Arvostelu: Conclave (2024)

CONCLAVE

Ohjaus: Edward Berger

Pääosissa: Ralph Fiennes, Stanley Tucci, John Lithgow, Sergio Castellitto, Isabella Rossellini, Lucian Msamati, Carlos Diehz, Brían F. O'Byrne, Jacek Koman ja Balkissa Maiga

Genre: trilleri, draama

Kesto: 2 tuntia

Ikäraja: 7

Conclave perustuu Robert Harrisin samannimiseen kirjaan vuodelta 2016. Vuonna 2022 ilmoitettiin, että kirjan pohjalta työstettäisiin elokuvasovitusta. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2023 ja Conclave sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla elokuussa 2024. Nyt elokuva saapuu myös Suomeen ja odotin sitä positiivisin mielin, elokuvan mainion näyttelijäkaartin ja maailmalta kantautuneiden kehujen vuoksi. Kävin uteliaana katsomassa Conclaven sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

Paavin kuoleman jälkeen kardinaalit kokoontuvat Vatikaaniin äänestämään tämän seuraajasta. Tätä konklaavi-äänestystä valvova dekaani Thomas Lawrence alkaa epäillä, että kardinaalien keskuudessa on meneillään jotain hämärää.

Ralph Fiennes näyttelee Thomas Lawrencea, kardinaalia, joka toimii dekaanina konklaavissa, eli seuraavan paavin päättävässä äänestyksessä. Kardinaali Lawrence on mielenkiintoinen hahmo, sillä hänen uskonsa on horjunut viime aikoina ja paavin yhtäkkinen kuolema pistää miehen pohtimaan omaa paikkaansa kirkossa. Mies oli jo ajatellut eroamista, mutta kun hänelle selviää, että äänestävien kardinaalien keskuudesta löytyy korruptiota ja muuta hämärää, on hänen pakko päästä perille totuudesta. Fiennes on tuttuun tapaansa erinomainen roolissaan - eipä mieheltä voi juuri muuta odottaakaan. Hän tulkitsee hienosti hahmonsa monitahoisuutta ja tämän päättäväisyyttä mysteerien avautuessa.

     Elokuvassa nähdään myös Stanley Tucci, John Lithgow, Sergio Castellito, Lucian Msamati ja ensikertalaisnäyttelijä Carlos Diehz kardinaaleina Bellininä, Tremblayna, Tedescona, Adeyeminä ja Benitezinä, jotka kisaavat paavin paikasta ja jotka edustavat hyvin erilaisia arvomaailmoja ja joilla ei välttämättä kenelläkään ole puhtaat jauhot pussissaan, sekä Isabella Rossellini sisar Agnesina, joka hiljaisena tarkkailijana muodostuu tärkeäksi avuksi kardinaali Lawrencelle, kun selvityshommat alkavat. Sivunäyttelijätkin ovat vakuuttavat rooleissaan, etenkin Tucci, Lithgow, Castellito, Msamati ja Diehz toinen toistaan arveluttavampina paaviehdokkaina. En ihmettele, jos useampikin elokuvan näyttelijä saa roolityöllään Oscar-ehdokkuuden - Fiennes ja Rossellini nappasivat jo Golden Globe -ehdokkuudet parhaasta miespääosasta ja naissivuosasta.

Paperilla Conclave ei välttämättä kuulosta järin mielenkiintoiselta. Paavin kuoltua kardinaalit kokoontuvat konklaaviin, suljettuun ja tarkoin vartioituun äänestystilaan valitsemaan seuraavaa paavia. Äänestys kestää usein päiviä, ehkä jopa viikkoja, kunnes joku ehdokkaista saa tarvittavan äänienemmistön. Pahimmillaan äänestys on historian havinoissa kestänyt jopa kolmisen vuotta, 1260-luvun lopulla, jolloin useat kardinaaleista menehtyivät kesken kaiken kuumuuteen. Mutta pyhä jysäys, kun tästä äänestystapahtumasta onkaan saatu aikaiseksi todella vangitseva jännitysnäytelmä, joka pitää tehokkaasti otteessaan alusta loppuun saakka. Sen lisäksi, että on perin kiinnostavaa nähdä, kuinka paavin valinta tarkalleen ottaen suoritetaan ja kuinka salailevaa puuhaa tämä on, on sen ympärille rakennettu aivan mahtava mysteeri, josta ei koukkuja ja käänteitä puutu.

Kyseessä on suorastaan trilleri, joka pitää katsojansa varpaillaan kohtauksesta toiseen, saaden arvelemaan jokaisen motiivia ja agendaa. Kertomus pysyy yllätyksellisenä loppuun saakka, kunnes viimeisetkin luurangot on saatu kaivettua esiin hahmojen kaapeista. Conclave on myös erittäin monikerroksinen teos, jossa pohditaan kirkon sisäisiä konflikteja, eritoten kuinka osa haluaa pitää vanhoista perinteistä ja ajatusmalleista kiinni, kun taas toiset haluavat viedä kirkkoa modernimpaan suuntaan, ajan tasalle sitä ympäröivän maailman kanssa. Hahmojen eriäviä näkemyksiä tarkastelevat keskustelut ovat esimerkillisen kiinnostavasti kirjoitettuja ja teemoja esimerkiksi uskosta ja kirkon paikasta modernissa maailmassa käsitellään kypsästi ja monipuolisesti.

Elokuvan on ohjannut Edward Berger, joka vastasi parin vuoden takaisesta Länsirintamalta ei mitään uutta -uudelleenfilmatisoinnista (Im Westen nichts Neues - 2022). Conclavessa Berger teki minuun suuren vaikutuksen. Hänen kykynsä rakentaa jännitystä on vakuuttava, minkä lisäksi hän onnistuu ujuttamaan sekaan toimivaa huumoriakin. Kuten hänen sotaleffansa jo osoitti, on Bergerillä myös silmää tyylikkäille visuaaleille. Conclave on todella hyvin kuvattu, lavasteet ovat näyttävät ja puvustus oivaa. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja Volker Bertelmannin säveltämät musiikit tunnelmoivat vahvasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.12.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Conclave, 2024, FilmNation Entertainment, Indian Paintbrush, Access Entertainment, House Productions

Arvostelu: Moulin Rouge! (2001)

MOULIN ROUGE!

Ohjaus: Baz Luhrmann
Pääosissa: Ewan McGregor, Nicole Kidman, Jim Broadbent, Richard Roxburgh, John Leguizamo, Jacek Koman, David Wenham, Kerry Walker, Caroline O'Connor, Garry McDonald ja DeObia Oparei
Genre: musikaali, romantiikka
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12

Moulin Rouge! on Ewan McGregorin ja Nicole Kidmanin tähdittämä musikaalielokuva, mikä pohjautuu kabaree-yökerhoon Pariisissa. Alunperin vuonna 1889 perustettu yökerho on vuosisadan varrella ollut keskiössä monissa elokuvissa, kuten vuoden 1928 Moulin Rougessa ja vuoden 1952 Punaisessa myllyssä (Moulin Rouge). Ohjaaja Baz Luhrmann sai inspiraation tehdä musikaalielokuvan, kun hän oli Intiassa ja kävi katsomassa Bollywood-elokuvan. Luhrmann ihastui elokuvan rohkeaan tyyliin, heittäytymiseen ja lajityyppien rajuun sekoitukseen, ja halusi kokeilla jotain samanlaista Hollywoodissa. Bollywoodin lisäksi Luhrmann innostui myös William Shakespearen töistä, sekä antiikin Kreikan rakkaustaruista. Kuvaukset alkoivat marraskuussa 1999 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo jouluna 2000, mutta koska Luhrmann ei kokenut olevansa valmis filmin kanssa, sen ensi-iltaa siirrettiin. Lopulta Moulin Rouge! saikin maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 9. toukokuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli suuri hitti, mikä sai paljon kehuja kriitikoilta. Leffa sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, naispääosa, kuvaus, leikkaus, maskeeraus ja äänitys), joista se voitti parhaan lavastuksen ja parhaan puvustuksen palkinnot, kuusi Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras ohjaus, miespääosa ja laulu), joista se voitti parhaan musikaalielokuvan, naispääosan ja musiikin palkinnot, sekä jopa 12 BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, lavastus, puvustus ja maskeeraus), joista se voitti parhaan miessivuosan, äänityksen ja musiikin palkinnot. Itse en ollut ennen nähnyt Moulin Rougea, mutta olen tiennyt siitä jo pitkään. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlistaa tätä vihdoin katsomalla ja samalla arvostelemalla Moulin Rougen.

Vuonna 1899 nuori kirjailija Christian saapuu Pariisiin, missä hän päätyy boheemiin show-ryhmään ja rakastuu Moulin Rouge -yökerhon tähteen, kurtisaani Satineen. Yökerhon omistaja Harold Zidler on kuitenkin luvannut Satinen vaimoksi rikkaalle Herttualle, jotta tämä tukisi yökerhoa rahallisesti.

Pääroolissa nuorena ja innokkaana kirjoittajana, Christianina nähdään Ewan McGregor, joka oli vielä vuonna 2001 vasta nousemassa isoksi tähdeksi. McGregor osoittaakin tässä, miksi häntä pidetään niin korkeassa arvossa. Hän hyppää taidokkaasti roolinsa vietäväksi ja näyttää suurta intoa elokuvaa kohtaan. Lisäksi McGregor myös yllättää vakuuttavalla lauluäänellään. Hahmona Christian on hyvin perinteinen rakkaudesta haaveileva runosielu. Hahmoksi vaaditaankin McGregorin kaltainen lahjakkuus, jotta tavanomainen heppu saadaan kiinnostavaksi.

     Nicole Kidman taas näyttelee Moulin Rougen suosituinta kabaree-esiintyjää, kurtisaani Satinea, johon Christian rakastuu ensisilmäyksellä. Satine on kuitenkin hyvin erilainen kuin Christian toivoisi, eikä romanssi synny noin vain. Kidman on vielä McGregoria intohimoisempi ja heittäytyvämpi roolissaan, osoittaen osaavansa, kun niin oikeasti haluaa. Kidman on urallaan tehnyt todella epätasaisesti roolitöitä, mutta Satine taitaa kuulua hänen parhaimpiin. Kidman voittikin roolisuorituksestaan parhaan naispääosan Golden Globen.

     Elokuvassa nähdään myös Jim Broadbent Moulin Rougen omistajana Harold Zidlerinä, Richard Roxburgh rikkaana Herttuana, joka on myös kiinnostunut Satinesta, sekä John Leguizamo Moulin Rougen esityksiä loihtivana Henri de Touloise-Lautrecina. Hassusti liikkuva ja hölmösti puhuva Leguizamo ei täysin vakuuta, mutta Broadbent on erittäin hilpeä teatraalisena teatterinomistajana ja Roxburgh ilmehtii oivallisesti ylimielisenä Herttuana.

Moulin Rouge! ei todellakaan ole kaikille sopiva elokuva. Jo se, että kyseessä on musikaali, on joillekin luotaantyöntävä ajatus. Elokuva on äärimmäisen teatraalinen, nopeatempoinen, suorastaan päälle vyöryvä, hurjasti säihkyvä ja kaikin tavoin voimakkaasti tyylitelty. Onkin siis oletettavaa, että täysin samoista syistä jotkut rakastuvat tähän leffaan, kun taas toiset suorastaan inhoavat näkemäänsä. Itse voin onneksi todeta, että ensimmäisen puolen tunnin hämmennyksen jälkeen aloin vähitellen todella lämpenemään filmille ja uskon tämän olevan niitä teoksia, joista tulen pitämään ajan ja uudelleenkatseluiden myötä enemmän. Jo nyt ensimmäisellä katselulla pidin Moulin Rougea erittäin hyvänä teoksena.

Väärissä käsissä elokuva lässähtäisi jo ensiminuuteilla käsiin, mutta Baz Luhrmann osaa kyllä hommansa. Hän on loihtinut mukaan todella voimakkaan tyylin, mikä yhdistelee vanhaa aikaa ja nykypäivää. Ennen kuin elokuvan tuottaneen 20th Century Foxin logo edes ilmestyy ruutuun, näemme verhoilla peitetyn teatterilavan. Kapellimestari nousee lavan eteen ja kun hän aloittaa, verhot siirtyvät syrjään, Foxin fanfaari soi ja katsoja kuljetetaan vuoden 1899 Ranskaan. Siitä alkaakin sitten sellainen musikaalipläjäys, että monet muut lajityypin teokset seuraavat ihmetellen vierestä. "Voiko noin tehdä?" kysyvät Laulavat sadepisarat (Singin' in the Rain - 1952) ja Sound of Music (1965). Se on varmasti ollut Luhrmannin tarkoitus. Boheemin teatteriryhmän tavoin Luhrmannkin on boheemi taiteilija. Hän ei missään nimessä halua tehdä tyypillistä musikaalia... tai edes kovin tavanomaista elokuvaa. Luhrmann luultavasti kokisi epäonnistuneensa, jos katsoja kokisi leffan liian tavalliseksi.

Matkallaan Intiassa Luhrmann innostui Bollywoodin tavasta tehdä elokuvia. Luhrmann koki sen vapaammaksi kuin lännessä ja halusikin rikkoa Hollywoodin rajoja. Moulin Rougea ei tunnu hillitsevän mikään, vaan se riemuitsee vapaana. Elokuva ei pysähtele alussa, vaan vaatii katsojalta tarkkaa keskittymiskykyä, jotta kaiken valon, värin ja musiikin loisteessa, sekä nopeatempoisessa rytmissä pysyy kärryillä siinä, mikä leffan juoni edes on. Etenkin ensimmäisen puolituntisensa ajan ruutu on täynnä jos jonkinnäköistä ärsykettä, joista suuri osa menee ohi, sillä pikavauhtia kulkeva leikkaus puskee koko ajan uutta ruutuun. Tapahtumia vain toljottaa suu auki. Luhrmannilta vaadittaisiin vain yksi lipsahdus ja koko elokuva sortuisi kuin hutera korttitalo. Sitä lipsahdusta ei kuitenkaan tule, vaikka Luhrmann kuinka horjuisi reunalla läpi leffan parituntisen keston.

Nopean temponsa ja hullunkurisen tykityksensä ansiosta Moulin Rouge! ei koskaan käy tylsäksi. Kun katsoja pääsee vihdoin elokuvan sisälle ja antautuu musikaalihurmoksen vietäväksi, aika kuluu kuin siivillä silloinkin, kun Luhrmann vihdoin kokee sopivaksi rauhoittua. Vähitellen kehkeytyvälle (ja paikoitellen yllättävän eroottiselle) rakkaustarinalle annetaan tilaa ja mukana on jopa kauniin herkkiä hetkiä. Kaikki johtaa jännittävään loppuhuipennukseen, mikä toimii, vaikka elokuva paljastaakin heti alussa, kuinka leffa päättyy. Tai kenties se toimii juuri siksi.

Luhrmannin ohjaus on erittäin kiehtovaa ja omaperäistä. Hän saa elokuvan muistuttamaan samanaikaisesti niin vuosikymmeniä vanhaa teatteriesitystä kuin modernimpaa musiikkivideota. Yhdistelmään vaikuttaa vahvasti se, millaisia kappaleita elokuvan musikaalikohtauksiin on valittu. Alkuperäiskappaleiden sijaan leffassa lauletaan mm. David Bowieta, Madonnaa, Queenia, Elton Johnia ja Nirvanaa, mitkä ovat veikeässä kontrastissa elokuvan tapahtumavuoteen 1899. Modernimmat biisit toimivat selvästi Luhrmannin vertauksena 2000-luvun katsojille siitä, kuinka sata vuotta ihmiset olivat täpinöissään hyvin erilaisesta musiikista. Hienot lavasteet ovat tarkoituksellisesti kuin teatterissa ja asut upeita myös. Kuvauksessa kamera oikein ihastelee tätä kaikkea, vaikka hyperaktiivinen leikkaus kovasti haluaa vaihtaa kuvakulmaa alle sekuntin välein. Osittain digitehostein toteutetuista kaupunkinäkymistä huomaa tietokone-efektit, mutta toisaalta juuri se silmiinpistävyys sopii mukaan.

Yhteenveto: Moulin Rouge! on erittäin hyvä, joskin aluksi äärimmäisen hämmentävältä ja sekopäiseltä tuntuva musikaalielokuva. Ohjaaja Baz Luhrmann ei todellakaan halua päästää katsojaa helpolla, vaan tarjoaa sellaisen tykittelevän vuoristoratakyydin, että katsoja tuntee olonsa kummalliseksi vielä lopputekstien päätyttyä. Leffa läjäyttää katsojaa huimaan tahtiin villisti säihkyvällä, värikkäällä ja vauhdikkaasti leikatulla kuvastolla, ja jo alku määrittää hyvin nopeasti, tulisiko katsoja pitämään näkemästään vai ei. Jopa musikaalien suurkuluttajat eivät välttämättä lämpene tälle boheemille toteutukselle. Kaikin puolin tarinankerronnasta musikaalikohtausten toteutukseen, sekä lavasteisiin ja efekteihin Luhrmann välttelee perinteistä elokuvantekoa, luoden filmistään teoksen, mikä todella erottuu edukseen genrestä. Näyttelijät ovat täysillä mukana mahtipontisessa menossa. Musiikkivalinnat ovat todella oivallisia ja hyvässä kontrastissa elokuvan tapahtumavuoteen. Elokuvan tapa sekoittaa vanhaa ja modernia onkin osa sen viehätystä. Moulin Rouge! on luultavasti niitä teoksia, joista joko pitää tai ei - on vaikea kuvitella mitään välimuotoa näin erikoiselle pläjäykselle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.11.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Moulin Rouge!, 2001, Twentieth Century Fox, Bazmark Films