The Night Agent, kausi 3 (2026) - sarja-arvostelu

THE NIGHT AGENT - KAUSI 3

Luoja: Shawn Ryan

Näyttelijät: Gabriel Basso, Genesis Rodriguez, Fola Evans-Akingbola, Ward Horton, Albert Jones, Louis Herthum, Amanda Warren, Suraj Sharma, David Lyons, Jennifer Morrison, Stephen Moyer, Callum Vinson, Zach Appelman ja Gary Hilborn

Genre: toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 47 minuuttia - 56 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Matthew Quirkin kirjaan perustuva televisiosarja The Night Agent nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixin suoratoistopalvelussa maaliskuussa 2023. Tammikuussa 2025 julkaistu toinen kausi vain kasvatti suosiota, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025 ja nyt The Night Agentin kolmas tuotantokausi on saapunut katseltavaksi. Itse pidin sarjan avauskaudesta, mutta toinen kausi ei ollut mielestäni yhtä vahva. Ryhdyin silti positiivisin mielin katsomaan The Night Agentin kolmoskautta heti sen ilmestymispäivänä.

Kun amerikkalaisia täynnä oleva lentokone ammutaan alas, Peter Sutherland ryhtyy tutkimaan terroristiorganisaatio LFS:ää ja päätyy hurjien salaisuuksien äärelle.

Gabriel Basso nähdään jo kolmatta kertaa Peter Sutherlandina, huippusalaisena yöagenttina, joka joutui toisen kauden päätteeksi ikävään tilanteeseen. Hänen on pakko olla hyödyksi Jacob "Välittäjä" Monroelle, mutta samalla hänen pitäisi myös yrittää saada tämä nalkkiin tekosistaan. Basso oli sarjassa parhaimmillaan avauskaudella, kun hänen hahmonsa oli vielä pienoinen keltanokka, mutta nyt kokeneempana agenttina hän pikemminkin vain ajaa asiansa. Peter on edelleen kelpo päähenkilö, jonka kanssa on kiinnostavaa ryhtyä selvittämään uutta maata uhkaavaa tapausta.

     Paluun tekevät myös Amanda Warren Peterin pomona Weaverina, Fola Evans-Akingbola nyt presidentin turvamiehenä toimivana Chelseana, Albert Jones FBI-johtaja Mosleyna, sekä Ward Horton Richard Haganina, joka valittiin kakkoskauden päätteeksi vilunkipelin avulla Yhdysvaltojen uudeksi presidentiksi. Uusina tuttavuuksina kausi taas esittelee muun muassa presidentti Haganin vaimon Jennyn (Jennifer Morrison), yöagentti Adamin (David Lyons), journalisti Isabelin (Genesis Rodriguez) ja hänen pomonsa Miken (David Zayas), terroristiepäilty Batran (Suraj Sharma), sekä nimettömäksi jäävän palkkatappajan (Stephen Moyer) nimettömäksi jäävän poikansa (Callum Vinson) kera. Sivuhahmot ovat vähintään kelvollisia, joskin Rose Larkinin (Luciane Buchanan) korvaava Isabel ei ole yhtä hyvä hahmo, eikä Rodriguezin ja Basson väliltä juuri löydy kemiaa. Kiinnostavimmat hahmot ovat katala presidenttipari, sekä mysteerinen palkkatappaja poikansa kanssa.

The Night Agentin kolmas tuotantokausi jatkaa kakkoskauden menevällä, joskin hitusen ailahtelevalla linjalla. Kausi lähtee pätevästi käyntiin, turistilentokoneeseen kohdistuvan terroristi-iskun myötä, mikä pistää Peterin taas uudelle tehtävälle. Avausjakso on napakasti rakennettu ja jopa sopivan jännittävä. Kausi kuitenkin lähtee aaltoilemaan tasonsa puolesta edetessään, riippuen paljon siitä, mitä juonikuviota milloinkin seurataan. Kaikella on toki lopuksi pointtinsa isommassa kuvassa, mutta huomasin tiettyjen puolien nappaavan paljon tehokkaammin mukaansa kuin toisten.

Kauden isoin jännite itselleni muodostui lähinnä Valkoisessa talossa hallinnoivasta presidentistä ja hänen juonittelustaan. Kausi näyttää hyvin, millainen vaikutus valtiopropagandalla on ja etenkin nykyisessä maailmantilanteessa osa kohtauksista tuntui epämukavan ajankohtaisilta. Loppusuoralla, kun juonikuviot ryhtyvät vihdoin yhdistymään tosissaan isommaksi kokonaisuudeksi, meno paranee taas. Mukana on agenttitarinoille tavanomaisempaa pommiuhkaa, mikä vie onnistuneesti mukanaan. Silti jokin kaudella jäi omalla kohdallani hieman löyhäksi. The Night Agentin kolmoskausi on oikein passeli, mutta sarjan ensimmäisen kauden viehätys, mukaansatempaavuus ja jännite ovat hiipuneet. Neljäs kausi on jo tekeillä ja katson kyllä sujuvasti sarjaa lisää, vaikka toivoisin sen saavan taas pientä lisäpotkua.

Teknisesti The Night Agent pitää kuitenkin oivallisen tasonsa, vaikka osa tietokonetehosteista ei täysin vakuuta budjetti- tai aikarajoitusten takia. Kolmas kausi on taitavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavastus- ja puvustustiimit tekevät pätevää työtä ja maskeeraajatkin onnistuvat erilaisten ruhjeiden kanssa. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Robert Duncanin säveltämät musiikit tunnelmoivat toimivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Night Agent, Yhdysvallat, 2023-, Sony Pictures Television, Sunset Lane Entertainment, Exhibit A, MiddKid Productions, Project X Entertainment

Arvostelu: Annabelle (2014)

ANNABELLE

Ohjaus: John R. Leonetti
Pääosissa: Annabelle Wallis, Ward Horton, Alfre Woodard, Tony Amendola, Eric Ladin, Kerry O'Malley ja Brian Howe
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 16

James Wanin kauhuelokuva Kirottu (The Conjuring - 2013) oli suuri menestys, joten siinä esiintyvästä Annabelle-nukesta päätettiin tehdä oma filminsä. Leffan oli tarkoitus laajentaa kauhuelokuvien sarja suuremmaksi elokuvauniversumiksi, jossa nähtäisiin erilaisia kauhuhahmoja, mutta myös samoja henkilöitä. Filmin kuvaukset alkoivat tammikuussa 2014 ja se sai ensi-iltansa samana syksynä. Kirotun tavoin myös Annabelle oli iso hitti, mutta toisin kuin The Conjuring, Annabelle haukuttiin lyttyyn. Itse en käynyt katsomassa tätä leffaa, kun se ilmestyi teattereihin. Näin Kirotun vasta loppuvuodesta 2015, enkä erityisemmin välittänyt siitä, joten en jaksanut katsoa muita siihen liittyviä filmejä. Kuitenkin nyt, kun Kirottu sai jatko-osan Kirottu 2 (The Conjuring 2 - 2016) ja Annabelle sai esiosan Annabelle: Creation (2017), minkä lisäksi on tulossa toinen lisäosaleffa Nunna (The Nun - 2018), ajattelin että sarjalle voisi antaa uuden mahdollisuuden. Katsoimmekin tyttöystäväni kanssa Kirotun eräänä iltana ja koska se oli paljon parempi kuin muistin, päätimme katsoa Annabellen heti seuraavana iltana.

Raskaana oleva Mia saa mieheltään lahjaksi nuken, minkä seurauksena alkaa tapahtua karmivia asioita...

Pääosassa Miana nähdään Annabelle (sattumaako?!) Wallis. Harmillisesti Mia ei ole kovin erikoinen päähenkilö. Hän on aika stereotyyppinen kotiäiti, joka ompelee ja katsoo televisiota ja kuuntelee musiikkia ja kokkailee ja odottaa miestään kotiin. Ja sitten tapahtuu jotain kummallista ja Mia säntäilee ympäri asuntoaan, kirkuen samalla. Silti hahmo toimii tarpeeksi hyvin tällaisessa filmissä ja Wallis tekee hyvää työtä sekä tylsänä äitinä että pelokkaana naisena.
     Ja kun Miaa vertaa hänen mieheensä Johniin (Ward Horton), tuntuu hän entistä paremmalta ja kiinnostavammalta tapaukselta. John on nimittäin huonointa koko elokuvassa. Hän on jatkuvasti töissä, jolloin häntä ei oikeastaan näe koskaan ja silloin kun hän saapuu kotiin kuulemaan Mian kauhistunutta selitystä päivän tapahtumista, hän vain sanoo kaikkea kuten "olet vain stressaantunut", "onpas sinulla vilkas mielikuvitus" ja "näitkö sittenkin pahaa unta". Katsojana voi helposti samaistua Miaan, joka tuijottaa miestään kuin haluaisi vääntää tältä niskat nurin. John on raivostuttavan tylsä henkilö, jolloin on varmaan parempi, ettei hän esiinny leffassa kovin paljoa.
     Elokuvassa nähdään myös Alfre Woodard yliystävällisenä kirjakaupan myyjänä Evelyninä, Tony Amendola mukavana isä Perezinä, Eric Ladin typeränä rikostutkija Clarkinina, sekä Kerry O'Malley ja Brian Howe naapurin Higginsin pariskuntana.

Kirotussa ohjaaja James Wan hyödynsi nerokkaasti kauhukliseitä ja yhdisteli niistä piinaavan kaksituntisen, mikä ei sortunut vajoamaan 2000-luvun tyypilliseksi massakauhuksi. Annabelleä ei ole ohjannut James Wan. Annabellen on ohjannut James Wanin luottokuvaaja John R. Leonetti, joka on selkeästi tarkkaillut Wanin puuhia vuosien varrella, muttei ole osannut kopioida niitä omaan teokseensa. Tämän takia Annabelle uhkaa vajota sinne massakauhun puolelle vähän väliä, mikä on suuri sääli. Wan kuljetti tarinaansa eteenpäin jatkuvasti enemmän tai vähemmän karmivana, mutta tämän leffan tarinankerronta on lähes koko keston ajan sitä, että päivällä on kivaa jeejee ja yöllä tapahtuu jotain karmivaa. Hengähdystauot ovat toki tarpeellisia, mutta välillä päiväkohtausten aikana tuntuu siltä kuin Mia olisi unohtanut, että viime yönä häntä jahtasi demoni. Sen lisäksi leffaa painaa alaspäin jatkuvasti se fakta, että tämä on paljon paremman kauhuelokuvan lisäosa. Annabelle jopa alkaa samalla tavalla kuin Kirottu, jossa paranormaaleja asioita tutkiva Warrenin pariskunta haastattelee Annabelle-nuken omistajia. Se oli kyllä ihan hauska viittaus, kun Mialle ja Johnille sanotaan, että on olemassa eräs pari, joka tutkii demoneihin liittyviä asioita, mutta se myös saa katsojan toivomaan, että katsoisikin Kirotun uudestaan. Ja koska tämä tapahtuu vuotta ennen Kirotun tapahtumia, katsojana tietää heti leffan alusta asti, mitä nukelle tulee käymään seuraavaksi. Ison pettymyksen tuotti myös se, että Annabelle-nuken soololeffaksi Annabelle sisältää harmillisen vähän itse Annabelleä. Nukke on todella karmiva, joten miksei sitä hyödynnetty enemmän?

Silti en sanoisi, että Annabelle on huono elokuva, vaikka se sisältääkin huonon miespääosan. Kyseessä on aika laimea kauhupätkä, joka kyllä paikoitellen onnistuu siinä, mitä se yrittääkin - säikyttämään. Vaikka päiväkohtaukset rikkovatkin tunnelmaa, ovat yökohtaukset parhaimmillaan tehokkaita. Leffan parasta antia on ehdottomasti kellarikohtaus, mikä on oikeasti pelottavaa katseltavaa. Siinä tunnelma on onnistuttu rakentamaan todella hyvin, minkä lisäksi parissa muussakin kohtaa tuijotin tapahtumia hievahtumatta, koska minua jännitti, mitä seuraavaksi tapahtuu. Valitettavasti tylsiäkin säikäyttelyjä on päässyt mukaan. Minusta on outoa, että kuvaajan ammattia pääasiassa harjoittava John R. Leonetti on sortunut tekemään useaan otteeseen sitä, että hän näyttää laajan kuvan huoneesta, jonka taustalla näkyy avonainen ovi. Vähänkin kauhuleffoja katsonut henkilö tietää heti, että kohta siellä taustalla vilahtaa jokin. Ja niin siinä käy. Tätä kuvaustemppua käytetään liian usein, jolloin tuleva säikäytys paljastetaan liian helposti. Kellarikohtauksessa sitä on hyödynnetty toimivasti, joten lähes kaikki muut samanlaiset kuvat olisi voinut toteuttaa eri tavalla, jotta kellarikohtauksen erinomaisuus korostuisi entisestään.

Vaikka äsken kritisoinkin Leonettin ylikäyttämää kuvausniksiä, on kuitenkin pakko sanoa, että hänellä on silmää oivalliseen kameratyöskentelyyn. Kuvaajana tosin toimii James Kniest, joka on kuvannut muitakin kauhuleffoja, kuten Netflix-pätkä Shhh:n (Hush - 2016) ja haukutun The Bye Bye Manin (2017). Leikkaus filmissä on ihan sujuvaa, vaikka käykin hieman yksitoikkoiseksi, miten tunnelma vaihtuu aina päivin ja öin. Annabellen valmistajat ovat tehneet jälleen hyvää työtä ja saaneet aikaiseksi erittäin karmivan nuken. Paikoitellen tuntuukin, että nukkea on vähän väliä muokattu näyttämään hieman psykoottisemmalta, mikä tekee siitä entistäkin pelottavamman. Siksi harmittelenkin toistamiseen, ettei nukkea nähdä kovin paljoa. Lavastajien ja lokaatioiden etsijöiden olisi mielestäni pitänyt keksiä Mialle ja Johnille jokin toinen asunto, sillä vaikka iso kämppä tarjoaa mahdollisuuden monipuolisemmalle säikyttelylle, on heidän kotinsa jopa turhankin massiivinen. Lavastus- ja puvustustiimit ovat olleet myös siinä mielessä kömpelöitä, että vaikka leffa tapahtuu vuotta ennen Kirottua, eli vuonna 1967, se näyttää paljon modernimmalta. Maskeeraajat ovat tehneet taidokasta työtä muokatessaan Kirotussa Bathsheba-noitaa esittäneen Joseph Bisharan tämän leffan demoniksi. Bishara on myös säveltänyt leffan musiikit Kirotun tapaan, muttei ole onnistunut tällä kertaa yhtä hyvin. Äänimaailmasta löytyy oivallisia kauhujuttuja, kuten nariseva keinutuoli, mutta äkkisäikäytyksiä korostavat voimakkaat äänet olisi voinut toteuttaa hillitymmin tai poistaa kokonaan.

Yhteenveto: Annabelle on laimea, mutta paikoitellen ihan tehokas kauhuelokuva, mikä jää pahasti Kirotun jalkoihin. Ohjaaja John R. Leonetti on kopioinut paljon juttuja James Wanilta kuvatessaan hänen kauhuleffojaan, muttei ole osannut luoda yhtä hyvää tunnelmaa mukaan. Leonetti myös paljastaa kuvauskeinoillaan tulevat säikäytykset liian helposti, jolloin monet hetket menettävät voimaansa. Kellarikohtauksesta on sentään saatu todella oivallinen ja se tuntuukin eri henkilön ohjaamalta. Leonetti ei ole myöskään ymmärtänyt, että vaikka kauhufilmissä täytyy olla hengähdystaukoja, eivät päiväkohtaukset saa tuntua täysin eri elokuvalta kuin yökohtaukset. Annabelle Wallis on tarpeeksi toimiva pääroolissa, mutta suurimmaksi osaksi näyttelijät eivät tee kovin hyvää työtä - etenkään tylsää Johnia esittävä Ward Horton ja ylinäyttelevä Alfre Woodard. Käsikirjoitus ei ole kummoinen, eikä teknistä toteutusta ole tehty erityisen hyvin. Annabelle onnistuu kuitenkin säikyttelemään tarpeeksi, jotta sen katsoo ihan sujuvasti läpi. Kauhuelokuvien suurkuluttajille tämä on pakkokatsottavaa, mutta Kirottuun ihastuneille tämä on aika varma pettymys ja vajoaa hieman liikaa nykypäivän laimeaan massakauhuun. Parhaiten elokuva toimii monille nuorille, jotka haluavat katsoa kavereidensa kanssa kauhuleffan keskellä yötä ja säikkyä yhdessä. Vaikkei kyseessä ollutkaan kovin hyvä leffa, odotan silti näkeväni kehutumman esiosan Annabelle: Creation ja toivon, että se oikeasti kertoisikin Annabelle-nukesta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.shyfyy.wordpress.com
Annabelle, 2014, New Line Cinema, Atomic Monster, Evergreen Media Group, RatPac-Dune Entertainment, The Safran Company