Arvostelu: Monsterit Oy (Monsters, Inc. - 2001)

MONSTERIT OY

MONSTERS, INC.

Ohjaus: Pete Docter, David Silverman ja Lee Unkrich
Pääosissa: John Goodman, Billy Crystal, Steve Buscemi, James Coburn, Jennifer Tilly, Mary Gibbs, Bob Peterson, Frank Oz ja John Ratzenberger
Genre: animaatio, komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 7

Monsters, Inc., eli suomalaisittain Monsterit Oy on Pixar-animaatioyhtiön neljäs elokuva. Idea leffaan syntyi vuonna 1994, kun Pixarin työntekijät Pete Docter, John Lasseter, Andrew Stanton ja Joe Ranft lounastivat ja pohtivat tulevia projekteja sen jälkeen, kun saavat esikoiselokuvansa Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995) julkaistua. He puhuivat siitä, kuinka olivat lapsena uskoneet, että heidän lelunsa heräävät henkiin, kun lapset eivät ole huoneessa ja jatkoivat muihin uskomuksiinsa lapsina. Nelikko naureskeli, että uskoivat monstereiden vaanivan heidän kaapeissaan, mikä sai heidät menettämään usein yöunensa. Samalla he miettivät, mistä nämä monsterit oikein tulevat ja miksi he haluavat säikytellä lapsia? Kun muut siirtyivät työstämään Ötökän elämää (A Bug's Life - 1998) ja Toy Story 2:a (1999), Docter jäi pohtimaan monsteri-ideaa lisää. Docter kehitti monenlaisia kertomuksia, kunnes lopulta innostui niin paljon yhdestä, että esitteli sen Pixarille ja Walt Disney -yhtiölle, jotka kiinnostuivat siitä kovasti. Kirjoitusprosessi alkoi, mistä siirryttiin äänityksiin ja animoimiseen. Animoinnissa suurta hankaluutta tuotti päähahmo Tarmo Karvasen turkki, mitä oli äärimmäisen hankala saada näyttämään luonnolliselta. Lopulta ongelmat saatiin selvitettyä ja Monsterit Oy sai maailmanensi-iltansa 28. lokakuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Niin katsojat kuin kriitikot rakastuivat filmiin ja siitä tuli jättihitti; ilmestymisvuotensa kolmanneksi menestynein elokuva Harry Potter ja viisasten kiven (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001) ja Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritareiden (The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring - 2001) jälkeen. Elokuva sai jopa neljä Oscar-ehdokkuutta (paras animaatioelokuva, musiikki, laulu ja äänitehosteet), joista se voitti parhaan laulun palkinnon. Sama laulu, Randy Newmanin If I Didn't Have You voitti myös Grammyn. Itse näin Monsterit Oy:n useaan otteeseen lapsena. Kesti joitain vuosia, kunnes katsoin sen taas uudestaan pariinkin kertaan, mutta viime katselusta on kulunut aikaa. Nyt kun leffa täyttää 20 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja arvostella sen juhlan kunniaksi.

Hirviöiden asuttamassa Monsterilassa energia syntyy lasten kiljumisesta. Tarmo Karvanen ja Masi Pallopää ovat töissä Monsterit Oy:ssä, jossa he säikyttelevät lapsia ja keräävät energiaa maailmaansa. Eräänä yönä ihmismaailman lapsi kuitenkin livahtaa Monsterilaan, ja Tarmon ja Masin täytyy saada palautettua tämä turvallisesti kotiinsa, ennen kuin viranomaiset nappaavat tämän tuhottavaksi.

Elokuvan päähenkilöt, Monsterit Oy:llä työskentelevät Tarmo Karvanen (äänenä John Goodman) ja Masi Pallopää (Billy Crystal) ovat fantastinen parivaljakko. Tarmo on suuri ja sininen, karhumainen monsteri, jolla on säikyttelytaitojen lisäksi valtava sydän. Masi taas on pieni mutta pippurinen kaveri, joka auttaa Tarmoa töissä niin säikyttelyissä kuin paperihommissa. He ovat todella erilaiset toisistaan ja siksi niin täydellinen duo. Heidän välille onnistutaan heti muodostamaan ystävyys, mikä on varmasti kestänyt vuosia. Kun outo tilanne iskee päälle ihmislapsen (Mary Gibbs) vuoksi, kaksikon hermot ja ystävyys pistetään kunnon koetukselle. Hahmoja syvennetään pitkin leffaa ja heistä huomaa tosissaan välittävänsä.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Monsterit Oy:n pomo, herra Rumilus (James Coburn), jolla on karmivan hämähäkkimäinen vartalo, Tarmon ja Masin pahin kilpailija Räähkä Poks (Steve Buscemi), jonka suojakyky toimii kameleontin tavoin, Masin tyttöystävä Sirkka (Jennifer Tilly), jolla on käärmeitä hiuksien tilalla, sekä yhtiön tympeä vastaanottovirkailija Raisa (Bob Peterson), joka tarjoaa makeat naurut tylyllä katseellaan ja halveksuvalla äänellään. Lisäksi Pixarin luottonäyttelijä John Ratzenberger kuullaan kammottavana lumimiehenä. Sivuhahmotkin ovat mainioita ja luovat jännittäviä vastoinkäymisiä, kun pääkaksikko yrittää suoriutua vaativasta tehtävästään.

Monsterit Oy tekee upeaa työtä rakentaessaan niin hahmojaan kuin tarinaansa ja maailmaansa. Monsterila herätetään hienosti henkiin ja katsojalle käy nopeasti selville, kuinka hirviöiden asuttama maailma toimii. Jo tämän toimintatavan kiehtovuus imaisee katsojan nopeasti elokuvaan mukaan. Elokuva on alusta alkaen täynnä nerokkaita ideoita. Mistä monsterit päätyvät lasten kaappeihin? Miksi monsterit säikyttelevät lapsia? Onko näillä monstereilla oma maailmansa ja millainen se on? Mitä monsterit pelkäävät? On aivan mahtavaa, että jotkut pohtivat tällaista niin pitkälle, että tekevät ajatuksista elokuvan. Ja vieläpä erinomaisen sellaisen. Monsterit Oy on alusta loppuun loistava animaatioteos, mikä tarjoaa paljon iloa niin lapsille kuin aikuisillekin. Itse muistan, kuinka lapsena monsterit olivat paikoitellen pelottavia, mutta se juuri lisäsi haluani katsoa leffan. Sen lisäksi, että möröt voivat olla karmivia perheen pienemmille, filmi tarjoaa aitoa jännitettä aikuisillekin, sillä mitä pidemmälle tarina pääsee, sitä vaikeammaksi ihmislapsen palauttaminen kotiinsa on ja kaikenikäiset katsojat voivat huomata jännittävänsä Tarmon ja Masin operaation onnistumisen puolesta.

Pixarin tuttuun tyyliin kaikenlaiset tunteet isketään vahvoina pöytään ja jännityksen lisäksi luvassa on paljon hupia ja jonkin verran suruakin. Kun haikea hetki vihdoin alkaa, voi katsojan olla vaikea pitää kyynelhanoja kiinni. Joka katselukerralla minunkin alahuuleni alkaa väpättämään. Elokuvan huumorista voi nauttia kuka tahansa. Lapsille löytyy älykkäästi tehtyä kohellusta, missä on oivaa kekseliäisyyttä mukana. Vaikka monsterit voivat olla hurjia, ovat ne usein myös hassuja - etenkin ilmeiltään. Elokuvasta löytyy useita hupaisia oivalluksia, kuten että monsterit käyttävät hajuveden sijaan löyhkävettä. Aikuiset hoksaavat viittauksia ihmisten maailmaan, kuten siinä, että iso osa juonesta liittyy Monsterilan huutopulaan, sillä nykyajan lapset eivät vähästä säikähdä. Monsterit Oy -yhtiön täytyykin keksiä uusia keinoja luoda energiaa. Kaikenikäisille elokuva tarjoaa myös hyvää viestiä ennakkoluulojen ja pelkojen torjumisesta, sekä auttamisesta hädässä.

Elokuvan animaatiopuoli on vuosien varrella kärsinyt ja kun Pixar kehittyy kaiken aikaa, yhtiön alkupään leffat näyttävät visuaalisesti yksinkertaisemmilta ja pelkistetymmiltä. Silti animointi on pääasiassa oivallista ja niin hölmöltä kuin se kuulostaa, jos jokin on kestänyt aikaa niin Tarmon karvoitus. Tekijät näkivät suurta vaivaa tehdäkseen turkin liikkeestä luonnollista ja tämä työ palkitaan yhä 20 vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen. Monstereiden kohdalla tekijät ovat keksineet paljon niin kammottavia kuin lystikkäitä ulkonäköjä. Andrew Stantonin ja Dan Gersonin mahtavan käsikirjoituksen lisäksi myös nämä kaikennäköiset möröt pitävät kiinnostusta yllä. Kirjoittajakaksikko onnistuu pitämään tarinan lähes jatkuvassa liikkeessä, ilman että se muuttuu hätiköiväksi. Oikeissa kohdissa elokuva osaa pysähtyä ja panostaa johonkin tiettyyn asiaan enemmän - oli kyse sitten hahmosta, tunteesta tai juonikuviosta. Ohjaaja Pete Docter ja häntä auttaneet Lee Unkrich ja David Silverman rakentavat tunteita taiturimaisesti. Äänimaailmakin on onnistuneesti rakennettu hirviöiden karjaisuista Randy Newmanin säveltämiin musiikkeihin. Melodioista löytyy tuttuja juttuja Toy Storysta, mutta Newman tuo paljon uuttakin mukaan. Oscar- ja Grammy-palkinnot voittanut If I Didn't Have You -kappale on kyllä oikein mainio.

Tuttuun Pixar-tyyliin Monsterit Oy sisältää tietysti paljon "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin. Heti alussa säikyteltävän lapsen hyllyltä löytyy lelulentokone Toy Storysta. Samaan elokuvaan viitataan myös pilvisellä taivastapetilla, mihin Räähkä soluttautuu harjoitellessaan kykyään. Buu-tytön huoneesta voi bongata Pixar-pallon ja Jessie-nuken Toy Story 2:sta. Pixarin seuraavaan elokuvaan Nemoa etsimässä (Finding Nemo - 2003) viitataan niin oikealla kalalla kuin lelulla ja sushi-ravintolan seinätapetilla. Ravintolassa nähdään myös sushiruokalaatikoita, joista syödään monissa muissakin Pixarin filmeissä. Loppuhuipennuksessa nähdään samassa kuvassa niin Pizza Planet -auto kuin Ötökän elämää -leffan asuntovaunu. Lisäksi Tarmo ja Masi kävelevät Hidden City -nimisen kahvilan ohi ja juuri sen nimisessä kahvilassa Docter, Lasseter, Stanton ja Ranft keksivät idean Monsterit Oy -elokuvaan.

Yhteenveto: Monsterit Oy on erinomainen animaatioelokuva, josta kaikenikäiset voivat nauttia. Elokuvaan uppoutuu heti täysillä mukaan, sillä sen kiehtova maailma ja veikeä tarina ovat niin vahvat. Leffa leikittelee mielenkiintoisilla ideoilla ja on hilpeää nähdä, kuinka meille tutut asiat heijastuvat Monsterilassa. Tarina on todella mukaansatempaava, muuttuen jopa aika jännittäväksi, kun tapahtumavyyhti kulkee eteenpäin ja ihmislapsen palauttaminen kotiinsa käy yhä vain haastavammaksi. Menoon jää niinkin koukkuun, että hahmoista ja tapahtumista muodostuu yllättävänkin tärkeitä. Näin Pixar pääsee ovelasti ujuttautumaan katsojan tunteisiin ja voimakas herkistyminen onkin taattua. Tarmo Karvanen ja Masi Pallopää muodostavat loistokkaan kaksikon, jonka seikkailua ja koettelemuksia haluaa nähdä lisääkin. Animointi on nähnyt parhaat päivänsä, mutta jälki on silti yhä mainiota. Kaikin puolin Monsterit Oy on mahtava teos ja edelleen yksi Pixarin parhaimmista elokuvista. Jos sitä ei ole vielä nähnyt, on 20-vuotisjuhla mitä parhain syy vihdoin tutustua leffaan!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.3.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Monsters, Inc., 2001, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Soul - Sielun syövereissä (Soul - 2020)

SOUL - SIELUN SYÖVEREISSÄ

SOUL

Ohjaus: Pete Docter
Pääosissa: Jamie Foxx, Tina Fey, Questlove, Angela Bassett, Phylicia Rashad, Graham Norton, Rachel House, Richard Ayoade, Alice Braga, Wes Studi ja Daveed Diggs
Genre: animaatio, seikkailu, fantasia, komedia, musiikki
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 7

Elokuvan taikaa -sivun tuhannes elokuva-arvostelu!

Soul - Sielun syövereissä on Pixar-animaatioyhtiön uusi elokuva. Sen ohjaaja-käsikirjoittaja Pete Docter alkoi työstämään uutta ideaansa, kun oli saanut valmiiksi animaationsa Inside Out - mielen sopukoissa (Inside Out - 2015). Vähitellen leffan teko lähti kunnolla liikkeelle; näyttelijät äänittivät repliikkinsä ja animaattorit ryhtyivät rakentamaan filmin visuaalista ilmettä. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä teattereissa jo tänä kesänä, mutta koronaviruksen levitessä maailmalla, leffan julkaisua päätettiin siirtää. Aluksi Soul - Sielun syövereissä siirrettiin marraskuulle, mutta koronan toisen aallon alkaessa elokuva päätettiin julkaista suoraan Disney+ -suoratoistopalvelussa joulupäivänä. Itse aloin odottamaan elokuvaa erittäin innokkaasti, kun näin sen mielenkiintoisen trailerin. Minua ärsyttikin, kun leffaa on siirrelty eteenpäin ja vaikka olinkin iloinen, kun kävi selväksi, että elokuvan näkisi varmasti jouluna, minua harmitti suuresti, etten pääsisi kokemaan elokuvaa valkokankaalta, minne se on tarkoitettukin. Katsoinkin Soul - Sielun syövereissä heti sen ilmestymispäivänä.

Musiikinopettaja Joe Gardner saa unelmiensa mahdollisuuden esiintyä jazzklubilla menestyksekkään bändin pianistina. Kertoessaan uutiset tästä puhelimessa, Joe ei kadulla katso, minne astuu ja putoaa kaivoon ja kuolee. Joen sielu ei kuitenkaan ole valmis matkaamaan tuonpuoleiseen, vaan päättää keksiä keinon palata takaisin ruumiiseensa ja soittaa unohtumattoman konsertin.

Jamie Foxxin ääninäyttelemä Joe Gardner on erittäin intohimoinen muusikko, joka ei kuitenkaan ole päässyt esiintymään lavoilla, kuten on nuoruudesta asti toivonut. Hän onkin päätynyt musiikinopettajaksi ja vaikka hänestä on hienoa herättää muissa intoa soittamista kohtaan, hän silti haluaisi päästä todistamaan kykynsä kunnon yleisölle. Ei siis olekaan ihme, että kun Joe kuolee juuri sen jälkeen, kun saa mahdollisuuden toteuttaa unelmansa, hän päättää tehdä kaikkensa muovatakseen kohtaloaan. Hahmo on välittömästi pidettävä ja katsojana haluaa nähdä Joen onnistuvan haaveessaan. Niinpä hänen seikkailuunsa henkimaailmassa uppoutuu heti täysillä.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Joen rumpalikaveri Curley (Questlove), joka saa järjestettyä Joelle keikan, Joen ihailema jazztähti Dorothea Williams (Angela Bassett), Joen äiti (Phylicia Rashad), sekä henkimaailman hahmot Terry (Rachel House), Jerryt (mm. Richard Ayoade, Alice Braga, Wes Studi ja Fortune Feimster) ja tärkeimpänä 22 (Tina Fey), joka päätyy Joen kanssa seikkailemaan. 22 voi aluksi vaikuttaa hieman ärsyttävältä, mutta nopeasti hänestäkin alkaa välittämään suuresti. Joe ja 22 ovat erinomainen parivaljakko.

Pixar teki sen taas! Soul - Sielun syövereissä on fantastisen erinomainen animaatioelokuva, jolla Pixar pistää jälleen muut animaatiostudiot nurkkaan häpeämään (kyllä, jopa Pixarin omistavan Disneyn), sekä saa monet ns. "aikuisten elokuvat" tuntumaan vähäisemmiltä. En voi muuta kuin ihailla Pixarin elokuvantekijöiden mielikuvituksen määrää, tarinankerronnallista lahjakkuutta, kykyä iskeä katsojan tunteisiin, sekä rohkeutta tarjota todella erilaisia ja kypsiä animaatioita. Kaikenlaisten sekopäisten ja sisällöltään tyhjien animaatiorainojen keskellä Soulin kaltaiset filmit ovat helmiä, joita pitää varjella. Tämä on niitä teoksia, jotka todella kuljettavat katsojansa täysin uusiin ulottuvuuksiin ja sfääreihin, ja kun se lopputekstien alkaessa palauttaa takaisin maan pinnalle, on katsojassa jokin muuttunut. Olikin siis sääli, ettei näin hienoa teosta päässyt kokemaan elokuvateatterissa, vaan tylsästi kotisohvalta. Edes monikymmentätuumainen 4K Ultra HD -älytelevisio ei tee lopulta oikeutta näin hienolle filmille, kun sen kokee ensimmäisen kerran.

Kyseessä on jälleen erittäin monikerroksinen ja -ulotteinen teos animaatioiden mestareilta. Soulissa pohdiskellaan mm. elämää ja kuolemaa, ihmisyyttä, sielua ja elämän tarkoitusta. Ei kuitenkaan elämän tarkoitusta siinä mittakaavassa, että miksi tässä maailmankaikkeudessa on sellainen asia kuin elämä, vaan mikä on jokaisen ihmisen tarkoitus omassa elämässään? Onko se sitä, että saa jotain erityistä aikaiseksi ennen kuolemaa? Ainakin niin Joe uskoo, eikä siksi ole valmis siirtymään tuonpuoleiseen. Syntyykö ihmisen tarkoitus intohimosta jotain tiettyä asiaa kohtaan? Vai onko kyseessä jotain suurempaa? Perheen pienimmille katsojille elokuvan seuraaminen voi vaatia teemoja avaavan vanhemman apua, jotta leffan kertomuksen ymmärtää. Vielä yläasteikäisellekin elokuva voi olla haastava. Tämä ei kuitenkaan ole mikään kritiikki Soulia kohtaan, sillä minä vain ihailen sitä, että tekijöillä on rohkeutta tarjota katsojilleen haastetta. Pixar ei istuta katsojaansa syöttötuoliin ja sitten tarjoa lusikan kanssa vastauksia, vaan se odottaa kärsivällisesti, että katsoja on valmis ottamaan lautasen herkut vastaan. Siten leffasta avautuu jatkuvasti uusia puolia, kun sen näkee varttuessaan aina uusin silmin. 

Vaikkei elokuvaa täysin ymmärtäisikään, se ei silti tarkoita, etteikö siitä voisi nauttia suuresti. Pixarin tekijät pohdiskelevat syviä elokuvissaan, mutta mikä parasta, he osaavat tehdä sen niin valloittavan viihdyttävästi, ettei katsoja välttämättä edes ehdi miettiä leffan aikana, mitä juuri tuli hoksattua elämän syvimmistä saloista. Soul - Sielun syövereissä on kaikessa filosofisuudessakin äärimmäisen mukaansatempaava ja lumoava leffa. Huumoria riittää jokaiseen makuun ja elokuva tarjoaa monen monet makeat naurut. Jännitettäkin löytyy, kun Joen tilanne monimutkistuu entisestään ja henkimaailmassakin aletaan huomaamaan, ettei hän kuulu sinne sellaisenaan. Ja Pixarin tuttuun tapaan mukana on tietysti herkkyyttäkin. Ei Soul - Sielun syövereissä saanut minua itkemään, kuten vaikka leffaa osittain vahvasti muistuttava Docterin edellinen teos Inside Out - mielen sopukoissa, mutta kyllä se silti sai minut liikuttumaan. Filmi on monin tavoin kaunis ja jo se saa herkistymään.

Kun kyseessä on Pixarin elokuva, on varmaan jopa turha todeta, että Soul - Sielun syövereissä on visuaalisesti häikäisevän upea teos. No sitä se todella on. Oli kyse sitten lähes fotorealistisesta New Yorkista tai lumoavasta ja abstraktista henkimaailmasta, elokuva on täynnä hienoa animaatiota, mikä loksauttaa helposti katsojan suun auki. Kuvat pursuavat yksityiskohtia, joita bongaa varmasti uusilla katseluilla lisää ja lisää. Värien, valojen ja varjojen käyttö on erinomaista. Kun elokuva sijoittuu tavalliseen maailmaan, sitä saattaa jopa unohtaa katsovansa animaatiota, sillä leffaa käsitellään kuin se olisi kuvattu paikan päällä näyttelijöiden kera. Pete Docterin ohjaus on erittäin taidokasta ja hänen työstämänsä käsikirjoitus on erittäin kiehtova ideoidensa ja teemojensa kera. Myös äänimaailma on loistokas äänitehosteista Trent Reznorin ja Atticus Rossin säveltämiin musiikkeihin, joissa yhdistellään tyylikkäästi reipasta jazzia unenomaisiin sointuihin.

Yhteenveto: Soul - Sielun syövereissä on jälleen hurja taidonnäyte Pixarin animaatiovelhoilta niin visuaalisesti kuin tarinaltaan ja teemoiltaan. Elokuvassa käsitellään ihmisen sielua ja pohdiskellaan elämän tarkoitusta sekä kuolemaakin, mikä voi tehdä filmistä paikoitellen vaikean katselukokemuksen perheen pienemmille katsojille. Vaikkei elokuvan filosofisuuksista mitään ymmärtäisikään, pitää se silti mukanaan mainioiden hahmojensa, kiinnostavan tarinansa ja lumoavan tunnelmansa ansiosta. Hauskoja hetkiä on luvassa paljon kaikenikäisille. Herkkyyttäkin on tiedossa, vaikkei Soul - Sielun syövereissä kuulukaan Pixarin syviten tunteisiin meneviin teoksiin, joita katsoessa vollottaa kerta toisensa perään. Visuaalisesti leffa on tietty häikäisevän hieno todella aidon näköisestä New Yorkista fantasiamaiseen henkimaailmaan asti. Kaikin puolin kyseessä on upea elokuva, jota suosittelen erittäin lämpimästi aivan kaikille!

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä todella lyhyt, jokseenkin ironinen kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.12.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Soul, 2020, Walt Disney Pictures, Pixar Animation Studios

Arvostelu: Up - kohti korkeuksia (Up - 2009)

UP - KOHTI KORKEUKSIA

UP

Ohjaus: Pete Docter
Pääosissa: Ed Asner, Jordan Nagai, Christopher Plummer, Bob Peterson, Delroy Lindo, Jerome Ranft, John Ratzenberger, Elizabeth Docter ja Pete Docter
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 7

Up - kohti korkeuksia on Pixar-animaatioyhtiön kymmenes elokuva. Idea leffaan syntyi jo 2000-luvun alussa, kun ohjaaja Pete Docter kuvitteli mielessään talon, mikä lentää kymmenillätuhansilla ilmapalloilla. Itse tarina muovautui monenlaiseksi, kunnes Docter lopulta päätti, mihin juoneen todella keskittyä, jolloin elokuvaa alettiin kunnolla toteuttamaan. Up - kohti korkeuksia sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 13. toukokuuta 2009 - tasan kymmenen vuotta sitten! Filmi oli kriitikoiden ja katsojien ylistämä suurmenestys, ja se oli jopa ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta, mihin on pystynyt vain kaksi muuta animaatiota, Kaunotar ja hirviö (Beauty and the Beast - 1991) ja Toy Story 3 (2010)! Palkinto meni valitettavasti The Hurt Lockerille (2008), mutta Up - kohti korkeuksia onnistui voittamaan parhaan animaatioelokuvan ja parhaan musiikin palkinnot. Itse en harmillisesti nähnyt leffaa, kun se ilmestyi Suomen teattereihin lokakuussa 2009, mutta näin elokuvan heti alkuvuodesta 2010, kun se julkaistiin vuokrattavaksi. Suorastaan rakastuin elokuvaan ja olenkin nähnyt sen useaan otteeseen uudestaan. Kun huomasin, että Up - kohti korkeuksia viettää tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäiväänsä, päätin juhlistaa sitä katsomalla leffan jälleen kerran ja arvostelemalla sen samalla.

Lähes 80-vuotias Carl Fredrickson päättää toteuttaa elinikäisen unelmansa ja matkustaa Etelä-Amerikkaan, Paratiisiputouksille. Carl lähtee vauhdikkaaseen seikkailuun tuhansien ilmapallojen lennättämällä talollaan ja kohtaa matkallaan innokkaan partiolaispojan, suklaata rakastavan linnun ja puhuvia koiria.

Ed Asnerin ääninäyttelemä Carl Fredrickson on ikänsä puolesta hyvin poikkeuksellinen päähenkilö animaatioelokuvassa. Yleensä animaatioiden päähenkilöt ovat nuorempia aikuisia tai ihan vain lapsia, sillä kohdeyleisö, eli lapset pystyvät samaistumaan heihin paremmin. Carlin iän kanssa tekijät ovat ottaneet riskin, mikä on todella kannattanut, sillä vanha päähenkilö luo elokuvaan samantien jotain uutta ja mielenkiintoista. Monet lapsikatsojista mitä luultavimmin rakastavat isovanhempiaan ja tämän leffan jälkeen lapset voivat sitten kuvitella mummojen ja vaariensa lähtevän hurjiin seikkailuihin. Carl on erinomaisesti kirjoitettu hahmo, sillä vaikka hän onkin aika äksy vanha herra, löytyy hahmon tympeydelle selkeä syy leffan alusta alkaen, jolloin hänen tylymmältäkin vaikuttavat toimensa ovat täysin ymmärrettävät. Äksyydestään huolimatta Carl on todella sympaattinen tapaus ja hänen kanssaan on heti valmis lähtemään seikkailuun.
     Vastoin tahtoaan Carl saa matkalleen mukaansa Rasmus-pojan (Jordan Nagai), reippaan ja intoa täynnä olevan partiolaisen, joka suhtautuu moniin asioihin eri tavalla kuin Carl. Hahmo on monin tavoin täysi vastakohta Carlille ja siksi he muodostavatkin täydellisen parivaljakon. Aluksi Rasmus saattaa tuntua rasittavalta energisyytensä vuoksi, mutta matkan aikana hänestä löydetään syvällisempiä puolia, mitkä tekevät hänestä hahmona huomattavasti sisältörikkaamman ja pidettävämmän.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat kummallinen jättilintu, jonka Rasmus nimeää Keviniksi (linnun ääniä päästelee ohjaaja Pete Docter), älypantansa kautta englantia (tai suomea, ruotsia, jne. riippuen, minkä puhekielen katsoja valitsee elokuvaan) puhuvat koirat, joista tärkeimmät ovat Carliin ja Rasmukseen välittömästi rakastuva Dogi (leffan toinen käsikirjoittaja Bob Peterson) ja häijyltä vaikuttava Alfa (myös Peterson), sekä Carlin ihailema tutkimusmatkailija Charles Muntz (Christopher Plummer), joka on hahmona erittäin mielenkiintoinen tapaus. Muntzilla on arveluttavia suunnitelmia, mutta syyt niille ovat ymmärrettävissä - ainakin osittain. Dogi ja Kevin ovat mahtavat eläinhahmot eri tavoilla ja molemmat tarjoavat useat naurut leffan aikana. Sen sijaan Alfalle keskitystä vitsistä en ole koskaan erityisemmin välittänyt.

Up - kohti korkeuksia sisältää yhden elokuvahistorian parhaista aloituksista. Leffa lähtee käyntiin Carlin lapsuudesta ja kertoo ensimmäisen vartin aikana, kuinka hän on muuttunut innokkaasta pikkupojasta äksyileväksi vanhukseksi. Tämän aloituksen toteutus on aivan mielettömän hieno, sanoisin jopa täydellinen. Montaasi Carlin elämästä ei sisällä lainkaan sanoja, mutta mestarillisen visuaalisen tarinankerronnan ansiosta katsoja on kaiken aikaa perillä siitä, mitä tapahtuu. Aloitus on suorastaan sanoinkuvailemattoman kaunis ja ennen kaikkea sydäntäsärkevän koskettava. Pixar-yhtiö on tunnettu siitä, etteivät he päästä katsojaansa helpolla, vaan tarjoavat lähes joka leffallaan ainakin yhdet itkut. Upin alku on surullisinta, mitä Pixar on koskaan saanut aikaiseksi ja on häkellyttävää, kuinka vahvasti elokuva saa katsojan herkistymään jo ensiminuuttiensa aikana. Aloituksen upeutta jollain tavalla vain korostaa, että se on uskallettu laittaa koko perheen animaatioleffaan. Se sisältää yllättävänkin rankkoja aiheita, mitkä saattavat saada jotkut aikuiskatsojat pohtimaan, että mitäköhän tuli juuri alettua katsomaan? Jo pelkän aloituksensa puolesta totean jo nyt, että kaikkien pitäisi mielestäni nähdä Up - kohti korkeuksia ainakin kerran elämässään.

Aloituksen jälkeen leffa muuttaa tunnelmaansa paljon kevyempään suuntaan, kun itse seikkailu alkaa. Joillekin tämä saattaa olla helpotus, kun on ehtinyt jo pelätä, että koko elokuvan ajan pitäisi vollottaa kyynelkanavat kuiviksi, kun taas toisille tämä voi tuottaa pettymyksen. Ymmärrän täysin molemmat puolet, sillä vaikka onkin hyvä, että elokuva siirtyy kevyempiin tunnelmiin, on muutos tavallaan todella radikaali, kun realistinen elämäkerta-alku vaihdetaan kuviin ilmapallojen varassa lentävästä talosta. Itse kuitenkin innostun joka kerta lähtemään Carlin kanssa matkalle. Leffan alussa toistetaan useaan otteeseen huudahdusta "Seikkailu odottaa!" ja niin kyllä odottaakin. Up - kohti korkeuksia tarjoaa aivan mahtavaa seikkailuhenkeä, vauhdikkaita ja paikoitellen jännittäviäkin tilanteita, sekä tietty paljon huumoria. Jokaisesta hahmosta on onnistuttu luomaan jollain tavalla koominen ja huumoria löydetään eri tavoin. Mukana on niin hassua kohellusta eläinhahmojen puolesta kuin nokkelaa sanailua ihmisten kesken. Vaikka Carlin iäkkyydestä tehdään vitsiä, ei se koskaan muutu vanhojen pilkkaamiseksi. Uskoisin, että iäkkäätkin katsojat hekottelevat kuulokojettaan säätelevälle Carlille. Loppujen lopuksi kävelykeppiä tarvitseva Carl osoittaa olevansa aikamoinen teräsvaari.

Up - kohti korkeuksia on hyvin täydellisyyttä hipova teos, mutta minulta löytyy siitä muutamia pikkuvikoja. Kuten jo totesin, Alfa-koiran ääni ei ole mielestäni erityisen hauska, minkä lisäksi lentäjäkoirat ampuvat minusta jostain syystä yli. Ilmapalloilla lentävä talo ja puhuvat koirat sulatan kyllä täysillä, mutta lentokoneita ohjaavissa koirissa on jotain, mikä ei minulle toimi. Näiden koiriin liittyvien asioiden lisäksi täytyy kyllä todeta, että vaikka rakastankin elokuvan seikkailua Paratiisiputouksille, on leffassa selvä tasonpudotus täydellisen aloituksen jälkeen. Vaikka voisin ylistää aloitusta koko arvostelun ajan, johtaa se siihen ongelmaan, ettei mikään sen jälkeen nähtävä enää yllä samalla täydellisyyden tasolle. Onneksi loppupäässä filmi taas löytää sen vahvan tunteellisen iskunsa, minkä lisäksi läpi filmin elokuva osaa rauhoittua oikeissa kohtauksissa syventämään Carlia ja Rasmusta, ja muodostamaan heidän välilleen vahvan siteen. Upin viat ovat todella minimaaliset ja pääasiassa kyseessä on aivan uskomattoman hieno teos ja ehdottomasti yksi Pixarin parhaista elokuvista.

Ja Pixarin tuotannosta puheenolleen... on varmaan sanomattakin selvää, että tämä leffa on visuaalisesti huikea? Tuttuun Pixar-tyyliin animaatiojälki on fantastista kaikin puolin. Monet luontokuvat ovat niin täynnä yksityiskohtia, että jos niistä ottaisi pois kulmikkaat ja pyöreät ihmishahmot, voisivat ne olla aitoa kuvaa puista ja vuorista - niin tarkkaa työtä animaattorit ovat tehneet! Elokuva on täynnä näyttävää ja kaunista kuvastoa, minkä lisäksi värien käyttö on ihailtavaa. Tekijät ovat todella tienneet, milloin hyödyntää kirjavia ja milloin synkempiä värejä. Leffan äänimaailmakin on taiturimaisesti rakennettu ja säveltäjä Michael Giacchino todella ansaitsi Oscarinsa parhaasta musiikista. Giacchinon säveltämät melodiat Upia varten vain lisäävät elokuvan kauneutta. Pete Docterin ja Bob Petersonin työstämä käsikirjoitus on erinomainen niin tarinaltaan kuin dialogiltaan. Docter on myös tehnyt vaikuttavaa työtä ohjaajana ja päästää hassuutensa valloilleen Kevin-lintuna.

Tuttuun Pixar-tyyliin Up - kohti korkeuksia sisältää tietty viittauksia, eli "easter eggejä" yhtiön muihin filmeihin. Leffassa nähtävän oikeussalin numero A113 viittaa California Institute of the Artsin luokkahuoneeseen, missä monet Pixarin animaattorit ovat opiskelleet. Elokuvan alussa nähdään parikin viittausta Pixarin lyhytanimaatioon "Puolipilvistä" ("Partly Cloudy" - 2009), mikä esitettiin teattereissa ennen Upia. Carl myös vierailee matkatoimistossa, jonka esitteessä on bikineihin pukeutunut nainen Pixarin "Knick Knack" -lyhäristä (1989). Carlin seikkailun alkaessa katsoja voi bongata Pixar-leffoista tutun pizza-auton kahdestakin eri kuvasta, minkä lisäksi erään tytön huoneessa lojuu Toy Story 3:n Tuhti-nalle ja värikäs Pixar-pallo. Pallo koristaa myös yhtä Rasmuksen rintanapeista. Carlin rintamerkkinä toimiva pullonkorkki tai pikemminkin sen merkki on sama kuin monissa pulloissa ja tölkeissä Toy Story - leluelämää -elokuvassa (Toy Story - 1995).

Blu-rayn kuvanlaatu on tietysti huikea. Lisämateriaalina kaksilevyisen Blu-ray -julkaisun ensimmäisellä levyllä on mainitsemani lyhäri "Puolipilvistä", sekä lyhytanimaatio "Dogin salainen tehtävä" ("Dug's Special Mission" - 2009), erään hahmon tarinan päätöstä koskeva pätkä ja 22-minuuttinen "Adventure is Out There" -dokumentti, missä elokuvan tekijät matkaavat Etelä-Amerikkaan saamaan inspiraatiota Paratiisiputouksia varten. Levylle on myös piilotettu pätkä "The Egg", missä avataan tekijöiden vanhoja ideoita elokuvan tarinasta. Toiselta levyltä taas löytyy seitsemän dokumenttia elokuvan hahmoista, Carlin talosta ja musiikeista, vaihtoehtoinen kohtaus elokuvan alusta, lyhyitä mainosklippejä ja trailereita, sekä "Global Guardian Badge" -peli, missä testataan viisautta mm. maantieteessä. Yhteensä lisäkatsottavaa on noin tunniksi ja 50:ksi minuutiksi.

Yhteenveto: Up - kohti korkeuksia on lähes täydellinen mestariteos, mikä jokaisen täytyy nähdä ainakin kerran elämässään. Elokuvan sydäntäsärkevä alku on aivan mielettömän upeasti toteutettu ja se on yksi kaikkien aikojen hienoimmista elokuva-aloituksista. Sen jälkeen tunnelma kevenee ja seikkailu lähtee käyntiin. Filmi onnistuu todella imaisemaan katsojan mukaansa, tarjoten vauhtia ja vaaroja, kuten myös huumoria ja oikeissa kohdissa rauhoittumista ja hahmoihin syventymistä. Tarinan päähenkilö Carl on kaikesta äksyydestään huolimatta erittäin pidettävä tapaus ja partiopoika Rasmus on veikeä matkakumppani hänelle. Muutkin hahmot ovat mainioita, vaikken olekaan koskaan pitänyt Alfa-koiralle kirjoitetusta jatkuvasta vitsistä. Filmistä löytyy joitain todella pieniä vikoja, minkä takia se ei saavuta täyttä viittä tähteä, mutta painotan silti, että kyseessä on huikean mahtava filmi. Pixarin tuttuun tapaan animaatiojälki on sanoinkuvailemattoman mestarillista ja mukana on paljon häikäisevän kauniita ja näyttäviä kuvia. Musiikkikin on erinomaista ja säveltäjä Michael Giacchino voitti täysin oikeutetusti Oscar-pystin työstään. Up - kohti korkeuksia kuuluu ehdottomasti Pixarin parhaimmistoon ja vuosien päästä siitä tullaan varmasti puhumaan animaatioklassikkona.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Up, 2009, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures