Arvostelu: Jurassic World: Dominion (2022)

JURASSIC WORLD: DOMINION

Ohjaus: Colin Trevorrow

Pääosissa: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Isabella Sermon, Laura Dern, Sam Neill, Jeff Goldblum, DeWanda Wise, Campbell Scott, Mamoudou Athie, BD Wong, Justice Smith, Omar Sy, Scott Haze ja Dichen Lachman

Genre: seikkailu, jännitys

Kesto: 2 tuntia 26 minuuttia

Ikäraja: 12

Michael Crichtonin Dinosauruspuisto-kirjaan (Jurassic Park - 1990) perustuva Steven Spielbergin elokuva Jurassic Park (1993) oli kriitikoiden kehuma jättihitti, jolle tehtiin tietty jatkoa. Kadonnut maailma - Jurassic Park (The Lost World: Jurassic Park - 1997) ja Jurassic Park III (2001) menestyivät molemmat edeltäjäänsä heikommin ja saivat alhaisemmat arviot kriitikoilta, jolloin alkuperäiset ideat neljännestä elokuvasta kuopattiin. Sen sijaan 2010-luvulla leffasarja päätettiin herättää uudella tavalla henkiin ja vuonna 2015 ilmestyi valtavaksi kassamagneetiksi osoittautunut Jurassic World. Sille tehtiin jatko-osa Jurassic World: Kaatunut valtakunta (Jurassic World: Fallen Kingdom - 2018), jonka jälkeen alkoi pian kuudennen filmin työstäminen. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2020, mutta jo kuukautta myöhemmin ne täytyi keskeyttää koronaviruspandemian alkamisen takia. Kuvaukset jatkuivat taas heinäkuussa ja alun perin elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa kesällä 2021, mutta julkaisua päätettiin siirtää vuodella eteenpäin. Nyt Jurassic World: Dominion saapuu elokuvateattereihin. Jurassic Park III:a lukuun ottamatta olen pitänyt sarjan aiemmista osista ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa Jurassic World: Dominionin sen lehdistönäytöksessä IMAX-salissa päivää ennen ensi-iltaa.

Neljä vuotta Isla Nublarin tulivuorenpurkauksen jälkeen dinosaurukset elävät nyt ympäri maailmaa ihmisten kanssa. Owen ja Claire päätyvät uuteen seikkailuun, suojellakseen kloonityttö Maisieta ja kohtaavat alkuperäisen Jurassic Park -puiston selviytyjät, Alan Grantin, Ellie Sattlerin ja Ian Malcolmin.

Jurassic-elokuvien vanhat tutut hahmot tekevät paluun - ja näillä näkymin viimeistä kertaa, studion markkinoidessa Dominionia tämän jurakautisen saagan päätösosana. Uusien Jurassic World -elokuvien tähdet Chris Pratt ja Bryce Dallas Howard palaavat tietty rooleihinsa Owen Gradyna ja Claire Dearingina, jotka toimivat nyt sijaisvanhempina kloonityttö Maisielle (Isabella Sermon). Kun heidän yrityksensä pitää etsityn tytön olinpaikka salassa epäonnistuu, Owen ja Claire tarvitsevat vanhojen kavereidensa Franklinin (Justice Smith) ja Barryn (Omar Sy) apua. Pratt istuu yhä hyvin raptorikouluttajan rooliin, mutta jää tällä kertaa hieman Howardin varjoon, jonka Claire-hahmo pääsee aiempaa enemmän toimintaan. Nuori Sermon suoriutuu osastaan kelvollisesti, joskin joinain hetkinä hänelle tuottaa haasteita välittää uskottavia tunteita tai lausua repliikkejään luontevasti.

     Myös alkuperäisen Jurassic Park -trilogian ikoniset hahmot nähdään jälleen. BD Wongin esittämä tohtori Wu nähtiin jo ensimmäisessä Jurassic Worldissa ja Jeff Goldblumin näyttelemä Ian Malcolm teki paluun rooliinsa Kaatuneessa valtakunnassa. Nyt he saavat seuraansa Sam Neillin näyttelemän Alan Grantin ja Laura Dernin esittämän Ellie Sattlerin. Alkuperäisen pääkolmikon paluu tuntuu hienolta ja niin Goldblum kuin Neill ja Dernkin hoitavat hommansa tyylikkäästi. Vähemmän yllättäen Goldblum nousee leffan viihdyttävimmäksi suorittajaksi lystikkään Ian-hahmonsa kanssa. Wongkin toimii yhä tutkijan roolissa.

Tulokkaina elokuvassa nähdään myös DeWanda Wise lentäjä Kaylana, Scott Haze ja Dichen Lachman Maisieta etsivinä Delacourtina ja Santosina, sekä Campbell Scott Biosyn Genetics -firman tohtori Lewis Dodgsonina. Dodgson ei hahmona tosin ole uusi; nähtiinhän hänet pikaisesti jo alkuperäisessä Jurassic Parkissa Cameron Thorin esittämänä. Hahmo on tämänkertainen Jurassic-leffan pakollinen rahanahne ihmispahis, joka tympii katsojaa läpi leffan. Dodgson on elokuvan heikointa antia niin käsikirjoituksen kuin näyttelijätyönsä puolesta. Wise, Haze ja Lachman ovat kuitenkin toimivia osissaan, joskin kahden jälkimmäisen roistohahmot jäävät todella pahvisiksi.

Koronan takia on kestänyt jopa neljä vuotta Kaatuneesta valtakunnasta, että fanit pääsevät vihdoin palaamaan elokuvasarjan pariin. Odotuksen tuottamaa tuskaa on yritetty lieventää lyhytleffalla Battle at Big Rock (2019), Netflixin animaatiosarjalla Jurassic World: Liitukauden leiri (Jurassic World: Camp Cretaceous - 2020-), sekä julkaisemalla elokuvan ensimmäiset viisi minuuttia yli puoli vuotta etukäteen YouTubessa. Tai no, jotain jälkituotannossa on tapahtunut, sillä näitä viittä minuuttia ei leffassa lopulta nähdä lainkaan. Nyt pitkä odotus on vihdoin ohi ja Jurassic World: Dominion on nähty, niin mitäpä siitä sanoisi? Kyseessä on ihan kelpo dinosauruselokuva, josta löytyy hyvät juttunsa, mutta myös selvät heikkoutensa.

Jurassic World: Dominion ei näin saagan loppumetreillä enää koe tarpeelliseksi keksiä uusia juttuja, vaan se kierrättää paljon jo aiemmin nähtyä. Ei se välttämättä huono juttu ole; olihan ensimmäinen Jurassic Worldkin monin tavoin lähes kopio alkuperäiselokuvasta ja pidän siitä todella paljon. Silti tavallaan Dominion tuntuu paikoitellen hieman laiskalta. Käsikirjoittajat olisivat voineet revitellä enemmän, sillä nyt kertomus kulkee tuttuja ja turvallisia latuja. Dinosaurusten vapautuminen maailmaan avaa paljon mahdollisuuksia, mutta niitä ei oikein lähdetä tutkimaan. Mukaan mahtuu yksi vauhdikas ja aika jännittäväkin takaa-ajokohtaus raptoreiden kanssa Maltan kaduilla, mutta lähinnä meno keskittyy uuteen laitokseen, jonne löydetyt dinosaurukset viedään.

Tämäkään ei vielä häiritsisi, jos elokuva todella keskittyisi niihin dinoihin. Jostain kumman syystä tekijät ovat kuitenkin kokeneet neronleimaukseksi nostaa elokuvan keskiöön jotkut geenimuunnellut heinäsirkat, jotka meinaavat tuhota viljan ympäri maailmaa. Jep, en vitsaile. Hahmot ovat huomattavasti enemmän huolissaan jättiläishyönteisistä, jotka uhkaavat tuhota Maapallon viljavarastot kuin vapaana rellestävistä dinosauruksista, jotka tuhoavat paikkoja ja popsivat ihmisiä menemään. Tämä on vain yksi esimerkki hassuista ratkaisuista, joita Jurassic World: Dominionista aika ajoin löytyy. Turhauttavaa on myös, kuinka kirjoittajat eivät tunnu haluavan viedä joitain kuvioita loppuun asti ja niinpä eheän kokonaisuuden sijaan elokuva leviää paikoitellen vähän sinne sun tänne.

Ei kyseessä silti huono elokuva ole. Dominion nousee juuri ja juuri plussan puolelle ja valehtelisin, jos väittäisin, ettenkö olisi viihtynyt sen parissa. Liki kahden ja puolen tunnin kesto kulkee kuin hujauksessa. Elokuvasta löytyy muutamia varsin onnistuneita hetkiä ja kun hahmot joutuvat pelkäämään henkensä puolesta, dinosaurusten tallustellessa lähistöllä, myös katsojan sydän alkaa lyömään lujempaa. Oivaa huumoriakin on seassa. Tiettyjen dinojen näkeminen innosti minua kuin pikkupoikana ja onhan se hienoa, kun pääsee vihdoin näkemään Jurassic World -elokuvien uudet hahmot yhdessä vanhojen starojen kanssa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa ensimmäisen Jurassic Worldin tehnyt Colin Trevorrow, joka on myös käsikirjoittanut leffan Emily Carmichaelin kanssa. Trevorrow'n ohjaus on ihan sujuvaa, mutta hänen ja Carmichaelin teksti vaatisi viilaamista. Kaksikko on kuitenkin selvästi kuunnellut fanien kritiikkiä aiemmista osista, sillä elokuvassa tehdään selväksi, että geenimanipuloidut mutanttidinosaurukset on menneisyyteen jäänyt juttu. Lisäksi klooni-Maisien kuvio ärsytti monia ja sitä on yritetty perustella loogisemmaksi. Dominion on oivallisesti kuvattu, joskin Trevorrow'lta ei löydy samaa silmää tyylikkyydelle kuin näyttävän Kaatuneen valtakunnan ohjanneelta J. A. Bayonalta. Lavasteet ovat hulppeat ja asut ja maskeeraukset oivalliset. Erikoistehosteet ovat hienot ja parasta on, kuinka monet dinosaurukset on toteutettu robotteina ja nukkeina pelkkien tietokone-efektien sijaan. Äänimaailma jytisee toki voimakkaasti dinojen karjaisujen voimasta. Michael Giacchinon säveltämät musiikit tuottavat kuitenkin tällä kertaa pettymyksen. Hänen työnsä jää todella unohdettavaksi, eikä hän hyödynnä John Williamsin upeita Jurassic Park -melodioita niin paljon kuin voisi toivoa.

Yhteenveto: Jurassic World: Dominion on ihan kelpo finaali dinosaurussaagalle, vaikka siitä löytyy selvät ongelmansa. Elokuvan keskittyminen näin loppumetreillä sarjaa geenimanipuloituihin heinäsirkkoihin ja kloonattuun ihmistyttöön dinosaurusten sijaan tuntuu hassulta ratkaisulta. Dinosaurukset ovat upeita, kun niitä näkee, mutta välillä tuntuu siltä, etteivät ne ole enää homman pääjuttu. Elokuvasta löytyy hieman tarpeettomia sivukuvioita, jotka eivät oikein johda mihinkään. On myös harmi, ettei elokuva ota paljoa irti siitä, että dinot rellestävät nyt ympäri maailmaa, vaan iso osa tapahtumista sijoittuu jälleen yhteen puistomaiseen paikkaan. Tämänkertainen ihmispahis Dodgson on lisäksi todella kehno. Ongelmistaan huolimatta elokuva onnistuu viihdyttämään passelisti ja liki kahden ja puolen tunnin kesto on yllättävänkin vauhdilla ohi. Jännittäviä hetkiä on muutama ja oivaa huumoriakin löytyy. Chris Pratt ja Bryce Dallas Howard jatkavat hyvää työtään päärooleissa, mutta show'n varastaa tietty alkuperäinen pääkolmikko Sam Neill, Laura Dern ja Jeff Goldblum. Visuaalisesti elokuva on näyttävä ja on hienoa, kuinka monet dinosaurukset on toteutettu käytännön tehostein digiefektien sijaan. Kovan luokan Jurassic-faneille Dominion tarjoaa varmasti riemua koko rahan edestä, mutta jos olet ollut pettynyt lähes jokaiseen sarjan elokuvaan alkuperäisen Jurassic Parkin jälkeen, tämä päätösosa tuskin innostaa.

Tai "päätösosa" ja "päätösosa"... Kaikkihan me tiedämme, että jos ja kun elokuva on hitti, dinosauruspuistot palaavat vielä jossain kohtaa valkokankaille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Jurassic World: Dominion, 2022, Universal Pictures, Amblin Entertainment, Latina Pictures, Perfect World Pictures

Arvostelu: The Book of Henry (2017)

THE BOOK OF HENRY

Ohjaus: Colin Trevorrow
Pääosissa: Naomi Watts, Jaeden Lieberher, Jacob Tremblay, Dean Norris, Maddie Ziegler, Sarah Silverman, Lee Pace, Tonya Pinkins ja Geraldine Hughes
Genre: draama, trilleri
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 12

Käsikirjoittaja Gregg Hurwitz sai idean The Book of Henrystä jo 1990-luvulla ja kirjoitti siitä ensimmäisen version vuonna 1998. Hurwitz esitteli ideaansa useille leffayhtiöille, kunnes vihdoin Sidney Kimmel Entertainment kiinnostui siitä. 2010-luvun alussa ohjaajaksi valittiin Colin Trevorrow, mutta tuotanto viivästyi, kun hänet palkattiin tekemään Jurassic World (2015). Sen ilmestyttyä Trevorrow palasi takaisin The Book of Henryn pariin ja kuvaukset alkoivat syksyllä 2015. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo syksyllä 2016, mutta sen julkaisu päätettiin siirtää seuraavalle vuodelle. Lähes 20 vuotta siihen meni, mutta lopulta The Book of Henry sai ensi-iltansa kesällä 2017. Se oli kuitenkin suuri taloudellinen floppi; elokuvan budjetti oli noin 10 miljoonaa dollaria ja se sai tienattua vain vähän yli 4 miljoonaa. Kriitikot myös haukkuivat filmin lyttyyn, eikä leffa saapunut lainkaan Suomen teatterilevitykseen. Itse olin hieman harmissani siitä, sillä pidin todella paljon Jurassic Worldista ja minua kiinnosti tietää, mitä Trevorrow tekisi originaalin tarinan parissa. Mitä kauemmin kului aikaa, sitä enemmän leffa alkoi kiinnostamaan myös sen näyttelijöiden takia. Kun huomasin, että The Book of Henry oli vihdoin saapunut Suomeen myyntiin ja vuokralle, päätin katsoa sen.

Nerokas nuorukainen Henry huomaa, että naapurissa asuva mies pahoinpitelee ja ahdistelee omaa tytärtään. Henry päättää keksiä tilanteeseen ratkaisun.

Elokuvan nimikkoroolissa Henrynä nähdään Se-kauhuleffasta (It - 2017) tuttu Jaeden Lieberher, joka tekee oikein mainion ja yllättävän uskottavan roolityön. Henry on tosiaan aikamoinen nero; älykkyytensä puolesta hän on paljon ikäisiään kypsempi. Siinä missä muut muksut käyttävät aikaa leikkimiseen ja pelaamiseen, Henry pitää huolta perheensä raha-asioista ja rakentaa erilaisia keksintöjä. Paikoitellen Henryn älykkyys nousee esille ylimielisyytenä, mikä on hieman ärsyttävää, mutta pääasiassa hahmo on hyvin pidettävä tapaus, etenkin kun Lieberher hoitaa hommansa niin taidokkaasti.
     Henry asuu yhdessä äitinsä Susanin (Naomi Watts) ja pikkuveljensä Peterin (Jacob Tremblay) kanssa. Poikien äidistä on tehty kiinnostava hahmo, sillä vaikka Henryn puheista käy selville, että perheellä olisi rahaa kuin roskaa, Susan päättää tehdä töitä pienessä kuppilassa, eikä keskity intohimoprojektiinsa, eli lastenkirjojen tekemiseen. Jotain uutta perinteiseen äitihahmoon tuo se, että hänet nähdään usein pelaamassa sotapelejä, kun Henry laskee rahoja taustalla. Watts on tuttuun tapaansa oiva valinta äidin rooliin, vaikka vetääkin hieman yli elokuvan toisella puoliskolla. Nuori Jacob Tremblay taas on aina yhtä erinomainen näyttelijänalku ja sanon jälleen samaa kuin Wonderin (2017) ja Roomin (2015) arvioissani, eli hänestä kuullaan vielä pitkään, kunhan hän ei vain mokaa lupaavaa uraansa päihteillä tai ylimielisyydellä. Vaikka Tremblay pääsee pariin otteeseen näyttämään taitonsa, jää hänen Peter-hahmonsa usein täysin taustalle.
     Vielä pahemmin taustalle tuntuu jäävän naapurintyttö Christina (Maddie Ziegler), jonka takia leffassa tapahtuu kaikenlaista erikoista. Ottaen huomioon, kuinka filmi yrittää painottaa, miten tärkeää on saada Christina kauas isänsä Glennin (Dean Norris) luota, hänen hahmonsa jää todella tylsäksi, eikä Zieglerin roolisuoritus jää millään lailla mieleen. Norris taas on oiva valinta aika inhottavaksi naapurinmieheksi. Yllättävän taidokkaasti elokuva saa katsojan inhoamaan Glenniä, vaikka leffa ei koskaan todella näytä, että hän tekisi hirveyksiä.
     Elokuvassa nähdään myös pienemmissä rooleissa Geraldine Hughes Henryn luokanopettajana, Tonya Pinkins koulun rehtorina, Sarah Silverman Susanin tympeänä ystävänä, sekä Lee Pace David-kirurgina.

The Book of Henry alkaa kuin mikä tahansa kiva perheleffa. Lapset käyvät iloisesti koulussa, vaikka sieltä löytyykin ikävä kiusaajapoika. Äiti selvästi rakastaa lapsiaan hyvin paljon ja yrittää miettiä, miten voisi pitää heistä mahdollisimman hyvin huolta. Kaikki on vähän liiankin iloista ennen kuin eräänä iltana Henry näkee ikkunastaan Christinan huoneen, missä tapahtuu jotain epäilyttävää. Hetkessä elokuvan tunnelma muuttuu paljon synkemmäksi ja mukaan tuodaan mielenkiintoista mysteerisyyttä, etenkin kun nähtävät kohtaukset eivät oikeastaan paljasta katsojille mitään - Henry vain puuhailee kaikenlaista jännää. Ja jos tunnelman äkillinen muutos tuntuu erikoiselta, niin voi pojat elokuva tarjoaa yllättäviä käänteitä! Harmillisesti, kun toinen käännekohta pistetään sekoittamaan pakkaa, tuntuu helposti siltä kuin katsoisi eri elokuvaa kuin juuri äsken. Christina unohtuu täysin pitkäksi aikaa. Ja sitten tekijät ovat päättäneet pärisyttää oikein kunnolla menemään ja vetävät maton katsojien jalkojen alta. Minun on pakko tunnustaa, että noin puolessa välissä nähtävä käänne tuli minulle todellisena yllätyksenä ja vielä siinä kohtaa ajattelin, että kylläpä on käsikirjoittajalla pokkaa.

Valitettavasti siinä kohtaa alkaa myös valtava alamäki. Leffan toinen puolisko muuttaa The Book of Henryn kauheaksi sekasotkuksi, joka ei enää tiedä, mitä se yrittää olla. Useaan otteeseen tuijotin tapahtumia epäuskoisena, etenkin kun eräät kasettinauhat tuodaan mukaan tarinaan. Elokuva käy usein totaalisen typeryyden rajoilla ja parissa kohtaa liikkuu täysin pohjamudissa. Päähenkilöt tekevät niin ihmeellisiä ratkaisuja, että heistä voi olla vaikea pitää. Kaikkien aiempien yllätyskäänteiden takia filmiä on kuitenkin yhä ihan kiinnostava katsoa, sillä itse ainakin vain odotin, mitä tarina seuraavaksi tarjoaa? Kehnon loppuratkaisun, näin suoraan sanottuna. Lopputekstien alkaessa leffasta on ehtinyt jäädä sellainen ikävä maku suuhun, että tuottaa vaikeuksia muistaa niitä alkupuoliskon hyviä osuuksia. Lähinnä minua jäi harmittamaan, että erittäin mainiot lapsinäyttelijöiden suoritukset menevät täysin hukkaan, kun niitä ympäröi näin huono tekele.

Käsikirjoittaja Gregg Hurwitz on selvästi ollut innoissaan siitä, kuinka poikkeavan tarinan hän on onnistunut kirjoittamaan. Hän on tainnut olla niin täpinöissään juonenkäänteistä, ettei ole pysähtynyt miettimään, kuinka hölmöltä lopputulos voi tuntua. Tätä ei ole ymmärtänyt myöskään ohjaaja Colin Trevorrow, joka ei saa pidettyä erilaisia tunnelmia kasassa. Olen nähnyt muutamia Trevorrowin ja Hurwitzin haastatteluita, ja he selvästi ovat täysin sitä mieltä, että tarinankerronnan poikkeavuudet tekevät The Book of Henrystä hienon. Kyseessä ei ole mikään "minä olen isäsi" -twisti, mikä saisi päähenkilön ja katsojan tajuamaan uusia ja mullistavia puolia hahmoista ja tarinan kokonaisuudesta. Korkeintaan käänteet saavat katsojan pitämään Henryä psykoottisena tapauksena... Elokuva on myös paikoitellen kasattu leikkaamossa niin kummallisesti, että siitä tuntuu puuttuvan kymmenien minuuttien edestä materiaalia. Sentään leffa on oivallisesti kuvattu, valaistu, lavastettu ja äänitetty. Michael Giacchinon säveltämät musiikit toimivat leffan aikana, mutteivät jää mieleen. Maskeerauksesta taas täytyy kritisoida sitä, että eikö Christinalle olisi voinut tehdä oikeasti näkyviä jälkiä, jotka saisivat katsojan oikeasti välittämään hänen tilanteestaan ja tekisivät loppupuoliskon hulluudet hieman hyväksyttävimmiksi katsojan silmissä? Eikö? Ei sitten.

Yhteenveto: The Book of Henry alkaa mainiosti, mutta muutaman mahdollisimman yllättävän juonenkäänteen jälkeen sen taso alkaa putoilla, jolloin lopputuloksena on harmillisen huono tekele. Jonkun olisi pitänyt ihan kunnolla sanoa käsikirjoittaja Gregg Hurwitzille, että hänen tekstinsä ei ole hyvä sen takia, että se yllättää katsojan vähän väliä. Ei, kun jokainen käänne tekee leffasta entistä typerämmän. Useat hetket saivat minut hämmästelemään, kuinka outoja ratkaisuja tekijät ovatkaan keksineet. Lopussa on vaikea muistaa alun hyviä puolia. Lähinnä jää vain harmittamaan, että Jaeden Lieberherin, Jacob Tremblayn ja Naomi Wattsin oivalliset roolisuoritukset menevät täysin hukkaan kehnossa elokuvassa. The Book of Henrystä saisi hyvän elokuvan, mutta se vaatisi suuria muutoksia käsikirjoituksessa. En siis voi suositella leffaa oikeastaan kenellekään. Jotkut pitävät siitä samasta syystä kuin sen tekijät, eli koska se on erilainen. Muttei erilaisuus tee siitä erityistä. Ei ihme, että tämän elokuvan takia Colin Trevorrow menetti paikkansa yhdeksännen Star Wars -leffan ohjaajana.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.4.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Book of Henry, 2017, Double Nickel Entertainment, Sidney Kimmel Entertainment

Arvostelu: Jurassic World (2015)

JURASSIC WORLD (2015)

Ohjaus: Colin Trevorrow
Pääosissa: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Vincent D'onofrio, Ty Simpkins, Nick Robinson, Omar Sy, BD Wong ja Irrfan Khan
Genre: seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 12

Parikymmentä vuotta on kulunut Jurassic Parkin tapahtumista ja katastrofaalisten epäonnistumisien jälkeen pidetään yhä hyvänä ideana puistoa, joka on täynnä ihmissyöjiä. Jurassic World on jo sarjan neljäs osa, mutta vasta nyt puisto on saatu auki ihmisille vierailtavaksi. Puisto saatiin niin hyvin auki ihmisille, että se on tällä hetkellä yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä elokuvista. Minä kävin tietenkin ensi-illassa katsomassa Jurassic Worldin - se oli kesän 2015 eniten odottamani elokuva, mutta oliko se odottamisen arvoinen?

On tosiaan kulunut yli kaksikymmentä vuotta Jurassic Parkista - puisto on saatu auki ja se kulkee hieman isomman mittakaavan nimellä. Ihmiset ovat kuitenkin kyllästyneitä näkemään samoja vanhoja dinoja (en kyllä tiedä mitkä ihmiset, sillä saarella olijat näyttivät olevan vaikuttuneita), joten tiedemiesten on täytynyt luoda kokonaan uudenlainen hybridi, joka kulkee nimellä Indominus Rex. Tietenkään asiat eivät mene niin kuin toivoisi, vaan Indominus Rex pääsee vapaaksi ja ihmiset kelpaavat sille oikein hyvin välipalaksi.

Elokuvan pääosassa on Chris Prattin esittämä velociraptorkouluttaja Owen Grady. Pratt on aika uusi naama Hollywoodissa ja on parhaiten tunnettu Jurassic Worldia ennen elokuvasta Guardians of the Galaxy. Prattissa itsessään ja hänen hahmossaan on jotain sympaattista ja jotain coolia, mitkä tekevät hänestä helposti tykättävän.
     Owenista alkaa välittämään heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien, toisin kuin Bryce Dallas Howardin esittämästä Clairesta, joka aloittaa ärsyttävänä, mutta muuttuu onneksi elokuvan aikana.
     Ty Simpkins ja Nick Robinson vetävät veljesten roolin hyvin ja heidän veljeydestään tulee yhä enemmän tärkeää heidän kohdatessa vaaratilanteita.
     Vincent D'onofrion esittämä Hoskins on pakollinen ihmispahis, jolla on jokseenkin jopa typerältä kuulostava suunnitelma velociraptoreille. Vincent D'onofrio kuitenkin vetää roolin niin hyvin, kuin on vain mahdollista.

Indominus Rex on syy, miksi ihmispahista ei tarvita. Riehuva, ihmisiä ja jopa dinosauruksia tappava olento on karmivaa katseltavaa ja on tehty näyttämään visuaalisesti täydelliseltä, kuten muukin elokuvassa. Lähes kaikki dinosaurukset on tehty digitaalisesti, kuten nykypäivänä voikin odottaa, mutta onneksi digidinot näyttävät todellisilta. Ainakin suurin osa niistä.
Aiempien Jurassic-sarjan elokuvissa velociraptorit on esitetty pelkkinä pahoina, joten on kiinnostavaa nähdä ne ihmisten puolella, vaikka sekään ei tietenkään mene ihan putkeen. Myös edellisistä elokuvista tuttu, vanha kunnon Tyrannosaurus Rex tekee näyttävän paluun. Ainoa paluun tekevä ihmishahmo on BD Wongin esittämä tohtori Henry Wu.

Taustojakin on tehty tietokoneella, mutta sitä ei onneksi huomaa pahemmin katsomatta lisämateriaaleja. Elokuva on erittäin hyvin kuvattu ja ilmakuvat puistolavasteista täynnä ihmisiä näyttävät upeilta. Leikkaus on hyvää, paitsi kun yhtäkkiä siirrytään yöhön, käymättä illassa sen kummemmin. Michael Giacchinon musiikki on erittäin toimivaa ja uusien sävellysten lisäksi elokuvassa kuullaan tuttuja vivahteita aiempien elokuvien musiikeista, kuten loistava alkuperäisen Jurassic Parkin teema.

Colin Trevorrow saattaa olla täysin tuntematon nimi, eikä ihme, sillä herra ei ole montaa ohjaustyötä tehnyt ennen Jurassic Worldia. Onneksi Trevorrow hoitaa ison luokan elokuvan tekemisen tyylillä ja jatkaa hienosti Steven Spielbergin jalanjäljissä (joka toimi Jurassic Worldin tuottajana). Valitettavasti Trevorrow on sanonut, ettei aio ohjata elokuvan jatko-osaa.

Vaikka haluaisin nähdä Jurassic Worldille jatkoa, niin totuus on, että jossain kohtaa alkaa olla jo naurettavaa taas yhden uuden teemapuiston näkeminen. Yhdessä vaiheessa oli suunnittelemana, että tässä elokuvassa olisi ihmisen ja dinosauruksen risteytyksiä... onneksi se ei tapahtunut ja toivottavasti ei tapahdu seuraavissakaan.

Vielä muutamia omia mietteitä Jurassic Worldista:
- Viittaukset Jurassic Parkiin toimivat erinomaisesti. Vanhassa vierailijakeskuksessa käynti, Ian Malcolmin kirjoittama kirja ja työntekijällä nostalgiasyistä päällä oleva Jurassic Park -paita tuntuvat kunnianosoituksilta sarjan aloittanutta elokuvaa kohtaan.
- Nykypäivänä tämän kaltaiset Hollywood-pätkät joudutaan tekemään hieman liian lapsiystävällisiksi, joten minusta oli hienoa nähdä dinosauruksia syömässä ihmisiä ja veren roiskumista ilman, että sitä kummemmin sensuroitaisiin. Vanhemmille huomio - verta ei ole kuitenkaan siinä määrin, ettei hieman alle 12-vuotiaskin sen näkemistä kestäisi.
- Lapsiystävällisyydestä puheen ollen - yksi suloisimmista asioista elokuvassa on vauvadinoaitaus, jossa perheen pienimmät pääsevät silittämään ja ratsastamaan pikkudinosauruksilla.
- Elokuvassa on kohta, jossa sotilaita lentää helikopterilla kohti saarta ja heidän vieressään lentää lentolisko. Yksi sotilaista ampuu liskon ja sitten sotilaat hymyilevät toisilleen. Ei kovin tarpeellinen kohta, mutta mielestäni huvittava.
- Puiston valvomohuoneessa olevat hahmot ovat kiva lisäys elokuvaan.
- Vanhemmalla veljeksistä, Zachilla, on tyttöystävä, mutta silti läpi elokuvan hän katselee muita tyttöjä. Siihen hänen pikkuveljensä Gray osuvasti huomauttaa: "Mitä ajattelit saavuttaa, jos vain tuijotat heitä?" Zach ei siis selkeästi ole kaikkein parasta poikaystävämateriaalia.
- Owenin ja velociraptorien kohtauksia on jännittävä katsoa, kun ei voi koskaan tietää, mitä lihansyöjäliskot päättävät tehdä.

SPOILER-mietteitä, lue omalla vastuulla, jos et ole nähnyt elokuvaa!
- Onhan se siistiä, että Indominus Rex pystyy olemaan näkymättömissä lämpökameroilta ja soluttautumaan taustaan kuin kameleontti, mutta miksi se tekee kummatkin vain kerran? Kun Owen ja Claire seisovat vesiputouksen huipulla, olin ensimmäistä kertaa katsoessa varma, että Indominus Rex väijyy heidän takanaan, puihin soluttautuneena.
- Miksei tohtori Wu voi kertoa, mistä Indominus Rex on tehty ja miksi hän on yhtäkkiä InGenin puolella?
- Miksi yleisön tarvitsee tietää, että veljesten vanhemmat ovat eroamassa, kun asiaa ei yhden kohtauksen jälkeen mainita uudelleen?
- Hoskinsin idea käyttää velociraptoreita sotatantereella on... noh... aika tyhmä.
- Tyrannosaurus Rexin ja velociraptor Bluen taistelu Indominus Rexiä vastaan on eeppistä katsottavaa!

Internetin ihmeellisessä maailmassa tehtiin vitsiä siitä, että Claire voi juosta korkokengissä pakoon T-Rexiä. Siihen minun on vain sanottava, että onko se muka kaikkein epäuskottavinta elokuvassa, jossa on eläviä dinosauruksia... Sosiaalisessa mediassa tuli myös nähtyä kommentteja, että Chris Prattin pitäisi olla uusi Indiana Jones. Kun katsoin elokuvateatterissa kohtausta, jossa Pratt ajaa moottoripyörällä viidakossa velociraptorien keskellä, niin sama tuli minun mieleeni. Jos Indiana Jones -sarja aloitettaisiin uudestaan, niin Pratt olisi oikea mies kantamaan Indyn hattua.

Blu-rayn kuvanlaatu on täydellistä, kuten arvata saattaa. Valikossa on käytössä Universalin oudot kuvakkeet kielivalikolle, kohtausluettelolle jne, joten niiden pähkäilyyn voi vierähtää hetki. Pohjoismaisessa julkaisussa on tekstitykset suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi, mutta myös englanniksi, espanjaksi, ranskaksi ja muutamalla muullakin kielellä, kuten hindi. Elokuvan voi katsoa myös monin eri kielin dubattuna. Pitäisi varmaan joskus vilkaista pätkiä eri kielillä, kun Blu-ray niitä kerran sisältää.

Lisämateriaalina Blu-rayssa on poistettuja kohtauksia, joista huomaa, miksi ne on otettu pois. Mukana on myös haastattelu, jossa Chris Pratt ja Colin Trevorrow kysyvät toisiltaan asioita koskien Jurassic-sarjaa, ja muutamia making of -pätkiä. Plussana kaiken päälle lyhyt video, jossa Chris Pratt esittelee Innovation Centeriä omaan hauskaan tyyliinsä. Lisämateriaali ei sisällä suomenkielistä tekstitystä.

Yhteenveto: Oudoista jutuista huolimatta, joista puhuin spoiler-kohdassa, Jurassic World on erittäin onnistunut elokuva. Se sai minut nauramaan, jännittämään, innostumaan ja haluamaan lisää. Näyttelijät toimivat yhdessä dinosaurusten kanssa. Hahmot ovat hyviä, eikä elokuvassa ole tylsiä kohtia. Jotkin asiat olisi voinut jättää pois, mutta olisiko elokuva sittenkään saman tuntuinen ilman niitä? Joku voisi kysyä, onko Jurassic World parempi kuin Jurassic Park? Tällä hetkellä voin sanoa, että kun Parkin on katsonut monta kertaa, niin World tuntuu tuoreemmalta ja raikkaammalta. Vuosienhan päästä sen sitten näkee, onko elokuva kestänyt aikaa. Joku voisi olla samaa mieltä kanssani ja joku voisi olla eri mieltä. Minun mielestäni Jurassic World oli 2015 kesän paras elokuva. Se oli, mitä toivoin näkeväni ja vielä enemmän. Jos tykkäät aiemmista sarjan osista, niin älä jätä tätä väliin!

Kirjoittanut: Joonatan, 4.1.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.hypable.com
Jurassic World, 2015, Universal Pictures, Amblin Entertainment, Legendary Pictures