How I Met Your Father, kausi 2 (2023) - sarja-arvostelu

HOW I MET YOUR FATHER - KAUSI 2

Luojat: Isaac Aptaker ja Elizabeth Berger

Näyttelijät: Hilary Duff, Francia Raisa, Christopher Lowell, Suraj Sharma, Tom Ainsley, Tien Tran, Kim Cattrall, Ashley Reyes, Leighton Meester, Josh Peck, Aby James, Michael Cimino, Meaghan Rath, Paget Brewster, Meghan Trainor, Mark Consuelos, Constance Maria, Clark Gregg, Alexis Denisof ja Neil Patrick Harris

Genre: komedia

Jaksomäärä: 20

Jakson kesto: 22 minuuttia - 27 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia

Ikäraja: 12

Ensisilmäyksellä-komediasarjan (How I Met Your Mother - 2005-2014) itsenäiseksi jatkosarjaksi tehty How I Met Your Father nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin alkuvuodesta 2022, joten jatkoa oli luvassa. Hulu tilasi tekijöiltä kaksi kertaa ensimmäistä kautta pidemmän jatkokauden ja kuvaukset käynnistyivät keväällä 2022. How I Met Your Fatherin toisen tuotantokauden esitys alkoi tammikuussa 2023, mutta katsojaluvut romahtivat, eivätkä kriitikotkaan antaneet erityisen positiivista palautetta, joten sarja päätettiin lopettaa kesken kaiken. Itse päätin katsoa How I Met Your Fatherin, katsottuani Ensisilmäyksellä-sarjan sen 20-vuotisjuhlan kunniaksi, vaikka tiesin jatkosarjan jäävän kesken. En pahemmin välittänyt ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin kakkoskauden katselun skeptisenä.

Sophie jättää Jessen, nähtyään hänen suutelevan Meredithiä ja Ian palaa yllättäen kuvioihin. Myös muut kaveruksista kompuroivat rakkauselämiensä kanssa.

How I Met Your Fatherin tutut hahmot tekevät paluun ja näillä näkymin viimeistä kertaa, sillä katsojalukujen romahdettua Hulu päätti lopettaa sarjan teon tähän kakkoskauteen. Sophie (Hilary Duff, kertojana Kim Cattrall) luuli löytäneensä elämänsä rakkauden Jessestä (Christopher Lowell), mutta kun Jessen vanha rakkaus Meredith (Leighton Meester) palasikin paikalle, haluten Jessen takaisin, suhde kariutui heti alkuunsa. Myös Ian (Daniel Augustin) teki paluun Australiasta, menetettyään työnsä ja pistäen Sophien nyt sekaisin tunteidensa kanssa. Sophien kämppis Valentina (Francia Raisa) ja brittimies Charlie (Tom Ainsley) puolestaan erosivat lasten hankkimiseen liittyvien erimielisyyksien takia, eikä Sidin (Suraj Sharma) ja Hannahin (Ashley Reyes) etäsuhdekaan meinaa toimia. Ellen (Tien Tran) sen sijaan löytää uuden ihastuksen naapuristaan Rachelista (Aby James). Valitettavasti vielä sarjan toinenkaan kausi ei saanut minua erityisemmin tykästymään näihin hahmoihin. Mielsin myös näyttelijät tällä kertaa entistä vaivaannuttavimmiksi, monien kuten Ainsleyn ja Tranin yrittäessä aivan liian kovasti olla hauskoja. Duff ajaa yhä asiansa pääroolissa, mutta eipä Sophie ole vieläkään järin kiinnostava päähahmo.

En yhtään ihmettele, että How I Met Your Father kohtasi loppunsa jo näin varhaisessa vaiheessa. Toistan edelleen sitä, että Ensisilmäyksellä-sarjan laiskan rahastuslisäosan sijaan tästä olisi pitänyt rohkeasti tehdä kokonaan oma juttunsa, sillä tällaisenaan sarja jää kiinni tiettyihin kaavoihin, sekä pahasti alkuperäissarjan varjoon. How I Met Your Father jatkaa sillä mitäänsanomattomalla ja keskinkertaisella linjallaan, eikä sarja pääse missään kohtaa oikeasti vauhtiin. Yhdentekevyyttä toki lisää näin jälkikäteen katseltuna voimakkaasti tieto siitä, ettei jatkoa ole luvassa ja esimerkiksi isän identiteetin mysteeri tulee varmaan ikuisesti pysymään mysteerinä. Tekijät ja näyttelijät ovat tässä kuluneina vuosina kertoneet omia visioitaan siitä, mikä sarjan paljastus on, mutta katsojan on todennäköisesti parempi keksiä lopputulos omasta päästään.

Sen lisäksi, että sarjan hahmot ja heidän suhdesotkut eivät tälläkään kertaa pahemmin vakuuta, jättää huumoriosasto taas lähinnä kylmäksi. Huvittuneita hymähdyksiä voi ilmetä kotisohvalla silloin tällöin, mutta itse en muistaakseni nauranut kertaakaan ääneen koko tuotantokauden aikana, toisin kuin Ensisilmäyksellä-sarjaa katsoessani, joka nauratti kunnolla joka jaksossa (paitsi siinä rikollisen surkeassa finaalissa). Kun hahmot eivät kiinnosta, juonikuviot eivät nappaa mukaansa ja komediaosasto ei naurata, on helppo ymmärtää, miksi katsojaluvut laskivat kuin jyrkkää liukumäkeä kauden edetessä.

On omituista, kuinka lattea sarja on, kun ottaa huomioon, että suuren osan jaksoista on ohjannut lähes koko Ensisilmäyksellä-sarjan ohjannut Pamela Fryman. Tässä naisen työ jättää kuitenkin pahasti toivomisen varaa ja sarjan energia tuntuu kiusallisen teennäiseltä. Sentään teknisesti How I Met Your Fatherin toinen kausi ajaa asiansa. Jaksot ovat hyvin kuvattuja ja leikkauskin on pääasiassa sujuvaa. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja äänityöskentelykin toimivaa Lennon Stellan esittämää Hey, Beautiful -tunnuskappaletulkintaa myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

How I Met Your Father, Yhdysvallat, 2022-2023, 20th Television, Bays Thomas Productions, Hulu Originals, The Walk-Up Company

How I Met Your Father, kausi 1 (2022) - sarja-arvostelu

HOW I MET YOUR FATHER - KAUSI 1

Luojat: Isaac Aptaker ja Elizabeth Berger

Näyttelijät: Hilary Duff, Francia Raisa, Christopher Lowell, Tom Ainsley, Suraj Sharma, Tien Tran, Kim Cattrall, Daniel Augustin, Ashley Reyes, Leighton Meester, Josh Peck, Aby James, Paget Brewster, Kyle MacLachlan, Laura Bell Bundy, Joe Nieves ja Cobie Smulders

Genre: komedia

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 25 minuuttia - 28 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 25 minuuttia

Ikäraja: 12

Carter Baysin ja Craig Thomasin luoma komediasarja Ensisilmäyksellä (How I Met Your Mother - 2005-2014) oli suuri menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Bays ja Thomas kynäilivät Emily Spiveyn ja Greta Gerwigin kanssa pilottijakson jatkosarjalle "How I Met Your Dad", jossa oltaisiin nähty Gerwig ja Meg Ryan. Pilottijakso kuvattiin, mutta CBS-kanava hylkäsi sen. Sen sijaan CBS tilasi Isaac Aptakerilta ja Elizabeth Bergeriltä oman pilotin samanlaisen idean pohjalta. Aptakerin ja Bergerin kiireiden This Is Us -sarjan (2016-2022) parissa kuitenkin viivästytti tuotantoa ja vasta alkuvuodesta 2021 he vapautuivat työstämään Ensisilmäyksellä-sisarsarjaa. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden elokuussa ja How I Met Your Fatherin ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä tammikuussa 2022 (Suomeen sarja saapui myöhemmin Disney+ -palvelun kautta). Sarja sai nuivan vastaanoton kriitikoilta, eikä se ollut erityinen katsojatilastohittikään, mutta se voitti parhaan kuvauksen ja leikkauksen Emmy-palkinnot. Kun viime syksynä päätin katsoa ja arvostella Ensisilmäyksellä-sarjan läpi sen 20-vuotisjuhlan kunniaksi, päätin katsoa myös How I Met Your Fatherin siihen perään - siitäkin huolimatta, että inhosin alkuperäissarjan loppuratkaisua, ja tiesin etukäteen että tämä uusi sarja tulisi jäämään kesken.

Vuonna 2050 Sophie Tompkins kertoo pojalleen, kuinka tapasi hänen isänsä.

How I Met Your Father ei jatka Ensisilmäyksellä-sarjan tuttujen hahmojen tarinaa (onneksi, sillä Tedin, Barneyn ja Robinin tarinakaaret pilattiin jo alkuperäissarjan lopuksi niin huolellisesti), vaan esittelee täysin uuden hahmokattauksen. Sinkkuelämää-sarjasta (Sex and the City - 1998-2004) tuttu Kim Cattrall näyttelee Sophie Tompkinsia, joka kertoo pojalleen, kuinka tapasi tämän isän. Tarinassa nuorta Sophieta esittää Hilary Duff. Sophie on tosirakkaudesta haaveileva taiteilijasielu, joka haluaisi rohkaistua valokuvaajana joskus myymään otoksiaan taideteoksina. Duff sopii passelisti osaansa, mutta eipä Sophie vielä tällä avauskaudella ollut mielestäni erityisen kiinnostava tai hauska tyyppi.

     Sophien lähipiiriin kuuluvat hänen paras ystävänsä ja kämppiksensä Valentina (Francia Raisa), tämän uusi brittipoikaystävä Charlie (Tom Ainsley), baaria pyörittävä Sid (Suraj Sharma) ja hänen tyttöystävänsä Hannah (Ashley Reyes), Sidin kämppis Jesse (Christopher Lowell) ja hänen adoptiosiskonsa Ellen (Tien Tran). Sophien tapaan suuri osa sivuhahmoistakaan ei tehnyt juuri vaikutusta, mutta kaikki enemmän tai vähemmän ajavat asiansa. Sid ja Hannah jäävät hieman tylsiksi, kun taas Ainsley ja Tran yrittävät kiusallisenkin liikaa rooleissaan Charliena ja Elleninä, eivätkä he ole läheskään niin hulvattoman hauskoja kuin he vaikuttavat luulevan olevansa.

Kuten etukäteen osasin odottaa, How I Met Your Father on todella turha rahastus hittikomediasarjan pohjalta, mutta ei se onneksi ole sieltä huonoimmasta päästä. Hahmot eivät vielä toistaiseksi säväyttäneet ja parit alkuperäissarjan hahmojen cameot tuntuvat kömpelön päälleliimatuilta, kun itselleni olisi oikein hyvin riittänyt se, että Sid ja Jesse asuvat tutussa asunnossa. Tavallaan minua jopa harmitti, että sarjan on pakko olla lisäosa jollekin aiemmalle komediasarjalle, kun se voisi pienin muutoksin olla täysin oma juttunsa. Ensisilmäyksellä kun ei keksinyt New Yorkissa asuvien kaverusten ja heidän suhdesotkujen puimisesta kertovien komediasarjojen konseptia. Nimeä muuttamalla ja iäkkään, tarinaa kertovan Sophien poistamisella How I Met Your Father voisi olla oma juttunsa ja siten jopa omalla tavallaan viehättävä jäänne ajalta, kun läpinaurettuja tilannekomediasarjoja vielä tehtiin.

Nyt sisarsarjana How I Met Your Fatheria painaa se, että se kierrättää vanhaa ideaa, mutta huomattavasti ponnettomammin. Sarja ei pääse vauhtiin, kun se on kiinni Ensisilmäyksellä-sarjan kuvioiden toistossa. Avauskausi jääkin lähinnä vain ihan kivaksi. Sen kymmenen vajaan puolen tunnin mittaista jaksoa katsoo kyllä helposti läpi, mutta eivätpä nämä hahmot ja heidän kuvionsa tosiaan kunnolla nappaa mukaansa. Sieltä täältä löytyy hauskoja heittoja, mutta muuten huumoriosastokin jää lähinnä semihuvittuneiden hymähdysten tasolle.

Tuotantokauden ohjaajat (suurimman osan Ensisilmäyksellä-sarjasta ohjannut Pamela Fryman on ohjannut myös puolet tämän sarjan avauskaudesta) pitävät kivan kepeää ilmapiiriä hyvin yllä, mutta Isaac Aptakerin ja Elizabeth Bergerin johdolla toimiva käsikirjoitustiimi ei saa aikaiseksi järin kiinnostavia hahmoja tai omaperäisiä kuvioita. Teknisesti How I Met Your Father on kuitenkin pätevästi tehty. Kausi on osaavasti kuvattu ja leikattu. Lavasteet näyttävät hyviltä - niin vanhat tutut lokaatiot kuin uudet ympäristöt - ja puvustuskin on oivallista. Äänimaailma on kelvollisesti kasattu, joskin Jeff Cardonin säveltämät musiikit toimivat lähinnä vain merkkeinä kohtausten vaihdoista. Tunnuskappaleena toimii tässäkin sarjassa Hey, Beautiful, joskin Lennon Stellan esittämänä alkuperäisen The Solidsin sijaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.2.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

How I Met Your Father, Yhdysvallat, 2022-2023, 20th Television, Bays Thomas Productions, Hulu Originals, The Walk-Up Company

The Night Agent, kausi 3 (2026) - sarja-arvostelu

THE NIGHT AGENT - KAUSI 3

Luoja: Shawn Ryan

Näyttelijät: Gabriel Basso, Genesis Rodriguez, Fola Evans-Akingbola, Ward Horton, Albert Jones, Louis Herthum, Amanda Warren, Suraj Sharma, David Lyons, Jennifer Morrison, Stephen Moyer, Callum Vinson, Zach Appelman ja Gary Hilborn

Genre: toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 47 minuuttia - 56 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Matthew Quirkin kirjaan perustuva televisiosarja The Night Agent nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixin suoratoistopalvelussa maaliskuussa 2023. Tammikuussa 2025 julkaistu toinen kausi vain kasvatti suosiota, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025 ja nyt The Night Agentin kolmas tuotantokausi on saapunut katseltavaksi. Itse pidin sarjan avauskaudesta, mutta toinen kausi ei ollut mielestäni yhtä vahva. Ryhdyin silti positiivisin mielin katsomaan The Night Agentin kolmoskautta heti sen ilmestymispäivänä.

Kun amerikkalaisia täynnä oleva lentokone ammutaan alas, Peter Sutherland ryhtyy tutkimaan terroristiorganisaatio LFS:ää ja päätyy hurjien salaisuuksien äärelle.

Gabriel Basso nähdään jo kolmatta kertaa Peter Sutherlandina, huippusalaisena yöagenttina, joka joutui toisen kauden päätteeksi ikävään tilanteeseen. Hänen on pakko olla hyödyksi Jacob "Välittäjä" Monroelle, mutta samalla hänen pitäisi myös yrittää saada tämä nalkkiin tekosistaan. Basso oli sarjassa parhaimmillaan avauskaudella, kun hänen hahmonsa oli vielä pienoinen keltanokka, mutta nyt kokeneempana agenttina hän pikemminkin vain ajaa asiansa. Peter on edelleen kelpo päähenkilö, jonka kanssa on kiinnostavaa ryhtyä selvittämään uutta maata uhkaavaa tapausta.

     Paluun tekevät myös Amanda Warren Peterin pomona Weaverina, Fola Evans-Akingbola nyt presidentin turvamiehenä toimivana Chelseana, Albert Jones FBI-johtaja Mosleyna, sekä Ward Horton Richard Haganina, joka valittiin kakkoskauden päätteeksi vilunkipelin avulla Yhdysvaltojen uudeksi presidentiksi. Uusina tuttavuuksina kausi taas esittelee muun muassa presidentti Haganin vaimon Jennyn (Jennifer Morrison), yöagentti Adamin (David Lyons), journalisti Isabelin (Genesis Rodriguez) ja hänen pomonsa Miken (David Zayas), terroristiepäilty Batran (Suraj Sharma), sekä nimettömäksi jäävän palkkatappajan (Stephen Moyer) nimettömäksi jäävän poikansa (Callum Vinson) kera. Sivuhahmot ovat vähintään kelvollisia, joskin Rose Larkinin (Luciane Buchanan) korvaava Isabel ei ole yhtä hyvä hahmo, eikä Rodriguezin ja Basson väliltä juuri löydy kemiaa. Kiinnostavimmat hahmot ovat katala presidenttipari, sekä mysteerinen palkkatappaja poikansa kanssa.

The Night Agentin kolmas tuotantokausi jatkaa kakkoskauden menevällä, joskin hitusen ailahtelevalla linjalla. Kausi lähtee pätevästi käyntiin, turistilentokoneeseen kohdistuvan terroristi-iskun myötä, mikä pistää Peterin taas uudelle tehtävälle. Avausjakso on napakasti rakennettu ja jopa sopivan jännittävä. Kausi kuitenkin lähtee aaltoilemaan tasonsa puolesta edetessään, riippuen paljon siitä, mitä juonikuviota milloinkin seurataan. Kaikella on toki lopuksi pointtinsa isommassa kuvassa, mutta huomasin tiettyjen puolien nappaavan paljon tehokkaammin mukaansa kuin toisten.

Kauden isoin jännite itselleni muodostui lähinnä Valkoisessa talossa hallinnoivasta presidentistä ja hänen juonittelustaan. Kausi näyttää hyvin, millainen vaikutus valtiopropagandalla on ja etenkin nykyisessä maailmantilanteessa osa kohtauksista tuntui epämukavan ajankohtaisilta. Loppusuoralla, kun juonikuviot ryhtyvät vihdoin yhdistymään tosissaan isommaksi kokonaisuudeksi, meno paranee taas. Mukana on agenttitarinoille tavanomaisempaa pommiuhkaa, mikä vie onnistuneesti mukanaan. Silti jokin kaudella jäi omalla kohdallani hieman löyhäksi. The Night Agentin kolmoskausi on oikein passeli, mutta sarjan ensimmäisen kauden viehätys, mukaansatempaavuus ja jännite ovat hiipuneet. Neljäs kausi on jo tekeillä ja katson kyllä sujuvasti sarjaa lisää, vaikka toivoisin sen saavan taas pientä lisäpotkua.

Teknisesti The Night Agent pitää kuitenkin oivallisen tasonsa, vaikka osa tietokonetehosteista ei täysin vakuuta budjetti- tai aikarajoitusten takia. Kolmas kausi on taitavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavastus- ja puvustustiimit tekevät pätevää työtä ja maskeeraajatkin onnistuvat erilaisten ruhjeiden kanssa. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Robert Duncanin säveltämät musiikit tunnelmoivat toimivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Night Agent, Yhdysvallat, 2023-, Sony Pictures Television, Sunset Lane Entertainment, Exhibit A, MiddKid Productions, Project X Entertainment

Arvostelu: Piin elämä (Life of Pi - 2012)

PIIN ELÄMÄ

LIFE OF PI

Ohjaus: Ang Lee
Pääosissa: Suraj Sharma, Irrfan Khan, Rafe Spall, Adil Hussain, Tabu, Ayan Khan, Gautam Belur, Ayush Tandon, Andrea Di Stefano, Jag Huang ja Gérard Depardieu
Genre: seikkailu, jännitys, draama, fantasia
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12

Life of Pi, eli suomalaisittain Piin elämä perustuu Yann Martelin samannimiseen kirjaan vuodelta 2001. Alkuvuodesta 2003 Fox 2000 Picturesin tuottaja Elizabeth Gabler hankki kirjan elokuvaoikeudet ja palkkasi M. Night Shyamalanin ohjaamaan filmatisoinnin. Shyamalan kuitenkin jätti projektin ohjatakseen Lady in the Waterin (2006), jolloin hänet korvattiin Alfonso Cuarónilla. Cuarón taas jätti projektin tehdäkseen Ihmisen pojat (Children of Men - 2006), jolloin hänen tilalle otettiin Jean-Pierre Jeunet, mutta hänkin jätti elokuvan. Helmikuussa 2009 Ang Lee valittiin ohjaajaksi ja lopulta tammikuussa 2011 kuvaukset alkoivat, kun Lee oli viettänyt monta kuukautta etsiessään oikeaa näyttelijää päärooliin. Lopulta Piin elämä sai maailmanensi-iltansa New Yorkin elokuvajuhlilla 28. syyskuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Vaikka elokuvan pelättiin olevan taloudellinen pettymys ja sen teatterikierrosta jopa siirrettiin, jottei sen tarvitsisi kilpailla Hobitti - Odottamattoman matkan (The Hobbit: An Unexpected Journey - 2012) kanssa, filmi osoittautui suureksi hitiksi. Kriitikot kehuivat elokuvaa ja se sai mm. yksitoista Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, käsikirjoitus, lavastus, leikkaus, äänitys, äänitehosteet ja laulu), joista se voitti parhaan ohjauksen, kuvauksen, musiikin ja erikoistehosteiden palkinnot, kolme Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras draamaelokuva ja ohjaus), joista se voitti parhaan musiikin palkinnon, sekä yhdeksän BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, lavastus, leikkaus, ääni ja musiikki), joista se voitti parhaan kuvauksen ja erikoistehosteiden palkinnot. Itse näin Piin elämän vasta pari vuotta myöhemmin vuokralta ja pidin elokuvasta niin, että minua oikein ärsytti, etten käynyt katsomassa sitä, kun se alun perin saapui Suomen teattereihin. Olenkin katsonut elokuvan kertaalleen uudestaan ja kun huomasin Piin elämän täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlavuoden kunniaksi katsoa sen jälleen kerran ja arvostella sen.

Pii Patel on muuttamassa Intiasta Kanadaan eläintarhaa pyörittävän perheensä kanssa. Matkalla heidän rahtilaivansa joutuu myrskyn kouriin ja uppoaa. Eloon jää vain Pii... sekä bengalintiikeri Richard Parker, jonka kanssa Pii joutuu yrittämään selviytyä pelastusveneessä.

Ensikertalaisnäyttelijä Suraj Sharma sai napattua Pii Patelin roolin 3000 ehdokkaan joukosta, eikä mikään ihme. Sharma on nappivalinta pääosaan ja ensikertalaisenakin hän onnistuu kannattelemaan elokuvaa osittain harteillaan, ollessaan suurimman osan ajasta ainoa näyttelijä ruudulla. Erityisen hienoa onkin, kuinka Sharma ei lannistu siitä, ettei hänellä ole lähes koskaan ihmistä vastanäyttelijänä. Sharma tulkitsee upeasti Piin kokemia monia tunteita rahtilaivan upottua ja hänen perheensä kuoltua. Hahmona Pii on nopeasti pidettävä ja on kiehtovaa seurata hänen tapaansa katsoa maailmaa. Sharman lisäksi Piitä esittävät myös lapsena Gautam Belur ja Ayush Tandon, sekä vanhempana miehenä edesmennyt Irrfan Khan, joka toimii tarinansa kertojana.

     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Adil Hussain ja Tabu Piin vanhempina, Ayan Kahn Piin isoveljenä, Gérard "Obelix" Depardieu pienessä roolissa laivan kokkina, sekä Rafe Spall kirjailijana, joka saapuu kuuntelemaan Khanin näyttelemän Piin kertomusta seikkailustaan. Merkittävin sivuhahmoista on kuitenkin lähes kokonaan tietokoneella toteutettu tiikeri Richard Parker, joka päätyy samaan pelastusveneeseen Piin kanssa. Richard Parker on häkellyttävän upea luomus. Tehostetiimi on tutkinut tiikereitä todella tarkkaan ja he ovat saaneet aikaiseksi täysin elävältä, ajattelevalta ja tuntevalta olennolta tuntuvan hahmon. Yhä tänäkin päivänä, kymmenen vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen se saa huijattua katsojaa täysin. Näen edelleen silloin tällöin kommentteja ihmisiltä, jotka ällistyvät kuullessaan, ettei kyseessä olekaan koulutettu eläin, vaan digiluomus. Kyseessä on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista tietokonetehosteista ja jo pelkän Richard Parkerin vuoksi tehostetiimi ansaitsi kaikki palkintonsa. 

Jälleen kerran Piin elämää katsoessani minua harmitti, etten käynyt katsomassa elokuvaa teatterissa, kun se ilmestyi loppuvuodesta 2012. Toki se näyttää fantastiselta Blu-rayn teräväpiirtona ison television ruudulta, mutta kyseessä on sellainen teos, mikä kuuluu nähdä isolta valkokankaalta. Eikä vain nähdä, vaan kokea! Piin elämä on niitä elokuvia, jotka eivät ole vain elokuvia. Tiedättehän sen, kun elokuvat voivat joskus tuntua joltain täysin elämää suuremmalta. Piin elämä on huikea elämys, minkä tekemä vaikutus tuntuu katsojan koko kehossa asti. On mukaansatempaavia filmejä ja sitten on Piin elämän kaltaisia teoksia, jotka lumoavat niin täydellisesti, että katsojasta tuntuu siltä kuin irtautuisi todellisesta maailmasta ja kulkeutuisi ruudun läpi mukaan tarinaan.

Elokuvalla kestää kuitenkin oma aikansa, ennen kuin se heittää Piin, Richard Parkerin ja katsojan hurjaan merelliseen seikkailuun. Ensimmäisen puolituntisensa filmi käyttää vakuuttavasti esitelläkseen Piin lapsuutta ja erityisesti hänen suhdettaan jumaliin - eikä vain intialaisiin jumaliin, vaan kristittyjenkin Jumalaan. Vaikka itse olen ateisti ja paikoitellen tällaiset jumalajutut saavat minut lähinnä kiusaantuneeksi, tässä Piin uskoa hyödynnetään hienosti. Usko toimii enemmänkin Piin sisällä olevana voimana, joka sysää häntä eteenpäin ja auttaa häntä pysymään hengissä äärimmäisen vaikeissakin tilanteissa. Elokuvan tapa käsitellä Piin uskoa on jopa suorastaan kaunis.

Eikä Piin elämän kauneus todellakaan jää siihen. Visuaalisesti elokuva on aivan mielettömän kaunis teos. Richard Parker ei jää elokuvan ainoaksi upeaksi digitehosteeksi, vaan leffa on täynnä lumoavaa kuvastoa, mikä loksauttaa katsojan suun auki kerta toisensa perään ja saa jopa herkistymään sillä, kuinka käsittämättömän hienoja jotkut otokset ovat. Eräässä kohtauksessa tyyni meri on kuin peili, joka heijastaa oranssin ja keltaisen sävyillä hehkuvaa taivasta. On vaikea erottaa, missä menee meren ja taivaan raja, kun pelastusvene näyttäisi kelluvan pilvien keskellä. Yöllä taas meri heijastaa tähtitaivaan, saaden kuvat näyttämään siltä kuin vene leijuisi avaruuden halki. Näyt ovat niin fantastisia, että Piin tavoin katsojankin on jossain kohtaa vaikea enää tietää, mikä on totta ja mikä unta. Elokuva tekeekin ovelan ratkaisun siinä, että se jättää tämän katsojan tulkinnan ja ennen kaikkea uskon varaan. Ja siten elokuvan teema uskon voimasta saa myös rikkaamman merkityksen.

Pitkän prosessin jälkeen Piin elämän ohjaajaksi valikoitui lopulta tosiaan Ang Lee, joka voitti työstään parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon, eikä syyttä. Leellä on silmää huikeille visuaalisuuksille, mutta myös lahjoja täyttää ne visuaalisuudet vangitsevalla tarinalla, sekä rakentaa päälle väkevää tunnelmaa. Välillä elokuva on täynnä epätoivoa, välillä seikkailun riemua. Välillä se saa jännittämään ja joskus vain ihailemaan tehostevelhojen taianomaisia luomuksia. Kuvaus, valaisu ja sensaatiomainen värimaailma tukevat täydellisesti toisiaan ja lopputuloksena onkin visuaalinen mestariteos. Jopa kuvasuhteen vaihtelua käytetään parissa kohtaa nerokkaana tehokeinona. Leikkaus on myös erinomaista, etenkin miten tarinaansa kertova Pii katoaa vähitellen kuvasta. Lavastus on näyttävää, kuten myös asut ja maskeeraus. Vahvat visuaalisuudet saavat tuekseen myös fantastisen äänimaailman meren eri äänistä tiikerin karjahduksiin. Ang Leen rakentamaa tunnelmaa vahvistaa Mychael Dannan säveltämät herkät musiikit.

Yhteenveto: Piin elämä on aivan mielettömän upea elämys, joka pitäisi kokea mahdollisimman isolta valkokankaalta. Ja nimenomaan kokea, sillä kyseessä on niitä teoksia, joita ei vaan katsota. Elokuva imaisee katsojan mukaansa elämää suuremmalle, täysin ällistyttävälle matkalleen. Se tarjoaa jatkuvaa ihmetystä ja lumoa. Ang Leen ohjaus on erinomaista ja hän rakentaa tunnelmaa hienosti. Leffa on niin seikkailullinen ja riemukas kuin myös jännittävä ja hurja. Huumoria löytyy, kuten myös kauneutta. Kuvaus on täynnä häkellyttävän näyttäviä otoksia, joissa tarkka kameratyöskentely, runsas värimaailma ja yhä tänä päivänä henkeäsalpaavat erikoistehosteet saavat katsojan parhaimmillaan kyynelten partaalle upeutensa takia. Tiikeri Richard Parker on hämmästyttävän hieno digiluomus, joka huijaa katsojia edelleen. Ensikertalainen Suraj Sharma loistaa pääroolissa Piinä, suoriutuen vaativasta ja yksinäisestä roolista mallikkaasti. Elokuvan teemat esimerkiksi uskosta vain rikastuttavat seikkailua ja lopputuloksena on elämysteos, mikä kuuluisi katsoa edes kerran elämässään. Jos Piin elämä on jäänyt katsomatta, on kymmenvuotisjuhla hyvä hetki vihdoin uppoutua sen vietäväksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.1.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Life of Pi, 2012, Fox 2000 Pictures, Dune Entertainment, Ingenious Media, Haishang Films, Big Screen Productions, Ingenious Film Partners, Netter Productions

Arvostelu: Happy Death Day 2U (2019)

HAPPY DEATH DAY 2U

Ohjaus: Christopher Landon
Pääosissa: Jessica Rothe, Israel Broussard, Phi Vu, Suraj Sharma, Sarah Yarkin, Rachel Matthews, Ruby Modine, Steve Zissis, Charles Aitken, Jason Bayle ja Missy Yager
Genre: komedia, kauhu
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 16

Päiväni murmelina -elokuvaa (Groundhog Day - 1993) ja slasher-kauhuleffoja yhdistelevä kauhukomedia Happy Death Day (2017) oli iso hitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. Ohjaaja Christopher Landon oli jo ensimmäistä osaa tehdessään suunnittelut, että kyseessä olisi sarjan avausosa. Heti kun ensimmäinen elokuva todettiin menestykseksi, Landon alkoi työstämään jatkoa. Kuvaukset alkoivat keväällä 2018 ja nyt nokkelasti nimetty Happy Death Day 2U on saanut ensi-iltansa. Itse pidin todella paljon ensimmäisestä osasta ja innostuin kuullessani, että se saisi jatkoa. Harmillisesti traileri ei vaikuttanutkaan kovin lupaavalta, enkä ollut varma, pidinkö siitä, mihin suuntaan sarjaa oltiin viemässä. Päätin kuitenkin mennä katsomaan leffan mahdollisimman avoimin mielin heti ensi-iltaviikonloppuna.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Happy Death Day!

Tree on juuri päässyt pois kierteestä, missä hän on jumissa samassa päivässä, kuollen joka ilta murhaajan takia, kun hän päätyy kierteeseen takaisin. Tällä kertaa asiat eivät kuitenkaan mene samalla lailla ja Tree joutuu aloittamaan tilanteen selvittämisen kokonaan alusta.

Jessica Rothe palaa nuoren Treen rooliin, joka joutui edellisessä osassa selvittämään, kuka tappoi hänet yhä uudestaan ja uudestaan, ja kenties kasvamaan myös ihmisenä. Tree ei siis tässä ole ylimielinen ja ärsyttävä, kuten edellisen osan alussa, vaan hän on heti pidettävä. Päätyessään aikalooppiin takaisin Tree tietty ärsyyntyy ja on hauska seurata, kuinka hän reagoi tilanteeseen tällä kertaa. Hienointa kuitenkin on, ettei hahmon kanssa kierrätetä edellisen osan kaarta, vaan hänelle on keksitty uusi asia, mitä hänen täytyy käsitellä sisällään leffan ajan. Tree on mainio tapaus ja Rothe pistää toistamiseen kaikkensa peliin roolinsa vuoksi. Rothen heittäytymistä ei voi muuta kuin ihailla, sillä hän vetää useat kohtaukset niin täysillä ja energisesti kuin vain voi. Tässä filmissä hän myös osoittaa kykenevänsä hyvään draamasuoritukseenkin ja parissa kohtaa katsojana saattaa yllättyä, kuinka paljon Treestä onkaan alkanut välittämään.
     Muutkin edellisestä osasta tutut hahmot tekevät paluun. Israel Broussardin näyttelemä Carter on yhtä mukava ja huolehtiva kuin ennenkin, kun taas Rachel Matthewsin esittämä Danielle rasittaa jälleen ämmämäisyydellään. Tällä kertaa Matthews pääsee kuitenkin näyttämään komediantaitonsa ja todella loistamaan yhdessä kohtauksessa. Phi Vun esittämästä Carterin huonekaveri Ryanista löydetään uusia puolia, joita ei olisi koskaan uskonut ensimmäistä osaa katsoessa. Tästä syystä minun oli vaikea uskoa joitakin hetkiä, sillä hahmo ei tuntunut lainkaan samalta kuin viimeksi. Myös Treen isä (Jason Bayle) ja yliopiston opettaja Gregory (Charles Aitken) nähdään filmissä. Uusina hahmoina taas esitellään tiedeopiskelijat Samar (Suraj Sharma) ja Dre (Sarah Yarkin), sekä yliopiston ärsyttävä dekaani Bronson (Steve Zissis). Vanhoja hahmoja hyödynnetään uusilla, mielenkiintoisilla tavoilla, mutta uudet hahmot eivät ole kovin kummoisia.

Ensimmäinen Happy Death Day oli nokkela yhdistelmä kauhua ja komediaa. Elokuva pisti Päiväni murmelina ja slasherit tehosekoittimeen, jolloin lopputuloksena oli veikeän piristävä kauhuparodia, joka leikitteli kliseillä Screamin (1996) tavoin. Happy Death Day 2U jatkaa tästä lupaavalla tavalla ja lähtee vielä komediallisempaan suuntaan. On jälleen hauska seurata, kuinka Tree joutuu elämään samaa päivää yhä uudestaan, minkä lisäksi on vaikea olla ihailematta, kuinka tarkasti tekijät ovat luoneet edellisen osan tapahtumia uudelleen. Tällä kertaa luvassa on tosin joitain muutoksia, minkä ansiosta leffa tarjoaa myös yllätyksiä ja lisäkiehtovuutta. Siksi onkin hieman harmillista sanoa, että elokuvan nähtyäni poistuin teatterista aika ristiriitaisin tuntein. En ollut oikein varma, näinkö juuri hyvän leffan vai en. Happy Death Day 2U:ssa on selvät hyvät puolensa, mutta myös todella selkeät heikkoutensa.

Elokuvan isoin plussapuoli on tietysti Jessica Rothen totaalinen omistautuminen tälle filmille ja hahmolleen. Hänen ansiosta leffaa katsoo mielellään jopa sen heikkoina ja pitkäveteisinä hetkinä. Kuten jo sanoin, elokuva on selkeästi huumoripainotteisempi kuin edeltäjänsä ja elokuva onnistuukin olemaan usein todella hauska. Todellinen yllätys itselleni oli kuitenkin, että filmi onnistui myös olemaan todella koskettava. Mukana on pari sydäntäsärkevää hetkeä, joita ei etukäteen uskoisi, että elokuva voisi sisältää. Leffasta löytyy kauniitakin kohtia ja kun filmi onnistuu jossain, se todella onnistuu siinä.

Miinuspuolina taas voi sanoa, että vaikka elokuva on erittäin hupaisa, komedian lisääminen tekee lähinnä hallaa kauhupuolelle. Alkupäätä lukuunottamatta filmi ei ole jännittävä, vaan sen kauhuosiot ovat harmillisen laiskasti toteutetut. Kauhu perustuu pelkästään äkkisäikäytyksiin, murhaajan syöksyessä yhtäkkiä esiin, mikä on vain tylsä kikka - etenkin kun sitä käytetään aina vain uudestaan. Äkkisäikäytykset eivät kuitenkaan ole pahinta, vaan se, kuinka lähes kaikki kauhukohtaukset sijoittuvat samaan rakennukseen ja siellä hiiviskelyyn, mikä käy jossain kohtaa tylsäksi. Kauhukohtauksia on myös niin vähän, että katsojana saattaa unohtaa, että elokuvan oli tarkoitus olla kauhukomedia eikä vain komedia. Jossain kohtaa oli kestänyt niin kauan aikaa ilman murhaajan näyttäytymistä, että ehdin jopa unohtaa, että mukana ylipäätään on murhaaja! Se ei voi olla kovin hyvä merkki... Lisäksi pidin tylsänä ideana sitä, että elokuva keksii tieteellisen syyn Treen aikakierteelle. Yksi ensimmäisen osan kiehtovuudesta oli juurikin sitä, kun syy kierteelle jätettiin katsojan tulkinnan varaan. Tässä tämä mystisyys heitetään roskakoriin ja syytä hierotaan katsojan naamaan. Leffa pyörii ihan liikaa tiedepuolen ympärillä, mikä johtaa paikoitellen aika pitkästyttäviin kohtauksiin.

Edellisen osan tavoin Happy Death Day 2U:n ohjauksesta vastaa Christopher Landon, joka on tällä kertaa myös käsikirjoittanut filmin. Landonin ote alkaa selvästi lipsuilla, eikä hän ole keksinyt lainkaan niin nokkelaa jatkoa kuin hän on selvästi kuvitellut. Käsikirjoitus sisältää hyviä hetkiä ja mukavia yllätyksiä, mutta dialogin puolelta löytyy myös kehnoja ja paikoitellen oudonkin imeliä repliikkejä. Käsikirjoitus myös junnaa välillä paikoillaan ja viimeistään leikkauksessa elokuvaa olisi pitänyt tiivistää hieman. Kuvauspuoli filmissä on kuitenkin kunnossa ja mukana on tyylikkäitä otoksia. Valojen kanssa leikkimmällä paljastetaan heti katsojalle, milloin murhaajan iskua kannattaa odottaa. Elokuvassa nähdään edellistä osaa enemmän visuaalisia tehosteita, mitkä toimivat oivallisesti. Äänipuoli luottaa liikaa äkkisäikäytysten koviin pamauksiin, mutta muuten äänimaailma on mainio. Säveltäjä Bear McCreary tuo jälleen erilaisia lisäyksiä leffan eri tunteisiin. Onkin vain sääli, että tunnelmapuoleltaan elokuva on hieman hukassa, eikä tiedä, mitä sen kuuluisi olla.

Yhteenveto: Happy Death Day 2U on harmillisen keskinkertainen jatko-osa nokkelalle kauhukomedialle. Tässä komedia pääsee enemmän valloilleen ja vaikka se johtaa useisiin hauskoihin hetkiin, elokuvan kauhupuoli kärsii samalla. Itse murhaaja on todella vähän mukana ja kauhukohtaukset alkavat tylsistyttää kierrättäessään vain samaa kaavaa. Isoin ongelma kuitenkin on, että elokuvalla on pakottava tarve antaa syy Treen aikakierteelle. Syy on vielä aika typerä ja se onnistuu latistamaan myös ensimmäisen osan merkittävyyttä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Christopher Landon on ollut hieman hukassa siitä, kuinka sarjaa olisi kannattanut jatkaa. Hänellä on selvästi ollut selkeä visionsa, mutta hänen olisi silti kannattanut pysähtyä miettimään, onko tämä kannattavaa? Elokuvan selkeästi parasta antia on Jessica Rothe, joka pursuaa energiaa Treen roolissa ja todella heittäytyy läpi leffan. Rothe osoittaa myös taitavansa draamapuolen ja filmissä nähdään yllättävänkin koskettavia hetkiä. Hyvien puoliensa ansiosta kyseessä ei ole heikko elokuva, mutta on tämä silti pettymys ensimmäisen Happy Death Dayn jälkeen. Jos siis pidit ensimmäisestä osasta, kannattaa Happy Death Day 2U:ta mennä katsomaan hyvin varautuneesti.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt, kolmatta osaa pohjustava kohtaus. Pohjustuksen perusteella trilogian päätös tulee olemaan aika kehno...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.2.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Happy Death Day 2U, 2019, Blumhouse Productions, Digital Riot Media