Arvostelu: Underworld: Blood Wars (2016)

UNDERWORLD: BLOOD WARS

Ohjaus: Anna Foerster

Pääosissa: Kate Beckinsale, Theo James, Tobias Menzies, Lara Pulver, Bradley James, Peter Andersson, James Faulkner, Clementine Nicholson, Daisy Head, Oliver Stark ja Charles Dance

Genre: fantasia, toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 16

Kate Beckinsalen tähdittämä vampyyri-ihmissusileffa Varjojen valtakunta (Underworld - 2003) sai vaisuja arvosteluja, mutta se oli taloudellinen hitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. Jatko-osat Underworld: Evolution (2006), Underworld: Rise of the Lycans (2009) ja Underworld: Awakening (2012) saivat vielä negatiivisempaa palautetta kriitikoilta, mutta ne olivat kaikki menestyksiä lippuluukuilla. Alun perin työnimellä "Underworld: Next Generation" kulkeneen viidennen osan teosta ilmoitettiin vuonna 2014 ja kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2015. Lopulta Underworld: Blood Wars sai ensi-iltansa joulukuussa 2016. Elokuva menestyi budjettiinsa verrattuna kelvollisesti, mutta jäi elokuvasarjan selvästi huonoiten menestyneimmäksi leffaksi, minkä lisäksi kriitikot haukkuivat sen lyttyyn. Itse näin Varjojen valtakunnan jo lapsena ja sen kolme ensimmäistä jatko-osaa myöhemmin teininä, enkä pahemmin välittänyt näkemästäni, joten Underworld: Blood Wars jäi minulta väliin, kun se saapui Suomeen suoraan myyntiin ja vuokralle vuonna 2017. Kun huomasin Varjojen valtakunnan täyttävän viime syksynä 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella koko elokuvasarjan läpi. Muutama kuukausi Underworld: Awakeningin jälkeen oli vihdoin aika huipentaa sarja toistaiseksi viimeisellä osalla Underworld: Blood Wars.

Selene on piilottanut arvokasta verta omaavan tyttärensä, jota niin vampyyrit kuin ihmissudet jahtaavat. Selenen tavoitteena on vihdoin ja viimein päättää lajien vuosisatoja kestänyt sota.

Kate Beckinsale nähdään jälleen kerran vampyyri Selenenä, joka erityisen verilinjansa takia kestää jopa auringonvaloa. Selene on joutunut piilottamaan tyttärensä Even, jota vampyyrit jahtaavat kostaakseen Selenelle vanhimpien kuoleman ja jota ihmissudet haluavat käyttää uuden vampyyri-ihmissusi-mutanttiarmeijan luomiseen. Beckinsalen roolisuorituksesta alkaa jo näkyä selvää kyllästymistä elokuvasarjaa kohtaan ja hän ilmoittikin pian Underworld: Blood Warsin ilmestyttyä, ettei enää palaisi tulevaisuudessa mahdollisiin jatko-osiin (ilmoitus, jonka hän on viime vuosien aikana perunut, luultavasti siksi, että eipä hän oikein muuten rooleja saa). Ei Beckinsale ole koskaan leffasarjan varrella erityisen hyvää työtä tehnyt näyttelijänä, mutta sentään hän on ollut täysillä menossa mukana. Tällä kertaa hänen kasvoiltaan paistaa tietty hälläväliä-fiilis.

     Paluun sarjaan tekevät myös edellisleffassa esitellyt vampyyrit David (Theo James) ja hänen isänsä Thomas (Charles Dance). Puisehko James ei vieläkään vakuuta roolissaan ja Dancen karisma menee hukkaan vampyyrijohtajan osassa. Uusina hahmoina esitellään ihmissusien uusi johtaja Marius (Tobias Menzies), tämän vampyyri-salarakas Alexia (Daisy Head), omiaan juonitteleva vampyyri Semira (Lara Pulver), hänen rakkaansa Varga (Bradley James), sekä pohjoisen vampyyriklaanin johtaja Vidar (Peter Andersson) ja hänen tyttärensä Lena (Clementine Nicholson). Tulokkaatkaan eivät pahemmin vakuuta, eikä yleensä oiva Menzies istu uuden pahiksen saappaisiin.

Lukuun ottamatta yllättävänkin toimivaa esiosatarinaa kertovaa kolmososaa, Rise of the Lycansia, saippuasarjamaisiksi muuttuneet Underworld-elokuvat ovat luisuneet alamäkeen alkuperäisen, ihan kelpo fantasiatoimintaleffa Varjojen valtakunnan jälkeen. Nelososa Underworld: Awakening oli jo varsin kehno ja nyt Underworld: Blood Wars on aivan karsea raina, jota katsoessa huomaa toivovansa, että Selene ja kumppanit olisi älytty pistää päiviltä jo aikapäiviä sitten. Ohuttakin ohuempi käsikirjoitus vailla kunnollista tarinaa on pelkkä kehys sille, että nämä toinen toistaan pahvisemmat hahmot voidaan nakittaa tukkanuottasille tasaisin väliajoin. Toimintaa on paljon, mutta se on totaalisen ponnetonta, jännityksetöntä ja suoraan sanottuna pirun tylsää katseltavaa. Digiveri roiskuu koomisen yliampuvasti ja siisteiksi tarkoitetut ampumiset ovat yhtä tyhjän kanssa, kun luodit vain kimpoilevat kohteistaan.

Pituutta elokuvalla on sentään vain puolitoista tuntia, mutta silti leffa tuntuu kestävän ties kuinka kauan. Kun alussa on jälleen kerrattu aiempien filmien tapahtumat (koska tekijätkin selvästi tietävät, kuinka yhdentekevää ja unohdettavaa kertakäyttöhömppää puskevat ulos), elokuva paahtaa menemään kamalalla kiireellä, mutta katsojan on vaikea päästä menoon mukaan. Kun tarinaa ei tunnu olevan lainkaan, Selene pusketaan syrjään tylsien sivuhahmojen tieltä ja jatkuvat taistelukohtaukset eivät säväytä lainkaan, sitä huomaa herkästi löytävänsä kiinnostavampaa puuhaa. Yliampuvassa muka-cooliudessaan Blood Wars on myös myötähäpeällisen korni ja koominen tekele. Kun leffa vihdoin älytään viedä päätökseensä muka-eeppisesti, ensimmäinen ajatus on "siinäkö se nyt sitten oli?"

Elokuvan on ohjannut ensikertalainen Anna Foerster, joka oli aiemmin tehnyt muutamia televisiosarjajaksoja. Foersterin kokemattomuuden huomaa ja lopputulos on todella kälyinen. Surkea on myös Cory Goodmanin käsikirjoituksen raakile. Goodman repii uusia ideoita epätoivoisesti hatustaan ja käyttää naurettavan paljon samaa kikkaa, jossa hahmoille ja katsojille selitetään asioita vampyyrien juotua toistensa verta. Kirjoittajan shokeeraaviksi tarkoitetut "hän olikin kaiken takana tai osa tärkeintä hirviösukua" -juonenkäänteet ja -paljastukset eivät hetkauta todellisuudessa suuntaan tai toiseen. Tekniseltä puoleltaan Underworld: Blood Wars on myös aikamoinen sekasotku. Se on kehnosti kuvattu ja leikattu kasaan. Etenkin toimintakohtaukset ovat typerryttäviä visuaalisen toteutuksensa puolesta. Lavasteet, asut ja maskeeraukset sentään toimivat, mutta tietokonetehosteet ovat suorastaan pöyristyttävän paskoja. Siitä huolimatta, että edellinen leffa oli sarjan menestynein, Blood Wars on tehty paljon pienemmällä budjetilla ja sen myös huomaa. Ihmissusista paistaa digitaalisuus ja Mariuksen hybridimuodosta tulee kaikessa koomisessa käppäisyydessään mieleen PlayStation 2:n videopelien päävastukset. Äänimaailma tykittelee yliampuvasti menemään ja Michael Wandmacherin musiikit ovat sopivan yhdentekevää jumputusta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.1.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Underworld: Blood Wars, 2016, Screen Gems, Lakeshore Entertainment, LStar Capital, Stillking Films, Sketch Films

Arvostelu: Bridget Jones: Elämä jatkuu (Bridget Jones: The Edge of Reason - 2004)

BRIDGET JONES: ELÄMÄ JATKUU

BRIDGET JONES: THE EDGE OF REASON

Ohjaus: Beeban Kidron
Pääosissa: Renée Zellweger, Colin Firth, Hugh Grant, Gemma Jones, Jim Broadbent, Jacinda Barrett, Sally Phillips, Shirley Henderson, James Callis, Neil Pearson ja James Faulkner
Genre: komedia, romantiikka, draama
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 7

Helen Fieldingin kirjaan perustuva elokuva Bridget Jones - elämäni sinkkuna (Bridget Jones's Diary - 2001) oli valtava menestys, mitä monet kriitikotkin kehuivat ja mistä päätähti Renée Zellweger sai niin Oscar-, BAFTA- kuin Golden Globe -ehdokkuudet. Tekijät hankkivatkin heti Fieldingin kirjan jatko-osan, Bridget Jones: Elämä jatkuu (Bridget Jones: The Edge of Reason - 1999) elokuvaoikeudet ja kuvaukset alkoivat lokakuussa 2003. Bridget Jones: Elämä jatkuu -elokuva sai ensi-iltansa lokakuussa 2004 ja edeltäjänsä tavoin se oli iso hitti. Elokuva ei kuitenkaan nauttinut kriitikoiden suosiosta, mutta onnistui silti nappaamaan parhaan naispääosan Golden Globe -ehdokkuuden. Itse näin ensimmäisen Bridget Jones -leffan joitain vuosia sitten ja pidin sitä kelpo romanttisena komediana. En kuitenkaan ole nähnyt sen jatko-osia, joten kun päätin arvostella Bridget Jones - elämäni sinkkuna sen 20-vuotisjuhlan kunniaksi, päätin samalla vihdoin katsoa loputkin sarjasta. Katsoin Bridget Jones: Elämä jatkuu pari kuukautta sen jälkeen, kun olin katsonut ensimmäisen elokuvan.

Bridget Jones on vihdoin parisuhteessa Mark Darcyn kanssa, mutta nyt haasteeksi koituu suhteen ylläpitäminen, Bridgetin aiheuttaessa jatkuvasti kiusallisia tilanteita ja Markin näyttäessä kömpelösti tunteitaan.

Renée Zellweger palaa monien sinkkunaisten idolin, Bridget Jonesin rooliin, mutta vaikka hän onnistui toistamiseen nappaamaan parhaan naispääosan Golden Globe -ehdokkuuden, ei hänen roolityönsä yllä samoihin korkeuksiin tällä kertaa. Siinä, missä ensimmäisessä osassa Bridget Jonesin kömpelyys teki hänestä samaistuttavan ja inhimillisen, tällä kertaa hänen jatkuva toilailunsa tekee hänestä vain myötähäpeällisen ja liian karikatyyrimäisen tyypin. Zellweger hoitaa hommansa vähän liian täysillä ja tuntuukin, ettei kukaan työryhmästä oikein hoksannut, mikä sai Bridgetin toimimaan niin hyvin viimeksi.
     Paluun tekevät myös Colin Firthin näyttelemä Mark Darcy, jonka kanssa Bridget on nyt yhdessä, sekä Hugh Grantin esittämä niljakas naistenmies Daniel Cleaver. Nämäkin hahmot muuttuvat huonompaan suuntaan. Ensimmäisessä osassa Grant teki Cleaverista jokseenkin lystikkään, mutta tällä kertaa hän on lähinnä vain ällön imelä. Firth taas oli aiemmin selvästi se parempi vaihtoehto mukavana Markina, mutta nyt kun Mark ja Bridget ovat yhdessä, on Markista tehty lähinnä tympeä ja töykeä.
     Elokuvassa nähdään myös Gemma Jones ja Jim Broadbent Bridgetin vanhempina, James Faulkner iljettävänä setä Geoffreynä, Sally Phillips, Shirley Henderson ja James Callis Bridgetin kaveriporukkana, Neil Pearson Bridgetin tylynä pomona, sekä Jacinda Barrett Markin uutena avustajana Rebeccana, jonka Bridget heti uskoo makaavan Markin kanssa.

Bridget Jones: Elämä jatkuu on vähän kuin tekisi jatko-osan Lumikille, Tuhkimolle, Prinsessa Ruususelle tai jollekin muulle romanttiselle sadulle, jossa nähtiin onnellinen loppu. Eli aika turhaa. Mitä Bridgetin elämästä nyt sitten kertoisi, kun hän sai unelmiensa miehen? No tehdään miehestä töykeä, jolloin päähenkilön voi palauttaa takaisin aiempaan tilaan, missä hän tuumi kahden miehen välillä. Elokuva ei nimittäin tunnu vievän tarinaa eteenpäin, vaan oikeastaan vain toistavan ensimmäistä osaa, mutta tylsemmin. Meno ja meininki ampuu yli ja komediapuoli muistuttaa lähinnä surkuhupaista slapstickiä, mutta silti leffa onnistuu jopa puuduttamaan. Kun katsoja ei erityisemmin piittaa näistä kahdesta miesvaihtoehdosta, vaikeuttaa sekin sitä, että tarina saisi napattua mukaansa. Jossain kohtaa Bridgetin aivan jatkuva hölmöilykin alkaa ärsyttämään.

Vaikka onkin toisaalta hyvä, että jatko-osa palauttaa Bridgetin jalat maan pinnalle ja näyttää, että kenties se unelmien prinssi ei olekaan niin satumainen kuin aluksi luultiin, on se myös yksi filmin heikkouksista. Ongelmien alkaessa Bridget vajoaa yliampuvaan itsesäälissä vellomiseen. Aluksi voi olla huvittavaa, kun hän toteaa päiväkirjassaan, että tästä lähtien hänen elämänsä ainoat miehet ovat nimeltään Ben ja Jerry, mutta katsojalta menee jossain kohtaa maku, kun elokuva vain rypeää surkeudessa. Kun elokuvassa alkaa vihdoin tapahtua jotain oikeasti kiinnostavaa, on leffaa siinä kohtaa enää jäljellä noin puoli tuntia. Kyseistä käännettä lukuunottamatta elokuva ei yllätyksiä onnistu tai edes jaksa tarjota. Ensimmäisen osan ilahduttavuus, sympaattisuus, hauskuus ja aito suloisuus loistavat poissaolollaan, jättäen lopputulokseksi vain onnettoman ja heikon jatko-osan.

Sarjan ohjausvastuu on siirtynyt Sharon Maguirelta Beeban Kidronille, joka ei onnistu lainkaan luomaan samaa sydämellistä henkeä ja pidettävyyttä, mitä ensimmäisestä elokuvasta löytyi. Hän ei myöskään osaa käsitellä hahmoja kunnolla ja pistää näyttelijät hoitamaan hommansa väärällä tavalla yli. Ongelmia lisää käsikirjoitus, jota on ollut työstämässä kyllä samat henkilöt kuin viimeksi (mukaanlukien Bridget Jones -kirjailija Helen Fielding itse), mutta he eivät tällä kertaa saa aikaiseksi kummoista teosta. Kenties tästä voi myös syyttää Fieldingin lähdemateriaalia. Kuvaukseltaan Bridget Jones: Elämä jatkuu on kelvollinen. Muutenkin tekninen toteutus on sujuvaa, vaikka parit tehosteet näyttävätkin aika kököiltä. Harry Gregson-Williamsin säveltämät musiikit eivät pääse lähes ollenkaan esille, sillä elokuva on tungettu täyteen tuttuja, jo olemassa olleita kappaleita.

Yhteenveto: Bridget Jones: Elämä jatkuu on harmillisen lattea ja heikko jatko-osa erittäin mainiolle romanttiselle komedialle. Tuntuu siltä, että tekijät itsekään eivät tajunneet ensimmäisen elokuvan menestyksen salaisuutta ja epäonnistuvat nyt lähes joka osa-alueella. Renée Zellweger ampuu ärsyttävästi yli kömpelön Bridgetin roolissa, josta on kadonnut kaikki samaistuttavuus ja hilpeys. Colin Firthin Markista on tehty turhauttavan tympeä ja Hugh Grantin Daniel on lähinnä niljakas ilman mitään hurmaavuutta. Ensimmäisen osan aito sydämellisyys ja sympaattisuus ovat kateissa ja leffa tarjoaa lähinnä väärällä tavalla myötähäpeällistä slapstickia tai itsesäälissä vellomista. Kyllä sekaan sentään joitain hauskojakin juttuja mahtuu, eikä leffa täysin kehno ole. Silti Bridget Jones: Elämä jatkuu on aikamoinen pettymys lystikkään ensimmäisen elokuvan jälkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bridget Jones: The Edge of Reason, 2004, Universal Pictures, Miramax, StudioCanal, Working Title Films, Atlantic Television

Arvostelu: Bridget Jones - elämäni sinkkuna (Bridget Jones's Diary - 2001)

BRIDGET JONES - ELÄMÄNI SINKKUNA

BRIDGET JONES'S DIARY

Ohjaus: Sharon Maguire
Pääosissa: Renée Zellweger, Colin Firth, Hugh Grant, Gemma Jones, Jim Broadbent, James Faulkner, Shirley Henderson, James Callis, Sally Phillips ja Paul Brooke
Genre: komedia, romantiikka, draama
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: 12

Bridget Jones's Diary, eli suomalaisittain Bridget Jones - elämäni sinkkuna perustuu Helen Fieldingin samannimiseen kirjaan vuodelta 1996. Kirja nousi nopeasti valtavaan suosioon ympäri maailman, joten ei kestänyt kauaa, kun siitä alettiin jo työstämään filmatisointia. Elokuvaoikeudet nappasikin Working Title Films vuonna 1997. Päärooliin Bridget Jonesiksi pohdittiin mm. Cate Blanchettia, Helena Bonham Carteria, Rachel Weiszia ja Cameron Diazia, kunnes kahden vuoden etsinnän jälkeen roolin nappasi Renée Zellweger. Valinta herätti etukäteen närkästystä, sillä Bridget Jones on brittihahmo ja Zellweger taas on amerikkalainen. Kuvaukset alkoivat elokuussa 2000 ja lopulta Bridget Jones - elämäni sinkkuna sai maailmanensi-iltansa 4. huhtikuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli jättimenestys, tienaten budjettinsa yli kymmenkertaisesti takaisin, minkä lisäksi se sai paljon kehuja kriitikoiltakin. Etukäteen tuomittu Zellweger sai myös ylistystä ja hän nappasikin parhaan naispääosan ehdokkuudet niin Oscareissa, BAFTA-gaalassa kuin Golden Globe -gaalassa! Itse näin leffan joitain vuosia sitten, kun se tuli televisiosta ja pidin sitä ihan hauskana romanttisena komediana. Pohdin elokuvan ja sen jatko-osan, Bridget Jones: Elämä jatkuu (Bridget Jones: The Edge of Reason - 2004) arvostelemista vuonna 2016, kun ne saivat jatkoa kolmannella elokuvalla Bridget Jones's Baby, mutta se jäi lopulta pelkän ajatuksen tasolle silloin. Päätin kuitenkin ottaa sarjan jossain kohtaa käsitteluun ja kun huomasin, että Bridget Jones - elämäni sinkkuna täyttää nyt 20 vuotta, tiesin, että olisi oikea aika siihen.

32-vuotias Bridget Jones pelkää jäävänsä sinkuksi koko loppuelämäkseen. Uutenavuotena hän tekee lupauksia parantaa elämäntapojaan, laihduttaa ja hankkia vihdoin elämänsä miehen.

On mielenkiintoista ajatella, että Renée Zellwegeriä pidettiin joskus täysin vääränä valintana Bridget Jonesiksi, sillä nykyään on vaikea kuvitella ketään muuta tässä roolissa. Zellweger on aivan mahtava epävarmana, nolona ja todella tavallisena naisena, johon monien on varmasti äärimmäisen helppo samaistua - eikä vain naisten. Bridget ei ole mikään miesten päät kääntävä missi, hän tupakoi jopa omasta mielestään aivan liikaa ja hänelle on äärimmäisen vaikeaa pitää kiinni itselleen tehdyistä lupauksista, kuten dieeteistä. Hän sanoo usein, mitä mieleen juolahtaa, miettimättä loppuun saakka ja aiheuttaa muutenkin kiusallisia tilanteita. Zellweger tuo hienosti esille hahmon monenlaiset piirteet ja oikut, herättäen henkiin hahmon, johon monet lukijat ympäri maailman alunperin ihastuivat.
     Bridgetin miesehdokkaita ovat hänen pomonsa, hienosti pukeutuva ja hurmaavaa esittävä Daniel Cleaver (Hugh Grant) ja hiljaisempi, ristiriitaisia tunteita aiheuttava perhetuttu Mark Darcy (Colin Firth). Grant ja Firth ovat molemmat fantastisia omissa osissaan, sopien rooleihin kuin valetut. Grant omaa juurikin sen pilkkeen silmäkulmassaan ja hymyn, mitä Danielin rooli vaatii, kun taas Firth on kuin luotu hyväkäytöksiseksi hepuksi.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Gemma Jones ja Jim Broadbent Bridgetin vanhempina, James Faulkner inhottavana Geoffrey-setänä, sekä Shirley Henderson ja James Callis Bridgetin ystävinä.

Vaikka Bridget Jones - elämäni sinkkuna on monin tavoin perinteistä romanttista komediahömppää, on sen päähenkilö huomattavasti parempi kuin monissa samanlaisissa leffoissa, mikä nostaa elokuvan edukseen. Elokuva kertoo yhdestä vuodesta Bridgetin elämässä ja vuoden aikana tapahtuu asioita, mitkä voivat olla samaistuttavia kenelle tahansa sukupuolesta ja iästä riippumatta. Moni mies ei luultavasti kuitenkaan julkisesti myöntäisi hoilanneensa Eric Carmenin kappaletta All by Myself pyjamassa poikamiesboksissaan. Bridgetin elämää jää seuraamaan niinkin huvittuneena, että elokuva voisi kestää kauemminkin. Leffan sijaan tämä voisi olla vaikka televisiosarja. Zellwegerin valloittavuus kantaisi helposti monenkin tuotantokauden läpi.

Elokuva tarjoaa useita hauskoja hetkiä, joista monet syntyvät jostain, mistä pidän todella paljon komedioissa: kiusallisuudesta. Kiusallisuuden voi hoitaa monella tapaa ja osa niistä on vääriä ja ihan vain noloja, mutta tässä leffassa monilla kiusallisilla hetkillä saadaan aikaiseksi mitä herkullisimpia tilanteita. Leffa onnistuu myös kääntämään siirappisuuden ja ylidramaattisuuden edukseen, osoittaen, että monet romanttisten komedioiden kliseet voi hoitaa niin, että kliseyden katsoo sormien läpi. Tunnelma on kaikin puolin erittäin lystikkäästi rakennettu. Filmi nostaa hymyn vähän väliä huulille ja kyseessä onkin kunnon hyvän mielen elokuva. Kauaa ei tarvitse arvailla, kenet Bridget lopulta valitsee, mutta sitä ennen nähdään paljon kaikenlaista, jolloin arvattu loppuratkaisu tuntuu täysin ansaitulta.

Leffan ohjauksesta vastaa Bridget Jones -kirjat kirjoittaneen Helen Fieldingin ystävä Sharon Maguire, joka oli tähän mennessä tehnyt lähinnä dokumentteja. Siirtyminen romanttiseen komediaan sujuu Maguirelta kuitenkin taidokkaasti ja hän on saanut luotua oikein mainion paketin. Käsikirjoituksen ovat työstäneet Richard Curtis, Andrew Davies ja Fielding itse, jotka ovat tiivistäneet Bridgetin vuoden sujuvasti puoleentoista tuntiin, mitä auttaa hyvä leikkaus. Elokuva on myös kuvattu oivallisesti. Patrick Doylen säveltämät musiikit tuovat kelpo lisänsä tunnelmaan, mutta pääasiassa elokuvasta jäävät mieleen Céline Dionin versio All by Myselfistä ja The Weather Girlsin riemukas It's Raining Men.

Yhteenveto: Bridget Jones - elämäni sinkkuna on erittäin mainio ja viihdyttävä romanttinen komedia, joka ilahduttaa yhä 20 vuotta ilmestymisen jälkeen. Renée Zellweger suorastaan sädehtii itse Bridget Jonesina, herättäen henkiin mitä lystikkäimmän sinkkuhahmon, johon kuka tahansa voi samaistua iästä tai sukupuolesta riippumatta. Zellweger heittäytyy valloittavasti roolinsa vietäväksi ja Bridgetin seikkailuja seuraisi pidempäänkin. Yhtä lailla myös Colin Firth ja Hugh Grant ovat mainiot potentiaalisina poikaystävinä. Leffa on täynnä hilpeitä hetkiä ja sitä katsoessa leviää väkisinkin hymy kasvoille. Kiusallisuudesta saadaan aikaiseksi paljon hyvää huumoria, eikä kotisohvalla voi olla nolostumatta. Bridget Jones - elämäni sinkkuna kuuluu ehdottomasti modernien romanttisten komedioiden parhaimmistoon ja kai sitä voi jo pitää jonkin sortin klassikkona. Oli leffan jo nähnyt tai ei, 20-vuotisjuhla on hyvä syy hypätä Bridgetin kommellusten vietäväksi - tietty ison jäätelöpaketin kera!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bridget Jones's Diary, 2001, Miramax, Universal Pictures, StudioCanal, Little Bird, Working Title Films