Arvostelu: Conclave (2024)

CONCLAVE

Ohjaus: Edward Berger

Pääosissa: Ralph Fiennes, Stanley Tucci, John Lithgow, Sergio Castellitto, Isabella Rossellini, Lucian Msamati, Carlos Diehz, Brían F. O'Byrne, Jacek Koman ja Balkissa Maiga

Genre: trilleri, draama

Kesto: 2 tuntia

Ikäraja: 7

Conclave perustuu Robert Harrisin samannimiseen kirjaan vuodelta 2016. Vuonna 2022 ilmoitettiin, että kirjan pohjalta työstettäisiin elokuvasovitusta. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2023 ja Conclave sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla elokuussa 2024. Nyt elokuva saapuu myös Suomeen ja odotin sitä positiivisin mielin, elokuvan mainion näyttelijäkaartin ja maailmalta kantautuneiden kehujen vuoksi. Kävin uteliaana katsomassa Conclaven sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

Paavin kuoleman jälkeen kardinaalit kokoontuvat Vatikaaniin äänestämään tämän seuraajasta. Tätä konklaavi-äänestystä valvova dekaani Thomas Lawrence alkaa epäillä, että kardinaalien keskuudessa on meneillään jotain hämärää.

Ralph Fiennes näyttelee Thomas Lawrencea, kardinaalia, joka toimii dekaanina konklaavissa, eli seuraavan paavin päättävässä äänestyksessä. Kardinaali Lawrence on mielenkiintoinen hahmo, sillä hänen uskonsa on horjunut viime aikoina ja paavin yhtäkkinen kuolema pistää miehen pohtimaan omaa paikkaansa kirkossa. Mies oli jo ajatellut eroamista, mutta kun hänelle selviää, että äänestävien kardinaalien keskuudesta löytyy korruptiota ja muuta hämärää, on hänen pakko päästä perille totuudesta. Fiennes on tuttuun tapaansa erinomainen roolissaan - eipä mieheltä voi juuri muuta odottaakaan. Hän tulkitsee hienosti hahmonsa monitahoisuutta ja tämän päättäväisyyttä mysteerien avautuessa.

     Elokuvassa nähdään myös Stanley Tucci, John Lithgow, Sergio Castellito, Lucian Msamati ja ensikertalaisnäyttelijä Carlos Diehz kardinaaleina Bellininä, Tremblayna, Tedescona, Adeyeminä ja Benitezinä, jotka kisaavat paavin paikasta ja jotka edustavat hyvin erilaisia arvomaailmoja ja joilla ei välttämättä kenelläkään ole puhtaat jauhot pussissaan, sekä Isabella Rossellini sisar Agnesina, joka hiljaisena tarkkailijana muodostuu tärkeäksi avuksi kardinaali Lawrencelle, kun selvityshommat alkavat. Sivunäyttelijätkin ovat vakuuttavat rooleissaan, etenkin Tucci, Lithgow, Castellito, Msamati ja Diehz toinen toistaan arveluttavampina paaviehdokkaina. En ihmettele, jos useampikin elokuvan näyttelijä saa roolityöllään Oscar-ehdokkuuden - Fiennes ja Rossellini nappasivat jo Golden Globe -ehdokkuudet parhaasta miespääosasta ja naissivuosasta.

Paperilla Conclave ei välttämättä kuulosta järin mielenkiintoiselta. Paavin kuoltua kardinaalit kokoontuvat konklaaviin, suljettuun ja tarkoin vartioituun äänestystilaan valitsemaan seuraavaa paavia. Äänestys kestää usein päiviä, ehkä jopa viikkoja, kunnes joku ehdokkaista saa tarvittavan äänienemmistön. Pahimmillaan äänestys on historian havinoissa kestänyt jopa kolmisen vuotta, 1260-luvun lopulla, jolloin useat kardinaaleista menehtyivät kesken kaiken kuumuuteen. Mutta pyhä jysäys, kun tästä äänestystapahtumasta onkaan saatu aikaiseksi todella vangitseva jännitysnäytelmä, joka pitää tehokkaasti otteessaan alusta loppuun saakka. Sen lisäksi, että on perin kiinnostavaa nähdä, kuinka paavin valinta tarkalleen ottaen suoritetaan ja kuinka salailevaa puuhaa tämä on, on sen ympärille rakennettu aivan mahtava mysteeri, josta ei koukkuja ja käänteitä puutu.

Kyseessä on suorastaan trilleri, joka pitää katsojansa varpaillaan kohtauksesta toiseen, saaden arvelemaan jokaisen motiivia ja agendaa. Kertomus pysyy yllätyksellisenä loppuun saakka, kunnes viimeisetkin luurangot on saatu kaivettua esiin hahmojen kaapeista. Conclave on myös erittäin monikerroksinen teos, jossa pohditaan kirkon sisäisiä konflikteja, eritoten kuinka osa haluaa pitää vanhoista perinteistä ja ajatusmalleista kiinni, kun taas toiset haluavat viedä kirkkoa modernimpaan suuntaan, ajan tasalle sitä ympäröivän maailman kanssa. Hahmojen eriäviä näkemyksiä tarkastelevat keskustelut ovat esimerkillisen kiinnostavasti kirjoitettuja ja teemoja esimerkiksi uskosta ja kirkon paikasta modernissa maailmassa käsitellään kypsästi ja monipuolisesti.

Elokuvan on ohjannut Edward Berger, joka vastasi parin vuoden takaisesta Länsirintamalta ei mitään uutta -uudelleenfilmatisoinnista (Im Westen nichts Neues - 2022). Conclavessa Berger teki minuun suuren vaikutuksen. Hänen kykynsä rakentaa jännitystä on vakuuttava, minkä lisäksi hän onnistuu ujuttamaan sekaan toimivaa huumoriakin. Kuten hänen sotaleffansa jo osoitti, on Bergerillä myös silmää tyylikkäille visuaaleille. Conclave on todella hyvin kuvattu, lavasteet ovat näyttävät ja puvustus oivaa. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja Volker Bertelmannin säveltämät musiikit tunnelmoivat vahvasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.12.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Conclave, 2024, FilmNation Entertainment, Indian Paintbrush, Access Entertainment, House Productions

Arvostelu: Länsirintamalta ei mitään uutta (Im Westen nichts Neues - 2022)

LÄNSIRINTAMALTA EI MITÄÄN UUTTA

IM WESTEN NICHTS NEUES

Ohjaus: Edward Berger

Pääosissa: Felix Kammerer, Albrecht Schuch, Aaron Hilmer, Moritz Klaus, Adrian Grünewald, Edin Hasanovic, Daniel Brühl, Thibault de Montalembert, Devid Striesow, Andreas Döhler ja Sebastian Hülk

Genre: sota, draama

Kesto: 2 tuntia 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Im Westen nichts Neues, eli suomalaisittain Länsirintamalta ei mitään uutta perustuu Erich Maria Remarquen samannimiseen kirjaan vuodelta 1929. Kirjan pohjalta oli jo aiemmin tehty kaksi elokuvasovitusta, heti vuotta myöhemmin työstetty parhaan elokuvan Oscar-voittaja Länsirintamalta ei mitään uutta (All Quiet on the Western Front - 1930), sekä suoraan televisiossa julkaistu Länsirintamalta ei mitään uutta (All Quiet on the Western Front - 1979). Kummatkin olivat kuitenkin yhdysvaltalaisia filmatisointeja saksalaisen kirjan pohjalta ja 2010-luvulla Saksassa alettiin suunnitella omaa elokuvaa kirjan pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin maaliskuussa 2021 tiukkojen koronarajoitusten alla ja lopulta uusi Länsirintamalta ei mitään uutta sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2022, kunnes se saapui maailmanlaajuiseen levitykseen Netflixin suoratoistopalvelun kautta kuukautta myöhemmin. Elokuva nousi kehutuksi hitiksi, vaikkakin se sai myös kritiikkiä erityisesti kotimaassaan Saksassa monien lähdemateriaalista tehtyjen poikkeuksien vuoksi. Kehuista huolimatta en kiinnostunut katsomaan elokuvaa, kun se ilmestyi Netflixiin. Olin juuri puoli vuotta aiemmin katsonut vuoden 1930 filmatisoinnin, enkä nähnyt tarpeelliseksi, että erinomaista sotaklassikkoa tehtäisiin uusiksi. Vasta kun elokuva sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ulkomaalainen elokuva, sovitettu käsikirjoitus, kuvaus, lavastus, maskeeraus, ääni, musiikki ja erikoistehosteet), sekä voitti seitsemän BAFTA-palkintoa (paras elokuva, ohjaus, sovitettu käsikirjoitus, kuvaus, ääni, musiikki ja vieraskielinen elokuva), päätin vihdoin antaa leffalle mahdollisuuden ja katsoin vuoden 2022 Länsirintamalta ei mitään uutta viikkoa ennen Oscar-gaalaa.

Vuonna 1917 ensimmäistä maailmansotaa on kestänyt kolme vuotta. Nuori Paul Bäumer värväytyy kaveriensa kanssa sotimaan Saksan keisarillisessa armeijassa, uskoen sinisilmäisesti, että rintamalla hänestä kehkeytyisi suuri sankari. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta ja koti-ikävä iskee pian, kun Paul tovereineen kohtaa sodan kauhut.

Pääroolissa vain 17-vuotiaana armeijaan värväytyvänä Paul Bäumerina nähdään Felix Kammerer, joka tulkitsee vakuuttavasti hahmonsa muutosta läpi elokuvan. Paul esitellään leffan alussa naiivina ja leppoisana nuorukaisena, joka näkee sodassa lähinnä tilaisuuden todistella itseään, eikä tiedä yhtään, mikä rintamalla oikeasti odottaa. Kun hahmo lähtee taistoon, karu todellisuus iskee pian päin lärviä ja Kammerer esittää hienosti hahmonsa kasvavat pelkotilat. Katsojana jämähtää seuraamaan kiinnostuneena Paulin matkaa, toivoen, että tämä pääsee takaisin kotiinsa.

     Elokuvassa nähdään myös Albrecht Schuch Katczinskynä, joka toimii vähän kuin Paulin mentorina sotatantereella, Aaron Hilmer, Moritz Klaus, Adrian Grünewald ja Edin Hasanovic muina Paulin lailla sinisilmäisesti värväytyneinä nuorukaisina, joilla menee yhtä lailla pupu pöksyyn tosipaikan tullen, sekä tällä hetkellä Saksan kenties isoin maailmanlaajuinen stara Daniel Brühl Matthias Erzbergerinä, tosielämän henkilönä, joka allekirjoitti sodan lopettaneen Compiègnen aselevon. Sivunäyttelijät ovat myös mainioita rooleissaan, joskin Brühl tuntuu alikäytetyltä leffassa. Erzbergerin juonikuvio pohjautuu tositapahtumaan, mutta se ei kuulunut alkuperäiskirjaan tai aiempiin filmatisointeihin. Kuvion ujuttaminen mukaan jääkin hieman raakileeksi yritykseksi laajentaa tarinaa.

Skeptiset ennakko-odotukseni uutta Länsirintamalta ei mitään uutta -filmatisointia kohtaan osoittautuivat oikeiksi. Ei kyseessä ole missään nimessä huono elokuva. Ei. Parhaimmillaan filmi on suorastaan mahtava, mutta loppujen lopuksi se ei tuntunut tuovan mitään erityistä uutta pöytään, jotta se perustelisi olemassaoloaan. Itse asiassa se jopa poistaa tärkeiltä tuntuneita juttuja. Vaikka elokuvan alussa näytetäänkin pikaisesti, kuinka naiivi ennakkoasenne Paulilla ja kumppaneilla on sotaan, leffasta jää täysin uupumaan ainakin vuoden 1930 sovituksessa mukana ollut sotapropaganda, jolla hyväuskoisia nuoria kosiskeltiin liittymään armeijaan. Sodan kauheuksien realisoituminen kuvataan tarpeeksi hyvin, mutta todellinen isku jää lyömättä. Lisäksi uudesta elokuvasovituksesta uupuu mielestäni tärkeä osio, jossa traumatisoituneet ja kotiin ikävöineet selviytyjät palaavat lomansa aikana hetkellisesti kotiinsa, vain tajutakseen, etteivät enää kuulu sinne, sillä heidän asenteensa on muuttunut voimakkaasti, mutta kotipuoli on jäänyt ennalleen. Tämän takia hahmoilta uupuu se kauheus siitä, ettei heillä tunnu olevan enää paikkaa maailmassa. Elokuvalla kestää myös lopputeksteihin asti tuoda esille filmin nimen merkitys. Ranska pisti niin väkevästi hanttiin, ettei länsirintama edennyt lähes lainkaan, eikä sieltä siis ollut mitään uutta kerrottavaa.

Puutteistaan huolimatta elokuva on kuitenkin omana sotadraamanaan kieltämättä mallikkaasti tehty ja erityisesti sen taistelukohtaukset ovat vaikuttavia karmeudessaan ja teknisessä taituruudessaan. Parhaimmillaan leffa vangitsee katsojansa jännittämään nuorukaisten puolesta, kun nämä yrittävät taistella henkensä kaupalla. Surun hetkiltä ei tietenkään voida välttyä, joskin samoihin sydäntä särkeviin tunnelatauksiin ei ylletä kuin vuoden 1930 klassikossa. Sekaan on saatu oivia suvantovaiheita, joissa nähdään muun muassa sotilaiden yhteishengen vahvistumista esimerkiksi vitsailun kautta. Nämä tuovat sydäntä ja ihmisyyttä muuten kylmään ja ankeaan filmiin.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Edward Berger, joka tekee vakuuttavaa työtä tunnelman ja massiivisten sotakohtausten kanssa. Hänen, Ian Stokellin ja Lesley Patersonin käsikirjoitus kuitenkin kompastelee merkittävien hetkien ja temaattisten juttujen puutteella. Sentään he pitävät mukana merkittävän teeman sodan typeryydestä ja turhuudesta. Teknisiltä ansioiltaan Länsirintamalta ei mitään uutta on erinomainen. Kameratyöskentely on todella näyttävää ja sitä vain tukevat tyylikäs valaisu, harmaa värimaailma, sekä toinen toistaan upeammat lavasteet, taidokkaasti tehdyt asut ja yhä vain karummiksi muuttuvat maskeeraukset. Äänimaailma on väkevästi rakennettu. Heti alussa on loistoratkaisu, kuinka sota-asuja parsivat ompelukoneet kuulostavat konekivääriltä. Volker Bertelmannin säveltämät musiikit maalailevat oivallisen lisäyksen alakuloiseen tunnelmaan.

Yhteenveto: Länsirintamalta ei mitään uutta on erittäin mainio sotaelokuva, joka jää kuitenkin hieman laihaksi vuoden 1930 klassikkofilmiin verrattuna. Elokuva kuvaa väkevästi sodan kauhut, mutta siitä jää uupumaan tarinalle merkittäviä juttuja alun propagandasta hetkelliseen kotiinpaluuosioon. Leffalla myös kestää turhan kauan tuoda esille elokuvan nimen merkitys. Sotakohtaukset ovat kuitenkin vaikuttavaa katseltavaa kaikessa karmeudessaan. Lavastus-, puvustus-, maskeeraus-, ääni- ja tehostetiimi ansaitsevat aplodit, sillä niin erinomaisesti he rakentavat suuria taisteluita. Kameratyöskentely on myös upeaa ja teknisiltä ansioiltaan elokuva onkin varsinainen taidonnäyte. Myös näyttelijät hoitavat tonttinsa mainiosti. Käsikirjoitukseltaan leffa jää kuitenkin vajaaksi, kaivaten temaattisesti tärkeitä aspekteja ja hetkiä. Uusi Länsirintamalta ei mitään uutta on pätevästi tehty sotafilmi, jolla varmasti napataan Oscar-pystejä ainakin teknisillä osa-alueille. Suosittelen kuitenkin kääntymään vuoden 1930 klassikon puoleen, joka on kestänyt aikaa häkellyttävän hyvin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.wikipedia.org

Im Westen nichts Neues, 2022, Amusement Park Films, Rocket Science, Sliding Down Rainbows Entertainment