Arvostelu: A Big Bold Beautiful Journey (2025)

A BIG BOLD BEAUTIFUL JOURNEY

Ohjaus: Kogonada

Pääosissa: Colin Farrell, Margot Robbie, Phoebe Waller-Bridge, Kevin Kline, Jodie Turner-Smith, Lily Rabe, Hamish Linklater, Jennifer Grant, Billy Magnussen, Sarah Gadon ja Chloe East

Genre: romantiikka, fantasia, draama

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 7

A Big Bold Beautiful Journey on Colin Farrellin ja Margot Robbien tähdittämä romanttinen satudraama. Seth Reiss kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen jo useita vuosia sitten ja vuonna 2020 teksti pyöri Hollywoodin "mustalla listalla" suosituimmista käsikirjoituksista, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. Lopulta Columbia Pictures ja Sony Pictures tarttuivat projektiin ja kun työryhmä oli saatu kasaan, kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2024. Nyt A Big Bold Beautiful Journey on saapunut myös Suomen teattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun luin sen premissistä ja päänäyttelijöistä, mutta maailmalta kantautunut vaisu vastaanotto on laskenut odotuksiani. Kävin silti uteliaana katsomassa A Big Bold Beautiful Journeyn sen ensi-iltaviikonloppuna.

David tapaa häissä Sarahin ja yhdessä he päätyvät isolle, rohkealle, kauniille matkalle vuokra-auton navigaattorin ohjaamana, joka saa heidät pohtimaan elämiään ja ajatusmaailmojaan uudelleen.

Colin Farrell ja Margot Robbie näyttelevät Davidia ja Sarahia, kahta rakkaudessa epäonnistunutta ihmistä, jotka saavat kutsut ystäviensä häihin ja kohtaavat toisensa siellä. Sinne päästäkseen he vuokraavat autot kummallisesta palvelusta, kummallisen navigaattorin (äänenä Jodie Turner-Smith) kera, joka johdattaa heidät hääseremonian jälkeen omaan, yhteiseen seikkailuunsa. Tämän matkan aikana David ja Sarah päätyvät käymään läpi elämänsä eri vaiheita, näkemään aiemmat valintansa ja mielenmaisemansa uudessa valossa ja kenties lähtemään siitä kohti yhteistä tulevaisuutta. Farrell ja Robbie ovat kummatkin erittäin hyviä näyttelijöitä, mutta toisinaan erittäin hyvätkään näyttelijät eivät pysty feikkaamaan välilleen kemiaa ja niin on valitettavasti käynyt A Big Bold Beautiful Journeyssä. Molemmat suoriutuvat muuten hyvin, tulkitessaan hahmojensa kohtaamia erilaisia muistojen tulvia, mutta kun Davidin ja Sarahin tunteiden kuuluisi lämmetä toisilleen, eivät Farrell ja Robbie onnistu vakuuttamaan, että heidän väliltä löytyisi jotain vahvaa vetovoimaa.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Phoebe Waller-Bridge ja Kevin Kline autovuokraamon työntekijöinä, Lily Rabe Sarahin äitinä, Hamish Linklater ja Jennifer Grant Davidin vanhempina, sekä Billy Magnussen, Sarah Gadon ja Chloe East muina heidän elämiensä varrelta löytyneinä henkilöinä. Sivunäyttelijät hoitavat muuten tonttinsa oivallisesti, mutta Waller-Bridgen suoritus menee teennäisen aksenttinsa kanssa jopa todella kiusalliseksi.

A Big Bold Beautiful Journey vie katsojansa matkalle, joka ei ole järin iso, eikä kovinkaan rohkea, mutta sentään toisinaan ihan nätti. Ymmärrän kyllä leffan saaman vaisun vastaanoton, sillä kiehtovasta premissistään ja hyvistä päätähdistään huolimatta itse elokuvakin on aika vaisu. Davidin ja Sarahin matka vaikuttaa aluksi paljon lupaavammalta kuin mitä se lopulta onkaan. Navigaattori ohjaa heitä oville, joista kulkemalla he päätyvät kokemaan omia menneisyyksiään ja tilanteisiin, joita he kenties ovat katuneet jälkikäteen, oli kyse sitten vanhemman tai rakkaan kanssa riitelystä, väärälle ihmiselle tunteidensa tunnustamisesta ja niin edelleen. Erittäin potentiaalista materiaalia, mutta homma jää lopulta harmillisen puolitiehen.

Elokuvassa on kieltämättä hetkensä, oli kyse sitten joistain hauskoista vitseistä tai tapahtumista, tai sitten parista dramaattisemmasta kohtauksesta, joissa David ja Sarah kohtaavat vanhempansa tilanteissa, jotka eivät menneet kummoisesti. Kuitenkin Davidin ja Sarahin romanttinen puoli jättää paljon toivomisen varaa, leffan filosofinen pohdinta elämästä, rakkaudesta ja yksinäisyydestä tuntuu hieman teennäiseltä ja elokuva käy ajoittain hieman raskassoutuiseksi. Burger Kingin tuotesijoittelu saa myös kohottelemaan kulmia. A Big Bold Beautiful Journeyn latteuden tajusi viimeistään siinä kohtaa, kun lopputekstit lähtivät käyntiin, eikä elokuva ollut herättänyt juuri sen kummempia tunteita. Tämä on niitä elokuvia, jotka toivovat saavansa katsojan tunteiden vuoristorataan, jonka jälkeen teatterista poistuisi kyyneliä pyyhkien, muuttuneena ihmisenä. Valitettavasti tämä keskinkertainen teos alkaa katoilla mielestä jo kotimatkalla.

Elokuvan on ohjannut Kogonada, jonka edellistäkin elokuvaa, After Yangia (2021) tähditti Colin Farrell. A Big Bold Beautiful Journeyn parissa Kogonadan työ on ailahtelevaa, mihin vaikuttaa toki Seth Reissin pitkään valmiina ollut ailahteleva käsikirjoitus. Teknisesti leffa on kuitenkin mainio. Se on hyvin kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja tehosteetkin pääasiassa toimivat. Äänityöskentely on pätevää ja leffan parhaisiin puoliin kuuluu Hayao Miyazakin luottosäveltäjä Joe Hisaishin nätit musiikit. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

A Big Bold Beautiful Journey, 2025, Columbia Pictures, 30WEST, Imperative Entertainment, Chapel Place Productions, Original Films

Arvostelu: Dracula Untold (2014)

DRACULA UNTOLD

Ohjaus: Gary Shore

Pääosissa: Luke Evans, Sarah Gadon, Art Parkinson, Dominic Cooper, Charles Dance, William Houston, Diarmaid Murtagh, Noah Huntley, Paul Kaye, Zach McGowan, Ferdinand Kingsley, Joseph Long ja Thor Kristjansson

Genre: fantasia, toiminta, kauhu

Kesto: 1 tunti 32 minuuttia

Ikäraja: 16

Dracula Untold perustuu löyhästi Bram Stokerin Dracula-kirjaan vuodelta 1897. Universal Studios oli tehnyt kirjan pohjalta kenties tunnetuimman elokuvaversion, Bela Lugosin tähdittämän Dracula - vanhan vampyyrin (Dracula) vuonna 1931 ja vuonna 2007 Universal ilmoitti työstävänsä uutta elokuvaa hahmosta, joka kulki työnimellä "Dracula: Year Zero". Alun perin Alex Proyasin oli tarkoitus ohjata leffa, mutta hänet korvattiin ensikertalaisella Gary Shorella. Päärooliin taas kaavailtiin Sam Worthingtonia, mutta Proyasin jouduttua jättämään projektin, Worthington jätti leffan ja hänen tilalle palkattiin Luke Evans. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2013 ja lopulta Dracula Untold sai maailmanensi-iltansa 30. syyskuuta 2014 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, joka sai kuitenkin lähes totaalisen tyrmäyksen kriitikoilta. Itse katsoin leffan vasta myöhemmin Netflixistä, enkä pitänyt sitä kummoisena. Kun huomasin Dracula Untoldin täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi antaa sille uuden mahdollisuuden.

Turkin armeijan hyökätessä 1440-luvulla Transilvaniaan, paikallinen ruhtinas Vlad III löytää keinon suojella alamaisiaan, kun hän tekee sopimuksen vampyyrin kanssa saadakseen tämän voimat.

Sam Worthingtonin poistuttua projektista, Hobitti-trilogiasta (The Hobbit - 2012-2014) tuttu Luke Evans nappasi elokuvan pääroolin ruhtinas Vlad III:na, eli Vlad "Seivästäjänä", eli Vlad Draculana, joka on muuten ihan todellinen historiallinen henkilö, josta Bram Stoker otti vaikutteita Dracula-hahmoonsa. Elokuva kuitenkin ottaa omat vapautensa hahmon suhteen, oli kyse sitten tosielämän Vladista tai Stokerin vampyyri-ikonista. Evans suoriutuu roolistaan passelisti, vakuuttaen niin vahvana hallitsijana kuin sotatantereella hurjana taistelijana. Hänen hahmoonsa yritetään kirjoittaa monimutkikasta moraalista syvyyttä, mutta toteutus muuttuu kömpelömmäksi elokuvan edetessä.

     Elokuvassa nähdään myös Sarah Gadon Vladin vaimona Mirenana ja Art Parkinson heidän lapsenaan Ingerasina, William Houston, Diarmaid Murtagh ja Noah Huntley Vladin uskollisina seuraajina, Paul Kaye munkkina, Dominic Cooper turkkilaisia johtavana sulttaani Mehmed II:na, sekä Charles Dance läheisen vuoren luolastossa väijyvänä vampyyrinä, jolta Vlad käy pyytämässä apua turkkilaisten päihittämiseen. Sivunäyttelijät hoitavat hommansa vaihtelevalla tasolla. Dance istuu passelisti katalan vampyyrin osaan, mutta Dominic Cooper tuntuu täysin väärältä valinnalta pahaksi sulttaaniksi. Puinen Gadon joutuu tyytymään osaansa neitona hädässä.

Pidin Dracula Untoldista nyt uusintakatselulla hieman enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, mutta on elokuva mielestäni silti turhauttavan keskinkertainen, jopa aika heikko tapaus. Uumenista löytyisi jopa varsin passeli hirviöfilmi, mutta tällaisenaan toteutus ontuu. Sen sijaan, että Draculan alkuperätarinasta olisi haluttu tehdä synkkä kauhufantasia, lopputulos muistuttaa enemmänkin outoa, keskiaikaista supersankarielokuvaa. Siinä kohtaa, kun tornissa seisova Dracula muodostaa ajatuksensa voimalla lepakoista jonkin sortin pyörremyrskyn, joka tekee tuhojaan turkkilaisen armeijan keskellä ja lopulta muovautuu vielä jättimäiseksi nyrkiksi, joka iskee maahan, aloin viimeistään muistamaan, miksen piitannut leffasta.

Dracula Untold on niitä elokuvia, jotka lähinnä vain ovat, eivätkä ne oikein tarjoa yhtään mitään. Se ei ole jännittävä, se ei ole innostava, se ei ole hauska... se vain on. Puolentoista tunnin kesto on toisaalta armollinen katsojaa kohtaan, kun lopputulos on näin yhdentekevä, mutta samalla leffa tuntuu myös hutiloiden kasaan saksitulta. Leikkaushuoneen lattialle jäi muun muassa Vladin kohtaaminen Baba Jaga -noita-akan kanssa, joka olisi toki ollut aika irralliselta tuntuva, lähinnä Universalin suunnittelemaa hirviöiden yhtenäistä elokuvauniversumia pohjustava hetki. Pääasiassa elokuva käyttää aikansa maalaillakseen Draculasta jonkin sortin traagista antisankaria, jolloin ikonisen ja kauhistuttavan monsterin alkuperätarinaa odottaville luvassa on jo heti pienoinen pettymys. Leffa yrittää sanoa jotain taakasta, jota joutuu kantamaan väärien valintojen johdosta, mutta homma jää tälläkin saralla aika latteaksi.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Gary Shore, joka ei ollut tätä ennen tehnyt ainuttakaan leffaa. Shoren ensikertalaisuus näkyykin Dracula Untoldista monin tavoin ja lopputulos muistuttaa usein suoraan DVD:lle tehtyä b-fantasiaa. Matt Sazaman ja Burk Sharplessin käsikirjoitus on kiinnostavista lähtökohdistaan huolimatta kömpelö, eikä kaksikko herätä koskaan tunnetta, että tästä hahmosta muovautuisi se kaikkien tuntema verenimijä. Elokuva on muuten kelvollisesti kuvattu, mutta toimintakohtaukset äityvät ajoittain aika sillisalaatiksi. Yksikin taistelu kuvataan osittain kuolemaa tekevän turkkilaissotilaan silmien kautta ja vieläpä heijastuksena miekan terästä. Lavasteet ovat kelvolliset, samoin asut ja maskeeraukset. Erikoistehosteista kuitenkin näkyy pienehkö budjetti, etenkin eeppisiksi tarkoitettujen taistelujen aikana, kun Vlad ryhtyy hyödyntämään uusia supervoimiaan. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Game of Thronesista (2011-2019) tutun Ramin Djawadin säveltämät musiikit ovat melkeinpä leffan parasta antia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dracula Untold, 2014, Universal Pictures, Legendary Entertainment, Michael De Luca Productions, Dentsu, Fuji Television Network

Arvostelu: Ferrari (2023)

FERRARI

Ohjaus: Michael Mann

Pääosissa: Adam Driver, Penélope Cruz, Shailene Woodley, Gabriel Leone, Patrick Dempsey, Jack O'Connell, Sarah Gadon, Giuseppe Festinese, Domenico Fortunato, Jonathan Burteux, Marino Franchitti ja Tommaso Basili

Genre: draama, urheilu

Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia

Ikäraja: 16

Ferrari perustuu Brock Yatesin kirjaan Enzo Ferrari: The Man, the Cars, the Races, the Machine vuodelta 1991, joka puolestaan pohjautuu Ferrari-autotehtaan perustaja Enzo Ferrarin elämään. Jo 2000-luvun alussa Michael Mann kiinnostui tekemään miehestä elokuvan ja työstikin käsikirjoitusta yhdessä Troy Kennedy Martinin kanssa, joka tosin kuoli syöpään vuonna 2009. Vuonna 2015 Paramount Pictures hyppäsi mukaan elokuvan tekoon ja Christian Bale pestattiin päärooliin. Bale kuitenkin jätti projektin jo muutama kuukausi myöhemmin ja teki lopulta hieman aihetta risteävän elokuvan Le Mans 66 - täydellä teholla (Ford v Ferrari - 2019), jolloin hänet korvattiin Hugh Jackmanilla. Paramount jätti leffan myös ja STX Entertainment nappasi sen itselleen. Kun tuotanto viivästyi kerta toisensa perään, Jackmankin lopulta hylkäsi projektin ja pestin sai lopulta Adam Driver. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2022 ja Ferrari sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla elokuussa 2023. Elokuva ei kuitenkaan saanut Suomessa teatterilevitystä, vaan se on saapunut katseltavaksi Amazon Prime Video -suoratoistopalvelun kautta. Itse kiinnostuin, kun kuulin pari vuotta sitten Michael Mannin tekevän elokuvaa Ferrarista. Harmittelin, kun Ferrari ei saapunut Suomen teattereihin ja kun huomasin sen ilmestyneen Prime Videon valikoimaan, katsoin sen aika lailla heti.

Vuonna 1957 italialainen autotehtailija Enzo Ferrari kamppailee niin perhe- kuin talousongelmien keskellä, samalla kun hän valmistelee tiimiään osallistumaan kilpa-ajajien kestokykyä testaavaan Mille Miglia -kisaan.

Elokuvan pääroolissa nähdään Adam Driver, jota osuvasta nimestään huolimatta ei kuitenkaan nähdä ratin takana alun lyhyttä mustavalkoista pätkää lukuun ottamatta. Driver näyttelee itse Enzo Ferraria, Ferrari-autotehtaan perustajaa ja omistajaa, jolla elokuvan alkaessa ei pyyhi enää kovin lujaa. Sen lisäksi, että Ferrari on valtavien talousongelmien keskellä, mies suree poikansa Dinon kuolemaa, mikä tapahtui vuotta aiemmin. Hän on ollut jo kauan erkaantunut vaimostaan Laurasta (Penélope Cruz) ja hänelle on vuosia sitten kehkeytynyt salasuhde Lina Lardin (Shailene Woodley) kanssa, jonka kautta rakastavaiset ovat saaneet salatun lapsen, Pieron (Giuseppe Festinese). Driver tulkitsee oivallisesti hankalassa elämäntilassa eteenpäin puskevaa bisnesmiestä, joskin hänen italialaisaksenttinsa jättää toivomisen varaa. Ferrarista elokuva ei maalaile erityisen positiivista kuvaa, vaan mies esitetään jopa aika epämiellyttävänä tyyppinä. Woodley on lähinnä kelvollinen Ferrarin salarakkaana, kun taas Cruz tarjoaa leffan parhaan näyttelijäsuorituksen tympeänä, sanavalmiina ja miehensä toimintaan kyllästyneenä vaimona.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Gabriel Leone, Jack O'Connell ja Patrick Dempsey Ferrarin kilpa-ajajina Alfonso de Portagona, Peter Collinsina ja Piero Taruffina, sekä Domenico Fortunato Ferrarin isoimpana kilpailijana, Maseratin omistavana Adolfo Orsina. Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa ihan pätevästi, joskin kuskit jäävät hahmoina turhan pintaraapaisuiksi, jolloin tietyt tapahtumat eivät herätä katsojassa niin voimakkaita tunteita kuin voisi toivoa.

Ferrari-elokuva jättää valitettavasti muutenkin paljon toivomisen varaa. Se on hyvä leffa, jossa olisi kuitenkin ainesta huomattavasti parempaan ja lukuun ottamatta erästä tehokkaan shokeeraavaa kohtausta, se jättää tunnepuolella todella kylmäksi. Vähän päälle kahden tunninkin kestossa elokuva tuntuu pelkältä pintaraapaisulta, jossa on käynnissä useita juonikuvioita, joihin ei kuitenkaan yhteenkään panosteta täysillä. Ottaen huomioon, että Michael Mann on työstänyt elokuvaa jo kahden vuosikymmenen ajan, on hämmentävää, kuinka sinne suuntaan vasemmalla kädellä hutaistulta lopputulos ajoittain tuntuu. Muun muassa Viimeisen mohikaanin (The Last of the Mohicans - 1991), Heat - ajojahdin (Heat - 1995) ja Collateral - väärän ajan väärän paikan (Collateral - 2004) ohjaajalta odottaisi huomattavasti säväyttävämpää ja koukuttavampaa menoa.

Jos katsojana odottaa bensiininkatkuista ja nopeatempoista autourheiluelokuvaa, kannattaa kääntyä alussa mainitun Le Mans 66 - täydellä teholla -elokuvan puoleen, johon Ferrarin alkuperäiseksi tähdeksi kaavailtu Christian Bale tosiaan loikkasi. Ferrari on enemmän elokuva miehestä näiden tunnettujen autojen takana. Tai oikeastaan vain pieni palanen hänen elämästään. 1957 oli aikamoinen vuosi Enzo Ferrarille, mutta pelkästään siihen keskittyminen tekee osittain hallaa elokuvalle. Oli kyse sitten käsikirjoituksesta (josta kunnia lopputeksteissä on annettu yksin viisitoista vuotta sitten menehtyneelle Troy Kennedy Martinille), leikkauksesta tai Mannin tietoisesta valinnasta, eheän elokuvan sijaan Ferrari tuntuu lopulta parilta jaksolta Ferrarista kertovasta minisarjasta. Seasta löytyy useita hyviä kohtauksia ja huipennuksena toimiva tuhannen mailin Mille Miglia -kisa pitää kelvollisesti otteessaan. Kokonaisuutena filmi jää kuitenkin yhdeksi Mannin uran tasapaksuimmista ja unohdettavimmista.

Teknisiltä ansioiltaan Ferrari on kuitenkin pääasiassa pätevästi tehty. Se on hyvin kuvattu ja etenkin Mille Miglia -kaahailusta löytyy komeaa kameratyöskentelyä. Erikoistehosteet näyttävät tosin kömpelöiltä, oli kyse sitten selvistä ihmisnukeista tai viimeistelemättömistä digiefekteistä, jotka saavat esimerkiksi alkupäässä traagiseksi tarkoitetun kolarin näyttämään lähinnä koomiselta. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit tekevät hyvää työtä ajankuvan kanssa, sekä muokatessaan Adam Driverista enemmän esikuvansa näköistä. Äänitys on ajoittain heikkoa ja muutamissa kohtauksissa voi kuulla vaatteiden hankaavan mikrofonia vasten. Muu äänimaailma kuitenkin toimii Daniel Pembertonin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ferrari, 2023, STX Entertainment, Forward Pass, Ketchup Entertainment, Storyteller Productions, Iervolino & Lady Bacardi Entertainment, Esme Grace Media/COIL, Red Sea Film Fund

Arvostelu: Enemy (2013)

ENEMY

Ohjaus: Denis Villeneuve

Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Mélanie Laurent, Sarah Gadon, Isabella Rossellini, Kedar Brown, Darryl Dinn ja Joshua Peace

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 16

Enemy perustuu José Saramagon kirjaan The Double (O Homem Duplicado) vuodelta 2002. Kanadalainen elokuvaohjaaja Denis Villeneuve kiinnostui kirjasta ja halusi tehdä siitä elokuvasovituksen. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2012 ja lopulta Enemy sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla 8. syyskuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten ja jo yhdeksän päivää Villeneuven edellisen elokuvan, Vangittujen (Prisoners - 2013) saatua ensi-iltansa! Kriitikot kehuivat elokuvaa, mutta se menestyi todella kehnosti, tienaten maailmanlaajuisesti vain kolme miljoonaa dollaria. Itse katsoin Enemyn joitain vuosia sitten, kun se tuli Netflixissä vastaan ja kiinnostuin sen juonikuvauksesta. Ensikatselulla pidin leffaa lähinnä vain hämmentävänä, enkä oikein tiennyt, mitä mieltä olla siitä. Vuosien varrella olen päätynyt silloin tällöin lukemaan ja katsomaan erilaisia teorioita ja analyyseja filmistä, ja kun huomasin Enemyn täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin heti katsoa elokuvan uudestaan ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Työkaverinsa suosituksesta elämäänsä kyllästynyt historianopettaja Adam Bell katsoo elokuvan ja huomaa yhden näyttelijöistä olevan Adamin ilmetty kaksoisolento. Adamille muodostuu pakkomielle selvittää, kuka tämä näyttelijä oikein on?

Jake Gyllenhaal näyttelee Adam Belliä, historianopettajaa, joka on lopen kyllästynyt itseään toistavaan elämäänsä. Ei siis ihme, että kun hän erästä leffaa katsoessaan bongaa taustalta täysin itseään muistuttavan näyttelijän, hän haluaa saada kaiken selville tästä miehestä. Kuten voikin tämän pohjalta odottaa, Gyllenhaal tekee elokuvassa tuplaroolin, esittäen myös Anthony Clairea, näyttelijää, josta Adam saa pakkomielteen. Gyllenhaal on kummassakin roolissa erinomainen, osoittaen olleensa nappivalinta filmiin. Hän tekee Adamista ja Anthonysta onnistuneen erilaiset persoonat ja tartuttaa katsojaankin vimman selvittää kaksoisolennon mysteeriä.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Mélanie Laurent Adamin tyttöystävänä Maryna ja Sarah Gadon Anthonyn raskaana olevana vaimona Heleninä, sekä Joshua Peace pikkuroolissa Adamin työkaverina, joka suosittelee häntä katsomaan elokuvan, jossa Anthony esiintyy. Laurent ja Gadon ovat myös oivallisia rooleissaan, tulkiten hyvin hahmojaan, jotka elokuvan kulkiessa alkavat hämmentyä itsekin näiden kahden miehen samannäköisyydestä.

Vaikka olin viime vuosien aikana lukenut ja katsonut erilaisia analyyseja ja teorioita Enemystä, sekä itse elokuvantekijöiden selitystä siitä, kuinka filmiä pitäisi tulkita, jätti se minut yhä uusintakatselulla hämmentyneeksi ja sanattomaksi. Kyseessä todella on teos, jota pitää sulatella jonkin aikaa ja joka tuskin aukeaa täysin heti ensikatselulla. Lopputekstien alkaessa tunteet voivat olla erittäin ristiriitaiset ja monimutkikkaat. Tästä syystä moni katsoja luultavasti tuomitsee sen nopeasti, mutta samalla moni muu ihastuu näkemäänsä täysin ja käyttää seuraavat päivät keskustellen elokuvasta muiden kanssaintoilijoiden kera. Itse pidin Enemystä nyt huomattavasti enemmän toisella katselulla.

Ihan vain pinnallisesti katsottunakin kyseessä on koukuttava, jännittävä ja vain puolentoista tunnin kestossaan varsin napakka trilleri, jonka mysteeriä on kiehtovaa ryhtyä selvittämään. Elokuvan aikana katsoja ehtiikin pohtia monenlaisia vaihtoehtoja sille, mistä tässä kummallisessa skenaariossa on oikein kyse? Onko homma ihan yksinkertaisesti niin, että maassa nyt vain asuu kaksi täysin samalta näyttävää miestä? Ovatko miehet todellisuudessa identtiset, syntymässä toisiltaan erotetut veljekset? Onko toinen miehistä toisen klooni? Onko toinen miehistä sittenkin pelkkää kuvitelmaa? Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä villimpiä ideoita katsoja voi saada päähänsä. Vaikka elokuva kulkeekin aika hitaasti eteenpäin, tämä kiehtova mysteeri saa leffan kulumaan vauhdilla.

Enemyä ei kuitenkaan voi katsoa vain pinnallisesti, jotta voi olla tyytyväinen näkemäänsä, sillä jos ei kiinnitä huomiota moniin pikkujuttuihin, ei elokuvan mysteeri koskaan ratkea katsojan mielessä. Leffa on täynnä pieniä yksityiskohtia niin visuaalisista puolista yksittäisiin repliikkeihin, jotka auttavat hoksaamaan elokuvan merkitystä. Filmi on myös pullollaan symboliikkaa, alkaen varmasti monia kauhistuttavista otuksista, hämähäkeistä. Enemy ei todellakaan ole unelmaleffa araknofobiaa poteville, sillä yllättäviä hämähäkkihetkiä on useampi ja ne tekevät jo valmiiksi todella painostavasta elokuvasta vielä ahdistavampaa katseltavaa. Elokuva ei ole millään lailla helppoa seurattavaa, mutta kun se vihdoin avautuu, katsojaa odottaa todella palkitseva tunne.

Denis Villeneuven ohjaus on erinomaisen vangitsevaa ja hän saa luotua samanaikaisesti mukaansatempaavan, että epämiellyttävän ilmapiirin filmiinsä. Hän myös saa tarjottua yhden 2000-luvun parhaista äkkisäikäytyksistä ja vieläpä ilman kovaa äänitehostetta - kauhutekijät, ottakaa oppia! Javier Gullónin käsikirjoitus on hienon monisävyinen, eikä päästä katsojaa helpolla. Enemy on myös tekniseltä puoleltaan onnistunut. Se on tyylikkäästi kuvattu ja otoksia vahvistaa voimakkaasti tyylitelty kellertävä värimaailma. Valaisu on kelvollista, joskin jatkuvasti elokuvaa katsoessa ihmettelin, että eikö kukaan filmin hahmoista osaa pistää kattovaloa päälle? Leikkaus on taidokasta, lavasteet oivalliset, asut mainiot ja hämähäkkiefektit karmivan hienot. Äänimaailma on hyvin rakennettu Daniel Bensin ja Saunder Jurriaansin säveltämiä musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Enemy on hieno ja moniulotteinen jännäri, jonka ymmärtäminen täysin saattaa vaatia useammankin katselukerran. Jake Gyllenhaal tekee loistosuorituksen tuplaroolissa opettaja Adam Bellinä ja näyttelijä Anthony Clairena. Katsoja hyppää heti Adamin matkaan, kun tämä yrittää selvittää, miksi miehet näyttävät niin samanlaisilta? Elokuvan varrella mieleen juolahtaa yksi jos toinenkin villi teoria todellisuudesta. Puolentoista tunnin leffa pitää tiukasti mukanaan, vaikka saisikin jatkuvasti hämilleen kummallisuudellaan ja symboliikallaan. Ahdistava ilmapiiri valtaa katsojan ja araknofobiasta kärsiville leffan useat hämähäkkikohtaukset aiheuttavat takuulla voimakkaita puistatuksia. Kaikki johtaa fantastiseen loppukohtaukseen, joka saa katsojan sydämen jättämään yhden jos toisenkin lyönnin välistä ja tuijottamaan sitten lopputekstejä pöllämystyneenä, että mitähän kummaa tulikaan juuri nähtyä? Denis Villeneuven ohjaus on väkevää, Javier Gullónin käsikirjoitus on kiehtova ja visuaalisesti filmi on tyylikäs. Enemyä on vaikea suositella sen vaikean luonteensa takia, mutta jos tykkäät hitaasti avautuvista elokuvista, joita pitää todella pohtia, tämä teos toimii takuulla. Kymmenvuotisjuhla on hyvä syy katsoa Enemy vihdoin, jos se on jäänyt näkemättä tai vaikkapa antaa sille uusi mahdollisuus, jos se ei aiemmin oikein iskenyt.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.5.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Enemy, 2013, Pathé, Entertainment One, Rhombus Media, Roxbury Media, Roxbury, micro_scope, Mecanismo Films, Téléfilm Canada, Instituto de la Cinematografia, Corus Entertainment, Televisión Española, SODEC, Ontario Media Development Corporation