Shelter (2026) - elokuva-arvostelu

SHELTER

Ohjaus: Ric Roman Waugh

Näyttelijät: Jason Statham, Bodhi Rae Breathnach, Bill Nighy, Naomi Ackie, Daniel Mays, Michael Shaeffer, Bryan Vigier, Celine Buckens ja Harriet Walter

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

Shelter on Jason Stathamin tähdittämä uusi toimintajännäri. Alun perin Baltasar Kormákurin oli tarkoitus ohjata elokuva, mutta hän jättäytyi pois projektista ja hänet korvattiin Ric Roman Waugh'lla. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2025 ja nyt Shelter on saapunut elokuvateattereihin. Itse olen jo alkanut kyllästyä Stathamin lähes identtisiin toimintaleffoihin, mutta kävin silti katsomassa Shelterin heti sen ensi-iltapäivänä isäni kanssa, jonka kanssa olen nyt jo muutamana vuonna käynyt katsomassa kaikki uudet Statham-leffat. 

Salaisen palvelun entisen tehotappajan on suojeltava tyttöä heitä jahtaavilta tahoilta.

Jason Statham nähdään tuttuakin tutummassa roolissaan entisenä palkkatappajana, joka on eläköitynyt viettämään hiljaiseloa, mutta joka joutuu palaamaan vanhoihin hommiinsa, kun häntä ja hänelle tärkeää henkilöä uhataan. Tällä kertaa kyseessä on Michael Mason, entinen MI6:n huippusalaisen ryhmän agentti, joka on viettänyt viime vuodet koiransa kanssa saarella majakanvartijana, ainoana ihmiskontaktinaan saarelle tarvikkeita tuova Jessie-tyttö (Bodhi Rae Breathnach) enonsa (Michael Shaeffer) kanssa. Kun myrsky yllättää ja heidän laivansa uppoaa, vieden enon mukanaan, Jessie päätyy Masonin vastuulle. Ja jostain on pakko tietty tulla pyssytyyppejä heidän peräänsä, koska nämä nyt ovat niitä pakollisia Statham-rainan juttuja. Statham hoitaa roolinsa tuttuun tapaansa yhdellä ilmeellä yrmyillen, vaikka Jessie tuokin pienoista hymynkaretta vähitellen miehen huulille. Breathnach on oiva valinta Jessieksi, jonka elämä mullistuu yhtäkkiä. Stathamin ja Breathnachin välille muodostuva isä-tytärmäinen suhde nostaa muuten täysin yhdentekevää leffaa hitusen korkeammalle tasolle. 

     Elokuvassa nähdään myös Bill Nighy MI6-johtaja Manafortina ja Naomi Ackie tämän assistenttina Robertana, Harriet Walter Ison-Britannian pääministerinä, sekä Bryan Vigier pääkaksikkoa jahtaavana Workmanina (ei pidä sekoittaa Stathamin edelliseen elokuvaan, A Working Maniin (2025)). Sivunäyttelijät ajavat asiansa. Nighy istuu vähemmän yllättäen kieroutuneen MI6-pomon osaan, kun taas Vigier on hyvä fyysinen vastus Stathamille.

Shelter on tosiaan juonellisesti ihan täyttä peruskauraa Stathamilta, minkä luulisi tyydyttävän miehen faneja. Se ei tarjoa mitään yllättävää, mutta pitää sisällään tarpeeksi hyvää, joskin aika jännityksetöntä turpaanvetoa, että itsekin mielsin elokuvan ihan viihdyttäväksi. Kysehän on puhtaasta tusinatoiminnasta, jonka kanssa olisi ihan hyvin voinut odottaa kotikatseluun, mutta on Shelter tusinatoimintaa sieltä paremmasta päästä, lähinnä Masonin ja Jessien välille syntyvän siteen ansiosta.

Elokuvalla kestää aikansa päästä vauhtiin, mutta kun ne pakolliset esittelyt on hoidettu pois alta ja toiminta käynnistyy, on meno ajoittain menevää. Takaa-ajot ja käsirysyt ovat pätevästi hoidettuja, mutta osalle katsojista leffan lähes totaali verettömyys voi tulla pettymyksenä. Itse olin myös kahden vaiheilla, että pidinkö elokuvan haudanvakavasta asenteesta, vai olisiko Shelter kaivannut hieman pilkettä silmäkulmaan? Olin toisaalta tyytyväinen, ettei leffa ole yhtä umpipöhkö ja vaivaannuttavan korni kuin The Beekeeper (2024), mutta lähes täysvaltainen synkistely teki elokuvasta ajoittain jopa raskasta katsottavaa. Niin tai näin, Shelter on huumorittomuudessakin juuri sitä, mitä Stathamilta voi odottaa. Jos miehen leffat kelpaavat, kannattaa tämäkin katsoa. Itse todennäköisesti unohdan Shelterin olemassaolon jo viikon sisällä.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Ric Roman Waugh, joka on aiemminkin tehnyt ihan mukiinmeneviä toimintarainoja. Waugh hoitaa tonttinsa kelpuutettavasti, mutta leffa jää kaipaamaan hieman lisää potkua, särmää, huumoria ja hurmetta. Ward Parryn käsikirjoitus on naurettavan mielikuvitukseton toisinto Statham-leffojen kliseistä, mutta antaa jälleen tarpeeksi hyvät raamit erilaisille toimintakohtauksille. Shelter on myös ihan hyvin kuvattu, joskin leffan alakuloista yleisvirettä ei yhtään auta sen ankean harmaa värimaailma. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja efektit ajavat asiansa. Äänimaailma rymistelee mukavasti, joskin David Buckleyn säveltämät musiikit jäävät vain yhdentekeväksi taustameluksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Shelter, Yhdysvallat, Iso-Britannia, 2026, Black Bear, CineMachine Media Works, Punch Palace Productions, Quebec Film and Television Tax Credit, RVK Studios, Stampede Ventures

Hamnet (2025) - elokuva-arvostelu

HAMNET

Ohjaus: Chloé Zhao

Näyttelijät: Jessie Buckley, Paul Mescal, Emily Watson, Joe Alwyn, Jacobi Jupe, Olivia Lynes, Justine Mitchell, David Wilmot, Bodhi Rae Breathnach, Freya Hannan-Mills, James Skinner, Elliot Baxter, Dainton Anderson, Louisa Harland ja Noah Jupe

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia

Ikäraja: 12

Hamnet perustuu Maggie O'Farrellin samannimiseen kirjaan vuodelta 2020. Jo ennen kirjan julkaisua tuottaja Liza Marshall hankki sen filmatisointioikeudet ja kesäkuussa 2024 kuvaukset käynnistyivät. Hamnet sai maailmanensi-iltansa elokuussa 2025 Telluriden elokuvajuhlilla ja nyt, kahdeksan Oscar-ehdokkuuden (mm. paras elokuva, ohjaus ja naispääosa) siivittämänä elokuva on saapunut Suomen teattereihin. Itse kiinnostuin leffasta, kun näin sen trailerin jonkin toisen elokuvan yhteydessä. Elokuvan kahmimat palkintoehdokkuudet ovat vain kasvattaneet kiinnostustani ja kävinkin odottavaisin mielin katsomassa Hamnetin heti sen ensi-iltapäivänä.

1500-luvun puolivälin Englannissa parantaja Agnes rakastuu näytelmäkirjailija Williamiin. Kun pariskunta kohtaa hirveän tragedian, he käsittelevät suruaan voimakkaan eri tavoin.

Roolityöllään jo Golden Globen voittanut Jessie Buckley nähdään Agnes Hathawayna, pienessä kaupungissa asuvana, monien mielestä varsin outona naisena, joka uskoo erilaisiin metsänhenkiin ja niiden tarjoaviin parantaviin taikoihin. Paul Mescal taas näyttelee muuan William Shakespearea, joka on juuri aloittanut työt paikallisena latinanopettajana, eikä aikaakaan kun hahmot iskevät silmänsä toisiinsa. Buckley on ihan syystä ollut tämän palkintokauden ennakkosuosikki - niin täysillä ja tunteella hän roolistaan suoriutuu. Agnes on erilaisuudessaan tykättävä ja monelle varmasti myös samaistuttava hahmo. William jää tässä tarinassa enemmän sivuhenkilöksi ja pidin siitä, että elokuvalta kesti noin puolitoista tuntia, ennen kuin Shakespeare-nimeä edes lausutaan. Jo tällä tavalla on selvästi haluttu, ettei teatterimaailman tunnetuin kirjoittaja varasta valokeilaa. Mescalkin on oiva osassaan, joskin paljon vetäytyvämpänä persoonana kuin Agnes.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Emily Watson ja David Wilmot Williamin vanhempina Maryna ja Johnina, Justine Mitchell Agnesin äitipuolena Joanina ja Joe Alwyn Agnesin veljenä Bartholomew'na, sekä Bodhi Rae Breathnach, Olivia Lynes ja Jacobi Lupe Agnesin ja Williamin lapsina, Susannana, Judithina ja elokuvan nimikkohahmo Hamnetina. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä rooleissaan, Watsonin vähemmän yllättäen vakuuttaessa toisaalta tiukkana, mutta samalla kuitenkin rakastavana äitinä.

Hamnet osoittautui erittäin mainioksi draamaelokuvaksi ja mielenkiintoiseksi näkemykseksi siitä, miten yksi William Shakespearen tunnetuimmista näytelmistä, Hamlet sai alkunsa. On kiinnostavaa seurata Agnesin ja Williamin rakastumista ja kun heidän perheensä alkaa hissuksiin kasvamaan. Pieni kaupunki tuntuu kuitenkin rajoittavalta Williamin töitä ajatellen ja niinpä mies muuttaa Lontooseen, missä hänelle avautuu uralla isompia mahdollisuuksia, samalla kun Agnes jää pyörittämään lapsiarkea. Puolessa välissä tragedia kuitenkin iskee Shakespearen perheeseen ja loppuleffa onkin niin haikea kuin aika nättikin kuvaus surun käsittelystä eri tavoin.

Vaikka pidin Hamnetista alusta alkaen jo lahjakkaiden näyttelijöiden ansiosta, ei elokuva pitkään tehnyt sitä todellista vaikutusta. Pidin kyllä kaiken aikaa näkemästäni, mutta jokin leffassa jäi itselläni vajaaksi. Kunnes... sen enempää paljastamatta sanon vain, että elokuva on koonnut salakavalasti aikamoista tunnelatausta, jolla isketään katsojaan viimeisen vartin aikana. Finaali liikutti minua yllättävänkin tehokkaasti. Se ei ollut vain surullinen, vaan se oli jollain tavalla puhdistava ja vapauttava. Ympäri salia kuului itkua, kun lopputekstit ilmestyivät ruutuun ja oli lähellä, ettei itselläkin vierähtänyt kyynel poskelle kaiken päätteeksi.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Chloé Zhao, jonka edelliset leffat Nomadland (2020) ja Eternals (2021) jättivät minut hieman kylmäksi. Hamnetissa Zhao kuitenkin teki minuun lopulta vaikutuksen, vaikkei elokuva kokonaisuutena ollutkaan mielestäni niin hieno kuin millaiseksi moni muu sitä ylistää. Zhaon ja Hamnet-kirjan kirjoittaneen Maggie O'Farrellin työstämä käsikirjoitus on mainio ja teksti onnistuu hyppimään varsin sulavasti ajassa useitakin vuosia, ilman että lopputulos tuntuu kiirehdityltä. Leffa on myös todella taitavasti kuvattu ja mukaan on saatu muutamia otoksia, jotka melkeinpä tekisi mieli kehystää seinälle. Lavasteet ovat hienot ja puvustus oivallista. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu Max Richterin nätisti maalailevia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hamnet, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2025, Focus Features, Hera Pictures, Neal Street Productions, Amblin Entertainment, Book of Shadows