Arvostelu: In the Heights (2021)

IN THE HEIGHTS

Ohjaus: Jon M. Chu

Pääosissa: Anthony Ramos, Leslie Grace, Melissa Barrera, Corey Hawkins, Olga Mereditz, Daphne Rubin-Vega, Gregory Diaz IV, Jimmy Smits, Stephanie Beatriz, Dascha Polanco, Noah Catala ja Lin-Manuel Miranda

Genre: musikaali, romantiikka, draama, komedia

Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia

Ikäraja: S

In the Heights perustuu samannimiseen Lin-Manuel Mirandan musikaaliesitykseen ja Quiara Alegría Hudesin kirjaan vuodelta 2005. Vuonna 2008 Universal Pictures alkoi työstää elokuvasovitusta esityksen pohjalta ja Kenny Ortega ehdittiin palkata ohjaajaksi, mutta projekti pistettiin jäihin vuonna 2011. Vuonna 2016 Lin-Manuel Miranda ilmoitti itse työstävänsä elokuvasovitusta yhdessä tuottaja Harvey Weinsteinin kanssa, mutta kun Weinsteinia kohtaan alkoi sadella syytöksiä seksuaalisista ahdisteluista, Miranda lopetti yhteistyön. The Weinstein Companyn sijaan Warner Bros. Pictures sai musikaalin elokuvaoikeudet ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2019. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo viime kesänä, mutta koronaviruspandemian vuoksi julkaisua jouduttiin siirtämään vuodella ja nyt vihdoin In the Heights saa ensi-iltansa. Itse kuulin koko leffasta vasta kuukausi pari sitten, mutten erityisemmin alkanut odottaa sen näkemistä. Menin silti ihan positiivisin mielin katsomaan In the Heightsia sen lehdistönäytökseen viikkoa ennen ensi-iltaa.

New Yorkin Washington Heightsissa on käynnissä hurja lämpöaalto ja sähkökatkos alkaa olla lähellä. Heightsin asukit unelmoivat erilaisesta elämästä, mutta voiko unelmia saavuttaa pelkällä haaveilulla, musiikilla, laululla ja tanssilla?

Anthony Ramos näyttelee Usnavi de la Vegaa, nuorta pikkukaupan myyjää, joka haaveilee jättävänsä Washington Heightsin ja muuttavansa Dominikaaniseen tasavaltaan jatkamaan isänsä vanhaa yritystä aurinkorannan baarimikkona. Samalla hän kuitenkin haaveilee myös Melissa Barreran näyttelemästä Vanessasta, joka unelmoi vaatesuunnittelijan ammatista. Leslie Grace taas esittää Washington Heightsiin takaisin palaavaa Nina Rosariota, joka jätti koulunsa kesken, haaveillen erilaisesta tulevaisuudesta. Jimmy Smiths nähdään Ninan isänä Kevininä, joka haaveilee tarjoavansa tyttärelle paremmat mahdollisuudet kuin hänellä itsellään oli nuorena ja Corey Hawkinsin näyttelemä Benny haaveilee palaamisesta yhteen Ninan kanssa. Gregory Diaz IV esittää Usnavin serkkua Sonnya, jolla on kanssa omat unelmansa tulevaisuuttaan ajatellen, mutta hän pelkää taustansa estävän häntä. Daphne Rubin-Vega, Stephanie Beatriz ja Dascha Polanco taas nähdään hiussalonkia pyörittävinä Danielana, Carlana ja Cucana, jotka ovat siirtämässä bisnestään eri paikkaan New Yorkissa, haaveillen muuton tarjoavan isompia mahdollisuuksia. 

     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Olga Mereditz Claudiana, joka toimii kaikkien isoäitihahmona, sekä In the Heights -musikaalin luoja Lin-Manuel Miranda mehujääkauppiaana. Läpikotaisin niin hahmogalleria kuin näyttelijäkaarti on erinomainen. Filmi tasapainottelee taidokkaasti useiden henkilöiden ja heidän juonikuvioidensa parissa. Näyttelijät antavat jokainen kaikkensa elokuvan eteen. Veikeää on, että Mirandan lisäksi alkuperäismusikaali on tuttu myös Anthony Ramokselle ja Olga Mereditzille. Vuonna 2012 Utahissa Ramos esitti Sonny-serkun roolia ja vuonna 2018 hän pääsi esittämään leffahahmoaan Usnavia Washington D.C:ssä, kun taas Mereditz esitti mummu-Claudiaa jo vuonna 2008 Broadwaylla.

Siis VAU, kuinka upea elokuva - ei, vaan suorastaan elämys In the Heights on! Kyseessä on valloittavan riemastuttava ja sanoisinpa jopa että ihana musikaali, joka on niin täynnä elämäniloa, sydäntä ja sielua, että sen tuottama hyvä mieli jää piristämään vielä pitkäksi ajaksi. Jo sen takia leffa on juuri sitä, mitä nykyisessä ankeassa maailmantilassa tarvitaan. Tunnelma on kaiken kaikkiaan aivan fantastisesti rakennettu. Elokuva onnistuu olemaan valtavan ilahduttava, olematta koskaan teennäinen. Siitä löytyy suloista romantiikkaa ilman, että leffa on koskaan ällösiirappinen. Komediaakin löytyy ja leffa tarjoaa useammatkin makeat naurut. Ja kun elokuva imaisee katsojansa riemulla mukaansa, se pystyy salakavalasti ujuttautumaan katsojan muihinkin tunnetiloihin, joten elokuvan kääntäessä vaihdetta surullisempaan suuntaan, voi helposti huomata kyynelhanojen avautuvan. Parissakin kohtaa leffa sai minut herkistymään niin, että alahuuli alkoi hieman väpättää. Kyseessä on siis aikamoinen tunteiden vuoristorata.

Tarinaltaankin elokuva on todella väkevä. Kuten jo sanoin, elokuva onnistuu tasapainottelemaan useamman juonikuvion kanssa tyylikkäästi ja kun hahmot ovat läpikotaisin näin mainioita, ei yksikään juonikuvioista ole tylsä. Hahmoihin lisämielenkiintoa tuo se, kuinka heidän latinokulttuuriaan esitellään kiehtovasti. Elokuva ottaa kantaa Yhdysvaltojen ongelmiin koskien mm. maahanmuuttopolitiikkaa. Sekin onnistutaan hoitamaan ilman, että leffa tuntuu koskaan saarnaavalta. Juonikuviot viedään huolellisesti loppuun saakka, antaen jokaiselle aikaa huipentua ansaitsemallaan tavalla. Vaikka ihailen ja pidän tästä, täytyy minun silti sanoa, että filmin viimeistä varttia olisi voinut tiivistää ihan pienesti. Loppupäässä on kohta, jolloin tuntuu, että leffa päättyy, mutta sitten se jatkuukin suunnilleen vartin ajan. Pääasiassa lähes kahden ja puolen tunnin kesto ei häirinnyt minua, mutta ihan loppua olisi voinut hieman tiivistää. Ensimmäiset kaksi tuntia tuntuvat nimittäin hujahtavan vauhdilla ohi ja pienellä lisäleikkauksella myös loppu tuntuisi samalta.

Kun kyseessä on musikaali, niin tärkeitä kysymyksiähän tietty ovat, että ovatko elokuvan laulut hyviä, ovatko näyttelijät myös hyviä laulajia ja ovatko musikaalinumerot hyvin toteutettuja? Kyllä, kyllä ja kyllä! Erityisesti kappaleidensa (joiden sanoituksesta ja musiikista vastaa itse Lin-Manuel Miranda) puolesta In the Heights on varsinaista juhlaa. Elokuva tykittää yhä vain mahtavampia ja innostavampia lauluja. Katsoja saattaa jossain kohtaa joutua kovastikin vastustamaan kiusausta nousta penkistä ylös tanssimaan; niin svengaavia ne ovat! Erityiseksi suosikikseni nousi lottoon liittyvä kipale 96,000, joka todella jämähti päähäni soimaan ja jota olen nyt kuunnellut ties kuinka monta kertaa tätä tekstiä kirjoittaessani. Sen lisäksi, että laulut ovat todella hyviä ja näyttelijät taitavia laulajia, musikaalinumeroiden toteutus on kertakaikkisen upeaa. Ympäristöä hyödynnetään hienosti ja jatkuvasti erilaiset pienet yksityiskohdat ajoitetaan mestarillisesti musiikin tahtiin. Ajoitus ja tahditus ovat täydellisyyteen asti hiottuja, eikä voi muuta kuin äimistellen ihailla, kun sadat ihmiset tanssivat täysin synkronoidusti kaduilla ja jopa uima-altaissa.

Elokuvan on ohjannut aiemmin aika epätasaista settiä tehnyt Jon M. Chu. Chun filmografiaan kuuluu keskinkertaista toimintarymistelyä G.I. Joe: Koston (G.I. Joe: Retaliation - 2013) muodossa, mutta myös aidosti hyvää romanttista komediaa, eli Crazy Rich Asians (2018). Chu on myös ohjannut Step Up 2: The Streetsin (2008) ja Step Up 3D:n (2010), eli hänellä on taustaa musiikki- ja tanssileffojen parissa. In the Heights onkin kuin paluu juurille, mutta vuosikymmenen kokemusten jälkeen, mitkä ovat vahvistaneet Chun osaamista valtavasti. Sen lisäksi, että Chu hallitsee vauhdikkaat ja suuret musikaalinumerot, hänellä on muutenkin visuaalista silmää tyylikkäälle elokuvanteolle. Kaikin puolin In the Heights näyttää erittäin hyvältä. Se on upeasti kuvattu kaikkien laulajien ympärillä pyörivien kameroiden ja valtavien maisemaotostensa kera. Kuvausta vain tukee näyttävä värimaailma ja valaisu, sekä hienot lavasteet, asut ja maskeeraukset. Parissa kohtaa kikkaillaan myös taidokkaasti erikoistehosteilla, luoden oman lisänsä kaikkeen.

Yhteenveto: In the Heights on upea musikaalielämys, joka riemastuttaa suuresti ihanalla valloittavuudellaan. Lin-Manuel Miranda tarjoaa toinen toistaan parempia ja ilahduttavampia lauluja, joiden ympärille ohjaaja Jon M. Chu rakentaa huikean hienoja musikaalinumeroita. Katsojana ei voi olla ihastelematta yhä vain vaikuttavammin toteutettuja laulukohtauksia, joissa lahjakkaat laulajat yhdistetään todella näyttävään tekniseen elokuvaamiseen. Näyttelijät ovat kaikki suorastaan liekeissä filmissä ja heidän riemunsa tarttuu nopeasti katsojaan. Tunnelma on erinomaisesti rakennettu ja leffan aikana saa niin nauraa ja iloita kuin myös pidätellä kyyneliä. Tarinakin on todella hyvä, pitäen tiukasti mukanaan ja tasapainotellessaan onnistuneesti useamman juonikuvion välillä. Kaikki juonikuviot viedään rauhassa päätökseensä, mikä on toisaalta ihailtavaa, mutta samalla filmin lopetusta voisi tiivistää hieman. Pääasiassa kahden ja puolen tunnin kesto on nopeasti ohi, mutta viimeistä varttia olisi voinut hieman leikata lyhyemmäksi. Tästä huolimatta In the Heights on kaikin puolin aivan fantastinen teos, mikä todella pitää katsoa - ei, vaan kokea suurelta elokuvateatterikankaalta kunnon äänentoiston kera. Elokuva oli itselleni todellinen yllätys ja nousi kertaheitolla suosikikseni vuoden 2021 elokuvatarjonnasta. Nyt jään innoissani odottamaan Jon M. Chun ja Lin-Manuel Mirandan tulevia projekteja. Miranda on tehnyt laulut ja musiikit myöhemmin tänä vuonna ilmestyvään Disney-animaatio Encantoon (2021), kun taas Chu on pestattu ohjaajaksi Broadwayn hittimusikaali Wickedin elokuvasovitukseen.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.6.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

In the Heights, 2021, Warner Bros., 5000 Broadway Productions, Likely Story, Scott Sanders Productions

Arvostelu: Rogue One: A Star Wars Story (2016)

ROGUE ONE: A STAR WARS STORY

Ohjaus: Gareth Edwards
Pääosissa: Felicity Jones, Diego Luna, Alan Tudyk, Donnie Yen, Wen Jiang, Riz Ahmed, Ben Mendelsohn, Mads Mikkelsen, Forest Whitaker, Genevieve O'Reilly, Jimmy Smits, ja James Earl Jones
Genre: scifi, seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Ilta ennen elokuvan Rogue One: A Star Wars Story näkemistä (13.12.2016): En kykene jotenkin edes käsittämään, että näen huomenna uuden osan Star Wars -saagasta! Kun ilmoitettiin, että Episodien VII (Star Wars: The Force Awakens, 2015), VIII (Star Wars: The Last Jedi, 2017) ja IX (Star Wars: The Rise of Skywalker, 2019) lisäksi Lucasfilm tekisi lisäosia, jotka avaisivat maailmaa vielä enemmän, olin hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Tietysti minua kiehtoi nähdä lisää, mutta samalla nousi pelko, olisiko kyseessä pelkkää rahastusskeidaa? The Force Awakens oli kuitenkin todella onnistunut lisäys saagaan, joten aloin huojentuneesti uskoa Star Warsin olevan hyvissä käsissä. Silti mitä enemmän ensimmäisestä lisäosaelokuvasta Rogue One: A Star Wars Story sai tietää, sitä enemmän mietitytti, mitä jos juttu ei toimisikaan? Tavallaan on hölmöä, että tekijät kertovat tarinan Kuolemantähden piirustusten varastamisesta, sillä kaikki Tähtien sota: Episodi IV - Uuden toivon (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) nähneet tietävät, miten siinä käy. Toivonkin siis, että elokuvasta löytyy paljon muita koukkuja, joiden takia se olisi erinomainen lisäys saagaan. Jotkut kriitikot ovat kehuneet elokuvaa jo, mutta silti minulla on pieni pelko lopputuloksesta. Onhan se tietenkin normaalia jännittää näkevänsä jotain, mitä on odottanut kauan. Jännitystä lisää myös, että elokuvasta kuvattiin suuri osa uudestaan, kun studio ei ollut tyytyväinen ohjaajan teokseen. Noh, huomennahan se selviää. Kaikkein eniten haluan nähdä Darth Vaderin jälleen valkokankaalla ja toivon, että elokuvassa kuultaisiin hahmon tunnusmusiikki, eli "The Imperial March". Hieman myös mietityttää, kuinka elokuva alkaa, sillä tekijöiden mukaan Rogue Onessa ei nähtäisi ollenkaan tuttuja alkutekstejä...

Rogue One -ryhmä ottaa tehtäväkseen varastaa Imperiumin uuden Kuolemantähti-aseen piirustukset.

Pääosassa elokuvassa nähdään Felicity Jones, joka esittää Jyn Ersoa. Jones osaa välillä olla hyvä ja välillä heikompi rooleissaan ja tässä hän vetää ihan hyvän roolisuorituksen. Välillä Jones näyttää olevansa toimiva tähti, mutta välillä hän vaikuttaa aika tunteettomalta, eikä hän kykene useaan otteeseen välittämään tunteitaan kasvoillaan ja eleillään. Jyn Erso ei oikeastaan halua olla sankari ja hänelle tuntuu olevan se ja sama, onko Imperiumi vallassa, kunhan hän itse pysyy hengissä.

Diego Luna näyttelee kapteeni Cassian Andoria, joka vaikuttaa välillä tämän elokuvan Han Sololta, onnistumatta siinä. Cassian seuraa Kapinaliittoa sokeasti, vaikka Liitto antaisi minkä tahansa tehtävän. Luna on roolissaan Jonesin tavoin ihan hyvä ja häneltäkin löytyy heikompia hetkiä.
     Kapteeni Andorin mukana liikkuu droidi K-2SO, jota esittää Alan Tudyk. Droidista on yritetty tehdä elokuvan kevennyshahmo, mutta se ei täysin onnistu siinä. Muutama hauska juttu hahmolta löytyy, mutta ei kovin montaa. Onneksi K-2SO ei kuitenkaan ole Jar Jar Binksin kaltainen lasten naurattamisyritys, vaan hahmo on lähinnä sarkastinen ja välinpitämätön.
     Donnie Yen näyttelee Chirrut Îmwea, sokeaa miestä, joka tuntee Voiman... ja hokee sitä useaan otteeseen elokuvan aikana. Îmwella on aseenaan pitkä keppi, jolla hän hakkaa Imperiumin sotilailta (stormtroopereilta) tajut kankaalle. Yen vetää roolinsa mainiosti ja Îmwe saattaa olla lempihahmoni Rogue One -ryhmästä.
     Îmwen seurassa on Wen Jiangin esittämä Baze Malbus. Bazesta saa välillä käsityksen, että kyseessä olisi kovan luokan sotilas, mutta välillä hahmo vain tuntuu roikkuvan mukana. Jiang yrittää kyllä roolissaan, mutta tarina ei oikein anna irti enempää. Loppupuolella Baze onneksi saa hetken aikaa "loistaa"
     Viimeisenä Rogue One -ryhmässä on Imperiumista kapinalliseksi loikannut lentäjä Bodhi Rook, jota esittää Riz Ahmed. Bodhi tuntuu useaan otteeseen enemmänkin porukan nörtiltä, joka tietää paljon, muttei koskaan osallistu taisteluun, mikä oli harmi, sillä olisin halunnut nähdä kovemman luokan pilotin. Ahmed on Jiangin tapaan ihan hyvä, mutta tarina ei tarjoa hahmosta kovin paljoa.
     Elokuvan pääpahis on Imperiumin johtaja Krennic, jona nähdään Ben Mendelsohn. Heti alussa käy selväksi, että kyseessä ei ole kovin miellyttävä hahmo ja johtaja Krennic onkin aika häijy kaveri. Mielenkiintoisinta hahmossa on, että hän ei tunnu olevan täysin Imperiumin korkeimpien henkilöiden suosiossa ja yrittääkin todistaa itsensä omistamallaan Kuolemantähdellä. Mendelsohn on oivallinen roolissaan.

Elokuvassa nähdään kaksi konkarinäyttelijää, jotka ovat Mads Mikkelsen ja Forest Whitaker. Mikkelsen näyttelee Jynin isää, Galen Ersoa, joka suunnitteli Kuolemantähden ja Whitaker esittää äärikapinallista Saw Gerreraa. Mikkelsen on roolissaan hyvä, mutta Whitaker vetää aika tyhmän suorituksen suruttelevana Sawina. Pettymyksenä näyttelijöiden faneille on, että kumpikin esiintyy elokuvassa todella vähän aikaa.
     Elokuvassa nähdään myös tuttuja hahmoja, kuten Genevieve O'Reillyn esittämä Mon Mothma (joka on saatu näyttämään samalta kuin alkuperäisessä trilogiassa), Jimmy Smitsin näyttelemä Bail Organa (esitti hahmoa myös Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksessä, Star Wars: Episode II - Attack of the Clones, 2002 ja Tähtien sota: Episodi III - Sithin kostossa, Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith, 2005), sekä tietokoneanimoitu Grand Moff Tarkin ja James Earl Jonesin ääninäyttelemä Darth Vader. Aivan varmasti suuri osa faneista odottaa eniten näkevänsä Darth Vaderin jälleen valkokankaalla, eivätkä he tule pettymään kohtiin, joissa hahmo esiintyy, mutta niitä on valitettavasti vain muutama. Koska Tarkinia näyttelevä Peter Cushing on menehtynyt, ei hänellä ole näyttelijää elokuvassa, vaan hänet on tosiaan animoitu ja sen kyllä huomaa. Niinkin suuren luokan elokuvaksi kuin Star Wars, on todella outoa, ettei kokonaan tietokoneanimoitu ihmishahmo voi näyttää hyvältä. Noh, on hänet tehty paremmin kuin nuorennettu Jeff Bridges elokuvassa Tron: Legacy (2010), mutta kyseessä on kuitenkin nykivän ja epäluonnollisen näköinen tekele. Mukana on myös muitakin tuttuja hahmoja, mutten paljasta heidän nimiään...

Jo kuukausia sitten ilmoitettiin, ettei Rogue One: A Star Wars Story tule sisältämään tuttuja alkutekstejä. "Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa..." -teksti vilahtaa kyllä sinisenä ruudulla, mutta sen jälkeen tarina lähtee suoraan liikkeelle. Imperiumi sieppaa Galen Erson, kun Jyn on vasta lapsi. Aikuisena Jyn päätyy Kapinaliiton mukaan, joka on saanut kuulla, että Imperiumi kehittää uutta superasetta. Jyn lähtee kapteeni Andorin ja K-2SO:n kanssa tutkimaan asiaa.

Ensimmäinen sana, joka tulee mieleeni kuvaamaan elokuvaa, on "pettymys". Star Wars: The Force Awakens on mielestäni erinomainen elokuva ja huikea jatkumo saagalle, joten sen rinnalla tason notkahdus on erittäin selkeä. Kyseessä ei kuitenkaan ole huono elokuva. Kun odottaa todella hyvää elokuvaa, niin pelkkä "hyvä" tuntuu pettymykseltä. Rogue One: A Star Wars Story on juurikin sitä: hyvä elokuva, muttei mitään ihmeellistä. Paikoitellen tarina menee hieman kiirehtivästi eteenpäin, mutta muutamassa kohtaa se kulkee liian hitaasti. Ei silti pelkoa, loistavia kohtia elokuvasta löytyy myös. Ongelmana on, että jos on nähnyt muut Star Warsit, niin tietää kuinka tässä tulee lopulta käymään. Tietenkään ei voi tietää, miten hahmoille käy, sillä heitä ei ole nähnyt missään aiemmin. Siten elokuva voisi kantaa loistavasti, mutta valitettavasti hahmot eivät toimi kovin erikoisesti. Siinä missä alkuperäisen trilogian jälkeen muistaa Luken, Leian, Hanin, Chewbaccan ja muut, ja toisen trilogian jälkeen muistaa Anakinin, Obi-Wanin ja Padmén, ja The Force Awakensin jälkeen muistaa Reyn, Finnin, Poen ja BB-8:n, niin tämän elokuvan jälkeen hahmot eivät vain jää mieleen. Se ei pelkästään johdu siitä, että hahmojen nimet ovat jokseenkin kummalliset ja vaikeat muistaa, vaan lähinnä koska hahmot itsessään eivät ole kovin kummoisia. Pakko silti myöntää, että vaikka tietää, miten lopulta tulee käymään, niin onhan se kiinnostavaa tietää, miten lopputulokseen on päädytty. Elokuvan lopetus saattaa olla elokuvan parasta antia, sillä se on saatu todella upeasti yhdistettyä Episodi IV - Uuden toivon alkuun.

Yksi asia, jota odotin paljon näkeväni elokuvassa, oli taistelukohtaukset. Trailerit vaikuttivat siltä, että Rogue One: A Star Wars Storysta on pyritty luomaan kunnon sotaelokuva, joka olisi silti osa Tähtien sota -saagaa. Itseäni kiehtoi erittäin paljon nähdä sotakohtaukset, etenkin maassa käytävät, mutta valitettavasti ne eivät olekaan niin synkkiä ja eeppisiä kuin toivoin. Elokuvassa nähdään kyllä toimivia taistelukohtauksia, mutta niistä puuttuu se jokin, jota toivoin näkeväni. Se johtuu luultavimmin siitä, että elokuvaa kuvattiin paljon uudestaan, kun yhtiön mielestä kyseessä oli liian synkkä elokuva. Jos ohjaajan visio olisi päässyt täysin oikeuksiinsa, ehkä sotakohtaukset olisivat olleet vaikuttavampia. Avaruudessa käytävä jättitaistelu on kyllä hienosti toteutettu. Jännittäviä osuuksia leffasta löytyy myös, etenkin loppupuolella. Huumoria on hieman mukana, muttei kovin paljoa. Se on tietty ymmärrettävää, sillä en usko monia erityisemmin naurattavan, kun he elävät Imperiumin vallan alla.

Loppujen lopuksi ehdottomasti paras asia elokuvassa on nähdä tuttujen juttujen paluu ruudulle. Jo pelkästään stormtrooperit valkoisissa haarniskoissaan on hieno näky, puhumattakaan Imperiumin aluksista ja Kapinaliiton tutuista hävittäjistä. Niin ja kyllähän se Kuolemantähti siellä pyörii. Uusia asioita on tietenkin mukana. Esimerkiksi johtaja Krennicilla on turvanaan mustapukuisia Death Troopereita, jotka tuntuvat paremmilta sotilailta kuin Imperiumin perussoltut. Uusia planeettoja ja kuita elokuvassa nähdään erittäin paljon. Mukana on mm. hiekkaplaneetta Jedha, kauppa-asema Kafrenen rengas, myrskyinen Eadu ja Imperiumin johtama Scarif. Kapinaliiton päämajana nähdään tuttu Yavin 4.

Elokuvan on ohjannut Gareth Edwards, joka on tätä ennen ohjannut elokuvat Monsters (2010) ja Godzilla (2014). Edwardsilla on selvästi ollut visio rajummasta Tähtien sodasta, mutta jostain syystä se ei ole päässyt läpi ja vaikka mukana on rankempia kohtia, niin kokonaisuus ei ole erityisen rankka. Käsikirjoituksesta vastaavat Chris Weitz ja Tony Gilroy, joista kumpikaan ei ole aiemmin työskennellyt Star Warsin parissa. Gilroy on tunnettu neljän ensimmäisen Medusa-leffan (Bourne - 2002-2012) käsikirjoittajana. Rogue One: A Star Wars Story on ihan hyvin kuvattu elokuva, vaikka kamera heiluukin välillä hieman liikaa. Leikkaus on toimivaa. Jos huonosti animoitua Grand Moff Tarkinia ei laske mukaan, visuaaliset tehosteet ovat erittäin näyttävät ja etenkin avaruustaistelu on todellista silmäkarkkia. Äänitehosteet ovat loistavasti toteutettuja ja paljon tuttuja Tähtien sota -ääniä on käytetty. Legendaarisen John Williamsin sijaan musiikista vastaa Michael Giacchino, joka ei ole ihan onnistunut työssään. Useassa kohtaa musiikit toimivat, mutta välillä Giacchino tuntuu yrittävän liian paljon ollakseen erilainen kuin Williams, yrittäen silti luoda Tähtien sota -musiikkia. Tuttuja sävellyksiä on onneksi myös mukana. Kaikkein hirvein on tunnusmusiikki, joka soi Rogue One -tekstin ilmestyessä ruutuun. Se oli säälittävä yritys olla... noh, oikeastaan yhtään mitään.

Yhteenveto: Rogue One: A Star Wars Story on hyvä elokuva, mutta siihen se jääkin. Mitään ihmeellistä ei ole tarjolla ja upean Star Wars: The Force Awakensin jälkeen elokuva tuntuu pettymykseltä. Parasta antia elokuvassa on tuttujen juttujen näkeminen jälleen ja kuinka loppuratkaisu sitoutuu yhteen Tähtien sota: Episodi IV - Uuteen toivoon. Näyttelijät ovat ihan hyviä, mutta hahmot eivät ole mieleenpainuvia. Animoitu Grand Moff Tarkin on aivan hirveä, mutta Darth Vader on todella siisti - sen vähäisen ajan, mitä hän elokuvassa esiintyy. Toivoisin, että Gareth Edwardsin rankempi visio olisi mennyt läpi, jolloin toimintakohtaukset olisivat enemmän sotahenkisiä, mitä trailerit lupailivat. Tyylikkäitä taisteluita ja jännittävää meininkiä on onneksi silti mukana. Elokuvassa on joitain vitsejä, mutta kovin paljoa ei saa nauraa. Visuaalisesti elokuva on pääasiassa todella näyttävän näköinen. Musiikki on paikoitellen toimivaa ja paikoitellen vähän siihen suuntaan. Elokuvan tunnusmusiikki on hirveä. Jos olet Tähtien sota -fani, niin pakkohan tämä on katsoa. Jos saaga ei ole entuudestaan tuttu, niin jätä väliin ja katso muut saagan osat ensin. Vaikka lopetus onkin mielestäni hieno, niin ilman laajempaa tietämystä se olisi erittäin tönkkö. Suoraan sanottuna elokuva loppuu kuin seinään. Rogue One: A Star Wars Storyssa on heikkoja, ihan kivoja, hyviä ja loistavia juttuja, jolloin keskiarviona lopputulos on hyvä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwars.com
Rogue One: A Star Wars Story, 2016, Lucasfilm, Walt Disney Studios Motion Pictures, Black Hangar Studios, Allison Shearmur Productions