The Testaments, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

THE TESTAMENTS - KAUSI 1

Luoja: Bruce Miller

Näyttelijät: Chase Infiniti, Lucy Halliday, Ann Dowd, Amy Seimetz, Mattea Conforti, Rowan Blanchard, Mabel Li, Brad Alexander, Isolde Ardies, Zarrin Darnell-Martin, Eva Foote, Kira Guloien, Shechinah Mpumlwana, Birva Pandya, Reed Diamond, Charlie Carrick, Amanda Brugel ja Elisabeth Moss

Genre: draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 39 minuuttia - 1 tunti - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 33 minuuttia

Ikäraja: 16

The Testaments perustuu Margaret Atwoodin kirjaan Testamentit (The Testaments - 2019) ja se on jatkoa Atwoodin Orjattaresi-kirjaan (1985) perustuvalle The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjalle (The Handmaid's Tale - 2017-2025). Vuonna 2023 The Handmaid's Tale -sarjan luoja Bruce Miller ryhtyi työstämään sarjasovitusta myös Testamenttien pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2025 ja nyt The Testamentsin ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa Disney+ -palvelun kautta). Itse pidin aluksi valtavan paljon The Handmaid's Talesta, mutta mielestäni sarjan taso heikkeni kausien myötä. Koska mielsin jo alkuperäissarjan liian pitkään venytetyksi, en ollut järin innostunut lisäosasarjasta. Katsoin silti The Testamentsin uudet jaksot pian niiden ilmestyttyä.

On kulunut neljä vuotta Massachusettsin taistelusta ja Gileadin orjattarien vapautumisesta. Nuori gileadilainen Agnes MacKenzie saa Lydia-tädiltä tehtävän auttaa uutta tyttöä, Daisya sopeutumaan, mutta vähitellen Agnesille käy selväksi, että Daisy on saapunut Gileadiin eri tarkoituksissa kuin alun perin väitti.

Tuoreimmasta parhaan elokuvan Oscar-voittajaleffasta One Battle After Anotherista (2025) tuttu Chase Infiniti näyttelee Agnes MacKenzieta, teinityttöä, joka on kasvanut koko elämänsä Gileadissa. Agnes on "luumutyttö", varakkaan perheen tytär, jonka kuukautiset eivät ole vielä alkaneet ja joka on jo määrätty jonkun Gileadin komentajan tulevaksi vaimoksi. Koska Agnes on varttunut Gileadissa, eivät maan epäkohdat näy hänelle samalla tavalla kuin The Handmaid's Talen hahmoille, jotka olivat eläneet suuren osan elämästään normaalisti, ennen kuin heistä tuli orjattaria. Silti Agnes ei pidä monien asioiden laidoista ja haaveileekin erilaisesta elämästä. Hahmo on mainio ja Infiniti osoittaa viimeistään tässä olevansa yksi tämän hetken kiinnostavimmista nuorista näyttelijöistä, jolla voi olla erittäin lupaava ura edessään.

     Vanhoista tutuista menossa on mukana Ann Dowdin näyttelemä Lydia-täti, kun taas uusina tuttavuuksina sarja esittelee Agnesin tiukan äitipuolen Paulan (Amy Seimetz), Agnesin ystävät Huldan (Isolde Ardies), Beckan (Mattea Conforti), Shunnamiten (Rowan Blanchard) ja Miriamin (Birva Pandya), tädit Vidalan (Mabel Li), Gabbanan (Zarrin Darnell-Martin) ja Esteen (Eva Foote), turvamies Garthin (Brad Alexander), sekä vastikään Gileadiin saapuneen kanadalaistyttö Daisyn (Lucy Halliday), joka asetetaan Agnesin vastuulle sopeutumaan uuteen, huomattavasti tiukempaan ympäristöönsä. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa mallikkaasti, oli kyse sitten nuorista tai konkari Ann Dowdista, jonka näkee nyt eri valossa, Lydia-tädin autettua orjattaria alkuperäissarjan loppusuoralla.

Alkuperäisen The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjan ensimmäinen tuotantokausi on mielestäni yksi parhaista sarjakausista koskaan, mutta sen jälkeen sarjan taso lähti harmilliseen laskuun ja koin sarjan lopulta liian pitkäksi venytetyksi. En siis ollut innostunut, kun kuulin lisäosasarjan olevan tekeillä, eikä mielenkiintoani todellakaan lisännyt sarjan tylsä, Netflixin tavanomaiselta romanttiselta teinidraamalta näyttävä juliste. Matalien odotusteni myötä onkin ilahduttavaa todeta, että The Testaments on ensimmäisen kautensa puolesta erittäin positiivinen yllätys ja parempi kuin alkuperäissarjan viimeiset kaudet.

On todella kiinnostavaa seurata näitä Gileadissa kasvaneita teinityttöjä, jotka on syntymästä asti aivopesty maan äärikonservatiivisille tavoille ja joista moni oikeasti uskoo elämänsä pyhän tarkoituksen olevan se, että he pääsevät olemaan vaimoja komentajille ja äitejä lapsilleen. Gileadin propaganda uppoaa heihin kuin kuuma veitsi voihin ja he innostuvat kuullessaan, että pian pääsisi näkemään jonkun vääräuskoisen terroristin (eli siis ulkomaailman vapaustaistelijan) teloittamisen. Pakkaa kuitenkin sekoittaa Daisy, jonka todelliset tarkoitusperät alkavat selvitä hissuksiin ja joka saa vähitellen herätettyä tytöt todellisuuteen. Luvassa on jälleen paljon ahdistavia hetkiä ja ajatuksia, mutta myös hyvin inspiroivia tilanteita. Sarja heijastelee onnistuneesti todellista maailmaa, missä erityisesti nuoret naiset taistelevat erilaisten oikeuksien puolesta. Tapahtumaketju on koukuttava, jättäen uteliaana odottamaan jo työn alla olevaa jatkoa. Nyt jäänkin jännittämään, voiko The Testaments pitää tasonsa, vai ajautuuko se vääjäämättä samaan alamäkeen minne alkuperäissarjakin...

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat tunnelmaa mainiosti, samalla kun käsikirjoittajat kuljettavat kertomusta sulavasti eteenpäin muutaman hahmon näkökulmien kautta. The Testamentsin avauskausi on myös pätevästi kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. Lavasteet ovat hienot, puvustus näyttävää ja maskeeraukset äityvät paikoin aika rajuiksi. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Adam Taylorin säveltämät musiikit tuovat kelpo lisänsä ilmapiiriin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Testaments, Yhdysvallat, 2026-, 20th Television, Disney+, Hulu, MGM Television

Imperfect Women (2026) - sarja-arvostelu

IMPERFECT WOMEN

Luoja: Annie Weisman

Näyttelijät: Elisabeth Moss, Kerry Washington, Kate Mara, Joel Kinnaman, Corey Stoll, Leslie Odom Jr., Ana Ortiz, Rome Flynn, Jill Wagner, Jackson Kelly, Audrey Zahn, Keith Carradine ja Wilson Bethel

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 42 minuuttia - 49 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 8 minuuttia

Ikäraja: 16

Imperfect Women perustuu Araminta Hallin samannimiseen kirjaan vuodelta 2020. Elisabeth Mossin perustama Love & Squalor Pictures -yhtiö hankki kirjan filmatisointioikeudet ja teki diilin Apple Studiosin ja 20th Televisionin kanssa televisiosarjasovituksesta. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2025 ja nyt Imperfect Women on pyörinyt loppuun Apple TV -palvelussa. Kiinnostuin sarjasta sen näyttelijöiden takia, kun näin Apple TV:n mainostavan sitä tulevien ohjelmiensa joukossa. Kun Imperfect Womenista oli enää muutama jakso julkaisematta, ryhdyin katsomaan sarjaa.

Kun yksi pitkäaikaisista ystävistä löydetään murhattuna, hänen kuolemansa tutkimus tuo ilmi mojovia paljastuksia kaikista murhatun lähipiirissä.

Imperfect Womenin keskiössä on kolme naista: The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjasta (The Handmaid's Tale - 2017-2025) tutun Elisabeth Mossin näyttelemä Mary, Scandal-sarjasta (2012-2018) tutun Kerry Washingtonin esittämä Eleanor ja House of Cards -sarjasta (2013-2018) tutun Kate Maran näyttelemä Nancy, jotka ovat olleet vuosia parhaita ystäviä. Jokaisella heistä on kuitenkin synkempiä salaisuuksia, jotka paljastuvat, kun Nancy löydetään murhattuna. Moss, Washington ja takaumien kautta nähtävä Mara ovat kaikki oivallisia rooleissaan. Eri jaksoissa eri hahmot pääsevät paremmin esille ja onkin kiinnostavaa saada tietää lisää näistä kolmesta naisesta.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Maryn aviomies Howard (Corey Stoll), Maryn ja Howardin poika Marcus (Jackson Kelly), Eleanorin poikaystävä Jordan (Rome Flynn), Eleanorin veli Donovan (Leslie Odom Jr.), sekä Nancyn aviomies Robert (Joel Kinnaman) ja heidän tyttärensä Cora (Audrey Zahn). Sivunäyttelijät ovat myös hyviä osissaan ja suuri osa heidänkin hahmoistaan salailee jotain enemmän tai vähemmän arkaluontoista.

Imperfect Women osoittautui ihan kelvolliseksi murhamysteeriksi, joka kuitenkin mielestäni menetti otettaan loppusuorallaan, kun Nancyn tappajan henkilöllisyys paljastuu turhankin aikaisessa vaiheessa. Sarjan alkupäässä on kuitenkin tarpeeksi koukuttavaa arvailla ja osoitella syyttävää sormeaan vähän jokaiseen suuntaan, koska mitä enemmän näistä hahmoista käy ilmi, sitä useammalta hahmolta löytyy edes jonkinlainen motiivi tappaa Nancy. Sarjan parasta antia onkin juuri se, kuinka mehukkaita juttuja näistä hahmoista paljastuu jaksojen edetessä.

Sen sijaan mielestäni sarjan kerrontatapa jäi sen heikoimmaksi anniksi. Imperfect Women luottaa epälineaariseen kerrontaan, hyppien ajassa vähän väliä edestakaisin, sekä epäluotettaviin kertojiin, kun jokainen pääsee tuomaan oman näkemyksensä tapahtumista, jotka johtivat lopulta Nancyn kuolemaan. Vaikka usein pidänkin vastaavasta kerrontakikkailusta, tässä sarjassa toteutus töksähteli, eikä aina oikein palvellut kertomusta. Silti mielsin Imperfect Womenin tarpeeksi mielenkiintoiseksi, hetkittäin koukuttavaksi ja ajoittain hitusen jännittäväksikin minisarjaksi.

Käsikirjoittajien hieman ailahtelevien aikaansaannosten pohjalta sarjan ohjaajat tekevät kelvollista työtä tunnelman ja näyttelijöiden kanssa. Imperfect Women on teknisestikin varsin toimiva. Sarja on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset oivalliset. Äänityöskentely on pätevää ja Siddhartha Khoslan säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Imperfect Women, Yhdysvallat, 2026, 20th Television, Apple Studios, Love & Squalor Pictures, Simpson Street

Arvostelu: Next Goal Wins (2023)

NEXT GOAL WINS

Ohjaus: Taika Waititi

Pääosissa: Michael Fassbender, Oscar Kightley, Kaimana, David Fane, Rachel House, Beulah Koale, Uli Latukefu, Chris Alosio, Semu Filipo, Lehi Makisi Falepapalangi, Ioane Goodhue, Elisabeth Moss, Will Arnett, Rhys Darby, Angus Sampson, Luke Hemsworth ja Taika Waititi

Genre: komedia, urheilu

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: S

Next Goal Wins perustuu samannimiseen dokumenttiin vuodelta 2014, joka puolestaan kertoi maailman huonoimpina jalkapalloilijoina pidetyistä amerikansamoalaisista. Taika Waititi kiinnostui tekemään elokuvan aiheesta, sai Searchlight Picturesin tarttumaan projektiin ja kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2019. Loppuvuodesta 2021 elokuvalle järjestettiin lisäkuvaukset, kun siinä näytellyt Armie Hammer sai potkut elokuvasta raiskaussyytösten takia. Hammerin kohtaukset kuvattiin uudestaan Will Arnettin kanssa. Next Goal Wins sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2023 ja vasta nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin. Itse innostuin heti, kun kuulin Waititin työstävän uutta komedialeffaa. Elokuvan saamista ristiriitaisista arvioista huolimatta kävin positiivisin mielin katsomassa Next Goal Winsin heti sen ensi-iltaviikonloppuna.

Jalkapallovalmentaja Thomas Rongen joutuu ottamaan vastuulleen Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen, jota pidetään maailman huonoimpana lajissa, välttääkseen potkut äkkipikaisen käytöksensä takia.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Michael Fassbender on tehnyt paluun elokuviin, ensin Netflixissä julkaistussa David Fincherin jännärissä Tappaja (The Killer - 2023) ja nyt Next Goal Winsissä. Next Goal Wins tosin kuvattiin alun perin jo loppuvuodesta 2019. Fassbender näyttelee entistä jalkapalloilijaa ja sitten valmentajaa Thomas Rongenia, joka on joutunut epäsuosioon äkkipikaisen luonteensa ja ajoittain väkivaltaiseksi taipuvan käytöksensä takia. Välttääkseen potkut, Thomas ottaa hammasta purren vastaan uuden pestin Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen valmentajana - pestin, johon kukaan muu ei enää suostu, sillä kyseistä joukkuetta pidetään koko maailman huonoimpana, amerikansamoalaisten hävittyä Australialle 31-0 vuonna 2001. Fassbenderin paluu on suuri ilo ja mies osoittaa, että häntä pitäisi nähdä elokuvissa enemmänkin. Fassbender suoriutuu erittäin mainiosti osastaan tympeänä jalkapallovalmentajana, joka vähemmän yllättäen alkaa pikkuhiljaa lämpenemään Amerikan Samoan joukkueelle, väestölle ja kulttuurille.

     Elokuvassa nähdään myös Elisabeth Moss Thomasin ex-vaimona Gailina, Will Arnett tämän uutena miehenä Alexina, Oscar Kightley Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen puheenjohtaja Tavitana, sekä muun muassa Kaimana, David Fane, Beulah Koale, Uli Latukefu, Semu Filipo, Ioane Goodhue ja Chris Alosio joukkueen jäseninä. Nähdäänpä leffassa myös ohjaaja Taika Waititi itse paikallisena pappina ja kertojaäänenä. Sivunäyttelijät suoriutuvat rooleistaan vähintään kelvollisesti. Sivuhahmoista merkittävimmäksi nousee Kaimanan esittämä Jaiyah Saelua, transnainen, eli samoalaisittain fa'afafine, joka oli ensimmäinen avoimesti trans jalkapalloilija Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa.

En voi kuin kummastella Next Goal Winsin saamaa nuivaa vastaanottoa kriitikoiden puolelta. Kyseessä on todella ilahduttava hyvän mielen elokuva, josta tykkääminen ei vaadi sitä, että tietäisi hölkäsen pöläystä jalkapallosta. Elokuva on myös todella hupaisaa katseltavaa - jos siis Taika Waititille ominainen höpsö ja pöljä hassuttelu iskee. Itse naureskelin ja hörähtelin makeasti pitkin leffaa, vähintään hymähtelin tyytyväiseen sävyyn. Parit heikommat ja liian pitkiksi venytetyt vitsit mahtuu sekaan, mutta suurimmaksi osaksi leffa ilahduttaa. Elokuvan loppupään aikana Waititi näyttää myös hieman kykyjään draaman puolella, joskin meno ei todellakaan kouraise yhtä tuntuvasti kuin miehen kenties parhaassa työssä, Jojo Rabbitissa (2019).

Tarinansa puolesta Next Goal Wins on aika peruskauraa altavastaaja-urheiluleffojen osastolla, mutta eipä tuo juuri haittaa. Sen lisäksi, että leffa viihdyttää ja naurattaa erittäin miellyttävästi, sen hahmot ja maailma ihastuttavat hiljalleen mukaansa. Amerikan Samoan kulttuuri on hyvin erilainen kuin meidän ja se tarjotaankin niin huumorin kuin rakkaudenosoituksen myötä. Waititi kehtaa vitsailla, millaisen kulttuurishokin saarella vierailu voi tarjota, mutta samalla Waititi näyttää suurta ihailua ja ihastusta tätä kaikkea kohtaan. Elokuva välttää olemasta valkoinen pelastaja -tarina ja Thomas toimii pikemminkin apuvälineenä ulkopuoliselle syventyä amerikansamoalaisten kulttuuriin. Näiden ihmisten yhteisöllisyys, hyväksyväisyys ja lämpö voittavat nopeasti puolelleen. Aika kulkee vauhdilla tämän mainion poppoon kanssa, eikä lopulta ole juuri väliä, voittavatko he edes vai eivät.

Teknisiltä ansioiltaankin Next Goal Wins on toimiva leffa. Se on hyvin kuvattu ja Amerikan Samoan kauniita maisemia esitellään useilla laajoilla otoksilla. Leikkaus on sulavaa, eikä aika todellakaan käy pitkäksi elokuvan aikana. Jälkikäteen loppuvuodesta 2021 kuvatut kohtaukset on täysin saumattomasti liitetty kaksi vuotta aiemmin kuvattuun muuhun elokuvaan. Lavastus- ja puvustustiimi suoriutuvat hyvin hommistaan ja äänimaailmakin on pätevästi rakennettu. Michael Giacchinon säveltämät musiikit lisäävät leffan hyväntuulista ilmapiiriä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.1.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Next Goal Wins, 2023, Searchlight Pictures, Imaginarium Productions, Piki Films, Archer's Mark

Arvostelu: The Invisible Man (2020)

THE INVISIBLE MAN

Ohjaus: Leigh Whannell
Pääosissa: Elisabeth Moss, Aldis Hodge, Harriet Dyer, Storm Reid, Oliver Jackson-Cohen ja Michael Dorman
Genre: kauhu
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 16

The Invisible Man perustuu H. G. Wellsin kirjaan "Näkymätön mies" ("The Invisible Man") vuodelta 1897. Vuosien varrella Wellsin kirja on kääntynyt useaan otteeseen elokuvamuotoon, tunnetuimpina Claude Rainsin tähdittämä Näkymätön mies (The Invisible Man) vuodelta 1933 ja Kevin Baconin tähdittämä Hollow Man - mies ilman varjoa (Hollow Man) vuodelta 2000. Uuden elokuvan teko lähti liikkeelle jo vuonna 2007, kun David S. Goyer kiinnitettiin sen tekijäksi. Goyer ei kuitenkaan vienyt projektia eteenpäin ja se pistettiinkin  jäihin. Vuonna 2016 Universal Pictures ilmoitti aloittavansa elokuvasarjan tunnetuimmista elokuvahirviöistään, joiden joukkoon Näkymätön mies kuuluu. Hahmoksi oli jopa kiinnitetty Johnny Depp. Kuitenkin kun Dark Universe -sarjan ensimmäinen osa, The Mummy (2017) sai vastaansa murska-arvostelut, eikä se ollut kummoinen hitti lippuluukuilla, Universal päätti miettiä ideansa uusiksi. Blumhouse-yhtiö nappasikin Näkymättömän miehen uusintaversion ja sen tekijäksi valittiin Leigh Whannell. Kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2019 uuden näyttelijäkaartin kera, ilman Johnny Deppiä ja nyt The Invisible Man vuosimallia 2020 saa ensi-iltansa. Itse en ollut kovin innoissani leffasta, sillä sen tuotantoprosessi vaikutti niin epätasaiselta. Vaikka The Mummy ei ollut kaksinen teos, harmittelin, että Dark Universe päättyi, ennen kuin se ehti alkaakaan. Traileritkaan eivät vakuuttaneet minua, joten menin aika alhaisin odotuksin katsomaan The Invisible Mania sen ennakkonäytökseen Finnkino Itiksen mahtavassa IMAX-salissa.

Toksisessa parisuhteessa elävä Cecilia pakenee keskellä yötä ja piiloutuu peloissaan. Pian hän saa kuulla, että hänen väkivaltainen miehensä on tehnyt itsemurhan. Hetken huojennuksen jälkeen Ceciliasta alkaa kuitenkin tuntua, että hänen miehensä on yhä elossa ja vainoaa häntä ilman, että kukaan pystyy näkemään tätä...

The Handmaid's Tale - Orjattaresi -sarjasta (The Handmaid's Tale - 2017-) tuttu Elisabeth Moss nähdään leffan pääroolissa Ceciliana. Moss on nappivalinta rooliin, tuoden upeasti esille inhottavat asiat, joita Cecilia koki suhteessaan. Elokuvan ei edes tarvitse näyttää Cecilian miehen Adrianin (Oliver Jackson-Cohen) tekevän mitään pahaa suhteen aikana, vaan Mossin suoritus yksinään saa katsojan ahdistumaan ja pelkäämään. Moss osoittaa hahmonsa pelkotiloja muutenkin hienosti, saaden katsojankin kauhistelemaan. Hahmo on mielenkiintoisesti rakennettu ja hänen matkaansa läpi leffan on kiehtovaa seurata.

Elokuvassa nähdään myös Harriet Dyer Cecilian siskona Alicena, Aldis Hodge etsivä Jamesina, sekä Storm Reid tämän tyttärenä Sydneynä. Sivunäyttelijätkin tekevät oivallista työtä ja heidänkin hahmonsa ovat yllättävän onnistuneet kauhuelokuvan henkilöiksi. Dyer ja Moss sopivat siskoksiksi, kun taas Hodge istuu erinomaisesti poliisin rooliin. Storm Reid oli yksi kamalan Hyppy ajassa -elokuvan (A Wrinkle in Time - 2018) harvoista hyvistä puolista ja osoittaa tässä olevansa kelpo näyttelijänalku, kunhan saa hyvän elokuvan ympärilleen.

The Invisible Man onnistui yllättämään minut todella positiivisesti. En millään uskonut, että filmi olisi kovinkaan kummoinen, mutta kyseessä on pirun hyvä kauhuelokuva, mikä onnistuu monissa asioissa suorastaan täydellisesti. Elokuva osoittaa heti alussa, mistä se on tehty, lähtien käyntiin piinaavan jännittävällä kohtauksella. Heti alussa elokuva onnistui voittamaan minut puolelleen ja mitä pidemmälle leffa eteni, sitä paremmin se imaisi minua mukaansa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Leigh Whannell on ollut mukana työstämässä 2000-luvun kauhun merkkiteoksia, kuten Sawia (2004) ja Riivattua (Insidious - 2010), mutta The Invisible Manissa hän todella näyttää lahjakkuutensa. Tunnelma on huikean hyvin rakennettu. Painostava henki on kaiken aikaa läsnä ja vain voimistuu, mitä enemmän kummallisia asioita alkaa tapahtumaan.

Yölliset kohtaukset, missä päähenkilö astelee pimeydessä hiljaa ympäri taloa, mielletään helposti kauhun kliseeksi, mutta Whannell onnistuu tuomaan niihin jotain erikoisen raikasta. Nämä kohtaukset ovat aidosti pelottavia ja Whannell todella ymmärtää, kuinka jokin näkymätön on paljon karmivampi uhka kuin demoni tai jokin muu hirviö. Kohtausten tehokkuutta lisää hämmästyttävän taidokas kameratyöskentely. Todella pitkät, Ceciliaa seuraavat kuvat herättävät vahvemmin tunteen siitä kuin olisi itse tapahtumissa mukana ja se jos mikä tekee kohtauksista vieläkin jännittävämpiä. Suorastaan rakastan sitä, ettei elokuva sorru käyttämään typeriä äkkisäikäytyksiä, kuten suuri osa nykypäivän kauhusta. Mukana on kyllä pari äkillistä pelottelua, mutta yksi niistä on niin mestarillisesti pohjustettu ja tunnelma niin hienosti kasvatettu, että se on esimerkillinen tapa käyttää böö-säikäytystä.

Lisäksi Whannell hyödyntää yhtä kauhun parhaista puolista, eli psykologista pelkoa. Paikoitellen elokuva toimii vertauskuvana henkisille arville, mitä tällainen kauhea parisuhde teettää uhrille. Kuinka pahan tekijä tuntuu seuraavan kaikkialle ja pitävän uhria otteessaan, vaikka tätä ei näy missään. Välillä katsoja saattaakin pohtia, onko elokuvassa edes mitään näkymätöntä miestä, vai kuvitteleeko Cecilia kaiken? Tämä psykologinen puoli tuo filmiin tehokkaan lisävahvuuden, mikä nostaa sen tasoa entistä korkeammalle. Heikkouksina leffasta on pakko sanoa, että tietyt juonenkäänteet ovat liiankin arvattavia, toisin kuin Whannell on tainnut toivoa. Loppupää ei myöskään ole enää yhtä tehokas kauhupuolellaan. Lopussa vahvuutena on kuitenkin edelleen mukaansatempaava tarina ja hyvät hahmot, joiden takia on pakko nähdä, miten hommassa lopulta käy?

Whannell tekee siis ohjaajana erinomaista työtä, rakentaen tunnelmaa paremmin kuin hän on koskaan ennen tehnyt. Hänen käsikirjoituksesta löytyy omat kompastuskivensä, mutta siitä huolimatta paketti pysyy hienosti kasassa. Tekninen toteutus ansaitsee valtavat kehut, sillä harvemmin kauhuelokuvat ovat näin upeasti tehtyjä. Kuvaus todella on fantastista läpi elokuvan. Kuvien sommittelu on huolellista ja etu- ja taka-alaa hyödynnetään tyylikkäästi. Kamera-ajot ovat täysin sulavia ja etenkin todella pitkissä kuvissa liike vain tehostaa tunnelmaa. Valaisu on tietty tärkeä osanen kauhuelokuvaa ja sekin on tässä erittäin onnistunutta. On hieman ironista todeta, että The Invisible Man on niitä kauhuleffoja, missä katsojan annetaan nähdä asiat, eikä peitetä niitä pimeyteen... vaikkakaan itse uhkaa ei näe. Leikkaus on sujuvaa ja kauhuelokuvaksi The Invisible Man toimii hyvin kahden tunnin kestossaan. Lavasteet ja asut ovat oivallisesti toteutetut ja efektitiimi on tehnyt taidokasta työtä. Äänimaailma on huikeasti rakennettu kaikenlaisten lattialautojen narinoiden, tuulen hiljaisen äänen, painostavan hengityksen, sun muun kautta. Benjamin Wallfischin säveltämät musiikitkin yllättävät laadukkuudellaan, mutta elokuvan äänipuoli on kuitenkin tehokkaimmillaan pelkkien efektien varassa.

Yhteenveto: The Invisible Man on yllättävän erinomainen kauhuteos. Ohjaaja-käsikirjoittaja Leigh Whannell näyttää tosissaan kyntensä ja rakentaa tunnelmaa upeasti. Whannell ei luota typeriin äkkisäikäytyksiin, vaan luo hitaasti painostavaa ja jopa piinaavaa henkeä. Pitkät, hitaat kuvat, joissa Cecilia kävelee pimeässä talossa, ovat todella ahdistavia. Filmissä on myös panostettu psykologiseen kauhuun, mikä vain tehostaa pelottavuutta. Elokuvassa käsitellään kiehtovin tavoin toksisia parisuhteita ja se välittää inhottavan tunteen ilman, että elokuvan tarvitsee näyttää, mitä suhteessa on tapahtunut. Elisabeth Moss loistaa pääroolissa ja tuo Cecilian kokemat tunteet hienosti esiin. Teknisesti elokuva on todella vaikuttava upean visuaalisen ilmeensä, pitkien kuviensa ja karmivan äänimaailmansa kautta. Tietyt käänteet eivät kuitenkaan ole niin yllätyksellisiä kuin voisi toivoa, eikä leffan loppupää ole enää kovin pelottava. Whannell pitää elokuvaa kasassa kuitenkin hämmästyttävän hyvin jo nyt. The Invisible Man on yksi parhaista kauhuelokuvien uudelleenfilmatisoinneista, tuoden moderneja puolia klassikkotarinaan tehokkaasti, pitäen kuitenkin vanhanaikaisen tyylin keskittymällä pelottavaan tunnelmaan, eikä viljellen nykypäivän urpoja böö-säikäytyksiä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Invisible Man, 2020, Universal Pictures, Dark Universe, Blumhouse Productions, Goalpost Pictures

Arvostelu: Us (2019)

US

Ohjaus: Jordan Peele
Pääosissa: Lupita Nyong'o, Winston Duke, Shahadi Wright Joseph, Evan Alex, Elisabeth Moss, Tim Heidecker, Cali Sheldon, Noelle Sheldon, Madison Curry, Yahya Abdul-Mateen II ja Anna Diop
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 16

Us on koomikko Jordan Peelen ohjaama kauhuelokuva. Peelen esikoisteos Get Out (2017) oli kriitikoiden ylistämä jättihitti, joka onnistui jopa saamaan Oscar-ehdokkuuden parhaasta elokuvasta ja voitti Oscarin parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Peele sai kuitenkin jonkinlaista kritiikkiä siitä, etteivät monet ymmärtäneet, mitä lajityyppiä Get Outin oli tarkoitus edustaa, jolloin hän päätti seuraavaksi tehdä puhtaan kauhuelokuvan. Hän sai inspiraation tarinaan Hämärän rajamailla -televisiosarjan (The Twilight Zone - 1959-1964) jaksosta "Mirror Image" ja alkoi työstämään filmiä. Kuvaukset alkoivat kesällä 2018 ja nyt Us on saanut ensi-iltansa. Itse innostuin elokuvasta heti, kun kuulin, että Peele työstää uutta leffaa. Innostukseni vain lisääntyi, kun trailerit näyttivät karmivilta ja kun elokuva alkoi saamaan paljon ylistystä. Meninkin todella positiivisin mielin katsomaan Usin heti sen ensi-iltaviikonloppuna yhdessä tyttöystäväni ja ystäväni kanssa, joista jälkimmäinen on alkanut kirjoittamaan omaa arvostelusivuaan nimeltä Filmikela. Hänen arvostelunsa Us-leffasta löytyy tästä.

Wilsonin perhe matkustaa lomailemaan järven rannalle, mutta rentoutuminen loppuu lyhyeen, kun yöllä heidän mökkinsä ulkopuolelle ilmestyy punaisiin pukeutunut perhe, jonka jäsenet ovat kuin Wilsonien karmivat kaksoisolennot.

Wilsonin perhe koostuu neljästä hahmosta; Adelaide-äidistä (Lupita Nyong'o), Gabe-isästä (Winston Duke), Zora-tytöstä (Shahadi Wright Joseph) ja Jason-pojasta (Evan Alex). Adelaide, eli Addy on hermostunut tapaus ja hänen on vaikea rentoutua, kun taas hänen miehensä Gabe on täysi vastakohta. Gabe ottaa rennosti minkä kerkeää, vitsailee ja nauttii lomastaan täysillä... siihen asti, että kaksoisolennot saapuvat. Senkin jälkeen Gabe heittää useasti vitsiä, mikä voisi pahimmassa tapauksessa rikkoa kauhutunnelman ikävästi, mutta yllättäen hahmon kohdalla vitsailu syntyy selvästi alitajuntaisesta tavasta lievittää omaa pelkoa huumorilla, jolloin vitsit toimivat juuri oikein. Zora-tyttö on selvästi tylsin tapaus nelikosta, viettäessään suuren osan ajasta puhelimensa takana, mutta Jason-pojasta on tehty yllättävänkin kiehtova kiinnostuksen kohteidensa kanssa. Nelikkona hahmot toimivat parhaiten, sillä heidän näyttelijänsä onnistuvat luomaan vahvan tunteen oikeasta perheestä. Näyttelijät ovat erittäin hyviä rooleissaan - Duke on nappivalinta koomisen isän osaan - mutta koko leffan tähti on ehdottomasti Lupita Nyong'o. Hän on aiemminkin osoittanut taitonsa, mutta vasta tässä hän pääsee oikeasti valloilleen. Nyong'o on aivan mahtava läpi leffan, mitä vain vahvistaa hänen tuplaroolinsa omana kaksoisolentonaan, joka on todella friikki tapaus. Duke, Joseph ja Alexkin pääsevät tekemään tuplaroolit, mikä on erinomainen tapa osoittaa, kuinka lahjakkaita he osaavat olla.
     Elokuvassa ei kovin montaa muuta kunnon hahmoa ole, mutta pariin otteeseen Wilsonit viettävät aikaa Tylerin perheen kanssa. Kitty (Elisabeth Moss) ja Josh Tyler (Tim Heidecker) ovat perheen vanhemmat ja heillä on kaksostytöt Gwen ja Maggie (oikeat kaksoset Cali ja Noelle Sheldon). Tylerit eivät ole kovinkaan mielenkiintoisia tapauksia, mutta heidänkin näyttelijänsä hoitavat hommansa hyvin ja he pääsevät yhdessä kohtaa loistamaan hyvin.

Pari vuotta takaperin Jordan Peele yllätti kaikki siirtymällä koomikosta elokuvaohjaajaksi ja tekemällä vielä kauhuelokuvan eikä komediaa. Peelen debyyttiteos Get Out oli tosiaan palkintoja kahmiva ja ylistetty hitti, mutta nyt Usin kanssa Peelen oli aika osoittaa, että hän on oikeasti lahjakas tekijä, eikä pelkkä yhden hitin ihme. Ilokseni voin sanoa, että Peele on todella tullut jäädäkseen kauhugenreen ja hän valaa toivoa, ettei lajityyppi ole kuolemassa jatkuvien found footage- ja äkkisäikäyttelykauhujen myötä. Peele ei todellakaan luota äkkisäikäytyksiin, vaan hän luo kunnon tunnelmaa ja saa katsojan siten uppoutumaan mukaan yhä vain paremmin. Tämän osoittaa jo leffan karmiva aloituskohtaus, minkä aikana katsoja haluaisi nostaa sormia silmien peitoksi, sillä jännitys tiivistyy niin erinomaisesti. Tämän jälkeen uhkaavaa ja epämiellyttävää ilmapiiriä nostatellaan vähitellen, kunnes kaksoisolennot saapuvat pihalle ja kauhu päästetään valloilleen. Us on oikeasti pelottava elokuva ja sen ensimmäinen puolikas on suorastaan mahtava. Lisäksi kyseessä on todella kiehtova teos, katsojan alkaessa pohdiskelemaan, mitä nämä kaksoisolennot oikein ovat, mistä ne tulevat ja mitä ne haluavat?

Harmillisesti tämä johtaa elokuvan negatiivisiin puoliin, joiden takia tämä filmi tuotti itselleni pienoisen pettymyksen. Nimittäin sen sijaan, että elokuva jättäisi mysteerit auki ja tietyt asiat katsojan tulkinnan varaan, se päättää valitettavasti oikein selittämällä selittää, mistä kaikki johtuu. Tämä on vieläpä toteutettu niinkin laiskasti, että yksi hahmoista ihan selittää kaiken katsojille. Vaikka leffa herätti paljon kysymyksiä, en todellakaan halunnut, että se vastaisi niihin, vaan olisin todella toivonut, että Peele olisi luottanut pelkkiin pieniin vihjeisiin, joita katsojat voisivat löytää uusilla katselukerroilla. Sen ansiosta Us saattaisi jäädä oikein kunnolla elämään, kun siitä puhuttaisiin vielä vuosien päästä ja arvailtaisiin, mitä kaikki tarkoittaa? Kaiken selittäminen lopussa vie filmistä harmillisenkin paljon pois. Lisäksi mukana on myös iso twisti, mitä en tietenkään spoilaa, mutta sanon vain, että kyseessä on sellainen käänne, mikä tuntuu aluksi hienolta, mutta kun sitä alkaa pohtimaan enemmän, siitä alkaa kadota järki. Pelkäänkin hieman, että kun elokuvaa katsoo toisen kerran, twistin tietäminen syö kokemusta, kun leffan alkupää tuntuu vahvasti sotivan sitä vastaan. Kyseessä ei ole mikään nerokas Kuudes aisti (The Sixth Sense - 1999) -käänne, mikä todella räjäyttää tajunnan, vaan enemmänkin sellainen, mikä saattaa jopa hajottaa koko elokuvan.

Loppupäätä lukuunottamatta Peelen käsikirjoitus on erittäin hyvä. Dialogi on taidokkaasti kirjoitettua, tarina kulkee hyvin eteenpäin ja mukana on Get Outin tapaan teemoja, jotka löytyvät, kun filmiä alkaa kaivamaan syvemmältä. Ohjaajana Peele on kuitenkin vahvempi tekijä on kuin käsikirjoittajana. Hänen ohjauksensa ja etenkin hänen tapansa yhdistää kauhu ja komedia toisiinsa on fantastista. Vitsit istuvat täydellisesti pelottaviinkin kohtauksiin ja niiden kautta Peele tuo todella oman kädenjälkensä mukaan genreen. Lisäksi Peelellä on myös vahva visio siitä, miltä elokuvan pitää näyttää ja kuulua. Visuaalisesti Us on todella tyylikäs teos. Se on kuvattu vaikuttavasti, mitä korostaa erinomainen valojen käyttö. Leikkaus on myös osuvaa ja lavastajat ovat tehneet oivaa työtä. Kaksoisolentojen punaiset asut ja sakset saattavat jonain päivänä liittyä kauhun ikonisten asioiden joukkoon - sen kertoo vain aika. Äänimaailma on huikeasti rakennettu ja musiikitkin ovat yllättävän mahtavat. Säveltäjänä toimii Michael Abels, joka on tätä ennen säveltänyt musiikit vain yhteen elokuvaan, Get Outiin. Peele on siis löytänyt juuri oikean tekijän rinnalleen. Musiikkipuolelta parhaiten jää kuitenkin mieleen trailereissakin hyödynnetty Lunizin "I Got 5 On It" -kappale. Ei sen takia, että kappale jäisi soimaan päässä, vaan koska sitä käytetään elokuvassa todella järisyttävällä tavalla.

Yhteenveto: Us sisältää paljon hienoja puolia, mutta myös joitain selkeitä heikkouksia, joiden vuoksi kokonaisuus ei ole yhtä upea kuin voisi toivoa. Elokuvan ensimmäinen puolisko on aivan mahtava ja heti alkukohtauksessa ohjaaja Jordan Peele osoittaa kauhutaitonsa luomalla aidosti hyytävää tunnelmaa. Hyytävä on myös kaksoisolentojen saapuminen ja elokuvan aikana saakin jännittää ja pelätä useaan otteeseen. Peele onnistuu istuttamaan mukaan myös loistavaa huumoria, mikä ei onneksi riko kauhutunnelmaa, vaan komedia ja kauhu ovat täydellisessä tasapainossa. Hahmot ovat mainiot ja heidän näyttelijänsä vielä paremmat. Winston Duke on erittäin hilpeä isäroolissa, mutta show'n varastaa ehdottomasti huikea Lupita Nyong'o, jonka tuplarooli nousee heti yhdeksi vuoden parhaista. Filmin tekninenkin toteutus on kiitettävää ja kaikin puolin elokuva näyttää ja kuulostaa todella hyvältä. Elokuvan versio "I Got 5 On It" -kappaleesta jää kummittelemaan vielä pitkäksi aikaa. Loppupäässä leffasta kuitenkin löytyy selkeitä ongelmia, kun Peele on kokenut pakottavaa tarvetta selittää liikaa katsojille ja tarjoamalla käänteen, missä ei välttämättä ole paljoa järkeä. Jos Peele olisi malttanut jättää asioita huomattavasti enemmän tulkinnan varaan, Us jäisi elämään paremmin ja siitä voisi vältellä vielä vuosien päästä. Jo tällaisenaan Us on kuitenkin erittäin mainio kauhufilmi ja genren ystäville sitä voikin suositella oikein lämpimästi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Us, 2019, Universal Pictures, QC Entertainment, Monkeypaw Productions