Arvostelu: John Wick: Chapter 4 (2023)

JOHN WICK: CHAPTER 4

Ohjaus: Chad Stahelski

Pääosissa: Keanu Reeves, Ian McShane, Donnie Yen, Bill Skarsgård, Laurence Fishburne, Shamier Anderson, Hiroyuki Sanada, Rina Sawayama, Marko Zaror, Clancy Brown, Natalia Tena, Scott Adkins, Lance Reddick ja George Georgiou

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 49 minuuttia

Ikäraja: 16

Keanu Reevesin tähdittämä toimintaelokuva John Wick (2014) oli kriitikoiden kehuma yllätyshitti, jolle tehtiin tietty jatkoa. John Wick: Chapter 2 (2017) ja John Wick: Chapter 3 (2019) olivat kummatkin edeltäjiään isompia menestyksiä, joten neljännen elokuvan teko lähti heti liikkeelle. Tekijät suunnittelivat työstävänsä kaksi leffaa kerralla lisää, mutta päättivät lopulta keskittyä pelkkään nelososaan. Reevesin työ The Matrix Resurrectionsissa (2021) ja alkuvuodesta 2020 alkanut koronaviruspandemia kuitenkin viivästyttivät tuotantoa ja kuvaukset käynnistyivät vasta kesäkuussa 2021, yli kuukausi sen jälkeen, kun leffan oli alun perin tarkoitus saada ensi-iltansa. Nyt John Wick: Chapter 4 saapuu elokuvateattereihin ja itse odotin elokuvaa innolla. Olin pitänyt kolmesta aiemmasta osasta paljon, mieltäen ne 2000-luvun parhaimpien toimintaleffojen joukkoon. Kävinkin positiivisin mielin katsomassa John Wick: Chapter 4:n lehdistönäytöksessä noin viikkoa ennen ensi-iltaa.

Ampumisesta ja katolta putoamisesta eloonjäänyt John Wick päättää tehdä lopun Neuvostosta lopullisesti. Palkkio hänen päästää kasvaa miljoona kerrallaan, kun John tappaa tiensä läpi Marokon, Japanin, Saksan ja Ranskan.

Keanu Reeves nähdään jo neljättä kertaa John Wickinä, tehotappajana, joka yritti siirtyä rauhallisempaan elämään, mutta palasi takaisin pyssyjen ja palkkamurhaajien maailmaan vaimonsa ja koiransa kuolemien jälkeen. Reeves pistää itsensä taas kerran täysillä likoon ja säväyttää kerta toisensa perään toimintakohtauksissa, tehdessään hahmon monet stuntit itse. Reeves tulkitsee ihailtavasti hahmonsa vimmaa ja suuttumusta, kun hän ei millään pääse eroon Neuvostosta ja tämän lähettämistä sadoista tappajista. Draamanäyttelijänä Reeves ei ole mikään erityisen kaksinen, joten hänen dialoginsa onkin tiivistetty lähinnä yhden sanan, "yeah" hokemiseen. Tai sitten Reeves on nimenomaan erinomainen näyttelijä, sillä hän saa samaan sanaan (voiko "yeahia" edes mieltää sanaksi) monia eri merkityksiä ja syvällisyyksiä äänenpainoillaan. Joka tapauksessa Reeves hoitaa hommansa kunnialla kotiin jälleen ja uhkuu karismaa toimintakohtauksissa.

     Edellisosista paluun tekevät tietty myös Ian McShane New Yorkin Continental-hotellin omistajana Winstonina, Lance Reddick (uutinen hänen menehtymisestään saapui juuri tätä arvostelua kirjoittaessa, levätköön hän rauhassa) hotellin vastaanottovirkailija Charonina ja Laurence Fishburne sotkuisempaa ja kapinahenkistä katuosastoa johtavana Bowery Kinginä. Uusina tuttavuuksina elokuvassa tavataan muun muassa Neuvoston markiisi Vincent de Gramont (Bill Skarsgård), sokea palkkatappaja Caine (Donnie Yen), Wickiä jahtaava herra Nobody (Shamier Anderson), Japanissa osakalaisen Continental-hotellin johtaja Koji (Hiroyuki Sanada) ja tämän tytär Akira (Rina Sawayama), sekä Wickin menneisyyteen liittyvä Katja (Natalia Tena). Sivunäyttelijätkin suoriutuvat rooleistaan ansiokkaasti. Skarsgård istuu hyvin niljakkaan Neuvostojohtajan osaan, tosielämässäkin kamppailulajitaitaja Yen on huippuvedossa Cainena ja Sanadasta löytyy McShanen tavoin suurta arvokkuutta hotelliomistajan rooliin. Myös tuntemattomammat Anderson ja Sawayama pärjäävät rinnalla toimintakohtauksissa mainiosti.

John Wick -elokuvat eivät suostu pettämään vielä neljännessäkään osassa. Leffasarja on pitänyt ihailtavan tasaisesti erittäin hyvän tasonsa ja nelososa on todella tiukka jatko-osa. Meno on muuttunut yhä vain villimmäksi ja mielikuvituksellisemmaksi elokuvasarjan edetessä ja paisuessa kaiken aikaa suurempiin mittoihin. Kolmosen jälkeen olisi voinut jo luulla, ettei tekijöillä voi mitenkään olla enää mitään uutta ja siistiä annettavanaan, mutta niin he todistavat taas epäilijät vääriksi. John Wick: Chapter 4 tarjoaa toinen toistaan erinomaisempia toimintakohtauksia, jotka ällistyttävät tyylikkyydellään, stunt-työskentelyllään, sähäkkyydellään ja sillä, kuinka monin eri tavoin ihmisiä voikaan pistää hengiltä. Nyrkkien, pistoolien ja konetuliaseiden lisäksi tässä leffassa lähetetään porukkaa manan majoille muun muassa miekoilla, jousipyssyillä, nunchakuilla, autoilla, moottoripyörillä ja jopa pelikorteilla. Elokuva tarjoaa toiminnan ohessa hyvää huumoria, kun ihmisiä riepotellaan kuin piirrossarjoissa konsanaan.

Etukäteen minua jännitti, että tekijät olisivat ahmaisseet aivan liian ison palan kakkua, kun kävi ilmi, että leffalla on kestoa jopa kaksi tuntia ja 49 minuuttia. Kyllä, luit oikein, uusimmalla John Wick -rainalla on pituutta melkein kolme tuntia! Leffasta löytyy kieltämättä leikkaamisen varaa ja siitä voisi sieltä täältä napsia pikkupätkiä pois vartin edestä. Pitkä kesto takaa kuitenkin hieman pidempiä suvantovaiheita, joiden aikana katsoja voi hieman sulatella edellistä toimintatykittelyä ennen kuin hahmot pistävät taas haisemaan. Vaikka mukana on muutamia hetkiä, joita katsoessa toivoo, että leikkauspöydällä olisi näytetty saksia hieman rajummin, pääasiassa John Wick: Chapter 4 on aivan pirun viihdyttävä filmi. Elokuvan toiminnantäyteinen viimeinen tunti Pariisissa tarjoaa ällistyttäviä juttuja kerta toisensa perään ja leffa kulminoituu todella tiivistunnelmaiseen finaaliin.

John Wickillä ohjaajanuransa aloittanut Chad Stahelski toimii edelleen leffan puikoissa ja jotenkin kummasti pystyy yhä puristamaan jotain tuoretta irti tutusta aiheesta. Stahelskin rakentama tunnelma on tehokas ja häneltä löytyy edelleen silmää toinen toistaan coolimmille taisteluille. Käsikirjoituksesta ei kuitenkaan tällä kertaa vastaa Derek Kolstad, vaan kaksikko Shay Hatten ja Michael Finch. Duo hyppää onnistuneesti kärryille ja vie tarinaa toimivasti eteenpäin. Teknisiltä ansioiltaan elokuva on taitavasti tehty. Se on erittäin tyylikkäästi kuvattu. Tarkkaan pohdittua kameratyöskentelyä sommitteluineen ja liikkeineen tukee mainio valaisu ja värimaailma. Lavasteet ovat hienot, asut oivalliset ja maskeeraukset välillä sopivan rujot. Erikoistehosteet toimivat hyvin ja äänimaailma rymisee erinomaisesti Tyler Batesin ja Joel J. Richardin musiikkeja myöten.

Yhteenveto: John Wick: Chapter 4 on erittäin mainio toimintaelokuva, joka onnistuu yhä pitämään sarjan kovaa tasoa yllä. Lähes kolmen tunnin kestosta löytyy leikkaamisen varaa, mutta samalla siitä löytyy myös toinen toistaan parempia toimintakohtauksia, jotka viihdyttävät täysillä. Tekijöiden luovuus ja stunt-näyttelijöiden heittäytyminen taisteluiden aikana huimaa jälleen päätä, eikä voi muuta kuin ihailla, kuinka esimerkillistä mättöä tämäkin John Wick -raina tarjoaa. Tarina pitää sujuvasti otteessaan ja homma kulminoituu viimeisen tuntinsa aikana erittäin tiivistunnelmaisesti. Näyttelijät ovat hyvässä vedossa ja teknisiltä ansioiltaan elokuva on todella oivallinen tyylikästä kameratyöskentelyään myöten. Jos siis pidit aiemmista John Wick -elokuvista, kannattaa Chapter 4 ehdottomasti käydä katsomassa. Hieman liian pitkästä kestostaan huolimatta se on mitä mainiointa viihdettä ja pitää yllä elokuvasarjan asemaa 2000-luvun parhaimmistosta toimintagenressä. Seuraavaksi tekijöillä on aikomuksena laajentaa elokuvasarjaa lisäosien voimin. Tiedossa on ainakin Continental-televisiosarja, joka kertoo Winstonin nuoruudesta ja Ballerina-elokuva, jota tähdittää Ana de Armas.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

John Wick: Chapter 4, 2023, Lionsgate, Summit Entertainment, Thunder Road Pictures, 87Eleven Entertainment

Arvostelu: John Wick: Chapter 3 - Parabellum (2019)

JOHN WICK: CHAPTER 3 - PARABELLUM

Ohjaus: Chad Stahelski
Pääosissa: Keanu Reeves, Ian McShane, Halle Berry, Laurence Fishburne, Lance Reddick, Asia Kate Dillon, Mark Dacascos, Anjelica Huston, Jerome Flynn, Jason Mantzoukas ja Saïd Taghmaoui
Genre: toiminta
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 16

Vuonna 2014 ilmestynyt toimintaelokuva John Wick oli todellinen yllätyshitti, mikä nosti päätähti Keanu Reevesin takaisin pinnalle, hänen tehtyä vuosien ajan kehnosti vastaanotettuja rainoja. Elokuvalle päätettiin tietty tehdä jatkoa ja John Wick: Chapter 2 (2017) tuotti tuplasti sen verran, mitä ensimmäinen osa keräsi teatterikierroksellaan. Jo ennen toisen osan ilmestymistä ohjaaja Chad Stahelski alkoi suunnittelemaan kolmatta filmiä ja toisen osan suosio antoikin tekijöille mahdollisuuden viedä hommaa vielä pidemmälle isomman budjetin kera. Kuvaukset lähtivät käyntiin keväällä 2018 ja nyt John Wick: Chapter 3 - Parabellum on saanut ensi-iltansa. Itse en erityisemmin innostunut ensimmäisestä John Wickistä, kun näin sen ensimmäistä kertaa vuonna 2015. Vasta, kun katsoin sen uudestaan ennen John Wick: Chapter 2:a, aloin ymmärtämään leffan hehkutuksen syytä. Vielä paremmin molemmat elokuvat iskivät, kun katsoin ne nyt uudestaan ennen kolmannen osan näkemistä. Aloinkin innolla odottamaan John Wick: Chapter 3 - Parabellumia ja kävin katsomassa sen yhdessä toimintaleffoja fanittavan isäni kanssa.

John Wick on erotettu mystisen neuvoston toimesta ja hänen tappamisestaan tarjotaan palkkioksi 14 miljoonaa dollaria, mikä pistää kaikki salamurhaajat hänen peräänsä. Johnin täytyy hyödyntää kaikkia taitojaan selvitäkseen elävänä.

Pääroolissa John Wickinä nähdään tietty yhä Keanu Reeves, joka on yksi harvoista näyttelijöistä, joka on kyennyt vuosien varrella siirtymään yhdestä isosta roolista toiseen niin, että hänet muistetaan nykyään paremmin jälkimmäisestä. Vielä viisi vuotta sitten Reevesistä puhuttiin The Matrix -tähtenä ja nykyään hänet tunnetaan John Wickinä. Vaikka olen aiempien John Wick -filmien arvosteluissani hieman kritisoinut Reevesin näyttelijänlahjoja draamakohtauksissa, olen tässä kohtaa jo tottunut hänen tyyliinsä ja pystyin vain riemuitsemaan, kuinka täysillä herra pistää itsensä likoon. Reeves todella antaa kaikkensa läpi leffan, mikä saa katsojan kannustamaan Johnia, kun tämä päätyy kenties koko elämänsä vaikeimpaan tilanteeseen. Johnin elämästä puheenollen, hahmon taustoja avataan leffassa hieman, mikä tuo mielenkiintoista lisäsisältöä hahmoon.
     Muutamat vanhat tutut hahmot tekevät paluun. Ian McShane näyttelee tietysti Continental-hotellin johtajaa Winstonia, kun taas hotellin vastaanottovirkailijana nähdään yhä Lance Reddick. Reevesin kanssa The Matrix -trilogiaa (1999-2003) tähdittänyt Laurence Fishburne esittää kyyhkysistä kiehtoutunutta rikollispomoa ja hänen hahmonsa on nostettu isompaan rooliin kuin edellisessä osassa. Kaikki kolme näyttelijää suorituvat jälleen mainiosti rooleistaan ja jokaisesta löytyy arvokkuutta hoitaa hommansa kunnialla.
     Uusina hahmoina elokuvassa taas esitellään Halle Berryn näyttelemä tappaja Sofia, Asia Kate Dillonin esittämä neuvoston tuomari, Anjelica Hustonin esittämä Ruska Roma -osaston johtaja, Saïd Taghmaouin näyttelemä koko neuvoston ylin johtaja, Mark Dacascosin esittämä innokas salamurhaaja Zero, sekä Game of Thrones -sarjasta (2011-2019) tutun Jerome Flynnin näyttelemä neuvoston jäsen Berrada. Sofiaa ja Johnia yhdistää molempien kiintymys koiriin. Hauska fakta muuten on, että Berry osallistui itse aktiivisesti elokuvassa käytettyjen koirien kouluttamiseen ja omissa toimintaharjoituksissaan hän mursi kolme kylkiluuta. Etukäteen olin hieman epäileväinen, kuinka Berry toimisi roolissa, mutta lopulta hän toimi niinkin mainiosti, että minua jäi harmittamaan, että hahmon osuus jää aika vähäiseksi. Neuvoston tuomari toimii tarinassa jonkin sortin päävihollisena, mutta valitettavasti Dillonilta puuttuu tarvittava karisma, jotta hän onnistuisi luomaan minkäänlaista uhkaa. Sen sijaan John Wickin tappamista himoitsevaa Zeroa esittävä Dacascos heittäytyy täysillä toimintakohtauksiin mukaan ja onkin leffan pahin vastus.

John Wick: Chapter 3 - Parabellum pärähtää käyntiin suoraan siitä, mihin Chapter 2 päättyi. Tapettuaan Santino D'Antonion Continentalin tiloissa, John erotetaan ja hänelle on annettu tunti aikaa, ennen kuin kaikki salamurhaajat lähtevät hänen peräänsä. Elokuva heittää katsojan hienosti tiukan tilanteen keskelle ja pistää jännittämään, kuinka John voi selvitä hengissä, kun jokainen vastaantulija vaikuttaisi olevan tappaja. Alun tiivistunnelmaiset taistelut kirjojen ja veitsien kera, sekä takaa-ajo hevosta ja moottoripyöriä hyödyntäen viestivät jo hurjasta menosta, eikä elokuvalla ole aikomustakaan ruveta jarruttelemaan. Toiminnannälkäiset saavat takuuvarmasti sitä, mitä toivovat ja vieläkin enemmän. Tuttuun John Wick -tyyliin toimintakohtaukset ovat aivan mahtavasti toteutettuja aina nopeatempoisista taistelukoreografioista erinomaiseen tekniseen toteutukseen. Jokaisen toimintaleffojen teosta haaveilevan tulisi katsoa nämä kolme teosta, sillä näin toimintaa kuuluu tehdä. Ei sarjatulileikkausta ja heiluvaa kuvausta, vaan laajoja kuvia, joista katsoja näkee, että näyttelijät ja stuntmiehet ja -naiset pistävät itsensä täysillä likoon. Lisäksi leffa sisältää useita brutaaleja tappoja, joista osa saattaa tarjota hörähdyksen kekseliäisyydellään. Aseet laulavat, luodit viuhuvat, verta roiskuu ja ruumiita tulee niin juman perkuleesti, että tuskin yksikään katsoja poistuu teatterista sillä mielellä, että leffassa olisi ollut liian vähän toimintaa.

Tämä kuitenkin johtaa yhteen elokuvan ongelmista, sillä mitä jos tässä on jopa liikaa toimintaa? Vaikka kuinka ihailen taisteluiden toteutusta ja nostan isosti hattua tekijöille, täytyy myöntää, että vähempikin mäiske olisi riittänyt. Jo John Wick: Chapter 2:sta kävi selväksi, että tekijät ovat jatkaneet tarinaa ajatuksella "isompi on parempi" ja nyt tämän kolmannen elokuvan täytyy tietty olla isompi kuin toisen osan. Tekijöiden olisi kuitenkin pitänyt huomata, että toimintakohtausten teho hiipuu, mitä kauemmin ne kestävät. Alun fantastisessa veitsenheittelyssä pituus ei vielä ole ongelma, mutta kun myöhemmin nähdään useita taisteluita, mitkä tuntuvat vain jatkuvan ja jatkuvan, mitä seuraa välittömästi uusi taistelu, on suuri riski, että katsoja alkaa vähitellen turtumaan näkemäänsä. Esimerkiksi yhden nimettömän korston hakkaamiseen ei tarvitse käyttää reilusti yli viittä minuuttia, vaikka onkin hienoa nähdä, että vastustajista on tällä kertaa oikeasti haastetta sankarille. Lähinnä leffan mahtipontiseksi paisuva loppuskabailu herättää jossain kohtaa ajatuksen, että hommaa voisi jo viedä päätökseen. Jos tiettyjä toimintapätkiä olisi älytty tiivistää hieman, olisivat ne tehokkaampia ja kokonaisuus iskisi lujempaa kuin nyt - vaikkakin haluan yhä painottaa, että ne iskevät jo nyt lujaa.

Todella taiturimaisesti toteutettujen taisteluiden lisäksi John Wick -filmit ovat erottuneet 2000-luvun toimintahutusta myös sen ansiosta, että niihin on haluttu luoda kunnon maailma, minne katsoja voi uppoutua ja minkä mysteereitä avataan joka elokuvan myötä. Salaperäisen salamurhaajaorganisaation maailmaa laajennetaan jälleen ja paikoitellen tämä toimii erittäin hyvin, mutta välillä tarina tuntuu pysähtyvän, jotta maailmaa saataisiin esiteltyä vieläkin lisää. Itseäni tämä organisaatio kiehtoo kyllä, mutta samalla se vie sarjaa kaiken aikaa kauemmas ensimmäisen osan maanläheisyydestä. Jo Chapter 2:n loppu pisti kummastelemaan, että kuuluvatko muka ihan kaikki newyorkilaiset tähän järjestöön ja Chapter 3 - Parabellumia seuratessa katsojalta vaaditaan välillä kunnon uskonloikkaa, jottei homma lässähdä käsiin. Itse en silti kyennyt yhdessä kohtauksessa juna-asemalla uskomaan, että kenellekään sivustakatsojista ei olisi ongelma se, kun John alkaa ampumaan salamurhaajia. Tietyistä ongelmistaan huolimatta elokuva pysyy silti reippaasti plussan puolella ja vaikkei se ole ihan yhtä hyvä paketti kuin sarjan kaksi edellistä osaa, on se silti todella hyvä ja normaalia näyttävämmin toteutettu toimintaelokuva.

Ohjaajana toimii edelleen Chad Stahelski, joka tietää tasan tarkkaan, kuinka luoda näyttäviä ja tiivistunnelmaisia toimintakohtauksia. Stahelski osoittaa useassa kohtaa luovuutensa, eikä vain kierrätä samanlaista mäiskettä kuin aiemmissa leffoissa. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa jopa neljä henkilöä - Derek Kolstad, Shay Hatten, Chris Collins ja Marc Abrams - ja täytyy sanoa, että kenties paikalla oli jopa turhankin monta kokkia, sillä itse tarinankuljetus muuttuu yhdessä vaiheessa hieman kömpelöksi. Tiivistämistä kaipaavaa leikkausta lukuunottamatta John Wick: Chapter 3 - Parabellumin teknisestä toteutuksesta ei synny moitteita. Elokuva on kuvattu erinomaisesti, sen valaisu on huolellisesti toteutettu ja efektitkin ovat tyylikkäät. Maskeeraajat ovat päässeet luomaan useita ruhjeita ja puvustustiimi on leikkinyt salamurhaajien asujen kanssa. Äänimaailma on mahtavasti luotu ja aseet pamahtelevat oikein kunnolla. Musiikeista vastaavat Tyler Bates ja Joel J. Richard ovat saaneet aikaiseksi menevää jumputusta toimintakohtausten taustalle, mutta mikään musiikeista ei jää soimaan päässä.

Yhteenveto: John Wick: Chapter 3 - Parabellum on erittäin hyvä toimintaelokuva, mikä pistää suuren osan nykypäivän toimintarainoista nurkkaan häpeämään. Toimintakohtaukset ovat teknisesti uskomattoman taidokkaasti toteutettuja. Ne ovat kekseliäitä, brutaaleja, paikoittelen lystikkäitä, verisiä, tiivistunnelmaisia... ja valitettavasti parissa kohtaa liian pitkiä. Elokuvasta löytyy tiivistämisen varaa ja tekijöiden olisi pitänyt ymmärtää, että taisteluiden tehokkuus alkaa katoilla, jos ne jatkuvat liian pitkään. Etenkin lopputaistelusta olisi voinut yhden täysin yhdentekevän turpaanvedon jättää pois kokonaan. Tästä huolimatta ei voi muuta kuin nostaa hattua lahjakkaille tekijöille ja mahtavalle stunt-tiimille, jotka ovat luoneet näitä näyttäviä ja vauhdikkaita taisteluita. Tarinallisesti filmi ei ole erityisen ihmeellinen ja yhdessä kohtaa kestoa lisätään hieman pakotetun oloisesti, mutta elokuva pitää silti oivallisesti otteessaan jännittävän meininkinsä kanssa. Leffasarjan mystisen alamaailman saloja avataan jälleen, vaikkakin välillä se johtaa aika epäuskottaviin tilanteisiin. Keanu Reeves on taas kerran liekeissä John Wickin roolissa ja Halle Berry on yllättävänkin hyvä lisä hänen rinnalleen. Tarinan pahista esittävä Asia Kate Dillon ei kuitenkaan vakuuta. Heikkouksiensakin kanssa John Wick: Chapter 3 - Parabellum pyyhkii lattioita suurella osalla 2000-luvun toimintaleffoista. Genren faneille elokuva tuottaa varmasti paljon riemua ja filmi kannattaakin kokea teatterissa kunnon äänentoistojärjestelmän kera, jotta aseiden jylinä pääsee oikeuksiinsa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.5.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
John Wick: Chapter 3 - Parabellum, 2019, Lionsgate, Thunder Road Picturs, 87Eleven

Arvostelu: John Wick: Chapter 2 (2017)

JOHN WICK: CHAPTER 2

Ohjaus: Chad Stahelski
Pääosissa: Keanu Reeves, Riccardo Scamarcio, Ian McShane, Common, Ruby Rose, Claudia Gerini, Laurence Fishburne ja John Leguizamo
Genre: toiminta
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 16

Ensimmäisen kerran, kun näin John Wickin (2014), en pitänyt sitä kovin ihmeellisenä teoksena, joten kuullessani jatko-osasta, en ollut erityisen innoissani. Katsoin kuitenkin ensimmäisen osan uudestaan ja hyvä niin, sillä se oli parempi kuin muistin. Odotukseni jatko-osaa kohtaan kasvoivat. Minua hieman huvitti elokuvan nimi. Se ei ollut lyhyesti ja ytimekkäästi "John Wick 2", vaan siinä täytyi olla sana "Chapter" (suomeksi "luku") mukana. Onhan se tuolla lailla tietenkin vähän omaperäisempi kuin pelkkä "John Wick 2" tai vaikkapa "John Wick Part 2". Joka tapauksessa odotin jokseenkin innolla näkeväni yhtä kovan toimintapätkän kuin ensimmäinen elokuva ja positiivisin mielin kävin katsomassa sen. Ainoa pelkoni oli, että mitä jos John Wick muuttuisikin perinteisemmäksi toimintarymistelyksi ja tekijät olisivat unohtaneet sen, mikä teki ensimmäisen osan toiminnasta niin uniikin.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa John Wick!

John Wick saa autonsa takaisin ja pääsee vihdoin olemaan rauhassa... mutta vain lyhyen hetken, sillä eräs Santino D'Antonio kiristää Wickin palaamaan vielä yhdelle tappokeikalle.

John Wickia näyttelevä Keanu Reeves ei vieläkään täysin vakuuta näyttelijänlahjoillaan. Reevesin ilmeet ovat lähes aina tyhjät, mutteivät oikealla tavalla tyhjät, mikä viestisi hahmon sydämen tyhjyydestä. Reeves vain pitää naamansa peruslukemilla ja äänensä monotonisena. Onneksi toimintakohtauksissa hän osaa olla kova äijä ja kyllähän Reeves näyttää tyylikkäältä hienoissa puvuissaan. Taistelukykyjen lisäksi Wick osoittaa osaavansa lähes sujuvasti puhua venäjää ja italiaa... sekä viittomakieltä!
     Riccardo Scamarcio esittää Santino D'Antoniota, joka ei ole kovin mukava mies. Wick on Santinolle velkaa ja tämän takia hän saakin kiristettyä Wickia suorittamaan tapon. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti riitä, vaan Santino saa kaikki palkkatappajat (joita on elokuvassa oikeasti useita) Wickin perään. Scamarcio on toimiva roolissaan, vaikka tuntuukin muuttuvan hieman nössömmäksi loppua kohti.
     Ensimmäisestä elokuvasta tuttu Ian McShanen näyttelemä Winston on mukana tässäkin ja vieläpä hieman isommassa roolissa. Winston pyörittää Continental-hotellia, jonka palveluista pääsevät nauttimaan Wickin kaltaiset tappajat. Hotellilla ja Winstonilla on useita sääntöjä, joita tappajien täytyy noudattaa. Mielestäni onkin hieman huvittavaa, mutta samalla toimivaa, että murhaajillakin on sääntönsä ja kunniansa. Myös John Leguizamon näyttelemä Aurelio esiintyy lyhyesti.
     Isoimmissa osissa olevat palkkatappajat Wickin perässä ovat Commonin näyttelemä Cassian ja Ruby Rosen esittämä mykkä Ares. Aluksi ajattelin, että Ares yrittää vain olla salaperäinen, mutta selittämättömistä syistä hän ei puhu lausettakaan ääneen koko elokuvan aikana. Vaikka Commonin mukana olo tuntui hieman hölmöltä, hänen roolinsa toimikin ja oli hienoa, että edes jotkut voivat pärjätä John Wickin kaltaiselle megatappokoneelle.
     Elokuvassa nähdään myös Claudia Gerini Santinon Gianna-siskona ja Laurence Fishburne jonkinlaisen järjestön johtohahmona. Vaikka olikin hauska nähdä The Matrix -trilogiassa (1999-2003) yhdessä näytelleet Reeves ja Fishburne jälleen kimpassa, ei jälkimmäisen näyttelijän osuus ole kovin vakuuttava. Fishburnen rooli on Passengersin (2016) tapaan olla vain antamassa hieman apua päähenkilölle.

John Wick: Chapter 2 jatkaa lähes suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Wick käy onnistuneesti varastamassa autonsa takaisin Iosef Tarasovin veljeltä. Samalla käydään hieman läpi, kuinka legendaarinen ja voittamaton hahmo John Wick onkaan, jos joku tätä katsova ei nähnyt edellistä osaa tai muista sen tapahtumia. Alkuosuus tuntuu hieman hölmöltä ja leffalla kestää hetki lähteä käyntiin. Ensimmäinen puolikas ei vielä erityisemmin vakuuta, mutta toinen puolisko tuo onneksi oikean tunnelman takaisin. Toinen puolisko onkin onneksi jopa loistava, mutta valitettavasti ihan viimeiset minuutit tuovat takaisin alkupuolen "ihan kiva" -fiiliksen, mikä on harmi, sillä juuri nähty tunti oli muuten niin loistokasta meininkiä. Kokonaisuutena John Wick: Chapter 2 on kuitenkin todella mainio toimintaelokuva - selkeästi jopa parempi kuin suurin osa puhtaista mätkintäleffoista.

Olin täysin turhaan huolissani toimintakohtauksien tasosta, sillä ne ovat aivan mahtavia! Koreografiat ovat tyylikkäitä, eikä leikkauspöydällä olla hutiloitu, jolloin taisteluista saa selvääkin. Mätkintää ei kuvata liian läheltä ja katsoja saakin useasti katsoa pitkiä kuvia, joissa tapahtuu nopeatempoisesti asioita. Muiden toimintaleffojen tekijät saisivat ottaa mallia John Wickeista, sillä näissä tekotapa on juuri oikea. Leffalla on myös munaa näyttää verta ja vieläpä paljon. Wick nimittäin "maalaa" seinät ja lattiat vastustajiensa verillä, kun hän ryhtyy ammuskelemaan. Äänitehosteilla tuodaan upeasti lisäyksiä nyrkkien iskuihin ja laukauksiin, jolloin katsojana meinaa useasti sanoa: "Tämä on rautaa!" Tappokeinoja on keksitty luovasti, eikä toisella puoliskolla ole kovin montaa lepotaukoa. Ensimmäisen osan tapaan mahtavat toimintaosuudet saavat katsojan lähes unohtamaan hieman hölmön ja kliseisen juonen. Huumoriakin on hieman mukana, mutta se syntyy lähinnä koomisista tapoista ja repliikeistä. Esimerkiksi Wickin uhotessa, että tuli kuka tahansa hänen peräänsä, hän tappaa kaikki, voi katsojana olla vaikeaa pidättää nauruaan.

Sarjan ohjaajana on onneksi pysynyt Chad Stahelski, enkä usko, että kenenkään muun ohjauksessa tämä olisi yhtä toimiva. Stahelski onkin alunperin ollut tekemässä stunt-koreografioita elokuviin, joten hänellä on silmää niihin. Käsikirjoittajakin on pysynyt samana, eli Derek Kolstadina. Jos (ja kun) leffalle tulee jatkoa, niin kaksikon pitää pysyä mukana, sillä ilman heitä muut tekijät eivät välttämättä tiedä, mitä pitäisi tehdä, jolloin jatko tuntuisi turhalta rahastukselta. Kuvaus ja leikkaus ovat tosiaan hienosti toteutettuja. Musiikin ovat säveltäneet Tyler Bates ja Joel J. Richard, mutta heidän työnsä ei pääse esille.

Yhteenveto: John Wick: Chapter 2 on jopa edeltäjäänsä parempi elokuva! Se on todella hyvä, vaikka siinä onkin mukana heikompia hetkiä, jotka vievät ripauksen makua kokonaisuudesta. Alkupuoli ja ihan loppu eivät erityisemmin vakuuta. Juoni ei tässäkään osassa ole kovin erikoinen, mutta toimintakohtaukset ovat niin näyttäviä ja tyylikkäitä, että juonen unohtaa usein ja jää vain haltioituneena katsomaan, kun Wick listii porukkaa. Keanu Reeves on hyvä toimintaosuuksissa, mutta muuten hän jättää kylmäksi. Riccardo Scamarion esittämä Santino on ihan hyvä, mutta Laurence Fishburne ei tunnu toimivan tässä. Tällaiset heikkoudet kuitenkin unohtaa aina, kun taistelut alkavat, sillä tällaista toimintaa ei usein näe! Jos leikkaus olisi holtitonta ja kuvaus epätasaista, toimintakohtauksista katoaisi hienous. Kyseessä on raaka pätkä, eikä tämä ole mitenkään lastenelokuva. Toimintaelokuvien ystävien on pakko katsoa tämä ja jos pidit ensimmäisestä osasta, niin pidät kyllä John Wick: Chapter 2:sta. Jos tekijät pysyvät samana ja toimintaosuudet yhtä luovina, niin kyllä näitä mielellään katsoo lisääkin. Uskoisin, että ennemmin tai myöhemmin tästä tehdään myös televisiosarja ja sellaisenakin tämä voisi toimia hyvin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.birthmoviesdeath.com
John Wick: Chapter 2, 2017, Thunder Road Pictures, 87Eleven, Lionsgate

Arvostelu: John Wick (2014)

JOHN WICK

Ohjaus: Chad Stahelski
Pääosissa: Keanu Reeves, Michael Nyqvist, Alfie Allen, Willem Dafoe, Dean Winters, Adrianne Palicki, Ian McShane ja John Leguizamo
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 16

Ensimmäiset puheet, mitä kuulin John Wickista vuoden 2014 lopussa, olivat lähinnä pelkkää kehua. Jotkut sanoivat, että kyseessä on paras toimintaelokuva vuosiin. Tällainenhan tietenkin herättää kiinnostuksen, jos toimintapätkistä pitää. Itselleni ne ainakin suurimmaksi osaksi kolahtavat. Niinpä katsoinkin John Wickin ja kehumisten takia olin pettynyt. En ymmärtänyt, mikä koko leffassa oli niin ihmeellistä ja se jäi arvotasolle: "no joo..." Nyt kun elokuva on saamassa jatko-osan John Wick: Chapter 2 (2017), päätin antaa ensimmäiselle osalle uuden mahdollisuuden, jos se vaikka toimisi paremmin. Ja jotta ymmärtäisin jatko-osan paremmin, sillä en muistanut ensimmäisestä elokuvasta muuta kuin että koira kuolee ja sitten pam! pam! pam!

Kuollutta vaimoaan sureva ex-palkkatappaja John Wick menettää elämänsä viimeisetkin ilot, kun mafioson idiootti poika tappaa hänen koiransa ja varastaa hänen autonsa. Tämä ei Johnille käy, vaan hän lähtee kostoretkelle, eikä anna minkään tulla hänen ja kohteensa väliin.

Pääosassa John Wickina nähdään The Matrix -trilogian (1999-2003) tähti Keanu Reeves, joka pystyy kantamaan roolia omalla tavallaan hyvin, mutta toisaalta taas heikosti. Reeves ei ole kovin kummoinen draamanäyttelijä, mutta ainakin toimintakohtaukset sujuvat häneltä hienosti. Varmaan sen takia, ettei hänen tarvitse puhua tai erityisemmin näytellä niiden aikana. Silloin kun Reeves näyttelee esimerkiksi surullista, uskottavuus alkaa katoailla. John Wick on kylmäverinen tappaja, jota eivät vastukset paljoa liikuta ja hän listiikin porukkaa nopeasti ja taidokkaasti. Se puoli Reevesin näyttelijätaidoista onneksi tuntuu löytyvän.
     Syy John Wickin kostoreissuun on Game of Thrones -sarjasta (2011-2019) tutun Alfie Allenin näyttelemä Iosef Tarasov, joka mafioson poikana kokee voivansa tehdä mitä huvittaa. Wickille ei kuitenkaan olisi kannattanut ryttyillä, sillä Iosefin elämä muuttuu helvetilliseksi. Hahmo on selkeä pelkuri, joka tarvitsee muita tukemaan itseään, sillä ei pysty yksin tekemään asioita. Allen on toimiva roolissaan ja vaikka hahmo inhottaakin, häntä käy vähän sääliksikin, sillä hänestä on tullut niin ylimielinen ääliö.
     Iosefin isää, Viggo Tarasovia esittää Stieg Larssonin "Millenium"-trilogian (2006-2007) elokuvaversioissa esiintynyt Michael Nyqvist. Jostain kumman syystä ruotsalainen Nyqvist on jälleen valittu esittämään venäläistä pahista, vähän niin kuin Mission: Impossible - Ghost Protocolissa (2011). Pakko kuitenkin sanoa, että ratkaisu toimii kummassakin leffassa ja Nyqvist on erinomainen roisto. Viggo on pettynyt poikaansa, mutta yrittää silti isänä suojella häntä Wickilta. Viggon oikeaa kättä, Avia - joka ei ymmärrä venäjää - esittää Dean Winters.
     Elokuvassa nähdään myös Willem Dafoe Wickin entisenä työkumppani Marcuksena, Adrianne Palicki palkkatappaja neiti Perkinsina, Ian McShane Continental Hotelin omistaja Winstonina ja Ice Age -animaatioista (2002-) tuttu John "Sid-laiskiainen" Leguizamo autokorjaamon omistaja Aureliona.

Kostotarina ei ole toimintaelokuvissa millään tavalla uusi juttu. Se on itse asiassa yksi yleisimmistä kertomuksista lajityypissä. Mad Maxissa (1979) kostetaan, kuten myös esimerkiksi Conan - barbaarissa (Conan the Barbarian - 1982), Commandossa (1985), Kill Bill: Vol. 1:ssa (2003), Tuomarissa (The Punisher - 2004), Takenissa (2008) ja The Expendables 2:ssa (2012). Ei sillä, että kostamistarina olisi väärin, mutta pitää elokuvasta jotain muutakin löytyä kuin kostaminen, jos se voi saada näin ison maineen. Kostoreissun syy on tosin poikkeuksellinen, mutta tarinallisesti elokuva noudattaa hyvin pitkälti samanlaista kaavaa kuin monet 2000-luvun tusinatoiminnat. Tämän elokuvan hyvä puoli ei tulekaan käytetystä tarinasta, vaan toiminnasta. Mutta sitähän nuo aiemmin mainitut kostotarinatkin ovat täynnä, joten miten tämä muka eroaa niistä? No siten, että John Wickin toimintakohtaukset ovat aivan tajuttoman hienosti toteutettuja! Näyttelijöille ja stunt-henkilöille täytyy nostaa hattua, sillä he ovat opetelleet nopeat ja vaikeat taistelukoreografiat ja vetävät ne täydellisesti. Toiminnan nopeatempoisuus ei tule tässä leffassa siitä, että leikkaaja on päättänyt vaihtaa kuvaa kaksi kertaa sekunnin sisällä, vaan siitä, miten henkilöt kameran edessä liikkuvat. Kameratyöskentelykään ei ole rauhatonta, mikä on joissain toimintaelokuvissa - kuten Medusan iskussa (The Bourne Supremacy - 2004) - ongelmana. Kamera liikkuu rauhallisesti ja joskus pysyy täysin jalustalla. Ja sellaisesta minä pidän erittäin paljon.

Toimintakohtauksia on myös useasti elokuvassa ja vaikka taistelut ovat pääasiassa todella onnistuneesti toteutettuja, loppupuolen mätkimiset käyvät hieman tylsiksi. Etenkin kun lopussa päävastus on pakko kohdata paljain käsin, sillä pelkkä ampuminen olisi kerronnan kannalta antikliimaksi. Muitakin kliseitä löytyy, mutta toisaalta ne kuuluvatkin toimintaelokuviin. Pakko se on silti vain ihmetellä, sataako Yhdysvalloissa oikeasti aina, kun on jonkun hautajaiset? Yksi parhaista toimintapätkistä tulee elokuvan alkupäässä, kun joukko Viggon miehiä tunkeutuu Wickin taloon, tappaakseen Wickin, ennen kuin hän ehtii tappamaan Iosefin. Siinä koreografiat, kameratyöskentely ja leikkaus kulkevat upeasti käsi kädessä ja hienolla rytmillä. Sen lisäksi myös esimerkiksi kylpyläklubilla käytävä ammuskelu on äärimmäisen näyttävän näköinen. Verta roiskuu useasti ja lyönnit näyttävät sattuvan, joten kovin nuorille tätä toimintarymistelyä ei ole suunnattu. Huumoria on mukana vain hieman ja sekin syntyy oudoista asioista, kuten kummallisista tapoista. Yksi hauskimmista asioista on tiimi, joka tulee tappojen jälkeen siivoamaan paikat. Valitettavasti vaikka toimintakohtaukset ovatkin pääosin toimivia, draamahetket vievät jutusta pois tunnelmaa, sillä Keanu Reevesin näyttelijänlahjojen uskottavuus ei ihan riitä murheessa eläväksi mieheksi. Draamahetkillä jää myös miettimään tarkemmin, kuinka tuttu ja turvallinen elokuvan tarina onkaan. John Wickin toimintakohtauksiin on panostettu huomattavasti enemmän kuin itse kertomukseen, jolloin leffa ei saavuta täyttä potentiaaliaan.

Ohjauksesta vastaa Chad Stahelski, jolle tämä on hänen esikoisohjauksensa. Aiemmin hän on toiminut useissa elokuvissa stunt-puolella. Hän on ollut tekemässä mm. elokuvia 300 (2006) ja Rambo (2008), minkä lisäksi The Matrixissa (1999) hän oli Keanu Reevesin stunt-double! Tästä urasta on ollut erittäin paljon hyötyä John Wickia tehdessä ja Stahelski on tuonut toimintakohtauksiin visionsa hurmaavasti. Toivottavasti Stahelskin visio säilyy myös jatko-osassa. Elokuva on tosiaan kuvattu tyylikkäästi ja leikkauksen rytmitys on hyvä. Ainoa muutos, jonka tekisin leikkauksen osalta, niin ottaisin alkukohtauksen pois, joka tapahtuu selkeästi vasta elokuvan lopussa. Siitä vain huokuu liikaa hömelö "Mietitte varmaan, kuinka päädyin tähän tilanteeseen..." -tapa aloittaa tarina. Äänitehosteet ovat hienoja, etenkin tietty taisteluissa. Tyler Batesin ja Joel J. Richardin musiikit toimivat välillä, mutta joskus ne ärsyttävät yksitoikkoisella jumputuksellaan.

Yhteenveto: John Wickin kostotarina on jo nähty moneen otteeseen, mutta elokuvan tavallista näyttävämmät toimintakohtaukset tuovat leffalle lisäarvoa niinkin paljon, että juonella ei itsessään ole enää oikein väliä. Taisteluissa on jokseenkin realistinen tunne ja niiden koreografiat ovat häikäisevän upeita. On hienoa, ettei niitä olla pilattu heiluvalla kameratyöskentelyllä ja hätäisellä leikkaamisella. Keanu Reeves on toimintakohtauksissa hyvä tylynä John Wickina, mutta hän ei saa tuotua hahmon herkkiä hetkiä kovin toimivasti esille. Toivottavasti seuraavassa osassa Wick mätkii ja räiskii enemmän kuin keskustelee. Michael Nyqvist on mainio pahis, mutta ehkä hän voisi olla seuraavassa jenkkileffassa ruotsalainen gangsteri, eikä aina venäläinen? Jos toimintapätkät ovat juttunne, kannattaa vilkaista John Wick. Sen tarina on kliseitä täynnä, mutta huikea toiminta korvaa sen. Onneksi John Wick: Chapter 2 ilmestyy, sillä muuten en olisi varmaan katsonut tätä elokuvaa uudestaan. Nyt minulla on jopa jonkinlaiset odotukset jatko-osaa kohtaan. Kuoleekohan siinä sitten John Wickin kissa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.1.2017 - Muokattu 30.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
John Wick, 2014, Thunder Road Pictures, 87Eleven, MJW Films, DefyNite Films, Company Films, Huayi Brothers Media, Poquito Productions, Unbelievable Entertainment