Veren vangit, kausi 3 (Anne Rice's The Vampire Lestat - 2026) - sarja-arvostelu

VEREN VANGIT - KAUSI 3

ANNE RICE'S THE VAMPIRE LESTAT

Luoja: Rolin Jones

Näyttelijät: Sam Reid, Eric Bogosian, Jacob Anderson, Assad Zaman, Jennifer Ehle, Noah Reid, Ryan Kattner, Seamus Patterson, Sarah Swire, Joseph Potter, Justin Kirk, Jeanine Serralles, Delainey Hayles, Bally Gill, Gopal Divan, Christopher Heyerdahl, Damien Atkins, Amaka Umeh ja Sheila Atim

Genre: draama, kauhu

Jaksomäärä: 7

Jakson kesto: 45 minuuttia - 54 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 56 minuuttia

Ikäraja: 18

Anne Ricen Vampyyrikronikat-kirjasarjaan (The Vampire Chronicles - 1976-2018) perustuva televisiosarja Veren vangit nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin loppuvuodesta 2022. Toinen kausi piti suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa. Tekijät ilmoittivat kolmannen kauden perustuvan Vampyyri Lestat -kirjaan (The Vampire Lestat - 1985) ja he päättivätkin julkaista kauden Yhdysvalloissa kokonaan omalla nimellään Anne Rice's The Vampire Lestatina. Suomeen kausi saapui samalla Veren vangit -nimellä Netflixiin, kun kausi oli ensin pyörinyt loppuun Yhdysvalloissa. Itse pidin valtavasti sarjan kahdesta ensimmäisestä kaudesta ja olenkin odottanut jatkoa innoissani. Katsoinkin Veren vankien kolmannen kauden läpi heti sen ilmestyttyä Netflixin valikoimaan.

Daniel Molloyn "Interview with the Vampire" -kirjan julkaisun jälkeen maailma ei ole enää ennallaan. Kirjasta suutahtanut vampyyri Lestat de Lioncourt on perustanut rock-yhtyeen, jonka kanssa hän kiertää Yhdysvaltoja, kanavoiden vaikeita tunteitaan laulujensa kautta.

Kuten Veren vankien kolmannen kauden englanninkielinen nimi Anne Rice's The Vampire Lestat antaakin jo ymmärtää, keskiössä on Sam Reidin näyttelemä vampyyri Lestat de Lioncourt. Toisen kauden päätteeksi kävi ilmi, että Lestat ei kuollutkaan Louis de Pointe du Lacin (Jacob Anderson) ja Claudia-tytön (Delaine Haynes) käsissä. Nykypäivänä hän päättää Louisin haastattelujen pohjalta työstetystä Daniel Molloyn (Eric Bogosian) "Interview with the Vampiresta" -kirjasta suivaantuneena perustaa bändin ja kiertää sen kanssa ympäri Yhdysvaltoja. Reid on edelleen aivan mahtava Lestatina ja pääsee tällä kertaa entistä enemmän herkuttelemaan monisävyisellä hahmollaan, joka piilottelee paljon räiskyvän ulkokuorensa alla. Myös Louis ja vampyyriksi muutettu Daniel ovat menossa mukana, Danielin haastatellessa tällä kertaa Lestatia, saadakseen hänen versionsa tapahtumista. Anderson on hyvä, vaikka jääkin nyt enemmän taka-alalle ja Bogosian onnistuu tekemään Danielista vielä provosoivamman persoonan, haastattelijan osatessa vedellä juuri oikeista naruista saadakseen haluamansa.

     Uusina hahmoina kausi esittelee Lestatin äidin Gabriellan (Jennifer Ehle), sekä Lestatin yhtyeen muut jäsenet, kitaristiveljekset Larryn (Noah Reid) ja Alexin (Seamus Patterson), basisti Salamanderin (Ryan Kattner), sekä rumpali TC:n (Sarah Swire). Bändin jäsenet toimivat ihan kivasti eksentrisen Lestatin ympärillä, mutta Ehle on erityisen hyvä lisäys. Hänen äitihahmossaan on oivallista viekkautta, minkä lisäksi Gabriella tuo toki mielenkiintoisia lisäpuolia itse Lestatiin.

Tuntuu hieman hölmöltä puhua Veren vankien kolmannesta tuotantokaudesta, koska alkuperäinen, aiemmasta irtautuva titteli Anne Rice's The Vampire Lestat kuvaa tätä seitsemän jakson kokonaisuutta paljon paremmin. Toki kausi jatkaa tuttujen hahmojen tarinaa, mutta se on muuten niin monin tavoin erilainen parista aiemmasta kaudesta, että räikeä muutos voi aluksi tuntua jopa hämmentävältä. Tästäkin löytyy Danielin ja vampyyrin välisiä haastatteluja, joiden myötä hypätään ajassa taaksepäin, mutta nykyhetkessä tapahtuvat osiot ovat täynnä rockhenkistä kiertue-elämää, konsertteja ja kappaleiden tekoa. Kausi onkin kuin rockooppera ja kun tähän uuteen tyyliin pääsee sisälle, se vie hyvin mukanaan.

Ei Veren vankien kolmas kausi kuitenkaan yllä parin edeltäjänsä huikealle tasolle, mikä johtuu kauden tietynlaisesta epätasapainosta. Parhaimmillaan kausi on, kun se tosissaan tunkeutuu Lestatin pään sisälle ja näyttää vampyyrin todellisia puolia joko tunteikkaiden laulujen tai tragediaa täynnä olevien takaumien muodossa. Sekaan mahtuu kuitenkin erittäin ailahtelevaa ulkoista hälinää, oli kyse sitten Louisin sivujuonikuviosta tai ajoittain pakotetuilta tuntuvista linkeistä Anne Ricen kirjoihin perustuviin muihin sarjoihin, Mayfair Witchesiin (2023-) ja Talamasca: The Secret Orderiin (2025). Palaset eivät täysin loksahda paikoilleen. Kun tuotantokausi toimii, se toimii parhaimmillaan jopa loistavasti, mutta hetkittäin se jätti minut kyseenalaistamaan tekijöiden ratkaisut. Odotan silti mielenkiinnolla jo työn alla olevaa neljättä tuotantokautta, joka perustuu Kadotettujen kuningatar -kirjaan (The Queen of the Damned - 1988). Sitä odotellessa voisin kurkata noitiin ja Talamascaan liittyvät sisarsarjat...

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat tunnelmaa parhaimmillaan väkevästi ja saavat näyttelijät irrottelemaan hyvin, mutta Rolin Jonesin johtaman käsikirjoitustiimin aikaansaannokset olisivat mielestäni kaivanneet hieman viilausta eheämpään suuntaan. Teknisesti Veren vankien kolmas kausi on kuitenkin pätevästi tehty. Kameratyöskentely on oivallista, kuten on myös valaisu. Lavastajat ja puvustajat pääsevät hyvin leikittelemään niin parin sadan vuoden takaisten kohtausten kuin rock-keikkojen parissa ja maskeeraajat eivät pelkää läträtä tekoverellä. Tehosteet toimivat pääasiassa hyvin ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu. Daniel Hartin työstämät ja Sam Reidin esittämät kappaleet toimivat vahvana taustana ja pidin erityisesti alkutekstikappaleeksi valitusta All Fall Downista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.7.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com

Anne Rice's The Vampire Lestat, Yhdysvallat, 2026, AMC Studios, Anonymous Content, Dwight Street Book Club, Paramount Television, Stillking Films

Veren vangit, kausi 2 (Anne Rice's Interview with the Vampire: Part II - 2024) - sarja-arvostelu

VEREN VANGIT - KAUSI 2

ANNE RICE'S INTERVIEW WITH THE VAMPIRE: PART II

Luoja: Rolin Jones

Näyttelijät: Jacob Anderson, Eric Bogosian, Assad Zaman, Delainey Hayles, Ben Daniels, Bally Gill, Suzanne Andrade, Esme Appleton, Jake Cecil, Roxane Duran, Christopher Geary, Khetphet Phagnasay, Yung Nguyen, Blake Ritson, Stephanie Hayes ja Sam Reid

Genre: kauhu, romantiikka

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 48 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 44 minuuttia

Ikäraja: 18

Anne Ricen kirjoihin perustuva televisiosarja Veren vangit nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin syksyllä 2022, joten jatkoa oli luvassa. Claudia-vampyyrityttöä näytellyt Bailey Bass oli kuitenkin estynyt jatkamaan sarjassa, ollessaan kiireinen Avatar: Fire and Ashin (2025) kuvauksissa, joten hänet korvattiin Delainey Haylesilla. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2023 ja lopulta Veren vankien toinen tuotantokausi alkoi pyöriä toukokuussa 2024. Tämäkin kausi keräsi kehuja niin kriitikoilta kuin kirjasarjan faneilta ja sai parhaan maskeerauksen ja hiustenmuotoilun Emmy-ehdokkuudet. Itse olen odottanut Veren vankien näkemistä siitä asti, kun sarja alkoi Yhdysvalloissa, mutta muutamaan vuoteen se ei ollut ollenkaan nähtävillä Suomessa. Nyt kun sarja saapui vihdoin Netflixiin ja on saamassa kolmannen kauden nimeltä The Vampire Lestat, päätin viimein ryhtyä tuumasta toimeen. Pidin valtavasti Veren vankien ensimmäisestä tuotantokaudesta ja aloitinkin toisen kauden katselun innokkaana.

Louis de Pointe du Lac jatkaa kertomustaan Daniel Molloylle, paljastaen kuinka hän ja Armand-vampyyri kohtasivat toisensa ja mitä oikeasti tapahtuikaan Claudialle ja Lestatille.

Jacob Anderson jatkaa roolissaan Louis de Pointe du Lacina, lähes 150-vuotiaana vampyyrina, joka päätti kertoa elämäntarinansa kirjailija Daniel Molloylle (Eric Bogosian). Ensimmäisellä kaudella jäätiin siihen, kun Louis ja vampyyriksi muutettu tyttö Claudia (Delainey Hayles) polttivat tekijänsä Lestat de Lioncourtin (Sam Reid) ja päättivät matkustaa Eurooppaan, löytääkseen muita vampyyreita. Avauskauden tapahtumat painavat niin Louisia kuin Claudiaa eri tavoin ja tunnelma on kireänä saman tien. Hahmot pysyvät mielenkiintoisina ja näyttelijät jatkavat vahvaa suorittamistaan. Anderson on entistä parempi itse haastateltavana vampyyrina, Bogosian jatkaa oivalla näpäyttelylinjallaan ja alun hämmennyksen jälkeen Hayles sujahtaa onnistuneesti Claudiaksi.

     Lisäksi avauskaudella paljastettiin, että Assad Zamanin näyttelemä palvelija Rashid onkin todellisuudessa myös vampyyri, Louisin nykyinen rakas Armand. Toinen kausi syventyykin lisää Armandiin ja hänen vampyyriyhteisöönsä Pariisissa, johon kuuluvat muun muassa teatteriesitystä vetävä Santiago (Ben Daniels), esityksen näyttelijät Celeste (Suzanne Andrade), Estelle (Esme Appleton) ja Gustave (Jake Cecil), esitykset kirjoittava Samuel (Christopher Geary), sekä tekniikkaa pyörittävät isä ja poika Tuan (Yung Nguyen) ja Quang Pham (Khetphet "KP" Phagnasay). Sivunäyttelijätkin ovat hyviä rooleissaan, erityisesti dramaattista Santiagoa esittävä Daniels ja on kiehtovaa tutustua tähän vampyyrien yhteisöön, heidän hyödyntäessä teatteriesitystään ruokailuunsa kieron kekseliäällä tavalla.

Veren vankien toinen tuotantokausi jatkaa lähes yhtä vahvalla linjalla kuin avauskausi. On heti kiinnostavaa hypätä Louisin ja Claudian Euroopan matkalle, etenkin kun Lestatin tappaminen hiertää hahmojen välejä yö yöltä enemmän. Entistä kiinnostavammaksi matka muuttuu, kun parivaljakko päätyy Pariisiin ja törmää siellä Armandiin ja kumppaneihin. Maisemanvaihdoksella ja uusilla hahmoilla kakkoskausi rikastuttaa onnistuneesti sarjan maailmaa, minkä lisäksi se syventää vakuuttavasti jo tuttuja tyyppejä, sekä katsojan ja hahmojen välistä suhdetta.

Kauden kahdeksan jaksoa pitävät pääasiassa erittäin hyvin mukanaan, joskin puolessa välissä ihan pientä lipsumista ja paikoillaan junnaamista onkin luvassa. Tämä kuitenkin korvataan parilla viimeisellä, suorastaan erinomaisella jaksolla, joiden aikana käy kyllä selväksi, kuinka paljon katsojana onkaan kiintynyt näihin hahmoihin. Erityisen mainio on myös viides jakso, jossa nähdään vihdoin, mitä tapahtui vuonna 1973 San Franciscossa, kun Daniel haastatteli Louisia ensi kertaa. Ykköskauden tapaan Veren vankien kakkoskausikin onnistuu olemaan niin karmiva ja tiivistunnelmainen kuin myös kaunis, herkkä ja jopa koskettava. Kauden finaalijaksoa on lähes mahdotonta katsoa kuivin silmin, sillä niin voimakas tunnelataus siihen on saatu rakennettua. Toinen kausi vie tavallaan tämän tarinan päätökseen, mutta samalla se avaa oven vampyyrisaagan seuraavaa lukua, eli pian (ainakin Yhdysvalloissa) käynnistyvää The Vampire Lestatia varten. Jäänkin odottamaan innolla, kuinka tuo Lestatin oma kausi syventää kertomusta entisestään ja mitä uutta se tuo tähän mystisen lumoavaan hahmoon.

Myös teknisesti Veren vangit jatkaa laadukasta jälkeään. Toinen tuotantokausi on hienosti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat upeat, oltiin sitten sodan runtelemassa Itä-Euroopassa, kulttuuria pursuavassa Ranskassa tai nykypäivän Dubaissa. Puvustus on erittäin tyylikästä ja maskeeraukset äityvät rajun verisiksi tarpeen vaatiessa. Tehosteet ovat mainiot ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu. Daniel Hartin säveltämät musiikit tunnelmoivat taustalla niin kaihoisasti kuin jännittävästi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Anne Rice's Interview with the Vampire, Yhdysvallat, 2022-, AMC Studios, Anonymous Content, Dwight Street Book Club, Paramount Television, Stillking Films

Veren vangit, kausi 1 (Anne Rice's Interview with the Vampire: Part I - 2022) - sarja-arvostelu

VEREN VANGIT - KAUSI 1

ANNE RICE'S INTERVIEW WITH THE VAMPIRE: PART I

Luoja: Rolin Jones

Näyttelijät: Jacob Anderson, Sam Reid, Eric Bogosian, Bailey Bass, Kalyne Coleman, John DiMaggio, Assad Zarman, Chris Stack, Rae Dawn Chong, Jeff Pope, Dana Gourrier, Christian Robinson, Maura Grace Athari, Steven G. Norfleet, Damon Daunno ja Luke Brandon Field

Genre: kauhu, romantiikka

Jaksomäärä: 7

Jakson kesto: 41 minuuttia - 1 tunti 6 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 34 minuuttia

Ikäraja: 18

Anne Rice's Interview with the Vampire, eli suomalaisittain Veren vangit perustuu Anne Ricen Vampyyrikronikat-kirjasarjaan (The Vampire Chronicles - 1976-2018). Kirjojen pohjalta oli jo aiemmin tehty elokuvat Veren vangit (Interview with the Vampire) vuonna 1994 ja Kadotettujen kuningatar (Queen of the Damned) vuonna 2002. Alun perin elokuvasarja oli tarkoitus käynnistää uudelleen ja Ricen poika Christopher Rice työsti alustavan käsikirjoituksen leffalle. Projekti ei kuitenkaan edennyt ja vuonna 2016 kirjojen filmatisointioikeudet palasivat Ricelle, joka ilmoitti tuottavansa televisiosarjan kirjojensa pohjalta. Sarjaa ryhdyttiin aluksi tekemään Paramount Televisionille ja sitten Hululle, mutta lopulta projekti päätyi AMC Networksille. Kuvaukset käynnistyivät joulukuussa 2021 ja Veren vankien ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä lokakuussa 2022. Sarja nousi nopeasti suosituksi ja keräsi kehuja niin kriitikoilta kuin kirjasarjan faneilta. Itse en ole lukenut Ricen kirjoja, mutta olen nähnyt Brad Pittin ja Tom Cruisen tähdittämän elokuvan, josta pidän. Odotin sarjasovituksen näkemistä mielenkiinnolla ja minua harmittikin, kun muutamaan vuoteen se ei vaikuttanut olevan tulossa Suomeen, kunnes eräänä päivänä se ilmestyi Netflixiin. Ryhdyinkin katsomaan Veren vankeja lähes heti, etenkin kun sarja on kesällä saamassa jatkoa The Vampire Lestat -nimisen kolmannen kauden muodossa.

Journalisti Daniel Molloy matkustaa Dubaihin haastattelemaan Louis de Pointe du Lacia, joka kertoo, miten hänestä tuli vampyyri.

Eric Bogosian näyttelee Daniel Molloyta, ikääntynyttä ja Parkinsonin tautiin sairastunutta nasevasanaista journalistia, joka saa hurjimman työkeikan ikinä: haastatella ihka aitoa vampyyria. Daniel on sanavalmiudessaan, ovelassa provosoinnissaan ja sarkastisten reaktioidensa kera tykättävä tyyppi ja Bogosian suoriutuu roolistaan mainiosti, tulkiten hyvin hahmonsa erilaisia fiiliksiä haastattelusession edetessä.

     Mutta onhan sarjan kiinnostavin täky tietty ne vampyyrit, haastateltavana oleva Louis de Pointe du Lac (Jacob Anderson) ja tämän muuttanut ranskalainen Lestat de Lioncourt (Sam Reid). Vuonna 1910 Louis omisti menestyksekkään bordellin, kun hänen elämänsä mullistui Lestatin saapuessa kuvioihin. Hurmaava ja tyylikäs mies sai Louisin nopeasti pauloihinsa, mutta kyse ei ollut vain ranskalaisesta vetovoimasta, vaan tämän pimeästä salaisuudesta, mikä siirtyy myös Louisiin, kun Lestat eräänä yönä muuttaa hänetkin aurinkoa kaihtavaksi verenimijäksi. Louis ja Lestat ovat todella kiehtovat hahmot, niin heidän erilaisten näkemystensä takia kuin heidän kiistattoman vetovoimansa vuoksi. Game of Thronesista (2011-2019) tuttu Anderson ja itselleni tuntematon Reid ovat täydelliset valinnat rooleihinsa ja heidän väliltä löytyy voimakasta kemiaa. Anderson tulkitsee taidokkaasti hahmonsa vaikeita tunteita, kun tämän pitää hylätä perheensä uuden elämänsä takia, kun taas Reid heittäytyy vaikuttavan täysillä teatraaliseksi Lestatiksi. Maininnan arvoinen on toki myös vampyyrityttö Claudiaa esittävä Bailey Bass, joka osaa olla samanaikaisesti herttainen lapsi ja hyytävä hirviö.

Olin lukenut paljon kehuja Veren vangeista, mutta silti se pääsi yllättämään minut sillä, kuinka hyvä sarja onkaan kyseessä. Vaikka pidänkin vuoden 1994 elokuvaversiosta, se ei uskaltanut mennä loppuun asti tarinan pääpointin kanssa, osittain varmasti päätähtien Tom Cruisen ja Brad Pittin tahdosta. Veren vangit on nimittäin rakkaustarina - ollut aina siitä lähtien, kun Anne Rice julkaisi kirjansa vaihtelevien mielipiteiden keskelle. Siinä, missä leffassa tämä rakkaustarina jäi vain vihjailun tasolle, sarja rohkenee uppoutua tähän täysillä. Tarinassa vampyyrius ei ole vain sitä, miltä se päällepäin näyttää, vaan se toimii metaforana homoseksuaalisuudelle, muun muassa sen heräämiselle, sen hyväksymiselle ja sen tuomalle ulkopuolisuuden tunteelle. Onhan vampyyrius ollut jo Bram Stokerin Dracula-kirjasta (1897) lähtien vertauskuva seksuaalisuudelle ja "synnille", mutta Veren vangit jalostaa tätä ideaa vielä pidemmälle kiehtovalla tavalla.

Seksuaalisten puolien lisäksi sarja käsittelee onnistuneesti myös rasismia, siirtämällä tarinan vuodesta 1791 vuoteen 1910, alkoholin kieltolakijupakan keskelle. Tämä puoli ei tunnu mitenkään päälleliimatulta, vaan se vain voimistaa sarjan syvällisyyttä, mikä nostaakin Veren vangit monien muiden tavanomaisten vampyyrikertomusten yläpuolelle. Sarja ei ole vain viihdyttävä tai pelottava, vaan sillä on jotain sanottavaakin maailmasta. Kauhu taas ei synny niinkään pimeydessä lymyilevistä torahampaista, vaan ihmisten kaltoinkohtelusta erilaisuuden takia.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Veren vankeja pystyisi katsomaan myös viihdyttävänä kauhukertomuksena. Sarja nimittäin lumoaa täysillä mukaansa, enkä ihmettele, vaikka tuotantokauden seitsemän jaksoa tuijottaisikin läpi saman illan aikana. Louisin ja Lestatin tarinaan uppoutuu välittömästi ja meno vain paranee, kun miesten välit alkavat tulehtua heidän erimielisyyksiensä takia, liittyen esimerkiksi siihen, kuinka tärkeinä tai mitättöminä he pitävät ihmishenkiä. Ja homma vain paranee entisestään Claudian tullessa kuvioihin. Veren vankien avauskausi tarjoaa paljon ja se osaa olla niin karmiva kuin koskettava, viettelevä kuin kaunis, enkä malta odottaa näkeväni, kuinka tarina tästä jatkuu kakkoskaudella - koska kuten päätösjakso lopussa ilmaisee, kyse on vasta Anne Ricen kirjan ensimmäisestä puolikkaasta.

Tuotantokauden ohjaajat (muun muassa alakonkari Alan Taylor) rakentavat ilmapiiriä vahvasti, Rolin Jonesin käsikirjoitustiimin tehdessä väkevää työtä adaptoidessaan Ricen kirjaa - toki tiettyjen muutosten kera. Teknisesti Veren vankien avauskausi on todella vaikuttava. Kameratyöskentely on mainiota ja valaisukin on oivallista. Lavasteet ovat näyttävät, puvustus todella tyylikästä ja maskeeraukset äityvät toisinaan varsin hurjiksi. Tehosteetkin toimivat ja äänimaailma on osaavasti rakennettu. Daniel Hartin säveltämät musiikit tunnelmoivat monisävyisesti läpi jaksojen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.2.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Anne Rice's Interview with the Vampire, Yhdysvallat, 2022-, AMC Studios, Anonymous Content, Dwight Street Book Club, Paramount Television, Stillking Films

Arvostelu: Overlord (2018)

OVERLORD

Ohjaus: Julius Avery
Pääosissa: Jovan Adepo, Wyatt Russell, Mathilde Ollivier, Pilou Asbæk, John Magaro, Iain De Caestecker, Jacob Anderson, Gianny Taufer ja Erich Redman
Genre: kauhu, sota
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 16

Overlord lähti liikkeelle tuottaja J. J. Abramsin ja käsikirjoittaja Billy Rayn ideasta, minkä pohjalta Ray työsti käsikirjoituksen. 2017 kaksikko sai myytyä ideansa Paramount-yhtiölle, joka pisti projektin etenemään. Kuvaukset alkoivat toukokuussa 2017 ja nyt Overlord on saanut ensi-iltansa. Itse kiinnostuin elokuvasta välittömästi, kun näin sen trailerin. Se antoi hienosti kuvaa, millainen leffa olisi kyseessä, mutta kaikki tuntui silti todella mysteeriseltä. Abramsin mukanaolo viittasi siihen, että kyseessä olisi jälleen yksi Cloverfield-sarjaan (2008-) liittyvä elokuva ja vaikka tekijät kielsivät tämän, monet jatkoivat silti spekulointia. Alunperin Overlordin oli tarkoitus ilmestyä jo pari kuukautta sitten, mutta leffa vain katosi yhtäkkiä tulevien ensi-iltojen listalta, jolloin aloin pelätä, ettei filmi saapuisikaan Suomeen. Onnekseni julkaisu vain siirrettiin marraskuun alkuun. Innostustani vain lisäsi, kun huomasin, että elokuva on saanut yllättävänkin paljon kehuja ja meninkin hyvin positiivisin mielin katsomaan sen.

Päivää ennen Normandian maihinnousua joukko liittoutuneiden sotilaita matkaa Pohjois-Ranskaan tuhoamaan natsien radiotornin, jotta hyökkäys voi onnistua. Perillä sotilaat saavat kuitenkin selville, että natsit ovat laboratorioissaan kehitelleet jotain kauhistuttavaa kääntääkseen sodan kulun edukseen...

Vaarallista tehtävää suorittamaan lähtevä sotilasryhmä koostuu epävarmasta Boycesta (Jovan Adepo), kylmästä alikersantti Fordista (Wyatt Russell), tarkka-ampuja Tibbetistä (John Magaro), valokuvaaja Chasesta (Iain De Caestecker), nössöstä Rosenfeldistä (Dominic Applewhite) ja kirjailijanalku Dawsonista (Jacob Anderson). Päähenkilö Boycea ja hyvin rajujakin keinoja käyttävää Fordia lukuunottamatta hahmot jäävät aika yksiulotteisiksi ja unohdettaviksi, mikä on täysin tavallista tällaisissa leffoissa. Hahmojen ei ole tarkoituskaan olla ikimuistettavia, mutta he voivat silti ajaa asiansa läpi elokuvan. On kuitenkin hyvä, että jokaiselle on luotu jokin "ominaisuus", jolloin heitä ei jatkuvasti sekoita toisiinsa. Boycelle on kirjoitettu kiinnostava hahmokaari ja se on jo tarpeeksi riittävää.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat ranskalaisessa kylässä asuva Chloe-neiti (Mathilde Ollivier) ja tämän sotilaista kiinnostunut pikkuveli Paul (Gianny Taufer), sekä natsikomentaja Wafner (Pilou Asbæk). Asbæk sopii täydellisesti inhottavan mulkvistin rooliin ja hahmoa vihaa suunnilleen heti, kun hän astelee ensimmäistä kertaa ruudulle. Valitettavasti hahmo muuttuu loppupäässä leffaa hieman liian sarjakuvamaiseksi roistoksi, jonka jokainen repliikki on sata kertaa aiemmin kuultu klisee. Siinä kohtaa hahmosta alkaa katoilla hänelle luotu uhkaavuus ja hän muuttuu lähinnä hieman koomiseksi. Ollivierkin sopii rooliinsa erittäin hyvin ja on hienoa, ettei Chloe tyydy osaan sivustakatsojana, vaan natseja inhoavana hänkin haluaa tehdä osansa taistelussa.

Vaikka olin lukenut kehuja Overlordista, olin silti todella yllättynyt, kuinka hyvä se oikeasti onkaan. Kyseessä on huomattavasti parempi elokuva kuin sen olisi koskaan tarvinnut olla. Mutta ei, tekijät päättivät pistää kaikkensa peliin ja loivat aidosti kauhistuttavan ja teknisesti mestarillisen leffan. Elokuva yhdistää todella taidokkaasti vakavan ja synkän sotakuvauksen verellä mässäilevään b-luokan kauhuun. Heti alussa Overlord onnistuu naulaamaan katsojan penkkiinsä kiinni ja tarjoaa erittäin hurjan kyydin. Elokuva tuo hienosti esille, kuinka pelottavaa sota on ja alusta alkaen katsojana pelkää hahmojen kanssa, että natsit löytävät heidät. Ensimmäinen puolituntinen on jo hyvin jännittävää seurattavaa, eikä leffa ole edes kunnolla siirtynyt kauhuosastoonsa. Sotapuoli on niinkin vaikuttavasti ja piinaavasti toteutettu, että olisin täysin mielelläni katsonut pelkkää sitä, eikä leffa edes tarvitsisi mitään örkkejä, monstereita, zombeja tai mitä ikinä sillä onkaan tarjottavanaan. Mutta kun leffa sitten siirtyy oikein kunnolla kauhun puolelle, olin tyytyväinen että näin tapahtui, sillä tekijät ovat rohkeasti pistäneet haisemaan. Elokuvasta löytyy paikoitellen niinkin sairasta ja yököttävää kuvastoa, että se voisi ihan hyvin olla K18. 13-vuotiaat, jotka pääsevät aikuisen seurassa katsomaan leffan, saattavat jopa nähdä painajaisia, sillä itsellenikin tuli parissa kohtaa huono olo. Herkkiä suosittelen siis pysymään kaukana tästä leffasta, mutta kauhufaneille Overlord tarjoaa aikamoista herkkua.

Filmi rakentaa jännitettään erinomaisesti alusta alkaen, eikä siitä oikeastaan löydy ainuttakaan hetkeä, jolloin hahmot tai katsoja voisivat hengähtää. Läpi elokuvan kulkee todella epämiellyttävä ilmapiiri, mitä nostatellaan oikeissa kohdissa hienosti. Väärissä käsissä leffa lässähtäisi jo sen takia, että sotakohtaukset ja kummajaishetket eivät toimisi yhdessä, mutta Overlord onnistuu leikkaamaan niiden välillä täysin luontevasti. Perinteisemmistä ammuskelukohtauksistakin löytyy hyvin jännitystä ja myös niissä meno saattaa yltyä yllättävänkin rajuksi. Jännitystä ja painostavuutta lisää jo se, että maihinnousua enteilevä kello tikittää kovaa vauhtia eteenpäin, joten sotilailla on kiire hoitaa hommansa, ihan sama mitä heillä on vastassa.

Harmillisesti leffasta löytyy omat heikommat puolensa, mitkä estävät sitä nousemasta aivan mahtavaksi saakka, vaikka siltä se useasti tuntuukin. Kuten jo sanoin, natsikomentaja Wafneria käsitellään hieman kömpelösti leffan loppupäässä. Tämän on varmasti ollut tarkoitus nostaa tunnetta b-luokan hömelöstä kauhurainasta, mutta kun elokuva ottaa itsensä muuten niin vakavasti, ei hahmo täysin istu mukaan. Tämän lisäksi vaikka kehunkin ja arvostan paljon tapaa, millä tekijät rakentavat kauhua ja todella saavat aikaiseksi jännittävää ilmapiiriä, he luottavat puhtaalla kauhupuolellaan hieman liikaa äkkisäikäytyksiin. Ne ovat kyllä erittäin tehokkaita, mutta muuten näin hienosti luodussa kauhussa ne tuntuvat hieman laiskalta ratkaisulta. Jos nämä asiat muuttaisi, Overlord olisi mahtava kauhuteos. Nyt se pääsee jo todella lähelle, mikä on jo enemmän kuin leffan olisi koskaan tarvinnut tehdä, ja nostan siitä tekijöille hattua

Myös teknisellä tasolla Overlord on parempi kuin sen tarvitsisi olla. Leffa on aivan mielettömän hienosti kuvattu. Mukana on useita todella näyttäviä otoksia ja pitkät hahmoja seuraavat kuvat ovat erinomaisesti toteutettuja. Valaisukin on onnistunutta, jolloin pimeistäkin kohtauksista näkee kaiken tarpeellisen. Lavasteisiin on panostettu todella paljon. Ranskalaiskylä ja natsien tukikohta ovat huikean upeasti toteutetut ja täynnä pieniä yksityiskohtia. Puvustajat ovat päässeet valmistamaan toiseen maailmansotaan istuvia asusteita ja maskeeraajat ovat päässeet leikkimään paikoitellen erittäin hurjienkin näköisten ällötysten kanssa. Nämä hienosti kuvatut ja toteutetut kohtaukset on sitten leikattu kasaan taidokkaasti, minkä lisäksi visuaaliset efektit ovat tyylikkäät. Äänimaailma on aivan huikeasti rakennettu ja sotakohtauksissa aseiden tulitukset ovat pelottavaa kuunneltavaa. Yksi isoimmista yllätyksistä koko leffassa on kuitenkin sen musiikki. Jed Kurzel on onnistunut säveltämään todella eeppisiä ja koukuttavia musiikkeja, joita kuuntelee mielellään ihan ilman elokuvaakin. Yleensä tällaisissa elokuvissa ei erityisemmin panosteta musiikkeihin, joten Kurzelin näkemä vaiva tuli todella iloisena yllätyksenä.

Yhteenveto: Overlord on todella hyvä yhdistelmä sotaa ja kauhua, ja paljon parempi elokuva kuin sen edes tarvitsisi olla. Olisin ollut täysin sinut pelkän säikyttelyhömpän kanssa, mutta arvostan suuresti, että tekijät päättivät oikeasti panostaa teokseen. Ohjaaja Julius Avery tasapainottelee hienosti kahden eri lajityypin kanssa ja tuo esille, kuinka pelottavaa sodankäynti on. Leffan ensimmäinen puolituntinen ei edes sisällä mitään kummajaisia, mutta se on silti karmivaa seurattavaa. Kauhupuolella elokuva ei säästele katsojaansa, vaan näyttää kuvottavia ja sairaita asioita, sekä mässäilee muutamassa kohtaa oikein kunnolla verellä, jolloin on pakko hieman ihmetellä, että tämä meni läpi K16-elokuvana. Teknisesti kyseessä on aivan huikea taidonnäyte. Kuvaus, leikkaus, lavastus, valaisu, puvustus, maskeeraus, efektit, äänitehosteet ja musiikki ovat mahtavasti toteutetut. Näyttelijät sopivat oikein mainiosti rooleihinsa, vaikka Boycen lisäksi hahmot jäävät aika alikehitetyiksi. Pilou Asbæk on nappivalinta kusipää-natsikomentajan rooliin, miksi onkin harmi, että hänen hahmonsa muuttuu hieman hölmöksi loppupäässä. Jos hahmo olisi paremmin kirjoitettu, kyseessä olisi jopa loistava kauhufilmi. Jo tällaisenaan Overlord on todella mainio elokuva ja suosittelen sitä oikein lämpimästi kaikille kauhun ystäville. Herkimmille monet leffan kohtaukset voivat tuottaa pahaa oloa ja kenties jopa painajaisia, joten kannattaa miettiä tarkkaan, uskaltaako elokuvaa mennä katsomaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Overlord, 2018, Paramount Pictures, Bad Robot