Harry Hole, kausi 1 (Jo Nesbøs Harry Hole - 2026) - sarja-arvostelu

HARRY HOLE - KAUSI 1

JO NESBØS HARRY HOLE

Luoja: Jo Nesbø

Näyttelijät: Tobias Santelmann, Joel Kinnaman, Pia Tjelta, Anders Baasmo Christiansen, Ellen Helinder, Simon J. Berger, Ingrid Bolsø Berdal, Cato Skimten Storengen, Peter Stormare, Maxime Baune Bochud, Anders Danielsen Lie, Ane Dahl Torp, Kelly Gale, Kåre Conradi ja Frank Kjosås

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 9

Jakson kesto: 43 minuuttia - 1 tunti 2 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 21 minuuttia

Ikäraja: 16

Harry Hole perustuu Jo Nesbøn samannimiseen kirjasarjaan, joka käynnistyi vuonna 1997 kirjalla Lepakkomies (Flaggermusmannen). Kirjojen pohjalta oli jo tehty amerikkalainen elokuva Lumiukko (The Snowman) vuonna 2017, mutta koska se ei menestynyt toivotulla tavalla, elokuvasarja ei jatkunut yhtä osaa pidemmälle. Maaliskuussa 2024 Netflix paljasti työstävänsä Nesbøn kanssa sarjasovitusta kirjojen pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät kaksi kuukautta myöhemmin ja nyt Harry Holen ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse en ole lukenut yhtäkään Harry Hole -kirjaa, olen vain nähnyt Lumiukko-leffan. Kun kuulin, että norjalaiset itse olivat tekemässä sarjaa kirjojen pohjalta, kiinnostuin heti ja ryhdyinkin katsomaan Harry Holea pian sen julkaisun jälkeen.

Alkoholismin kanssa kamppaileva rikostutkija Harry Hole ryhtyy tutkimaan niin kaameita murhia kuin hänen kollegaansa, jonka Harry uskoo olevan korruptoitunut.

Pääroolissa Harry Holena nähdään Tobias Santelmann, joka on tuttu esimerkiksi ruotsalaisesta Veronika-sarjasta (2024-). Tässä Santelmann pääsee kuitenkin keulakuvaksi ja hänestä löytyy niin sopivaa karismaa kuin tarvittavaa rosoisuutta, mitä rooli vaatii. Harry on norjalainen rikostutkija, jonka ura ja perhetilanne ovat kuitenkin vaakalaudalla miehen alkoholiongelman takia. Viinaan päin kallistuvat poliisihahmot eivät toki ole mikään uusi idea, mutta Harry on kliseisyydessäänkin oiva hahmo, jonka kanssa on kiinnostavaa ryhtyä tutkimaan Oslon synkempää puolta.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Harryn naisystävä Rakel (Pia Tjelta) ja tämän poika Oleg (Maxime Baune Bochud), Oslon poliisipäällikkö Agnes Sjølid (Agnes Kittelsen), ylikomisario Tom Waaler (Joel Kinnaman), poliisi Beate (Ellen Helinder), sekä rikollinen Odin (Peter Stormare). Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Kinnaman lipevänä kyttänä, jota Harry on jo pitkään epäillyt korruptoituneeksi, mutta ei ole saanut todistettua asiaa. Olin kuitenkin niin tottunut näkemään Kinnamania amerikkalaisissa elokuvissa puhumassa englantia, että minulta kesti tottua kuulemaan häntä puhumassa norjaa.

Jo Nesbøn faneille ja pohjoismaisista rikossarjoista ylipäätään innostuville Netflixin Harry Hole on aika varma riemuvoitto, sekä huojennus vaisun jenkkileffa Lumiukon (jota ei edes kuvattu kokonaan) jälkeen. En ole lukenut Veritimantteja (Marekors - 2003), Nesbøn kirjasarjan viidettä osaa, johon tämä sarjan avauskausi perustuu, mutta veikkaisin adaptaatiota onnistuneen uskolliseksi, koska Nesbø itse on käsikirjoittanut koko tuotantokauden. Jo sillä perusteella sarjaa uskaltaa suositella miehen kirjoista pitäville.

Itse pidin Harry Holen avauskautta oikein kelvollisena rikostutkimustarinana, joka ei kuitenkaan ihan onnistunut nappaamaan minua koukkuunsa toivomallani tavalla. Kuten lähdemateriaalina toimiva kirja, myös kausi pyörittelee kolmea tarinakaarta, joista yksi liittyy Oslossa kauheuksia tekevään sarjamurhaajaan, toinen liittyy Harryn ja Tom Waalerin väliseen konfliktiin ja kolmas Harryn alkoholikamppailuun ja samalla yritykseen pitää työnsä ja perheensä. Vaikka sarjamurhaajakuvio tarjoaakin hurjia näkyjä, koin sen lopulta näistä kuvioista selvästi tylsimmäksi ja olin paljon kiinnostuneempi Harryn ja Waalerin kissa-ja-hiiri -leikistä. Tästä puolesta löytyi kaipaamaani jännitettä ja tämän kuvion huipennuskin on lopulta vahvempi. Vaikkei Harry Holen avauskausi tehnytkään minuun sen isompaa vaikutusta, toivon, että sarja on tarpeeksi suosittu, jotta Nesbøn kirjoja aletaan kääntämään lisää samaan muottiin. Ainakin kauden päätösjaksossa vihjaillaan jo mahdollisesta jatkosta...

Teknisesti Harry Holen avauskausi on pätevästi tehty. Kameratyöskentely näyttää hyvältä ja öisestä Oslosta on saatu samanaikaisesti niin uhkaava kuin jopa hieman lumoava paikka. Kävin viime kesänä Oslossa ja pari kertaa sarjaa katsoessani oli hauska huomata, että "tuostahan minäkin kävelin". Lavasteet ovat mainiot, puvustus menevää ja maskeeraukset on saatu sopivan ikäviksi. Tehosteet ajavat hyvin asiansa ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu. Sarjan musiikit nousivat yhdeksi sen parhaista puolista, mikä ei toisaalta ole ihme, koska sävellyksistä vastaa Nick Cave.

Päätösjakson lopputeksteissä nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

Jo Nesbøs Harry Hole, Norja, Iso-Britannia, 2026-, Living Daylights Productions, Universal International Studios, Working Title Television

Arvostelu: Hannu ja Kerttu: Noitajahti (Hansel & Gretel: Witch Hunters - 2013)

HANNU JA KERTTU: NOITAJAHTI

HANSEL & GRETEL: WITCH HUNTERS

Ohjaus: Tommy Wirkola

Pääosissa: Jeremy Renner, Gemma Arterton, Famke Janssen, Peter Stormare, Thomas Mann, Pihla Viitala, Ingrid Bolsø Berdal, Joanna Kulig ja Derek Mears

Genre: fantasia, toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Hansel & Gretel: Witch Hunters, eli suomalaisittain Hannu ja Kerttu: Noitajahti pohjautuu saksalaiseen kansantaruun ja Grimmin veljesten satuun Hannusta ja Kertusta, jotka joutuivat piparkakkutalossa asuvan noidan uhreiksi. Norjalaisohjaaja Tommy Wirkola oli esittämässä zombielokuvaansa Død snø (2009) Sundancen elokuvajuhlilla, kun tuottaja Kevin Messick otti häneen yhteyttä, yhteistyö mielessään. Wirkola esitteli Messickille ideansa Hannusta ja Kertusta aikuisina noidantappajina, mistä tuottaja innostui ja sai Paramount Picturesin työstämään ideasta leffan. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2011 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä vuotta myöhemmin, mutta studio halusi elokuvaan jatkoa vihjailevan lopputekstikohtauksen ja aikataulullisista syistä kesti kauan, ennen kuin näyttelijät olivat vapaana sitä varten, joten julkaisua täytyi viivästyttää. Lopulta Hannu ja Kerttu: Noitajahti sai maailmanensi-iltansa 17. tammikuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, mutta kriitikot haukkuivat sen lyttyyn. Itse katsoin leffan vasta vuotta tai paria myöhemmin vuokralta, enkä pitänyt sitä kovinkaan kummoisena. Kun huomasin Hannu ja Kerttu: Noitajahdin täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlavuoden kunniaksi antaa sille uuden mahdollisuuden ja samalla arvostella sen.

Tapettuaan piparkakkutalossa asuneen noidan lapsina, Hannusta ja Kertusta on kasvanut noidanmetsästäjiä. Kun pienessä Augsburgin kaupungissa katoilee lapsia, Hannu ja Kerttu saapuvat auttamaan, uskoessaan noitien olevan asialla.

Päärooleissa Hannuna ja Kerttuna nähdään Marvel-tähti Jeremy Renner ja 2010-luvun taitteessa kovassa nosteessa ollut Gemma Arterton. Näyttelijäkaksikko sopii varsin passelisti aikuistuneiden Hannun ja Kertun osiin. Kaikkihan varmaan tuntevat sadun Hannusta ja Kertusta, veljestä ja siskosta, joiden vanhemmat hylkäsivät heidät ja jotka päätyivät metsän keskellä olevaan piparkakkutaloon. Talon omistava paha noita-akka sieppasi heidät ja yritti tehdä lapsista ruokaa. Ovelat sisarukset saivat kuitenkin tungettua noidan omaan uuniinsa, missä tämä paloi ja kuoli. Mutta mitä tapahtui sen jälkeen? Noitaviha ja murhanhimo jäivät sisaruksille päälle ja vuosia myöhemmin heidät tunnetaan kautta maan noitienmetsästäjinä. Hahmoista on saatu oivallisen erilaiset toisistaan, Hannun hypätessä suoraan toimintaan ja Kertun halutessa tutkia asioita ensin tarkemmin.

     Elokuvassa nähdään myös Peter Stormare Augsburgin sheriffi Berringerinä, joka ei pidä Hannusta ja Kertusta ja haluaisi tehdä sankariteot itse, Thomas Mann noidanmetsästäjiä suuresti fanittavana Benjaminina, Famke Janssen pahana pimeänä noitana Murielina ja Ingrid Bolsø Berdal ja Joanna Kulig tämän noitakätyreinä, sekä suomalainen Pihla Viitala nuorena Minana, jota augsburgilaiset syyttävät noidaksi. Sivunäyttelijät hoitavat hommansa ihan menevästi ja Viitalakin pärjää Hollywood-konkareiden rinnalla. Janssen istuu täydellisesti häijyn noidan osaan, oikein herkutellen akan kataluudella.

Ei Hannu ja Kerttu: Noitajahti vieläkään vakuuttanut minua, mutta tällä kertaa jopa hieman viihdyin sen pöljyydestä. Kyseessä on todella hölmö toimintafantasia, joka äityy yhä vain koomisempiin mittoihin. Loppuhuipennus alkoi jo jättää minua kylmäksi ja laskemaan pisteitä, kun hahmot ottavat yhtäkkiä käyttöönsä konekiväärejä ja haulikkoja noitajahtiinsa. Siis aseistusta, jota ei pitäisi vielä olla olemassakaan tuohon aikaan. Sitä ennen elokuva tarjoaa kuitenkin ihan viihdyttävää menoa, etenkin kun se ei ota itseään liian tosissaan - toisin kuin hieman vastaavanlainen, vuotta aiemmin ilmestynyt ja synkkyyksissä murjottanut Abraham Lincoln: Vampire Hunter (2012), joka oli ihan puhdasta roskaa. On Hannu ja Kerttu: Noitajahtikin aika kökkö, mutta sentään se osaa pitää hauskaa premissillään. Asiaa myös auttaa, että tämä perustuu satuun, Abraham Lincoln: Vampire Hunterin taas kertoessa historiallisesta merkkihenkilöstä.

Elokuva on älytty pitää tiiviissä puolentoista tunnin mitassa. Vaikka lyhyt kesto johtaakin siihen, että homma kiirehtii ja paikasta poukkoillaan toiseen turhankin vauhdikkaasti, ei leffan idea jaksaisi kantaa vaikkapa kahden tunnin kestoa. Elokuva hyppää heti itse asiaan, eikä lähde turhia jahkailemaan. Se tarjoaa tasaisin väliajoin ihan meneviä toimintakohtauksia, joissa parasta on, ettei leffaa ole tehty lapsiyleisölle. Verta roiskitaan yllättävänkin paljon ja niin ihmisiä kuin noitia pistetään hengiltä ihan luovin keinoin. Jatkuvasti katsojana kuitenkin kyseenalaistaa, kuinka paljon pääkaksikkoa retuutellaan, mutta silti he saavat korkeintaan pikkunaarmuja kasvoihinsa. Kaiken keskellä Hannuun ja Kerttuun saadaan sentään hieman lisäsisältöä, kun heidän tutkimansa tapaus linkitetään heidän lapsuuteensa ja miksi heidän vanhempansa hylkäsivät heidät.

Norjalaisohjaaja Tommy Wirkola tekee ihan kelpo työtä elokuvan parissa, mutta olisi voinut pitää kieltä vielä visummin poskessa. Välillä on vaikea sanoa, onko jokin juttu tahattoman vai tarkoituksellisen koominen. Wirkola on myös selvästi luullut tekevänsä paljon coolimpaa elokuvaa kuin Hannu ja Kerttu: Noitajahti tosiasiassa on. Hänen käsikirjoituksensa on pienoinen kompastuskivi. Eipä tämännimiseltä leffalta mitään Oscar-tasoista kirjoittamista voisikaan odottaa, mutta yhdentekevä kertomus kaipaisi pientä lisäpanostusta. Leffa on kuitenkin kuvattu ihan hyvin. Leikkaus on nopeatempoista ja välillä turhankin silppuavaa toimintakohtauksissa. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja maskeeraukset ovat erittäin tyylikkäät. Noitien karmivien meikkien lisäksi leffassa nähtävä peikko Edward on tehty ihastuttavan vanhanaikaisesti asuna, eikä tietokone-efektein. Onneksi, sillä elokuvan erikoistehosteet eivät ole häävit. Äänimaailma jumputtaa ihan menevästi Atli Örvarssonin musiikkien kera.

Yhteenveto: Hannu ja Kerttu: Noitajahti tarjoaa toisinaan ihan lystikästä hömppäviihdettä, mutta se on silti aika heikko esitys kokonaisuutena. Elokuva pitää hillitysti hauskaa hupsulla premissillään ja tarjoaa mukavan brutaaleja taisteluita, joita ei onneksi ole tehty lapsikatsojien silmille. Veri roiskuu ja meno muuttuu yhä vain älyttömämmäksi, kunnes loppupään turhan moderniksi äityvä tykitys vesittää homman. Puolitoista tuntia on sopivan passeli kesto rainalle, vaikka se myös johtaa kiirehtivään ja loikkivaan kerrontaan. Tommy Wirkolalla on ollut kieli tarpeeksi poskessa leffaa tehdessään, joskin hän on selvästi luullut tekevänsä coolimpaa elokuvaa kuin lopputulos oikeasti onkaan. Jeremy Renner ja Gemma Arterton istuvat ihan hyvin nimikkohahmoiksi ja Famke Janssen herkuttelee mainiosti pääpahisnoidan osassa. Visuaalisesti elokuva on parhaat päivänsä nähnyt ja monet digitehosteet näyttävät nykyään aika kehnoilta. Asuin ja maskeerauksin toteutetut noidat ja Edward-peikko ovat kuitenkin hienot ilmestykset. Hannu ja Kerttu: Noitajahti on sopivan älyvapaata hömppää oikeaan mielentilaan, mutta mitään erityisen ihmeellistä elokuvalta ei kannata odottaa. Kaveriporukalla leffan parissa voi viihtyä passelisti ja naureskella, kuinka toisaalta veikeä ja toisaalta typerä raina se onkaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.9.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hansel & Gretel: Witch Hunters, 2013, Paramount Pictures, Metro-Goldwyn-Mayer, MTV Films, Gary Sanchez Productions, Studio Babelsberg, Deutscher Filmförderfonds