Arvostelu: Bambi (1942)

BAMBI (1942)

Ohjaus: David Hand, James Algar, Samuel Armstrong, Graham Heid, Bill Roberts, Paul Satterfield ja Norman Wright
Pääosissa: Donnie Dunagan, Paula Winslove, Peter Behn, Stan Alexander, Will Wright, Cammie King Conlon, Hardie Albright, Sam Edwards, Sterling Holloway, Ann Gillis ja Fred Shields
Genre: animaatio, lastenelokuva, draama
Kesto: 1 tunti 10 minuuttia
Ikäraja: 7

Bambi on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan viides osa. Elokuva perustuu Felix Saltenin kirjaan "Bambi: Eine Lebensgeschichte aus dem Walde" (1923). Bambin oli tarkoitus olla Walt Disneyn toinen koko illan animaatioelokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä -leffan (1937) jälkeen, mutta animointivaikeuksien takia elokuvan tekoa pitkitettiin. Lopulta elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1942, muttei menestynyt kovin kummoisesti. Sitä myös kritisoitiin teemojensa ja metsästäjähahmojensa takia. Kuitenkin, kun elokuva julkaistiin uudestaan teattereissa vuosien varrella, se tienasi rahansa mojovasti takaisin ja muuttui klassikoksi. Itse näin Bambin lapsena ja muistaakseni pidin siitä. Katsoin sen 2010-luvun alussa uudestaan, mutta se ei tehnyt enää yhtä suurta vaikutusta. Ostaessani Disney-klassikoita Blu-raylle, olin ostanut jo toista kymmentä elokuvaa, ennen kuin ostin Bambin. Katsoin kuitenkin elokuvan vasta vuoden 2017 alussa, kun päätin arvostella lähes kaikki Disney-klassikot alkuvuodella 2018.

Tarina valkohäntäpeura Bambista, joka kasvaa hämmästelevästä pienokaisesta uudeksi metsän ruhtinaaksi.

Etenkin elokuvan alkupuolella Bambi on suloinen tapaus. Vauva-Bambi on vielä todella ujo, mutta muutaman kuukauden vanhempana hänestä tulee utelias ja hän haluaa tietää enemmän metsästä. Alkupuoliskolla hahmo on myös mielenkiintoisempi, sillä katsojille esitellään elokuvan maailma Bambin näkökulmasta. Aikuinen Bambi ei ole enää yhtä kiinnostava, sillä hänestä on tullut jotenkin... tavallinen. Hänessä ei ole lapsuuden intoa ja ainoa, mikä hänestä tekee kiinnostavan, on hänen ihastumisensa lapsuudenystäväänsä Falineen (Cammie King Conlon, Ann Gillis). Bambilla on neljä ääninäyttelijää: Bobby Stewart on Bambi vauvana, Donnie Dunagan on Bambi nuorena, Hardie Albright on Bambi aikuisena ja John Sutherland on Bambi leffan lopussa.
     Bambin äiti (Paula Winslove) on erittäin huolehtivainen ja rakastava. Hän pitää poikansa turvassa, mutta rohkaisee häntä myös lähtemään seikkailulle. Kovin paljoa ei äiti pääse elokuvassa esille, mutta hänestä huokuu silti lämpöä ja turvallisuutta, jolloin hänestä pitää helposti, toisin kuin Bambin isästä, metsän ruhtinaasta (Fred Shields), joka on todella etäinen ja kylmältä tuntuva hahmo. Metsän ruhtinaasta on todella vaikea pitää, sillä hän ei näytä tunteitaan, eikä ole kovin kummoinen isähahmo, sillä hän ei oikeastaan ole tekemisissä Bambin kanssa.
     Monien suosikiksi nousee helposti kaniini Rumpali (Peter Behn, Sam Edwards), joka tykkää rummuttaa koivillaan maata. Siitä hän on saanut nimensäkin. Rumpali on mitä luultavimmin minunkin lempihahmoni Bambista. Hän on innokas ja puhelias, minkä lisäksi hän auttaa Bambia tutustumaan maailmaan. Toisin kuin Bambin äiti, Rumpalin äiti (Margaret Lee) on tiukka ja yrittää pitää poikansa kurissa. Rumpali pysyy silti innokkaana, eikä anna äitinsä latistaa hänen haluaan seikkailla.
     Bambi ja Rumpali ystävystyvät Kukka-nimisen haisunäädän (Stan Alexander, Sterling Holloway) kanssa. Oikeasti "Kukka"-nimi tulee siitä, että Bambi luulee haisunäätää aluksi kukaksi. Hauskaa on, että vaikka ystävykset viettävät aikaa yhdessä, ei Bambi eikä Rumpali koskaan kysy Kukan oikeaa nimeä. Kukka on ujo, ja hänen eleidensä ja ulkonäkönsä takia häntä voi helposti luulla tytöksi.
     Elokuvassa nähdään myös vanha Pöllövaari (Will Wright), joka ei siedä nuorten metelöintiä, mutta on silti onnellinen monista näkemistään asioista.

Elokuva alkaa Bambin syntymisellä. Metsän ruhtinaan poika kun on, Bambi on metsän prinssi ja hänen kohtalonsa on nousta seuraavaksi ruhtinaaksi. Alkuosuus on lähinnä hahmojen ja metsän esittelyä. Paikoitellen tuntuu hieman siltä, ettei elokuvassa ole selkeää juonta. Bambia opetetaan varomaan ihmisiä, eli metsästäjiä, mutta ihmishahmot eivät kuitenkaan sinänsä ole pahiksia, vaikka aiheuttavat ongelmia leffan loppupuolella. Hauska asia on, että Bambissa ei näy yhtä ainoaa ihmishahmoa, mikä tekee siitä ensimmäisen Disney-elokuvan, jossa esiintyy pelkkiä eläimiä. Elokuvan tarina onkin vain sitä, että Bambi kasvaa metsässä ja näytetään, mitä hänelle tapahtuu. Kyseessä ei siis ole seikkailuelokuva, vaan lasten draamatarina. Bambi ihmettelee eri vuodenaikoja, etenkin lumista talvea. Kohtaus, jossa Rumpali yrittää saada Bambia kulkemaan jäällä liukastumatta, on mielestäni elokuvan paras.

Paikoitellen Bambi on hieman tylsä, sillä se ei tunnu johtavan mihinkään. Se myös kärsii samasta ongelmasta kuin esimerkiksi edeltäjänsä Dumbo (1941), jossa loppuratkaisu kiirehti turhan nopeasti. Loppupuolelle on luotu vähän jännitystä, kun metsästäjät saapuvat koirineen ja syttyy metsäpalo, mutta kaikki tuntuu kulkevan liian nopeasti verrattuna paljon rauhallisempaan alkuun. Tämän takia sen rytmitys ei ole kovin kummoinen. Lapsille se voi olla paikoitellen puuduttava, mutta onneksi mukana on söpöjä eläinhahmoja, joita seuraa mielellään. Bambi osaa olla myös koskettava, vaikka sitä teemaa olisi voinut jatkaa hieman kauemmin, sillä surullinen osio tuntuu katkeavan kuin seinään. Siinä on joitain hauskoja kohtia ja aikuiskatsojia naurattaa varmasti kevätosio, kun lievästi viitataan eläinten kiima-aikaan. Kokonaisuutena Bambi on ihan kiva, mutta hieman tylsä elokuva, jota ei kovin usein jaksaisi katsoa ja se jää edeltäjiensä jalkoihin. Bambi ei ole musikaali, kuten edeltäjänsä (lukuunottamatta täysin musiikkiin pohjautuvaa Fantasiaa - 1940). Mukana on kyllä lauluja, mutta hahmot eivät niitä esitä. Laulut soivat kohtausten taustalla sen sijaan, että hahmot itse näyttäisivät lauluillaan tunteensa.

Elokuva on animoitu taidokkaasti. Eläinhahmot liikkuvat luonnollisen näköisesti ja ovat selkeästi Disneyn tyylisiä. Taustat ovat erittäin maalauksellisia. Kun hahmoja seuraa katsellaan, niin taustat näyttävät toimivan, mutta kun keskittyy vain taustoihin, niin ne näyttävät lähinnä suttuiselta värimössöltä. Bambin pääohjaajana toimii David Hand, joka toimi samassa roolissa myös Disneyn ensimmäisessä teoksessa Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Erillisiä kohtauksia ovat ohjanneet James Algar, Samuel Armstrong, Graham Heid, Bill Roberts, Paul Satterfield ja Norman Wright. Säveltäjä Frank Churchill on tehnyt hyvää työtä tuodessaan lisätunnelmaa musiikin kautta.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on "Disney's Big Book of Knowledge: Bambi Edition", joka sisältää pelejä ja tietoiskuja, "Backstage Disney", josta löytyy poistettuja kohtauksia ja lauluja, sekä "Bambi: Inside Walt's Story Meetingsin", jossa voi katsoa elokuvan tarinapalaverin kanssa, "Classic DVD Bonus Features", jossa on leffan traileri, lisää poistettuja kohtauksia, lyhytelokuva, sekä elokuvan teosta kertova, lähes tunnin kestävä "The Making of Bambi: A Prince is Born".

Yhteenveto: Bambi on ihan kiva elokuva, mutta jää edeltäjiensä jalkoihin. Bambi on suloinen hahmo lapsena, mutta muuttuu tylsäksi aikuistuessaan. Leffasta löytyy muitakin tylsiä osuuksia. Loppupuolelta löytyy jännitystä, mutta loppu tuntuu kiirehtivän hieman liikaa verrattuna alkuun, joka kulkee hitaammin eteenpäin. Surullisuutta on mukana, kuten myös pienesti huumoria. Paras kohtaus on, kun Rumpali ja Bambi yrittävät "luistella" jäätyneellä järvellä. Mielestäni on hyvä ratkaisu, ettei näkyvissä ole ainuttakaan ihmishahmoa, eikä Bambi ole musikaali, vaikka siinä onkin lauluja. Maalaukselliset taustat tavallaan toimivat, mutta kun keskittyy vain niihin, niin kuva näyttää oudolta mössöltä. Kyseessä ei ole kovin kummoinen teos, mutta lapsille Bambi voi toimia söpöjen eläinhahmojensa takia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Bambi, 1942, Walt Disney Productions

Arvostelu: Fantasia (1940)

FANTASIA (1940)

Ohjaus: James Algar, Samuel Armstrong, Ford Beebe Jr., Norman Ferguson, David Hand, Jim Handley, T. Hee, Wilfred Jackson, Hamilton Luske, Bill Roberts, Paul Satterfield ja Ben Sharpsteen
Genre: musiikki
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 7

Fantasia on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan kolmas osa. Elokuvan teko lähti liikkeelle siitä, kun herra Disney koki, että yhtiön isoin tähti Mikki Hiiri oli menettämässä suosiotaan, jolloin hänet täytyi saada mukaan johonkin isoon tuotantoon. Hahmo päätettiin yhdistää Johann Wolfgang von Goethen runoon perustuvaan animaatioon "The Sorcerer's Apprentice", johon yhdistettiin myös klassista musiikkia. Animaation kustannukset olivat kuitenkin niin suuret, ettei yhtiö uskonut sen tekevän voittoa. He keksivätkin, että pätkän voi yhdistää isompaan kokonaisuuteen, jolloin yhtiö alkoi työstämään pitkää konserttielokuvaa. Leffaa tehtiin aluksi nimillä "The Concert Feature" ja "Musical Feature", kunnes se nimettiin lopullisesti Fantasiaksi. Elokuvasta tuli kuitenkin yli kaksi tuntia pitkä, jolloin uskottiin, ettei sitä kannata laittaa sellaisenaan teattereihin, joten yhtiö kiersi ympäri Yhdysvaltoja ja pysähtyi eri kaupunkeihin näyttämään sitä vain pariin otteeseen. Leffa ei vielä ensimmäisellä tai muutamalla muullakaan kierroksellaan tienannut budjettiaan takaisin, joten Disney piti sitä vuosia floppina. Vasta 29 vuotta ilmestymisen jälkeen se alkoi tehdä voittoa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, ettei sitä olisi arvostettu jo aikoinaan. Fantasiaa ylistettiin, kun se ilmestyi ja nykypäivänä sitä pidetään yhtenä Disneyn suurimpana klassikkona. Itse näin elokuvan ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten ja vaikka tavallaan se oli mielestäni hieno, oli se mielestäni myös liian pitkä. En olekaan katsonut sitä uudestaan, enkä vieläkään omista sitä. Kun vuoden 2017 alussa päätin arvostella noin puolet Walt Disneyn klassikoista ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, tiesin että olisi jälleen aika katsoa Fantasia. Mietin kuitenkin pitkään, arvostelisinko leffaa sittenkään, sillä siinä ei ole kunnon tarinaa, mutta lopulta mietin, etten voi vain hypätä yhden klassikkosarjan osan yli. Niinpä lainasin elokuvan isoäidiltäni ja katsoin sen kesän 2017 lopussa.

Fantasiassa ei ole tarinaa tai juonta, vaan se todella on "Concert Feature", eli konserttielokuva. Teos alkaakin sillä, kun Philadelphina sinfoniaorkesteri saapuu lavalle ja testailee soittimiaan. Deems Taylor tulee esittelemään filmin ja kapellimestari Leopold Stokowski nousee korokkeelle. Elokuva lähtee käyntiin Johann Sebastian Bachin säveltämällä "Toccata and Fugue in D minorilla", jonka aikana nähdään aluksi sinfoniaorkesterin soittoa, joka siirtyy abstrakteihin kuviin, joita animaattoreille on tullut mieleen, kun he ovat kuulleet sävelet. Heti ensimmäisen osion aikana voi nähdä ja kokea, kuinka leffassa musiikki ja animaatio kulkevat upeasti käsi kädessä. Tämän jälkeen siirrytään selkeämpiin kuviin, kun keijut, sienet, kalat sun muut eliöt tanssahtelevat Pjotr Tšaikovskin säveltämän "The Nutcracker" -baletin tahdissa. Jos alkuosio oli todella hienosti toteutettu, on tämä toinen osio aivan upea mestarillisen musiikin ja kiehtovien kuvien ansiosta. Tämän aikana mietin, kävikö edellisellä katselukerralla vain niin, että olin liian nuori ymmärtämään teoksen hienoutta, sillä olin todella vaikuttunut näkemästäni.

Kolmantena osiona on tiedossa se, mistä koko elokuva lähti liikkeelle, eli "The Sorcerer's Apprentice", jossa Mikki Hiiri toimii mahtavan velhon apulaisena ja eräänä päivänä haluaa itsekin kokeilla taikomista. Osio on ensimmäinen, jossa on selvä tarina, jolla on alku, käännekohta ja loppu. Se on myös todella mainio ja siitä löytyy hieman huumoriakin. Valitettavasti sen jälkeen filmin taso laskee huomattavasti. Neljäntenä näytetään elämän synty ja evoluution kehittyminen, jonka huipennuksessa dinosaurukset tallustavat maan päällä, samalla kun Igor Stravinskyn säveltämä "The Rite of Spring" soi taustalla. Vaikka kuinka innostunkin dinoista, ei tämä osio saa minussa aikaan toivomaani reaktiota ja se on itse asiassa todella pitkäveteinen; jopa heikoin osuus koko teoksessa. Sen jälkeinenkään osio, eli Kreikan mytologian olentojen, kuten faunien ja kentaurien juhla ei nappaa katsojaansa mukaan, vaikka taustalla soikin Ludwig van Beethovenin kuudes sinfonia. Näitä kahta heikompaa teosta yhdistää se, etteivät musiikki ja kuva kulje enää yhtä tiukasti yhdessä, vaan musiikit vain esiintyvät taustalla.

Onneksi meininki muuttuu hauskemmaksi, kun alkaa "Dance of the Hours" Amilcare Ponchiellin oopperasta "La Gioconda", jonka aikana strutsit, elefantit ja virtahevot tanssahtelevat huvittavan näköisinä balettia. Tässä kohtaa leffa saa taas kiinni katsojastaan ja pitää otteensa myös loppuhuipennuksen aikana, jossa tunnelma synkkenee, kun itse paholainen kutsuu armeijansa tanssimaan, samalla kun taustalla jylisee eeppinen Modest Musorgskin "Night on Bald Mountain". Tämä kohta saattaa olla hieman liian hurja lapsille, joten on onni, että filmi päättyy onnelliseen tunnelmaan Franz Schubertin "Ave Marian" kera. Huipennus on upea kokemus ja pelastaakin kokonaisuutta, joka alkoi tuntua todella venytetyltä.

Fantasia on liian pitkä elokuva. Jotkut varmasti haluaisivat sen kestävän kauemminkin, mutta kahden tunnin kestollaan se on mielestäni ihan liian pitkä. "The Sorcerer's Apprenticen" jälkeen jokainen osio tuntuu enemmän tai vähemmän venytetyltä, jolloin ajatukset alkavat voimakkaasti harhailla kaikkeen muuhun, eikä enää täysillä sisäistä näkemäänsä. Kokonaisuus olisi paljon voimakkaampi, jos siitä poistaisi kokonaan dinosaurus- ja Kreikan mytologia -osuudet. Niissä animointitasokaan ei ole erityisen hyvää. Muuten piirrosjälki on suurimmaksi osaksi erittäin mainiota ja toimii todella hienosti musiikin kanssa, jolloin filmi on jopa huikea kokemus. Ensimmäisen osion aikana nähtävät kuvat soittavasta orkesterista ovat myös näyttäviä ja niissä on hyödynnetty taitavasti varjoja, siluetteja ja värejä. Jokaisen osion välissä nähtävät lyhyet pätkät orkesterista ovat tärkeitä hengähdystaukoja, jotta voi valmistautua seuraavaan kokemukseen, jonka Deems Taylor joka kerta esittelee. Leffaa pidentää turhaan myös väliaika, joka ei kuitenkaan onneksi kestä viittätoista minuuttia, vaikka Taylor niin sanookin.

Yhteenveto: Fantasia voisi olla upea kokemus, jos siitä poistaisi kokonaan tylsän evoluutio-osuuden, sekä kehnosti animoidun Kreikan mytologiapätkän, jossa Beethovenin hieno musiikki menee hukkaan. Ensimmäinen osio imaisee vaikuttavasti mukaansa ja toinen osio, jota "The Nutcracker" säestää, on mielestäni upeinta koko filmissä. Myös "The Sorcerer's Apprentice" on tietysti hieno. Onkin harmi, että loistava taso laskee niin huomattavasti. Onneksi tanssivat strutsit ja norsut nostavat laatua huumorillaan ja loppuhuipennus on karmivan pysäyttävä, jolloin kokonaisuudesta jää lopuksi hyvä tunne. Musiikki ja animaatio yhdistyvät pääasiassa nerokkaan mestarillisesti toisiinsa, minkä lisäksi alussa nähdään myös taidokasta kuvausta ja valaisua. Vaikka Fantasiassa nähdäänkin lähinnä animaatiota, se ei ole lastenelokuva. En nimittäin usko, että kovin moni muksu jaksaisi keskittyä kahden tunnin filmiin, jossa ei ole kunnon juonta. Jos leffa pitää lapselle näyttää, niin suosittelen tekemään sen osio kerrallaan. Suosittelen myös hyödyntämään väliajan pistämällä teoksen pauselle vartiksi ja pohdiskelemalla näkemäänne. Vaikka kokonaisuus ei ole niin upea kuin se voisi tiivistämisen avulla olla, on Fantasia silti niitä filmejä, jotka kannattaa ainakin kerran katsoa, varsinkin jos fanitatte Walt Disneyä tai elokuvia ylipäätään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.8.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Fantasia, 1940, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Lumikki ja seitsemän kääpiötä (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937)

LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ

SNOW WHITE AND THE SEVEN DWARFS

Ohjaus: David Hand, William Cottrell, Wilfred Jackson, Larry Morey, Perce Pearce ja Ben Sharpsteen
Pääosissa: Adriana Caselotti, Lucille La Verne, Roy Atwell, Pinto Colvig, Billy Gilbert, Scotty Mattraw, Otis Harlan, Stuart Buchanan ja Moroni Olsen
Genre: animaatio, seikkailu, fantasia, musikaali, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 23 minuuttia
Ikäraja: 7

"Kerro, kerro, kuvastin, ken on maassa kaunehin?"

Snow White and the Seven Dwarfs, eli suomalaisittain Lumikki ja seitsemän kääpiötä on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan ensimmäinen osa. Elokuva perustuu Grimmin veljesten satuun "Lumikki"("Schneewittchen" - 1812). Kyseessä on yksi ensimmäisistä koko illan animaatioelokuvista, joten historiallisesti Lumikki ja seitsemän kääpiötä on erittäin tärkeä teos. Ilman sitä ei olisi nykyisiä Walt Disneyn tai Pixarin tai DreamWorksin elokuvia. Elokuva oli ilmestyessään jättimäinen hitti ja sitä seurasikin satoja animaatioelokuvia. Leffa voitti kunniapalkinnon Oscar-gaalassa 1939, sillä se oli niin mullistava elokuva. Itse tiesin tarinan, mutten muista, että olisin nähnyt elokuvaa lapsena. Jos näin tosiaan on, näin Lumikki ja seitsemän kääpiötä vasta keväällä 2014. Kun ostin Disney-elokuvia Blu-raylle, Lumikki ja seitsemän kääpiötä tuli tietenkin ostettua ensimmäisten joukossa, sillä se on klassikkosarjan aloittajana merkittävä leffa. Vuoden 2017 alussa tein päätöksen, että arvostelen lähes kaikki Walt Disneyn animaatioklassikot tästä Bernard ja Bianca Australiassa -leffaan (The Rescuers Down Under - 1990) asti ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, sillä olen armeijassa silloin, enkä ehdi kirjoittamaan. Näitä arvosteluja tulee yksi per viikko aina keskiviikkoisin heinäkuun alkuun saakka. Toivon, että pidätte näistä arvosteluista ja koette kanssani Disneyn magiaa. Tämä oli toinen kerta, kun näin Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan.

Paha kuningatar haluaa olla kaikkein kaunein koko maailmassa ja kun hänen tytärpuolensa Lumikki paljastuukin kaikista kauneimmaksi, kuningatar käskee metsästäjän viemään Lumikin metsään ja tappamaan hänet. Metsästäjä ei kuitenkaan pysty tähän, jolloin Lumikki karkaa ja päätyy asumaan seitsemän kääpiön kanssa metsän keskelle.

Lumikki (Adriana Caselotti) ei kuulu suosikkeihini Disney-prinsessoista, sillä hän ei ole hahmona kovin kummoinen. Hänestä on tehty stereotyyppinen nainen, joka on äidillisen hellä, mutta myös tiukka ja rakastaa siivoamista. Vaikka Lumikki onkin tarinan päähenkilö, hän tuntuu oudon etäiseltä, jolloin hänestä on jokseenkin vaikea pitää. Hahmosta saa pääasiassa selville vain, että hän on muka niin kaunis, että kaikki ihastuvat häneen heti - jopa metsän eläimet, jotka auttavat Lumikkia siivoiluissa. Tavallaan kyseessä on aika tylsä hahmo, jonka hauskin puoli on se, miten hän juoksee dramaattisesti kädet levällään. Caselottin ääni on ärsyttävän korkea ja etenkin lauluosuuksissa hänen ulinaansa on vaikea kuunnella.
     Elokuva pahis on tosiaan Lumikin äitipuoli, eli kuningatar (Lucille La Verne), joka haluaa olla kaikista kaunein, eikä hyväksy sitä, jos joku toinen on. Kuningatar on valmis tappamaan, jotta pysyisi kaikkein kauneimpana. Omasta mielestäni kyseessä ei ole kovin kummoisen näköinen ilmestys ja ottaen huomioon, ettei leffassa esiinny muita naishahmoja kuin kuningatar ja Lumikki, on hän tainnut murhata jo aika monta naikkosta aiemminkin. Loppupuolella käy selväksi, että kuningattarella on myös taikavoimia, millä hahmosta tehdään kiinnostava.

Leffan seitsemän kääpiötä ovat Viisas (Roy Atwell), Jörö (Pinto Colvig), Unelias (myös Colvig), Lystikäs (Otis Harlan), Nuhanenä (Billy Gilbert), Ujo (Scotty Mattraw) ja Vilkas, joka ei puhu mitään koko elokuvan aikana. Viisas on nimensä mukaan porukan fiksuin, joka voisi tehdä hänestä muuten tylsän hahmon, mutta oivana lisäyksenä on, että Viisas takeltelee sanoissa kaiken aikaa. Jörö on kaiken aikaa tympeä, mutta silti hauska tapaus. Unelias näyttää nimensä mukaisesti kaiken aikaa siltä, että meinaa nukahtaa paikoilleen. Lystikäs hekottelee pariin otteeseen, mutta jää täysin taka-alalle. Nuhanenän aivastelut ovat niin voimakkaita, että koko kääpiöiden mökki tärisee. Ujolle puhuminen on vaikeaa ja hän punastuu todella herkästi. Vilkas on porukan nuorin ja innokkain. Hänen kaapunsa tuntuu olevan liian iso ja hän kompastuukin siihen usein. Kääpiöt ovat selvästi parasta elokuvassa ja he tuovat mukaan tarvittavaa huumoria, jota ilman elokuva saattaisi olla hieman pitkäveteinen. Jos joku ei tiennyt, kääpiöt ovat ihmisiä lyhyempiä tyyppejä, jotka tarinoiden mukaan työskentelevät kaivoksissa ja joilla on isot parrat.
     Muita hahmoja ovat lyhyessä roolissa oleva metsästäjä (Stuart Buchanan) ja nimetön prinssi (Harry Stockwell), johon Lumikki rakastuu välittömästi. Prinssi esiintyy myös tosi vähän leffassa ja hänen hahmonsa jää todella pinnalliseksi. Hahmolla ei ole minkäänlaista taustaa - hän vain sattuu tapaamaan Lumikin ja kaksikko hieman lauleskelee, kunnes toisen pitää lähteä. Loppuelokuvan ajan Lumikki haaveilee prinssistä, mitä ilman katsoja unohtaisi koko hepun helposti.

Olen aina pitänyt "Lumikista" tarinana ja Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä on mielestäni paras versio tarinasta. Elokuva on hyvin yksinkertainen, mutta erittäin mielenkiintoinen ja kaunis. Alussa esitellään todella nopeasti Lumikki ja kuningatar, eikä kestä kuin muutama minuutti, niin metsästäjä on jo yrittämässä tappaa Lumikin. Elokuvan aloitus tuntuu harmillisen kiirehtivältä, eikä tarinan maailmaan välttämättä pääse kovin nopeasti mukaan. Tuntuu kuin isossa linnassa asuisi vain kolme henkilöä, sillä ketään muuta ei ole nähtävissä. Jossain linnan lähistöllä sijaitsee metsä, minne Lumikki pakenee. Metsässä on kääpiöiden mökki ja metsän lähistöllä kääpiöiden kaivos. Tämän enempää ei maailmaa oikeastaan esitellä ja siten maailma jää harmillisesti aika pintaraapaisuksi. On toki ymmärrettävää, etteivät Disneyn animaattorit vielä ensimmäisellä koko illan piirretyllä voineet esitellä suurta maailmaa täynnä erilaisia hahmoja ja olentoja, mutta tänä päivänä katsottuna haluaisi päästä tutkimaan kuningaskuntaa lisää.

Jos alku tuntuu hieman kiirehtivältä, niin kääpiöiden mökissä elokuva rauhoittuu. Tekijät ovat selvästi arvanneet, että kääpiöt nousevat suosioon, sillä heidän esittelynsä tapahtuu rauhallisemmin ja selkeämmin. Tunnelmaan alkaa löytyä tiettyä hassuttelua ja rentoutta, jolloin leffasta alkaa nauttia enemmän. Jännitystäkin löytyy, kun paha kuningatar alkaa juonittelemaan ihan tosissaan ja vaikken Lumikista erityisemmin hahmona pidäkään, alkaa hänen puolestaan jännittämään. Myös kohtaus, jossa metsä tuntuu hyökkäävän Lumikin kimppuun, voi olla hurja perheen pienimmille katsojille. Loppuhuipennus on tänäkin päivänä koukuttava ja tehokas, vaikka se ratkeaakin aika helposti ja yhtäkkiä lopputekstit jo pyörivät. Elokuvasta löytyy pieniä tarinankerronnallisia ongelmia, mutta ne voi katsoa sormien läpi, kun miettii, milloin leffa on tehty ja kuinka se oli aikoinaan mullistava teos. Kyseessä onkin erittäin hyvä elokuva ja arvostan sitä suuresti sen elokuvahistoriallisen merkittävyyden takia. Mullistavuutensa ansiosta Lumikki ja seitsemän kääpiötä on klassikkoasemansa todella ansainnut ja se on edelleen yksi Walt Disneyn hienoimmista teoksista!

Elokuva on musikaali, kuten monet muut tätä seuranneet Walt Disneyn elokuvat. Kuten jo sanoin, Lumikkia ääninäyttelevän Adriana Caselottin ääni ei ole kovin korvia hivelevä, vaan lähinnä ärsyttävä. Siksi onkin hieman harmi, että Lumikki laulaa useaan otteeseen elokuvan aikana. Lumikin lauluista siedettävin on siivouskappale "Whistle While You Work" ("Ain laulain työtäs tee"), joka on yleisesti ottaen hauska kipale, jonka aikana alkaa itsekin helposti hyräilemään. Paras laulu on kuitenkin kääpiöiden laulama "Heigh-Ho", kun he palaavat kaivokselta kotiinsa. Myös kääpiöiden peseytymislaulu "Bluddle-Uddle-Um-Dum" on todella hyvä. Muut laulut eivät ole yhtä muistettavia ja mainioita, mutta sopivat silti hyvin elokuvaan.

Animoinnista huomaa, että Disneylla vielä haettiin tyyliä. Kääpiöt ovat kaikista selvemmin Disney-hahmoja, sillä he eivät ole kovin realistisen näköisiä. Lumikin ja kuningattaren kehot ovat paremmin piirretyt kuin heidän kasvonsa, jotka nykivät paikoitellen oudosti. Eläimet ovat söpöjä ja niitä on kivan paljon. Taustat ovat pääasiassa kauniit, mutta linnan ympäristö näyttää jotenkin tylsältä, sillä se on niin tyhä. Metsä onkin selkeästi hienompi. Lumikki ja seitsemän kääpiötä pääohjaajana toimii Disney-lyhytelokuvia ohjannut David Hand ja erillisiä kohtauksia ovat olleet ohjaamassa William Cottrell, Wilfred Jackson, Larry Morey, Perce Pearce ja Ben Sharpsteen. Grimmin satua elokuvakäsikirjoitukseksi teki kahdeksen eri henkilöä. Äänitehosteita ei ole käytetty paljon, mutta niiden vähäinen käyttö korostaa esimerkiksi kaivoksissa kuultavaa kilkatusta, sekä lattian narinaa, kun kääpiöt hiipivät mökissään. Musiikista vastaavat Frank Churchill, Leigh Harline ja Paul J. Smith, jotka ovat tehneet aivan erinomaista työtä musiikkien kanssa.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Jopa yllättävän hyvä, ottaen huomioon, minä vuonna elokuva on tehty! Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on pelejä, poistettuja kohtauksia, "Some Day My Prince Will Come" -kappale Tiffany Thorntonin laulamana, pätkä "Snow White Returns", joka kertoo mahdollisesta jatko-osasta, sekä lyhyt vilkaisu The Princess and the Frogiin (Prinsessa ja sammakko - 2009).

Yhteenveto: Lumikki ja seitsemän kääpiötä on erittäin hyvä satuelokuva ja ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut. Lumikki itse ei ole kovin innostava päähenkilö ja prinssi tuntuu todella väkisin mukaan otetulta, mutta muut hahmot toimivat. Parhaat hahmot ovat tietty kääpiöt, jotka tuovat riemua ja huumoria mukaan elokuvaan. Paha kuningatar on paikoitellen uhkaava jopa aikuiskatsojille ja pariin otteeseen jännitys toimii hienosti. Animointi hakee vielä tyyliään, mutta pääasiassa elokuva on kauniin näköinen. Musikaaliosuuksista kolme kappaletta ovat hienoja ja muut sopivat tarpeeksi hyvin joukkoon. Lumikin ääninäyttelijän laulua ei vain jaksaisi kuunnella.  Lisäarvoahan elokuvalle tuo tietenkin se, että kyseessä on tosiaan ensimmäinen Walt Disneyn pitkä animaatioteos. Suosittelenkin katsomaan leffan jo siksi, että se on historiallisesti niin merkittävä. Lapsille Lumikki ja seitsemän kääpiötä on hyvä näyttää jossain kohtaa ja painottaa, että kyseessä on yksi ensimmäisistä pitkistä animaatioelokuvista koskaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.2.2017 - Muokattu 11.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Snow White and the Seven Dwarfs, 1937, Walt Disney Productions