Arvostelu: The Woman King (2022)

THE WOMAN KING

Ohjaus: Gina Prince-Bythewood

Pääosissa: Viola Davis, Thuso Mbedu, Lashana Lynch, Sheila Atim, John Boyega, Jordan Bolger, Hero Fiennes Tiffin, Jimmy Odukoya, Masali Baduza, Jayme Lawson ja Adrienne Warren

Genre: toiminta, draama

Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia

Ikäraja: 16

The Woman King pohjautuu historialliseen soturijoukkoon, agojeihin, jotka suojelivat entistä Dahomeyn kuningaskuntaa Länsi-Afrikassa 1800-luvulla. Tuottaja Maria Bello oli vierailemassa Beninissä, missä hän sai tietää agojeista ja keksi heti idean uuteen elokuvaan. Yhdessä tuottajaystävänsä Cathy Schulmanin kanssa Bello esitteli ideansa näyttelijä Viola Davisille palkintogaalassa yleisön edessä ja Davis tarttui projektiin niin tuottajana kuin pääosanäyttelijänä. Yhdessä he yrittivät saada studioita rahoittamaan elokuvaa, mutta nämä joko suostuivat minimaaliseen budjettiin tai sitten isompaan elokuvaan, jos siihen roolitettaisiin valkoihoisia näyttelijöitä päärooleihin, joista kumpaankaan Bello, Schulman ja Davis eivät suostuneet. Lopulta TriStar innostui elokuvasta ja kun agojeista inspiraatiota ottanut ja lähes pelkkien tummaihoisten tähdittämä leffa Black Panther (2018) osoittautui jättimenestykseksi, studio teki filmistä yhden ykkösprioriteeteistaan ja korotti budjettia. Näyttelijät treenasivat fyysisesti neljä kuukautta ennen kuin kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2021. The Woman King sai ensiesityksensä Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa ja nyt elokuva saapuu myös Suomeen teatterilevitykseen. Itse kiinnostuin, kun kuulin Davisin tähdittävän historiallista filmiä ja meninkin positiivisin mielin katsomaan The Woman Kingiä sen lehdistönäytöksessä pari viikkoa ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1823 Länsi-Afrikassa, Dahomeyn kuningaskunnan hurjat naissoturit, agojit taistelevat hyökkäävää Oyo-imperiumia vastaan.

Dahomeyn kuningaskuntaa puolustavien agoji-naissotureiden johtajana, kenraali Naniscana nähdään Viola Davis, joka on erinomainen roolissaan, kuten odottaa saattaakin. Karismaa uhkuva Davis hyppää rooliinsa ihailtavalla vimmalla, istuen täydellisesti maan sotureista suurimmaksi. Davis onnistuu niin hurjana taistelijana kuin myös herkemmässä draamapuolessa, kun Nanisca laskee luottamiensa ihmisten edessä suojakuortaan. Mutta vaikka Davis patsasteleekin parrasvaloissa mainonnassa, elokuvan todellinen päähenkilö tuntuu kuitenkin olevan elokuvadebyyttinsä tekevän Thuso Mbedun näyttelemä Nawi, nuori naisenalku, joka ei suostu naitettavaksi miehille, joten hänen isänsä passittaa hänet agojikoulutukseen. Mbedu pärjää hyvin konkarinäyttelijöiden rinnalla ja Nawia kannustaa, kun tämä ottaa tavoitteekseen nousta kokelaista parhaaksi ja ansaita kenraalin kunnioituksen.

     Elokuvassa nähdään myös Lashana Lynch ja Sheila Atim Naniscan uskollisimpina agojisotureina, Izogiena ja Amenzana, John Boyega Dahomeyn kuninkaana Ghezona, Jimmy Odukoya Oyo-imperiumin kenraali Oba Adena, sekä Jordan Bolger ja Hero Fiennes Tiffin orjakauppiaina Malikina ja Santona, jotka saapuvat tekemään kauppaa Dahomeyn kanssa. Historiassa Dahomey oli nimittäin tunnettu siitä, että maa myi vankeja orjina Amerikkaan, eikä elokuva lähde pahemmin kaunistelemaan tätä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat pääasiassa mainiosti rooleistaan, etenkin Lynch tiukkana mutta silti lämpimänä agojikouluttajana. Surkeista After-rainoista (2019-) tuttu Fiennes Tiffin jättää kuitenkin jälleen kylmäksi. Katalan Santon osaan olisi varmasti löytynyt parempi näyttelijä.

The Woman King on erittäin mielenkiintoinen ja toimiva katsaus historiaan, josta ei kouluissa pahemmin opeteta ja josta ei ole elokuvia nähty. Nämä tummaihoisten historiatarinat esitetään yleensä traagisina vapaudenriistokertomuksina ja onkin mukava nähdä vaihtelun vuoksi elokuva voimakkaasta soturijoukosta, ajalta ennen kuin valkoiset tuhosivat lopulta tämänkin valtion omaksi edukseen. Ranskalaisten valtauksen jälkeen maa muuttui vähitellen Beniniksi. On myös hienoa nähdä elokuva historiallisesta naissoturijoukosta, joka sai monet miesarmeijatkin luikkimaan takaisin kotiinsa häntä koipien välissä. Näiden lisäksi leffa kertoo myös menevän, joskin todella tutuntuntuisen kasvutarinan nenänvarsia pitkin katsotusta tytöstä vaikuttavaksi taistelijaksi.

Nuoren Nawin kautta on helppo tutustua tähän agojijoukkoon ja saada joku kiintopiste, jonka koettelemuksia seurata. Välillä saattaa harmittaa, kuinka kenraali Naniscan osuus tuntuu enemmän sivujuonelta, mutta tämäkin puoli on hyvin kerrottu. Erityisen toimiva on Nawin ja Naniscan välille muodostuva yhteys, nuorukaisen osoittaessa taitojaan konkarin edessä. Ihmisdraama on oivallisesti rakennettua ja siihen mahtuu niin herkkyyttä kuin mukavan humoristisia ja sympaattisia hetkiä. Toimintapuoli pitää sisällään taidokkaasti toteutettuja ja hyvin koreografioituja taistoja, jotka voisivat kuitenkin olla brutaalimpia ja verisempiä. Pahisosasto Oyo-imperiumin ja puisesti näyttelevän Fiennes Tiffinin hahmon kanssa jättävät myös toivomisen varaa. Muuten The Woman King on erittäin mainio elokuva.

Ohjauksesta vastaa Gina Prince-Bythewood, joka on petrannut huomattavasti edellisestä leffastaan, keskinkertaiseksi jääneestä Netflix-rainasta The Old Guard (2020). Toki tähän vaikuttaa myös vahvempana ammennettavana toimiva Dana Stevensin käsikirjoitus. Teknisiltä ansioiltaankin The Woman King on oikein toimiva. Se on taidokkaasti kuvattu ja oivallisesti leikattu, jolloin kahden tunnin ja vartin kesto kulkee sopivan sulavasti. Lavasteet ovat hienot ja asut tyylikkäästi tehdyt. Maskeeraukset ovat kelvolliset, mutta usein minua häiritsi, kuinka minimaalista jälkeä vaikuttaisi syntyvän keihästyksistä sun muista. Erikoistehosteet näyttävät hyviltä ja äänimaailma on mainiosti rakennettu, Terence Blanchardin säveltämien musiikkien jumputtaessa tehokkaasti taustalla.

Yhteenveto: The Woman King on erittäin hyvä ja mielenkiintoinen historiallinen toimintaelokuva. Karismaattinen Viola Davis loistaa roolissaan kenraali Naniscana, joskin on hieman harmi, että toisin kuin markkinointi antaa ymmärtää, filmin todellinen päähenkilö onkin nuori soturinalku Nawi. Tulokasnäyttelijä Thuso Mbedu suoriutuu kuitenkin hommastaan hyvin ja saa katsojan kannustamaan Nawia taipaleellaan. Lukuun ottamatta kehnoa Hero Fiennes Tiffiniä, muutkin näyttelijät ovat vähintään passeleita rooleissaan - etenkin mainio Lashana Lynch. Tarina nappaa hyvin mukaansa ja kiinnostus pysyy yllä läpi parin tunnin ja vartin keston. Ihmisdraama herkkyyksineen ja huumoreineen kulkee toimivasti käsi kädessä toiminnan kanssa. Taistelut ovat pääasiassa tyylikkäitä, mutta ne kaipaisivat astetta brutaalimpaa kuvastoa. Teknisiltä ansioiltaan filmi on hyvin toteutettu ja Gina Prince-Bythewoodin ohjaus tehokasta. Pahisosasto jää vaisuksi, mutta silti The Woman King toimii oikein mainiosti. Suosittelenkin elokuvaa, jos Afrikan mantereen historialliset jutut kiinnostavat ja jos haluat nähdä vahvojen naisten tähdittämää toimintaa, erityisesti sellaista, joka pohjautuu tosielämään.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Woman King, 2022, TriStar Pictures, TriStar Productions, JuVee Productions, Welle Entertainment, Entertainment One, Jack Blue Productions

Arvostelu: The Old Guard (2020)

THE OLD GUARD

Ohjaus: Gina Prince-Bythewood
Pääosissa: Charlize Theron, KiKi Layne, Matthias Schoenaerts, Marwan Kenzari, Luca Marinelli, Chiwetel Ejiofor, Harry Melling ja Veronica Ngo
Genre: toiminta, fantasia
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 16

The Old Guard perustuu Greg Ruckan kirjoittamiin ja Leandro Fernandezin piirtämiin samannimisiin sarjakuviin, joita alettiin julkaista vuonna 2017. Samana vuonna Skydance Media hankki sarjakuvien elokuvaoikeudet ja palkkasi Ruckan kirjoittamaan myös elokuvan käsikirjoituksen. Vuonna 2019 Netflix saapui mukaan projektiin ja hankki oikeudet elokuvaan. Kuvaukset alkoivat toukokuussa 2019 ja nyt The Old Guard on julkaistu suoraan Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse en ole lukenut Ruckan ja Fernandezin sarjakuvia, mutta kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin siitä ja katsoin sen päivä sen jälkeen, kun se oli ilmestynyt Netflixiin.

Kuolemattomien palkkasotureiden ryhmä paljastuu ja heitä aletaan jahtaamaan, jotta heidän kykynsä voitaisiin varastaa. Samaan aikaan he löytävät uuden kuolemattoman, jonka he päättävät kouluttaa joukkoihinsa.

Elokuvan neljä kuolematonta palkkasoturia ovat ryhmän johtohahmo Andromache Skyyttalainen, eli Andy (Charlize Theron), joka on jo niin vanha, ettei hän itsekään pysy enää iästään kärryillä, aikoinaan Napoleonin joukoissa taistellut Booker (Matthias Schoenaerts), sekä ristiretkillä toisiaan vastaan taistelleet, mutta nykyään toisiaan palavasti rakastavat Joe (Marwan Kenzari) ja Nicky (Luca Marinelli). Nelikosta kiinnostuu viimeistään siinä kohtaa, kun ensimmäisen kerran näkee heidän kuolevan ja heräävän takaisin henkiin, ja pitkin leffaa hahmoja syvennetään lisää. Andyn taustoja avataan parhaiten, kun taas kolmesta muusta haluaisi tietää vielä enemmän. Tiiminä he toimivat erittäin hyvin ja alusta alkaen tuntuu siltä, että Andy, Booker, Joe ja Nicky ovat tehneet hommiaan kauan. Theron loistaa pääroolissa tehokkaana taistelijana. Schoenaerts, Kenzari ja Marinellikin ovat mainioita, mutta jäävät kaiken aikaa Theronin varjoon.

Muita hahmoja elokuvassa ovat merijalkaväen sotilas Nile Freeman (KiKi Layne), joka kuolee taistelussa ja kaikkien ihmetykseksi herää takaisin henkiin ilman minkäänlaista jälkeä kuolettavasta iskusta, menestyksekkään lääkefirman nuori johtaja Stephen Merrick (Harry Melling), joka haluaa löytää keinon kuolemattomuuteen, sekä tätä auttava Copley (Chiwetel Ejiofor), joka on todella kömpelösti kirjoitettu hahmo. Copley tuntuu monen persoonan sekoitukselta, eikä Ejiofor onnistu rakentamaan yhtenäisyyttä useille puolille. Parempaa työtä hän kuitenkin tekee kuin Harry Potter -leffojen (2001-2011) Dudley Dursley -kiusaajana tunnettu Melling, jonka pahishahmo on vähintäänkin nolo. Hahmo muistuttaa karikatyyrimaisen ilkikurista piirrossarjan roistoa, eikä sovi lainkaan mukaan vakavaan leffaan, mikä pyrkii ottamaan yliluonnollisuutensa täysin todesta. Stephen Merrick onkin yksi tekijä, mikä vesittää muuten erittäin potentiaalista toimintaleffaa. Layne toimii onneksi hyvin uutena kuolemattomana, jonka kautta katsoja voi helpommin tutustua yliluonnollisuuksiin.

Kehnon antagonistin lisäksi The Old Guardista löytyy muitakin puolia, mitkä puskevat sitä alaspäin silloin, kun katsoja toivoisi sen nousevan korkeuksiin. Tarinankerronta on paikoitellen kömpelöä ja rytmitys epätasaista. Paikoitellen elokuva pikakelaa merkittävät asiat ja joskus se taas laahustaa jutuissa, mitkä eivät kiinnosta. Pari kohtausta käytetään ihan vain pohjustamaan mahdollista jatko-osaa, mihin myös kovasti viitataan juuri ennen lopputekstien alkua. Olen lukenut sarjakuvien fanien kommentteja, että elokuva on hämmästyttävän tarkka adaptaatio sarjakuvien ensimmäisistä numeroista. Se onkin ymmärrettävää, kun asialla on sama heppu, joka kirjoitti sarjikset. On kuitenkin selvää, että Greg Rucka ei ole kummoinen elokuvakäsikirjoittaja. Seasta löytyy selkeitä piirteitä, mitkä kuuluvat iskevästi sarjakuviin, mutta mitkä töksähtävät filmissä. Kun muuten sarjakuvaelokuvat ovat kehittyneet roimasti vuosien varrella, The Old Guard tuntuu askeleelta taaksepäin.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään huono tekele! Leffasta löytyy selvät heikkoutensa, mitkä latistavat sen tasoa, mutta samalla siitä löytyy myös vahvuudet, mitkä estävät sitä vajoamasta pohjamutiin. Kuolemattomien nelikko on tosiaan toimiva, minkä lisäksi on myös mielenkiintoista seurata, kun Nile otetaan mukaan jengiin ja häntä aletaan kouluttamaan. Aluksi kuolemattomuus esitetään samanaikaisesti niin pelottavana kuin todella hienona käsitteenä. Yksi elokuvan parhaista puolista on, kuinka leffan mittaan kuolemattomuudesta tuodaan esille asioita, joita ei välttämättä edes miettisi, kun siitä haaveilee. Kuinka monet asiat menettävät merkityksensä läheisten kuollessa ympäriltä ja kuinka elämästä katoaa tietty erityisyys, kun se ei olekaan tietyn mittainen ja ainutlaatuinen kokemus.

The Old Guard myös tarjoaa useita tyylikkäitä toimintakohtauksia, joissa etenkin Charlize Theron pääsee näyttämään lahjakkuuttaan toimintastarana. Taisteluihin on selvästi otettu vaikutteita John Wick -elokuvista (2014-). Mukana on samanlaisia hetkiä, joissa hyödynnetään monenlaisia aseita nopeatempoisesti. Meno on brutaalia ja rujoa - kenties eniten silloin, kun taistelun jälkeen näytetään, kuinka kuolemattomien vammat parantuvat. Samaan aikaan on niin epämiellyttävää kuin miellyttävääkin, kun törröttävät luut palaavat takaisin ihon alle ja katkenneet sormet ja raajat naksahtelevat paikoilleen. Toimintakohtauksetkaan eivät valitettavasti yllä potentiaaliinsa ja niitä latistaa jatkuvasti todella surkea musiikkien käyttö. Elokuvaan on sävelletty hyviä melodioita, mitkä jumputtavat kelvollisesti monien kohtausten taustalla, mutta jostain syystä taisteluiden päälle on ujutettu pop-lauluja, jotka eivät sovi kohtauksiin lainkaan.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Gina Prince-Bythewood, joka on aiemmin tehnyt lähinnä pienemmän luokan draama- ja komediafilmejä. Prince-Bythewood hyppää tarpeeksi tyylikkäästi toiminnan pariin, mutta hänen ongelmaksi koituu Greg Ruckan käsikirjoitus. Lisäksi hänen olisi pitänyt hoksata, kuinka pöljä pahis vakavaan leffaan on tulossa. Tekniseltä puoleltaan The Old Guard on mainio filmi. Kuvaus on sulavaa etenkin toimintakohtausten aikana, eikä taisteluja ole leikattu silpuksi. Leikkauksessa kuitenkin tuntuu parissa kohtaa siltä, että jotain puuttuu tai jotain vain tykitetään mahdollisimman nopeasti, jotta päästään eteenpäin. Kuolemattomien parantumisefektit toimivat hyvin ja oiva äänimaailma tehostaa hyvin toimintakohtauksia.

Yhteenveto: The Old Guard on harmillisen keskinkertainen toimintaelokuva, mikä ei yllä vahvaan potentiaaliinsa. Kuolematon nelikko on mielenkiintoinen joukko, jonka seikkailua alkaa mielellään seurata ja Charlize Theron vakuuttaa hyvin joukon johtajana. On myös kiinnostavaa nähdä, kuinka Nile otetaan mukaan jengiin. Elokuvan pahis on kuitenkin äärimmäisen myötähäpeällinen tapaus, eikä kaikessa piirrossarjan pahishengessään sovi lainkaan vakavasti itseään ottavaan filmiin. Tarinankerronnastakin löytyvät ongelmansa. Jotkut jutut kiirehditään ja välillä taas laahataan. Elokuva kadottaa mukaansatempaavuuden vähän väliä. Sentään toimintakohtaukset ovat tyylikkäitä, mutta niitä taas heikentävät todella kummalliset kappalevalinnat, jotka eivät sovi lainkaan mukaan. Lopulta parasta on elokuvan pohdiskelu kuolemattomuuden hyvistä ja huonoista puolista. Leffasta löytyvät selvät vahvuutensa, mutta myös selvät ja harmilliset heikkoutensa, mitkä estävät sitä nousemasta toivottuihin korkeuksiin. Lopussa elokuva pohjustaa jatko-osaa ja vaikka tämä ensimmäinen osa tuotti pienen pettymyksen, olen silti avoin katsomaan The Old Guard 2:n, jos sellainen päätetään tehdä. Toivon vain, että käsikirjoittajaksi valitaan joku muu ja Greg Rucka pysyttelisi sarjakuvien puolella.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Old Guard, 2020, Netflix, Denver and Delilah Productions, Dune Films, Image Comics, Skydance Media