Couture - Muodin ehdoilla (Coutures - 2025) - elokuva-arvostelu

COUTURE - MUODIN EHDOILLA

COUTURES

Ohjaus: Alice Winocour

Näyttelijät: Angelina Jolie, Anyier Anei, Ella Rumpf, Louis Garrel, Vincent Lindon, Garance Marillier, Grégoire Colin, Aurore Clément, Yulia Ratner, Mona Tougaard, Joana Preiss, Nina Marker, Rebekka Eriksen ja Aida Atarssa

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 12

Couture - Muodin ehdoilla on Angelina Jolien tähdittämä draamaelokuva. Ohjaaja Alice Winocour ryhtyi kirjoittamaan elokuvaa työnimellä "Stitches" ja sai poikkeuksellisen erikoisluvan päästä tutustumaan muotiesitysten kulissien taakse, sekä kuvata Chanelin ateljeeta. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2024 ja maailmanensi-iltansa Couture - Muodin ehdoilla sai Toronton elokuvajuhlilla Kanadassa syyskuussa 2025. Nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin. Itseäni leffa ei juuri etukäteen kiinnostanut päätähteä lukuun ottamatta, mutta päätin silti antaa elokuvalle mahdollisuuden ja kävin katsomassa sen heti ensi-iltapäivänä.

Kolme naista saapuvat Pariisin muotiviikoille ja heidän elämänsä kohtaavat ja muuttuvat tapahtuman aikana mullistavasti.

Couture - Muodin ehdoilla seuraa kolmea naista, jotka saapuvat hyvin erilaisista taustoista Ranskaan, Pariisin muotiviikoille. Angelina Jolie näyttelee Maxine Walkeria, amerikkalaista elokuvantekijää, joka on palkattu ohjaamaan muotinäytöksen avajaiselokuva, Anyier Anei esittää Adaa, eteläsudanilaista teinityttöä, joka on yllätyksekseen valittu muotiviikkojen keulakuvaksi ja joka pakeneekin isänsä hänelle valitsemaa polkua, kun taas Ella Rumpf nähdään Angèlena, ranskalaisnaisena, joka työskentelee mallien meikkaajana, mutta jolla on haaveensa kirjailijana. Jolie, Anei ja Rumpf ovat kaikki oivallisia rooleissaan, tulkiten hyvin eri lähtökohdista muotiviikoille saapuvia hahmojaan. Jolie on varmempi konkari alallaan, kun taas Anei näyttelee hyvin ujohkon hahmonsa kokemaa uutuudenihmetystä ja hiljattaista rohkaistumista. Kaikkiin tuodaan eri tavoin syvyyttä ja vähemmän yllättäen eniten ruutuaikaa saa Jolie, joka selvästi käsittelee roolihahmonsa kautta kokemuksiaan rintasyövän ja sen ehkäisyn kanssa.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Louis Garrel Maxinen kanssa työskentelevänä Antonina ja Vincent Landon tohtori Hansenina, jonka luona Maxine vierailee, saatuaan tietää syöpään viittaavista tutkimustuloksistaan. Myös sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa passelisti, Landonin istuessa vakuuttavasti rooliinsa pitkän uran tehneenä tohtorina.

Muoti ei ole koskaan kiinnostanut minua ja olen aina pitänyt siihen liittyvää maailmaa hyvin luotaantyöntävänä, pinnallisena ja naurettavan raadollisena. Couture - Muodin ehdoilla on kuitenkin kiinnostava katsaus tuohon maailmaan ja siinä eläviin ihmisiin. Elokuva navigoikin toimivasti tätä omalaatuista kuplaa kolmen erilaisen hahmon perspektiivien kautta. Olin kiinnostunut Maxinesta ja erityisesti hänen kauhustaan mahdollisesti jättää vauhtiin päässyt uransa tauolle syöpädiagnoosin takia ja olin myös kiinnostunut Adasta, joka tulee muotiviikoille täysin sinisilmäisenä. Angèle jää kolmikosta etäisimmäksi, mutta hänenkin kautta päästään näkemään lisää kulissien taakse. Heidän kautta leffa myös samalla vahvisti mielikuviani muotimaailman täysin kaikesta muusta irrallisesta muka-tärkeydestä.

Elokuva vaihtelee yllättävänkin sulavasti näiden kolmen hahmon välillä ja heidän parissa tunnin ja kolmen vartin kesto kulkee varsin pikaisesti. Osa kohtauksista tuntuu hassun irrallisilta, mutta samalla nekin tarjoavat oivallisia kohtaamisia ja keskusteluja, jotka jättävät jonkun näistä kolmesta hahmosta pohtimaan itseään, elämäänsä ja tulevaisuuttaan uudelleen. Kaikki kulminoituu jopa aika vaikuttavassa muotiesityksessä, joka on toisaalta pröystäilevän dramaattinen hidastuksineen kaikkineen, mutta samalla tarjoaa huimia näkyjä.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Alice Winocour, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu tekijä. Winocour uppoutuu mielenkiintoisesti tähän maailmaan eri perspektiivien kautta ja saa näyttelijöistään paljon irti. Couture - Muodin ehdoilla on myös taitavasti kuvattu, etenkin viimeisen varttinsa aikana. Lavasteet ovat oivalliset, puvustus toki tyylikästä ja maskeeraukset mainiot. Äänimaailma on osaavasti rakennettu musiikkivalintoja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Coutures, Ranska, Yhdysvallat, 2025, CG Cinéma, Closer Media, France 3 Cinéma, Canal+, Ciné+OCS, France Télévisions, Pathé Films, Logical Content Ventures, Chanel, La Région Île-de-France, Cinémage 19 Développement

Arvostelu: Upseeri ja vakooja (J'accuse - 2019)

UPSEERI JA VAKOOJA

J'ACCUSE

Ohjaus: Roman Polanski
Pääosissa: Jean Dujardin, Louis Garrel, Emmanuelle Seigner, Laurent Stocker, Eric Ruf, Mathieu Amalric, Melvil Poupaud, Michel Vuillermoz, Grégory Gadebois, Vincent Grass ja Hervé Pierre
Genre: draama, historia
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 12

J'accuse, eli suomalaisittain Upseeri ja vakooja perustuu Robert Harrisin samannimiseen kirjaan (An Officer and a Spy) vuodelta 2013, mikä taas pohjautuu tositapahtumiin Alfred Dreyfusin oikeustapauksesta 1890-luvun Ranskassa. Idea kirjaan lähti Harrisin ystävältä, elokuvaohjaaja Roman Polanskilta, joka oli kiinnostunut Dreyfusin tapauksesta jo pitkään. Pian kirjan julkaisun jälkeen Polanski päättikin tehdä sen pohjalta elokuvan ja yhdessä Polanski ja Harris alkoivat työstämään käsikirjoitusta. Kuvaukset lähtivät käyntiin marraskuussa 2018 ja lopulta Upseeri ja vakooja sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla elokuussa 2019, missä se voitti tuomariston palkinnon. Elokuva sai jopa kaksitoista César-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, miespääosa, miessivuosa, kuvaus, leikkaus, musiikki ja lavastus), joista se voitti parhaan ohjauksen, sovituksen ja puvustuksen palkinnot. Itse aloin kiinnostumaan Upseerista ja vakoojasta vasta muutamaa viikkoa ennen sen ensi-iltaa. Päätinkin käydä katsomassa leffan sen lehdistönäytöksessä.

Tammikuussa 1895 Ranskassa kapteeni Alfred Dreyfusia syytetään tietojen vuotamista Saksalle ja tämä tuomitaan elinkautiseen vankeuteen kaamealle Pirunsaarelle. Vastavakoiluyksikön uudeksi johtajaksi valittu Georges Picquart löytää kuitenkin todisteita Dreyfusin syyttömyydestä ja yrittää saada tämän vapaaksi.

Pääroolissa everstiluutnantiksi ylennettynä Georges Picquartina nähdään mm. palkintoja kahmineesta The Artist -teoksesta (2011) tuttu Jean Dujardin, joka häikäisee jälleen karismallaan ja lahjoillaan. Dujardin tuo hienosti esille Picquartin tahdonvoiman, kun tämä päättää taistella oikeuden puolesta, vaikka se tarkoittaisikin hänen oman asemansa vaarantumista. Heti kun Picquart saa käsiinsä todisteita Dreyfusin syyttömyyden puolesta, on katsojakin valmis tekemään kaikkensa, jotta Dreyfus pääsisi vapauteen.
     Itse syytettyä Alfred Dreyfusta näyttelee Louis Garrel, joka on myös nappivalinta omaan osaansa, mutta joka ei pääse esille kovin paljoa, sillä hänen elämäänsä Pirunsaarella näytetään vain pari kertaa lyhyen aikaa. Garrel vakuuttaa katsojan heti ruutuun astuessaan Dreyfusin syyttömyydestä.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Emmanuelle Seigner Picquartin salarakkaana rouva Monnierina, Eric Ruf Picquartin edeltäjänä vastavakoiluyksikön johdossa, Melvil Poupaud asianajaja Laborina, Mathieu Amalric grafologi Bertillonina, sekä Laurent Stocker ja Michel Vuillermoz armeijan upseereina, jotka ovat varmoja Dreyfusin syyllisyydestä, eivätkä edes hetkeäkään suostu tosissaan kuuntelemaan Picquartia, kun tämä saapuu esittelemään uudet todisteet. Näyttelijät ovat kaikin puolin mainioita, mutta Dujardin jättää vastanäyttelijänsä jatkuvasti varjoonsa.

Ennen kuin syvennytään vielä tarkemmin Upseeriin ja vakoojaan, täytyy ensin puhua hieman elokuvan ohjaajasta, Roman Polanskista. Jos joku tätä lukeva ei vielä tiedä, maaliskuussa 1977 Polanski pidätettiin syytettynä 13-vuotiaan tytön seksuaalisesta pahoinpitelystä ja huumaamisesta. Polanski tunnustikin tekonsa ja hän vietti yli kuukauden vankilassa, mutta karkasi Yhdysvalloista alkuvuodesta 1978, saadessaan kuulla, että hänelle oltiin langettamassa jopa 50 vuoden vankeustuomiota. Polanskista on yhä tänäkin päivänä Yhdysvalloissa pidätysmääräys, jos hän saapuu takaisin maahan ja hän onkin asunut vain sellaisissa Euroopan valtioissa, jotka ovat luvanneet, etteivät luovuta tätä Yhdysvalloille. Ei olekaan ihme, että tämän seurauksena jokainen hänen uusista elokuvistaan aiheuttaa voimakasta suuttumusta. Polanski voitti Upseerista ja vakoojasta parhaan ohjauksen César-palkinnon, muttei ollut paikalla vastaanottamassa pystiä ja monet buuasivat voitolle. Itse olen sitä mieltä, että taideteosta tuomitessa ei pitäisi ottaa huomioon taiteilijan tekoja, mitkä eivät liity teokseen. Upseerin ja vakoojan kohdalla tätä vaikeuttaa tosin elokuvan aihe. On ymmärrettävää, että monet ovat kyseenalaistaneet Polanskin halun tehdä elokuvan väärin syytetystä ja tuomitusta miehestä, kun hän on vieläpä aikoinaan myöntänyt tekonsa oikeudessa. Ja vaikka itsekin kohottelen hieman kulmiani tälle päätökselle, on minun pakko myöntää, että ohjaajana Polanski on erittäin lahjakas ja Upseeri ja vakooja on elokuvana todella hyvä.

Alusta alkaen elokuva onnistuu vangitsemaan (niin Dreyfusin kuin katsojankin) ja siitä lähtien ei voi muuta kuin seurata tarkkaan, kuinka tapauksen selvittely etenee ja mitä kaikkia uusia puolia tapauksesta selviää. Sen lisäksi, että Picquart yrittää kerätä niin vahvat todisteet, ettei tuomari tai valamiehistökään voi väittää Dreyfusin syyttömyydelle vastaan, täytyy hänen myös saada selville, kuka todellinen vakooja on. Salaisia tietoja on kyllä levinnyt, joten vaikkei Dreyfus olisikaan syyllinen, joku varmasti on. Tarina rakentuu hitaasti mutta varmasti kohti huipennustaan ja vaikka sen hidas tempo voi herkästi saada katsojan silmäluomet tuntumaan raskailta, ei se koskaan oikeasti menetä otettaan, vaan pysyy mielenkiintoisena loppuun saakka.

Erityisen kiinnostavaksi meno muuttuu, kun käy ilmi, että Picquartia lukuunottamatta kukaan muu armeijasta ei usko Dreyfusin syyttömyyteen. Heidän varmuutensa syyllisyydestä on jopa niinkin vahvaa, että pian katsoja huomaa epäilevänsä heitä, mikä vain tekee tapauksesta haasteellisemman ja kiehtovamman. Tunnelmakin on vielä oivallisesti rakennettu ja jännitystä kasvatellaan tarvittaessa toimivasti. Erityisen piinaavaksi touhu ei mene, mutta etenkin tapauksesta tietämätön katsoja voi huomata lopussa sydämensä hakkaavan, että mitenköhän tässä käy? Loppupäässä elokuva voisi kuitenkin kaivata tiettyä herkkyyttä lisää. Vaikka tapaus on mielenkiintoinen, ei siihen muodostu läheskään niin lujaa tunnesidettä kuin toivoisi.

1890-luvun ajankuva on fantastisesti luotu mielettömän upein lavastuksin ja puvustuksin. Etenkin asut ovat toinen toistaan tyylikkäämpiä ja näyttelijätkin vaikuttavat kokevansa itsensä arvokkaammiksi univormuissa. Maskeeraajat ovat vieläpä päässeet taiteilemaan kaikille miesnäyttelijöille muhkeat viikset. Kuvaus on todella taidokasta ja etenkin elokuvan aloittava pitkä kuva auttaa imasemaan katsojan mukaan vuoden 1895 Ranskaan. Valaisu lisää tyylikkyyttä ja monia kohtauksia tukee taitava leikkaus. Äänimaailmakin on oivallisesti rakennettu. Elokuva tietää, milloin luottaa puhtaasti ääniefekteihin ja milloin ottaa mukaan säveltäjä Alexandre Desplatin kauniita musiikkeja.

Yhteenveto: Upseeri ja vakooja on erittäin mainio elokuva, mikä saa jälleen kerran myöntämään Roman Polanskin lahjat ohjaajana, vaikkei herrasta muuten pitäisi. Polanskin päätös tehdä tästä aiheesta elokuva on toki kyseenalainen, mutta on se vain pakko tunnustaa, että hyvän filmin hän on saanut aikaiseksi. Elokuva nappaa heti mukaansa vaikuttavan alkunsa ansiosta ja pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti, vaikka paikoitellen hidas tempo kävisikin raskaaksi. Tapaus muuttuu kaiken aikaa kiehtovammaksi, kun siihen tuodaan uusia puolia ja jännitystä lisätään. Elokuva kaipaisi kuitenkin vielä vahvempaa tunneiskua, mitä voisi auttaa, jos syytetyn Afred Dreyfusin kurjaa elämää näytettäisiin enemmän. Jo tällaisenaan leffa on kuitenkin todella oivallinen. Jean Dujardin loistaa pääroolissa ja 1890-luvun Ranska on huikeasti toteutettu. Upseeria ja vakoojaa voikin suositella lämpimästi historiallisten kertomusten ystäville, sekä Polanskin elokuvien fanittajille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
J'accuse, 2019, Canal+, Légende Films, R.P. Productions, Gaumont, France 3 Cinéma, Eliseo Cinema, Rai Cinema, France Télévisions, OCS, Entourage Pictures, Palatine Etoile 16, Optimum Développement, L'Arbre Holding, La Région Île-de-France, Centre National du Cinéma et de l'Image Animée

Arvostelu: Pikku naisia (Little Women - 2019)

PIKKU NAISIA

LITTLE WOMEN

Ohjaus: Greta Gerwig
Pääosissa: Saoirse Ronan, Florence Pugh, Emma Watson, Eliza Scanlen, Timothée Chalamet, Laura Dern, Louis Garrel, Tracy Letts, Meryl Streep, Bob Odenkirk ja Chris Cooper
Genre: draama, romantiikka
Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia
Ikäraja: S

Pikku naisia perustuu Louisa May Alcottin samannimiseen kirjaan, mikä julkaistiin kahdessa osassa vuosina 1868 ja 1869. Alcott otti kirjaan vaikutteita omasta nuoruudestaan ja elämästään siskojensa kanssa. Kirja oli välitön hitti ja nousi nopeasti arvostettuun asemaan, toimien innoittajana nuorille naisille saavuttaa unelmansa. Suosionsa ansiosta kirjasta on tehty lukuisia näytelmiä, televisiosarjoja ja elokuvia. Elokuvista ensimmäinen oli mykkäversio vuodelta 1917 ja tämä uusin on jo kahdeksas elokuvasovitus Pikku naisista. Sony Pictures ilmoitti leffan teosta vuonna 2013 ja vuonna 2016 Greta Gerwig innostui työstämään käsikirjoituksen. Kun hänen esikoisohjauksensa Lady Bird (2017) oli palkintogaaloissa isosti ehdolla ja voitokaskin, Gerwigiä pyydettiin myös ohjaamaan elokuva. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2018 ja nyt Pikku naisia saa ensi-iltansa Suomessa - kuukausi sen jälkeen, kun sen oli alunperin tarkoitus ilmestyä. Itse olen ollut vuosia tietoinen Alcottin kirjasta, mutten ole koskaan lukenut sitä tai nähnyt ainuttakaan aiemmista seitsemästä elokuvasta, joten tarina ei ollut minulle tuttu. Innostuin kuitenkin filmin näyttelijäkaartista ja Lady Birdin jälkeen olin kiinnostunut, mihin muuhun Gerwig pystyy, joten menin erittäin positiivisin mielin katsomaan Pikku naisia hieman ennen joulua lehdistönäytökseen.

1800-luvun puolessa välissä Marchin siskoksilla on jokaisella omat haaveensa tulevaisuudesta. Jo March haluaa olla kirjailija, Meg March odottaa pääsevänsä naimisiin jonkun kanssa, Amy Marchilla on lahjoja taiteilijana ja Beth March yrittää todistaa kykynsä musiikin puolella.

Saoirse Ronan jaksaa joka kerta yllättää sillä, kuinka uskomattoman upea näyttelijä hän onkaan. Jos näytteleminen olisi luonnonvoima, hän edustaisi sitä täydellisesti. Ronan on niin voimakas eläytymään, niin mestarillinen ottamaan tilan haltuunsa ja niin luonnollinen tunteiden kanssa, että hän jättää monet vuosikymmeniä työtä tehneet konkarit varjoonsa. Tässä Ronan näyttelee Jo Marchia, joka kirjoittaa tarinoita ja yrittää saada niitä myytyä eteenpäin. Ongelma vain on, etteivät mieskustantajat ole erityisen kiinnostuneita naisten vapaata tahtoa käsittelevistä kertomuksista. Kirjoittaminen on Jo'lle suuri intohimo ja Ronan tuntuu löytävän tämän suuren intohimon helposti, hypäten täysillä mukaan. Jos hän ei kohta voita Oscar-palkintoaan (ehdokkuuksia on nimittäin tämän roolisuorituksen myötä neljä), on aika suuttua.

Marchin kolme muuta sisarta ovat Harry Potter -elokuvista (2001-2011) tutun Emma Watsonin näyttelemä Meg, viime kesänä kauhuleffassa Midsommar - loputon yö (Midsommar - 2019) lahjansa osoittaneen Florence Pughin näyttelemä Amy ja Eliza Scanlenin esittämä Beth. Pugh on jälleen erinomainen ja yrittää parhaansa mukaan pysyä Ronanin perässä. Watsonkin on mainio, mutta hänelle tunteiden esittäminen on paikoitellen väkinäistä. Scanlen on erittäin hyvä, mutta hänen hahmonsa jää siskoksista pienimmälle huomiolle (luultavasti siksi, ettei Scanlen ole yhtä tunnettu näyttelijä). Parasta kuitenkin on, kuinka mahtavasti Ronan, Watson, Pugh ja Scanlen toimivat yhdessä. He todella tuntuvat aidoilta siskoilta ja heidän yhteisiä hetkiään on usein ilo seurata.
     Muutkin näyttelijät tekevät hyvää työtä. Laura Derniltä löytyy lämpöä Marchien äidiksi, kun taas siskojen tiukkaa tätiä esittävä Meryl Streep on aina yhtä fantastinen. Better Call Saul -sarjan (2015-) tähti Bob Odenkirk nähdään pienessä roolissa Marchien isänä. Timothée Chalamet ällistytti vahvalla roolisuorituksellaan Call Me by Your Namessa (2017), mutta tässä hänelle ei suoda kunnon mahdollisuutta tehdä samaa.

En ollut tosiaan lukenut Louisa May Alcottin kirjaa tai katsonut yhtäkään seitsemästä aiemmasta filmatisoinnista, joten Pikku naisia -leffan tarina oli minulle täysin uutta. Ilahduinkin, kuinka hyvin se nappasi minut usein mukaansa. Paikoitellen elokuva tuntuu hidastelevan, mutta se johtuu lähinnä siitä, että parin siskon kertomukset eivät ole läheskään yhtä mielenkiintoiset kuin Jo'n. Tällaisissa tarinoissa, missä useampi kertomus nivoutuu yhteen, on usein vaarana, että jokin osanen ei toimi yhtään niin hyvin kuin joku muu. Jo'n osuus on aivan mahtava jo ihan vain Ronanin ansiosta. Lisäksi hahmon suuri intohimo jotain tiettyä asiaa kohtaan, oli minulle niin samaistuttavaa, että olin täysillä tukemassa hänen haaveitaan. 1800-luvun puolessa välissä naisille oli äärimmäisen haastavaa menestyä omillaan, joten esteitä on paljon luvassa. Tämä on myös tänä päivänä harmillisen vaikeaa, minkä takia Pikku naisia on yhä tärkeä tarina kertoa uudestaan vielä 150:kin vuoden jälkeen Alcottin kirjan ilmestymisestä.

Elokuvan tarina on mielenkiintoisesti rakennettu, sillä se tapahtuu useissa kerroksissa. Tarinat hyppivät ajassa ilman, että siitä erityisemmin ilmoitetaan filmin aikana. Jotkut ovat selkeitä takaumia, mutta joissain kohdissa vain värimaailma kertoo katsojalle, mennäänkö elokuvan mukaan nykyhetkessä vai hahmojen menneisyydessä. Paikoitellen tämä tekee leffasta hieman sekavan, mutta suurimmaksi osaksi aikahyppely on taidokkaasti toteutettu. Etenkin parissa kohtaa menneisyyden ja "nykyhetken" tapahtumat kulkevat vierekkäin käsi kädessä, tukien toisiaan. Tunnepuolella Pikku naisia onnistui ilahduttamaan, sekä sai myös haikeaksi. Yksi merkittävä hetki ei kuitenkaan ole yhtä surullinen kuin voisi toivoa, sillä siihen tärkeästi liittyvä hahmo ei saa tarpeeksi aikaa ennen sitä. Huumoria on paljon mukana ja hymy nousee vähän väliä huulille, kun näkee sisarukset puuhaamassa jotain keskenään.

Ohjaaja Greta Gerwig osoittaa toistamiseen lahjansa ohjaajana. Nuorten naisten kasvutarinat ovat selvästi lähellä Gerwigin sydäntä, sillä välillä Pikku naisia muistuttaa hänen edellistä teostaan Lady Birdiä - eikä vain sillä, että molempien pääroolissa nähdään Ronan. Gerwig rakentaa tunnelmaa taidokkaasti ja pitää monipuolista pakettia hyvin kasassa ohjaajana, mutta käsikirjoituksen puolella hän olisi voinut hioa paria juonikuviota vahvemmaksi. Jo tällaisenaan Pikku naisia on todella mainio teos, mutta tietyillä viilauksilla se voisi olla erinomainen. Kuvaukseltaan leffa on hienosti toteutettu. 1800-luvun ajankuva on vaikuttavasti luotu upeiden lavasteiden ja asujen kautta. Äänityöskentely on oivallista ja säveltäjä Alexandre Desplat onnistuu taas kerran musiikkien kanssa.

Yhteenveto: Pikku naisia on erittäin mainio elokuvasovitus, jonka edelleen monin tavoin ajankohtainen tarina saa ymmärtämään, miksi siitä voi ja pitää tehdä uusia tulkintoja tänäkin päivänä. Saoirse Ronan, Florence Pugh, Emma Watson ja Eliza Scanlen ovat aivan mahtavia Marchin siskoina ja heidän puuhailuaan yhdessä on suuri ilo seurata. He todella tuntuvat todellisilta siskoilta, mikä levittää suuren hymyn katsojan kasvoille. Ronan on tuttuun tapaansa mielettömän hyvä pääroolissa Jo'na ja hänen juonikuvionsa koukuttaa. Pughkin osoittaa lahjakkuuttaan, mutta yksinään Watson ja Scanlen jäävät hieman varjoon, eivätkä heidän juonikuvionsa ole yhtä mielenkiintoisia kuin voisi toivoa. Ohjaaja Greta Gerwig rakentaa taidokkaasti tunnelmaa, tarjoten niin hyviä nauruja kuin oivaa herkkyyttä. Ajankuva on erinomaisesti toteutettu ja filmi on täynnä upeita lavasteita ja asuja. Jos tiettyjä osioita tarinasta olisi rakennettu vahvemmiksi, olisi Pikku naisia kokonaisuutena mahtava teos. Jo tällaisenaan se on kuitenkin todella hyvä ja suosittelen sen katsomista, jos Alcottin alkuperäinen kirja on lähellä sydäntä tai jos leffan aikakausi kiehtoo kovasti. Tai jos haluat nähdä kaikki parhaan elokuvan ehdokkaat, ennen kuin Oscar-yö koittaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.12.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Little Women, 2019, Columbia Pictures, New Regency Pictures, Pascal Pictures, Regency Enterprises, Sony Pictures Enterprises