Arvostelu: Madame Web (2024)

MADAME WEB

Ohjaus: S. J. Clarkson

Pääosissa: Dakota Johnson, Celeste O'Connor, Sydney Sweeney, Isabela Merced, Tahar Rahim, Adam Scott, Zosia Mamet, Mike Epps, Emma Roberts ja Kerry Bishé

Genre: jännitys, draama, fantasia

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Ikäraja: 12

Madame Web perustuu Marvelin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1980. 2010-luvun lopulla Marvelin hittihahmo Spider-Manin elokuvaoikeudet omistava Sony-yhtiö ryhtyi tehtailemaan elokuvia Spider-Manin pahiksista ja muista sivuhahmoista. Ensin tulivat Venom (2018) ja Venom: Let There Be Carnage (2021) ja sitten murskavastaanoton saanut Morbius (2022). Seuraavaksi Sony alkoi kehitellä elokuvaa Madame Webistä ja pestasi Morbiuksen käsikirjoituskaksikko Matt Sazaman ja Burk Sharplessin kirjoittamaan leffan. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2022 ja nyt Madame Web on saapunut elokuvateattereihin. Itse en ole pitänyt yhtään Sonyn uusista Spider-Man -aiheisista elokuvista ilman itse Spider-Mania. Madame Webin traileri ei voittanut minua puolelleen ja elokuvan saamat ennakkohaukut vain laskivat vähäisiä odotuksiani. Kävin silti katsomassa Madame Webin heti sen ensi-iltapäivänä IMAXissa.

Ensihoitaja Cassandra Webb huomaa omaavansa kyvyn nähdä väläyksiä tulevaisuudesta ja päätyy auttamaan kolmea teinityttöä, nähtyään näyn, jossa hämähäkkiasuinen mies yrittää tappaa heidät.

Madame Webin pääroolissa Cassandra "Cassie" Webbinä nähdään Dakota Johnson. Fifty Shades -elokuvien (2015-2018) jälkeen Johnson on viittaillut osaavansa näytellä muun muassa Suspiria-uudelleenfilmatisoinnissa (2018), Bad Times at the El Royalessa (2018) ja liian pienelle huomiolle jääneessä The Peanut Butter Falconissa (2019), mutta Madame Web osoittaa taas, ettei Johnson osaa kantaa elokuvaa pääosassa. Johnson on kiusallisen puinen Cassiena, jonka hahmoon toki pitkään kuuluukin tietty jäykkyys. Kuitenkin kun Cassie alkaa lämmetä muille ihmisille ja kiinnostuu voimistaan, Johnson ei vieläkään pääse vakuuttamaan. Joka toisessa kohtauksessa hän joko alisuoriutuu tai ylinäyttelee. Johnson tuntuu kummalliselta valinnalta myös siksi, että sarjakuvista tuttu Madame Webhän on iäkäs, sokea ja halvaantunut naismutantti. Sonyllä ei ole oikeuksia mutantteihin, joten hahmon voimat täytyy selittää toista kautta (tietty hämähäkeillä) ja koska vaikkapa mielestäni rooliin oikein passelisti sopiva Jamie Lee Curtis ei taida olla tarpeeksi "mediaseksikäs" nuorisolle suunnatun supersankarirainan keulakuvaksi, Johnson on koettu hyväksi valinnaksi.

     Selvänäkijän kykyjä omaava Cassie päätyy auttamaan teinityttökolmikkoa, Juliaa (Sydney Sweeney), Mattieta (Celeste O'Connor) ja Anyaa (Isabela Merced), nähdessään näyn, että näiden elämät ovat vaakalaudalla. Julia, Mattie ja Anya jäävät harmillisen latteiksi käveleviksi stereotypioiksi. Yksi on kiltti tyttö, yksi tuhma tyttö ja yksi jotain siltä väliltä. O'Connor on lähinnä ärsyttävä osassaan, Merced ei vakuuta omassa roolissaan ja yleensä mainio Sweeneykin tuntuu täysin väärältä valinnalta kiltiksi ja ujoksi koulutytöksi. Asiaa ei auta, ettei Johnsonilta, Sweeneyltä, O'Connorilta ja Mercediltä löydy oikein mitään ruutukemiaa keskenään.

Vastaansa nämä naiset saavat Spider-Manin asua muistuttavaan pukuun sonnustautuvan Ezekiel Simsin (Tahar Rahim), joka on yksi surkeimmista sarjisleffapahiksista aikoihin. Ezekiel se vasta jääkin yksiulotteiseksi ja tylsäksi, vaikka hahmossa olisi potentiaalia. On kiinnostava ajatus, että niin päähenkilö kuin pahis yrittävät molemmat estää jotain tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvaa näihin kolmeen teinityttöön liittyen, mutta toteutus ontuu. Rahimin roolisuorituksesta ei juuri kehuttavaa löydy, mutta ongelma on myös siinä, kuinka ulkopuoliset asiat vaikuttavat. Hahmoon on selvästi haluttu tehdä muutoksia jälkikäteen, sillä suuri osa hänen repliikeistään on nauhoitettu uusiksi jälkituotannossa. Tarkat katsojat voivat huomata, että kun Ezekiel puhuu, hän on yleensä joko selin kameraan tai hänen suunsa liikkeet eivät vastaa lausuttuja vuorosanoja. Lisäksi äänityksestä voi kuulla, että puhe on nauhoitettu eri tilassa kuin muut.

Madame Web ei ollut mielestäni niin huono kuin etukäteen pelkäsin, mutta ei se hyväkään elokuva ole. Elokuvassa olisi potentiaalinsa, mutta kaikki jää käyttämättä. Elokuvan kiinnostavin seikka on, kuinka valtavan erilainen se on verrattuna oikeastaan kaikkiin muihin Marvel-sarjakuviin perustuviin leffoihin. Kyseessä on enemmänkin Final Destination -elokuvia (2000-) muistuttava jännärintapainen, jossa päähenkilö näkee näyn kuolemista ja estää mahdolliset uhrit, jotka saavat sitten kaikki "kuoleman" peräänsä. Sekaan on mahtunut jopa kohtaus, jossa ajetaan tukkirekan takana. Jos siis odotit näkeväsi, kuinka Madame Web ja kolme Spider-Womania mätkivät yhdessä pahista turpaan ja pelastavat maailman, vastassa on karvas pettymys. Mitään supersankarointia ei juuri nähdä ja toimintaakin on todella vähän. Ja sekin vähä on todella latteaa. Loppuhuipennus on lähinnä tylsää taustakankaan edessä heilumista ja Pepsin mainostamista.

Venomien ja Morbiuksen jälkeen osaa jo odottaa, että Madame Web tuskin on erityisen laadukas teos - etenkin kun käsikirjoitusosastolla on häärännyt samoja tyyppejä kuin surkeassa Morbiuksessa. Kun odotukset ovat näin alhaiset, ei elokuvan katselu aiheuttanut samanlaista ärtymystä. Loppujen lopuksi Madame Web vain on. Se on kömpelö studioräpellys vailla erityistä visiota. Turhautuminen syntyy lähinnä siitä, ettei Sony tunnu oppivan virheistään. Morbius oli jättifloppi ja niin myös Madame Web tulee luultavasti olemaan. Tänä vuonna olisi tulossa vielä Venom 3 (2024) ja Kraven the Hunter (2024). Intoa ja rakkautta näitä hahmoja kohtaan ei tunnu löytyvän, ainoastaan intoa ja rakkautta niihin rahoihin, mitä hahmoilla voisi tienata. Mutta jos nimekkäämmätkään supersankarit eivät enää takaa jättimenestystä lippuluukuilla, onko Sonyn kauaa enää järkeä yrittää rahastaa Spider-Manin sivuhahmoilla? Madame Webin lopuksi vihjaillaan mahdollisesta jatko-osasta, mutta epäilen sellaisen tapahtuvan. Eipä elokuva juuri tee työtään selittääkseen edes sitä, kuinka hahmot ovat viimeisessä kuvassa siinä pisteessä, missä heidät nähdään.

Madame Webin ohjauksesta vastaa elokuvadebyyttinsä tekevä S. J. Clarkson, jonka työ Marvelin aluksi mahtavan Jessica Jones -sarjan (2015-2019) parissa auttoi häntä saamaan pestin. Clarksonin ensikertalaisuus näkyy, mutta samalla näkyy myös studion häirintä. Vaikka leffa erottuukin toisaalta edukseen muiden Marvel-filmien keskeltä erilaisuutensa takia, lopputulos tuntuu silti hyvin laskelmoidulta ja kylmältä studiotuotteelta. Clarkson ei saa elokuvasta jännittävää, eikä hän saa katsojaa juuri kiinnostumaan hahmojen kohtaloista. Hän ei saa näyttelijöistä paljoa irti ja väkinäinen komediaosasto erityisesti jättää kylmäksi.

Edes teknisiltä ansioiltaan elokuva ei säväytä. Kyseessä on itse asiassa aika kiusallisen kehnosti toteutettu leffa, vaikka esimerkiksi kuvausosastolla on yritetty kikkailla. Kameratyöskentely on häiritsevää ja turhankin lennokasta kikkailua. Kuva zoomailee välillä oudosti sisään ja ulos, ja kameraa pyöritellään välillä ihan miten sattuu. Pyörittelyllä ja zoomailuilla yritetään piilottaa heikkoa stunt-työtä vähäisten toimintakohtausten aikana. Leikkaus on tönkköä ja vaikka elokuva toisaalta välillä harppoo isoilla askelilla eteenpäin, tuntuu leffa silti laahaavan kohtaus toisensa perään. Lavastajat ovat tunkeneet verkkoja kaikkialle verhoista särkyneisiin ikkunoihin. Parissa tulevaisuuden näyssä vilahtavat Spider-Woman -puvut ovat ihan tyylikkäitä. Tietokonetehosteet näyttävät sen sijaan keskeneräisiltä ja halvoilta. Ääniefekteillä yritetään luoda kauhumaista ilmapiiriä, mutta kovaääniset äkkisäikäytysäänet pikemmin huvittavat ja ärsyttävät kuin pelästyttävät. Johan Söderqvistin säveltämät musiikit eivät erotu millään lailla edukseen ja teatterista poistuessa päässä soi lähinnä Britney Spearsin Toxic-kappale, jolla yritetään parissakin kohtaa muistuttaa katsojaa, että Madame Web tapahtuu vuonna 2003, eikä nykyhetkessä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Madame Web, 2024, Columbia Pictures, Marvel Entertainment, Di Bonaventura Pictures

Arvostelu: Argo (2012)

ARGO

Ohjaus: Ben Affleck
Pääosissa: Ben Affleck, Bryan Cranston, Alan Arkin, John Goodman, Tate Donovan, Scoot McNairy, Kerry Bishé, Clea DuVall, Christopher Denham, Rory Cochrane, Victor Garber, Kyle Chandler, Chris Messina, Richard Kind, Željko Ivanek ja Titus Welliver
Genre: draama, jännitys
Kesto: 2 tuntia - Extended Cut: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 16

"Argo fuck yourself."

Argo perustuu CIA-agentti Tony Mendezin kirjaan The Master of Disguise (1999) ja Wiredin lehtiartikkeliin The Great Escape: How the CIA Used a Fake Sci-Fi Flick to Rescue Americans from Tehran vuodelta 2007, jotka molemmat kertovat tositarinan vuoden 1980 CIA:n operaatiosta hakea amerikkalaiset lähettiläät takaisin Iranista, jonne lähettiläät jäivät jumiin maassa tapahtuneen vallankumouksen aikaan. Käsikirjoittaja Chris Terrio kiinnostui tapahtumasta ja alkoi työstämään sen pohjalta elokuvakäsikirjoitusta. Vuonna 2007 elokuvan teko lähti liikkeelle ja kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2011. Lopulta Argo sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla 31. elokuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli menestys, joka keräsi paljon ylistystä niin katsojilta kuin kriitikoilta, vaikka jotkut myös kritisoivat leffan ottamia vapauksia tositarinasta ja iranilaisten kuvausta filmissä. Argo sai mm. seitsemän Oscar-ehdokkuutta (mm. paras miessivuosa, äänitys, äänitehosteet ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan, sovitetun käsikirjoituksen ja leikkauksen palkinnot, viisi Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras miessivuosa, käsikirjoitus ja musiikki), joista se voitti parhaan draamaelokuvan ja ohjauksen palkinnot, sekä seitsemän BAFTA-ehdokkuutta (paras miespääosa, miessivuosa, käsikirjoitus ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen ja leikkauksen palkinnot. Lisäksi elokuvan ohjaaja ja päänäyttelijä Ben Affleck voitti myös Razzien "Redeemer"-palkinnon, oltuaan monta vuotta haukutuissa elokuvissa ja sitten tehtyään palkintoja keränneen filmin. Itse näin Argon pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja täytyy myöntää, että en pitänyt siitä, enkä ymmärtänyt, miksi filmi voitti parhaan elokuvan palkinnon monissa gaaloissa, sillä esimerkiksi Oscar-gaalassa Argoa vastaan kilpailleet Django Unchained (2012), Lincoln (2012), Piin elämä (Life of Pi - 2012) ja Unelmien pelikirja (Silver Linings Playbook - 2012) olivat mielestäni kaikki parempia elokuvia. En olekaan katsonut leffaa uudestaan, kunnes nyt huomasin, että elokuva täyttäisi kymmenen vuotta. Juhlavuoden kunniaksi päätin antaa Argolle uuden mahdollisuuden.

Vuonna 1979 Iranissa tapahtuu vallankumous ja maan johtaja, šaahi Pahlavin hakeutuu turvaan Yhdysvaltoihin. Kansa kuitenkin vaatii šaahin palauttamista ja valtaa USA:n suurlähetystön. Kuusi lähettilästä jäävät piiloon Iraniin ja jos heidät löydetään, heidät saatetaan teloittaa vakoojina. CIA-agentti Tony Mendez keksii pähkähullun keinon saada lähettiläät takaisin Yhdysvaltoihin: hän matkustaisi Iraniin, esittäen elokuvantekijää ja takaisin tullessaan hän toisi mukanaan kuvausryhmää näyttelevät lähettiläät.

Ben Affleck näyttelee CIA:n agentti Tony Mendeziä, joka kehittelee hullunkurisen suunnitelman hakea lähettiläät takaisin Yhdysvaltoihin ja saakin operaation vastuulleen. Affleck tekee hyvää työtä tarkkaavaisena ja päättäväisenä miehenä, joka alkaa elokuvan mittaan kokemaan yhä vain suurempia paineita onnistumisesta. Hahmoa syvennetään parissa kohtaa oivallisesti, näyttämällä, kuinka etääntynyt hän on perheestään. Katsojana seuraakin kiinnostuneena Tonyn operaation etenemistä.

     Elokuvassa nähdään myös Bryan Cranston CIA-agentti Jack O'Donnellina, Alan Arkin ja John Goodman elokuvantekijöinä Lester Siegelinä ja John Chambersina (joista ensimmäinen ei ole todellinen henkilö), jotka ryhtyvät auttamaan CIA:ta operaatiossa, Victor Garber Kanadan suurlähetystön johtajana, sekä Kyle Chandler Valkoisessa talossa työskentelevänä Hamilton Jordanina. Iraniin jääneitä lähettiläitä, Joe ja Kathy Staffordia, Cora ja Mark Lijekia, Bob Andersia ja Lee Schatzia taas esittävät Scoot McNairy, Kerry Bishé, Clea DuVall, Christopher Denham, Tate Donovan ja Rory Cochrane, jotka tekevät kaikki hyvää työtä tulkitessaan hahmojensa kokemaa pelkoa hengenvaarallisessa tilanteessa. Muutkin näyttelijät tekevät hyvää työtä. Cranston vakuuttaa CIA:ssa käskyttävänä O'Donnellina ja Goodman hoitaa maskeeraaja-Chambersin osan kunnialla. Kenties kaikkein paras on kuitenkin Alan Arkin ilahduttavan töykeänä ja hävyttömänä Lester Siegelinä, joka puhuu Hollywoodin väkeä niin pyörälle päästään, että nämä hyväksyvät Tonyn idean.

Jokaisen ihmisen elämässä tulee ainakin kerran se hetki, jolloin täytyy myöntää oman ikääntymisen muuttaneen mielipidettä jostain. Itselläni tämä kävi Argon kohdalla. Kuten alussa kerroin, en ensimmäisellä katselukerralla pitänyt elokuvasta. Se oli mielestäni kamalan pitkäveteinen ja tylsä. Toisella katselukerralla en olisi varmaan voinut olla enempää eri mieltä. Elokuva nappasi minut koukkuunsa heti intensiivisellä avauskohtauksella, jossa iranilaiset valtaavat Yhdysvaltain suurlähetystön ja lähettiläät joutuvat piiloutumaan, jotta eivät joudu vankilaan ja pahimmassa tapauksessa teloitettaviksi. Siitä lähteekin liikkeelle erittäin tiivistunnelmainen (joskin paikoitellen myös yllättävän hupaisa) jännitysnäytelmä, jota katsoessa sydän alkaa hakkaamaan nopeammin ja kädet hikoavat yhä enemmän, mitä pidemmälle operaatio etenee ja samalla kiinnijäämisen riski kasvaa.

Kun sanoin, että elokuva on myös hupaisa, vaikka se onkin pääasiassa jännittävä trilleri, tarkoitan erityisesti sitä, kun koko elokuvantekopuoli tuodaan tarinaan mukaan. Tonyn idea siitä, että hän esittäisi tekevänsä "Argo"-nimistä tieteisseikkailua ja saapuisi Iraniin etsimään mahdollisia kuvauslokaatioita, samalla kun hän ottaa Iranista mukaansa lähettiläät, jotka ryhtyisivät esittämään muuta kuvausryhmää, on niin absurdi ja älytön, että se on suorastaan nerokas. Mutta koska kyseessä on salainen CIA-operaatio, täytyy tämä kuvitteellinen "Argo"-leffa esittää Hollywoodissa täysin todellisena filminä ja siitä seuraakin hauskoja hetkiä. Erityisen hilpeää on nähdä isot Hollywood-starat, kuten Affleck, Arkin ja Goodman tekemässä pilkkaa Hollywoodista hahmojensa kautta. Kun Tony pohtii, kuinka hän saisi yhden lähettiläistä esittämään uskottavasti elokuvaohjaajaa, Lester tokaisee, että "apinankin voisi opettaa ohjaajaksi päivässä", mitä ei voi olla miettimättä Affleckin itseironisena kommenttina siitä, kuinka hän nousi haukutusta näyttelijästä arvostetuksi ohjaajaksi 2010-luvun alkaessa.

Hupi kuitenkin loppuu, kun Tony matkaa Iraniin ja siitä jännitystasot vasta nousevatkin korkeiksi. Katsoja voi tuntea paineiden kasaantuvan ja lähettiläiden hermostuminen tarttuu herkästi kotisohvalle. Sitä voi vain pohtia, pystyisikö itse omaksumaan uuden identiteetin päivässä ja yrittää sitten hyödyntämään sitä todella tiukkojen turvatarkastusten läpi. Loppuun asti elokuva pitää tunnelman tiiviinä. Elokuva on saanut hieman kritiikkiä siitä, että loppuhuipennusta on paisuteltu tositapahtumaan verrattuna, mutta ainahan tällaisissa filmeissä lisäväritetään kohtauksia dramaturgian vuoksi. Kokonaisuutena Argo onnistuu hienosti kertomaan todella kiehtovan tositapauksen ja olen erittäin iloinen, että päätin antaa elokuvalle uuden mahdollisuuden.

Pari vuotta aiemmin Ben Affleck teki vaikutuksen The Town -rikoselokuvallaan (2010) ja vaikka aiemmin pidinkin The Townia ylivertaisena filminä, nyt täytyy todeta, että kallistun ehkä enemmän sen suuntaan, että Argo onkin Affleckin töistä parempi. Affleck onnistuu niin tehokkaasti rakentamaan jännitteen, mikä pitää otteessaan läpi kahden tunnin keston. Sen lisäksi hän saa mukaan hyvää huumoria ja saa myös visuaalisen ilmeen näyttämään siltä kuin elokuva olisi tehty 1970-luvun lopulla. Ajankuva on kaiken kaikkiaan upeasti luotu lavasteista asuihin ja maskeerauksiin ja sitä vain lisää kuvaan jälkitöissä lisätty tehoste, mikä saa kuvan näyttämään hyvällä tavalla vanhalta. Kuvaus on erinomaista ja jännitystä tehostetaan sähäköillä kamera-ajoilla, jotka liikkuvat hahmojen mukana ja heidän ympärillään. Leikkauskin on erittäin taidokasta - varsinkin kohtauksessa, jossa näemme samanaikaisesti, kun Hollywoodissa luetaan Argon käsikirjoitusta ja kun Iranissa taas luetaan julistusta amerikkalaisia vastaan. Äänimaailmakin on vaikuttava ja Alexandre Desplat tunnelmoi oivallisesti musiikeillaan.

Elokuvasta on olemassa kymmenen minuuttia pidempi versio, jossa on muutama lisätty kohtaus, jotka syventävät Tonyn hahmoa lisää. Isoin muutos on kuitenkin se, että kun teatteriversiossa Tony saa ideansa pelastusoperaatiolle katsoessaan Taistelua apinoiden planeetasta (Battle for the Planet of the Apes - 1973) poikansa kanssa, pidennetyssä versiossa he katsovatkin Taisteluplaneetta Galacticaa (Battlestar Galactica - 1978-1979). Itse katsoin elokuvasta teatteriversion.

Yhteenveto: Argo on vaikuttava ja tiivistunnelmainen jännityselokuva. Ben Affleck osoittaa uudestaan lahjansa ohjaajana, tehden kenties tähän asti parasta työtään. Hänen rakentamansa jännittävä ilmapiiri kasvaa kohtaus kohtaukselta ja elokuva muuttuukin loppupäässä äärimmäisen stressaavaksi seurattavaksi. Kohtaukset Iranissa saavat katsojan sydämen hakkaamaan ja hikipisarat valumaan. Sitä ennen leffa onnistuu kuitenkin tarjoamaan yllättävän hyvää huumoriakin. Koko feikkileffan teko ihmisten pelastusoperaation peittelynä on niin absurdi ajatus, että se täytyykin esittää osittain komedian kautta. Leffa pitää tiukasti mukanaan läpi parin tunnin kestonsa, tiukentaen vain otettaan. Näyttelijät suoriutuvat kaikki erinomaisesti rooleistaan ja teknisiltä ansioiltaan filmi on laadukas. 1970-luvun ajankuva on tyylikkäästi luotu ja leffa usein näyttää siltä kuin se olisi huomattavasti vanhempi kuin se onkaan. Uusintakatselulla Argo onnistui iskemään minuun lujaa ja suosittelenkin sitä erittäin lämpimästi, jos se on jäänyt näkemättä ja jännärit, etenkin tositapahtumiin perustuvat sellaiset, kiehtovat. Kymmenvuotisjuhla on hyvä hetki myös katsoa elokuva uudestaan, vaikka sen olisi nähnyt useasti. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.1.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Argo, 2012, Warner Bros., GK Films, Smokehouse Pictures