The Flash, kausi 8 (2021-2022) - sarja-arvostelu

THE FLASH - KAUSI 8

Luojat: Greg Berlanti, Andrew Kreisberg ja Geoff Johns
Näyttelijät: Grant Gustin, Candice Patton, Danielle Panabaker, Danielle Nicolet, Kayla Compton, Brandon McKnight, Jesse L. Martin, Carmen Moore, Rachel Drance, Tony Curran, Stephanie Izsak, Agam Darshi, Tom Cavanagh, Andres Soto, Jon Cor, Jessica Parker Kennedy, Natalie Dreyfuss, Mika Abdalla, Kausar Mohammed, Cress Williams, David Ramsey, Brandon Routh, Javicia Leslie, Osric Chau, Neal McDonough, Courtney Ford, Katherine McNamara, Rick Cosnett, Jordan Fisher, Robbie Amell, Michelle Harrison, Matt Letscher ja John Wesley Shipp
Genre: toiminta, scifi
Jaksomäärä: 20
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 14 tuntia
Ikäraja: 12

DC Comicsin sarjakuviin perustuva televisiosarja The Flash nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä syksyllä 2014, osana Arrowverse-saagaa. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs kausi pitivät suosiota tarpeeksi hyvin yllä, vaikka katsojaluvut lähtivätkin laskuun, että jatkoa päätettiin tehdä vielä lisää. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2021 ja lopulta The Flashin kahdeksannen tuotantokauden esitys alkoi jo muutamaa kuukautta myöhemmin, marraskuussa 2021. Katsojaluvut laskivat jälleen, mutta kausi keräsi positiivista palautetta kriitikoilta ja faneilta. Itse ryhdyin katsomaan The Flashia vasta muutama vuosi sitten, kun Arrowversen käynnistänyt Arrow-sarja (2012-2020) täytti kymmenen vuotta. Pidin muutamasta ensimmäisestä kaudesta, mutta niiden jälkeen sarjan taso kääntyi laskuun. Aloitinkin The Flashin kahdeksannen kauden skeptisin mielin.

Barry "Flash" Allen on vihdoin saanut nopeusvoimansa takaisin, kun tulevaisuudesta saapuu mies nimeltä Despero, joka haluaa tappaa Barryn, koska tämä aiheuttaa maailmanlopun.

Monet The Flashin tutuista hahmoista tekevät jälleen paluun, joskin osa pienemmissä rooleissa kuin aiemmin. Itse Flash, eli Barry Allen (Grant Gustin) tuntuu pitkin tuotantokautta jäävän sivuhahmoksi, kun muut hahmot nousevat esille. Pääsankarin sijaan Flash alkaakin muistuttamaan enemmän seuraavien sankarien mentoria. Vaikka seitsemän kauden jälkeen siirtymä voisi toisaalta olla loogista, on Gustin yhä turhankin lapsenkasvoinen, jotta häntä voisi ottaa tosissaan sinä iäkkäämpänä, vanhana Flashina, joka näyttää muille suuntaa - etenkin kun hän itse tarvitsee vähän väliä neuvoja esimerkiksi Joe Westiltä (Jesse L. Martin) ja toisen ulottuvuuden Flashilta, Jay Garrickilta (John Wesley Shipp). Gustin näyttää jälleen kyllästymisen merkkejä, eikä hänessä ole samaa paloa sarjaa tai hahmoaan kohtaan ruudulla kuin aiemmin.

     Myös Barryn vaimo Iris (Candice Patton), Caitlin (Danielle Panabaker) ja nykyään Caitlinista irrallinen Frost (myöskin Panabaker), Joen vaimo Cecile (Danielle Nicolet), supervoimainen Allegra (Kayla Compton), sekä Ciscon (Carlos Valdes) korvannut Chester (Brandon McKnight) ovat menossa mukana. Vastaansa hahmot saavat muun muassa Desperon (Tony Curran), joka saapuu tulevaisuudesta kertomaan, että Flash on aiheuttanut maailmanlopun ja ainoa keino estää tämä hirvittävä tapahtuma on tappaa Flash, sekä totta kai vanhan kunnon Eobard Thawnen, eli Reverse-Flashin (Tom Cavanagh ja Matt Letscher), joka on taas keksinyt uuden keinon palata härnäämään Flashia. Osasta sivunäyttelijöistäkin näkyy jo tylsää rutiininomaisuutta roolitöissä vailla sen kummempaa intoa. McKnight on edelleen vaivaannuttavan heikko Chesterinä, jota seuratessa tulee kyllä ikävä Ciscoa.

Valitettavasti The Flash jatkaa tutun latteaksi jämähtäneellä linjallaan, eikä kahdeksannen kauden katsomista auta yhtään, että itse nimikkohahmoa sysätään syrjään tylsempien hahmojen tieltä ja että päätähti näyttää vähän väliä siltä kuin hän haluaisi olla jossain muualla kuin tutuissa punaisissa trikoissaan. Kahdeksas kausi starttaa Arrowverse-saagan viimeisellä crossover-tapahtumalla, Armageddonilla, jonka tapahtumia ei tosin ole jaettu tutulla tavalla eri sarjoihin, vaan crossoverin kaikki viisi jaksoa nähdään The Flashissa. Siinä Flashin täytyy yhdistää voimansa muun muassa Atomin (Brandon Routh), Black Lightningin (Cress Williams) ja uuden Batwomanin (Javicia Leslie) kanssa päihittääkseen Desperon. On kuitenkin tylsää, että idea on periaatteessa sama kuin Superman & Lois -sarjan (2021-2024) juuri esitetyllä ykköskaudella, missä muuan hahmo jahtasi Supermania, uskoessaan tämän aiheuttavan maailmanlopun. Superman & Lois vieläpä hoiti tämän juonikuvion paljon paremmin.

Harmillisesti tämä viiden jakson Armageddon jää The Flashin kasikauden parhaaksi anniksi ja loppukausi onkin aivan totaalisen ponnetonta ja yhdentekevää supersankarointia. Reverse-Flashin paluu saa sarjan kiertämään kehää ja välillä hahmot pohtivat itsekin, että eikös tämä kaikki ole jo nähty ennenkin. Toimintakohtaukset eivät ole vain jännityksettömiä, vaan niistä puuttuu viihdearvo kokonaan, eikä huumoriosasto saa herätettyä ilmoille edes hymähdyksiä. Kaiken kaikkiaan on päivänselvää, että tässä kohtaa The Flash puskee väkisin eteenpäin viimeisillä höyryillään ja olen enemmän kuin iloinen, että seuraava, eli yhdeksäs kausi toimii sarjan finaalina.

Edes teknisiltä ansioiltaan The Flashin kahdeksas kausi ei ole kaksinen. Se on kelpuutettavasti kuvattu ja leikattu, mutta näissäkin aspekteissa huomaa, että tuotantokautta on tehty kiireessä ja vähän siihen suuntaan. Lavasteet ja asut näyttävät jälleen varsin halvoilta ja etenkin tietokonetehosteista paistaa läpi, että pienentyneiden katsojalukujen takia tuotantokustannuksia on laskettu. Äänimaailma on sentään yhä toimiva ja Blake Neelyn ja Nathaniel Blumen säveltämät musiikit ovat oivalliset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.4.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.twitter.com
The Flash, Yhdysvallat, 2014-2023, DC Entertainment, Warner Bros. Television, Berlanti Productions

The Flash, kausi 7 (2021) - sarja-arvostelu

THE FLASH - KAUSI 7

Luojat: Greg Berlanti, Andrew Kreisberg ja Geoff Johns
Näyttelijät: Grant Gustin, Candice Patton, Danielle Panabaker, Carlos Valdos, Danielle Nicolet, Jesse L. Martin, Kayla Compton, Brandon McKnight, Efrat Dor, Tom Cavanagh, Victoria Park, Stephanie Izsak, Michelle Harrison, Sara Garcia, Ennis Esmer, Christian Magby, Carmen Moore, Jon Cor, Jessica Parker Kennedy, David Dastmalchian, David Ramsey ja John Wesley Shipp
Genre: toiminta, scifi, seikkailu
Jaksomäärä: 18
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 12 tuntia 36 minuuttia
Ikäraja: 12

DC-sarjakuviin perustuva televisiosarja The Flash nousi suosituksi, kun sarjan ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä syksyllä 2014, osana Arrowverse-saagaa. Toisen, kolmannen, neljännen, viidennen ja kuudennen kauden aikana katsojaluvut lähtivät laskuun, mutta sarja pysyi tarpeeksi suosittuna, jotta sitä päätettiin jatkaa vielä pidemmälle. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2020 ja lopulta The Flashin seitsemäs tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa maaliskuussa 2021. Katsojaluvut laskivat reippaasti, mutta kausi keräsi positiivista palautetta kriitikoilta. Itse ryhdyin katsomaan The Flashia muutama vuosi sitten, kun Arrowversen aloittanut Arrow-sarja (2012-2020) vietti kymmenvuotisjuhlaansa. Pidin muutamasta ensimmäisestä kaudesta, mutta sitten sarjan taso lähti mielestäni laskuun. Kuudes kausi oli jo aika heikko, joten aloitin The Flashin seitsemännen kauden skeptisin odotuksin.

Flash ja kumppanit yrittävät keksiä keinon päihittää Eva McCullochin ja vapauttaa Irisin peilitodellisuudesta, kun he saavat lisäongelmakseen kolme erilaista voimaa edustavaa yli-ihmistä.

Grant Gustin nähdään jälleen kerran Barry Allenina, eli Flashina, joka potee nyt kahden ison ongelman edessä. Ensinnäkin hänen rakas vaimonsa Iris (Candice Patton) on siepattu peilitodellisuuteen ja toiseksi hänen vauhtivoimansa reistailee oikein toden teolla. Kausien varrella Gustin on alkanut esittämään aluksi hymyssä suin sankaroivaa Flashia synkempänä ja seitsemännellä kaudella hahmo nähdäänkin varsin dramaattisissa merkeissä. Gustin näyttää jo hieman väsähtämisen merkkejä, mutta pitää silti pääasiassa hyvää menoa yllä.

     Lukuun ottamatta ahdistelusyytöksien keskelle ajautuneen Hartley Sawyerin esittämää Ralph Dibnyä, sarjan muutkin tutut hahmot ovat menossa mukana, joskin Ciscon (Carlos Valdes) roolia on pienennetty huomattavasti ja hänen paikkaansa ottaa edelliskaudella esitelty Chester P. Runk (Brandon McKnight). Myös Harrison Wellsin (Tom Cavanagh) rooli jää tällä kertaa todella pieneksi. Danielle Panabaker vie tuplarooliaan Caitlinina ja Frostina vielä pidemmälle, kun taas Irisin isän Joen (Jesse L. Martin) rooliksi jää lähinnä antaa vuoronperään eri hahmoille tsemppipuheita. Joen naisystävä Cecile (Danielle Nicolet) pääsee paremmin perille voimistaan ja Chesterin lisäksi kutoskaudella esitelty elektromagneettisia voimia hyödyntävä Allegrakin (Kayla Compton) hyppää osaksi tiimiä. Vastaansa hahmot saavat viime kaudelta tutun, peilitodellisuutta hallitsevan Eva McCullochin (Efrat Dor), erilaiset voimat, Pysäytysvoiman (Christian Magby), Vahvuusvoiman (Sara Garcia) ja Luonnonvoiman (Ennis Esmer), sekä vanhan tutun Godspeedin (Karan Oberoi). Uutena hahmona esitellään myös vitsiniekka vauhtiveikko Bart (Jordan Fisher), joka on aika ärsyttävä jatkuvassa virnuilussaan. Sivunäyttelijät pitkälti vain ajavat asiansa, eikä kukaan pääse juuri vakuuttamaan mahdollisilla lahjoillaan kameran edessä.

Alkuvuodesta 2020 käynnistynyt koronaviruspandemia sekoitti The Flashin tuotannon täysin ja kuudennen kauden kolme viimeistä suunniteltua jaksoa jäivät kuvaamatta. Koska kauden tarinakaari oli kuitenkin vielä pahasti kesken, jaksot päätettiin siirtää seitsemännen kauden avaukseksi. Kausi jatkaakin siis suoraan siitä, mihin edelliskaudella jäätiin - myös tasonsa puolesta. The Flashin seitsemäs kausi on kuutoskauden tavoin varsin heikko tapaus ja tällä kaudella ongelmaksi koituu jonkin asteen sekavuus. 

Joko tekijät eivät ole osanneet päättää, mihin ideaan tarttua tai he ovat todenneet, ettei yhdessäkään ideassa ole potentiaalia täyttämään kokonaista kautta, mutta The Flashin seitsemäs kausi koostuu muutamasta pienemmästä tarinakaaresta, yhden ison kertomuksen sijaan. Kolme ensimmäistä jaksoa ovat kuudennelta kaudelta jääneet jaksot, sitten on luvassa useampi jakso kolmen uuden voiman kanssa ja loppu käytetään taistossa Godspeediä vastaan. Meno on laiskaa, eivätkä Flashin ja kumppaneiden seikkailut jaksa enää imaista mukaansa. Kausi ei ole jännittävä, sen hauskoiksi tarkoitetut hetket ja vitsit eivät naurata, eivätkä toimintakohtaukset herätä juuri muita fiiliksiä kuin myötähäpeää aika kamalien tietokonetehosteiden takia. Vielä ennen seitsemännen kauden julkaisua Gustin oli sanonut, että koska hänen sopimuksensa oli päättymässä, kausi saattaisi jäädä sarjan viimeiseksi ja kautta katsoessani tuumin useasti, että voi kunpa The Flash olisi älytty lopettaa jo tässä kohtaa.

Tuotantokauden ohjaajien (muun muassa Danielle Panabaker on käynyt kokeilemassa onneaan kameran takana) työ on ponnetonta, mihin vaikuttaa käsikirjoitustiimin yhtä lailla heikot aikaansaannokset. Teknisesti The Flashin seitsemännestä kaudesta huokuu pienenevä budjetti ja osa efekteistä ovat vain aivan kamalia. Kameratyöskentely on kelpuutettavaa, lavasteet ajavat asiansa, puvustus on menevää ja maskeerauksetkin toimivat ihan kivasti. Äänimaailma on ihan hyvin rakennettu ja Blake Neelyn, Nathaniel Blumen ja Jordan Fisherin säveltämät musiikit pitävät sentään kutinsa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.2.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.twitter.com
The Flash, Yhdysvallat, 2014-2023, DC Entertainment, Warner Bros. Television, Berlanti Productions

Arvostelu: Central Intelligence (2016)

CENTRAL INTELLIGENCE (2016)

Ohjaus: Rawson Marshall Thurber
Pääosissa: Kevin Hart, Dwayne Johnson, Amy Ryan, Danielle Nicolet, Ryan Hansen, Aaron Paul, Thomas Kretschmann, Jason Bateman ja Melissa McCarthy
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 12

Kevin Hart ja Dwayne "The Rock" Johnson eivät kuulu lempinäyttelijöihini. Vaikka he ovat olleet mukana ihan hyvissä elokuvissa, en ole koskaan vakuuttunut heidän suorituksistaan. Silti idea agenttikomediasta, jota he tähdittävät, vaikutti minusta mielenkiintoiselta. Nähdessäni julisteen, jossa sanaleikillä viitataan siihen, kuinka isokokoinen mies Johnson on ja kuinka lyhyt Hart on, mietin aluksi, että onpas huono vitsi. Lopulta elokuvan tunnuslause alkoikin toimia mielestäni ja aloin pitää sitä jopa hauskana. Kävin ennakkonäytöksessä juhannuksena katsomassa elokuvan. Tämä on toinen kerta, kun käyn ennakkonäytöksessä ja jälleen sinne pääsi ihan niin kuin muihinkin näytöksiin: ostamalla lipun.

Kirjanpitäjä Calvin Joyner törmää Facebookissa vanhaan koululaiseensa Robbie Weirdichtiin, joka on vaihtanut nimensä Bob Stoneksi. Bob pyytää Calvinia mukaan viettämään iltaa baariin ja ennen kuin Calvin tajuaakaan, hänet on kiskaistu mukaan CIA:n sekasotkuun.

Calvin Joyneria esittää Kevin Hart, joka tunnetaan komedianäyttelijääkin paremmin stand-up -koomikkona. Tässä elokuvassa hän on lähes kaiken aikaa todella kovaääninen ja ylinäyttelee paljon. Toisaalta se toimii. Hänen vaimoaan, Maggieta, näyttelee Danielle Nicolet.
     Showpainista Hollywood-bisnekseen päätynyt Dwayne "The Rock" Johnson, näyttelee Robbie Weirdichtia, eli Bob Stonea. Monissa toimintaelokuvissa, kuten Fast & Furious 5 (2011) näytellyt Johnson vetää jälleen lihaksiaan pullistelevan toimintasankarin roolin, mutta tuo siihen oman lisäyksensä. Hahmo ei ole kaikkein fiksuin ja hän on omalla tavallaan yhä henkisesti samanlainen kuin mitä hänestä näytetään koululaisena. Saatan jopa pitää tätä hänen parhaana suorituksenaan, vaikka Hartin lisäksi myös Johnson ylinäyttelee tässä useasti.
     CIA-agentti Pamela Harrisia näyttelee Amy Ryan. Hahmo on todella samanlainen kuin monissa muissa tämänkaltaisissa elokuvissa. Hän jahtaa Stonea ja uskottelee Joynerille Stonen olevan pahis. Tavallaan kyseessä on aika tyhjä hahmo, mutta sen osaa arvatakin, jos Central Intelligencen kaltaisia elokuvia on nähnyt aiemminkin.
     Elokuvassa nähdään myös Breaking Badista (2008-2013) tuttu Aaron Paul Stonen entisenä agenttiparina Philinä. Jason Bateman esittää Robbieta kiusannutta Trevoria ja elokuvassa esiintyvät myös Melissa McCarthy ja Thomas Kretschmann, jotka tulivat minulle yllätyksinä.

Elokuva alkaa vuodesta 1996. Nuori, lihava Robbie tanssii suihkussa ja kiusaajat käyvät hänen kimppuunsa nauraen. Pakko sanoa, että Dwayne Johnsonin naama tietokoneella liitettynä jonkun pulskan skidin pärstään näytti todella huonolta. Siis erittäin huonolta. Varsinkin kun tällainen myötähäpeys tulee jo alussa, on vaikea kuvitella, että jatkosta seuraisi mitään hyvää. Robbie heitetään alasti täynnä ihmisiä olevan liikuntasalin lattialle, jossa on juuri valittu koulun suosituimmaksi oppilaaksi Calvin, joka tunnetaan myös nimellä "The Golden Jet". Kun muut nauravat Robbielle, Calvin tarjoaa The Golden Jet -takkinsa Robbielle peittämään tämän alapään. Eli nuorena suosittu oli Calvin ja kiusattu oli Robbie. Siitä hypätään kaksikymmentä vuotta eteenpäin, jolloin Calvin on kirjanpitäjä, joka vihaa työtään ja Robbie on tehnyt itsestään muskelikimpun. Vaikka tämän muutoksen voi arvata tapahtuvan, niin on silti hienoa nähdä elokuvan kertovan, ettei teini-iän jutut kestä ikuisuutta. Jos on nyt vaikka yläasteella cool, niin tulevaisuudessa voi olla täysi nobody.

Elokuvasta voisi käsittää sellaisen sanoman, että jos sinua kiusataan koulussa ylipainon takia, niin voit Calvinin sanojen mukaan "laihduttaa kaksisataa kiloa ja tuoda ne kaksisataa kiloa takaisin lihasmassana" ja vetää kiusaajiasi turpaan. No ei, vaan elokuvan todellinen sanoma on, että itsensä pitäisi hyväksyä sellaisena kuin on. Jos muut eivät hyväksy, niin se on niiden ongelma. Jokaisen kuuluisi uskaltaa olla millainen ikinä onkin ja nauttia siitä, mikä on. Kiusaamista käsitellään elokuvassa useasti, sekä vakavasti, että myös koomisesti. Elokuvassa on siis oikeastaan hyvä sanoma.

Ai niin, eikös tämä ollut toiminta-agenttielokuva? Ei ole ensimmäinen kerta, kun CIA jahtaa elokuvassa omaa agenttiaan, joka on ryhtynyt omiin puuhiinsa. Eikä ole ensimmäinen kerta, kun tämä agentti ottaa mukaan jonkun, joka ei sopisi tilanteeseen yhtään. Aika perinteinen kaava elokuvassa loppujen lopuksi on, eikä kenellekään julisteen nähneelle tule yllätyksenä elokuvan agenttitarina. Jos elokuvan menee katsomaan tietämättä yhtään mitään siitä, niin voi yllättyä, kun yhtäkkiä aletaan ammuskelemaan. Elokuvasalin äänenkorkeus oli hieman "sopivan" yläpuolella ja välillä laukaukset kuuluivat todella kovaa. Toimintaa on aika paljon ja siihen sisältyy ampumisen lisäksi myös lähitappelua.

Ja onhan tämä myös komedia. Vitsiä tosiaan tehdään kiusaamisesta, vaikka sitä käsitelläänkin myös vakavasti. Dwayne Johnson on saatu hauskaksi, mutta Kevin Hart ei paljoa naurata. Monet hänen vitseistään koostuvat siitä, että hän on tummaihoinen. "En ole nähnyt sitä elokuvaa, koska olen musta." "Tuntuu siltä kuin olisin musta Will Smith." En tiedä johtuuko se, etten nauranut siitä, etten ymmärtänyt niitä juttuja vai siitä, että ne olivat vain niin huonoja vitsejä. Ja julisteen mukaisesti elokuvassa vitsaillaan siitä, kuinka Johnson on niin iso mies ja kuinka Hart on niin lyhyt. Monet vitseistä ovat viittauksia joihinkin tunnettuihin asioihin, kuten esimerkiksi elokuviin, näyttelijöihin tai sarjoihin. Yhdessä kohtaa Calvin heittää Bobille, että tämä on kuin Herkules. En sitten tiedä viitattiinko tässä siihen, että Dwayne Johnson esitti kyseistä hahmoa elokuvassa Hercules (2014).

Elokuva on kuvattu hyvin ja välillä jopa yllättävänkin hyvin. Alkupuolen toimintakohtauksissa leikkaus on hieman liian nopeaa, mutta muuttuu toimivaksi loppupuolella. Musiikkina kuullaan pääosin elokuvan tunnusmusiikkia, joka on hidasta ja joka soitetaan vain muutamalla nuotilla. Äänitehosteet kuuluivat oikein hyvin, kun äänitasot salissa olivat hieman liian korkealla, mutta toisaalta etenkin aseiden pamaukset kuulostivat hyviltä. Elokuvan on ohjannut Rawson Marshall Thurber, joka on ohjannut mm. komediat Dodgeball: A True Underdog Story (2004) ja We're the Millers (2013). Ohjaustyönä Central Intelligence on hänen neljäs pitkä elokuva.

Yhteenveto: Central Intelligence on kelpo hupia, jonka katsoo ainakin kerran läpi tyytyväisenä ja se viihdyttää lähes koko elokuvan läpi. Siinä on hyvä sanoma, sopiva määrä toimintaa, sekä hyviä, että myös huonoja vitsejä. Dwayne Johnson tekee mielestäni uransa parhaan näyttelijäntyön, mutta Kevin Hart paikoitellen ärsyttää, kun puhuu niin kovaäänisesti. Suosittelen sitä komediaelokuvista pitäville, sekä Dwayne Johnsonin ja Kevin Hartin faneille. Yllättävää kyllä, suosittelisin ennemminkin mennä katsomaan tämän, kuin samana päivänä ensi-illassa olevan The BFG:n (2016) tai eilen ilmestyneen Independence Day: Resurgencen (2016). Jos mietitte kaveriporukan kanssa menevänne katsomaan jonkun komediaelokuvan, Central Intelligence on oiva vaihtoehto. Kyllähän tätä toisenkin osan katsoisi. Lopputekstien aikana nähdään hieman mokaotoksia.

Kirjoittanut: Joonatan, 26.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.aceshowbiz.com
Central Intelligence, 2016, Universal Pictures, New Line Cinema, Bluegrass Films, Principato-Young Entertainment