Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gabriel Leone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gabriel Leone. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. helmikuuta 2026

The Secret Agent (O Agente Secreto - 2025) - elokuva-arvostelu

THE SECRET AGENT

O AGENTE SECRETO



Ohjaus: Kleber Mendonça Filho
Näyttelijät: Wagner Moura, Carlos Francisco, Tânia Maria, Enzo Nunes, Robério Diógenes, Roney Villela, Gabriel Leone, Isabél Zuaa, Laura Lufési, Kaiony Venâncio, Maria Fernanda Cândiho, Thomás Aquino, Italo Martins, Igor de Araújo ja Udo Kier
Genre: trilleri
Kesto: 2 tuntia 41 minuuttia
Ikäraja: 16

The Secret Agent on Wagner Mouran tähdittämä poliittinen trilleri. Ohjaaja-käsikirjoittaja Kleber Mendonça Filho työsti leffan käsikirjoitusta usean vuoden ajan ja sai brasilialaiset, ranskalaiset, saksalaiset ja alankomaalaiset elokuvayhtiöt tekemään yhteistyötä projektin rahoittamiseksi. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2024 ja maailmanensi-iltansa The Secret Agent sai Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2025, missä se voitti parhaan ohjauksen ja miespääosan palkinnot. Nyt elokuva on saapunut Suomeen, kahden Golden Globe -palkinnon (paras vieraskielinen elokuva ja miespääosa) ja neljän Oscar-ehdokkuuden (paras elokuva, vieraskielinen elokuva, miespääosa ja roolitus) siivittämänä. Itse kiinnostuin The Secret Agentista heti, kun aloin kuulla siitä kehuja maailmalta. Kävinkin uteliaana katsomassa elokuvan heti sen ensi-iltapäivänä.

Vuonna 1977 Brasilia on korruptoituneen diktatuurin kourissa. Mustamaalattu professori Armando Solimões matkustaa Recifen kaupunkiin hakemaan poikaansa ja päätyy auttamaan taistossa vaarallisia tahoja vastaan.




Muun muassa Narcos-sarjasta (2015-2017) ja Civil War -elokuvasta (2024) tuttu Wagner Moura näyttelee Armando Solimõesia, entistä professoria, jonka vaimo on kuollut hämärissä olosuhteissa ja joka on vienyt poikansa Fernandon (Enzo Nunes) turvaan tämän isovanhempien luokse. Yrittäessään hakea poikansa ja karata maasta, Armando päätyy kuitenkin auttamaan diktatuurihallitusta vastustavia peitenimellä Marcelo. Moura on mainio roolissaan, tehden hyvää työtä miehenä, joka haluaisi saada tehtyä paljon enemmän kansan eteen. Hän tarjoaa paljon aika vähälläkin, tehden Armandosta saman tien kiinnostavan ja tykättävän tyypin.
     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Carlos Francisco Armandon appiukkona Sr. Alexandrena, Tânia Maria Armandon uutena vuokranantajana ja hänelle myös tehtävän antavana Sebastianana,  Robério Diógenes korruptoituneena poliisikomentaja Euclidesina, Igor de Araújo ja Italo Martins tämän poikina Sergiona ja Arlindona, Roney Villela ja Gabriel Leone palkkatappajakaksikko Augustona ja Bobbina, Maria Fernanda Cândido kapinaliikettä johtavana Elzana, sekä Udo Kier viimeisessä elokuvaroolissaan holokaustiselviytyjä Hansina. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat pätevästi rooleistaan. Maria on erittäin hyvä kommuuniturvapaikkaa pyörittävänä Sebastianana ja Díogenes, Villela ja Leone oikein herkuttelevat niljakkailla hahmoillaan.




1970-luvulla Brasiliaa riepotellut sotilasdiktatuuri on selvästi nyt aihe, joka kiehtoo etenkin paikallisia elokuvantekijöitä. Vuotta aiemmin ilmestyi parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-voittaja Olen yhä täällä (Ainda Estou Aqui - 2024) ja nyt The Secret Agent, jotka tutkivat kyseistä aikakautta eri vinkkeleistä ja haluavat selvästi varoittaa maailmaa, ettei vastaavaa kävisi enää uudelleen. Siinä, missä Olen yhä täällä kertoi tavallisen perheen epätoivoisesta taistelusta, saadakseen isänsä takaisin sotilaiden kynsistä, The Secret Agent lähestyy korruptiota eri tavalla, muun muassa metaforien kautta. Elokuva ei hirveästi selittele asioita, mikä saa asiasta sen enempää tietämättömät todennäköisesti tutkimaan ihmeissään esimerkiksi sitä, että mikä ihme on karvajalka, joka potkii ihmisiä leffan ehdottomasti omituisimmassa kohtauksessa?

Elokuvassa on oivallinen jännite yllä heti avauskohtauksesta lähtien, missä paikallisen poliisin moraalit käyvät saman tien selväksi. Heti herää epätoivoinen kysymys siitä, että mitä ihmettä tilanteelle voi tehdä, kun keneenkään ei oikeastaan voi luottaa? Median sensurointi ja ihmisten mielenkiinnon siirtäminen muualle käyvät hyvin selväksi. Kun leffan alkupäässä hain vatsasta löytyy ihmisen jalka, tämä muutetaankin viihteeksi tuomalla Tappajahai (Jaws - 1975) takaisin teattereihin, jotta päästään eroon kysymyksistä "kenelle jalka kuului" ja "miten se päätyi mereen hain sapuskaksi". Oman lisänsä kaikkeen tuo nykypäivään sijoittuvat osiot, joissa opiskelija Flavia (Laura Lufési) tutkii Armandon tapausta, kun tapahtumat ovat jo muuttuneet tilastoiksi muiden joukossa.




Onnistumisistaan huolimatta The Secret Agent ei tehnyt minuun sellaista vaikutusta kuin moniin muihin, eikä se säväyttänyt samalla lailla kuin Olen yhä täällä vuosi sitten. Isoin syy tähän on elokuvan mielestäni venytetty kesto. The Secret Agentilla on mittaa noin varttia vaille kolme tuntia, joka käy kyllä raskaaksi, eikä vain ikävän aihepiirinsä takia. Elokuvassa on hieman liikaa löysää ja ihan vain sieltä täältä trimmaamalla leffasta saisi napakamman vaikkapa vajaassa kahden ja puolen tunnin kestossa, jolloin sen jännitekään ei rakoilisi samalla tavalla.

Elokuvan on tosiaan ohjannut ja käsikirjoittanut Kleber Mendonça Filho, joka kertoo kauhistuttavista asioista varsin velmulla ja piikittelevälläkin tavalla, muuttumatta kuitenkaan mauttomaksi. Filhon teksti on oivaltava, mutta jo käsikirjoitusta olisi voinut vähän tiivistää. Teknisesti The Secret Agent on laadukas. Se on taitavasti kuvattu ja valaistu etenkin yökohtausten aikana. Lavasteilla, puvustuksella ja maskeerauksella 1970-luku on herätetty vakuuttavasti takaisin eloon. Äänimaailmakin on pätevästi rakennettu Tomaz Alves Souzan ja Mateus Alvesin säveltämiä musiikkeja myöten.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.2.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
O Agente Secreto, Brasilia, Ranska, Saksa, Alankomaat, 2025, CinemaScópio Produções, MK Productions, ONE TWO Films, Lemming Film, Arte France Cinéma, MK2 Films, Ad Vitam, Primo Content, Rotor Film, Netflix


perjantai 8. maaliskuuta 2024

Arvostelu: Ferrari (2023)

FERRARI



Ohjaus: Michael Mann
Pääosissa: Adam Driver, Penélope Cruz, Shailene Woodley, Gabriel Leone, Patrick Dempsey, Jack O'Connell, Sarah Gadon, Giuseppe Festinese, Domenico Fortunato, Jonathan Burteux, Marino Franchitti ja Tommaso Basili
Genre: draama, urheilu
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 16

Ferrari perustuu Brock Yatesin kirjaan Enzo Ferrari: The Man, the Cars, the Races, the Machine vuodelta 1991, joka puolestaan pohjautuu Ferrari-autotehtaan perustaja Enzo Ferrarin elämään. Jo 2000-luvun alussa Michael Mann kiinnostui tekemään miehestä elokuvan ja työstikin käsikirjoitusta yhdessä Troy Kennedy Martinin kanssa, joka tosin kuoli syöpään vuonna 2009. Vuonna 2015 Paramount Pictures hyppäsi mukaan elokuvan tekoon ja Christian Bale pestattiin päärooliin. Bale kuitenkin jätti projektin jo muutama kuukausi myöhemmin ja teki lopulta hieman aihetta risteävän elokuvan Le Mans 66 - täydellä teholla (Ford v Ferrari - 2019), jolloin hänet korvattiin Hugh Jackmanilla. Paramount jätti leffan myös ja STX Entertainment nappasi sen itselleen. Kun tuotanto viivästyi kerta toisensa perään, Jackmankin lopulta hylkäsi projektin ja pestin sai lopulta Adam Driver. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2022 ja Ferrari sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla elokuussa 2023. Elokuva ei kuitenkaan saanut Suomessa teatterilevitystä, vaan se on saapunut katseltavaksi Amazon Prime Video -suoratoistopalvelun kautta. Itse kiinnostuin, kun kuulin pari vuotta sitten Michael Mannin tekevän elokuvaa Ferrarista. Harmittelin, kun Ferrari ei saapunut Suomen teattereihin ja kun huomasin sen ilmestyneen Prime Videon valikoimaan, katsoin sen aika lailla heti.

Vuonna 1957 italialainen autotehtailija Enzo Ferrari kamppailee niin perhe- kuin talousongelmien keskellä, samalla kun hän valmistelee tiimiään osallistumaan kilpa-ajajien kestokykyä testaavaan Mille Miglia -kisaan.




Elokuvan pääroolissa nähdään Adam Driver, jota osuvasta nimestään huolimatta ei kuitenkaan nähdä ratin takana alun lyhyttä mustavalkoista pätkää lukuun ottamatta. Driver näyttelee itse Enzo Ferraria, Ferrari-autotehtaan perustajaa ja omistajaa, jolla elokuvan alkaessa ei pyyhi enää kovin lujaa. Sen lisäksi, että Ferrari on valtavien talousongelmien keskellä, mies suree poikansa Dinon kuolemaa, mikä tapahtui vuotta aiemmin. Hän on ollut jo kauan erkaantunut vaimostaan Laurasta (Penélope Cruz) ja hänelle on vuosia sitten kehkeytynyt salasuhde Lina Lardin (Shailene Woodley) kanssa, jonka kautta rakastavaiset ovat saaneet salatun lapsen, Pieron (Giuseppe Festinese). Driver tulkitsee oivallisesti hankalassa elämäntilassa eteenpäin puskevaa bisnesmiestä, joskin hänen italialaisaksenttinsa jättää toivomisen varaa. Ferrarista elokuva ei maalaile erityisen positiivista kuvaa, vaan mies esitetään jopa aika epämiellyttävänä tyyppinä. Woodley on lähinnä kelvollinen Ferrarin salarakkaana, kun taas Cruz tarjoaa leffan parhaan näyttelijäsuorituksen tympeänä, sanavalmiina ja miehensä toimintaan kyllästyneenä vaimona.
     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Gabriel Leone, Jack O'Connell ja Patrick Dempsey Ferrarin kilpa-ajajina Alfonso de Portagona, Peter Collinsina ja Piero Taruffina, sekä Domenico Fortunato Ferrarin isoimpana kilpailijana, Maseratin omistavana Adolfo Orsina. Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa ihan pätevästi, joskin kuskit jäävät hahmoina turhan pintaraapaisuiksi, jolloin tietyt tapahtumat eivät herätä katsojassa niin voimakkaita tunteita kuin voisi toivoa.




Ferrari-elokuva jättää valitettavasti muutenkin paljon toivomisen varaa. Se on hyvä leffa, jossa olisi kuitenkin ainesta huomattavasti parempaan ja lukuun ottamatta erästä tehokkaan shokeeraavaa kohtausta, se jättää tunnepuolella todella kylmäksi. Vähän päälle kahden tunninkin kestossa elokuva tuntuu pelkältä pintaraapaisulta, jossa on käynnissä useita juonikuvioita, joihin ei kuitenkaan yhteenkään panosteta täysillä. Ottaen huomioon, että Michael Mann on työstänyt elokuvaa jo kahden vuosikymmenen ajan, on hämmentävää, kuinka sinne suuntaan vasemmalla kädellä hutaistulta lopputulos ajoittain tuntuu. Muun muassa Viimeisen mohikaanin (The Last of the Mohicans - 1991), Heat - ajojahdin (Heat - 1995) ja Collateral - väärän ajan väärän paikan (Collateral - 2004) ohjaajalta odottaisi huomattavasti säväyttävämpää ja koukuttavampaa menoa.

Jos katsojana odottaa bensiininkatkuista ja nopeatempoista autourheiluelokuvaa, kannattaa kääntyä alussa mainitun Le Mans 66 - täydellä teholla -elokuvan puoleen, johon Ferrarin alkuperäiseksi tähdeksi kaavailtu Christian Bale tosiaan loikkasi. Ferrari on enemmän elokuva miehestä näiden tunnettujen autojen takana. Tai oikeastaan vain pieni palanen hänen elämästään. 1957 oli aikamoinen vuosi Enzo Ferrarille, mutta pelkästään siihen keskittyminen tekee osittain hallaa elokuvalle. Oli kyse sitten käsikirjoituksesta (josta kunnia lopputeksteissä on annettu yksin viisitoista vuotta sitten menehtyneelle Troy Kennedy Martinille), leikkauksesta tai Mannin tietoisesta valinnasta, eheän elokuvan sijaan Ferrari tuntuu lopulta parilta jaksolta Ferrarista kertovasta minisarjasta. Seasta löytyy useita hyviä kohtauksia ja huipennuksena toimiva tuhannen mailin Mille Miglia -kisa pitää kelvollisesti otteessaan. Kokonaisuutena filmi jää kuitenkin yhdeksi Mannin uran tasapaksuimmista ja unohdettavimmista.




Teknisiltä ansioiltaan Ferrari on kuitenkin pääasiassa pätevästi tehty. Se on hyvin kuvattu ja etenkin Mille Miglia -kaahailusta löytyy komeaa kameratyöskentelyä. Erikoistehosteet näyttävät tosin kömpelöiltä, oli kyse sitten selvistä ihmisnukeista tai viimeistelemättömistä digiefekteistä, jotka saavat esimerkiksi alkupäässä traagiseksi tarkoitetun kolarin näyttämään lähinnä koomiselta. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit tekevät hyvää työtä ajankuvan kanssa, sekä muokatessaan Adam Driverista enemmän esikuvansa näköistä. Äänitys on ajoittain heikkoa ja muutamissa kohtauksissa voi kuulla vaatteiden hankaavan mikrofonia vasten. Muu äänimaailma kuitenkin toimii Daniel Pembertonin säveltämiä musiikkeja myöten.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.2.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Ferrari, 2023, STX Entertainment, Forward Pass, Ketchup Entertainment, Storyteller Productions, Iervolino & Lady Bacardi Entertainment, Esme Grace Media/COIL, Red Sea Film Fund