Arvostelu: Arabian Lawrence (Lawrence of Arabia - 1962)

ARABIAN LAWRENCE

LAWRENCE OF ARABIA

Ohjaus: David Lean
Pääosissa: Peter O'Toole, Omar Sharif, Alec Guinness, Anthony Quinn, Jack Hawkins, Anthony Quayle, Claude Rains, Arthur Kennedy, I. S. Johar, Donald Wolfit, Michel Ray, John Dimech, Zia Mohyeddin ja José Ferrer
Genre: historia, draama, sota, seikkailu
Kesto: 3 tuntia 47 minuuttia
Ikäraja: 12

Lawrence of Arabia, eli suomalaisittain Arabian Lawrence perustuu Thomas Edward Lawrencen kirjaan Seven Pillars of Wisdom vuodelta 1926, joka kertoo Lawrencen teoista ensimmäisessä maailmansodassa. Lawrencesta oltiin jo useamman vuoden ajan yritetty tehdä elokuvaa, mutta suunnitelmat kariutuivat kerta toisensa perään. Terence Rattigan oli työstänyt käsikirjoituksen elokuvalle, mutta kun projekti ei toteutunut, hän muunsi sen näytelmäksi nimeltä Ross (1960), jota tähditti Alec Guinness. Yhden näiden toteutumattoneiden leffojen ohjaajaksi oli pestattu David Lean, joka oli ollut kiehtoutunut Lawrencesta. Projektin kaatuessa Lean päättikin tehdä filmin Mahatma Gandhista Guinnessin kanssa, mutta sekään projekti ei saanut tuulta alleen, jolloin Lean päätti palata takaisin Lawrencen tarinan pariin. Leanin tuottajaystävä Sam Spiegel sai hankittua Lawrencen kirjan elokuvaoikeudet Lawrencen pikkuveljeltä. Aluksi Michael Wilson työsti elokuvan käsikirjoituksen, mutta Lean koki sen keskittyvän liikaa historiallisten tapahtumien esittelyyn ja politiikkaan ja palkkasi Robert Boltin kirjoittamaan tekstin uudestaan ja keskittymään juurikin Lawrenceen henkilönä kaiken keskellä. Kuvaukset alkoivat toukokuussa 1961 ja lopulta Arabian Lawrence sai maailmanensi-iltansa 10. joulukuuta 1962 - tasan 60 vuotta sitten! Elokuva oli valtava menestys, jota kriitikot ylistivät. Filmi sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, kuvauksen, lavastuksen, leikkauksen, äänen ja musiikin palkinnot, kahdeksan Golden Globe -ehdokkuutta, joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miessivuosan, kuvauksen ja tulokasnäyttelijän palkinnot, viisi BAFTA-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan elokuvan, parhaan brittielokuvan, brittinäyttelijän ja brittikäsikirjoituksen palkinnot, minkä lisäksi elokuva sai myös parhaan elokuvamusiikin Grammy-ehdokkuuden. Vuosien varrella elokuvalle on muodostunut todellinen klassikon maine ja nykyään Arabian Lawrencea pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista. Itse en ollut ennen nähnyt Arabian Lawrencea, mutta olin toki tiennyt siitä jo pitkään. Sen mammuttimaisen, liki neljän tunnin keston takia olen jopa hieman kammoksunut ja vältellyt sen katselua, mutta kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 60 vuotta, päätin vihdoin ja viimein sivistää itseäni katsomalla Arabian Lawrencen.

Ensimmäisessä maailmansodassa röyhkeä brittiluutnantti T. E. Lawrence lähetetään Arabiaan selvittämään prinssi Faisalin kapinaa Saksan puolella taistelevia turkkilaisia vastaan. Arabit ottavat vähitellen Lawrencen mukaan yhteisöönsä ja Lawrencesta nousee esikuva, joka johtaa arabit taisteluun.

Vaikka Arabian Lawrencen alkutekstit ilmoittavatkin, että elokuva esittelee Peter O'Toolen valkokankaille, oli hänet nähty aiemmin sivurooleissa muutamassa filmissä. Elokuva kuitenkin toimii O'Toolen ensimmäisenä pääroolityönä ja hänet nähdään nimikkohahmo T. E. Lawrencena. O'Toole on nappivalinta rooliin, vaikka historioitsijat ovatkin moittineet, että O'Toole oli liian pitkä osaan. Hänestä löytyy kuitenkin oikeaa herkkyyttä ja oikeaa voimaa, johtajan karismaa ja filosofista henkeä, joita Lawrence tarvitsee. Lisäksi O'Toolen pistävät silmät jo itsessään myyvät roolin ja ovat varmasti yksi syy siihen, että hänet otettiin mukaan elokuvaan.

     Elokuvassa nähdään myös Donald Wolfit ja Claude Rains kenraali Murrayna ja herra Drydenina, jotka lähettävät Lawrencen tehtävälleen, Jack Hawkins kenraali Allenbyna, Anthony Quayle eversti Brightonina ja Arthur Kennedy kuvia ottavana Jackson Bentleynä, sekä Zia Mohyeddin Lawrencen Tafas-oppaana aavikon halki, Ross-näytelmässä Lawrencea esittänyt Alec Guinness arabiprinssi Faisalina, Omar Sharif šerifi Alina, I. S. Johar Gasimina, Anthony Quinn howeitat-beduiinien päällikkö Auda abu Tayina ja Michel Ray ja John Dimech Lawrencen palvelemisesta innostuvina Farrajina ja Daudina. Brittikomentajia lukuun ottamatta sivuhahmotkin ovat mielenkiintoisia ja läpikotaisin kaikki näyttelijät tekevät hyvää työtä. Tänä päivänä tosin monet varmasti kohottelevat kulmiaan, että valkoiset britit näyttelevät arabeja voimakkaiden maskeerausten kera, mutta mukana on onneksi myös etnisiin ryhmiin kuuluvia näyttelijöitä, joista varsinkin egyptiläinen Omar Sharif tekee huipputyötä šerifi Alina, jonka kehityskaari kulkee onnistuneesti lomittain Lawrencen kanssa. Vaikka Guinnessin roolittamista voikin katsoa pahalla, ei käy kieltäminen, etteikö Guinness olisi hieno näyttelijä ja tekisi upeaa työtä arvokkaana prinssinä. Lisäksi moni saattaa katsoa leffaa pahalla, sillä siinä ei ole ainuttakaan naista puheroolissa.

Ei ole mikään ihme, että Arabian Lawrence oli niin voitokas palkintogaaloissa ilmestyessään ja että sitä pidetään nykyään niin korkeassa asemassa elokuvahistoriassa. Hyvin nopeasti sen häikäisevä mahti räjäytetään esille ja katsoja imaistaan mukaan eeppiseen historialliseen seikkailuun halki aavikoiden. Ja kun sanon eeppiseen, niin todella tarkoitan sitä. Arabian Lawrence on mammuttimaisen valtava elokuva, oli kyse sitten liki neljän tunnin kestosta, järjettömän näyttävistä maisemakuvista, joissa ihmiset näyttävät muurahaisilta suurten vuorien edessä, isoista taistelukohtauksista, joissa nähdään ruudulla monisatapäinen joukko ihmisiä kamppailemassa hurjan kokoisissa lavasteissa tai Maurice Jarren mahtipontisista, aivan fantastisista musiikeista. Tämä elokuva vaatii sitä, että se koetaan mahdollisimman suurelta valkokankaalta, sillä tuskin edes maailman isoin televisio tekee oikeutta Arabian Lawrencen jättimäisyydelle.

Jo ihan elokuvantekona teknisesti katsottuna Arabian Lawrencen mestarillisuutta on mahdoton kiistää. Se on kuvattu sanoinkuvailemattoman vaikuttavasti ja oli kyse sitten niistä valtavista maisemaotoksista, joissa kamera on varmaankin satojen metrien päässä näyttelijöistä tai tarkoista lähikuvista hahmojen keskustellessa, jokainen kuva on hiottu täydellisyyteen asti. Tekijät ovat kuvauksessa halunneet korostaa kaiken valtavuutta aina taustoista ihmismassan suuruuteen, jotta tietty henkeäsalpaavuus säilyy alusta loppuun. Ei nykyään tehtäisi enää tällaista. Vaativissa olosuhteissa kuvaaminen vaihdettaisiin suosiolla studioon ja taustakangas olisi vahvasti käytössä. Suurten extramäärien palkkaamisen sijaan ihmisiä lisättäisiin taustalle kopioimalla jälkikäteen tietokoneella. Vaikka nykypäivän teknologialla voikin saada omanlaisiaan ihmeitä aikaiseksi, on se aina hurja nähdä, kun jotain tällaista saadaan aikaiseksi kameran edessä.

Toinen puoli, mikä elokuvassa tehtäisiin nykyään voimakkaasti toisin, on tietty leikkaus. Kolmen tunnin ja 47 minuutin mittaan tätä ei ikinä suostuttaisi tekemään tänä päivänä. Suuri kesto olisi mahdollista vain, jos lopputulos jaettaisiin muutaman jakson minisarjaksi. Vaikka kesto on toki aikamoinen ja etukäteen jopa hieman uhkaava, on elokuva niin upeasti tehty, että sitä todella jämähtää katsomaan lumoutuneena pituudesta huolimatta. Leikkaus ja etenkin kuvien aikana ohjaus on niin erinomaista ja kiehtovaa, että pidemmätkin kohtaukset tuntuvat kuluvan kuin hujauksessa. Toki leffa tuntuu pitkältä, mutta toisaalta se ei haittaa. Näihin historiallisiin eeposfilmeihin jopa kuuluu tällainen kesto. Näin lopputulos tuntuu jopa enemmältä kuin vain elokuvalta. Arabian Lawrence on todellinen kokemus - elämys, jonka jälkeen katsojasta tuntuu hassulta palata takaisin nykyhetkeen. Pitkää kestoa kammoksuville täytyy huojentavana seikkana kertoa, että noin puolen välin jälkeen on väliaika ja viiden minuutin aikana voi hieman venytellä, hakea lisää naposteltavaa, käydä vessassa tai ennen kaikkea pohtia, mitä on juuri tullut koettua ja mitä voisi vielä tulla tapahtumaan?

Ja elokuvassa toden teolla tapahtuu todella vaikuttavia juttuja. Kun jo pienet hetket tuntuvat elämää suuremmilta, voi vain kuvitella, miltä näyttää, kun suuri arabiarmeija ratsastaa taisteluun. Sotakohtaukset ovat huikeasti toteutettuja ja niin eeppisiä kuin jännittäviäkin. Paikoitellen niitä pitää kuitenkin odottaa pidempiäkin aikoja. Vaikka elokuva tapahtuu ensimmäisen maailmansodan aikaan, ei se ole mikään perinteinen sotaleffa. Se on enemmän seikkailua, mutta ei täysin sitäkään. Enemmän kyseessä on historiallinen draama ja voimakas henkilökuvaus sen päähenkilöstä. Mahtipontisia tapahtumia tärkeämpää todella on se, kenelle ne tapahtuvat. Katsoja pääsee näkemään mitä hurjempia juttuja, mutta parasta on nähdä, mitä vaikutuksia niillä on Lawrenceen. Se esimiehilleen virnuileva ja brittisotilaan tavoin pukeutuva Lawrence ei todellakaan ole sama tyyppi enää puolessa välissä filmiä, puhumattakaan sitten loppuhuipennuksesta. Lawrencen matka läpi elokuvan on esimerkillisesti toteutettu ja se on lopulta mukaansatempaavin seikka kaiken keskellä. Jos Lawrenceen ei olisi panostettu, ei kaikki hänen ympärillään olisi yhtä vaikuttavaa.

On jo painostavaa lähteä tekemään historiallista elokuvaa, mutta varmasti vielä uhkaavampi ajatus on lähteä tekemään sitä tällaisessa mittakaavassa. Ohjaaja David Lean kuitenkin tekee loistotyötä, rakentaen kokonaisuutta, mikä pitää otteessaan valtavasta kestosta huolimatta. Eheä kokonaisuus pitää sisällään monia hienoja kohtauksia, jotka tekevät vaikutuksia eri keinoin. Lean luo mukaan vahvaa seikkailun henkeä, mitä vain vahvistavat Jarren mahtavat musiikit. Jarre tunnelmoi niin sensaatiomaisesti, että parhaimmillaan hänen työnsä aiheuttaa kylmiä väreitä ja nostaa kuuntelijan ihon kananlihalle. Michael Wilsonin työstämä ja Robert Boltin muokkaama käsikirjoitus on väkevä pohja, mistä tekijät ovat voineet ammentaa suureen teokseensa. On hienoa, että Boltin kautta elokuvassa haluttiin keskittyä enemmän Lawrencen matkaan - niin fyysiseen kuin hengelliseen - ja erityisesti pidän, kuinka sujuvasti mukaan on ujutettua hieman huumoria.

Yhteenveto: Arabian Lawrence on upea historiallinen seikkailuelokuva, joka ei ole menettänyt tippaakaan tehostaan vuosien varrella. Filmi on yhä 60 vuotta ilmestymisensä jälkeen hurjan vaikuttava. Valtavat maisemaotokset upeiden lavasteiden ja monisatapäisen ihmisjoukon kera ovat näyttäviä ilmestyksiä ja katsojana ei voi muuta kuin tuijottaa ihmeissään kaikkea ruudulla tapahtuvaa. Jo vaikuttava visuaalinen anti lumoaa katsojan, mutta ei se olisi silti vielä tarpeeksi kannattelemaan liki neljän tunnin kestoa. Kannattelun hoitaa väkevä tarina ja terävä henkilökuvaus, joiden vietäväksi uppoutuu täysin ja elokuva tuntuu lopulta kestoaan huomattavasti lyhyemmältä. Niin pitkät keskustelut kuin eeppiset sotakohtaukset ovat koukuttavaa seurattavaa. Ohjaaja David Lean pitää mammuttimaista teosta ihailtavasti kasassa. Tekninen toteutus on erinomaista ja Maurice Jarren säveltämät musiikit tehostavat filmiä entisestään. Lawrencea esittävän Peter O'Toolen johdolla näyttelijäkaarti suoriutuu ansiokkaasti rooleistaan. Arabian Lawrencea ei turhaan mielletä yhdeksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista ja ehdaksi klassikoksi. Se on mestarillinen filmi, joka kuuluu jokaisen elokuvaharrastajan katselulistalle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.2.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Lawrence of Arabia, 1962, Horizon Pictures

Arvostelu: Upseeri ja vakooja (J'accuse - 2019)

UPSEERI JA VAKOOJA

J'ACCUSE

Ohjaus: Roman Polanski
Pääosissa: Jean Dujardin, Louis Garrel, Emmanuelle Seigner, Laurent Stocker, Eric Ruf, Mathieu Amalric, Melvil Poupaud, Michel Vuillermoz, Grégory Gadebois, Vincent Grass ja Hervé Pierre
Genre: draama, historia
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 12

J'accuse, eli suomalaisittain Upseeri ja vakooja perustuu Robert Harrisin samannimiseen kirjaan (An Officer and a Spy) vuodelta 2013, mikä taas pohjautuu tositapahtumiin Alfred Dreyfusin oikeustapauksesta 1890-luvun Ranskassa. Idea kirjaan lähti Harrisin ystävältä, elokuvaohjaaja Roman Polanskilta, joka oli kiinnostunut Dreyfusin tapauksesta jo pitkään. Pian kirjan julkaisun jälkeen Polanski päättikin tehdä sen pohjalta elokuvan ja yhdessä Polanski ja Harris alkoivat työstämään käsikirjoitusta. Kuvaukset lähtivät käyntiin marraskuussa 2018 ja lopulta Upseeri ja vakooja sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla elokuussa 2019, missä se voitti tuomariston palkinnon. Elokuva sai jopa kaksitoista César-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, miespääosa, miessivuosa, kuvaus, leikkaus, musiikki ja lavastus), joista se voitti parhaan ohjauksen, sovituksen ja puvustuksen palkinnot. Itse aloin kiinnostumaan Upseerista ja vakoojasta vasta muutamaa viikkoa ennen sen ensi-iltaa. Päätinkin käydä katsomassa leffan sen lehdistönäytöksessä.

Tammikuussa 1895 Ranskassa kapteeni Alfred Dreyfusia syytetään tietojen vuotamista Saksalle ja tämä tuomitaan elinkautiseen vankeuteen kaamealle Pirunsaarelle. Vastavakoiluyksikön uudeksi johtajaksi valittu Georges Picquart löytää kuitenkin todisteita Dreyfusin syyttömyydestä ja yrittää saada tämän vapaaksi.

Pääroolissa everstiluutnantiksi ylennettynä Georges Picquartina nähdään mm. palkintoja kahmineesta The Artist -teoksesta (2011) tuttu Jean Dujardin, joka häikäisee jälleen karismallaan ja lahjoillaan. Dujardin tuo hienosti esille Picquartin tahdonvoiman, kun tämä päättää taistella oikeuden puolesta, vaikka se tarkoittaisikin hänen oman asemansa vaarantumista. Heti kun Picquart saa käsiinsä todisteita Dreyfusin syyttömyyden puolesta, on katsojakin valmis tekemään kaikkensa, jotta Dreyfus pääsisi vapauteen.
     Itse syytettyä Alfred Dreyfusta näyttelee Louis Garrel, joka on myös nappivalinta omaan osaansa, mutta joka ei pääse esille kovin paljoa, sillä hänen elämäänsä Pirunsaarella näytetään vain pari kertaa lyhyen aikaa. Garrel vakuuttaa katsojan heti ruutuun astuessaan Dreyfusin syyttömyydestä.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Emmanuelle Seigner Picquartin salarakkaana rouva Monnierina, Eric Ruf Picquartin edeltäjänä vastavakoiluyksikön johdossa, Melvil Poupaud asianajaja Laborina, Mathieu Amalric grafologi Bertillonina, sekä Laurent Stocker ja Michel Vuillermoz armeijan upseereina, jotka ovat varmoja Dreyfusin syyllisyydestä, eivätkä edes hetkeäkään suostu tosissaan kuuntelemaan Picquartia, kun tämä saapuu esittelemään uudet todisteet. Näyttelijät ovat kaikin puolin mainioita, mutta Dujardin jättää vastanäyttelijänsä jatkuvasti varjoonsa.

Ennen kuin syvennytään vielä tarkemmin Upseeriin ja vakoojaan, täytyy ensin puhua hieman elokuvan ohjaajasta, Roman Polanskista. Jos joku tätä lukeva ei vielä tiedä, maaliskuussa 1977 Polanski pidätettiin syytettynä 13-vuotiaan tytön seksuaalisesta pahoinpitelystä ja huumaamisesta. Polanski tunnustikin tekonsa ja hän vietti yli kuukauden vankilassa, mutta karkasi Yhdysvalloista alkuvuodesta 1978, saadessaan kuulla, että hänelle oltiin langettamassa jopa 50 vuoden vankeustuomiota. Polanskista on yhä tänäkin päivänä Yhdysvalloissa pidätysmääräys, jos hän saapuu takaisin maahan ja hän onkin asunut vain sellaisissa Euroopan valtioissa, jotka ovat luvanneet, etteivät luovuta tätä Yhdysvalloille. Ei olekaan ihme, että tämän seurauksena jokainen hänen uusista elokuvistaan aiheuttaa voimakasta suuttumusta. Polanski voitti Upseerista ja vakoojasta parhaan ohjauksen César-palkinnon, muttei ollut paikalla vastaanottamassa pystiä ja monet buuasivat voitolle. Itse olen sitä mieltä, että taideteosta tuomitessa ei pitäisi ottaa huomioon taiteilijan tekoja, mitkä eivät liity teokseen. Upseerin ja vakoojan kohdalla tätä vaikeuttaa tosin elokuvan aihe. On ymmärrettävää, että monet ovat kyseenalaistaneet Polanskin halun tehdä elokuvan väärin syytetystä ja tuomitusta miehestä, kun hän on vieläpä aikoinaan myöntänyt tekonsa oikeudessa. Ja vaikka itsekin kohottelen hieman kulmiani tälle päätökselle, on minun pakko myöntää, että ohjaajana Polanski on erittäin lahjakas ja Upseeri ja vakooja on elokuvana todella hyvä.

Alusta alkaen elokuva onnistuu vangitsemaan (niin Dreyfusin kuin katsojankin) ja siitä lähtien ei voi muuta kuin seurata tarkkaan, kuinka tapauksen selvittely etenee ja mitä kaikkia uusia puolia tapauksesta selviää. Sen lisäksi, että Picquart yrittää kerätä niin vahvat todisteet, ettei tuomari tai valamiehistökään voi väittää Dreyfusin syyttömyydelle vastaan, täytyy hänen myös saada selville, kuka todellinen vakooja on. Salaisia tietoja on kyllä levinnyt, joten vaikkei Dreyfus olisikaan syyllinen, joku varmasti on. Tarina rakentuu hitaasti mutta varmasti kohti huipennustaan ja vaikka sen hidas tempo voi herkästi saada katsojan silmäluomet tuntumaan raskailta, ei se koskaan oikeasti menetä otettaan, vaan pysyy mielenkiintoisena loppuun saakka.

Erityisen kiinnostavaksi meno muuttuu, kun käy ilmi, että Picquartia lukuunottamatta kukaan muu armeijasta ei usko Dreyfusin syyttömyyteen. Heidän varmuutensa syyllisyydestä on jopa niinkin vahvaa, että pian katsoja huomaa epäilevänsä heitä, mikä vain tekee tapauksesta haasteellisemman ja kiehtovamman. Tunnelmakin on vielä oivallisesti rakennettu ja jännitystä kasvatellaan tarvittaessa toimivasti. Erityisen piinaavaksi touhu ei mene, mutta etenkin tapauksesta tietämätön katsoja voi huomata lopussa sydämensä hakkaavan, että mitenköhän tässä käy? Loppupäässä elokuva voisi kuitenkin kaivata tiettyä herkkyyttä lisää. Vaikka tapaus on mielenkiintoinen, ei siihen muodostu läheskään niin lujaa tunnesidettä kuin toivoisi.

1890-luvun ajankuva on fantastisesti luotu mielettömän upein lavastuksin ja puvustuksin. Etenkin asut ovat toinen toistaan tyylikkäämpiä ja näyttelijätkin vaikuttavat kokevansa itsensä arvokkaammiksi univormuissa. Maskeeraajat ovat vieläpä päässeet taiteilemaan kaikille miesnäyttelijöille muhkeat viikset. Kuvaus on todella taidokasta ja etenkin elokuvan aloittava pitkä kuva auttaa imasemaan katsojan mukaan vuoden 1895 Ranskaan. Valaisu lisää tyylikkyyttä ja monia kohtauksia tukee taitava leikkaus. Äänimaailmakin on oivallisesti rakennettu. Elokuva tietää, milloin luottaa puhtaasti ääniefekteihin ja milloin ottaa mukaan säveltäjä Alexandre Desplatin kauniita musiikkeja.

Yhteenveto: Upseeri ja vakooja on erittäin mainio elokuva, mikä saa jälleen kerran myöntämään Roman Polanskin lahjat ohjaajana, vaikkei herrasta muuten pitäisi. Polanskin päätös tehdä tästä aiheesta elokuva on toki kyseenalainen, mutta on se vain pakko tunnustaa, että hyvän filmin hän on saanut aikaiseksi. Elokuva nappaa heti mukaansa vaikuttavan alkunsa ansiosta ja pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti, vaikka paikoitellen hidas tempo kävisikin raskaaksi. Tapaus muuttuu kaiken aikaa kiehtovammaksi, kun siihen tuodaan uusia puolia ja jännitystä lisätään. Elokuva kaipaisi kuitenkin vielä vahvempaa tunneiskua, mitä voisi auttaa, jos syytetyn Afred Dreyfusin kurjaa elämää näytettäisiin enemmän. Jo tällaisenaan leffa on kuitenkin todella oivallinen. Jean Dujardin loistaa pääroolissa ja 1890-luvun Ranska on huikeasti toteutettu. Upseeria ja vakoojaa voikin suositella lämpimästi historiallisten kertomusten ystäville, sekä Polanskin elokuvien fanittajille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
J'accuse, 2019, Canal+, Légende Films, R.P. Productions, Gaumont, France 3 Cinéma, Eliseo Cinema, Rai Cinema, France Télévisions, OCS, Entourage Pictures, Palatine Etoile 16, Optimum Développement, L'Arbre Holding, La Région Île-de-France, Centre National du Cinéma et de l'Image Animée