Arvostelu: Piin elämä (Life of Pi - 2012)

PIIN ELÄMÄ

LIFE OF PI

Ohjaus: Ang Lee
Pääosissa: Suraj Sharma, Irrfan Khan, Rafe Spall, Adil Hussain, Tabu, Ayan Khan, Gautam Belur, Ayush Tandon, Andrea Di Stefano, Jag Huang ja Gérard Depardieu
Genre: seikkailu, jännitys, draama, fantasia
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12

Life of Pi, eli suomalaisittain Piin elämä perustuu Yann Martelin samannimiseen kirjaan vuodelta 2001. Alkuvuodesta 2003 Fox 2000 Picturesin tuottaja Elizabeth Gabler hankki kirjan elokuvaoikeudet ja palkkasi M. Night Shyamalanin ohjaamaan filmatisoinnin. Shyamalan kuitenkin jätti projektin ohjatakseen Lady in the Waterin (2006), jolloin hänet korvattiin Alfonso Cuarónilla. Cuarón taas jätti projektin tehdäkseen Ihmisen pojat (Children of Men - 2006), jolloin hänen tilalle otettiin Jean-Pierre Jeunet, mutta hänkin jätti elokuvan. Helmikuussa 2009 Ang Lee valittiin ohjaajaksi ja lopulta tammikuussa 2011 kuvaukset alkoivat, kun Lee oli viettänyt monta kuukautta etsiessään oikeaa näyttelijää päärooliin. Lopulta Piin elämä sai maailmanensi-iltansa New Yorkin elokuvajuhlilla 28. syyskuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Vaikka elokuvan pelättiin olevan taloudellinen pettymys ja sen teatterikierrosta jopa siirrettiin, jottei sen tarvitsisi kilpailla Hobitti - Odottamattoman matkan (The Hobbit: An Unexpected Journey - 2012) kanssa, filmi osoittautui suureksi hitiksi. Kriitikot kehuivat elokuvaa ja se sai mm. yksitoista Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, käsikirjoitus, lavastus, leikkaus, äänitys, äänitehosteet ja laulu), joista se voitti parhaan ohjauksen, kuvauksen, musiikin ja erikoistehosteiden palkinnot, kolme Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras draamaelokuva ja ohjaus), joista se voitti parhaan musiikin palkinnon, sekä yhdeksän BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, lavastus, leikkaus, ääni ja musiikki), joista se voitti parhaan kuvauksen ja erikoistehosteiden palkinnot. Itse näin Piin elämän vasta pari vuotta myöhemmin vuokralta ja pidin elokuvasta niin, että minua oikein ärsytti, etten käynyt katsomassa sitä, kun se alun perin saapui Suomen teattereihin. Olenkin katsonut elokuvan kertaalleen uudestaan ja kun huomasin Piin elämän täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlavuoden kunniaksi katsoa sen jälleen kerran ja arvostella sen.

Pii Patel on muuttamassa Intiasta Kanadaan eläintarhaa pyörittävän perheensä kanssa. Matkalla heidän rahtilaivansa joutuu myrskyn kouriin ja uppoaa. Eloon jää vain Pii... sekä bengalintiikeri Richard Parker, jonka kanssa Pii joutuu yrittämään selviytyä pelastusveneessä.

Ensikertalaisnäyttelijä Suraj Sharma sai napattua Pii Patelin roolin 3000 ehdokkaan joukosta, eikä mikään ihme. Sharma on nappivalinta pääosaan ja ensikertalaisenakin hän onnistuu kannattelemaan elokuvaa osittain harteillaan, ollessaan suurimman osan ajasta ainoa näyttelijä ruudulla. Erityisen hienoa onkin, kuinka Sharma ei lannistu siitä, ettei hänellä ole lähes koskaan ihmistä vastanäyttelijänä. Sharma tulkitsee upeasti Piin kokemia monia tunteita rahtilaivan upottua ja hänen perheensä kuoltua. Hahmona Pii on nopeasti pidettävä ja on kiehtovaa seurata hänen tapaansa katsoa maailmaa. Sharman lisäksi Piitä esittävät myös lapsena Gautam Belur ja Ayush Tandon, sekä vanhempana miehenä edesmennyt Irrfan Khan, joka toimii tarinansa kertojana.

     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Adil Hussain ja Tabu Piin vanhempina, Ayan Kahn Piin isoveljenä, Gérard "Obelix" Depardieu pienessä roolissa laivan kokkina, sekä Rafe Spall kirjailijana, joka saapuu kuuntelemaan Khanin näyttelemän Piin kertomusta seikkailustaan. Merkittävin sivuhahmoista on kuitenkin lähes kokonaan tietokoneella toteutettu tiikeri Richard Parker, joka päätyy samaan pelastusveneeseen Piin kanssa. Richard Parker on häkellyttävän upea luomus. Tehostetiimi on tutkinut tiikereitä todella tarkkaan ja he ovat saaneet aikaiseksi täysin elävältä, ajattelevalta ja tuntevalta olennolta tuntuvan hahmon. Yhä tänäkin päivänä, kymmenen vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen se saa huijattua katsojaa täysin. Näen edelleen silloin tällöin kommentteja ihmisiltä, jotka ällistyvät kuullessaan, ettei kyseessä olekaan koulutettu eläin, vaan digiluomus. Kyseessä on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista tietokonetehosteista ja jo pelkän Richard Parkerin vuoksi tehostetiimi ansaitsi kaikki palkintonsa. 

Jälleen kerran Piin elämää katsoessani minua harmitti, etten käynyt katsomassa elokuvaa teatterissa, kun se ilmestyi loppuvuodesta 2012. Toki se näyttää fantastiselta Blu-rayn teräväpiirtona ison television ruudulta, mutta kyseessä on sellainen teos, mikä kuuluu nähdä isolta valkokankaalta. Eikä vain nähdä, vaan kokea! Piin elämä on niitä elokuvia, jotka eivät ole vain elokuvia. Tiedättehän sen, kun elokuvat voivat joskus tuntua joltain täysin elämää suuremmalta. Piin elämä on huikea elämys, minkä tekemä vaikutus tuntuu katsojan koko kehossa asti. On mukaansatempaavia filmejä ja sitten on Piin elämän kaltaisia teoksia, jotka lumoavat niin täydellisesti, että katsojasta tuntuu siltä kuin irtautuisi todellisesta maailmasta ja kulkeutuisi ruudun läpi mukaan tarinaan.

Elokuvalla kestää kuitenkin oma aikansa, ennen kuin se heittää Piin, Richard Parkerin ja katsojan hurjaan merelliseen seikkailuun. Ensimmäisen puolituntisensa filmi käyttää vakuuttavasti esitelläkseen Piin lapsuutta ja erityisesti hänen suhdettaan jumaliin - eikä vain intialaisiin jumaliin, vaan kristittyjenkin Jumalaan. Vaikka itse olen ateisti ja paikoitellen tällaiset jumalajutut saavat minut lähinnä kiusaantuneeksi, tässä Piin uskoa hyödynnetään hienosti. Usko toimii enemmänkin Piin sisällä olevana voimana, joka sysää häntä eteenpäin ja auttaa häntä pysymään hengissä äärimmäisen vaikeissakin tilanteissa. Elokuvan tapa käsitellä Piin uskoa on jopa suorastaan kaunis.

Eikä Piin elämän kauneus todellakaan jää siihen. Visuaalisesti elokuva on aivan mielettömän kaunis teos. Richard Parker ei jää elokuvan ainoaksi upeaksi digitehosteeksi, vaan leffa on täynnä lumoavaa kuvastoa, mikä loksauttaa katsojan suun auki kerta toisensa perään ja saa jopa herkistymään sillä, kuinka käsittämättömän hienoja jotkut otokset ovat. Eräässä kohtauksessa tyyni meri on kuin peili, joka heijastaa oranssin ja keltaisen sävyillä hehkuvaa taivasta. On vaikea erottaa, missä menee meren ja taivaan raja, kun pelastusvene näyttäisi kelluvan pilvien keskellä. Yöllä taas meri heijastaa tähtitaivaan, saaden kuvat näyttämään siltä kuin vene leijuisi avaruuden halki. Näyt ovat niin fantastisia, että Piin tavoin katsojankin on jossain kohtaa vaikea enää tietää, mikä on totta ja mikä unta. Elokuva tekeekin ovelan ratkaisun siinä, että se jättää tämän katsojan tulkinnan ja ennen kaikkea uskon varaan. Ja siten elokuvan teema uskon voimasta saa myös rikkaamman merkityksen.

Pitkän prosessin jälkeen Piin elämän ohjaajaksi valikoitui lopulta tosiaan Ang Lee, joka voitti työstään parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon, eikä syyttä. Leellä on silmää huikeille visuaalisuuksille, mutta myös lahjoja täyttää ne visuaalisuudet vangitsevalla tarinalla, sekä rakentaa päälle väkevää tunnelmaa. Välillä elokuva on täynnä epätoivoa, välillä seikkailun riemua. Välillä se saa jännittämään ja joskus vain ihailemaan tehostevelhojen taianomaisia luomuksia. Kuvaus, valaisu ja sensaatiomainen värimaailma tukevat täydellisesti toisiaan ja lopputuloksena onkin visuaalinen mestariteos. Jopa kuvasuhteen vaihtelua käytetään parissa kohtaa nerokkaana tehokeinona. Leikkaus on myös erinomaista, etenkin miten tarinaansa kertova Pii katoaa vähitellen kuvasta. Lavastus on näyttävää, kuten myös asut ja maskeeraus. Vahvat visuaalisuudet saavat tuekseen myös fantastisen äänimaailman meren eri äänistä tiikerin karjahduksiin. Ang Leen rakentamaa tunnelmaa vahvistaa Mychael Dannan säveltämät herkät musiikit.

Yhteenveto: Piin elämä on aivan mielettömän upea elämys, joka pitäisi kokea mahdollisimman isolta valkokankaalta. Ja nimenomaan kokea, sillä kyseessä on niitä teoksia, joita ei vaan katsota. Elokuva imaisee katsojan mukaansa elämää suuremmalle, täysin ällistyttävälle matkalleen. Se tarjoaa jatkuvaa ihmetystä ja lumoa. Ang Leen ohjaus on erinomaista ja hän rakentaa tunnelmaa hienosti. Leffa on niin seikkailullinen ja riemukas kuin myös jännittävä ja hurja. Huumoria löytyy, kuten myös kauneutta. Kuvaus on täynnä häkellyttävän näyttäviä otoksia, joissa tarkka kameratyöskentely, runsas värimaailma ja yhä tänä päivänä henkeäsalpaavat erikoistehosteet saavat katsojan parhaimmillaan kyynelten partaalle upeutensa takia. Tiikeri Richard Parker on hämmästyttävän hieno digiluomus, joka huijaa katsojia edelleen. Ensikertalainen Suraj Sharma loistaa pääroolissa Piinä, suoriutuen vaativasta ja yksinäisestä roolista mallikkaasti. Elokuvan teemat esimerkiksi uskosta vain rikastuttavat seikkailua ja lopputuloksena on elämysteos, mikä kuuluisi katsoa edes kerran elämässään. Jos Piin elämä on jäänyt katsomatta, on kymmenvuotisjuhla hyvä hetki vihdoin uppoutua sen vietäväksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.1.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Life of Pi, 2012, Fox 2000 Pictures, Dune Entertainment, Ingenious Media, Haishang Films, Big Screen Productions, Ingenious Film Partners, Netter Productions

Arvostelu: The Amazing Spider-Man (2012)

THE AMAZING SPIDER-MAN

Ohjaus: Marc Webb
Pääosissa: Andrew Garfield, Emma Stone, Rhys Ifans, Denis Leary, Sally Field, Martin Sheen, Irrfan Khan, Campbell Scott, Embeth Davidtz ja Chris Zylka
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 16 minuuttia
Ikäraja: 12

Spider-Man, eli suomalaisittain Hämähäkkimies on Stan Leen ja Steve Ditkon luoma Marvel Comics -hahmo, jonka ensiesiintyminen tapahtui sarjakuvassa "Amazing Fantasy #15" vuonna 1962 ja on siitä asti kasvattanut suosiotaan. Hahmo onkin noussut Marvelin ehkä jopa suosituimmaksi hahmoksi ja on oma ehdoton suosikkini Marvelin sankareista. Ja koska hahmo on niin suosittu, on hänet pitänyt siirtää sarjakuvien sivuilta myös esimerkiksi televisio-ohjelmiin, kirjoihin, näytelmiin, videopeleihin ja tietysti myös elokuviin. Nicholas Hammond esitti hahmoa kolmessa elokuvassa: Spider-Man (1977), Spider-Man Strikes Back (1978) ja Spider-Man: The Dragon's Challenge (1981), mutta nämä ovat kadonneet lähes kokonaan ihmisten muisteista, etenkin kun Sam Raimin ohjaama Spider-Man - Hämähäkkimies (Spider-Man) ilmestyi teattereihin vuonna 2002 ja sai ihmiset todella innostumaan supersankarielokuvista. Kyseessä oli ehkä myös ensimmäinen supersankarileffa, jonka itse näin. Leffa sai jatkoa Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2:lla (Spider-Man 2 - 2004), joka sai paljon ylistystä, sekä Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3:lla (Spider-Man 3 - 2007), joka haukuttiin lähes lyttyyn, minkä vuoksi neljättä osaa ei koskaan tehty. Columbia Pictures halusi kuitenkin tehdä lisää elokuvia hahmosta, jolloin koko juttu päätettiin aloittaa alusta. Valittiin uudet näyttelijät ja tekijät, jotka lähtivät työstämään uutta versiota. Lopulta The Amazing Spider-Man ilmestyi teattereihin kesällä 2012 ja monet pitivät siitä, minä mukaan lukien. Innostuin elokuvasta todella paljon ja katsoin sen useasti uudestaan, kuten myös sen jatko-osan The Amazing Spider-Man 2 (2014). Viime vuonna arvostelin Sam Raimin Spider-Man -trilogian ja samalla lupailin kirjoittaa myös näistä elokuvista ja olen etsinyt parasta hetkeä siihen. Nyt kun on ilmestymässä jälleen uusi versio hahmosta, Tom Hollandin tähdittämä Spider-Man: Homecoming (2017) oli erittäin oiva aika katsoa ja arvostella The Amazing Spider-Manit.

Geenimuunneltu hämähäkki puree nuorta Peter Parkeria, jolle kehittyy yliluonnolliset aistit ja voimat. Peterin täytyy hyödyntää voimiensa tuomaa vastuuta ja nousta New Yorkin sankariksi, Spider-Maniksi.

Peter Parkerina eli Spider-Manina nähdään Andrew Garfield, joka on lähes täydellinen valinta rooliin. Peter on yksinäinen nörtti ja valokuvaaja, jota jotkut koululaiset kiusaavat, eivätkä tytöt vilkaisekaan häneen päin. Tämä puoli ei täysin onnistu Garfieldilta, josta voisi luulla ulkoisesti, että kyseessä on todella suosittu tapaus. Kuitenkin kun Peter pistää Hämis-puvun päälleen ja lähtee taltuttamaan rikollisuutta, roolitus on hoidettu täysin nappiin. Nörtti-Peterinä Tobey Maguire oli uskottavampi, mutta Spider-Manina Garfield on hieman toimivampi. Spider-Man heittelee kaiken aikaa vitsejä ja hänestä löytyy hienoa rentoutta, sekä kunnon sankarillisuutta. Vaikka yksinäinen puoli hahmosta ei ole mitä uskottavin Garfieldilta, on hänen Peterissään myös aivan mahtavia hetkiä. Etenkin naisten seurassa Peteriä alkaa hermostuttaa ja Garfield näyttelee myötähäpeälliset kohdat todella hienosti. Hahmo on hauska tapaus, josta onneksi löytyy myös vakavampiakin puolia.
     Peterin ihastuksen kohdetta, Gwen Stacya näyttelee Emma Stone, joka on Garfieldin tapaan erittäin oiva valinta. Gwen on todella fiksu nuori nainen, jolla on korkeat tavoitteet tiedealalla. Hahmo ei ole kertaakaan neito pulassa -ratkaisu ja yhdessä kohtaa hän jopa rohkeasti käy pikaisesti taistelussa mukana. Stone on todella hyvä näyttelijä ja suoriutuu Gwenin roolista mainiosti. Stonen ja Garfieldin kemia toimii täydellisesti, jolloin heidän pikkuhiljaa alkava romanssinsa on oikeasti uskottava.
     Peterin vanhemmat ovat kuolleet ja hän asuu tätinsä ja setänsä luona. Peterin Ben-setää esittää Martin Sheen ja hänen May-tätiään näyttelee Sally Field, jotka ovat molemmat erinomaisia. Benin tehtävänä on tietenkin olla elämänohjeita antava isähahmo ja May on usein huolehtiva äitihahmo Peterille. Benistä löytyy myös hauskoja puolia. Pääkaksikon tavoin myös Sheenin ja Fieldin kemia toimii.
     Rhys Ifans esittää tohtori Curt Connorsia, Peterin isän vanhaa työtoveria, joka tutkii siirtogeenejä. Tohtori Connorsin oikea käsi on puoliksi poissa, joten hän yrittää tutkimuksensa avulla saada kätensä kasvamaan takaisin. Samalla hän yrittää auttaa erästä Norman Osbornia, joka tekee kuolemaa... Kuten Spider-Manin tiedemieshahmojen kohdalla yleensäkin, jotain Connorsin kokeiluissa menee pieleen. Ifans on pääasiassa hyvä roolissaan, mutta häneltä löytyy myös heikompia ja ylinäyteltyjä hetkiä, jolloin hän ei ole kovin uskottava.
     Ice Age -leffasarjasta (2002-) tuttu Denis "Diego" Leary näyttelee Gwenin isää, ylikomisario Stacya, joka ei ole innoissaan Spider-Manista, vaan pitää tätä naamioituneena rikollisena. Muita hahmoja elokuvassa ovat Oscorp-yhtiön johtaja Rajit Ratha (Irrfan Khan), Peteriä kiusaava idiootti Flash Thompson (Chris Zylka), sekä prologissa ja takaumissa esiintyvät Peterin vanhemmat Richard (Campbell Scott) ja Mary Parker (Embeth Davidtz).

The Amazing Spider-Man ei ole tosiaan millään lailla jatkoa Sam Raimin Spider-Maneille, vaan se on kokonaan uusi tarinansa, vaikka tutut hahmot ovatkin mukana, kuten myös tuttuja juonikuvioita kerrottuna hieman eri tavoilla. Pohjarakenne on kuitenkin sama: aluksi esitellään Peter ja näytetään, mistä hän haaveilee, jonka jälkeen häntä puraisee hämähäkki ja hän alkaa testailemaan voimiaan. Eräs synkkä hetki tapahtuu ja Peterin pitää ottaa sankarihommat tosissaan. Samalla kaupunkiin ilmestyy yliluonnollinen pahis (tässä tapauksessa suuri Lisko), joka täytyy tietenkin pysäyttää. Tähän päälle vielä hieman romantiikkaa ja oivan seikkailun ainekset ovat kasassa. Jotta elokuva ei tuntuisi liian nähdyltä, on tarinaan tuotu mukaan Peterin vanhemmat, joiden mysteeristä kuolemaa nuorukainen alkaa tutkia. Vanhempia ei otettu ollenkaan huomioon Sam Raimin trilogiassa, joten tämä tuo hyvin kiinnostavan puolen Peterin tarinaan. Elokuva herättääkin kiinnostuksen jo heti alussa, eikä mielenkiintoa menetä elokuvan kulkiessa eteenpäin. Leffassa on usein mukana mysteerinen tunnelma, joka kietoutuu katsojien ympärille.

Valitettavasti mysteerisyys katoaa, kun Peter on saanut viimeisteltyä pukunsa, jolloin elokuva muuttuu perinteisemmäksi supersankarielokuvaksi. Aiemmin mainitsemani synkän hetken, sekä vanhempien kuoleman tutkiminen jää totaalisesti taka-alalle, kun Lisko alkaa riehua New Yorkissa ja Spider-Manin täytyy yrittää pysäyttää hänet. Ei mysteerisyyden menetyksessä sinänsä mitään, sillä perinteiset supersankaripätkät voivat myös olla todella mainioita. Elokuvasta löytyykin useita erittäin hyviä hetkiä, joiden loistavuus syntyy pääasiassa Andrew Garfieldin hauskasta tavasta esittää Hämistä. Punasinisiin trikoisiin pukeutunutta nuorukaista on hupaisaa seurata ja leffa pitää otteessaan. Taisteluissa Liskoa vastaan löytyy hyvää jännitettä ja toimintakohtaukset ovat tyylikkäästi toteutetut. Loppuhuipennuksesta löytyy hieman hölmöjä hetkiä, mutta ne pystyy halutessaan katsoa sormien läpi, sillä muuten leffan finaali on viihdyttävä. Ehdottomasti kuitenkin paras ja hauskin kohtaus koko elokuvassa on pätkä, jossa Spider-Man pysäyttää autovarkaan. Muistan yhä, kuinka koko yleisö nauroi ääneen leffateatterissa kohtauksen aikana.

Valitettavasti The Amazing Spider-Manista löytyy hölmöyksiä, joita ei kykene katsomaan sormien läpi. Alkuperäinen käsikirjoitus on ollut selvästi liian pitkä, jolloin noin puolen välin jälkeen on täytynyt tiivistää ja löytää oikoreittejä juonenkuljetukseen. Yhdessä kohtaa elokuvaa Spider-Man nimittäin päätyy Liskon "tukikohtaan", josta hän löytää tarkasti animoidun ja selitetyn videon pahiksen suunnitelmasta. Eivät voineet sitten laiskempaa ratkaisua keksiä! Tämän lisäksi mukana on pienempiä hölmöyksiä, kuten että Peter käyttää voimiaan muutamaan otteeseen julkisilla paikoilla niin, että on ihme, ettei kukaan yhdistä häntä Spider-Maniin. Esimerkiksi kohtaus, jossa hän nöyryyttää Flashia koripallolla ja rikkoo itse tangon päässä olevan korin, tuntuu todella typerältä, vaikka pätkä johtaakin tärkeään tapahtumaan ja siinä Peter pääsee vihdoin "kostamaan" Flashille. Ja sitten on pieniä aukkoja käsikirjoituksessa, kuten alussa kun Peter löytää isänsä laukun ja sanoo, että se on tyhjä, niin seuraavassa kohtauksessa hän on laittanut hienosti riviin kaiken laukusta löytämänsä. Tällaiset isot ja pienet aukot, sekä huolimattomuusvirheet häiritsevät kokonaisuutta, minkä lisäksi kiirehtiminen vie hieman tunnelmaa pois, jolloin elokuva on muutamissa kohdissa jopa heikko. Onneksi mukana on onnistuneita hetkiä, sillä muuten The Amazing Spider-Man olisi vain ihan kiva. Suurin pelastaja on Garfield, jonka esittämää Hämistä katsoisi erittäin mielellään lisääkin.

Leffan ohjaajana toimii Marc Webb, joka oli ohjannut tätä ennen vain romanttisen (500) Days of Summerin (2009). Webb ei aluksi halunnut tehdä elokuvaa, mutta tajusi sitten sen antamat mahdollisuudet. Webb selvästi osaa hommansa, vaikka yhtiö on lopulta tehnyt suurimmat päätökset. Elokuva on kuvattu hyvin, mutta leikkauksessa olisi voinut tiivistää joistain muista kohdista kuin juonelle tärkeistä osioista. Puvustus on mainiosti tehty ja mielestäni tämä versio Spider-Manin asusta on aivan mielettömän tyylikäs. Toivoisin joskus löytäväni sellaisen halvalla, jotta voisin pitää Spider-Man -leffamaratoonin se päällä. Maskeeraukset ovat myös hienoja. Visuaalisesti elokuva on hieman heikentynyt vuosien varrella. Lisko ei ole kovin vakuuttavan näköinen, mutta tietokoneella toteutetut taistelukohtaukset ovat erittäin näyttäviä. Ääniefektit ovat todella mainioita, kuten on myös James Hornerin säveltämä musiikki.

Elokuva sisältää "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Peterin huoneessa näkyy Alfred Hitchcockin Takaikkuna-leffan (Rear Window - 1954) juliste, minkä lisäksi leffassa annetaan muutamia vinkkejä seuraavan osan pahiksista, Electrosta ja Rhinosta. Elokuvassa on viittaus sarjakuvissa ja Sam Raimin Spider-Man - Hämähäkkimiehessä nähtyyn ikoniseen nyrkkeilyotteluun ja hahmon luoja Stan Lee tekee tietty cameon, joka on mielestäni yksi hänen parhaistaan.

Blu-rayn kuvanlaatu on todella hyvä. Lisämateriaalina kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on poistettuja kohtauksia, kuvagalleria, elokuvan suunnittelusta ja toteutuksesta kertova seitsemänosainen "Rite of Passage: The Amazing Spider-Man Reborn", kuusitoistaosainen "Pre-Visualization", joka tarjoaa kuvakäsikirjoituksia ja tietokoneella toteutettuja animaatiosuunnitelmia eri kohtauksista, visuaalisuuksista kertova "Image Progression Reels", leffaa varten treenaamista näyttävä "Stunt Rehearsals", sekä "The Amazing Spider-Man Video Gamesta" kertova pätkä. Katsottavaa on yhteensä yli kolmeksi tunniksi.

Yhteenveto: The Amazing Spider-Man on jokseenkin keskinkertainen elokuva, mutta Andrew Garfieldin loistava Peter Parker/Spider-Man nostaa arvosanaa yhdellä pisteellä. Kummallinen nörtti ei täysin luonnistu Garfieldilta, mutta humoristisempana Hämiksenä hän pesee lattioita Maguiren versiolla. Myös muut näyttelijät ovat hyviä, vaikka Rhys Ifans vetääkin välillä yli. Elokuvan pohjatarina on aika samanlainen kuin Raimin Spider-Man - Hämähäkkimiehessä, mutta mukana on hienoja uusia puolia, kuten Peterin vanhempien kohtalon selvittäminen, joiden takia juttu tuntuu tuoreelta. Leffa viihdyttää alusta loppuun, mutta siitä löytyy todella hölmöjä juttuja, jotka vievät makua pois kokonaisuudesta. Visuaalisesti elokuva on nähnyt parhaat päivänsä, mutta on silti monin paikoin tyylikäs ja sankarin uusi puku on upea. Jos olet hahmon fani tai supersankarielokuvat ovat juttunne, niin katsokaa myös The Amazing Spider-Man. Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus, joten ennen sitä ei kannata lopettaa katselua.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.journeydownthescale.info
The Amazing Spider-Man, 2012, Columbia Pictures, Marvel Entertainment, Laura Ziskin Productions

Arvostelu: Inferno (2016)

INFERNO (2016)

Ohjaus: Ron Howard
Pääosissa: Tom Hanks, Felicity Jones, Omar Sy, Irrfan Khan, Ben Foster, Sidse Babett Knudsen ja Ana Ularu
Genre: jännitys
Kesto: 2 tuntia 1 minuutti
Ikäraja: 12

Dan Brownin Robert Langdon -kirjoihin perustuvat elokuvat jatkuvat Infernolla. Jostain kumman syystä elokuvantekijät päättivät hypätä sarjan todellisen kolmososan, "The Lost Symbolin" (2009) yli ja siirtyivät suoraan neljänteen, eli "Infernoon" (2013). Toisaalta, kun The Da Vinci Code (2006) ja Angels & Demons (2009) tehtiin väärässä järjestyksessä, niin ehkä The Lost Symbol -elokuva tehdään samalla logiikalla Infernon jälkeen. Vaikka pidän paljon sarjan kahdesta aiemmasta osasta, en kovin paljoa odottanut Infernoa, kun sen julkaisu ilmoitettiin. Vasta, kun katsoin The Da Vinci Coden ja Angels & Demonsin uudestaan, innostuin Infernon näkemisestä paljon, enkä välillä malttanut edes odottaa pääseväni katsomaan sen. Toivoin vain, että taso pysyisi samana, sillä edellisen osan ilmestymisestä oli kuitenkin jo seitsemän vuotta.

HUOM! Tämä arvostelu saattaa sisältää SPOILEREITA koskien elokuvia The Da Vinci Code ja Angels & Demons! Elokuvat ovat kuitenkin itsenäisiä tarinoita, joten lähinnä vain päähenkilö yhdistää elokuvia toisiinsa.

Professori Langdonin täytyy etsiä ja pysäyttää Inferno-niminen virus, ennen kuin se vapautuu ja tappaa suurimman osan ihmiskunnasta.

Tom Hanks vetää jälleen nappisuorituksen professori Robert Langdonina. Vaikka edellisen elokuvan teosta on kulunut jo monta vuotta, niin rooli tulee selkeästi luonnostaan. Alkupuolella hahmo on hieman erilainen, mutta alkaa näyttää tuttuja piirteitä yhä vain enemmän, kun elokuva kulkee eteenpäin. Silti katsoja näkee, että alusta asti kyseessä on tuttu professori. Langdonin hieno Mikki Hiiri -kellokin pääsee hieman esille elokuvassa.
     Felicity Jones on alkanut saada näkyvyyttä viime vuosien aikana. 2015 hän oli Oscar-ehdokkaana elokuvasta The Theory of Everything (2014) ja pian hän tulee esittämään pääosaa uudessa Rogue One: A Star Wars Story -elokuvassa (2016). Tässä hän esittää tohtori Sienna Brooksia, joka auttaa Langdonia etsimään Infernoa. Välillä Jonesin suoritus ei ole täysin parhaasta päästä, mutta toimii muuten ihan hyvin naispääosassa. Jotkut hahmolle kirjoitetut repliikit ovat aika hölmöjä.
     Omar Sy esittää agentti Bouchardia, joka jahtaa Langdonia ja tohtori Brooksia. Sy vakuutti minut Intouchablesissa (2011) ja olikin mukavaa nähdä hänet jälleen valkokankaalla. Pääkaksikkoa jahtaavat myös Sidse Babett Knudsenin näyttelemä tohtori Sinskey, sekä Vayentha-niminen tappaja (Ana Ularu). Irrfan Khan nähdään herra Simsinä, joka on hieman erikoinen heppu ja jolla on oma kiinnostuksensa Infernoa kohtaan. Ben Foster esittää Bertrand Zobristia, henkilöä joka kehitti viruksen. En ole aiemmin oikein perustanut Fosterista, mutta tässä hän on hyvä. Kovin paljoa hän ei kuitenkaan esiinny elokuvassa.

Langdon herää sairaalasta Firenzessä, eikä kykene muistamaan mitään parin viimeisen vuorokauden tapahtumista. Sairaalaan saapuu Vayentha, joka yrittää tappaa professorin ja Langdonin täytyy paeta sairaalasta yhdessä tohtori Brooksin kanssa. Brooksin luona Langdon alkaa muistella, mitä on tapahtunut ja hän alkaa yhdistellä asioita Bertrand Zobristiin ja "Danten helvettiin". Langdon ja Brooks lähtevät vihjeiden perässä etsimään Zobristin luomaa Inferno-virusta, jonka tarkoituksena on tappaa noin puolet maapallon väestöstä. Heidän perässään on agentteja, jotka yrittävät jostain syystä saada Langdonin kiinni. Kaksikon täytyy yrittää piiloutua, mutta samalla heidän on pakko löytää virus, sillä sen leviäminen alkaa todella lyhyen ajan sisällä.

Kerrankin elokuvan "pahikselta" löytyy ihan ymmärrettävä syy tappaa miljardeja ihmisiä. Zobrist on huolissaan maapallon ylikansoittumisesta ja on luonut Inferno-viruksen pelastaakseen ihmiskunnan sukupuutolta. Jos ihmisiä syntyisi samaan tahtiin lisää, ei vuosikymmenen päästä olisi enää mahdollista elää. Syy ei siis ole se, että hahmo haluaa tappaa ihmisiä vain, koska se olisi hänen mielestään kivaa. Hän näkee maailmassa vääryyden ja kokee siihen vain yhden ratkaisun, vaikka se olisikin kuinka julma tahansa. Vaikka miljardien ihmisten tappaminen olisikin hirveä teko, niin Zobristin perusteluiden kautta katsoja kokee välillä ymmärtävänsä, miksi se olisi tarpeellista. Toivottavasti ylikansoittumiseen kuitenkin todellisuudessa löydetään joku parempi ratkaisu kuin tappava virus...

Infernossa on tiettyjä samanlaisuuksia The Da Vinci Coden kanssa, mutta tunnelmaltaan se on lähempänä Angels & Demonsia. Jälleen täytyy siis löytää vihjeiden kautta jokin tuhoava voima ja pysäyttää se, ennen kuin on liian myöhäistä. Aikaa ei tietenkään ole paljoa, joten elokuva muuttuu koko ajan jännittävämmäksi, mitä pidemmälle tarina kulkee. Se ei paljoa jää hidastelemaan, vaan kulkee hyvällä temmolla eteenpäin. Elokuvassa nähdään jokseenkin odottamaton käänne, joka yllätti itseni täysin ja tuntui tavallaan parantavan elokuvaa, vaikka käännekohdassa näytteleminen ei ollut täysin onnistunutta. Loppupuoli on erittäin jännittävä ja kaikin puolin kyseessä on jälleen yksi erinomainen ja todella mainio Langdon-seikkailu. Ei kun vaan lisää tekeille!

Ohjaajana on edelleen pysynyt Ron Howard ja onkin hienoa, että Hanksin ja Howardin yhteistyö on jatkunut läpi sarjan. Kuvaus ei ole täysin onnistunutta. Ymmärrän, että alussa kuvan heilumisella on pyritty korostamaan Langdonin sekavaa olotilaa, mutta myöhemmin se vain häiritsee katsojaa. Muutamat kuvat eivät ole myöskään täysin tarkkoja. Leikkauksia on joissain kohdissa hieman liikaa. Hyppyleikkauksia esiintyy muutamaan otteeseen kuvan sisällä ja välillä kuvanmuutos on niin vähäinen, ettei leikkausta edes tarvita. Äänimaailmalla on tuotu lisäsisältöä, etenkin Langdonin näkyihin. Visuaalisesti elokuva on ihan tyylikkäästi toteutettu, mutta näyt ovat paikoitellen liian digitaalisen näköisiä. Sävellyksestä vastaa jälleen Hans Zimmer, jonka musiikki toimii oivasti taustalla, muttei jää jälkikäteen erityisemmin mieleen.

Yhteenveto: Inferno on todella hyvä elokuva ja erittäin mainio lisäys sarjaan. Tom Hanks on jälleen erinomainen professori Langdonin roolissa. Felicity Jones on pääosin hyvä, mutta häneltä löytyy selkeästi heikompiakin kohtia. Saa nähdä, miten hän pärjää tulevan Star Wars -leffan pääosassa. Vaikka "pahiksen" juoni tappaa miljardeja on kauhea, niin hänellä on ihan oikea syy siihen, eikä vain se perustelu, että hän on hullu ja haluaa tappaa paljon jengiä. Pitkästä aikaa elokuvasta löytyy odottamaton käänne ja vaikka sen aikana näytteleminen ei ole mitä parhainta, niin käänne toimii hienosti. Kuvaus on välillä hieman sekavaa ja leikkauksia on paikoitellen liikaa. On hienoa, että Ron Howard on pysynyt ohjaajana yhä ja toivon, että "The Lost Symbol" tehtäisiin elokuvaksi muutaman vuoden sisällä. Ensi vuonna ilmestyy viides Langdon-kirja nimeltään "Origin" ja toivoisin, että myös siitä tulisi elokuva. Mielestäni Langdon-pätkiä voi, saa ja pitää tulla niin monta kuin vain on mahdollista. Suosittelen tätä Brown-kirjojen faneille, sekä niille, jotka pitivät edellisistä osista. Nämä ovat itsenäisiä teoksia, joten ei ole pakollista nähdä The Da Vinci Codea tai Angels & Demonsia, jotta voi ymmärtää Infernon. Suosittelen käymään vilkaisemassa!

Kirjoittanut: Joonatan, 19.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.croogles.com
Inferno, 2016, Columbia Pictures, Imagine Entertainment, LStar Capital

Arvostelu: Jurassic World (2015)

JURASSIC WORLD (2015)

Ohjaus: Colin Trevorrow
Pääosissa: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Vincent D'onofrio, Ty Simpkins, Nick Robinson, Omar Sy, BD Wong ja Irrfan Khan
Genre: seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 12

Parikymmentä vuotta on kulunut Jurassic Parkin tapahtumista ja katastrofaalisten epäonnistumisien jälkeen pidetään yhä hyvänä ideana puistoa, joka on täynnä ihmissyöjiä. Jurassic World on jo sarjan neljäs osa, mutta vasta nyt puisto on saatu auki ihmisille vierailtavaksi. Puisto saatiin niin hyvin auki ihmisille, että se on tällä hetkellä yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä elokuvista. Minä kävin tietenkin ensi-illassa katsomassa Jurassic Worldin - se oli kesän 2015 eniten odottamani elokuva, mutta oliko se odottamisen arvoinen?

On tosiaan kulunut yli kaksikymmentä vuotta Jurassic Parkista - puisto on saatu auki ja se kulkee hieman isomman mittakaavan nimellä. Ihmiset ovat kuitenkin kyllästyneitä näkemään samoja vanhoja dinoja (en kyllä tiedä mitkä ihmiset, sillä saarella olijat näyttivät olevan vaikuttuneita), joten tiedemiesten on täytynyt luoda kokonaan uudenlainen hybridi, joka kulkee nimellä Indominus Rex. Tietenkään asiat eivät mene niin kuin toivoisi, vaan Indominus Rex pääsee vapaaksi ja ihmiset kelpaavat sille oikein hyvin välipalaksi.

Elokuvan pääosassa on Chris Prattin esittämä velociraptorkouluttaja Owen Grady. Pratt on aika uusi naama Hollywoodissa ja on parhaiten tunnettu Jurassic Worldia ennen elokuvasta Guardians of the Galaxy. Prattissa itsessään ja hänen hahmossaan on jotain sympaattista ja jotain coolia, mitkä tekevät hänestä helposti tykättävän.
     Owenista alkaa välittämään heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien, toisin kuin Bryce Dallas Howardin esittämästä Clairesta, joka aloittaa ärsyttävänä, mutta muuttuu onneksi elokuvan aikana.
     Ty Simpkins ja Nick Robinson vetävät veljesten roolin hyvin ja heidän veljeydestään tulee yhä enemmän tärkeää heidän kohdatessa vaaratilanteita.
     Vincent D'onofrion esittämä Hoskins on pakollinen ihmispahis, jolla on jokseenkin jopa typerältä kuulostava suunnitelma velociraptoreille. Vincent D'onofrio kuitenkin vetää roolin niin hyvin, kuin on vain mahdollista.

Indominus Rex on syy, miksi ihmispahista ei tarvita. Riehuva, ihmisiä ja jopa dinosauruksia tappava olento on karmivaa katseltavaa ja on tehty näyttämään visuaalisesti täydelliseltä, kuten muukin elokuvassa. Lähes kaikki dinosaurukset on tehty digitaalisesti, kuten nykypäivänä voikin odottaa, mutta onneksi digidinot näyttävät todellisilta. Ainakin suurin osa niistä.
Aiempien Jurassic-sarjan elokuvissa velociraptorit on esitetty pelkkinä pahoina, joten on kiinnostavaa nähdä ne ihmisten puolella, vaikka sekään ei tietenkään mene ihan putkeen. Myös edellisistä elokuvista tuttu, vanha kunnon Tyrannosaurus Rex tekee näyttävän paluun. Ainoa paluun tekevä ihmishahmo on BD Wongin esittämä tohtori Henry Wu.

Taustojakin on tehty tietokoneella, mutta sitä ei onneksi huomaa pahemmin katsomatta lisämateriaaleja. Elokuva on erittäin hyvin kuvattu ja ilmakuvat puistolavasteista täynnä ihmisiä näyttävät upeilta. Leikkaus on hyvää, paitsi kun yhtäkkiä siirrytään yöhön, käymättä illassa sen kummemmin. Michael Giacchinon musiikki on erittäin toimivaa ja uusien sävellysten lisäksi elokuvassa kuullaan tuttuja vivahteita aiempien elokuvien musiikeista, kuten loistava alkuperäisen Jurassic Parkin teema.

Colin Trevorrow saattaa olla täysin tuntematon nimi, eikä ihme, sillä herra ei ole montaa ohjaustyötä tehnyt ennen Jurassic Worldia. Onneksi Trevorrow hoitaa ison luokan elokuvan tekemisen tyylillä ja jatkaa hienosti Steven Spielbergin jalanjäljissä (joka toimi Jurassic Worldin tuottajana). Valitettavasti Trevorrow on sanonut, ettei aio ohjata elokuvan jatko-osaa.

Vaikka haluaisin nähdä Jurassic Worldille jatkoa, niin totuus on, että jossain kohtaa alkaa olla jo naurettavaa taas yhden uuden teemapuiston näkeminen. Yhdessä vaiheessa oli suunnittelemana, että tässä elokuvassa olisi ihmisen ja dinosauruksen risteytyksiä... onneksi se ei tapahtunut ja toivottavasti ei tapahdu seuraavissakaan.

Vielä muutamia omia mietteitä Jurassic Worldista:
- Viittaukset Jurassic Parkiin toimivat erinomaisesti. Vanhassa vierailijakeskuksessa käynti, Ian Malcolmin kirjoittama kirja ja työntekijällä nostalgiasyistä päällä oleva Jurassic Park -paita tuntuvat kunnianosoituksilta sarjan aloittanutta elokuvaa kohtaan.
- Nykypäivänä tämän kaltaiset Hollywood-pätkät joudutaan tekemään hieman liian lapsiystävällisiksi, joten minusta oli hienoa nähdä dinosauruksia syömässä ihmisiä ja veren roiskumista ilman, että sitä kummemmin sensuroitaisiin. Vanhemmille huomio - verta ei ole kuitenkaan siinä määrin, ettei hieman alle 12-vuotiaskin sen näkemistä kestäisi.
- Lapsiystävällisyydestä puheen ollen - yksi suloisimmista asioista elokuvassa on vauvadinoaitaus, jossa perheen pienimmät pääsevät silittämään ja ratsastamaan pikkudinosauruksilla.
- Elokuvassa on kohta, jossa sotilaita lentää helikopterilla kohti saarta ja heidän vieressään lentää lentolisko. Yksi sotilaista ampuu liskon ja sitten sotilaat hymyilevät toisilleen. Ei kovin tarpeellinen kohta, mutta mielestäni huvittava.
- Puiston valvomohuoneessa olevat hahmot ovat kiva lisäys elokuvaan.
- Vanhemmalla veljeksistä, Zachilla, on tyttöystävä, mutta silti läpi elokuvan hän katselee muita tyttöjä. Siihen hänen pikkuveljensä Gray osuvasti huomauttaa: "Mitä ajattelit saavuttaa, jos vain tuijotat heitä?" Zach ei siis selkeästi ole kaikkein parasta poikaystävämateriaalia.
- Owenin ja velociraptorien kohtauksia on jännittävä katsoa, kun ei voi koskaan tietää, mitä lihansyöjäliskot päättävät tehdä.

SPOILER-mietteitä, lue omalla vastuulla, jos et ole nähnyt elokuvaa!
- Onhan se siistiä, että Indominus Rex pystyy olemaan näkymättömissä lämpökameroilta ja soluttautumaan taustaan kuin kameleontti, mutta miksi se tekee kummatkin vain kerran? Kun Owen ja Claire seisovat vesiputouksen huipulla, olin ensimmäistä kertaa katsoessa varma, että Indominus Rex väijyy heidän takanaan, puihin soluttautuneena.
- Miksei tohtori Wu voi kertoa, mistä Indominus Rex on tehty ja miksi hän on yhtäkkiä InGenin puolella?
- Miksi yleisön tarvitsee tietää, että veljesten vanhemmat ovat eroamassa, kun asiaa ei yhden kohtauksen jälkeen mainita uudelleen?
- Hoskinsin idea käyttää velociraptoreita sotatantereella on... noh... aika tyhmä.
- Tyrannosaurus Rexin ja velociraptor Bluen taistelu Indominus Rexiä vastaan on eeppistä katsottavaa!

Internetin ihmeellisessä maailmassa tehtiin vitsiä siitä, että Claire voi juosta korkokengissä pakoon T-Rexiä. Siihen minun on vain sanottava, että onko se muka kaikkein epäuskottavinta elokuvassa, jossa on eläviä dinosauruksia... Sosiaalisessa mediassa tuli myös nähtyä kommentteja, että Chris Prattin pitäisi olla uusi Indiana Jones. Kun katsoin elokuvateatterissa kohtausta, jossa Pratt ajaa moottoripyörällä viidakossa velociraptorien keskellä, niin sama tuli minun mieleeni. Jos Indiana Jones -sarja aloitettaisiin uudestaan, niin Pratt olisi oikea mies kantamaan Indyn hattua.

Blu-rayn kuvanlaatu on täydellistä, kuten arvata saattaa. Valikossa on käytössä Universalin oudot kuvakkeet kielivalikolle, kohtausluettelolle jne, joten niiden pähkäilyyn voi vierähtää hetki. Pohjoismaisessa julkaisussa on tekstitykset suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi, mutta myös englanniksi, espanjaksi, ranskaksi ja muutamalla muullakin kielellä, kuten hindi. Elokuvan voi katsoa myös monin eri kielin dubattuna. Pitäisi varmaan joskus vilkaista pätkiä eri kielillä, kun Blu-ray niitä kerran sisältää.

Lisämateriaalina Blu-rayssa on poistettuja kohtauksia, joista huomaa, miksi ne on otettu pois. Mukana on myös haastattelu, jossa Chris Pratt ja Colin Trevorrow kysyvät toisiltaan asioita koskien Jurassic-sarjaa, ja muutamia making of -pätkiä. Plussana kaiken päälle lyhyt video, jossa Chris Pratt esittelee Innovation Centeriä omaan hauskaan tyyliinsä. Lisämateriaali ei sisällä suomenkielistä tekstitystä.

Yhteenveto: Oudoista jutuista huolimatta, joista puhuin spoiler-kohdassa, Jurassic World on erittäin onnistunut elokuva. Se sai minut nauramaan, jännittämään, innostumaan ja haluamaan lisää. Näyttelijät toimivat yhdessä dinosaurusten kanssa. Hahmot ovat hyviä, eikä elokuvassa ole tylsiä kohtia. Jotkin asiat olisi voinut jättää pois, mutta olisiko elokuva sittenkään saman tuntuinen ilman niitä? Joku voisi kysyä, onko Jurassic World parempi kuin Jurassic Park? Tällä hetkellä voin sanoa, että kun Parkin on katsonut monta kertaa, niin World tuntuu tuoreemmalta ja raikkaammalta. Vuosienhan päästä sen sitten näkee, onko elokuva kestänyt aikaa. Joku voisi olla samaa mieltä kanssani ja joku voisi olla eri mieltä. Minun mielestäni Jurassic World oli 2015 kesän paras elokuva. Se oli, mitä toivoin näkeväni ja vielä enemmän. Jos tykkäät aiemmista sarjan osista, niin älä jätä tätä väliin!

Kirjoittanut: Joonatan, 4.1.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.hypable.com
Jurassic World, 2015, Universal Pictures, Amblin Entertainment, Legendary Pictures