennuksesta lainkaan, mutta tällä kertaa se toimi kirsikkana kakun päällä. Leffaa katsoessani en voinut olla viihtymättä ja pohtimatta, mitäköhän jännää tekijät seuraavaksi keksivät?

Toisin kuin elokuvan mainokset antoivat ymmärtää, ei Paavo Pesusieni kuivalla maalla ole digianimoitu leffa - ei ainakaan täysin. Suuri osa elokuvasta näyttää perinteiseltä Paavo Pesusieneltä, käsin piirretyn animaationsa kautta, mutta mukana on myös nukkeanimaatiota, sekä loppuhuipennus, missä digiversiot hahmoista seikkailevat oikeiden ihmisten maailmassa. Viime katselulla en tosiaan pitänyt yhtään muutoksesta tietokoneanimaatioon, mutta tällä kertaa tyylin muuttelu piti leffaa raikkaana vieläkin enemmän. Elokuva näyttääkin visuaalisesti pääasiassa hyvältä, vaikka jotkut taustakangasefektit ovat selvästi nähtävissä. Äänipuolikin on kunnossa ja äänitehosteista löytyy omat huumoripuolensa. Ohjaajakaksikko Paul Tibbitt ja loppuhuipennuksesta vastaava Mike Mitchell tekevät hyvää työtä tunnelman kanssa ja pitäessään sekopäistä kokonaisuutta kasassa. Käsikirjoittajat Jonathan Aibel ja Glenn Berger ovat keksineet veikeitä käänteitä ja hassutelleet tosissaan. Kun itse Paavo Pesusieni -sarjaa on tehty jo yli 200 jaksoa, on uudenlaisten tarinoiden keksiminen varmasti vaikea prosessi.

Yhteenveto: Paavo Pesusieni kuivalla maalla on veikeä animaatioseikkailu, mistä löytyy hilpeyttä niin lapsille kuin aikuisillekin. Paikoitellen leffa voi jopa toimia aikuisille paremmin, eivätkä lapset välttämättä saa kaikkea irti tietyistä psykedeelisyyksistä. Nupit väännetään kunnolla kohti kaakkoa, eikä elokuva suostu missään kohtaa hidastamaan tahtiaan. Pähkähulluja juttuja tulee mukaan kaiken aikaa ja tyylikin vaihtelee pitkin leffaa. Meno pysyy kuitenkin tarkkaan hallittuna ja muutokset pitävät homman koko ajan raikkaana. Hauskuutta ja seikkailuhenkeä riittää tosissaan. Animaatiojälki on oivallista ja loppuhuipennuksen digiversiot hahmoista toimivat yllättävänkin hyvin. Edellisen osan tavoin Paavo Pesusieni kuivalla maalla -leffaa voi suositella kaikille Paavon faneille vauvasta mummoon taikka vaariin. Jäänkin nyt mielenkiinnolla odottamaan, pystyvätkö tekijät toistamaan kahden ensimmäisen osan oivallisuuden tulevassa Paavo Pesusieni vapaalla jalalla -elokuvassa. Valitettavasti koronaviruksen takia sitä joudutaan odottamaan vielä ensi vuoteen saakka...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The SpongeBob Movie: Sponge Out of Water, 2015, Paramount Animation, Nickelodeon Movies, United Plankton Pictures, Disruption Entertainment, Rough Draft Korea, Six Point Harness, Film Victoria, Viacom International