Arvostelu: Poltergeist (1982)

POLTERGEIST

Ohjaus: Tobe Hooper
Pääosissa: JoBeth Williams, Craig T. Nelson, Oliver Robins, Heather O'Rourke, Dominique Dunne, Beatrice Straight, Zelda Rubinstein, Richard Lawson, Martin Casella ja James Karen
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 54 minuuttia
Ikäraja: 16

Poltergeist on Steven Spiel... siis Tobe Hooperin ohjaama kauhuelokuva. Filmi lähti liikkeelle Hooperin ideoista, joiden pohjalta Steven Spielberg kehitteli tarinan perheestä, joka joutuu yliluonnollisten kummittelujen uhriksi. Spielberg halusi ohjata filmin, mutta koska hänellä oli työn alla scifileffa E.T. the Extra-Terrestrial (1982), ei hän sopimussyistä voinut toimia ohjaajana toisen studion filmissä. Niinpä Spielberg pyysi Hooperin ohjaamaan. Kuitenkin jo tuotantovaiheesta lähtien aina tähän päivään saakka on käyty paljon keskustelua, toimiko Spielberg sittenkin oikeasti elokuvan ohjaajana? Jotkut näyttelijöistä ja kuvausryhmästä ovat todenneet Spielbergin olleen kuvauksissa jatkuvasti paikalla ja antanut useasti ohjeita. Spielberg ja Hooper itse ovat kuitenkin todenneet, että asia ei ole näin, vaan Hooper oli ohjaaja ja Spielberg antoi korkeintaan muutamia vinkkejä. Lopulta Poltergeist sai maailmanensi-iltansa 4. kesäkuuta 1982 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli iso menestys, jota kriitikotkin kehuivat. Se voitti BAFTA-palkinnon erikoistehosteistaan, minkä lisäksi leffa oli ehdolla parhaiden erikoistehosteiden, äänitehosteiden ja musiikin Oscar-palkinnoista. Itse näin elokuvan ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, mutta sitä ennen olin nähnyt vuonna 2015 tehdyn Poltergeist-uudelleenfilmatisoinnin. Kun huomasin alkuperäisen Poltergeistin täyttävän nyt 40 vuotta, päätin katsoa sen uudestaan ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Freelingin perhe on muuttanut uudelle asuinalueelle ja perhe-elämä on vallan mukavaa. Siihen tulee pian muutos, kun kummallisia asioita alkaa tapahtua. Tytär keskustelee jonkun kanssa television läpi, koira haukkuu tyhjää seinää, aterimet vääntyilevät ja huonekalut rupeavat liikkumaan itsekseen...

Paranormaaleja tapahtumia kokemaan joutuvaan Freelingin perheeseen kuuluvat Diane-äiti (JoBeth Williams) ja Steven-isä (Craig T. Nelson), sekä heidän lapsensa, teini-ikäinen Dana (Dominique Dunne), Tähtien sotaa (Star Wars - 1977-) rakastava Robbie (Oliver Robins) ja pieni Carol Anne (Heather O'Rourke, joka traagisesti menehtyi viisi vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen 13-vuotiaana). Aikuisista lapsiin perheen näyttelijät tekevät kaikki hyvää työtä, joskin Danaa esittävä Dunne saa aika vähän ruutuaikaa. Pelottelut liittyvät lähinnä vanhempiin ja kahteen nuorempaan lapseen, jolloin välillä saattaa jopa ihmetellä, miksi teinihahmo kirjoitettiin mukaan? Robins ja O'Rourke ovat sympaattiset ja heidän reaktionsa tapahtumiin hyvin erilaiset, Robbien pelätessä ja Carol Annen ollessa lumoutunut. Dianessa ja Stevenissä kenties parasta on, kuinka todelliselta avioparilta Williams ja Nelson saavat hahmonsa tuntumaan.

     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Beatrice Straight, Zelda Rubinstein, Richard Lawson ja Martin Casella yliluonnollisuuksia tutkivana tieteilijöinä ja kaikki ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Straight ja Rubinstein, joiden hahmot tietävät kummitteluista ja poltergeisteista paljon.

Vaikkei tietäisi elokuvan tuotantoon liittyvää ohjaajakohua, katsoja saattaisi silti nähdä Poltergeistin enemmän Steven Spielbergin filminä kuin Tobe Hooperin. Elokuvalla on enemmän yhteistä tyyliltään ja hengeltään Spielbergin teosten, kuten Kolmannen asteen yhteyden (Close Encounters of the Third Kind - 1977), Kadonneen aarteen metsästäjien (Raiders of the Lost Ark - 1981) ja E.T. the Extra-Terrestrialin kanssa kuin vaikkapa Hooperin ohjaaman Texasin moottorisahamurhien (The Texas Chain Saw Massacre - 1974) kanssa. Ihan sama vaikka Spielberg ei tosiaan olisikaan toiminut ohjaajan hommissa, hänen kädenjälkensä näkyy ihan kaikessa leffaa. Ihan sama on myös se, kumpi on lopulta ohjannut elokuvan, sillä yhdessä Spielberg ja Hooper ovat saaneet aikaiseksi loistavan kauhuleffan.

Poltergeist ei ole mitenkään piinaavan pelottava tai karmiva, mutta siihen on silti rakennettu oivaa tunnelmaa, joka saa katsojan niin jännittymään kuin myös viihtymään erityisen hyvän kummituskertomuksen äärellä. Elokuvassa on tiettyä lumoavaa aavemaisuutta, jonka ansiosta katsoja juurikin haluaa nähdä, mitä tapahtuu, sen sijaan että koko ajan tekisi mieli nostaa käsiä silmien peitoksi. Loppua kohti meno alkaa äityä hurjemmaksi ja mukaan mahtuu tehokkaita säikäytyksiä, kuten myös muuta karmivaa kuvastoa. Silti Poltergeist tuntuu erikoisesti lähes koko perheen kummitusleffalta. Tiettyjen juttujen takia tätä ei kannata pienille lapsille näyttää, mutta muuten koen Poltergeistin mitä parhaimpana elokuvana, jonka kautta tutustuttaa omaa jälkikasvua kauhuleffojen maailmaan. Se on juuri sopivan jännä, mutta samalla myös tarpeeksi kevyt.

Jos jostain voi Spielbergiä varmasti kehua, niin hän toimii yhtenä käsikirjoittajana. Hänen, Michael Graisin ja Mark Victorin teksti on onnistunut ja pidän erityisesti siitä, kuinka nopeasti koko perhe hoksaa, että jotain on vialla. Tuntuu siltä, että usein kauhuelokuvissa etenkin aikuishahmot eivät pitkään usko lastensa kohtaamia kauhuja, jolloin ensimmäisen puoliskon ajan katsoja odottelee, että kaikki hahmot tietävät, missä mennään. Kauhujuttujen lisäksi myös tarinaa kuljetetaan sulavasti eteenpäin... yhtä hetkeä lukuun ottamatta, mikä tosin johtuu yhdestä kömpelöstä leikkauksesta. Perheenjäsenet ovat juuri kohdanneet jotain outoa ja karmivaa, ja tuntuu siltä kuin kohtaus jatkuisi yhä, mutta yhtäkkiä hahmot ovatkin naapureidensa luona. Leikkaus on jopa niin töksähtävä, että hetken aikaa kummastelin, onko Blu-ray -levyssäni jotain vikaa ja jouduin kelaamaan taaksepäin ja tarkistamaan, kuuluiko leffan oikeasti kulkea näin?

Yhtä leikkausta lukuun ottamatta Poltergeist on erittäin onnistunut teknisesti - joskin jotkut erikoistehosteet eivät tietenkään näytä yhtä vakuuttavilta tänä päivänä kuin 40 vuotta sitten. Silti mainiot käytännön efektit ja oman aikansa teknologia luovat kutkuttavan illuusion, mihin uppoutuu täysillä mukaan. Kuvaus on todella tyylikästä ja siinä hyödynnetään vaikuttavasti niin etu- ja taka-alaa kuin varjoja ja valoja. Tosin tähän kohtaa täytyy varoittaa, että jos välkkyvät valot voivat herkästi aiheuttaa epileptisen kohtauksen tai pahan migreenin, elokuvassa on parikin kohtausta, joissa on pitkän ajan todella voimakkaasti välkkyvä televisioruutu. Lavasteet, asut ja erityisesti maskeeraukset ovat näyttävät. Äänimaailmalla lisätään hyvin tunnelmaa ja on hienoa, etteivät ääniefektit todellakaan turvaudu laiskoihin äkkisäikyttelyihin. Musiikeista vastaava Jerry Goldsmith rakentaa niin jännitettä kuin tiettyä lumoavuutta hienoilla sävelmillään.

Yhteenveto: Poltergeist on loistava kauhuelokuva, joka sisältää juuri oikeanlaisen aavemaisen tunnelman. Elokuvan jännittävä henki ympäröi katsojan tehokkaasti ja kummituskertomusta ryhtyy seuraamaan kiehtoutuneena. Tunnelma vain tiivistyy ja meno äityy hurjemmaksi elokuvan edetessä, mutta silti mistään piinaavan kauhistuttavasta teoksesta ei ole kyse. Filmi on yllättävänkin perheystävällinen ja se voisi toimia mitä parhaimpana kauhugenren esittelynä hieman vanhemmille lapsille. Elokuva pitää tehonsa loppuun asti, vaikka eräs seasta löytyvä kömpelö leikkaus kohtausten välillä saattaakin herkästi puskea katsojan hetkellisesti ulos onnistuneesti kypsytellystä tunnelmasta. Näyttelijät suoriutuvat hyvin rooleistaan ja teknisiltä ansioiltaan leffa on toimiva, joskin ajan julma hammas on päässyt nakertelemaan osaa elokuvan tehosteista. Oli Poltergeistin ohjaaja sitten Tobe Hooper tai Steven Spielberg, se on lopulta ihan se ja sama, sillä kaksikko on saanut yhdessä aikaiseksi hienon kauhuelokuvan, joka toimii vakuuttavasti yhä 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.3.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Poltergeist, 1982, Metro-Goldwyn-Mayer, SLM Production Group, Amblin Entertainment

Arvostelu: Texasin moottorisahamurhat (The Texas Chain Saw Massacre - 1974)

TEXASIN MOOTTORISAHAMURHAT

THE TEXAS CHAIN SAW MASSACRE

Ohjaus: Tobe Hooper

Pääosissa: Marilyn Burns, Paul A. Partain, William Vail, Allen Danziger, Teri McMinn, Gunnar Hansen, Edwin Neal, Jim Seadow ja John Dugan

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 18

The Texas Chain Saw Massacre, eli suomalaisittain Texasin moottorisahamurhat on Tobe Hooperin ohjaama kauhuelokuva, joka pohjautuu löyhästi murhaaja Ed Geiniin, joka teki itselleen vaatteita ja koristeita uhriensa ihosta ja ruumiinosista. Hooper työsti elokuvan ideaa toimiessaan apulaisohjaajana Texasin yliopiston elokuvalinjalla. Yhdessä Kim Henkelin kanssa Hooper kirjoitti filmin käsikirjoituksen ja perusti Vortex, Inc. -yhtiön tuottamaan elokuvaa. Ystävänsä Bill Parsleyn MAB, Inc. -yhtiön kautta Hooper sai rahoituksen leffaan ja sen kuvaukset saatiin aloitettua. Kuvaukset eivät todellakaan olleet mukavat, vaan niin työryhmän kuin näyttelijöiden hermoja koeteltiin sietämättömällä kuumuudella, hirveän hajuisilla lavasteilla, sekä jatkuvilla haavereilla, joita leffan teosta seurasi. Jälkituotannossa taas koitui ongelmia, kun Hooper yritti saada leikattua leffan niin, että se täyttäisi PG-ikärajan kriteerit, mutta silti se leimattiin jatkuvasti kielletyksi. Elokuva saatiin kuin saatiinkin valmiiksi ja lopulta Texasin moottorisahamurhat sai ensi-iltansa lokakuussa 1974. Mitättömän pieneen budjettiinsa verrattuna elokuva oli jättihitti, mutta ilmestyessään se sai todella ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Vasta myöhempinä vuosina leffan arvostus on alkanut kasvamaan ja nykyään Texasin moottorisahamurhia pidetään yhtenä kauhugenren parhaimpina teoksina. Itse olin tiennyt filmistä lapsesta asti, mutta näin sen vasta halloweenina 2019. Sitä ennen olin kuitenkin nähnyt sen uudelleenfilmatisoinnin Texasin moottorisahamurhat (The Texas Chainsaw Massacre) vuodelta 2003 ja sarjaa uudelleenkäynnistely-yrityksen Texas Chainsaw 3D:n vuodelta 2013. Niistä en kauheasti piitannut, mutta alkuperäinen Hooperin filmi teki minuun suuren vaikutuksen. Nyt kun alkuperäiselle Texasin moottorisahamurhille ollaan työstämässä uudenlaista jatko-osaa, päätin katsoa alkuperäisen elokuvan uudestaan.

Joukko nuoria matkaa sisarusten Sallyn ja Franklinin edesmenneen isoisän maatilalle Texasiin. Hauskaksi lomaksi tarkoitettu reissu muuttuu pian painajaiseksi, kun nuoria alkaa jahtaamaan ihmisen kasvoista tehtyä naamiota käyttävä ja moottorisahaa heilutteleva Leatherface.

Elokuvan epäonniseen nuorten joukkoon kuuluvat sisarukset Sally (Marilyn Burns) ja Franklin (Paul A. Partain), sekä kaverit Kirk (William Vail), Jerry (Allen Danziger) ja Pam (Teri McMinn). Sallya ja Franklinia lukuunottamatta katsoja ei jaksa kiinnostua nuorista, sillä hahmot ovat niin onttoja, eivätkä heidän näyttelijänsäkään ole kovin kummoisia. Eivät Partain tai Burnskaan mitään Oscarin arvoisia suorituksia tarjoa, mutta Burnsin esittämä pakokauhu tuntuu niin käsinkosketeltavan aidolta, että se jo itsessään pelottaa. Vaikka hahmot ovatkin tylsiä, eivät he kuitenkaan ärsytä kuten hahmot monissa kauhuelokuvissa, jolloin heidän jopa haluaa selviävän.

Vaikka usein kauhuelokuvat kompastuvat siihen, että niiden hahmot ovat täysin pahvisia ja vailla mitään sisältöä, Texasin moottorisahamurhat on vahva poikkeus. Hooperin ohjaus on niin sensaatiomaista, etten edes lähde kritisoimaan sitä, kuinka hahmoihin ei ole jaksettu panostaa. Kuten jo alussa totesin, elokuva teki minuun suuren vaikutuksen ensimmäisellä katselulla, eikä se vaikutus ollut häipynyt mihinkään toisella kerralla. Ensimmäisistä kuvistaan lähtien Texasin moottorisahamurhat työntyy inhottavasti ihon alle ja pitää katsojasta epämiellyttävin tavoin kiinni koko vähän päälle tunnin ja vartin kestonsa. Tätä kamalaa tunnetta nostatellaan vähitellen, kunnes toisella puoliskollaan elokuva äityy mitä piinaavimmaksi selviytymistaisteluksi. 

Moni kauhuleffa saattaa karmia, kun niitä katsoo, mutta harva on jäänyt jälkikäteen kummittelemaan mielessäni samalla lailla kuin tämä. En sano, että olisin nähnyt painajaisia elokuvan jälkeen, vaikka ymmärrän hyvin, jos joku näkee. Moottorisahaa vimmaisesti heilutteleva äijä, joka on pukenut toisen ihmisen kasvoista revityn ihon naamarikseen ja juoksee hullun lailla perässäsi pimeässä metsässä, on varsinaista painajaisten aatelia. Mielessä kummittelulla tarkoitan enemmän sitä, että kestää oman aikansa, kunnes elokuvan aiheuttama paha olo hellittää. Filmin ällöttävän todentuntuinen, paikoitellen jopa dokumentaarinen tyyli saa kaiken tuntumaan liian aidolta. Ja kuten jo totesin, Marilyn Burnsin tapa kanavoida hahmonsa pelkoa on kauhistuttavan aidon tuntuista.

Yllättävää kyllä, Texasin moottorisahamurhat on aika veretön leffa. Kun vastuksena toimii moottorisahaa hyödyntävä sekopää, voisi hyvinkin kuvitella, että elokuva olisi todella raaka ja täynnä verisiä ja groteskeja irtoraajoja sun muuta. Hooper halusi kuitenkin elokuvalle mahdollisimman alhaisen ikärajan ja niinpä kauhistuttavinta materiaalia jätettiin pois. Verettömyys ei kuitenkaan heikennä leffan tehoa yhtään, kun tunnelma on näin hyytävän ahdistava. Verettömyydestä huolimatta elokuva on silti kuvottava ja täynnä sairasta kuvastoa. Leatherfacen saastaisen asumuksen lavasteet täynnä luista rakennettuja huonekaluja, ruumiinosista kyhättyjä koristeita ja ihosta valmistettuja pintoja on niin hirvittävää katsottavaa, etten yhtään ihmettele, ettei tekijöillä ollut mukavaa kuvauksissa.

Epämiellyttävää tunnetta vain lisätään erinomaisella kameratyöskentelyllä. Vaikkei rahaa ole ollut pistää aikansa uusimpaan teknologiaan (mikä toisaalta vain luo leffalle niin hienon visuaalisen ilmeen), kameralla kikkaillaan taidokkaasti. Kaukaa kuvatut otokset hahmoista herättää tunnetta siitä, että heitä vaanitaan. Illalliskohtauksessa inhottavan lähelle menevät kuvat hahmon silmistä aiheuttavat vaikeaa oloa. Leikkauksessa hyödynnetään vaikuttavasti todella töksähteleviäkin leikkauksia, joilla vain lisätään tunnetta siitä, että jokin on pielessä. Vaikka Hooper ja Wayne Bell ovatkin säveltäneet mukaan musiikkia, äänimaailmasta jää lähinnä mieleen se moottorisahan pauhaava meteli ja Burnsin kirkuminen - taas juttuja, jotka jäävät kummittelemaan mielessä elokuvan päätyttyä...

Yhteenveto: Texasin moottorisahamurhat on todella piinaava teos ja kauhuelokuvien aatelia. Päähenkilöiden onttoudesta ei edes jaksa välittää, kun elokuva on muuten näin pirun upeasti toteutettu. Filmi todella työntyy katsojan ihon alle ja kestää jonkin aikaa elokuvan päättymisen jälkeen, että paha olo hellittää. Tunnelma on äärimmäisen painostava ja ahdistava, ja sydän hakkaa ja hikipisarat valuvat ohimoilla niin ruudulla kuin kotisohvalla. Kuvauksella ja leikkauksella vain lisätään epämiellyttävyyden tunnetta ja lavastus on parhaimmillaan todella inhottavaa. Verettömyydestä huolimatta filmi sisältää paljon kuvottavaa sisältöä. Vaikka näyttelijät eivät mitään erityisen vakuuttavia suorituksia tarjoakaan, Marilyn Burns todella lisää pakokauhun tunnetta eläytymisellään. Leatherface on hyytävä kauhuikoni ja näky hänestä juoksemassa uhrinsa perässä, kamalaa meteliä päästävä moottorisaha kourissaan on kuin pahimmasta painajaisesta. Tobe Hooperin ohjaus on fantastista ja hän tekee suorastaan taidetta todella inhalla materiaalilla. Texasin moottorisahamurhat on yhä yksi kauhugenren parhaimmista teoksista ja jos et ole sitä lajityypin ystävänä vielä katsonut, suosittelen tekemään sen pian. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.12.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

The Texas Chain Saw Massacre, 1974, Vortex