Arvostelu: Pennitön ja suruton (Fun and Fancy Free - 1947)

PENNITÖN JA SURUTON

FUN AND FANCY FREE

Ohjaus: Jack Kinney, Hamilton Luske, Bill Roberts ja William Morgan
Pääosissa: Cliff Edwards, Walt Disney, Clarence Nash, Pinto Colvig, Edgar Bergen, Luana Patten, Billy Gilbert, Anita Gordon ja Dinah Shore
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 13 minuuttia
Ikäraja: S

Fun and Fancy Free, eli suomalaisittain Pennitön ja suruton on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan yhdeksäs osa. Se on yksi 1940-luvulla julkaistuista pakettielokuvista, joiden tarkoituksena oli pitää Disney-yhtiö tarpeeksi varakkaana, jotta toisen maailmansodan jälkeen yhtiö voisi taas tehdä koko illan leffoja. Elokuva koostuu kahdesta tarinasta: "Mikki ja pavunvarsi", joka on tietty muunneltu versio 1700-luvun englantilaisesta sadusta "Jack and the Beanstalk" ("Jaakko ja pavunvarsi") ja "Bongo", joka perustuu Sinclair Lewisin lastenkirjaan "Little Bear Bongo" (1930). Mikki-tarinan työstäminen lähti käyntiin 1940-luvun alussa, kun herra Disney riemastui ideasta ja se kulki pitkään nimellä "The Legend of Happy Valley". Kuitenkin loppuvuodesta 1941 leffa jouduttiin pistämään jäihin sodan takia. Samaan aikaan "Bongo"-leffan työstäminen alkoi ja yhtiö suunnitteli sen yhdistämistä Dumboon (1941) sirkusteeman takia, mutta sekin päätyi jäihin. Lopulta tarinoiden työstämistä alettiin jälleen jatkamaan ja ne päätettiin yhdistää toisiinsa. Näin syntyi Pennitön ja suruton, joka sai ensi-iltansa syksyllä 1947 (Suomessa vasta loppuvuodesta 1952). Elokuvasta pidettiin, mutta se ei ole jäänyt elämään kovin hyvin. Jotkut eivät ole koskaan edes kuulleet siitä, vaikka katsoisivatkin paljon Disney-leffoja. Itse taas muistan, että näin Pennittömän ja suruttoman lapsena ja että omistin sen VHS:nä. Siitä on kuitenkin niin monta vuotta, kun olen nähnyt sen viimeksi, etten muistanut enää muuta kuin sen, että siinä on yhdistetty Mikki, Aku ja Hessu "Jaakko ja pavunvarsi" -satuun. Kun vuoden 2017 alussa päätin arvostellu noin puolet Disney-klassikoista ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, kun olen armeijassa, tiesin, että olisi aika katsoa tämä leffa uudestaan. Ostinkin sen kesän lopulla itselleni DVD:nä ja katsoin sen eräänä aamuna.

Pennitön ja suruton koostuu tosiaan kahdesta tarinasta, joista ensimmäisenä näemme "Bongon". Se kertoo sirkuskarhu Bongosta, joka pakenee metsään ja alkaa tutkia maailmaa. Siellä hän kohtaa tyttökarhu Lulubellen ja ihastuu tähän, mutta romanssi ei niin vain lähdekään käyntiin suurikokoisen kilpakosija Kyhmyleuan takia. Tarina on saatu kiinnostavaksi ja on hyvä, ettei sitä toteutettu kunnon elokuvana, sillä jo tällaisena siitä löytyy pari hieman liian hidasta kohtausta. Mukaan on kuitenkin saatu paljon huumoria ja Bongon seikkailut tuovat hymyn huulille useasti, etenkin kun karhut läpsivät toisiaan hellyyden osoituksena. Hieman kuitenkin harmittaa, että hahmot eivät puhu mitään, vaan koko tarina kulkee eteenpäin Dinah Shoren kertojaäänen kanssa. Hän myös laulaa paljon tarinan aikana. Olisi paljon kiinnostavampaa seurata Bongon matkaa ilman jatkuvaa selitystä ja tekijät olisivat voineet näyttää Bongon tunteet sen sijaan, että kertoisivat niistä. Hauskojen hetkien takia "Bongo" on kuitenkin mainio pätkä, jonka katsoo mielellään.

Toinen tarina on sitten se "Mikki ja pavunvarsi", jossa surulliseksi paikaksi muuttuneessa Onnenlaaksossa asuvat Mikki Hiiri (Walt Disney itse!), Aku Ankka (Clarence Nash) ja Hessu Hopo (Pinto Colvig) saavat haltuunsa taikapapuja, joista kasvaa suuren suuri pavunvarsi. Kolmikko kiipeää sitä pitkin korkealle taivaaseen ja päätyy jättiläisen (Billy Gilbert) linnaan. Tämä tarina on todella oivallinen, mikä syntyy pääasiassa aivan loistavista päähenkilöistä. Varsinkin äksyilevä Aku on aina ollut lähellä sydäntäni, minkä lisäksi Hessun hölmöilyt ovat mahtavia. Mikki toimii tietty tarinan sankarina, mutta hän ei ole mielestäni yhtä mukaansatempaava tapaus. Pennitön ja suruton on Disneyn ensimmäinen elokuva, jossa kolmikko nähdään yhdessä ja toivon erittäin paljon sen tapahtuvan vielä uudestaan, sillä he ovat niin täydellinen trio, että parempaa saa hakea! Tämäkin tarina sisältää paljon hassuja hetkiä, minkä lisäksi jättiläisen linnassa meininki muuttuu välillä pienesti jännittäväksi, etenkin lapsille. Valitettavasti tämäkin tarina pilataan kertojaäänellä. Tässä se häiritsee paljon enemmän kuin "Bongossa", sillä tarina keskeytyy vähän väliä siihen, että näytetään oikeita näyttelijöitä. Edgar Bergen nimittäin kertoo pavunvarsisatua tyttärelleen ja kahdelle nukelle, jotka elävät. Nämä näytellyt pätkät ovat täysin turhia ja joka kerta, kun ne ilmestyvät ruutuun, toivoisi, että Mikin, Akun ja Hessun seikkailu jatkuisi taas. Kohtausten laatu ei ole muutenkaan korkea, sillä Bergen puhuu vatsasta nukkejen repliikit ja katsojana voi täysin selvästi nähdä Bergenin suun liikkuvan hieman. Jos näytellyt pätkät piti tunkea mukaan, niin miksei olisi voinut palkata jotain, joka osaisi tehdä homman huomaamattomammin?

Tarinat on yritetty yhdistää toisiinsa Pinocchiosta (1940) tutulla Samu Sirkalla (Cliff Edwards), joka päätyy kuuntelemaan nämä sadut eri taloissa. Samu Sirkan lisäksi leffasta nähdään nopeasti myös kultakala Cleo. Samun paluu on tietty kiva asia, mutta hänen roolinsa olisi voinut olla paremmin mietitty. Pennitön ja suruton olisi kokonaisuutensa selvästi parempi, jos hän olisi vaikkapa toiminut kertojana tai jos hän olisi yksinkertaisesti vain esitellyt tarinat ja katsojat saisivat rauhassa seurata satuja ilman jatkuvia keskeytyksiä.

Aiempien Disney-teosten tapaan myös Pennittömässä ja suruttomassa musiikki ja laulu ovat tärkeä tekijä. Alkutekstien aikana soi nimikkobiisi "Fun and Fancy Free", joka siirtyy suoraan Samu Sirkan lauluun "I'm a Happy-Go-Lucky Fellow". Bongon tarinan aikana kuullaan Dinah Shoren esittämänä mukavan tunnelmallinen "Lazy Countryside", hempeä "Too Good to be True" ja hauska "Say It with a Slap", jonka aikana karhut läpsivät toisiaan. "Mikki ja pavunvarren" aikana kuullaan Anita Gordonin ääninäyttelemän taikaharpun laulamat "My, What a Happy Day" ja "My Favorite Dream", sekä Hessun ja Akun laulama "Eat Until I Die" ja Willie-jättiläisen hoilaama "Fee Fi Fo Fum". Lopuksi kuullaan vielä nimikkokappale uudestaan.

Animointi on pääasiassa hyvää läpi leffan, vaikka ensimmäisessä tarinassa Bongo itse ei ole välillä mitä parhaiten toteutettu. Metsän eläimet ovat kuitenkin todella selkeää Disney-tyyliä ja yhdet oravat muistuttavat todella voimakkaasti Tikua ja Takua. Taustat ovat tyylikkäät koko elokuvan ajan. "Bongon" ohjauksesta vastaa mm. Pinocchiota ja Dumboa ohjannut Jack Kinney ja "Mikki ja pavunvarren" ohjaajina toimivat Hamilton Luske ja Bill Roberts, jotka olivat myös mukana kahdessa mainitsemassani leffassa. Näytellyn osion ohjasi William Morgan, mutta hänen osuutensa olisi voinut pyyhkiä kokonaan pois.

Yhteenveto: Pennitön ja suruton on ihan kiva elokuva, jonka ensimmäinen tarina Bongo-karhusta on hieman liian pitkä ja toinen tarina Mikistä ja pavunvarresta olisi oikein mainio, jos se ei keskeytyisi jatkuvasti kohtauksilla, joissa Edgar Bergen toimii kertojana lapselleen ja kahdelle nukelle. Jos näytellyt osiot ja "Bongo"-tarinan kertojaäänen olisi ottanut pois, ja tarinat yhdistäisi yksinkertaisesti Samu Sirkalla, toimisi leffa huomattavasti paremmin. Hauskoja hetkiä on luvassa paljon, etenkin Mikin, Akun ja Hessun kanssa, joita Disney-yhtiön pitäisi käyttää enemmän elokuvissaan. Laulut ovat ihan hyviä, mutteivät jää mieleen. Animaatio on pääasiassa toimivasti toteutettu, mutta mukana on myös muutamia heikommin piirrettyjä kohtia. Varsinkin lapsille suosittelen Pennitöntä ja surutonta, sillä siinä on oivallisesti seikkailua, huumoria, romantiikkaa ja hieman jopa jännitystä, ja kyllähän sen vanhempana katsoo sujuvasti vierestä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.8.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.pinterest.com
Fun and Fancy Free, 1947, Walt Disney Productions

Arvostelu: Pinocchio (1940)

PINOCCHIO (1940)

Ohjaus: Hamilton Luske, Ben Sharpsteen, Norman Ferguson, T. Hee, Wilfred Jackson, Jack Kinney, Bill Roberts
Pääosissa: Dickie Jones, Cliff Edwards, Christian Rub, Walter Catlett, Evelyn Venable, Charles Judels ja Frankie Darro
Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 7

Pinocchio on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan toinen osa. Elokuva perustuu Carlo Coddolin lastenkirjaan "Le avventure di Pinocchio" (1883). Leffan suunnittelu alkoi loppuvuodesta 1937, kun Norman Ferguson antoi kirjan luettavaksi Walt Disneylle, joka innostui siitä välittömästi. Pinocchion piti alunperin olla kolmas Disney-animaatio Bambin (1942) jälkeen, mutta kun sen työstäminen venyi, tämä päätettiin tehdä Disneyn toisena teoksena. Elokuva ilmestyi alkuvuodesta 1940 ja se oli erittäin kehuttu teos. Monet kriitikot antoivat sille korkeimman arvosanan ja leffa sai jopa kaksi Oscar-palkintoa parhaasta laulusta ja parhaasta musiikista, mutta kovin hyvin se ei menestynyt. Elokuvan teko maksoi yli kaksi miljoonaa dollaria, mutta se tienasi vain puolet siitä. Kuitenkin vuosien varrella, kun leffa on julkaistu uudestaan pyörimään teattereihin, se on tienannut omansa takaisin, sekä monta kymmentä miljoonaa dollaria siihen päälle, puhumattakaan kaikista VHS-, DVD- ja Blu-ray -julkaisuista. Pinocchio on noussut suureksi klassikoksi ja monet pitävät sitä Disneyn, ellei jopa koko maailman parhaimpana elokuvana. Minun on pakko tunnustaa, että näin elokuvan vasta loppuvuodesta 2015, kun katsoin sen ystäväni kanssa. Pidin leffasta ja ostin sen Blu-rayna kesällä 2016 monen muun Disney-teoksen kera. Katsoin sen kuitenkin uudestaan vasta kesällä 2017, kun olin vuoden alussa päättänyt kirjoittaa noin puolet Disney-klassikoista alkuvuodelle 2018, kun olen armeijassa, enkä ehdi silloin oikein kirjoittaa mitään.

Puuseppä Geppetto on tehnyt marionettinukkepojan nimeltä Pinocchio ja toivoo, että tämä olisi elävä, sillä hänellä itsellään ei ole lasta. Eräänä yönä toive toteutuu ja Pinocchio herää henkiin. Hän on kuitenkin yhä puusta tehty, mutta voi muuttua ihka oikeaksi pojaksi, jos hän oppii olemaan epäitsekäs ja hyvä.

Pinocchio (Dickie Jones) on kuin pieni poika, joka on vasta aloittanut koulun - kuten hän leffassa tekeekin. Herätessään henkiin hän ihmettelee maailmaa ja on todella innoissaan kaikesta. Pinocchio ei kuitenkaan ymmärrä asioiden huonoja puolia, eikä erota oikeaa väärästä. Leffan aikana hänen täytyy opetella tärkeitä asioita elämästä, mutta vastaan tulee paljon houkutuksia, joita hänen ei ole niin vain helppo vastustaa. Pinocchiosta alkaa pitämään heti leffan alussa ja hänen iloinen riemunsa tarttuu nopeasti katsojaankin.
     Pinocchiota yrittää opettaa Samu Sirkka (Cliff Edwards), joka toimii myös tarinan kertojana. Samu Sirkka tietää asiat, joita Pinocchio ei, joten hänet on valittu pienen puupojan omaksitunnoksi. Vaikka Samu on viisas, ei hän tiedä kaikkea, eikä usko, että maine ja kunnia voisivat oikeasti olla hyödyksi. Hahmo on usein huvittava, vaikka välillä hän käskeekin Pinocchiota kuin olisi tämän vanhempi.
     Pinocchion luoja Geppetto (Christian Rub) on erittäin hyväsydäminen mies, joka innostuu kovasti, kun hänen luomuksensa herää eloon. Hahmo on hupsu, etenkin muuttuessaan iloiseksi, jolloin hän juoksee ympäri taloaan ja riemuitsee. Muuten hän jää kuitenkin etäiseksi, eikä hän esiinny kovin paljoa elokuvassa. Pinocchion seikkaillessa omilla teillään, Geppetto lähinnä vain on kissansa Figaron ja kalansa Cleon kanssa.
     Pinocchion oikean ja väärän opettelun hankalaksi tekee Rehti Repo (Walter Catlett), joka on täysin muuta kuin hänen nimensä väittää. Rehti on kirjaimellisesti viekas kuin kettu, ollessaan kyseinen eläin. Hän etsii helposti huijattavia henkilöitä, jotta pysyisi itse varakkaana ja ylempiarvoisena. Rehtiä auttaa mykkä Kimi Keppostin, joka on usean tämän jälkeen ilmestyneen Disney-leffan tapaan pahiksen hömelö apuri, joka toilailee jatkuvasti. Kimiä voisi pitää siis yhtenä ensimmäisistä, ellei jopa ensimmäisenä Disneyn typerä avustaja -hahmona!
     Muita hahmoja elokuvassa ovat nukke-esityksiä järjestävä Stromboli (Charles Judles), jota kiinnostaa lähinnä raha, töykeä poika Lampunsydän (Frankie Darro), joka haluaa pitää hauskaa ja Sininen haltijatar (Evelyn Venable), jonka taian ansiosta Pinocchio herää henkiin.

Pinocchiosta löytyy oikein mainiota tunnelmaa. Mukana on iloa, jännitystä, sekä hieman seikkailua ja vähän jopa surullisuuttakin. Ennen kaikkea elokuva sisältää kuitenkin opetuksia. Pinocchion täytyy tosiaan opetella tiettyjä asioita, kasvaakseen hyväksi ihmiseksi ja samalla nämä opetukset vihjataan lapsikatsojillekin, jotta he oppisivat oikean ja väärän ero, sekä miksi valehtelu on väärin. Valehtelemisen vaikutukset kuvataan tietty sillä, että Pinocchion nenä pitenee ja siihen alkaa kasvaa myös oksia ja lehtiä. Tämä on noussut todella tunnetuksi hetkeksi elokuvassa ja jotkut vanhemmat varmasti ovat varoittaneet lapsiaan, että jos he valehtelevat, niin heillekin kasvaa pitkät nenät. Päähahmoa lukuunottamatta muut henkilöt ovat mukana lähinnä antaakseen näitä opetuksia. Opetukset tekevät Pinocchiosta selkeän, vanhanaikaisen sadun, joissa opetus on aina tärkeintä, jotta lapset kasvaisivat hyviksi ihmisiksi. Ja tietysti, jos toimii tuhmasti, niin leffa näyttää, että sillä on hintansa. Satutunnelma on hienosti luotu leffaan ja elokuva alkaakin sillä, että pöydällä näkyy satukirja, jonka kantta koristaa Pinocchion logo.

Vaikka leffa on täynnä riemua ja iloa, löytyy siitä synkempääkin puolta, esimerkiksi Rehti Repon ja Kimi Keppostimen houkutellessa Pinocchiota lähtemään mukaansa - mikä on jälleen opetus lapsille siitä, ettei tuntemattomille saa puhua, ihan sama kuinka paljon karkkia heillä olisi taskuissa - joka kuulostaa pienen puupojan puukorvissa oikein mainiolta, etenkin jos tiedossa olisi mainetta ja kunniaa näyttelemisen takia. Toinen esimerkki on hämärä Huvitusten saari, jonne Pinocchio päätyy käymään ja jossa todella tapahtuu kummallisuuksia ja jopa aika karmiviakin asioita. Loppuhuipennuksessa on tietysti monien tuntema suuri ja paha valas Monstro, joka nostaa leffaa hieman mahtipontisempiin mittoihin. Erilaiset tapahtumat ovat mielenkiintoisia ja toimivia, mutta valitettavasti ne tuntuvat olevan täysin irrallaan toisistaan, jolloin paikoitellen tarina tuntuu vain hyppivän osiosta toiseen. Kuitenkin kyseessä on hyvä elokuva, joka kannattaa ehdottomasti katsoa ja näyttää lapsille, etenkin kun teos on yksi Disneyn ensimmäisistä ja siten todellinen klassikko!

Elokuva on musikaali, kuten edeltäjänsä Lumikki ja seitsemän kääpiötä (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937). Pinocchion laulut ovat parempia kuin Lumikissa ja ne ovat jääneet elämään vuosien varrella. Jopa Disney-yhtiö itse käyttää leffan kappaleita yhä. Aloituskappale "When You Wish Upon a Starin" melodiaa on käytetty jo vuosia Disneyn logon ilmestyessä ruutuun elokuvien alussa, minkä lisäksi Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearlissa (2003) kuultava "A Pirate's Life for Me" on saanut inspiraation Pinocchion "Hi Diddle Dee Dee" -kappaleen "An actor's life for me" -kohdasta. Näiden lisäksi elokuvassa kuullaan myös Geppetton laulama "Little Wooden Head", Samu Sirkan hyräilemä "Give a Little Whistle" ja Pinocchion hoilaama "I've Got No Strings".

Pinocchio on piirretty erinomaisesti. Hahmot ovat mielenkiintoisemman näköisiä kuin Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvassa ja liikkeet ovat kaikinpuolin sulavampia. Taustat ovat yksityiskohtaiset ja suuret kohtaukset ovat tyylikkäät. Elokuvan ohjauksesta vastaavat Ben Sharpsteen ja Hamilton Luske, joista ensimmäinen toimi Lumikissakin ohjaajana. Kaksikon apuna ovat toimineet T. Hee, Wilfred Jackson, Jack Kinney ja Bill Roberts, sekä Norman Ferguson, joka ehdotti tarinaa Walt Disneylle. Viisikko on ohjannut yksittäisiä kohtauksia leffaan. Käsikirjoitusta on työstänyt seitsemän henkilöä, jotka ovat saaneet siirrettyä ja muokattua hieman synkemmän tarinan Disney-muotoon.

Blu-rayn kuvanlaatu on todella hyvä. Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on yksin- tai moninpelinä pelattava "Pinocchio Knows Trivia Challenge", Meghan Jette Martinin versio "When You Wish Upon a Star" -kappaleesta, sekä elokuvan biisit erikseen kuunneltavina. Näiden lisäksi elokuvan voi katsoa pienten tietoiskujen kera. Jos leffan teosta kaipaa tietoa ja pätkiä, täytyy olla kärsivällisyyttä metsästämiseen, sillä kahden levyn versio elokuvasta myytiin loppuun jo aikoja sitten.

Yhteenveto: Pinocchio on mainio teos, jonka päätarkoitus on selkeästi tarjota opetuksia ja elämänohjeita lapsille valehtelusta, oikeasta ja väärästä, sekä siitä, ettei tuntemattomille saa puhua, eikä saa olla itsekäs. Tarina sisältää hyviä ja jopa jännittäviä seikkailuja, mutta valitettavasti nämä erilaiset tapahtumat eivät tunnu yhdistyvän kunnolla toisiinsa, jolloin tarina lähinnä hyppii kohtauksesta toiseen. Päähenkilönä Pinocchio on mainio ja on mielenkiintoista seurata hänen kehittymistään leffan aikana. Samu Sirkka on myös hyvä, mutta suurimmaksi osaksi sivuhahmot ovat mukana vain tarjotakseen opetuksia. Elokuva on animoitu erittäin hyvin ja liike on sulavaa. Myös leffan laulut ovat hyviä. Lasten kannattaa tosiaan katsoa tämä sen tärkeiden opetusten takia, sekä siksi, että elokuva sisältää oivallisia seikkailuhetkiä ja jännitystä. Pinocchio on myös todellinen Disney-klassikko, joten myös sen takia lasten täytyy se nähdä. Aikuisetkin katsovat sen mielellään siinä samalla, etenkin jos leffa kuului omiin suosikkeihin lapsena. 2000-luvun alussa elokuvalle suunniteltiin jatko-osaa, mutta onneksi John Lasseterin noustessa Walt Disneyn animaatioyhtiön johtoon, hän pisti lopun suunnitelmalle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.pinterest.com
Pinocchio, 1940, Walt Disney Productions