Arvostelu: Child's Play (1988)

CHILD'S PLAY

Ohjaus: Tom Holland

Pääosissa: Catherine Hicks, Alex Vincent, Brad Dourif, Chris Sarandon, Dinah Manoff, Tommy Swerdlow, Jack Colvin, Neil Giuntoli, Raymond Oliver ja Alan Wilder

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 27 minuuttia

Ikäraja: 18

Child's Play on Tom Hollandin (ei tosin sen Spider-Man -näyttelijän) ohjaama kauhuelokuva. Leffa lähti liikkeelle käsikirjoittaja Don Mancinin ideasta nimeltä "Blood Buddy", kun hän opiskeli elokuva-alalle Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa. Hän sai idean läpi tuottaja David Kirschnerillä, joka oli myös pohtinut kauhuleffaa tappajanukesta. Metro-Goldwyn-Mayerilla Manchinin teksti kirjoitettiin uusiksi John Lafian ja ohjaaja Hollandin toimesta, kunnes kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 1988. Siitä huolimatta, että ennen elokuvan julkaisua monet pitivät studion tilojen edessä mielenosoitusta, vaatien studiota lopettamaan leffan teon, filmi työstettiin valmiiksi ja Child's Play sai ensi-iltansa marraskuussa 1988. Elokuva oli menestys, josta kriitikotkin pitivät ja vuosien varrella leffa on saanut itselleen kulttiklassikon maineen. Itse näin Child's Playn joitain vuosia sitten Netflixistä ja pidin näkemästäni. Pohdin elokuvan katselua uusiksi ja sen arvostelemista kesällä 2019, kun leffasta tehtiin samanniminen uudelleenfilmatisointi, mutta päätin jättää alkuperäisen myöhemmäksi. Nyt kun tätä leffasarjaa ollaan jatkamassa televisiosarja Chuckyn (2021) muodossa, päätin vihdoin katsoa ja arvostella alkuperäisen Child's Playn... sekä sen jatko-osat.

Pieni Andy-poika saa syntymäpäivälahjakseen pitkään toivomansa Good Guy -nuken nimeltä Chucky. Chuckyn saavuttua taloon pahaenteisiä asioita alkaa kuitenkin tapahtua ja pian käy ilmi, ettei nukke ole niin mukava kuin sen hymyilevä ilme ja lempeä ääni antavat ymmärtää...

Nuori Alex Vincent näyttelee pientä Andy-poikaa, joka saa syntymäpäivänä lahjaksi äidiltään Karenilta (Catherine Hicks) Chucky-nuken, jollaista on toivonut jo kauan. Sekä äitiä esittävä Hicks, että nuori Vincent suoriutuvat todella hyvin rooleistaan. Hicks välittää hienosti äidin voimakasta huolta, kun nukke vaikuttaisi uhkaavan hänen poikansa henkeä. Hicks muuttaa tunnetilaa yhä vain suuremmaksi pakokauhuksi ja katsoja voi tuntea hänen pelkonsa. Vincent on erittäin sympaattinen Andyna, jonka riemu uudesta nukesta hyytyy nopeasti, kun pahoja asioita alkaa tapahtua Chuckyn läsnäollessa. Jos Vincent ei toimisi roolissaan, olisi se jo iso kompastuskivi filmille.

     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Chris Sarandon etsivä Mike Norrisina, joka alkaa tutkia, kun Chuckyn oikut johtavat ensimmäiseen kuolemaan, Dinah Manoff Karenin työkaverina Maggiena, sekä Brad Dourif vankilasta karanneena vaarallisena sarjamurhaaja Charles Lee Rayna. Sivunäyttelijätkin tekevät hyvää työtä. Dourif pääsee paremmin esille puheensa kanssa, esittäen leffassa myös Chucky-nuken ääniroolia.

Sen lisäksi, että nuori Vincent olisi potentiaalisesti voinut pilata leffan, jos ei onnistuisi Andy-pojan roolissa, elokuva kaatuisi täysin, jos tekijät eivät onnistuisi Chucky-nuken kanssa. Onneksi toteutus toimii todella hyvin - yhä tänäkin päivänä! Upean animatroniikan, nukkejen ja lyhytkasvuisten näyttelijöiden avulla luotu Chucky on todella kaamiva kauhuhahmo, jonka pelottavuutta vain lisää se, kuinka viattomasti ja suloisesti nukke hymyilee suuren osan ajasta. Tekijät tekivät ehdottomasti oikean ratkaisun siinä, että suunnilleen ensimmäisen puoliskon ajan Chucky pidetään ihan vain tavallisena nukkena ja nuken liikkumiset nähdään lähinnä yllättävinä ilmestymisinä eri paikkoihin tai nuken näkökulmakuvalla. Toisella puoliskolla Chucky päästetäänkin sitten tosissaan valloilleen, mikä on onneksi yhtä efektiivistä, ja yhä vain häijymmäksi muuttuva nukke tarjoaa todellista karmivuutta. Sanattomien naamiotappajien, kuten Halloween-leffojen (1978-) Michael Myersin tai Perjantai 13. päivä -rainojen (Friday the 13th - 1980-2009) Jason Voorheesin jälkeen rääväsuinen nukke on piristävän erilainen hahmo kauhugenreen ja isoin syy, miksi filmi nousi kauhufanien keskuudessa niin suureen suosioon.

Toinen syy suosioon on, että kauhupuoli on läpikotaisin hyvin rakennettu. Tunnelma lähtee vähitellen kohoamaan ja homma muuttuu kaiken aikaa painostavammaksi. Leffan aikana nähdään joitain todella tiivistunnelmaisia kohtauksia, joissa jännitettä aiheuttaa se, kun katsoja odottaa, milloin Chucky ryhtyy vihdoin liikkumaan ja puhumaan oikein kunnolla. Loppuhuipennus on erinomaisen tiivistunnelmainen ja leffa höynäyttää katsojaansa osuvasti sillä, että kun luulee filmin päättyneen, se pistääkin lisää pökköä pesään ja lähtee ihan uusille kierroksille. Sen lisäksi, että leffa on jännittävä, se osaa myös olla hauska. Tarina murhaavasta nukesta on itsessään niin pöhkö, että homma on pakko hoitaa enemmän tai vähemmän kieli poskessa. Mukana on synkkää huumoria, mutta silti kenties hulvattominta koko leffassa on alun kohtaus, missä Andy yrittää tehdä äidilleen aamiaista.

Ohjaaja Tom Hollandin rakentama tunnelma on todella vangitseva ja samaan aikaan yhä vain jännittävämpi. Alkupäässä leffaa Holland on selvästi ottanut vaikutteita Steven Spielbergin Tappajahaista (Jaws - 1975) ja Ridley Scottin Alien - kahdeksannesta matkustajasta (Alien - 1979) siinä, kuinka paljon hän piilottelee Chuckya. Hollandin ja John Lafian käsikirjoitus Don Mancinin tekstin pohjalta on mainio, vaikkakin on hieman huvittavaa, että erään murhatapauksen jälkeen murha-asunnon asukkaat onnistuisivat muka käskemään tutkivat poliisit pois. Lisäksi vaikka homma toimii jo näin, olisi ollut mielenkiintoista nähdä Mancinin teksti suoraan sovitettuna elokuvaksi, sillä siinä olisi pidetty pitkään salassa, onko murhaaja nukke vai sittenkin Andy-poika itse? Tekniseltä puoleltaankin Child's Play on onnistunut teos, vaikka parit myrskytehosteet ovatkin nähneet parhaat päivänsä. Chucky itse on tosiaan hurjan vaikuttava ilmestys, minkä lisäksi efektitiimi on tehnyt hienoa jälkeä myös mm. parissa räjähdyksessä. Filmi on hyvin kuvattu, napakasti leikattu, sekä taidokkaasti lavastettu ja valaistu. Äänimaailma toimii oivallisesti ja Joe Renzettin säveltämät musiikit lisäävät painostavuutta.

Yhteenveto: Child's Play on mahtava kauhuelokuva, jonka tappajanukke Chucky on täysin ymmärrettävästi noussut yhdeksi genren suurimmista ikoneista. Brad Dourif on loistovalinta Chuckyn ääneksi ja hahmo on synkästi vekkulimainen tapaus, joka tarjoaa niin nauruja kuin aitoa hyytävyyttä. Chuckyn hienoutta vain lisää nuken upea toteutus eri tekniikoita hyödyntäen. Nukke näyttää yhä yli 30 vuotta myöhemmin vakuuttavalta. Dourifin lisäksi muutkin näyttelijät tekevät hyvää työtä, erityisesti nuori ja sympaattinen Alex Vincent ja kauhisteleva Catherine Hicks. Päähenkilöt toimivat oivallisesti ja heidän puolesta jännittää yhä vain enemmän filmin kulkiessa eteenpäin ja Chuckyn näyttäessä todellista luonnettaan. Ensimmäinen puolisko elokuvasta on erityisen jännittävä, katsojan kauhulla odotellessa, milloin alkaa tapahtumaan. Toinen puolisko on enemmän menoa ja meininkiä, mutta elokuva onnistuu silti pysymään tiivistunnelmaisena, tarjoten yhä vain intensiivisemmäksi muuttuvan loppuhuipennuksen. Kaikin puolin Child's Play on klassikkoasemansa kauhugenressä ansainnut ja kuuluu edelleen lajityypin kärkiteoksiin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.5.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Child's Play, 1988, United Artists

Arvostelu: Painajainen ennen joulua (The Nightmare Before Christmas - 1993)

PAINAJAINEN ENNEN JOULUA

THE NIGHTMARE BEFORE CHRISTMAS

Ohjaus: Henry Selick
Pääosissa: Chris Sarandon, Danny Elfman, Catherine O'Hara, William Hickey, Glenn Shadix, Edward Ivory ja Ken Page
Genre: jouluelokuva, animaatio, musikaali, kauhu
Kesto: 1 tunti 16 minuuttia
Ikäraja: 12

Joulu lähestyy ja näin aatonaatoksi keksin tehdä arvostelun elokuvalle, jonka nimi yksinään voisi viitata aikaan juuri ennen jouluaattoa: The Nightmare Before Christmas, eli suomalaisittain Painajainen ennen joulua. Näin elokuvan ensimmäisen kerran jo mitä luultavimmin ennen kuin edes aloitin koulun, eli yli kymmenen vuotta sitten. Painajainen ennen joulua on yksi ainoista jouluelokuvista, jotka olen katsonut lähes joka jouluna ja silti se jaksaa yhä vain riemastuttaa.

Jack-luuranko on Halloween-kaupungin isoin tähti, mutta hän on kyllästynyt jatkuvaan säikyttelyyn. Eräänä päivänä Jack eksyy Joulukaupunkiin, minkä erilaisuus kiehtoo häntä suuresti, jolloin hän päättää toteuttaa oman joulunsa karmiville kyläläisilleen.

Chris Sarandon ääninäyttelee Jack Skellingtonia, joka on elävä luuranko ja Halloweenkaupungin kuningas. Jack on kaupunkilaisten idoli ja he tekisivät vaikka mitä hänen eteensä. Joka vuosi Jack esiintyy halloweenjuhlassa kurpitsakuninkaana ja vaikka hän on suosittu, Jack kokee, että hänen elämästään puuttuu paljon. Hän ei varmasti olisi arvannut, että joulu on se, mikä tekisi hänestä kokonaisemman. Hahmo on hyvin mietitty ja onkin hienoa, että joulusta tulee niin paha pakkomielle hänelle, ettei hän yhtään mieti jonkin voivan mennä pieleen. Välillä hahmo on hauska, välillä jopa suloinen ja välillä karmiva. Jackin hihitysnauru on aivan loistava! Sarandonin ääni sopii hyvin Jackille. Kun Jack laulaa, hahmon äänenä kuullaan säveltäjä Danny Elfman. Jackilla on koira - tai no koiran haamu - nimeltä Zero.

Catherine O'Hara esittää Sallya, Frankensteinin hirviön kaltaista naista, joka on kasattu kuolleiden ruumiinosista. Sally on ihastunut Jackiin ja seuraileekin tätä usein. Hänen ongelmanaan on hänet kasannut, pyörätuolissa kulkeva, ilkeä tohtori Finkelstein (William Hickey), joka ei aio antaa Sallylle vapautta, jonka Sally haluaisi. Sally yrittää jatkuvasti myrkyttää tohtori Finkelsteinin, jotta voisi karata, mutta yritykset tuntuvat joka kerran epäonnistuvan jollain lailla. Onkin outoa, miksi tohtori Finkelstein edelleen luottaa Sallyyn. Sekä O'Hara että Hickey suoriutuvat rooleistaan mainiosti.
     Halloweenkaupungin pormestari (Glenn Shadix) on jokseenkin säälittävä tapaus, joka yrittää esittää tärkeää herraa, mutta joka ei mitenkään pärjäisi ilman Jackia. Hahmo on hyvä viittaus siihen, miten johtajahahmot yleensä tarvitsevat tuen taustalleen, sekä johtajien kaksinaamaisuuteen ja pormestarilla onkin kirjaimellisesti kaksi naamaa, joista toinen on aina vuoronperään takaraivona. Shadixin roolisuoritus on parhaimmillaan pormestarin valitellessa. Elokuvassa kuullaan myös Edward Ivory joulupukkina ja Ken Page pahana Oogie Boogiena. Halloweenkaupungissa esiintyy edellä mainittujen lisäksi vampyyreita, ihmissusia, noitia, kummituksia, luurankoja, mörköjä, sekä kaikenlaisia muitakin hirviöitä.

Yksi ensimmäisistä kysymyksistä, mikä elokuvasta tulee varmasti mieleen, on: "onko tämä halloween- vai jouluelokuva?" Painajainen ennen joulua tapahtuu pääasiassa synkässä Halloween-kaupungissa, mutta koska jouluteema on vahvasti läsnä, katsojalle voi olla vaikea yhdistää elokuvaa vain toiseen juhlista. Aiemmin mielsin tämän jouluelokuvaksi, sillä se on näytetty televisiosta useana jouluna, mutta nykyään minusta tuntuu, että se kuuluu katsoa halloweenin ja joulun välissä, kun kaiverretut kurpitsat ja hämähäkin seitit vaihdetaan joulukuuseen ja ovikranssiin. On toki myös mahdollista katsoa elokuva sekä halloweenina että jouluna! Halloween- ja jouluteema kulkevat täydellisesti käsi kädessä, eivätkä häiritse toisiaan kertaakaan elokuvan aikana. Teemojen yhdistelmä on tehty todella hienosti ja ne luovat erittäin omaperäisen ja äärimmäisen kiehtovan kertomuksen. On äärimmäisen kiinnostavaa seurata, kuinka Halloween-kaupungin monsterit, kummitukset ja noidat yrittävät luoda omaa jouluaan ja on hauska nähdä, miten he näkevät joulun. Aika vahvaa kulttuurin varastamista, sanoisin...

Painajainen ennen joulua on toteutettu nukkeanimaationa ja täytyy sanoa, että vielä kolmentoista vuodenkin jälkeen animointi näyttää upealta. Välillä pitää jopa hämmästellä, miten jotkut asiat on tehty. Vaikka kyseessä on animaatio, perheen pienimmille en tätä suosittelisi. Painajainen ennen joulua voi nimittäin olla lapsien mielestä todella karmiva, sillä jotkut kohdat näyttävät omastakin mielestäni hieman epämiellyttäviltä ja ahdistavilta, vaikka olen nähnyt paljon pahempaakin. Leffan voi tavallaan mieltää lasten kauhuelokuvaksi, joka voi olla hurja, mutta josta löytyy asioita, joista lapset voivat helposti innostua. Suosittelenkin näyttämään tämän, kun tiedätte lapsen olevan valmis hieman rankempiin elokuviin. Karmivuutta on pehmentämässä oivallisen nokkelaa huumoria, sekä kauniita hetkiä ja kuvia, ja haikeaa surullisuutta. Ihanaa joulun lämpöä löytyy joistain kohtauksista. Elokuvassa on myös hienoa pohdiskelua siitä, miten liiallinen innostus voi koitua tuhoksi ja kuinka itse voi rikkoa sen, mitä arvostaa ja rakastaa.

Painajainen ennen joulua on musikaali, joten siinä lauletaan paljon. Musikaalit eivät yleisesti kuulu suosikkeihini, mutta tässä leffassa kaikki laulut toimivat, joten valituksen aihetta ei löydy. Pari kappaletta ovat hieman heikompia, mutta ne voi katsoa sormien läpi, sillä avauskappale This is Halloween ja Joulukaupungin löytämiskipale What's This? ovat todella mainioita ja voin vannoa, että toinen niistä jää loppupäiväksi soimaan päässä. Itselläni kummatkin soivat vuorotellen vielä seuraavana päivänä. Myös Oogie Boogie's Song ja Town Meeting Song ovat todella hyviä, ja soundtrack on yleisesti erinomainen. Sävellyksistä vastaa Danny Elfman, joka on tehnyt huikeaa työtä musiikkien kanssa.

Vaikka useimmat niin luulevat ja julisteissa lukee "Tim Burtonin Painajainen ennen joulua", elokuvaa ei ole ohjannut Tim Burton vaan Henry Selick. Burton kirjoitti vuonna 1982 runon, johon elokuva perustuu, joten sen takia julisteissa lukee hänen nimensä. Burton on myös toiminut tuottajana elokuvassa. Ei ole kuitenkaan mikään ihme, että monet luulevat kyseessä olevan hänen elokuvansa, sillä Painajainen ennen joulua on niin Tim Burtonia kuin vain voi olla. Ensinnäkin elokuva on juurikin nukkeanimaatio, eikä piirretty tai tietokoneella toteutettu. Sen lisäksi Halloweenkaupungissa on samaa synkkyyttä kuin Burtonin elokuvissa yleensä, joka on tietysti taidokkaassa kontrastissa värikkään Joulukaupungin kanssa. Hahmojen ja paikkojen ulkoasut ovat kuin suoraan Burtonin käden jälkeä. Vielä kun yhdistää juttuun mukaan Danny Elfmanin musiikit, niin elokuva on kuin ehtaa Burtonia. Elokuva on kuvattu ja leikattu hyvin. Äänitehosteilla on tuotu toimivasti lisäystä mukaan.

Blu-rayn kuvanlaatu on oikein mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on kuusiosainen The Making of Tim Burton's The Nightmare Before Christmas, lyhytelokuvat Vincent ja Frankenweenie, poistettuja kohtauksia, esittelyjä elokuvan maailmoista, mainoksia, sekä Jackin Haunted Mansion Holiday Tour, jossa esitellään Disneylandissa sijaitsevaa, elokuvaan perustuvaa kauhutaloa. Mukana on myös Tim Burtonin alkuperäinen The Nightmare Before Christmas -runo legendaarisen Christopher Leen lukemana.

Yhteenveto: Painajainen ennen joulua on erinomainen elokuva halloweenin ja joulun väliselle ajalle. Sen kaksi erilaista teemaa toimivat täydellisesti yhdessä. Kaiken synkkyyden keskellä kyseessä on jopa hyvinkin kaunis elokuva. Jack Skellington on mahtavasti mietitty päähenkilö. Nukkeanimaatio on huikean upeasti toteutettu. Danny Elfmanin säveltämät musiikit ovat erittäin hyviä ja musikaaliosuudet toimivat loistavasti. Luultavasti joko This is Halloween tai What's This? tulee soimaan elokuvan jälkeen päässä. Aion ehdottomasti katsoa tämän vielä monen monta kertaa uudestaan, ehkä jopa joka vuonna ennen joulua tästä lähtien. Suosittelen kaikkia katsomaan tämän leffan. Perheen pienimmille se on luultavasti liian pelottava, joten kannattaa odottaa, että he ovat valmiita hieman karmivampaan materiaaliin. Se on samalla sekä joulu- että halloweenelokuva, jolloin se poikkeaa hyvin muista halloween- ja jouluelokuvista ja luo uniikin kokemuksen, mistä kaikki voivat nauttia. Painajainen ennen joulua kuuluu ehdottomasti joulusuosikkeihini.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.11.2016 - Muokattu 12.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.vaultcraft.net
The Nightmare Before Christmas, 1993, Touchstone Pictures, Skellington Productions Inc., Tim Burton Productions, Walt Disney Pictures