Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sergio Castellitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sergio Castellitto. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. tammikuuta 2026

Narnian tarinat: Prinssi Kaspian (The Chronicles of Narnia: Prince Caspian - 2008) - elokuva-arvostelu

NARNIAN TARINAT: PRINSSI KASPIAN

THE CHRONICLES OF NARNIA: PRINCE CASPIAN



Ohjaus: Andrew Adamson
Näyttelijät: William Moseley, Anna Popplewell, Georgie Henley, Skandar Keynes, Ben Barnes, Sergio Castellitto, Peter Dinklage, Warwick Davis, Ken Stott, Eddie Izzard, Pierfrancesco Favino, Cornell John, Liam Neeson, Vincent Grass, Damián Alcázar, Klara Issova ja Tilda Swinton
Genre: fantasia, seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 30 minuuttia
Ikäraja: 12

C. S. Lewisin satukirjoihin perustuva elokuva Narnian tarinat: Velho ja leijona (The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe - 2005) oli suuri menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Andrew Adamson oli jo työstänyt käsikirjoituksen jatko-osalle, kun ensimmäistä elokuvaa vielä viimeisteltiin, sillä hänen huolenaan oli, että lapsinäyttelijät ehtisivät vanheta liikaa, jos jatko-osan tekoa viivästytettäisiin. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2007 ja lopulta Narnian tarinat: Prinssi Kaspian sai ensi-iltansa toukokuussa 2008. Elokuva ei kuitenkaan ollut edeltäjänsä veroinen hitti lippuluukuilla, eikä se saanut yhtä positiivista vastaanottoa kriitikoilta. Jos oikein muistan, kävin katsomassa Prinssi Kaspianin elokuvateattereissa äitini kanssa. Olen nähnyt leffan muutaman kerran uudestaan, joskin viime kerrasta on kulunut jo useita vuosia. Kun viime vuonna huomasin Velhon ja leijonan viettävän 20-vuotisjuhlaansa, päätin arvostella Narnian tarinat -elokuvat läpi - etenkin nyt kun elokuvasarja on heräämässä takaisin eloon Greta Gerwigin ja Netflixin käsissä.

Pevensien sisarukset Peter, Susan, Lucy ja Edmund palaavat yllättäen Narniaan, missä heidän pitää auttaa nuorta prinssi Kaspiania pelastamaan maailma Kaspianin vallanahneelta sedältä.




William Moseley, Anna Popplewell, Skandar Keynes ja Georgie Henley tekevät paluun rooleihinsa Pevensien sisaruksiksi, Peteriksi, Susaniksi, Edmundiksi ja Lucyksi, jotka ensimmäisessä elokuvassa päätyivät vaatekaapin kautta satumaailma Narniaan. Pelastettuaan paikan pahalta Valkealta velholta (Tilda Swinton), he hallitsivat Narniaa muutaman vuosikymmenen ajan, kunnes vahingossa tupsahtivat takaisin tavalliseen maailmaan ja palasivat lapsiksi. Nyt, vuotta myöhemmin sisarukset löytävät itsensä jälleen Narniasta, mutta paikka on muuttunut täysin. Kuten jo ykkösleffassa kävi ilmi, aika kulkee Narniassa paljon nopeammin kuin meidän maailmassamme ja siinä, missä sisarusten mielestä heidän viime seikkailustaan on kulunut vasta vuosi, Narniassa aikaa on kulunut jopa tuhat vuotta ja Pevensiet ovat muuttuneet paikalliseksi legendaksi, johon osa ei enää edes usko. Moseley, Popplewell, Keynes ja Henley ovat selvästi kehittyneet näyttelijöinä, mutta tällä kertaa heidän hahmonsa jäävät hieman sivuun.
     Narnian tarinat: Prinssi Kaspianin keskiössä on nimittäin juuri sen nimikkohahmo, Ben Barnesin näyttelemä prinssi Kaspian. Kyseessä on nykyään Narniaa hallitsevien ihmisten, telmarilaisten kruununperijä. Prinssin isä, edellinen kuningas on kuollut ja telmarilaisten odotellessa, että Kaspian on tarpeeksi vanha valtaistuimelle, hänen setänsä Miraz (Sergio Castellitto) on toiminut sijaishallitsijana. Mutta eipä Mirazille tietenkään sovi vallasta luopuminen ja niinpä hän päättääkin yrittää tappaa Kaspianin, joka lähtee pakomatkalle. Barnes istuu erittäin passelisti rooliinsa ja hänestä löytyy niin hahmon kaipaamaa sinisilmäisyyttä kuin kasvavaa rohkeutta ja johtajaluonnetta. Castellitto on myös hyvä valinta tämänkertaiseksi pahikseksi, joka eroaa Valkeasta velhosta heti sillä, että Miraz on tuiki tavallinen ihminen.




Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa Mirazille uskollinen kenraali Glozelle (Pierfrancesco Favino), Kaspianin pakomatkalla kohtaamat kääpiöt Trumpkin (Peter Dinklage) ja Nikabrik (Warwick Davis), mäyrä Juormukas (Ken Stott), miekkaa heilutteleva hiiri Riipitsiip (Eddie Izzard), kentaurikenraali Glenstorm (Cornell John), sekä tietty vanha kunnon leijona Aslan (Liam Neeson), joka katosi Narniasta samoihin aikoihin, kun Peter, Susan, Edmund ja Lucy päätyivät takaisin tavalliseen maailmaan. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan oivallisesti. Dinklage on väkevä Trumpkinina ja suloinen, mutta luonteeltaan pippurinen Riipitsiip nousee helposti suosikiksi uusista tuttavuuksista.

Minun on aina ollut vaikea päättää, kummasta Narniat tarinat -elokuvasta pidän enemmän, Velhosta ja leijonasta, vai Prinssi Kaspianista. Ensimmäinen elokuva on ihastuttavan taianomainen koko perheen satuseikkailu, kun taas jatko-osa on selvästi synkempi ja vanhemmille lapsille suunnattu fantasiaelokuva. Prinssi Kaspian siis toisaalta menettää osan edeltäjänsä satumaisesta viehätyksestä, mutta samalla se tarjoaa katsojilleen Narnian uudella tavalla. Maailma on muuttunut kolkommaksi telmarilaisten vallan alla. Kentaurit, minotaurukset, kääpiöt, yksisarviset, satyyrit ja muut taikaolennot on joko metsästetty tai ajettu piiloon kaukaisiin metsiin. Siinä, missä ykkösleffassa neljän ihmislapsen saapuminen nähtiin ihmeenä, jatko-osassa ihmisten ja satuolentojen välillä on muodostunut kiivaisa konflikti, eivätkä Pevensiet koe oloaan yhtä tervetulleeksi kuin viime visiitillään.




Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi vain jotain synkkyyksissä murjottamista, vaan lähinnä sitä, että Pevensiet ovat varttuneet, katsojat ovat varttuneet ja samalla myös elokuva on varttunut ja kypsentynyt. Ankeista puolistaan huolimatta Narnia ei ole menettänyt kaikkea taikaansa ja luvassa onkin toinen onnistuneesti mukanaan vievä fantasialeffa, joka tarjoaa hyvää seikkailun tuntua, sopivasti vauhtia ja vaaratilanteita, sekä näyttävää toimintaa miekankalisteluineen kaikkineen. Konflikti on tosiaan hyvin rakennettu ja on mielenkiintoista seurata, kuinka se avautuu, joskin jossain kohtaa Pevensiet alkavat tuntua lähes ulkopuolisilta elokuvassa, Kaspianin ottaessa selvää sijaa johtajana. Tiettyä viilausta tämäkin leffa jää kaipaamaan ja kahden ja puolen tunnin kesto tuntuu paikoitellen liialliselta. Kun elokuva muuten keskittyy niin hyvin tarinaansa narnialaisten ja telmarilaisten välirikosta, kerrontaa rikkoo täysin totaalisen turha kohtaus, jossa Valkeaa velhoa yritetään vapauttaa vankeudestaan. Kohtaus olisi pitänyt älytä poistaa tai lisätä mukaan vasta johonkin kotijulkaisun pidennettyyn versioon.

Velhon ja leijonan ohjannut Andrew Adamson toimii myös Prinssi Kaspianin puikoissa, hoitaen tonttinsa tälläkin kertaa mallikkaasti ja tuoden tuoreen näkökulman samaan maailmaan. Adamson on myös käsikirjoittanut elokuvan Christopher Markuksen ja Stephen McFeelyn kanssa ja lukuun ottamatta aiemmin mainitsemaani turhaa osiota kolmikko pitää kertomuksen pääasiassa hyvin kasassa. Teknisiltä ansioiltaan Narnian tarinat: Prinssi Kaspian on suurimmaksi osaksi mainio, joskin osa tietokonetehosteista on vanhentunut ja etenkin digitaalisesti luodut puhuvat eläimet ovat nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten. Elokuva on hyvin kuvattu, lavasteet ovat komeat, puvustus oivallista ja äänimaailmakin vakuuttavasti rakennettu. Harry Gregson-Williams palasi säveltämään myös kakkosleffan ja hän tunnelmoikin musiikeillaan jälleen nätisti, lisäten seikkailun henkeä.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.6.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Chronicles of Narnia: Prince Caspian, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2008, Walt Disney Pictures, Walden Media, Ozumi Films, Pakt Media, Silverbell Films, Stillking Films


perjantai 20. joulukuuta 2024

Arvostelu: Conclave (2024)

CONCLAVE



Ohjaus: Edward Berger
Pääosissa: Ralph Fiennes, Stanley Tucci, John Lithgow, Sergio Castellitto, Isabella Rossellini, Lucian Msamati, Carlos Diehz, Brían F. O'Byrne, Jacek Koman ja Balkissa Maiga
Genre: trilleri, draama
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 7

Conclave perustuu Robert Harrisin samannimiseen kirjaan vuodelta 2016. Vuonna 2022 ilmoitettiin, että kirjan pohjalta työstettäisiin elokuvasovitusta. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2023 ja Conclave sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla elokuussa 2024. Nyt elokuva saapuu myös Suomeen ja odotin sitä positiivisin mielin, elokuvan mainion näyttelijäkaartin ja maailmalta kantautuneiden kehujen vuoksi. Kävin uteliaana katsomassa Conclaven sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

Paavin kuoleman jälkeen kardinaalit kokoontuvat Vatikaaniin äänestämään tämän seuraajasta. Tätä konklaavi-äänestystä valvova dekaani Thomas Lawrence alkaa epäillä, että kardinaalien keskuudessa on meneillään jotain hämärää.




Ralph Fiennes näyttelee Thomas Lawrencea, kardinaalia, joka toimii dekaanina konklaavissa, eli seuraavan paavin päättävässä äänestyksessä. Kardinaali Lawrence on mielenkiintoinen hahmo, sillä hänen uskonsa on horjunut viime aikoina ja paavin yhtäkkinen kuolema pistää miehen pohtimaan omaa paikkaansa kirkossa. Mies oli jo ajatellut eroamista, mutta kun hänelle selviää, että äänestävien kardinaalien keskuudesta löytyy korruptiota ja muuta hämärää, on hänen pakko päästä perille totuudesta. Fiennes on tuttuun tapaansa erinomainen roolissaan - eipä mieheltä voi juuri muuta odottaakaan. Hän tulkitsee hienosti hahmonsa monitahoisuutta ja tämän päättäväisyyttä mysteerien avautuessa.
     Elokuvassa nähdään myös Stanley Tucci, John Lithgow, Sergio Castellito, Lucian Msamati ja ensikertalaisnäyttelijä Carlos Diehz kardinaaleina Bellininä, Tremblayna, Tedescona, Adeyeminä ja Benitezinä, jotka kisaavat paavin paikasta ja jotka edustavat hyvin erilaisia arvomaailmoja ja joilla ei välttämättä kenelläkään ole puhtaat jauhot pussissaan, sekä Isabella Rossellini sisar Agnesina, joka hiljaisena tarkkailijana muodostuu tärkeäksi avuksi kardinaali Lawrencelle, kun selvityshommat alkavat. Sivunäyttelijätkin ovat vakuuttavat rooleissaan, etenkin Tucci, Lithgow, Castellito, Msamati ja Diehz toinen toistaan arveluttavampina paaviehdokkaina. En ihmettele, jos useampikin elokuvan näyttelijä saa roolityöllään Oscar-ehdokkuuden - Fiennes ja Rossellini nappasivat jo Golden Globe -ehdokkuudet parhaasta miespääosasta ja naissivuosasta.




Paperilla Conclave ei välttämättä kuulosta järin mielenkiintoiselta. Paavin kuoltua kardinaalit kokoontuvat konklaaviin, suljettuun ja tarkoin vartioituun äänestystilaan valitsemaan seuraavaa paavia. Äänestys kestää usein päiviä, ehkä jopa viikkoja, kunnes joku ehdokkaista saa tarvittavan äänienemmistön. Pahimmillaan äänestys on historian havinoissa kestänyt jopa kolmisen vuotta, 1260-luvun lopulla, jolloin useat kardinaaleista menehtyivät kesken kaiken kuumuuteen. Mutta pyhä jysäys, kun tästä äänestystapahtumasta onkaan saatu aikaiseksi todella vangitseva jännitysnäytelmä, joka pitää tehokkaasti otteessaan alusta loppuun saakka. Sen lisäksi, että on perin kiinnostavaa nähdä, kuinka paavin valinta tarkalleen ottaen suoritetaan ja kuinka salailevaa puuhaa tämä on, on sen ympärille rakennettu aivan mahtava mysteeri, josta ei koukkuja ja käänteitä puutu.

Kyseessä on suorastaan trilleri, joka pitää katsojansa varpaillaan kohtauksesta toiseen, saaden arvelemaan jokaisen motiivia ja agendaa. Kertomus pysyy yllätyksellisenä loppuun saakka, kunnes viimeisetkin luurangot on saatu kaivettua esiin hahmojen kaapeista. Conclave on myös erittäin monikerroksinen teos, jossa pohditaan kirkon sisäisiä konflikteja, eritoten kuinka osa haluaa pitää vanhoista perinteistä ja ajatusmalleista kiinni, kun taas toiset haluavat viedä kirkkoa modernimpaan suuntaan, ajan tasalle sitä ympäröivän maailman kanssa. Hahmojen eriäviä näkemyksiä tarkastelevat keskustelut ovat esimerkillisen kiinnostavasti kirjoitettuja ja teemoja esimerkiksi uskosta ja kirkon paikasta modernissa maailmassa käsitellään kypsästi ja monipuolisesti.




Elokuvan on ohjannut Edward Berger, joka vastasi parin vuoden takaisesta Länsirintamalta ei mitään uutta -uudelleenfilmatisoinnista (Im Westen nichts Neues - 2022). Conclavessa Berger teki minuun suuren vaikutuksen. Hänen kykynsä rakentaa jännitystä on vakuuttava, minkä lisäksi hän onnistuu ujuttamaan sekaan toimivaa huumoriakin. Kuten hänen sotaleffansa jo osoitti, on Bergerillä myös silmää tyylikkäille visuaaleille. Conclave on todella hyvin kuvattu, lavasteet ovat näyttävät ja puvustus oivaa. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja Volker Bertelmannin säveltämät musiikit tunnelmoivat vahvasti taustalla.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.12.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Conclave, 2024, FilmNation Entertainment, Indian Paintbrush, Access Entertainment, House Productions