The Night Agent, kausi 3 (2026) - sarja-arvostelu

THE NIGHT AGENT - KAUSI 3

Luoja: Shawn Ryan

Näyttelijät: Gabriel Basso, Genesis Rodriguez, Fola Evans-Akingbola, Ward Horton, Albert Jones, Louis Herthum, Amanda Warren, Suraj Sharma, David Lyons, Jennifer Morrison, Stephen Moyer, Callum Vinson, Zach Appelman ja Gary Hilborn

Genre: toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 47 minuuttia - 56 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Matthew Quirkin kirjaan perustuva televisiosarja The Night Agent nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixin suoratoistopalvelussa maaliskuussa 2023. Tammikuussa 2025 julkaistu toinen kausi vain kasvatti suosiota, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025 ja nyt The Night Agentin kolmas tuotantokausi on saapunut katseltavaksi. Itse pidin sarjan avauskaudesta, mutta toinen kausi ei ollut mielestäni yhtä vahva. Ryhdyin silti positiivisin mielin katsomaan The Night Agentin kolmoskautta heti sen ilmestymispäivänä.

Kun amerikkalaisia täynnä oleva lentokone ammutaan alas, Peter Sutherland ryhtyy tutkimaan terroristiorganisaatio LFS:ää ja päätyy hurjien salaisuuksien äärelle.

Gabriel Basso nähdään jo kolmatta kertaa Peter Sutherlandina, huippusalaisena yöagenttina, joka joutui toisen kauden päätteeksi ikävään tilanteeseen. Hänen on pakko olla hyödyksi Jacob "Välittäjä" Monroelle, mutta samalla hänen pitäisi myös yrittää saada tämä nalkkiin tekosistaan. Basso oli sarjassa parhaimmillaan avauskaudella, kun hänen hahmonsa oli vielä pienoinen keltanokka, mutta nyt kokeneempana agenttina hän pikemminkin vain ajaa asiansa. Peter on edelleen kelpo päähenkilö, jonka kanssa on kiinnostavaa ryhtyä selvittämään uutta maata uhkaavaa tapausta.

     Paluun tekevät myös Amanda Warren Peterin pomona Weaverina, Fola Evans-Akingbola nyt presidentin turvamiehenä toimivana Chelseana, Albert Jones FBI-johtaja Mosleyna, sekä Ward Horton Richard Haganina, joka valittiin kakkoskauden päätteeksi vilunkipelin avulla Yhdysvaltojen uudeksi presidentiksi. Uusina tuttavuuksina kausi taas esittelee muun muassa presidentti Haganin vaimon Jennyn (Jennifer Morrison), yöagentti Adamin (David Lyons), journalisti Isabelin (Genesis Rodriguez) ja hänen pomonsa Miken (David Zayas), terroristiepäilty Batran (Suraj Sharma), sekä nimettömäksi jäävän palkkatappajan (Stephen Moyer) nimettömäksi jäävän poikansa (Callum Vinson) kera. Sivuhahmot ovat vähintään kelvollisia, joskin Rose Larkinin (Luciane Buchanan) korvaava Isabel ei ole yhtä hyvä hahmo, eikä Rodriguezin ja Basson väliltä juuri löydy kemiaa. Kiinnostavimmat hahmot ovat katala presidenttipari, sekä mysteerinen palkkatappaja poikansa kanssa.

The Night Agentin kolmas tuotantokausi jatkaa kakkoskauden menevällä, joskin hitusen ailahtelevalla linjalla. Kausi lähtee pätevästi käyntiin, turistilentokoneeseen kohdistuvan terroristi-iskun myötä, mikä pistää Peterin taas uudelle tehtävälle. Avausjakso on napakasti rakennettu ja jopa sopivan jännittävä. Kausi kuitenkin lähtee aaltoilemaan tasonsa puolesta edetessään, riippuen paljon siitä, mitä juonikuviota milloinkin seurataan. Kaikella on toki lopuksi pointtinsa isommassa kuvassa, mutta huomasin tiettyjen puolien nappaavan paljon tehokkaammin mukaansa kuin toisten.

Kauden isoin jännite itselleni muodostui lähinnä Valkoisessa talossa hallinnoivasta presidentistä ja hänen juonittelustaan. Kausi näyttää hyvin, millainen vaikutus valtiopropagandalla on ja etenkin nykyisessä maailmantilanteessa osa kohtauksista tuntui epämukavan ajankohtaisilta. Loppusuoralla, kun juonikuviot ryhtyvät vihdoin yhdistymään tosissaan isommaksi kokonaisuudeksi, meno paranee taas. Mukana on agenttitarinoille tavanomaisempaa pommiuhkaa, mikä vie onnistuneesti mukanaan. Silti jokin kaudella jäi omalla kohdallani hieman löyhäksi. The Night Agentin kolmoskausi on oikein passeli, mutta sarjan ensimmäisen kauden viehätys, mukaansatempaavuus ja jännite ovat hiipuneet. Neljäs kausi on jo tekeillä ja katson kyllä sujuvasti sarjaa lisää, vaikka toivoisin sen saavan taas pientä lisäpotkua.

Teknisesti The Night Agent pitää kuitenkin oivallisen tasonsa, vaikka osa tietokonetehosteista ei täysin vakuuta budjetti- tai aikarajoitusten takia. Kolmas kausi on taitavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavastus- ja puvustustiimit tekevät pätevää työtä ja maskeeraajatkin onnistuvat erilaisten ruhjeiden kanssa. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Robert Duncanin säveltämät musiikit tunnelmoivat toimivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Night Agent, Yhdysvallat, 2023-, Sony Pictures Television, Sunset Lane Entertainment, Exhibit A, MiddKid Productions, Project X Entertainment

Arvostelu: After Everything (2023)

AFTER EVERYTHING

Ohjaus: Castille Landon

Pääosissa: Hero Fiennes Tiffin, Mimi Keene, Stephen Moyer, Louise Lombard, Josephine Langford, Benjamin Mascolo, Chance Perdomo ja Kiana Madeira

Genre: draama, romantiikka

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 12

Anna Toddin kirjaan perustuva elokuva After (2019) oli negatiivisista arvosteluistaan huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli luvassa. After We Collided (2020) ja After We Fell (2021) saivat kumpikin edeltäjäänsä nuivemman vastaanoton niin kriitikoilta kuin kirjojen faneilta, sekä menestyivät jokainen edeltäjäänsä huonommin. Neljäs ja samalla viimeinen kirja päätettiin jakaa kahdeksi elokuvaksi, jotka kuvattiin peräkkäin loppuvuodesta 2021. Niistä ensimmäinen osa After Ever Happy (2022) menestyi kehnosti teattereissa ja sai murskapalautetta kriitikoilta. Jatko-osa päätettiin silti julkaista ja nyt elokuvasarjan huipentava After Everything saapuu elokuvateattereihin. Itse olen inhonnut leffasarjan jokaista osaa, mutta olen silti käynyt katsomassa uusimman osan aina, kun sellainen on julkaistu. Suorastaan suutahdin, kun alun perin päätösosaksi luultu After Ever Happy paljasti vasta viimeisillä minuuteillaan jäävänsä kesken, juuri kun olin kuvitellut sarjan päättyvän siihen. Hammasta purren kävin silti katsomassa After Everythingin sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Suututettuaan Tessan kirjoittamallaan "After"-kirjalla, murtunut Hardin matkustaa Portugaliin, missä hän kohtaa Natalien, toisen nuoren naisen, jota hän kohteli kaltoin aiemmin.

Hero Fiennes Tiffin palaa rooliinsa Hardin Scottiksi, nykynuorison kutsumana käveleväksi "red flagiksi". Nuori angstipoika on jälleen kerran rypemässä huonon käytöksensä ja tyhmien tekojensa aiheuttamien ongelmien muodostamassa itsesäälissä, hukuttaen murheitaan jatkuvaan viskin kittaamiseen ja Tessan perään itkeskelyyn. Hardinilla ei ole aikomustakaan päästä yli rakastamastaan naisesta, vaan silloin kun hän ei lähettele tälle epätoivoisia viestejä, hän tuijottaa tämän kuvia tietokoneensa näytönsäästäjältä. Menetettyään muusansa, Hardin ei myöskään keksi aihetta uudelle kirjalleen. Fiennes Tiffin jatkaa todella tympeällä linjallaan, eikä hän ole kehittynyt näyttelijänä yhtään näiden viiden elokuvan varrella. Hänen hahmollekaan ei ole kirjoitettu minkäänlaista kehitystä, vaikka tämä kovasti yrittää väittää muuttuneensa. En olisi uskonut käyttäväni tätä ilmaisua arvosteluissani, mutta Hardin on malliesimerkki incelistä, vastentahtoisessa selibaatissa elävästä miehestä, joka käyttäytyy todella toksisesti naisia kohtaan ja uhriutuu sen jälkeen.

     Josephine Langfordkin palaa rooliinsa Tessa Youngiksi, joskin vain muutaman minuutin ajaksi. Langfordilla on luultavasti ollut kuvauspäiviä After Everythingin parissa enintään kolme. Tämän takia elokuva kärsii vieläkin enemmän. Edellisissä osissa sentään toinen päänäyttelijöistä osasi näytellä, mutta nyt jäljellä on pelkkä lahjaton Fiennes Tiffin. Tessan sijaan elokuva keskittyy naisosastollaan Natalieen, jota näyttelee Netflixin Sex Education -sarjasta (2019-2023) tuttu Mimi Keene ja jota stalkkaava Hardin seuraa Portugaliin. Hardin on toiminut inhottavasti myös Natalieta kohtaan ja hahmojen välille rakennetaan niin konfliktia kuin mahdollista uutta kiinnostusta toisiaan kohtaan. Keenen ja Fiennes Tiffinin väliltä löytyy vielä vähemmän kemiaa kuin Fiennes Tiffinin ja Langfordin väliltä ja uusi naishahmo elokuvasarjan viimeisessä osassa tuntuu kummalliselta ja pakotetulta lisädraamalta.

Huh, nyt se on vihdoin lusittu läpi ja Hardinin ja Tessan suhdesotkut on kärsitty loppuun - ja toivottavasti lopullisesti. After Everything osoittaa nopeasti, että oli virhe jakaa viimeinen kirja kahteen osaan, sillä kerrottavaa ei oikeastaan enää ole. Elokuvantekijät ovatkin päätyneet tekemään paljon hatusta keksittyjä ratkaisuja, jotka takuulla hiertävät kirjasarjan vannoutuneita faneja. Tessaa on tosiaan mukana tuskin lainkaan ja suuri osa rainasta käytetään Hardinin ryyppäämiseen ja tytön perään surkutteluun. Ei kestä kauaa, kun tämä ylidramaattinen masentelu käy todella pitkästyttäväksi. Toki luultavasti itse kukin on joskus kokenut musertavan eron ja minunkin sydän on pariin kertaan särjetty ja kurjuuksissa on tullut vellottua. Se onkin sitten eri asia seurata jonkun hahmon kurjuuksissa vellomista, etenkin kun ärsyttävää hahmoa kohtaan ei ole vieläkään muodostunut minkäänlaista sympatiaa.

Jälleen kerran After-elokuva onnistuu melkein huijaamaan, että sillä voisi olla jotakin fiksua sanottavaa myrkyllisistä teiniromansseista ja kuinka olisi kaikille parasta vain pysyä kaukana toisistaan, mutta eipä elokuvasarjaa kiinnosta sellainen. On pöyristyttävää yhä 2020-luvulla katsoa elokuvaa, missä näin kovasti yritetään romantisoida törkeää käytöstä naisia kohtaan ja vielä markkinoida elokuva nuorille naisenaluille. Natalieen liittyvä sivujuoni on typerryttävää ajanhukkaa, osoitus siitä, ettei Hardin ikinä oikeasti opi, sekä puhtaasti täytettä, jotta myös Anna Toddin Before-kirja (2015) saataisiin tavalla tai toisella siirrettyä elokuvamuotoon. Raivostuttavan pitkästyttävän murjottamisen jälkeen leffa vie koko sarjan kummallisen kiirehtien loppuun. Siinä, missä ensimmäiset tunti ja vartti saisi helposti tiivistettyä vaikka 45 minuuttiin, viimeinen vartti kaipaisi enemmän hengitystilaa, sillä nyt tarina niputetaan niin mitäänsanomattoman tyhjentävästi, että tuntuu siltä, ettei tekijöitäkään enää kiinnostanut. Noh, nyt se on taputeltu ja toivottavasti näistä rainoista ei tarvitse puhua enää uudestaan. Lukuun ottamatta vuoden 2023 huonoimpien elokuvien listaa laatiessa...

Elokuvan ohjauksesta vastaa pari edellistäkin osaa ohjannut Castille Landon, joka toimii nyt myös käsikirjoittajana. Landon on päättänyt viime metreillä heittää lähdemateriaalin lähes täysin roskakoriin ja soveltaa omiaan. Landonin ohjaus käy jatkuvasti melodramaattiseksi ja romanttiset puolet taas korneiksi. Hänen rustaama dialogi on sarjalle ominaiseen tapaan puista ja kiusallista. On hämmentävää, että naisohjaaja-käsikirjoittaja tekee elokuvastaan näin toksista miesmallia ihannoivan. After Everything on kelvollisesti kuvattu ja jos jotain, niin sentään Lissabonin maisemia on kiva ihastella. Lavasteet, asut ja eräs rujo maskeeraus ovat oivalliset ja äänimaailmakin on toimivasti rakennettu. George Kallisin säveltämät musiikit eivät kuitenkaan mitenkään erotu edukseen, sillä leffa on niin täynnä eri biisejä muilta artisteilta.

Yhteenveto: After Everything on surkea päätösosa kenties tämän hetken surkeimmalle elokuvasarjalle. Myrkyllistä teinirakkautta romantisoiva sarja käyttää suuren osan finaalistaan ylidramaattiseen murjottamiseen, joka käy hermoille nopeasti. Josephine Langford loistaa poissaolollaan, samalla kun Hero Fiennes Tiffin näyttää ihan tosissaan, kuinka huono näyttelijä hän on. Hänen esittämänsä Hardin on esimerkki-incel, kävelevä "red flag" ja muutenkin toksisen miesmallin esikuva. Tämän mököttämistä ja ryyppäämistä on tuskastuttavaa katsella, etenkin kun hahmolle kirjoitettu "kehityskaari" on näin löyhä. Lopulta on selvää, että mitään ei ole ihan oikeasti opittu. Elokuvantekijöiden keksimä Portugal-osio tuntuu lopulta aika turhalta lisädraamalta ja sitten taas todellinen huipennus hutiloidaan niin nopeasti pois alta, että vannoutuneimmalle fanillekin jää takuulla tyhjentävä fiilis. After-elokuvasarja olisi voinut oikeasti sanoa jotain toksisista parisuhteista ja siitä kuinka nämä "pahat pojat" eivät saa muuta aikaan kuin vuosiksi puhuttavaa terapiassa. Mutta ei. Leffasarja uiskentelee pohjamudissa viimeiseen saakka ja markkinoi teinitytöille todella kummallisia ideoita. On kummallista, että 2020-luvulla naisille julkaistaan jotain näin mautonta, naisia aliarvioivaa ja halventavaa. Toivon todella, että After Everything on ihan oikeasti elokuvasarjan päätösosa. Before-elokuvasta on ollut puhetta, mutta tässä leffassa käydään jo läpi sen kuvioita, eli toivottavasti tekijät ovat ymmärtäneet jättää sen rainan sikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

After Everything, 2023, Voltage Pictures, Wattpad

Arvostelu: After Ever Happy (2022)

AFTER EVER HAPPY

Ohjaus: Castille Landon

Pääosissa: Josephine Langford, Hero Fiennes Tiffin, Chance Perdomo, Louise Lombard, Mira Sorvino, Stephen Moyer, Arielle Kebbel, Rob Estes, Frances Turner ja Carter Jenkins

Genre: romantiikka, draama

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 12

Anna Toddin kirjaan perustuva elokuva After (2019) oli negatiivisesta palautteestaan huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. After We Collided (2020) ja After We Fell (2021) pitivät suosiota yllä, vaikka saivat vieläkin surkeampaa palautetta niin kriitikoilta kuin katsojilta. Siitä huolimatta jatkoa oli tiedossa vielä lisää, tekijöiden kuvatessa neljännen elokuvan samaan aikaan After We Fellin kanssa. Nyt muka-nokkelasti nimetty After Ever Happy on saanut ensi-iltansa ja itse kammoksuin jo kauan etukäteen sitä päivää, jona minun pitäisi katsoa tämä elokuva. Jo ensimmäinen After oli mielestäni huono ja jatko-osat ovat olleet toinen toistaan surkeampia, After We Fellin ollessa mielestäni jopa viime vuoden huonoin elokuva. Päätin kuitenkin katsoa leffasarjan loppuun - siis luullessani After Ever Happyn olevan elokuvasarjan päätösosa, samalla lailla kuin Toddin samanniminen kirja on sarjansa viimeinen. Kävin katsomassa After Ever Happyn ensi-iltapäivän aamuna yksin hulppeassa LUXE-salissa, pohtien vakavasti, mitä ihmettä oikein teen elämälläni.

VAROITUS! Arvostelu sisältää SPOILEREITA, joten jos et ole katsonut elokuvaa vielä tai lukenut Toddin kirjaa, etkä halua tietää merkittäviä juonipaljastuksia, lopeta lukeminen tähän!

Hardinin saatua tietää totuuden isästään ja Tessan kohdatessa perhetragedian, nuoren parin rakkaus rakoilee pahemmin kuin koskaan. Voivatko Tessa ja Hardin saada enää romanssiaan kukoistamaan?

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin nähdään jo neljättä kertaa Tessa Youngina ja Hardin Scottina, yhtenä teinileffojen toksisimpana pariskuntana, joiden myrkyllisten suhdekoukeroiden seuraaminen raivostuttaa jo tosissaan. Nuoret eivät sovi yhteen lainkaan, aiheuttaen toisilleen aina pelkkää mielipahaa ja tässä jopa hahmot itse alkavat huomaamaan sen. Vau, edistystä... siihen asti, kun he harrastavat taas sovintoseksiä ja ovat hymyillen yhdessä aina seuraavan vartin aikana muodostuvaan riitaan. Puhuessani näyttelijäkaksikosta, alan jo kuulostamaan rikkinäiseltä, yksitoikkoiselta levyltä. Langford vaikuttaisi omaavan lahjoja, etenkin leffan alkupäässä ja toivoisin hänen pääsevän pian eroon tästä elokuvasarjasta ja muiden projektien pariin. Tiffin on kamalan huono ärsyttävänä kiukuttelija-Hardinina, jonka manipuloiva ja tympeä käytös suututtaa aina, kun hahmo on ruudulla.

     Elokuvassa nähdään myös Chance Perdomo Hardinin velipuoli Landonina, Mira Sorvino Tessan äitinä Carolina, Louise Lombard Hardinin äitinä Trishinä, Stephen Moyer Vancena, joka viime leffan lopussa paljastui Hardinin oikeaksi isäksi, Rob Estes Hardinin luultuna isänä Keninä ja Arielle Kebbel Vancen uutena vaimona Kimberlynä. Perdomo tekee sivunäyttelijöistä parasta työtä, aikuisnäyttelijöiden näyttäessä lähinnä pohtivan, mitä he tekevät tällaisessa roskassa.

Jos olette lukeneet arvosteluni elokuvasarjan aiemmista osista, ei varmaan tule yllätyksenä, että inhosin After Ever Happya. Siitä löytyy leffasarjan perussynnit ja tässä kohtaa tuntuu turhalta toivolta, että elokuvasarja etenisi ikinä mihinkään suuntaan, vaan se vain kiertää samaa kehää uudelleen ja uudelleen. Juonihan on periaatteessa ollut sama joka jatko-osassa. Tessa ja Hardin ovat suhteessa, jokin ulkopuolinen juttu aiheuttaa heidän välille konfliktin, sitten he vuoronperään mököttävät toisilleen ja harrastavat seksiä, kunnes lopuksi palaavat onnellisesti yhteen. Noh, After Ever Happy tuo tähän jonkinlaista twistiä, mutta täytyy pitää mielessä, että kyseessä onkin vasta ensimmäinen puolisko Anna Toddin After Ever Happy -kirjan pohjalta ja leffa loppuu todella kummallisesti kesken kaiken.

Elokuvan ensimmäinen puolikas on todella turhauttavaa seurattavaa. Ulkopuoliset tekijät saavat aluksi Hardinin mököttämään ja sitten Tessan itkemään useamman kohtauksen putkeen. Hardin käyttäytyy paskamaisesti Tessaa kohtaan, esimerkiksi heti kaulailemassa klubilla toisen naisen kanssa ja Tessa alkaa vihdoin ymmärtämään, että Hardin on hänelle pahaksi. Hyvä Tessa! Mutta totta kai manipuloiva Hardin puskee itsensä takaisin Tessan elämään vaikka väkisin ja niinpä katsoja joutuu tuijottamaan, kun hahmot aiheuttavat toisilleen yhä vain lisää mielipahaa. Miksi helvetissä näitä leffoja on tehty jo neljä? Tässä kohtaa Afterit ovat menettäneet viimeisetkin rippeet elokuvallisesta tunnusta ja itse koen nämä leffat kuin televisiosarjana, josta pääsee (lue "joutuu") näkemään uuden jakson vuoden välein.

Toisen puoliskon aikana aloin kuitenkin vähitellen pohtimaan, että kenties tällä kertaa After-rainasta löytyy jotain positiivista sanottavaa. Tessan pohdinta siitä, että hän ja Hardin eivät sovi yhteen ja että hänellä on parempi olla ilman Hardinia, muuttuu voimakkaammaksi leffan edetessä ja aloin jo ihmetellä, että aikovatko tekijät viedä elokuvasarjan finaaliinsa kypsällä tavalla, joka viestisi elokuvan kohderyhmälle, eli teinitytöille, että nämä "pahat pojat" kannattaisi jättää sikseen. Heistä koituu vain mittava terapialasku. Hah, aivan kuin elokuvasta löytyisi jotain fiksua! Hyvä höynäytys, melkein menin lankaan! Samaa paskaa lähes täysin samassa paketissa kuin ennenkin.

Elokuvan ohjauksesta vastaa After We Fellin tavoin Castille Landon, joka on onnistunut tekemään kaksi läpimätää leffaa peräkkäin. Landonin ohjaus on todella kömpelöä ja hän pistää näyttelijänsä ylinäyttelemään kaiken aikaa kuin jossakin suomalaisessa saippuasarjassa. Asiaa ei auta Sharon Soboilin käsikirjoitus kehnon dialogin kera. Soboilin ongelmaksi koituu yritys vääntää elokuva vain puolikkaasta kirjasta ja niinpä kestoa on sentään tällä kertaa vain hieman yli puolitoista tuntia. After Ever Happy on ihan kelvollisesti kuvattu, joskin maisemaotokset kaupungeista on kuvattu jollain todella kehnolaatuisella kameralla. Leikkaus on töksähtelevää ja välillä tuntuu siltä kuin filmistä puuttuisi palasia välistä. Lavasteet ja asut ovat oivalliset. Maskeerauksissa huvittaa, kuinka Tessalla on täydelliset meikit kasvoillaan itkiessään vuolaasti ja jopa herätessään keskellä yötä silittelemään yhä painajaisia näkevää Hardinia. Musiikkien säveltäjäksi on toistamiseen nimetty George Kallis, mutta eipä hänen työtään erota jatkuvien pop-kappaleiden jumputuksen välistä.

Yhteenveto: After Ever Happy on jälleen kerran surkea lisäys yhä vain typerryttävämmäksi muuttuvaan teinirakkaussaagaan. Elokuva noudattaa aiempien leffojen kaavaa, aivan kuin rastien tehtävälistaa, mitä kaikkea After-rainan on pakko pitää sisällään. Pääparin mököttämistä ja riitelemistä joutuu sietämään lähes joka kohtauksessa, mikä käy raskaaksi jo ensimmäisen vartin aikana, Hero Fiennes Tiffinin ollessa niin kamalan kehno näyttelijä. Josephine Langford yrittää taas parhaansa, mutta ei se riitä, kun kaikki muu ympärillä on näin mätää. Toisen puoliskonsa aikana elokuva yrittää huijata, että se sisältäisikin kypsiä teemoja ja hyvää viestiä nuorille naisille, mutta totta kai toksisia suhteita romantisoiva leffa kääntää kelkkaansa loppumetreillä, juuri ennen kuin raivostuttava "jatkuu..." läimäistään ruutuun. Luulin jo, että trendi jakaa kirjasarjan päätösosa kahdeksi elokuvaksi olisi loppunut. Mutta ei, tekijät ovat jo paljastaneet, että elokuvasarjan näennäinen päätösosa After Everything saapuu elokuvateattereihin ensi vuonna. Sen lisäksi on tekeillä myös esiosa Before. Ugh, elän toivossa, että ehkä joskus kärsimykseni päättyy...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

After Ever Happy, 2022, Wattpad, CalMaple

Arvostelu: After We Fell (2021)

AFTER WE FELL

Ohjaus: Castille Landon

Pääosissa: Josephine Langford, Hero Fiennes Tiffin, Stephen Moyer, Arielle Kebbel, Rob Estes, Chance Perdomo, Louise Lombard, Atanas Srebrev, Carter Jenkins ja Emmanuel Todorov

Genre: romantiikka, draama

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 12

Anna Toddin kirjaan perustuva elokuva After (2019) oli hitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Koronasta huolimatta syksyllä 2020 ilmestynyt After We Collided menestyi myös hyvin, joten tekijät päättivät suoraan tehdä kaksi viimeistä kirjaa kerralla elokuviksi. Sekä kolmannen että neljännen osan kuvaukset käynnistyivät ja nyt kolmas osa After We Fell on saapunut Suomen elokuvateattereihin. Itse inhosin syvästi edellisiä After-elokuvia, mutta koska olin aloittanut leffasarjan katsomisen ja arvostelemisen, päätin viedä urakan loppuun, enkä jättää kesken, vaikka mieli tekikin. Kävin katsomassa After We Fellin sen ensi-iltapäivän ensimmäisessä näytöksessä (joka järjestettiin jostain syystä jo ennen lehdistönäytöstä).

Tessan alkoholisti-isä on tehnyt paluun juuri, kun Tessa suunnittelee Seattleen muuttamista uuden työmahdollisuutensa perässä. Mustasukkainen Hardin ei kuitenkaan tätä helpolla niele ja luvassa onkin lisää ryppyjä rakkauteen.

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin palaavat jo kolmatta kertaa rooleihinsa nuorena parina Tessana ja Hardinina, joiden suhde on edelleen yhtä toksinen kuin ennenkin. Yksi elokuvasarjan isoimmista ongelmista on ollut, ettei se millään saa katsojaa kannustamaan näiden kahden suhdetta, sillä on päivänselvää, kuinka huonosti Tessa ja Hardin sopivat toisilleen. Silloin kun he eivät ole harrastamassa seksiä esimerkiksi porealtaassa tai kuntosalilla, he vain aiheuttavat toisilleen mielipahaa ja ikävyyttä. Hardin pysyy samana myrkyllisen mustasukkaisena paskiaisena, eikä Tessaakaan voida kuljettaa minnekään, vaan hahmon on jatkuvasti pakko antaa anteeksi pahan pojan oikut. Kuten edellisissä osissa, Langford suoriutuu tarpeeksi kelvollisesti huonosti kirjoitetusta roolistaan ja toivonkin, että leffasarja päättyisi pian jo ihan siksi, että Langford pääsisi muihinkin projekteihin. Fiennes Tiffinistä ei vieläkään kuoriudu potentiaalista näyttelijää, vaan hän jatkaa samalla puupökkelötyylillään.

     Hupaisasti useampikin sivunäyttelijä aiemmista elokuvista on tainnut hoksata leffasarjan surkeuden, sillä After We Fellissä nähdään monta näyttelijävaihdosta. Selma Blairin sijaan Tessan äitiä näyttelee nyt Mira Sorvino, Stefan Rollinsin sijaan Tessan isää näyttelee Atanas Srebrev, Shane Paul McGhien sijaan Hardinin velipuoli Landonia esittää Chance Perdomo ja Tessan työpaikalta tuttujen Vancen ja Kimberleyn näyttelijät Charlie Weber ja Candace King on korvattu Stephen Moyerilla ja Arielle Kebbelillä. Rob Estes ja Louise Lombard sentään kärvistelevät edelleen Hardinin isän ja äidin rooleissa. Näyttelijävaihdokset eivät harmillisesti vie leffasarjaa parempaan suuntaan, vaan sivunäyttelijät hoitavat hommansa laiskasti, saaden luultavasti helpot rahat työstään.

Voisin periaatteessa vain kopioida arvosteluni After We Collidedista tähän ja vaihtaa elokuvan nimen After We Felliksi, sillä elokuvia riivaavat täysin samat ongelmat. Tätä katsoessa minua vain turhautti vielä enemmän, sillä patalaiskat tekijät eivät ole millään lailla ottaneet opikseen edellisestä filmistä, vaan kierrättävät kaikki samat kuviot ja viat myös kolmanteen osaan. Elokuvasta löytyy hädintuskin tarinaa ja käsikirjoituksen raakile vain kierrättää samaa "Tessa ja Hardin panee, sitten ne riitelee, sitten ne taas panee, sitten ne taas riitelee, sitten sekaan heitetään joku toinen poika aiheuttamaan lisäongelmia, sitten draamaa draamaa draamaa ja lopuksi viskataan vielä täysin puskista joku pöljä juonenkäänne" -kaavaa, jotta hyväuskoisilta teinitytöiltä voidaan seuraavana vuonna höynäyttää leffalippurahat uudestaan, kun luultavasti täysin samanlaista kaavaa kierrättävä After Ever Happy (2022) ilmestyy.

After We Collidedin tavoin myös After We Fell on lähes sisällötön tekele, jonka tekstiin on selvästi pitänyt väkisin vääntää lisää materiaalia, jotta lopputulos saavuttaa edes puolentoista tunnin keston. Kuten viimeksi, myös tässä elokuvassa juonikuviot käsitellään yksi kerrallaan pois ja niitä lisätään yhä vain uusia leffan kulkiessa eteenpäin. Jotkut juonikuviot eivät edes johda mihinkään ja ne unohdetaan jo yhden kohtauksen jälkeen. Ensin on Tessan isän paluu, josta irtoaa lopulta yllättävänkin vähän. Sitten kuvioihin ilmestyy ravintolan tarjoilija Robert (Carter Jenkins), joka iskee silmänsä Tessaan. Eikä olla edes vielä lähelläkään leffan puoltaväliä. Nämä ovat vain pari esimerkkiä lukuisista yrityksistä luoda toinen toistaan ärsyttävämpiä riitoja pääparin välille. Luvassa on naurettavia mykkäkouluja, kiukutteluja ja solvauksia, sekä tietty sovintoseksiä. Paneskelukohtaukset ovat kiusallisen pitkiä ja surkuhupaisan pikkutuhmia. Niillä venytetään kestoa entistä enemmän, mutta aidosti kuuman materiaalin sijaan katsojalle näytetään vain superlähikuvia Tessan ja Hardinin kasvoista ja käsistä, samalla kun jokin suosittu pop-laulu huutaa taustalla.

Tällä kertaa ohjauksesta vastaa Castille Landon, joka jatkaa Jenny Gagen ja Roger Kumblen surkealla linjalla. Edeltäjiensä tavoin myös Landon tekee romanttisesta puolesta ällöimelän siirappista ja draamasta väkinäistä, suorastaan rasittavaa kitinää. Elokuvaa onkin todella ärsyttävää ja turhauttavaa katsoa. Sharon Soboilin käsikirjoitus on totaalisen ontto ja kömpelösti rustattu tarinankerrontaa ja dialogia myöten, mutta ongelmat piilevät varmasti jo Anna Toddin lähdemateriaalissa. On vaikea kuvitella, että Toddin kirjoissa olisi yhtään enempää tarinaa kuin leffoissa. Elokuva on sentään kelvollisesti kuvattu, lavastettu ja äänitetty, mutta eipä sillä pitkälle pötkitä, kun kaikki muu on tällaista mätäpaisetta. George Kallisin säveltämät musiikit hukkuvat totaalisesti jatkuvasti jumputtavien pop-kappaleiden alle.

Yhteenveto: After We Fell jatkaa elokuvasarjan läpimätää linjaa, löytäen vielä uusia pohjamutia, joihin kuljettaa sarjaa. Tympeän pääparin koettelemuksista ei jaksa kiinnostua, eikä heidän rakkaustarinastaan välittää, sillä Tessa ja Hardin eivät vieläkään sovi toisilleen lainkaan. Näiden teiniromanssileffojen pointtinahan pitäisi olla, että katsoja kannustaisi päähenkilöitä yhteen ja haaveilisi saavansa samanlaisen rakkauden, mutta näiden kahden toksista menoa seuraa vain halveksuen. Josephine Langfordia käy yhä sääliksi, kun hän haaskaa potentiaalinsa tähän roskaan. Hero Fiennes Tiffin taas hoitaa hommansa yhtä tympivän puisesti kuin ennenkin. On suorastaan naurettavaa, kuinka moni näyttelijä on jo poistunut elokuvasarjasta, kertoen, millaisesta uppoavasta laivasta on kyse. Juonikuviot ovat väkisin väännettyjä, juonenkäänteet puskista revittyjä ja tarinankerronta kiusallisen kömpelöä. Romanttinen puoli on inhan imelää ja seksikohtaukset surkuhupaisan muka-tuhmia. Jos jotain hyvää After We Fellistä voi sanoa, niin ainakin elokuva oikein kunnolla painottaa ehkäisyn käyttämistä. Vaikka viesti on toki hyvä, voisi kohderyhmälle (eli rakkautta kaipaaville teinitytöille) viestiä mieluummin, että paha poika -fantasiointi on jo mennyttä muotia. Hardinin kaltaisten anusreikien sijaan haaveet kannattaa kohdistaa tarjoilija-Robertin kaltaisiin mukaviin miehiin, jotka eivät kohtele sinua kuin paskaa ja aiheuta mahdollisesti pitkäkestoisia traumoja.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.9.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com

After We Fell, 2021, CalMaple, Wattpad