Arvostelu: Dual (2022)

DUAL

Ohjaus: Riley Stearns

Pääosissa: Karen Gillan, Beulah Koale, Aaron Paul, Maija Paunio, Sanna-Jude Hyde, Kris Gummerus ja Theo James

Genre: draama, scifi, komedia

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 12

Dual on Hollywoodin ensimmäinen kokonaan Suomessa kuvattu elokuva. Ohjaaja-käsikirjoittaja Riley Stearns työsti leffan tarinan ja sai kerättyä tuotantotiimin ja näyttelijät ympärilleen. Hän yritti löytää kuvauspaikkaa Kanadasta ja Uudesta-Seelannista, mutta sen osoittauduttua koronaviruspandemian takia liki mahdottomaksi, hän päätti kuvata leffan Suomessa Tampereella. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2020 ja lopulta Dual sai ensi-iltansa tämän vuoden alussa. Leffa sai todella pienimuotoisen teatterilevityksen Suomessa ja minulta meni elokuva kokonaan ohi, kun siitä esitettiin parit näytökset Helsingissä keväällä. Minua toki kiinnosti Suomessa kuvattu Hollywood-elokuva ja olin seurannut siitä nousseita uutisia ja sosiaaliseen mediaankin levinneitä juttuja muun muassa tamperelaisravintolasta, jonka eteen oli pystytetty kyltti, että näyttelijä Aaron Paul voisi syödä siellä ilmaiseksi. Katsoinkin Dualin, kun se oli vihdoin saapunut vuokrattavaksi.

Sarah saa tietää olevansa kuolemansairas ja hän teettää itsestään kloonin, joka ottaisi hänen paikkansa kuoleman jälkeen. Kuitenkin kun Sarah saa kuulla, että hän on yllättäen parantunut, hänen täytyy keksiä, mitä tehdä kloonille.

Doctor Who -sarjalla (1963-) kuuluisuuteen noussut ja nykyään parhaiten Marvelin elokuvauniversumin Nebulana tunnettu Karen Gillan nähdään elokuvan pääroolissa Sarahina, alkoholisoituneena ja masentuneena naisena, joka saa tietää sairastavansa tappavaa tautia ja ettei hänellä olisi enää kauaa elinaikaa. Gillan näyttelee myös Sarahin kloonia, jonka hän teettää auttamaan läheistensä surun poistossa. Gillan on osoittanut osaamistaan vuosien varrella, mutta Dualissa hän tekee tähän asti heikoimman roolisuorituksensa. Ohjaaja Riley Stearnsin tyyliin selvästi kuuluu puisen näyttelemisen tavoittelu, mutta tässä tapauksessa homma ontuu. Pökkelömäinen roolityö tekee Sarahista aika tylsän, eikä niin hänen kuin hänen klooninsakaan puolet tarinasta jaksa napata mukaansa. On ymmärrettävää, että Gillan tulkitsee kloonia aluksi todella puisesti, mutta kun hän tarjoaa kummatkin roolit yhtä elottomasti, tuntuu herkästi siltä kuin katsoisi kertomusta roboteista.

     Gillanin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Beulah Koale Sarahin miehenä Jamesina, Breaking Bad -sarjasta (2008-2013) tuttu Aaron Paul taistelulajikouluttaja Trentinä, sekä suomalaisnäyttelijöitä, kuten Maija Paunio Sarahin äitinä, Andrei Alén kloonitehtaan työntekijänä, Kris Gummerus lakimiehenä, sekä suomalaisamerikkalainen Sanna-Jude Hyde lääkärinä. Koale tuo hieman eloa muuten jäykkien roolitöiden keskelle. Monelle on varmasti harmi, kuinka vähän ruutuaikaa Paul lopulta saa. Suominäyttelijät hyppäävät jenkkitähtien vierelle menoon mukaan kelvollisesti.

Dual on ollut varmasti kaikille elokuvista kiinnostuneille suomalaisille kiehtova projekti, sillä kyseessä on tosiaan ihka ensimmäinen Hollywood-elokuva, joka on kuvattu kokonaan Suomessa. Ja koska suomalaiset sattuvat olemaan sellaista kansaa, jotka huutavat "torille!" vaikka maan nimi kuultaisiin ulkomaiden uutisissa negatiivisessa mielessä, on ymmärrettävää, että Dualin kuvausten aikaan suomalaismediat puskivat joka tuutista juttua produktiosta. Harmillisesti yleensä hyvät näyttelijät ja kuvauspaikkana toimiva Tampere haaskataan täysin pitkäveteisessä tieteiskertomuksessa, joka kaatuu omien fiksujen ideoidensa alle.

Puinen näytteleminen on lähestulkoon oma taiteenmuotonsa, jonka hallitseminen voi johtaa erittäin vangitsevaan esitykseen. The Lobsterin (2015) ja The Favouriten (2018) ohjaaja, kreikkalainen Yorgos Lanthimos on suorastaan mestari sillä alalla, puhumattakaan Jim Jarmuschista, jonka leffaa Night on Earth (1991) on myös kuvattu Suomessa. Vasta kolmatta täyspitkää elokuvaansa tekevä Riley Stearns voi vain kuvitella pääsevänsä samalle tasolle. Ponnettomat roolityöt ovat vain yksi tekijä, jonka takia Dual on jopa hieman tylsä raina. Se on lähtökohdiltaan kiehtova ja elokuvassa pohditaan oivallisesti syvällisiä muun muassa keinotekoisen henkilön ihmisyydestä. Meno on hoidettu hieman kompuroivan satiirin kautta. Leffaa markkinoidaan tieteistrillerinä, mutta se on enemmänkin draamakomedia, jonka huumori on absurdia ja rutikuivaa. Sekin on taiteenmuoto, jota Stearns ei oikein hallitse.

Dual on hyvin kuvattu, mutta suomalaisille tulee varmasti isona pettymyksenä, kuinka vähän Tampere onkaan lopulta esillä leffassa. Paikalliset voivat varmasti bongata parit tutut paikat ja suomalaiset tienviitat ja suojatiemerkit nostavat väkisinkin hymyn huulille, mutta muuten elokuva sijoittuu liiaksikin asti pieniin asuntoihin. Nättiä metsämaisemaa mahtuu sentään mukaan. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot, mutta äänimaailma jää aika mitäänsanomattomaksi. Emma Ruth Rundlen säveltämät musiikit eivät koskaan nouse esille.

Yhteenveto: Dual on mielenkiintoisista lähtökohdistaan huolimatta harmillisen lattea elokuva, joka tarjoaa valitettavan vähän Karen Gillanin, Aaron Paulin tai tieteistarinoiden ystäville, puhumattakaan suomalaisista, jotka odottivat innolla näkevänsä Tampereen edustettuna ihka oikeassa Hollywood-elokuvassa. Elokuvan juoni on kiinnostava, mutta sen pohjalta laadittu käsikirjoitus on hieman ponneton. Asiaa ei auta Riley Stearnsin tönkkö ohjaus. Puinen näytteleminen ja kuiva huumori ovat taiteenlajeja, joita Stearns ei hallitse ja lopputulos on lähinnä vaivaannuttava ja tylsä. Gillan ei saa mitään irti tuplaroolistaan, eivätkä muutkaan näyttelijät säväytä. Elokuva on tekniseltä puoleltaan menevä, vaikkakin suomalaiskatsojat jäävät varmasti toivomaan, että Tampere olisi paremmin esillä kohtauksissa. Dual on valitettavan heikko scifiraina erittäin hyvistä lähtökohdista, eikä sitä voi oikeastaan suositella muusta syystä kuin jos välttämättä haluaa nähdä Suomessa kuvatun Hollywood-leffan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.7.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dual, 2022, XYZ Films, Film Service Finland Oy, Metrol Technology, BondIt Media Capital, Head Gear Films, Kreo Films FZ, Business Finland, Film Tampere, IPR.VC, Resolute Films and Entertainment

Arvostelu: El Camino: Breaking Bad -elokuva (El Camino: A Breaking Bad Movie - 2019)

EL CAMINO: BREAKING BAD -ELOKUVA

EL CAMINO: A BREAKING BAD MOVIE

Ohjaus: Vince Gilligan
Pääosissa: Aaron Paul, Charles Baker, Matt Jones, Jesse Plemons, Scott MacArthur, Scott Shepherd, Robert Forster, Tess Harper, Michael Bofshever, Jonathan Banks, Bryan Cranston ja Krysten Ritter
Genre: rikos, draama
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 16

Vince Gilliganin luoma Breaking Bad (2008-2013) on yksi maailman arvostetuimmista televisiosarjoista. Sarja on äärimmäisen suosittu, kriitikoiden ylistämä ja se on voittanut hurjan määrän palkintoja, kuten mm. 16 Primetime Emmy -pystiä 58:sta ehdokkuudestaan ja 12 Saturn Awardia 27:stä ehdokkuudestaan! Sarja jopa tehtiin lähes täysin kuva kuvalta uudestaan espanjalaisena versiona nimeltä Metástasis (2014). Gilligan itse taas auttoi luomaan asianajaja Saul Goodmanista kertovan lisäosasarjan Better Call Saul (2015-), minkä viides kausi saapuu ensi kuussa Netflixiin. Jo Breaking Badin päätöstä suunnitellessaan Gilligan mietti, mitä yhdelle sen päähahmoista, Jesse Pinkmanille kävisi sarjan loputtua. Kuitenkin vasta vuonna 2017 hän alkoi tosissaan suunnittelemaan Jessen jatkotarinaa ja alkoi puhumaan tästä hahmon näyttelijälle, Aaron Paulille, joka innostui. Aluksi Gilligan pohti yksinkertaista, noin puolen tunnin erikoisjaksoa, mutta vähitellen hänen tekstinsä muovautui kahden tunnin elokuvan käsikirjoitukseksi. Kuvaukset alkoivat marraskuussa 2018 ja leffaa työstettiin mahdollisimman salassa, kunnes lopulta El Camino: Breaking Bad -elokuva julkaistiin Netflixissä lokakuussa 2019. Itse en ollut katsonut Breaking Badia koskaan aiemmin, vaikka sen katsomista on kehotettu minulle jo vuosia. Kun kuulin El Caminon olevan tulossa, ajattelin, että katsoisin sarjan vihdoin valmistautumisena siihen. Kuitenkin kun leffa ilmestyi nopeammin kuin ajattelin ja olin juuri katsonut koko Downton Abbey -sarjan (2010-2015) valmistautumisena sarjaa jatkavaan elokuvaan Downton Abbey (2019), en jaksanut käydä samaa prosessia läpi heti uudestaan Breaking Badin kanssa. Kuitenkin nyt, kun Better Call Saulin viides kausi on tosiaan tulossa, päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloin katsomaan Breaking Badia. Sarjan osoittauduttua aika lailla täydelliseksi paketiksi, olin todella jännittynyt, kun aloin katsomaan El Camino: Breaking Bad -elokuvaa, peläten, ettei se millään yltäisi sarjan tasolle.

Jesse Pinkman on paennut vangitsijoiltaan Walter Whiten pelastettua hänet, mutta poliisit ovat yhä hänen kintereillään. Jessen täytyykin pohtia, mitä tehdä tulevaisuudellaan. Paluu entiseen ei ole enää vaihtoehto.

Aaron Paul palaa tosiaan Jesse Pinkmanin rooliin ja hoitaa homman muutamien vuosienkin tauon jälkeen erinomaisesti. Kauas on jäänyt se virnuileva "yo, bitch!" -Jesse ja kaikkien tapahtumien vuoksi jäljelle on jäänyt murtunut mies, joka katuu elämänsä valintoja ja suree kaikkea menettämäänsä. Komediallisena sivuhahmona alkaneen Jessen matkaa on ollut kiehtovaa ja jopa yllättävän traagista seurata pitkin sarjaa ja ne fanit, jotka halusivat palavasti nähdä, mitä Jesse tekee sen jälkeen, kun on päässyt pakoon vangitsijoiltaan, saavat rahoilleen ihan tarpeeksi vastinetta. Elokuvan vahvuus syntyykin siitä, kuinka se vie katsojan päähenkilön mieleen ja näyttää, kuinka rikki se on. Paul vakuuttaa synkempänä versiona Jessestä, jota seuratessa katsojana ei voi olla miettimättä, kuinka paljon helpommalla hän olisi päässyt, jos ei olisi koskaan lähtenyt Walter Whiten (Bryan Cranston) bisneksiin mukaan.

Elokuvassa nähdään paljon tuttuja kasvoja Breaking Bad -sarjasta - niin eloon jääneitä kuin takaumien kautta kuolleitakin. Jessen huumekaverit Skinny Pete (Charles Baker) ja Badger (Matt Jones) ovat tietty mukana, vaikkakin oudon vähän aikaa. Elokuva olisi ollut loistava mahdollisuus tarjota heille enemmän tehtävää kuin he saivat itse sarjan lopetuskaudella. Osa takaumissa nähdyistä kuolleista hahmoista on ymmärrettävästi tuotu takaisin, etenkin Todd (Jesse Plemons), jota tarvitaan, kun näytetään katsojalle paremmin, mitä kaikkea Jesse joutui kokemaan vankeutensa aikana. Osa hahmoista taas on mukana ihan vain fanipalveluksena. Kun kyseessä on Breaking Badin jatkotarina, monet fanit olisivat varmasti raivoissaan, jos tietyt henkilöt eivät saisi edes yhtä kohtausta. Itse lähinnä kohottelin kulmia ja pohdin, että "jaa, kai hänetkin oli sitten pakko raahata takaisin".

Kirjoittaessani arvostelua Breaking Badin viimeisestä tuotantokaudesta, mietin, että olisin lisännyt loppuun spoileri-osion, missä olisin käsitellyt tarkemmin tiettyjä ratkaisuja, kuten hahmojen kuolemia ja loppuratkaisua, mitä en tietenkään voinut tehdä spoilerittomassa tekstissä. Tein samanlaisen spoileri-osion arviossani Game of Thronesin (2011-2019) päätöskaudesta ja vakavasti ajattelin, että Breaking Bad vaatisi samaa. Lopulta kuitenkin hoksasin, että voisin avata mietteitäni sarjan loppuratkaisusta tämän leffan, El Caminon arviossani. Sanoin kyllä Breaking Badin viimeisen kauden arvostelussani, että rakastin sarjan lopetusta ja pidin sitä täydellisenä päätöksenä. Walterin tunnustus vaimolleen siitä, että hän teki tämän kaiken, koska piti metamfetamiinibisneksestä, oli todella vaikuttava ja herkkä hetki, minkä lisäksi oli hirvittävää seurata Jessen elämää vankeudessa. Walterin matkan loppu oli upeasti toteutettu ja oli hienoa, että viimeisenä tekonaan hän lopulta pelasti Jessen, jota Walter selvästi piti usein kuin poikanaan. Walterin ja hänen huumeimperiuminsa kukistuessa, toivoa katsojaan loi lopetus, missä Jesse ajoi ulos porteista, kohti mahdollisesti parempaa tulevaisuutta. Jäisikö hän kiinni, vai pääsisikö hän elämään loppuelämänsä rauhassa, pidin siitä, kuinka sarja jätti hahmon tulevaisuuden auki.

Tai no, tämän elokuvan myötä hahmon tulevaisuus ei enää jäänytkään auki ja jo siinä on ensimmäinen ongelmani El Camino: Breaking Bad -elokuvan kanssa. Sitä ei olisi mielestäni tarvinnut tehdä. Elokuva yrittää tehdä samaa Jessen kohdalla kuin sarjan päätöskausi teki Walterin kanssa, missä hahmo pohtii tekojaan ja kauhistelee niiden seurauksia, tietäen, ettei takaisin ole enää paluuta. Walterin kohdalla tämä tehtiin iskevästi ja koskettavasti. Leffa ei valitettavasti pysty läheskään samaan. Elokuva tuo äärimmäisen vähän uutta pöytään ja kun sen tarina on vielä todella löyhä, lähes olematon, en voinut muuta kuin miettiä, että El Camino on aika väkisin väännetty teos. Leffa ei ole kovinkaan jännittävä, toisin kuin äärimmäisen intensiivinen ja vangitseva Breaking Bad. Sen draamapuoli ei liikuta katsojaansa jopa kyyneliin asti, kuten sarja teki. Tämä elokuva vain on. Se on hyvin näytelty ja on mahtavaa nähdä Aaron Paul esittämässä tunnetuinta hahmoaan näin hienosti vielä viimeisen kerran, mutta lopulta olen sitä mieltä, että jo Breaking Bad -sarja tarjosi hahmolle upean lopun. Ei El Camino todellakaan huono ole ja siinä on paljon hyvää, kuten mielenkiintoinen western-henki, sekä joitain erittäin hyviä kohtauksia, mutta kun täydellisen sarjan jälkeen tehdään elokuva, mikä on vain "kelvollinen", on pettymys valtava.

Sarjan luoja Vince Gilligan toimii El Caminossa sekä ohjaajana että käsikirjoittajana ja ottaen huomioon, kuinka mielettömän mestarillista työtä hän teki sarjan kanssa, on hämmentävää, kuinka vaisua hänen työnsä leffassa on. Gilligan halusi selkeästi palata sarjan pariin, mutta harmillisesti lopputulos tuntuu hieman epätoivoiselta. Jos Jessen tarinaa oli pakko jatkaa, Gilligan olisi voinut malttaa pitää tämän vajaan tunnin mittaisena televisiospesiaalina. Kun miettii elokuvan onnistumisia, täytyy kehua teknistä puolta, sekä tekijöiden taitoa saada filmi tuntumaan siltä kuin se olisi tehty heti sarjan päätyttyä. El Camino lähtee liikkeelle suoraan siitä, mihin sarja päättyi ja se tuntuu siltä kuin teon välissä ei olisi kulunut lainkaan vuosia. Vasta kun päästään pitkiin fanipalvelus-takaumiin, alkaa selvetä, että kuvaukset eivät startanneetkaan heti sarjan valmistuttua. Kuvaukseltaan El Camino on taattua Breaking Bad -laatua. Mukana on paljon todella tyylikkäitä otoksia, niin läheltä kuin kaukaa. Maskeeraukset ovat karun onnistuneita ja lavastus on oivallista. Äänimaailma on vaikuttavasti rakennettu ja sarjan tavoin leffakin hyödyntää hiljaisuutta hienosti.

Yhteenveto: El Camino: Breaking Bad -elokuva on ihan kelvollinen, mutta hyvinkin tarpeeton jatko-osa mestarilliselle televisiosarjalle. On selvää, että tekijöissä on ollut paljon samoja henkilöitä, mutta se vimma ja huikea taiturimaisuus, millä sarjaa työstettiin, loistaa elokuvassa poissaolollaan. Lähinnä tekninen puoli on ansiokasta ja Aaron Paulkin pistää parastaan pääroolissa Jesse Pinkmanina. Koko sarjan luonut Vince Gilligan aiheuttaa kuitenkin suuren pettymyksen käsikirjoituksellaan. Jessen jatkotarina on enemmänkin kahden tunnin mittaan venytetty epilogispesiaali. Kun fanipalveluksen vuoksi tehtyjä takaumia, sekä tylsää haahuilua leikkaisi pois, olisi tämä mahtunut tunnin mittaiseen televisiojaksoon. Leffa ei tuo mitään uutta pöytään, eikä sen tunnepuoli vakuuta. Toisin kuin sarja, elokuva ei jännitä tai kosketa. Ihan mukavan western-hengen Gilligan on saanut luotua, mutta lopulta El Camino: Breaking Bad -elokuva tuntuu lähinnä epätoivoiselta paluulta Gilliganin joskus-niin-nerokkaaseen luomukseen. Niille, jotka kokivat Breaking Badin päätyttyä valtavaa hinkua palata sarjan maailmaan, eikä Better Call Saul riittänyt, El Camino voi toimia passelisti. Mutta jos minun tavoin pidit Breaking Badin viimeistä jaksoa täydellisenä loppuna täydelliselle sarjalle, on kyseessä lähinnä turha tekele.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.1.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
El Camino: A Breaking Bad Movie, 2019, Netflix, Sony Pictures Television, High Bridge Productions, Gran Via Productions

Arvostelu: Central Intelligence (2016)

CENTRAL INTELLIGENCE (2016)

Ohjaus: Rawson Marshall Thurber
Pääosissa: Kevin Hart, Dwayne Johnson, Amy Ryan, Danielle Nicolet, Ryan Hansen, Aaron Paul, Thomas Kretschmann, Jason Bateman ja Melissa McCarthy
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 12

Kevin Hart ja Dwayne "The Rock" Johnson eivät kuulu lempinäyttelijöihini. Vaikka he ovat olleet mukana ihan hyvissä elokuvissa, en ole koskaan vakuuttunut heidän suorituksistaan. Silti idea agenttikomediasta, jota he tähdittävät, vaikutti minusta mielenkiintoiselta. Nähdessäni julisteen, jossa sanaleikillä viitataan siihen, kuinka isokokoinen mies Johnson on ja kuinka lyhyt Hart on, mietin aluksi, että onpas huono vitsi. Lopulta elokuvan tunnuslause alkoikin toimia mielestäni ja aloin pitää sitä jopa hauskana. Kävin ennakkonäytöksessä juhannuksena katsomassa elokuvan. Tämä on toinen kerta, kun käyn ennakkonäytöksessä ja jälleen sinne pääsi ihan niin kuin muihinkin näytöksiin: ostamalla lipun.

Kirjanpitäjä Calvin Joyner törmää Facebookissa vanhaan koululaiseensa Robbie Weirdichtiin, joka on vaihtanut nimensä Bob Stoneksi. Bob pyytää Calvinia mukaan viettämään iltaa baariin ja ennen kuin Calvin tajuaakaan, hänet on kiskaistu mukaan CIA:n sekasotkuun.

Calvin Joyneria esittää Kevin Hart, joka tunnetaan komedianäyttelijääkin paremmin stand-up -koomikkona. Tässä elokuvassa hän on lähes kaiken aikaa todella kovaääninen ja ylinäyttelee paljon. Toisaalta se toimii. Hänen vaimoaan, Maggieta, näyttelee Danielle Nicolet.
     Showpainista Hollywood-bisnekseen päätynyt Dwayne "The Rock" Johnson, näyttelee Robbie Weirdichtia, eli Bob Stonea. Monissa toimintaelokuvissa, kuten Fast & Furious 5 (2011) näytellyt Johnson vetää jälleen lihaksiaan pullistelevan toimintasankarin roolin, mutta tuo siihen oman lisäyksensä. Hahmo ei ole kaikkein fiksuin ja hän on omalla tavallaan yhä henkisesti samanlainen kuin mitä hänestä näytetään koululaisena. Saatan jopa pitää tätä hänen parhaana suorituksenaan, vaikka Hartin lisäksi myös Johnson ylinäyttelee tässä useasti.
     CIA-agentti Pamela Harrisia näyttelee Amy Ryan. Hahmo on todella samanlainen kuin monissa muissa tämänkaltaisissa elokuvissa. Hän jahtaa Stonea ja uskottelee Joynerille Stonen olevan pahis. Tavallaan kyseessä on aika tyhjä hahmo, mutta sen osaa arvatakin, jos Central Intelligencen kaltaisia elokuvia on nähnyt aiemminkin.
     Elokuvassa nähdään myös Breaking Badista (2008-2013) tuttu Aaron Paul Stonen entisenä agenttiparina Philinä. Jason Bateman esittää Robbieta kiusannutta Trevoria ja elokuvassa esiintyvät myös Melissa McCarthy ja Thomas Kretschmann, jotka tulivat minulle yllätyksinä.

Elokuva alkaa vuodesta 1996. Nuori, lihava Robbie tanssii suihkussa ja kiusaajat käyvät hänen kimppuunsa nauraen. Pakko sanoa, että Dwayne Johnsonin naama tietokoneella liitettynä jonkun pulskan skidin pärstään näytti todella huonolta. Siis erittäin huonolta. Varsinkin kun tällainen myötähäpeys tulee jo alussa, on vaikea kuvitella, että jatkosta seuraisi mitään hyvää. Robbie heitetään alasti täynnä ihmisiä olevan liikuntasalin lattialle, jossa on juuri valittu koulun suosituimmaksi oppilaaksi Calvin, joka tunnetaan myös nimellä "The Golden Jet". Kun muut nauravat Robbielle, Calvin tarjoaa The Golden Jet -takkinsa Robbielle peittämään tämän alapään. Eli nuorena suosittu oli Calvin ja kiusattu oli Robbie. Siitä hypätään kaksikymmentä vuotta eteenpäin, jolloin Calvin on kirjanpitäjä, joka vihaa työtään ja Robbie on tehnyt itsestään muskelikimpun. Vaikka tämän muutoksen voi arvata tapahtuvan, niin on silti hienoa nähdä elokuvan kertovan, ettei teini-iän jutut kestä ikuisuutta. Jos on nyt vaikka yläasteella cool, niin tulevaisuudessa voi olla täysi nobody.

Elokuvasta voisi käsittää sellaisen sanoman, että jos sinua kiusataan koulussa ylipainon takia, niin voit Calvinin sanojen mukaan "laihduttaa kaksisataa kiloa ja tuoda ne kaksisataa kiloa takaisin lihasmassana" ja vetää kiusaajiasi turpaan. No ei, vaan elokuvan todellinen sanoma on, että itsensä pitäisi hyväksyä sellaisena kuin on. Jos muut eivät hyväksy, niin se on niiden ongelma. Jokaisen kuuluisi uskaltaa olla millainen ikinä onkin ja nauttia siitä, mikä on. Kiusaamista käsitellään elokuvassa useasti, sekä vakavasti, että myös koomisesti. Elokuvassa on siis oikeastaan hyvä sanoma.

Ai niin, eikös tämä ollut toiminta-agenttielokuva? Ei ole ensimmäinen kerta, kun CIA jahtaa elokuvassa omaa agenttiaan, joka on ryhtynyt omiin puuhiinsa. Eikä ole ensimmäinen kerta, kun tämä agentti ottaa mukaan jonkun, joka ei sopisi tilanteeseen yhtään. Aika perinteinen kaava elokuvassa loppujen lopuksi on, eikä kenellekään julisteen nähneelle tule yllätyksenä elokuvan agenttitarina. Jos elokuvan menee katsomaan tietämättä yhtään mitään siitä, niin voi yllättyä, kun yhtäkkiä aletaan ammuskelemaan. Elokuvasalin äänenkorkeus oli hieman "sopivan" yläpuolella ja välillä laukaukset kuuluivat todella kovaa. Toimintaa on aika paljon ja siihen sisältyy ampumisen lisäksi myös lähitappelua.

Ja onhan tämä myös komedia. Vitsiä tosiaan tehdään kiusaamisesta, vaikka sitä käsitelläänkin myös vakavasti. Dwayne Johnson on saatu hauskaksi, mutta Kevin Hart ei paljoa naurata. Monet hänen vitseistään koostuvat siitä, että hän on tummaihoinen. "En ole nähnyt sitä elokuvaa, koska olen musta." "Tuntuu siltä kuin olisin musta Will Smith." En tiedä johtuuko se, etten nauranut siitä, etten ymmärtänyt niitä juttuja vai siitä, että ne olivat vain niin huonoja vitsejä. Ja julisteen mukaisesti elokuvassa vitsaillaan siitä, kuinka Johnson on niin iso mies ja kuinka Hart on niin lyhyt. Monet vitseistä ovat viittauksia joihinkin tunnettuihin asioihin, kuten esimerkiksi elokuviin, näyttelijöihin tai sarjoihin. Yhdessä kohtaa Calvin heittää Bobille, että tämä on kuin Herkules. En sitten tiedä viitattiinko tässä siihen, että Dwayne Johnson esitti kyseistä hahmoa elokuvassa Hercules (2014).

Elokuva on kuvattu hyvin ja välillä jopa yllättävänkin hyvin. Alkupuolen toimintakohtauksissa leikkaus on hieman liian nopeaa, mutta muuttuu toimivaksi loppupuolella. Musiikkina kuullaan pääosin elokuvan tunnusmusiikkia, joka on hidasta ja joka soitetaan vain muutamalla nuotilla. Äänitehosteet kuuluivat oikein hyvin, kun äänitasot salissa olivat hieman liian korkealla, mutta toisaalta etenkin aseiden pamaukset kuulostivat hyviltä. Elokuvan on ohjannut Rawson Marshall Thurber, joka on ohjannut mm. komediat Dodgeball: A True Underdog Story (2004) ja We're the Millers (2013). Ohjaustyönä Central Intelligence on hänen neljäs pitkä elokuva.

Yhteenveto: Central Intelligence on kelpo hupia, jonka katsoo ainakin kerran läpi tyytyväisenä ja se viihdyttää lähes koko elokuvan läpi. Siinä on hyvä sanoma, sopiva määrä toimintaa, sekä hyviä, että myös huonoja vitsejä. Dwayne Johnson tekee mielestäni uransa parhaan näyttelijäntyön, mutta Kevin Hart paikoitellen ärsyttää, kun puhuu niin kovaäänisesti. Suosittelen sitä komediaelokuvista pitäville, sekä Dwayne Johnsonin ja Kevin Hartin faneille. Yllättävää kyllä, suosittelisin ennemminkin mennä katsomaan tämän, kuin samana päivänä ensi-illassa olevan The BFG:n (2016) tai eilen ilmestyneen Independence Day: Resurgencen (2016). Jos mietitte kaveriporukan kanssa menevänne katsomaan jonkun komediaelokuvan, Central Intelligence on oiva vaihtoehto. Kyllähän tätä toisenkin osan katsoisi. Lopputekstien aikana nähdään hieman mokaotoksia.

Kirjoittanut: Joonatan, 26.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.aceshowbiz.com
Central Intelligence, 2016, Universal Pictures, New Line Cinema, Bluegrass Films, Principato-Young Entertainment