Arvostelu: After Everything (2023)

AFTER EVERYTHING

Ohjaus: Castille Landon

Pääosissa: Hero Fiennes Tiffin, Mimi Keene, Stephen Moyer, Louise Lombard, Josephine Langford, Benjamin Mascolo, Chance Perdomo ja Kiana Madeira

Genre: draama, romantiikka

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 12

Anna Toddin kirjaan perustuva elokuva After (2019) oli negatiivisista arvosteluistaan huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli luvassa. After We Collided (2020) ja After We Fell (2021) saivat kumpikin edeltäjäänsä nuivemman vastaanoton niin kriitikoilta kuin kirjojen faneilta, sekä menestyivät jokainen edeltäjäänsä huonommin. Neljäs ja samalla viimeinen kirja päätettiin jakaa kahdeksi elokuvaksi, jotka kuvattiin peräkkäin loppuvuodesta 2021. Niistä ensimmäinen osa After Ever Happy (2022) menestyi kehnosti teattereissa ja sai murskapalautetta kriitikoilta. Jatko-osa päätettiin silti julkaista ja nyt elokuvasarjan huipentava After Everything saapuu elokuvateattereihin. Itse olen inhonnut leffasarjan jokaista osaa, mutta olen silti käynyt katsomassa uusimman osan aina, kun sellainen on julkaistu. Suorastaan suutahdin, kun alun perin päätösosaksi luultu After Ever Happy paljasti vasta viimeisillä minuuteillaan jäävänsä kesken, juuri kun olin kuvitellut sarjan päättyvän siihen. Hammasta purren kävin silti katsomassa After Everythingin sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Suututettuaan Tessan kirjoittamallaan "After"-kirjalla, murtunut Hardin matkustaa Portugaliin, missä hän kohtaa Natalien, toisen nuoren naisen, jota hän kohteli kaltoin aiemmin.

Hero Fiennes Tiffin palaa rooliinsa Hardin Scottiksi, nykynuorison kutsumana käveleväksi "red flagiksi". Nuori angstipoika on jälleen kerran rypemässä huonon käytöksensä ja tyhmien tekojensa aiheuttamien ongelmien muodostamassa itsesäälissä, hukuttaen murheitaan jatkuvaan viskin kittaamiseen ja Tessan perään itkeskelyyn. Hardinilla ei ole aikomustakaan päästä yli rakastamastaan naisesta, vaan silloin kun hän ei lähettele tälle epätoivoisia viestejä, hän tuijottaa tämän kuvia tietokoneensa näytönsäästäjältä. Menetettyään muusansa, Hardin ei myöskään keksi aihetta uudelle kirjalleen. Fiennes Tiffin jatkaa todella tympeällä linjallaan, eikä hän ole kehittynyt näyttelijänä yhtään näiden viiden elokuvan varrella. Hänen hahmollekaan ei ole kirjoitettu minkäänlaista kehitystä, vaikka tämä kovasti yrittää väittää muuttuneensa. En olisi uskonut käyttäväni tätä ilmaisua arvosteluissani, mutta Hardin on malliesimerkki incelistä, vastentahtoisessa selibaatissa elävästä miehestä, joka käyttäytyy todella toksisesti naisia kohtaan ja uhriutuu sen jälkeen.

     Josephine Langfordkin palaa rooliinsa Tessa Youngiksi, joskin vain muutaman minuutin ajaksi. Langfordilla on luultavasti ollut kuvauspäiviä After Everythingin parissa enintään kolme. Tämän takia elokuva kärsii vieläkin enemmän. Edellisissä osissa sentään toinen päänäyttelijöistä osasi näytellä, mutta nyt jäljellä on pelkkä lahjaton Fiennes Tiffin. Tessan sijaan elokuva keskittyy naisosastollaan Natalieen, jota näyttelee Netflixin Sex Education -sarjasta (2019-2023) tuttu Mimi Keene ja jota stalkkaava Hardin seuraa Portugaliin. Hardin on toiminut inhottavasti myös Natalieta kohtaan ja hahmojen välille rakennetaan niin konfliktia kuin mahdollista uutta kiinnostusta toisiaan kohtaan. Keenen ja Fiennes Tiffinin väliltä löytyy vielä vähemmän kemiaa kuin Fiennes Tiffinin ja Langfordin väliltä ja uusi naishahmo elokuvasarjan viimeisessä osassa tuntuu kummalliselta ja pakotetulta lisädraamalta.

Huh, nyt se on vihdoin lusittu läpi ja Hardinin ja Tessan suhdesotkut on kärsitty loppuun - ja toivottavasti lopullisesti. After Everything osoittaa nopeasti, että oli virhe jakaa viimeinen kirja kahteen osaan, sillä kerrottavaa ei oikeastaan enää ole. Elokuvantekijät ovatkin päätyneet tekemään paljon hatusta keksittyjä ratkaisuja, jotka takuulla hiertävät kirjasarjan vannoutuneita faneja. Tessaa on tosiaan mukana tuskin lainkaan ja suuri osa rainasta käytetään Hardinin ryyppäämiseen ja tytön perään surkutteluun. Ei kestä kauaa, kun tämä ylidramaattinen masentelu käy todella pitkästyttäväksi. Toki luultavasti itse kukin on joskus kokenut musertavan eron ja minunkin sydän on pariin kertaan särjetty ja kurjuuksissa on tullut vellottua. Se onkin sitten eri asia seurata jonkun hahmon kurjuuksissa vellomista, etenkin kun ärsyttävää hahmoa kohtaan ei ole vieläkään muodostunut minkäänlaista sympatiaa.

Jälleen kerran After-elokuva onnistuu melkein huijaamaan, että sillä voisi olla jotakin fiksua sanottavaa myrkyllisistä teiniromansseista ja kuinka olisi kaikille parasta vain pysyä kaukana toisistaan, mutta eipä elokuvasarjaa kiinnosta sellainen. On pöyristyttävää yhä 2020-luvulla katsoa elokuvaa, missä näin kovasti yritetään romantisoida törkeää käytöstä naisia kohtaan ja vielä markkinoida elokuva nuorille naisenaluille. Natalieen liittyvä sivujuoni on typerryttävää ajanhukkaa, osoitus siitä, ettei Hardin ikinä oikeasti opi, sekä puhtaasti täytettä, jotta myös Anna Toddin Before-kirja (2015) saataisiin tavalla tai toisella siirrettyä elokuvamuotoon. Raivostuttavan pitkästyttävän murjottamisen jälkeen leffa vie koko sarjan kummallisen kiirehtien loppuun. Siinä, missä ensimmäiset tunti ja vartti saisi helposti tiivistettyä vaikka 45 minuuttiin, viimeinen vartti kaipaisi enemmän hengitystilaa, sillä nyt tarina niputetaan niin mitäänsanomattoman tyhjentävästi, että tuntuu siltä, ettei tekijöitäkään enää kiinnostanut. Noh, nyt se on taputeltu ja toivottavasti näistä rainoista ei tarvitse puhua enää uudestaan. Lukuun ottamatta vuoden 2023 huonoimpien elokuvien listaa laatiessa...

Elokuvan ohjauksesta vastaa pari edellistäkin osaa ohjannut Castille Landon, joka toimii nyt myös käsikirjoittajana. Landon on päättänyt viime metreillä heittää lähdemateriaalin lähes täysin roskakoriin ja soveltaa omiaan. Landonin ohjaus käy jatkuvasti melodramaattiseksi ja romanttiset puolet taas korneiksi. Hänen rustaama dialogi on sarjalle ominaiseen tapaan puista ja kiusallista. On hämmentävää, että naisohjaaja-käsikirjoittaja tekee elokuvastaan näin toksista miesmallia ihannoivan. After Everything on kelvollisesti kuvattu ja jos jotain, niin sentään Lissabonin maisemia on kiva ihastella. Lavasteet, asut ja eräs rujo maskeeraus ovat oivalliset ja äänimaailmakin on toimivasti rakennettu. George Kallisin säveltämät musiikit eivät kuitenkaan mitenkään erotu edukseen, sillä leffa on niin täynnä eri biisejä muilta artisteilta.

Yhteenveto: After Everything on surkea päätösosa kenties tämän hetken surkeimmalle elokuvasarjalle. Myrkyllistä teinirakkautta romantisoiva sarja käyttää suuren osan finaalistaan ylidramaattiseen murjottamiseen, joka käy hermoille nopeasti. Josephine Langford loistaa poissaolollaan, samalla kun Hero Fiennes Tiffin näyttää ihan tosissaan, kuinka huono näyttelijä hän on. Hänen esittämänsä Hardin on esimerkki-incel, kävelevä "red flag" ja muutenkin toksisen miesmallin esikuva. Tämän mököttämistä ja ryyppäämistä on tuskastuttavaa katsella, etenkin kun hahmolle kirjoitettu "kehityskaari" on näin löyhä. Lopulta on selvää, että mitään ei ole ihan oikeasti opittu. Elokuvantekijöiden keksimä Portugal-osio tuntuu lopulta aika turhalta lisädraamalta ja sitten taas todellinen huipennus hutiloidaan niin nopeasti pois alta, että vannoutuneimmalle fanillekin jää takuulla tyhjentävä fiilis. After-elokuvasarja olisi voinut oikeasti sanoa jotain toksisista parisuhteista ja siitä kuinka nämä "pahat pojat" eivät saa muuta aikaan kuin vuosiksi puhuttavaa terapiassa. Mutta ei. Leffasarja uiskentelee pohjamudissa viimeiseen saakka ja markkinoi teinitytöille todella kummallisia ideoita. On kummallista, että 2020-luvulla naisille julkaistaan jotain näin mautonta, naisia aliarvioivaa ja halventavaa. Toivon todella, että After Everything on ihan oikeasti elokuvasarjan päätösosa. Before-elokuvasta on ollut puhetta, mutta tässä leffassa käydään jo läpi sen kuvioita, eli toivottavasti tekijät ovat ymmärtäneet jättää sen rainan sikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

After Everything, 2023, Voltage Pictures, Wattpad

Arvostelu: After Ever Happy (2022)

AFTER EVER HAPPY

Ohjaus: Castille Landon

Pääosissa: Josephine Langford, Hero Fiennes Tiffin, Chance Perdomo, Louise Lombard, Mira Sorvino, Stephen Moyer, Arielle Kebbel, Rob Estes, Frances Turner ja Carter Jenkins

Genre: romantiikka, draama

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 12

Anna Toddin kirjaan perustuva elokuva After (2019) oli negatiivisesta palautteestaan huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. After We Collided (2020) ja After We Fell (2021) pitivät suosiota yllä, vaikka saivat vieläkin surkeampaa palautetta niin kriitikoilta kuin katsojilta. Siitä huolimatta jatkoa oli tiedossa vielä lisää, tekijöiden kuvatessa neljännen elokuvan samaan aikaan After We Fellin kanssa. Nyt muka-nokkelasti nimetty After Ever Happy on saanut ensi-iltansa ja itse kammoksuin jo kauan etukäteen sitä päivää, jona minun pitäisi katsoa tämä elokuva. Jo ensimmäinen After oli mielestäni huono ja jatko-osat ovat olleet toinen toistaan surkeampia, After We Fellin ollessa mielestäni jopa viime vuoden huonoin elokuva. Päätin kuitenkin katsoa leffasarjan loppuun - siis luullessani After Ever Happyn olevan elokuvasarjan päätösosa, samalla lailla kuin Toddin samanniminen kirja on sarjansa viimeinen. Kävin katsomassa After Ever Happyn ensi-iltapäivän aamuna yksin hulppeassa LUXE-salissa, pohtien vakavasti, mitä ihmettä oikein teen elämälläni.

VAROITUS! Arvostelu sisältää SPOILEREITA, joten jos et ole katsonut elokuvaa vielä tai lukenut Toddin kirjaa, etkä halua tietää merkittäviä juonipaljastuksia, lopeta lukeminen tähän!

Hardinin saatua tietää totuuden isästään ja Tessan kohdatessa perhetragedian, nuoren parin rakkaus rakoilee pahemmin kuin koskaan. Voivatko Tessa ja Hardin saada enää romanssiaan kukoistamaan?

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin nähdään jo neljättä kertaa Tessa Youngina ja Hardin Scottina, yhtenä teinileffojen toksisimpana pariskuntana, joiden myrkyllisten suhdekoukeroiden seuraaminen raivostuttaa jo tosissaan. Nuoret eivät sovi yhteen lainkaan, aiheuttaen toisilleen aina pelkkää mielipahaa ja tässä jopa hahmot itse alkavat huomaamaan sen. Vau, edistystä... siihen asti, kun he harrastavat taas sovintoseksiä ja ovat hymyillen yhdessä aina seuraavan vartin aikana muodostuvaan riitaan. Puhuessani näyttelijäkaksikosta, alan jo kuulostamaan rikkinäiseltä, yksitoikkoiselta levyltä. Langford vaikuttaisi omaavan lahjoja, etenkin leffan alkupäässä ja toivoisin hänen pääsevän pian eroon tästä elokuvasarjasta ja muiden projektien pariin. Tiffin on kamalan huono ärsyttävänä kiukuttelija-Hardinina, jonka manipuloiva ja tympeä käytös suututtaa aina, kun hahmo on ruudulla.

     Elokuvassa nähdään myös Chance Perdomo Hardinin velipuoli Landonina, Mira Sorvino Tessan äitinä Carolina, Louise Lombard Hardinin äitinä Trishinä, Stephen Moyer Vancena, joka viime leffan lopussa paljastui Hardinin oikeaksi isäksi, Rob Estes Hardinin luultuna isänä Keninä ja Arielle Kebbel Vancen uutena vaimona Kimberlynä. Perdomo tekee sivunäyttelijöistä parasta työtä, aikuisnäyttelijöiden näyttäessä lähinnä pohtivan, mitä he tekevät tällaisessa roskassa.

Jos olette lukeneet arvosteluni elokuvasarjan aiemmista osista, ei varmaan tule yllätyksenä, että inhosin After Ever Happya. Siitä löytyy leffasarjan perussynnit ja tässä kohtaa tuntuu turhalta toivolta, että elokuvasarja etenisi ikinä mihinkään suuntaan, vaan se vain kiertää samaa kehää uudelleen ja uudelleen. Juonihan on periaatteessa ollut sama joka jatko-osassa. Tessa ja Hardin ovat suhteessa, jokin ulkopuolinen juttu aiheuttaa heidän välille konfliktin, sitten he vuoronperään mököttävät toisilleen ja harrastavat seksiä, kunnes lopuksi palaavat onnellisesti yhteen. Noh, After Ever Happy tuo tähän jonkinlaista twistiä, mutta täytyy pitää mielessä, että kyseessä onkin vasta ensimmäinen puolisko Anna Toddin After Ever Happy -kirjan pohjalta ja leffa loppuu todella kummallisesti kesken kaiken.

Elokuvan ensimmäinen puolikas on todella turhauttavaa seurattavaa. Ulkopuoliset tekijät saavat aluksi Hardinin mököttämään ja sitten Tessan itkemään useamman kohtauksen putkeen. Hardin käyttäytyy paskamaisesti Tessaa kohtaan, esimerkiksi heti kaulailemassa klubilla toisen naisen kanssa ja Tessa alkaa vihdoin ymmärtämään, että Hardin on hänelle pahaksi. Hyvä Tessa! Mutta totta kai manipuloiva Hardin puskee itsensä takaisin Tessan elämään vaikka väkisin ja niinpä katsoja joutuu tuijottamaan, kun hahmot aiheuttavat toisilleen yhä vain lisää mielipahaa. Miksi helvetissä näitä leffoja on tehty jo neljä? Tässä kohtaa Afterit ovat menettäneet viimeisetkin rippeet elokuvallisesta tunnusta ja itse koen nämä leffat kuin televisiosarjana, josta pääsee (lue "joutuu") näkemään uuden jakson vuoden välein.

Toisen puoliskon aikana aloin kuitenkin vähitellen pohtimaan, että kenties tällä kertaa After-rainasta löytyy jotain positiivista sanottavaa. Tessan pohdinta siitä, että hän ja Hardin eivät sovi yhteen ja että hänellä on parempi olla ilman Hardinia, muuttuu voimakkaammaksi leffan edetessä ja aloin jo ihmetellä, että aikovatko tekijät viedä elokuvasarjan finaaliinsa kypsällä tavalla, joka viestisi elokuvan kohderyhmälle, eli teinitytöille, että nämä "pahat pojat" kannattaisi jättää sikseen. Heistä koituu vain mittava terapialasku. Hah, aivan kuin elokuvasta löytyisi jotain fiksua! Hyvä höynäytys, melkein menin lankaan! Samaa paskaa lähes täysin samassa paketissa kuin ennenkin.

Elokuvan ohjauksesta vastaa After We Fellin tavoin Castille Landon, joka on onnistunut tekemään kaksi läpimätää leffaa peräkkäin. Landonin ohjaus on todella kömpelöä ja hän pistää näyttelijänsä ylinäyttelemään kaiken aikaa kuin jossakin suomalaisessa saippuasarjassa. Asiaa ei auta Sharon Soboilin käsikirjoitus kehnon dialogin kera. Soboilin ongelmaksi koituu yritys vääntää elokuva vain puolikkaasta kirjasta ja niinpä kestoa on sentään tällä kertaa vain hieman yli puolitoista tuntia. After Ever Happy on ihan kelvollisesti kuvattu, joskin maisemaotokset kaupungeista on kuvattu jollain todella kehnolaatuisella kameralla. Leikkaus on töksähtelevää ja välillä tuntuu siltä kuin filmistä puuttuisi palasia välistä. Lavasteet ja asut ovat oivalliset. Maskeerauksissa huvittaa, kuinka Tessalla on täydelliset meikit kasvoillaan itkiessään vuolaasti ja jopa herätessään keskellä yötä silittelemään yhä painajaisia näkevää Hardinia. Musiikkien säveltäjäksi on toistamiseen nimetty George Kallis, mutta eipä hänen työtään erota jatkuvien pop-kappaleiden jumputuksen välistä.

Yhteenveto: After Ever Happy on jälleen kerran surkea lisäys yhä vain typerryttävämmäksi muuttuvaan teinirakkaussaagaan. Elokuva noudattaa aiempien leffojen kaavaa, aivan kuin rastien tehtävälistaa, mitä kaikkea After-rainan on pakko pitää sisällään. Pääparin mököttämistä ja riitelemistä joutuu sietämään lähes joka kohtauksessa, mikä käy raskaaksi jo ensimmäisen vartin aikana, Hero Fiennes Tiffinin ollessa niin kamalan kehno näyttelijä. Josephine Langford yrittää taas parhaansa, mutta ei se riitä, kun kaikki muu ympärillä on näin mätää. Toisen puoliskonsa aikana elokuva yrittää huijata, että se sisältäisikin kypsiä teemoja ja hyvää viestiä nuorille naisille, mutta totta kai toksisia suhteita romantisoiva leffa kääntää kelkkaansa loppumetreillä, juuri ennen kuin raivostuttava "jatkuu..." läimäistään ruutuun. Luulin jo, että trendi jakaa kirjasarjan päätösosa kahdeksi elokuvaksi olisi loppunut. Mutta ei, tekijät ovat jo paljastaneet, että elokuvasarjan näennäinen päätösosa After Everything saapuu elokuvateattereihin ensi vuonna. Sen lisäksi on tekeillä myös esiosa Before. Ugh, elän toivossa, että ehkä joskus kärsimykseni päättyy...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

After Ever Happy, 2022, Wattpad, CalMaple

Arvostelu: After We Fell (2021)

AFTER WE FELL

Ohjaus: Castille Landon

Pääosissa: Josephine Langford, Hero Fiennes Tiffin, Stephen Moyer, Arielle Kebbel, Rob Estes, Chance Perdomo, Louise Lombard, Atanas Srebrev, Carter Jenkins ja Emmanuel Todorov

Genre: romantiikka, draama

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 12

Anna Toddin kirjaan perustuva elokuva After (2019) oli hitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Koronasta huolimatta syksyllä 2020 ilmestynyt After We Collided menestyi myös hyvin, joten tekijät päättivät suoraan tehdä kaksi viimeistä kirjaa kerralla elokuviksi. Sekä kolmannen että neljännen osan kuvaukset käynnistyivät ja nyt kolmas osa After We Fell on saapunut Suomen elokuvateattereihin. Itse inhosin syvästi edellisiä After-elokuvia, mutta koska olin aloittanut leffasarjan katsomisen ja arvostelemisen, päätin viedä urakan loppuun, enkä jättää kesken, vaikka mieli tekikin. Kävin katsomassa After We Fellin sen ensi-iltapäivän ensimmäisessä näytöksessä (joka järjestettiin jostain syystä jo ennen lehdistönäytöstä).

Tessan alkoholisti-isä on tehnyt paluun juuri, kun Tessa suunnittelee Seattleen muuttamista uuden työmahdollisuutensa perässä. Mustasukkainen Hardin ei kuitenkaan tätä helpolla niele ja luvassa onkin lisää ryppyjä rakkauteen.

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin palaavat jo kolmatta kertaa rooleihinsa nuorena parina Tessana ja Hardinina, joiden suhde on edelleen yhtä toksinen kuin ennenkin. Yksi elokuvasarjan isoimmista ongelmista on ollut, ettei se millään saa katsojaa kannustamaan näiden kahden suhdetta, sillä on päivänselvää, kuinka huonosti Tessa ja Hardin sopivat toisilleen. Silloin kun he eivät ole harrastamassa seksiä esimerkiksi porealtaassa tai kuntosalilla, he vain aiheuttavat toisilleen mielipahaa ja ikävyyttä. Hardin pysyy samana myrkyllisen mustasukkaisena paskiaisena, eikä Tessaakaan voida kuljettaa minnekään, vaan hahmon on jatkuvasti pakko antaa anteeksi pahan pojan oikut. Kuten edellisissä osissa, Langford suoriutuu tarpeeksi kelvollisesti huonosti kirjoitetusta roolistaan ja toivonkin, että leffasarja päättyisi pian jo ihan siksi, että Langford pääsisi muihinkin projekteihin. Fiennes Tiffinistä ei vieläkään kuoriudu potentiaalista näyttelijää, vaan hän jatkaa samalla puupökkelötyylillään.

     Hupaisasti useampikin sivunäyttelijä aiemmista elokuvista on tainnut hoksata leffasarjan surkeuden, sillä After We Fellissä nähdään monta näyttelijävaihdosta. Selma Blairin sijaan Tessan äitiä näyttelee nyt Mira Sorvino, Stefan Rollinsin sijaan Tessan isää näyttelee Atanas Srebrev, Shane Paul McGhien sijaan Hardinin velipuoli Landonia esittää Chance Perdomo ja Tessan työpaikalta tuttujen Vancen ja Kimberleyn näyttelijät Charlie Weber ja Candace King on korvattu Stephen Moyerilla ja Arielle Kebbelillä. Rob Estes ja Louise Lombard sentään kärvistelevät edelleen Hardinin isän ja äidin rooleissa. Näyttelijävaihdokset eivät harmillisesti vie leffasarjaa parempaan suuntaan, vaan sivunäyttelijät hoitavat hommansa laiskasti, saaden luultavasti helpot rahat työstään.

Voisin periaatteessa vain kopioida arvosteluni After We Collidedista tähän ja vaihtaa elokuvan nimen After We Felliksi, sillä elokuvia riivaavat täysin samat ongelmat. Tätä katsoessa minua vain turhautti vielä enemmän, sillä patalaiskat tekijät eivät ole millään lailla ottaneet opikseen edellisestä filmistä, vaan kierrättävät kaikki samat kuviot ja viat myös kolmanteen osaan. Elokuvasta löytyy hädintuskin tarinaa ja käsikirjoituksen raakile vain kierrättää samaa "Tessa ja Hardin panee, sitten ne riitelee, sitten ne taas panee, sitten ne taas riitelee, sitten sekaan heitetään joku toinen poika aiheuttamaan lisäongelmia, sitten draamaa draamaa draamaa ja lopuksi viskataan vielä täysin puskista joku pöljä juonenkäänne" -kaavaa, jotta hyväuskoisilta teinitytöiltä voidaan seuraavana vuonna höynäyttää leffalippurahat uudestaan, kun luultavasti täysin samanlaista kaavaa kierrättävä After Ever Happy (2022) ilmestyy.

After We Collidedin tavoin myös After We Fell on lähes sisällötön tekele, jonka tekstiin on selvästi pitänyt väkisin vääntää lisää materiaalia, jotta lopputulos saavuttaa edes puolentoista tunnin keston. Kuten viimeksi, myös tässä elokuvassa juonikuviot käsitellään yksi kerrallaan pois ja niitä lisätään yhä vain uusia leffan kulkiessa eteenpäin. Jotkut juonikuviot eivät edes johda mihinkään ja ne unohdetaan jo yhden kohtauksen jälkeen. Ensin on Tessan isän paluu, josta irtoaa lopulta yllättävänkin vähän. Sitten kuvioihin ilmestyy ravintolan tarjoilija Robert (Carter Jenkins), joka iskee silmänsä Tessaan. Eikä olla edes vielä lähelläkään leffan puoltaväliä. Nämä ovat vain pari esimerkkiä lukuisista yrityksistä luoda toinen toistaan ärsyttävämpiä riitoja pääparin välille. Luvassa on naurettavia mykkäkouluja, kiukutteluja ja solvauksia, sekä tietty sovintoseksiä. Paneskelukohtaukset ovat kiusallisen pitkiä ja surkuhupaisan pikkutuhmia. Niillä venytetään kestoa entistä enemmän, mutta aidosti kuuman materiaalin sijaan katsojalle näytetään vain superlähikuvia Tessan ja Hardinin kasvoista ja käsistä, samalla kun jokin suosittu pop-laulu huutaa taustalla.

Tällä kertaa ohjauksesta vastaa Castille Landon, joka jatkaa Jenny Gagen ja Roger Kumblen surkealla linjalla. Edeltäjiensä tavoin myös Landon tekee romanttisesta puolesta ällöimelän siirappista ja draamasta väkinäistä, suorastaan rasittavaa kitinää. Elokuvaa onkin todella ärsyttävää ja turhauttavaa katsoa. Sharon Soboilin käsikirjoitus on totaalisen ontto ja kömpelösti rustattu tarinankerrontaa ja dialogia myöten, mutta ongelmat piilevät varmasti jo Anna Toddin lähdemateriaalissa. On vaikea kuvitella, että Toddin kirjoissa olisi yhtään enempää tarinaa kuin leffoissa. Elokuva on sentään kelvollisesti kuvattu, lavastettu ja äänitetty, mutta eipä sillä pitkälle pötkitä, kun kaikki muu on tällaista mätäpaisetta. George Kallisin säveltämät musiikit hukkuvat totaalisesti jatkuvasti jumputtavien pop-kappaleiden alle.

Yhteenveto: After We Fell jatkaa elokuvasarjan läpimätää linjaa, löytäen vielä uusia pohjamutia, joihin kuljettaa sarjaa. Tympeän pääparin koettelemuksista ei jaksa kiinnostua, eikä heidän rakkaustarinastaan välittää, sillä Tessa ja Hardin eivät vieläkään sovi toisilleen lainkaan. Näiden teiniromanssileffojen pointtinahan pitäisi olla, että katsoja kannustaisi päähenkilöitä yhteen ja haaveilisi saavansa samanlaisen rakkauden, mutta näiden kahden toksista menoa seuraa vain halveksuen. Josephine Langfordia käy yhä sääliksi, kun hän haaskaa potentiaalinsa tähän roskaan. Hero Fiennes Tiffin taas hoitaa hommansa yhtä tympivän puisesti kuin ennenkin. On suorastaan naurettavaa, kuinka moni näyttelijä on jo poistunut elokuvasarjasta, kertoen, millaisesta uppoavasta laivasta on kyse. Juonikuviot ovat väkisin väännettyjä, juonenkäänteet puskista revittyjä ja tarinankerronta kiusallisen kömpelöä. Romanttinen puoli on inhan imelää ja seksikohtaukset surkuhupaisan muka-tuhmia. Jos jotain hyvää After We Fellistä voi sanoa, niin ainakin elokuva oikein kunnolla painottaa ehkäisyn käyttämistä. Vaikka viesti on toki hyvä, voisi kohderyhmälle (eli rakkautta kaipaaville teinitytöille) viestiä mieluummin, että paha poika -fantasiointi on jo mennyttä muotia. Hardinin kaltaisten anusreikien sijaan haaveet kannattaa kohdistaa tarjoilija-Robertin kaltaisiin mukaviin miehiin, jotka eivät kohtele sinua kuin paskaa ja aiheuta mahdollisesti pitkäkestoisia traumoja.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.9.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com

After We Fell, 2021, CalMaple, Wattpad

Arvostelu: After We Collided (2020)

AFTER WE COLLIDED

Ohjaus: Roger Kumble
Pääosissa: Josephine Langford, Hero Fiennes Tiffin, Dylan Sprouse, Candice King, Louise Lombard, Charlie Weber, Shane Paul McGhie, Rob Estes, Karimah Westbrook, Dylan Arnold ja Selma Blair
Genre: romantiikka, draama
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 12

Anna Toddin kirjaan perustuva elokuva After (2019) oli todella suosittu, joten sille alettiin heti tekemään jatkoa Toddin kirjan After We Collided (2014) pohjalta. Kuvaukset lähtivät käyntiin elokuussa 2019 ja nyt After We Collided -elokuva on saapunut Suomen teattereihin. Itse lähes inhosin ensimmäistä After-leffaa, joten en todellakaan odottanut paljoa jatko-osalta. Odotukseni vain laskivat, kun kävi ilmi, ettei elokuvaa esitettäisi lehdistölle Suomessa lainkaan, mikä viestii siitä, että studio ja levittäjäkin tiesivät, että leffa haukuttaisiin lyttyyn. Meninkin katsomaan After We Collidedin heti ensi-iltapäivän ensimmäiseen aamunäytökseen ja koin oloni todella kummalliseksi, istuessani kiusallisena keskellä teinityttöjä ja keski-ikäisiä naisia, jotka olivat varmasti odottaneet filmiä kuin kuuta nousevaa.

Tessa pääsee työharjoitteluun kirjakustantamoon, mutta Hardin ei suostu jättämään häntä rauhaan. Lankeaako Tessa takaisin Hardinin pauloihin, vai onko töissä tavattu nuori Trevor parempi vaihtoehto?

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin palaavat rooleihinsa toksisina rakastavaisina, Tessana ja Hardinina. Parin suhde näyttää ikävyytensä pitkin leffaa ja jälleen katsojana haluaisi vain nähdä Tessan pakenevan mahdollisimman kauas kamalalta Hardinilta. Mutta kuten aina tällaisissa filmeissä, Hardinin oikut ja ärsyttävyydet esitetään romanttisina eleinä. Langford parantaa otettaan viime elokuvasta, mutta Fiennes Tiffin on ihan yhtä puinen pökkelö. Ainoa hetki, jolloin hän osoittaa todentuntuisia tunteita, on kun Hardin ja Tessa alkavat suudella intohimoisesti. Tosin jos rehellisiä ollaan, ei se vaadi paljoa näyttelemistä, kun vastanäyttelijänä on Langfordin kaltainen kaunotar.

Elokuvassa nähdään myös Charlie Weber kustantamon omistavana herra Vancena, Candice King tämän assistenttina Kimberlyna, Dylan Sprouse siellä työskentelevänä ja Tessasta kiinnostuvana Trevorina, Louise Lombard Hardinin äitinä, sekä edellisestä osasta vanhat tutut Rob Estes Hardinin isänä, Shane Paul McGhie Hardinin velipuolena ja Selma Blair pikaisessa roolissa Tessan äitinä. Sivunäyttelijät tekevät parhaansa, mutta heistäkin näkee välillä, että he tietävät, millaiseen tekeleeseen ovat suostuneet mukaan. Sprousen Trevor-hahmo on paikoitellen hilpeä lisäys, mutta hänkin käy ärsyttäväksi, mitä enemmän hän kiinnostuu Tessasta.

After We Collided lähtee käyntiin nopealla kertauksella edellisen elokuvan tapahtumista, mikä tuli tarpeeseen ainakin omalla kohdallani, sillä täytyy myöntää, että olin jo unohtanut suurimman osan ensimmäisestä Afterista. Siitä palataankin sitten pian samanlaisiin tunnelmiin ja kuvioihin kuin viimeksi. Tessa ja Hardin jossittelevat kaiken aikaa, pitäisikö palata yhteen vai ei. He riitelevät, sitten ikävöivät toisiaan ja harrastavat seksiä. Etenkin jälkimmäistä tapahtuu hämmentävän, jopa kiusallisen paljon leffassa. Ensimmäinen osa tuntui jo olevan Fifty Shades of Grey (2015) teineille ja tämä vain vahvistaa sitä mielikuvaa, etenkin kun tarinasta löytyy samoja kuvioita kuin Fifty Shades Darker -jatko-osasta (2017). Elokuva ei edes yritä pyrkiä kaavamaisuudesta eroon, vaan se velloo kliseissä ja ennalta-arvattavuudessa puutumiseen asti. Kai Tessan ja Hardinin rakkauskuviot jollekulle tarjoavat kiksejä, mutta itse vilkuilin kelloa useaankin otteeseen ja tuhahtelin, että miksei tämä ole edes puolessa välissä vielä. En todellakaan voi sanoa kuuluvani kohdeyleisöön, mutta toivoisin tältä edes jotain elokuvallisia ansioita.

Noh, löytyy leffasta kaksi kohtausta, joista pidin, toinen liittyen Hardinin luistelutaitoihin ja toinen junallaan leikkivään poikaan. Nämä olivat aidosti hauskat hetket. Siinä se sitten olikin. Muuten filmin katsominen kuluu aikamoiseen tuskailuun, kun tarinaan keksitään koko ajan väkisin lisää täytettä, jotta elokuva kestäisi edes tunnin ja 45 minuuttia. Tätä tunnetta vain vahvistaa se, kuinka kummallisesti tarina (tai sen tapainen) on rakennettu. Sen sijaan, että leffassa olisi monta juonikuviota, jotka kulkevat luontevasti päällekäin, elokuva käsittelee juonikuvion kerrallaan ja pakottaa aina vain uuden jutun mukaan - aivan kuin leffa koostuisi useasta televisiosarjan lyhyestä jaksosta. Ei siinäkään vielä mitään, mutta jokainen juonikuvio on tietty edellistä pöljempi ja heikompi. Loppupäässä elokuva ui jo erittäin syvissä vesissä, hädintuskin pysyen pinnalla. Huipennus yrittää järkyttää, mutta toteutus lähinnä naurattaa kehnoudellaan.

Ohjausvastuu on siirtynyt Jenny Gagelta Roger Kumblelle, joka onnistuu tekemään vielä kehnompaa työtä. Iso tekijä on toki surkea käsikirjoitus, minkä takana ovat alkuperäisen kirjan rustannut Anna Todd ja Mario Celaya. Kaksikon työstämä dialogi on kiusallisen huonoa ja tarinankerronta kenties jopa tökerömpää. Leffa on onneksi kuvattu ihan hyvin. Seksikohtausten aikana voi huomata, että Victoria's Secret on tainnut toimia elokuvan sponsorina, sillä kamera pysähtyy joka kertaa kuvaamaan mahdollisimman tarkasti Tessan pikkuhousuja, kun ne riisutaan. Tekniseltä puolelta löytyy muitakin onnistumisia esimerkiksi lavasteissa, valaisussa ja ääniefekteissä. Justin Burnettin säveltämät musiikit jäävät kuitenkin täysin taka-alalle, sillä edeltäjänsä tavoin myös After We Collidedissa tuntuu jatkuvasti jumputtavan jokin jo aiemmin olemassa oleva radiohitti.

Yhteenveto: After We Collided onnistuu olemaan vielä ensimmäistä elokuvaa surkeampi rakkausraina. Pidin ainoastaan kahdesta kohtauksesta leffassa ja muuten tuskailin läpi keston kiusallisuuden ja myötähäpeän vallassa. Tarina kulkee samaa kaavaa kuin edellinenkin osa, yrittämättä olla mitään sen enempää - aivan kuin tekijöitäkään ei kiinnostaisi. Tessan ja Hardinin suhdejossittelu käy nopeasti tylsäksi, etenkin kun se vain junnaa paikoillaan. Josephine Langford on ihan toimiva Tessana, mutta Hero Fiennes Tiffin on naurettavan pökkelömäinen Hardinina. Kaikessa kiusallisuudessaan elokuva yrittää olla muka todella tuhma ja pitkiä seksikohtauksia on hämmentävänkin paljon. Tarinankerronta on jopa nolostuttavan kömpelöä. Leffan tapa käsitellä juonikuvioita yksi kerrallaan saa elokuvan muistuttamaan parin tunnin televisiosarjaa, missä joudut kerralla katsomaan monta jaksoa peräkkäin. Draama on tunkkaista, romantiikka ällön siirappista, dialogi paikoitellen kammottavaa ja puskista revityt käänteet vielä naurettavampia kuin viime leffassa. After We Collidedia voi suositella vain ja ainoastaan niille, jotka pitivät ensimmäisestä elokuvasta ja Anna Toddin kirjoista. Heille onkin varmaan riemuvoitto, että tekijät ovat jo nyt ilmoittaneet työstävänsä kaksi jatko-osaa lisää, Toddin kirjojen After We Fell (2014) ja After Ever Happy (2015) pohjalta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
After We Collided, 2020, CalMaple, Frayed Pages Entertainment

Arvostelu: After (2019)

AFTER

Ohjaus: Jenny Gage
Pääosissa: Josephine Langford, Hero Fiennes-Tiffin, Khadijha Red Thunder, Shane Paul McGhie, Selma Blair, Dylan Arnold, Inanna Sarkis, Pia Mia, Samuel Larsen, Swen Temmel ja Peter Gallagher
Genre: romantiikka, draama
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 12

After perustuu Anna Toddin kirjaan "After - Törmäyksen jälkeen" ("After") vuodelta 2014. Alunperin kirja oli Toddin kirjoittama fanifantasia One Direction -poikabändin jäsenistä, minkä hän julkaisi Wattpad-sivustolla. Kuitenkin kun Todd teki sopimuksen kustantajan kanssa ja pystyi julkaisemaan tekstinsä kunnon kirjana, hän vaihtoi yhtyeen jäsenten nimet. Kirja oli taloudellinen hitti, mutta sitä ja Toddin kirjoitustyyliä kritisoitiin paljon. Vuonna 2014 Paramount Pictures hankki kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään filmatisointia. Susan McMartin alkoi kirjoittamaan käsikirjoitusta, mutta kun oikeudet päätyivätkin vuonna 2017 CalMaple Medialle ja Offspring Entertainmentilla, hän jätti projektin ja tilalle palkattiin Tamara Chestna. Alunperin päärooleihin valittiin Julia Goldani Telles ja Hero Fiennes-Tiffin, mutta Telles joutui jättämään elokuvan aikataulusyistä ja hänen tilalle valittiin Josephine Langford. Kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2018 ja lopulta After sai ensi-iltansa tänä keväänä. Kirjan tavoin elokuvakin oli rahallinen menestys, mutta kriitikot haukkuivat sen lyttyyn. Itse en käynyt katsomassa leffaa, kun se ilmestyi teattereihin, sillä en päässyt lehdistönäytökseen. Katsoinkin Afterin vasta, kun se saapui elokuvapalvelu Blockbusterin valikoimaan.

Collegen aloittava kiltti tyttö Tessa Young tapaa tummiin pukeutuneen ja muka-mysteerisen Hardin-pojan. Romanssihan siitä syntyy.

Netflixin hittisarja Kolmetoista syytä (13 Reasons Why - 2017-2020) päätähti Katherine Langfordin sisko Josephine näyttelee Tessaa, kilttiä ja ujoa tyttöä, joka ei biletä, eikä ole edes harrastanut seksiä, vaikka hänellä onkin poikaystävä (Dylan Arnold). Kyseessä on siis malliesimerkki tällaisten tarinoiden päähenkilöstä ja heti, kun hänet esiteltiin, ajattelin, että "jaahas, tämä todella on näitä leffoja". Tessassa ei ole mitään uutta ja poikkeavaa, puhumattakaan kiinnostavasta. Hänen hahmonsa onnistuminen jääkin täysin Josephine Langfordin lahjojen harteille ja harmillisesti täytyy sanoa, ettei Josephine ole yhtä hyvä näyttelijä kuin siskonsa Katherine. Josephinen on vaikea tuoda uskottavia tunteita esille ja lähinnä hän jää vain tuijottamaan hahmoja ja tapahtumia suu hieman auki.
     Synkkänä ja muka todella salaperäisenä Hardinina nähdään Harry Potter ja puoliverisessä prinssissä (Harry Potter and the Half-Blood Prince - 2009) lordi Voldemortia lapsena esittänyt Hero Fiennes-Tiffin. Koska Tessa on kiltti tyttö, on hänet tietty pakko parittaa "pahan pojan" kanssa ja tässäkin on kyseessä malliesimerkki - tosin todella ontuva sellainen. Hardinista yritetään rakentaa mysteerinen, mutta lopputulos on lähinnä hölmö. Asiaa ei auta yhtään se, kuinka kehno Fiennes-Tiffin roolissaan on. Hän on todella puinen ja eloton, eikä hänellä ole mitään kemiaa Langfordin kanssa. Hän myös lausuu repliikkinsä laiskalla tavalla, puhumattakaan hänen töykeästä käytöksestään, ettei voi muuta kuin ihmetellä, miksi Tessa tai kukaan muu lankeaisi noin ilmiselvästi esittävään jätkään.
     Elokuvassa nähdään myös Selma Blair Tessan äitinä, Khadijha Red Thunder Tessan college-kämppiksenä, sekä Shane Paul McGhie mukavana Landonina, johon Tessa tutustuu oppitunneillaan. Yksikään näyttelijöistä ei tee kovin kummoista työtä. Blair on varmaankin näyttelijäkaartista lahjakkain, mutta hän ei pääse näyttämään taitojaan, sillä esiintyy vain parissa kohtauksessa.

After on niin kliseinen, niin nähty rakkaustarina, että sen katsominen on jopa ärsyttävää puuhaa. Leffasta oikein paistaa läpi, että se perustuu kirjaan, mikä on alunperin ollut "fan fictionia". Kirjailija Anna Todd on selvästi lukenut paljon samanhenkisiä kirjoja ja katsonut paljon samanlaisia leffoja, ja listannut vihkoon ylös ranskalaisin viivoin, mitä kaikkea hänen opuksessa pitää tapahtua. Siltä After nimittäin tuntuu. Aivan kuin siinä käytäisiin listalta läpi genrelle tyypillisiä kliseitä siihen asti, että leffa päättyy. Tarinan sisältö on kuitenkin unohtunut siinä samalla. Tämä on todella mitäänsanomaton rakkauskertomus, mikä menee koko ajan siitä, mistä aita on matalin ja katsoja, joka on nähnyt samanlaisia teoksia, toivoisi katsovansa mieluummin niitä, eikä tätä tylsää kopiota. Sitä After nimittäin myös on: tylsä. Leffassa hädintuskin tapahtuu mitään kiinnostavaa. Loppupäähän filmi yrittää tunkea jonkinlaista twistiä, mutta se on lähinnä naurettava yritys lisätä suurta draamaa.

Elokuvan kliseisyys ja tavanomaisuus vain ärsyttää entisestään, kun leffa yrittää alkupäässä yhden kohtauksen ajan esittää olevansa erilainen. Nuoret keskustelevat tunnilla Jane Austenin klassikkokirjasta "Ylpeys ja ennakkoluulo" ("Pride and Prejudice" - 1813) ja Tessa ylpeästi kertoo, kuinka hänen mielestään kyseessä on ihailtavan feministinen kirja, sillä siinä nainen antaa pakit itsestään liikoja luulevalle miehelle. Tämän yhden hetken ajan ehdin jo ajatella, että mitä jos tämä olisikin erilainen teos? Turha kuvitellakaan! Tämän jälkeen asiaan ei enää palata ja Tessa rakastuu palavasti Hardiniin, vaikka tämä kohtelisi häntä kuinka kehnosti. Välillä leffa yrittää olla rohkea sisältämällä seksikohtauksia, mutta ne ovat lähinnä niin huvittavan muka-tuhmia, että jopa Fifty Shades -leffat (2015-2018) muistuttavat rajua pornoa. Elokuva myös tuntuu loppuvan kuin seinään. Tiedän, että Toddin kirjalla on muutama jatko-osa, mutta kun lopputekstit lähtevät käyntiin, minua alkoi vain turhauttamaan entistä enemmän, että olin tuhlannut tunnin ja kolme varttia näin laiskaan, pitkäveteiseen, huumorittomaan ja kaikin tavoin surkeaan rainaan. Olenko ainoa, jonka mielestä nämä teinirakkausleffat vain huononevat vuosi vuodelta? Johtuuko se vain ikääntymisestäni?

After on ohjaaja Jenny Gagen ensimmäinen elokuva, mikä on päässyt teatteriin asti. Aiemmin hän on tehnyt vain dokumentin All This Panic (2016) ja televisiossa esitetyn Lennyn (2018). Tämän todella huomaa, eikä Gagen työ ole kovin kehuttavaa. Hän ei onnistu luomaan kunnon tunnelmaa mihinkään kohtaukseen. Draama ampuu yli ja kuumiksi tarkoitetut seksikohtaukset pistävät katsojan lähinnä pyörittelemään silmiään. Hän ei edes saa säpinää päätähtien välille. Gage yrittää paikkailla tätä lisäämällä jatkuvia 2010-luvun biisejä, joilla edes jotenkin saisi manipuloitua katsojan herkistymään, mutta siinäkin hän epäonnistuu. Muuten leffassa ei edes taida olla musiikkia, vaikka säveltäjäksi onkin merkitty Justin Burnett. Gage ja Tamara Chestna ovat kai tehneet parhaansa siirtäessään Anna Toddin kirjaa leffakäsikirjoituksen muotoon, mutta ottaen huomioon, kuinka jo Toddin kirjaa haukuttiin sisällöttömäksi ja tylsäksi, on syy tekstin kehnouteen lähinnä lähdemateriaalissa. Sentään After on kelvollisesti kuvattu ja suurimmaksi osaksi ihan sujuvasti leikattu. Tekniseltä puolelta oikeastaan löytyvätkin ainoat kehunarvoiset asiat elokuvassa.

Yhteenveto: After on ärsyttävän huonoa ja kliseistä teinirakkaussoopaa. On selvää, että Anna Toddin kirja on alunperin ollut fanifiktiota, mistä on lähinnä nimiä muuteltu. Samanlaisten leffojen kliseiden listalta käydään aika lailla kaikki kohdat läpi jopa kiusallisin tavoin. Tarinaa on tuskin lainkaan, eikä kiltin tytön ja tuhman pojan rakkaus ole millään lailla kiinnostava, sillä Josephine Langfordin ja kehnon Hero Fiennes-Tiffinin väliltä ei löydy lainkaan kemiaa. Loppuun yritetään tuoda jotain todella mullistavaa ja sykähdyttävää draamaa, mutta itseäni alkoi vain ärsyttämään enemmän, sillä lopun käänne on niin käsittämättömän typerä. Yhdessä kohtaa filmi ehtii saada ajattelemaan, että tiedossa voisikin olla jotain erilaista, mutta tämä unohdetaan nopeasti. Elokuva yrittää myös olla "rohkea" seksikohtauksiensa kanssa, mutta itselleni tuli lähinnä mieleen nolo yritys toistaa Fifty Shades of Greyn (2015) suosio. Mikä siinä on, että vuosi vuodelta nämä teiniromanssileffat vain huononevat ja huononevat? Afterin jälkeen vähän pelottaa, mitä ensi vuosi tarjoaa... itse asiassa tiedän jo: tämän elokuvan jatko-osan, After We Collidedin (2020).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
After, 2019, CalMaple, Wattpad, Diamond Film Productions, Voltage Pictures, Offspring Entertainment

Yhteistyössä

Arvostelu: Wish Upon (2017)

WISH UPON (2017)

Ohjaus: John R. Leonetti
Pääosissa: Joey King, Ryan Phillippe, Shannon Purser, Sydney Park, Ki Hong Lee, Mitchell Slaggert, Josephine Langford, Alice Lee ja Elisabeth Röhm
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 16

Muutaman muunkin elokuvan tapaan myös Wish Upon herätti mielenkiintoni, kun selasin listaa tulevista lehdistönäytöksistä. Aihe vaikutti ihan kiinnostavalta, muttei kuitenkaan tarpeeksi, jotta olisin innostunut leffan näkemisestä. Aluksi en edes ajatellut meneväni katsomaan sitä, vaan mietin katsovani sen joskus myöhemmin vaikkapa Netflixistä. Katsoin kuitenkin filmin trailerin, mikä muutti mieleni, kun näin erään oivallisen kohdan ja minun oli aivan pakko päästä näkemään se muun kokonaisuuden kanssa. Trailer ei myöskään tuntunut paljastavan liikaa ja siinä vaikutti olevan hieman erilainen tunnelma kuin nykypäivän massakauhussa, joten toivoin tämän olevan normaaleja kauhupätkiä parempi. Kävin katsomassa Wish Uponin jokseenkin toiveikkaana, mutta valitettavasti kyseessä ei loppujen lopuksi ollutkaan mitään kovin kummoista...

Clare Shannon saa mystisen soittorasian, jolle voi esittää toivomuksia. Clare päättää kokeilla sitä ja huomaa, että hänen haaveensa alkavat käydä toteen. Soittorasia tekee kuitenkin joka toivomuksen kohdalla jotain kauheaa...

Pääosassa Clare Shannonina nähdään Joey King, joka ei valitettavasti ole oikea henkilö päärooliin. King ei ole kovin vakuuttava roolissaan ja mukana on useita hetkiä, jolloin hänen työnsä ei vaikuta yhtään luontevalta. Tämä on suuri harmi, sillä hän on mukana lähes jokaisessa kohtauksessa, joten hänen harteillaan kulkee iso vastuu leffan onnistumisessa. Onneksi loppupäässä leffaa King näyttää osaavansa, jos haluaa ja hän tuntuu pistävän kaikkensa peliin. Harmi, ettei hän tehnyt sitä kaiken aikaa. Hahmona Clare on aika perinteinen koulutyttö, jota kiusataan ja joka haluaisi kuulua suosittujen joukkoon. Kiehtovan hahmosta tekee se, miten hän toimii saadessaan soittorasian ja kun hän alkaa huomaamaan sen vaikutuksia.
     Claren isää, Jonathan Shannonia näyttelee Ryan Phillippe, joka on mainio roolissaan, vaikka se ei paljoa tarjoakaan. Jonathan kaivelee ystävänsä kanssa roskalaatikoita ja yrittää löytää niistä jotain käyttökelpoista. Tämä on tietty noloa Claren mielestä, mikä luo toimivasti erilaisen isä-tytär -suhteen. Hahmo ei kuitenkaan ole oikein mitään muuta, jolloin hän jää aika tylsäksi.
     Vaikkei Clare olekaan kovin suosittu, on hänellä silti pari ystävää. Meredith (Sydney Park) on ihan huvittava, vaikkakin aika yliampuva nörttimäisen hirviöpelinsä kanssa ja June (Shannon Purser) on... noh... itse asiassa aika mitäänsanomaton ja unohdettava tyyppi ilman persoonaa. Kaksikko tuo oman lisänsä tarinaan, mutta hahmoina he eivät ole erityisen muistettavia.
     Elokuvassa nähdään myös Josephine Langford Clarea kiusaavana Darciena, Ki Hong Lee mukavana Ryan-poikana, Mitchell Slaggert Claren ihastuksen kohteena, Victor Sutton kummallisena August-setänä, Sherilyn Fenn ystävällisenä naapurin rouvana, Elisabeth Röhm Claren äitinä, sekä Alice Lee nörtihkönä Ginana.

Useat kauhuelokuvat nykypäivänä sisältävät teinejä, joille käy pahoja asioita ja jotka toimivat typerästi eri tilanteissa. Nämä teokset ovat hyvin ennalta-arvattavia, sillä ne noudattavat liiankin tuttua kaavaa jopa kuolemien kohdalla ja siinä kuka lopuksi jää henkiin. Äkkisäikäytykset ovat nykyään kauhun tavaramerkki ja tämä ärsyttää suurinta osaa katsojista. Nykypäivän kauhu on todella tusinatavaraa, jonka katsoo ehkä kerran, mutta eipä siinä olisi menettänyt mitään, jos teosta ei olisi katsonut. Kauhutekijät ovat todella laiskoja, jolloin mitään uutta tulee harvemmin nähtyä. Valitettavasti Wish Upon vaikuttaa aluksi olevan juuri tällainen. Tunnelmaa luodaan todella onnellisesti, kaikkialla on aurinkoista ja lämpimän näköistä, mutta yhtäkkiä siirrytäänkin pimeämpään, äänitehosteet muuttuvat painostaviksi ja ensimmäinen äkkisäikäytys pelästyttää katsojat. Onneksi tämän jälkeen, kun siirrytään leffan teinimaailmaan, tunnelma muuttuu paljon. Suurimmaksi osaksi kestostaan elokuva tuntuu aika tavalliselta teinileffalta, jossa on mukana komediaa ja huvittavaa tunnelmaa. Katsojana alkaakin miettiä, että tämä voisi olla jotain erilaista.

Mutta kun ei. Aina kun soittorasia on mukana, teinihenki katoaa ja Wish Upon putoaa tavallisten kauhukliseiden joukkoon. Välillä tunnelma on mukavan painostava ja hieman karmii, että mitä tulee tapahtumaan, mutta usein äkkisäikäytykset osaa arvata etukäteen. Kyllähän sitä hätkähtää, mutta siihen se jää. Elokuvan tarina on kiinnostava, mutta se on valitettavasti kirjoitettu hätiköiden, jolloin juoni hyppii välillä miten sattuu. Uusia tärkeitä hahmoja tuodaan mukaan aina, kun niitä tarvitaan ja jotkut jutut eivät tunnu kuuluvan muuhun kokonaisuuteen. Jotkut hetket on hoidettu niin nopeasti, että erästä aika tärkeää kohtausta luulin uneksi, sillä se kulki eteenpäin kuin pikakelauksella. Paikoitellen taas teos tuntuu junnaavan paikoillaan, ja kiertävän yhtä ja samaa kaavaa: Clare toivoo jotain, se toteutuu ja sitten jotain tapahtuu. Sellainen alkaa jossain kohtaa kyllästyttää ja toivoisi, että päästäisiin jo loppuhuipennukseen. Finaalin kohdalla käy sama kuin muutamissa kohdissa, eli se kulkee liian nopeasti eteenpäin, jolloin siihen ei pääse tarpeeksi hyvin mukaan. Wish Uponin mielenkiintoinen idea menee hukkaan heikon toteutuksen kanssa. Kliseet ovat liian tuttuja, jolloin elokuva tuntuu usein todella nähdyltä. Pääasiassa sitä vain pelkää, tuleeko jossain kohtaa joku paha mörkö ulos soittorasiasta. Pelko ei tosin johdu siitä, että se mörkö olisi pelottava, vaan siitä, päätyvätkö tekijät niin laiskaan ratkaisuun, joka ei luultavasti toimisi yhtään?

Leffan ohjauksesta vastaa John R. Leonetti, joka on pääasiassa toiminut kuvaajana, mutta on myös ohjannut aiemmin esimerkiksi kauhuleffa Annabellen (2014). Leonetti on selvästi katsonut paljon kauhua ja osannut kopioida niistä tuttuja elementtejä mukaan, muttei ole osannut luoda mitään uutta. On vaikea sanoa, kumpaa tarinan hyppimisestä pitäisi syyttää: käsikirjoitusta vai leikkaamista? Toisessa (tai ehkä molemmissa) on menty vikaan ja saatu selkeä tarina katkottua hieman epäloogiseksi. Kuvaus on sentään ihan toimivaa ja valaisu on tuttua kauhulle. Tässä tosin näkee asiat selvästi, toisin kuin monissa muissa nykykauhuleffoissa. Lavastajat ovat tehneet hyvää työtä Claren kodin kanssa ja soittorasian valmistaneet henkilöt ovat onnistuneet hienosti. Visuaalisia efektejä ei erityisen paljoa ole mukana, mutta ne vähät ovat ihan kelpaavat. Ääniefektit ovat muuten toimivat, mutta välillä äkkisäikäytyksien kovat äänet ovat yliampuvan kovalla. Musiikeista vastaa säveltäjäduo tomandandy, joka ei ole saanut aikaiseksi kovin muistettavaa musiikkia.

Yhteenveto: Wish Upon voisi olla ihan kiva kauhuleffa, jos sen tarina ei hyppisi välillä tyhmästi eteenpäin, sen päänäyttelijä olisi parempi ja sen kauhuhetket eivät olisi todella ennalta-arvattavia. Elokuvan idea on mielenkiintoinen ja teinielokuvamaisuus on toimivaa, mutta sitä ei ole saatu yhdistettyä kauhuun tarpeeksi hyvin, jotta kokonaisuus tuntuisi... noh, kokonaiselta. Mukana on kyllä jännittäviä hetkiä ja kyllä ne äkkisäikäytykset saavat katsojan hätkähtämään, mutta siihen se jää. Yllättävää kyllä, mukana on useita aika huvittavia kohtia. Näyttelijät eivät yleisesti ole kovin kummoisia. Ohjaaja Leonetti on saanut hyvin kopioitua muita kauhuteoksia, muttei ole kyennyt luomaan kliseistä mitään uutta. Kyllä Wish Uponin katsoo ja herkimmille se tarjoaa mainiot säikäytykset, muttei sen takia välttämättä tarvitse teatteriin asti lähteä. Parhaiten tämä luultavasti toimii päähenkilön ja hänen ystäviensä kaltaiselle kaveriporukalle, jotka voivat katsoa tämän striimipalvelusta tai vuokralta ja säikkyä yhdessä. Elokuvan lopputekstien aikana tulee vielä lyhyt kohtaus, joten ei kannata lopettaa katsomista, kun ohjaajan nimi ilmestyy ruutuun.

Kirjoittanut: Joonatan, 9.7.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.teaser-trailer.com
Wish Upon, 2017, Broad Green Pictures, Busted Shark Productions