Arvostelu: The Imitation Game (2014)

THE IMITATION GAME (2014)

Ohjaus: Morten Tyldum
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Keira Knightley, Matthew Goode, Charles Dance, Mark Strong, Allen Leech, Matthew Beard, Rory Kinnear, Alex Lawther ja Jack Bannon
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 54 minuuttia
Ikäraja: 12

The Imitation Game on tositapahtumiin perustuva elokuva toisen maailmansodan voittamisen edistämisestä. Leffan suunnittelu alkoi 2010-luvun alussa ja sen pääosaan oli mietitty Leonardo DiCapriota, mutta kun hän ei ollutkaan kovin kiinnostunut projektista, sen työstäminen alkoi uudestaan eri yhtiöllä. Pääosaan valittiin Benedict Cumberbatch ja ohjaajaksi Morten Tyldum. Kuvaukset alkoivat syksyllä 2013 ja The Imitation Game sai ensi-iltansa noin vuotta myöhemmin (Suomessa tosin vasta alkuvuodesta 2015). Teos oli suuri menestys ja kriitikot pitivät sitä erinomaisena - vaikkakin jotkut eivät pitäneet siitä, että joitain todellisia tapahtumia muutettiin liikaa elokuvaa varten. Filmi sai useita palkintoehdokkuuksia, mm. kahdeksan Oscar-ehdokkuutta - esimerkiksi paras elokuva, paras ohjaus ja paras miespääosa - joista se voitti yhden, eli parhaan sovitetun käsikirjoituksen palkinnon. Itse näin elokuvan vasta pari vuotta sitten kesällä, kun vuokrasin sen yhdessä toisen Oscar-ehdokasleffan, Boyhoodin (2014) kanssa. Pidin leffasta, mutten katsonut sitä uudestaan, kunnes kesällä 2017 vilkaisin sen yhdessä tyttöystäväni kanssa, sillä se on yksi hänen suosikkielokuvistaan - välillä jopa ehdoton ykkönen! Päätinkin kirjoittaa The Imitation Gamesta arvostelun hänen syntymäpäivänsä kunniaksi.

Matemaatikko Alan Turing alkaa kehittelemään konetta, jolla voisi ratkoa natsien salakirjoituslaite Enigman koodit.

Pääosassa Alan Turingina nähdään tosiaan Benedict Cumberbatch, joka suoriutuu roolistaan erittäin hyvin. Alan on todella viisas, mutta sosiaalisesti äärimmäisen hankala mies, joka tuntuu jokaisella lauseellaan osoittavan, että kaikki muut ovat häntä tyhmempiä. Aluksi hahmosta onkin vaikea pitää, sillä hän kohtelee muita huonosti. Tämä muuttuu kuitenkin huvittavaksi ja elokuvan aikana Alan alkaa onneksi ymmärtämään asioista enemmän. Vaikka Cumberbatch on uskottava narsistisena nerona, hänen näyttelemisensä tuntuu paikoitellen muistuttavan liikaa hänen versiotaan Sherlock Holmesista televisiosarjassa "Sherlock" (2010-). Onneksi tätä ei tapahdu kuitenkaan kaiken aikaa, jolloin Alan tuntuu muultakin kuin Holmes-kopiolta. Elokuvassa nähdään myös Alanin nuoruutta, jolloin roolia tulkitsee Alex Lawther, joka saa esiintymisensä tuntumaan hienosti samalta hahmolta kuin Cumberbatchin esittämänä.
     Ei-kovin-ihmeellinen Keira Knightley esittää neiti Joan Clarkea, jolla on myös erinomainen matikkapää. Tämä tuodaan muutamaan otteeseen esille, samoin kuin se etteivät monet miehet kykene hyväksymään, että nainen olisi heitä fiksumpi. Valitettavasti hahmon älykkyys ei kuitenkaan pääse loistamaan kunnolla, eikä hänelle tunnu välillä olevan mitään tarkoitusta elokuvassa. Joan nähdään auttamassa Alania, muttei Enigma-koodien purkamisessa, vaan enemmänkin henkisenä tukena. Useasti sanotaan, että Joanista oli suuri apu, mutta elokuvassa ei todellisuudessa taida olla ainuttakaan kohtausta, jossa hahmo nähtäisiin oikeasti auttamassa Alania ja muuta tiimiä purkamaan koodeja.
     Alanin ja Joanin lisäksi tiimiin kuuluvat hienostunut mutta ylimielinen Hugh Alexander (Matthew Goode), ystävällinen John Cairncross (Allen Leech), sekä aika persoonattomiksi jäävät John Hilton (Matthew Beard) ja silmälasipäinen Jack Good (James Northcote). Tiimistä esille pääsee ensisijaisesti Hugh, joka ei pidä Alanista ja tämän työskentelytavoista lainkaan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Charles Dancen oivallisesti näyttelemä komentaja Denniston, joka kokoaa tiimin ja Mark Strongin esittämä herra Menzies, joka toimii salainen palvelu MI6:n johtajana. Leffassa nähdään myös tapahtumia viitisen vuotta sodan loppumisen jälkeen, joissa Rory Kinnearin näyttelemä komisario Nock yrittää selvittää Turingin menneisyyttä.

The Imitation Game on todella kiinnostava ja paikoitellen jopa vähän jännittävä filmi, jossa sodan tuntu on vahvasti läsnä, vaikkei itse sotimista oikeastaan edes näytetä. Taistelujen aiheuttamia tuhoja esitellään välillä, jotta katsojana toivoo, että tiimi löytäisi mahdollisimman nopeasti ratkaisun natsikoodien purkamiseksi. On mielenkiintoista nähdä, miten Alan yrittää saada koneensa valmistettua, sillä vain hän uskoo sen toimimiseen, kun taas muut yrittävät pakottaa häntä luopumaan siitä. Samalla on myös kiehtovaa nähdä puolia Turingista, joita hän yrittää pitää salassa muilta. Lapsuuskohtaukset kertovat oivasti, miten hahmosta on tullut sellainen kuin hän on ja miksi hän tekee tiettyjä ratkaisuja. Kohtauksista voi hieman päätellä myös tulevia asioita, minkä lisäksi ne auttavat katsojaa kiintymään Alaniin, josta on ylimielisyyden vuoksi hankalaa tykätä. Valitettavasti mukana on myös kohtauksia 1950-luvulta, joissa komisario Nock pohtii Alanin aiempia puuhia. Nämä kohdat eivät tunnu täysin kuuluvan mukaan. Niistä löytyy hyviä hetkiä, mutta paikoitellen ne myös pitkittävät teosta turhaan. Niiden kautta mukaan lisätty Alanin kertojaäänikään ei täysin toimi, etenkin kun se alkaa puheella siitä, että "kannattaa kuunnella tarkkaan, sillä muuten ette huomaa kaikkia tärkeimpiä hommia", jolloin elokuva tuntuu luulevan olevansa monimutkikkaampi ja älykkäämpi kuin se todellisuudessa on.

Muuten kyseessä on kuitenkin erittäin hyvä leffa, joka käy jopa loistavuuden puolella. Mukana on erinomaisia kohtauksia, kuten traaginen hetki tiimin ymmärtäessä, että he voisivat pelastaa laivallisen ihmisiä, mutteivät voi tehdä sitä siinä pelossa, että natsit tajuaisivat heidän puuhansa. Samalla heräilevät epäilykset soluttautuneesta Neuvostoliiton vakoojasta, joka lisää jännitettä peliin, kuten tekee myös Alanin seksuaalinen suuntautuminen. Joidenkin kohtien hieno tunnelma on luotu juuri oikein ja niiden aikana voi iloita yhdessä hahmojen kanssa. Muuten hymy nousee huulille lähinnä Alanin tavasta kohdella muita ihmisiä, jos sellainen huumori iskee. Hauskoja kohtia ei erityisemmin ole mukana. Vaikka kyseessä onkin oikeasti mainio elokuva, The Imitation Gamen kokonaisuudesta puuttuu loistavuus, etenkin kun 1950-luvun osiot ovat lähinnä aika tarpeettomia, eikä niitä ole rytmitetty mukaan kovin hyvin. Parissa kohtaa teos tuntuu myös hieman toistavan itseään, tiimin yrittäessä epätoivoisesti ratkaista natsikoodien saloja, kun taas muutamassa kohtaa se tuntuu hyppivän hieman liian nopeasti eteenpäin. Heikkoudet väistyvät kuitenkin hienouksien tieltä, jolloin filmin loputtua katsojalle jää positiivinen mieli... vaikkakin surullisuus on aika varmasti ensimmäinen tunne lopputekstien alkaessa rullata.

The Imitation Gamen ohjaaja Morten Tyldum on onnistunut erittäin oivallisesti useimmissa kohdissa, mutta 1950-luvun kohtauksiin hän ei ole saanut mukaan tarpeeksi painoarvoa. Sitä ei ole saanut aikaiseksi edes käsikirjoittaja Graham Moore, joka kuitenkin sai työstään Oscarin. Muuten Moore on saanut tositapahtumat muokattu mainiosti elokuvaksi - ihan sama, vaikka jotkut jutut eivät menisikään samalla tavalla kuin todellisuudessa. Lavastajat ja puvustajat ovat saaneet ajankuvan tuotua esille erinomaisesti. Leffan aikana voi usein ihailla heidän työtään, etenkin tuhoutuneiden paikkojen ja Alanin koneen kohdalla. Elokuva on kuvattu todella hyvin ja pääasiassa kuvat ovat tyylikkään tasaisia. Leikkaus on pääasiassa sujuvaa. Visuaaliset efektit eivät ole mitä parhaimmat, mutta esimerkiksi yhden sotakohdan lentokoneet ovat tarpeeksi uskottavan näköiset. Ääniefektit eivät erityisemmin pääse loistamaan, eivätkä Alexandre Desplatin säveltämät musiikit jää mieleen, mutta ne toimivat kyllä hyvin leffan aikana.

Blu-rayn kuvanlaatu on erittäin hyvä. Valitettavasti Blu-raylla ei ole lainkaan lisämateriaaleja, ei edes kommenttiraitaa.

Yhteenveto: The Imitation Game on todella mainio elokuva, joka kertoo hieman erilaisen tarinan toisen maailmansodan voittamisesta. Mukana on paljon hienoja kohtauksia, jopa joitain erinomaisia, mutta myös hieman turhilta tuntuvia hetkiä. Menneisyyskohtaukset tuovat hyvää lisäsisältöä tarinaan ja Alan Turingiin, jota sekä Benedict Cumberbatch että Alex Lawther näyttelevät todella taidokkasti. Keira Knightley on myös ihan hyvä, mutta hänen hahmonsa Joan ei tunnu olevan tärkeä koodien ratkaisemisen kannalta, minkä takia hänet alunperin tuodaan mukaan tarinaan. Leffa sisältää jännittäviä hetkiä ja oivallista tunnelmaa. Katsojalle on ilo seurata tiimin työskentelyä, mutta mukana on myös hieman surullisuuttakin. Toisen maailmansodan aikakausi on tuotu upeasti esille tyylikkäillä lavasteilla, hienoilla asuilla ja vanhanaikaisilla kulkuneuvoilla. Suosittelen katsomaan The Imitation Gamen, jos sota-aikaiset tarinat kiehtovat. Varsinaista sotimista se ei sisällä, mutta se näyttää, miten toisen maailmansodan kestoa saatiin lyhennettyä ja miljoonia ihmisiä pelastettua. Mukana on myös muutakin henkistä sisältöä, jolloin teoksen katsoo mielellään ihan vain sen sisältämän ihmisdraaman takia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.7.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.saltypopcorn.com.au
The Imitation Game, 2014, Black Bear Pictures, Bristol Automotive

Arvostelu: Passengers (2016)

PASSENGERS (2016)

Ohjaus: Morten Tyldum
Pääosissa: Chris Pratt, Jennifer Lawrence, Michael Sheen ja Laurence Fishburne
Genre: scifi, romantiikka
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 12

Passengers vaikutti mielenkiintoiselta välittömästi, kun näin sen julisteen, joka on esillä tuossa yläpuolella. Chris Pratt ja Jennifer Lawrence scifiseikkailussa kuulostaa toimivalta pätkältä ja tiesin heti meneväni katsomaan sen. En halunnut etukäteen tietää kovin paljoa tarinasta, vaikka joistain lyhyistä mainoksista saikin jonkinlaisen käsityksen, mistä oli kyse. Huomasin, että elokuva sai hieman ristiriitaisia arvioita, joten minua pienesti jännitti, olisiko kyseessä sittenkään kovin kummoinen elokuva. Kävin kuitenkin jouluaatonaattona katsomassa Passengersin sen ensi-illassa ja voin huojentuneena sanoa, että kyseessä on hyvä pätkä.

Tähtialus Avalon on matkalla kohti siirtokuntaplaneetta Kotipaikka 2:ta. Kaksi ja puolisataa miehistön jäsentä, sekä viisituhatta matkustajaa ovat unessa, jolloin he voivat matkata yli vuosisadan matkan vanhentumatta. Jostain syystä kaksi matkustajaa, mekaanikko Jim Preston ja kirjailija Aurora Lane heräävät 90 vuotta liian aikaisin, jolloin heidän täytyy yrittää keksiä, miten he pääsevät takaisin uneen, sillä muuten heitä odottaa elämä ilman ketään muuta.

Vuonna 2014 isoksi tähdeksi noussut Chris Pratt on jälleen tuttu muka-charmikas hemmo, jollaisena hänet ollaan aiemminkin nähty pariin otteeseen. Pratt esittää Jimia, joka meinaa seota elokuvan alkupuolella, sillä hän ei kestä sitä, että joutuisi elämään loppuelämänsä avaruusaluksen kyydissä. Perinteisen tyylinsä lisäksi Pratt tuo suoritukseensa mukaan muitakin tunteita ja etenkin alkupuolella pysyy vakavampana. Pratt on mielestäni erinomainen näyttelijä ja on tässäkin elokuvassa oikein mainio.
     The Hunger Games -sarjasta (2012-) kunnolla esille noussut Jennifer "Katniss Everdeen" Lawrence näyttelee Auroraa, joka ei myöskään ole erityisemmin innostunut siitä, että joutuisi viettämään vuosikymmeniä liikkuvassa teräskopissa. Lawrence osaa näyttää paljon tunteita ilmeillään ja eleillään, ja onkin parhaimmillaan voimakkaiden tunteiden esittämisessä. Kirjailijan urasta kiinnostuneena Aurorana hän on hyvä ja uskottava.
     Kaksikolle seuraa pitää robottibaarimikko Arthur, jota näyttelee Michael Sheen. Arthur on elokuvan hauskin hahmo ja hänen epäinhimmillisyydestään on tehty koominen lisä tarinaan. Hahmo ei ole hulvaton, mutta hänessä on silti jotain, mikä saa katsojan ainakin hymähtelemään ja hymyilemään. Sheen on erittäin hyvä roolissaan.

Ensimmäisen puolen tunnin ajan seurataan pääasiassa Jimia, sillä hän herää ensin. Alun kaksi varttia kulkevat nopeasti eteenpäin ja Passengers vaikuttaa mielenkiintoiselta. Katsojana seuraa kiinnostuneena, kuinka Jim alkaa menettämään järkeään, joutuessaan elämään yksin jopa yli vuoden ajan. Kun Aurora tulee mukaan, elokuva hidastuu hieman ja alkaa muuttua romanttiseksi draamaksi. Kuitenkin aluksessa on jotain pielessä ja ongelmia syntyy yhä useammin. Jännittävyys löytyy, kun ensimmäinen tunti on kulunut, mutta valitettavasti loppu ei ole kovin ihmeellinen ja lähes kaiken kykenee arvaamaan ennalta. Yllätyksiä ei lopussa oikein ole, mutta silti kokonaisuus on toimiva.

Vaikka elokuvassa onkin vain muutama näyttelijä, heitä jaksaa katsoa kohtauksesta toiseen. Jännitystä ja romantiikkaa tosiaan löytyy, ja mukana on myös hieman hauskuuttakin, sekä selkeitä scifikliseitä. Jos on katsonut paljon scifi- tai romanttisia tai jännityselokuvia, niin useat jutut arvaa jo kauan ennen kuin ne tapahtuvat. Yhdessä kohtaa mukaan tulee hieman turha tyyppi, jonka ainoa tarkoitus on tarjota päähenkilöille asia, jolla he voivat ratkoa juttuja helpommin. Se oli aika laiskasti kirjoitettu lisä, mutta sen voi katsoa sormien läpi. Epäloogisuuksia löytyy muitakin, mutta suosittelen silti vilkaisemaan Passengersin, jos elokuvan sisältämät lajityypit kiinnostavat. Treffielokuvana se toimii varsinkin, jos toinen osapuoli pitää scifijännityksestä, kun taas toinen on enemmän innostunut romantiikasta.

Elokuvan on ohjannut Morten Tyldum, joka on aiemmin ohjannut mm. The Imitation Gamen (2014), joka oli ehdolla esimerkiksi parhaan elokuvan palkinnosta vuoden 2015 Oscar-gaalassa. Passengers ei varmasti tule olemaan ehdolla parhaana elokuvana, mutta tehosteistaan se voisi ollakin. Elokuva on visuaalisesti tyylikkään näköinen, vaikka itse Avalon-alus näyttääkin epäkäytännölliseltä. Jotkut jutut ovat oikeasti näyttäviä, eikä huonoja efektejä ole oikeastaan nähtävissä. Äänimaailmalla on päästy myös leikkimään. Kuvaus ja leikkaus ovat taidokkaasti toteutettuja, ja lavasteet hienoja. Musiikista vastaa Thomas Newman, joka on tehnyt hyvää työtä sävellystensä kanssa. Etenkin elokuvan tunnusmusiikki on toimiva. Elokuvassa kuullaan myös Imagine Dragons -yhtyeen kappale "Levitate".

Yhteenveto: Passengers on mainio treffielokuva, etenkin jos toinen innostuu romantiikasta ja toinen scifijännäreistä. Parastahan on, jos molemmat lajityypit kiinnostavat kumpaakin. Passengers on muutenkin toimiva elokuva, virheistään huolimatta. Chris Pratt ja Jennifer Lawrence ovat todella hyviä päärooleissa ja hyvä on myös Michael Sheen robottibaarimikkona. Jännitystä, romantiikkaa ja komediaa löytyy, ja ne ovat hyvin tuotu mukaan scifiympäristöön. Efektit ovat hienon näköisiä ja musiikki toimii. Alkupuoli kulkee todella nopeasti. Epäloogisuuksia löytyy ja loppu on ennalta-arvattava, mutta elokuva jaksaa silti viihdyttää alusta loppuun. Joillekin tämä voi olla liian nössö scifijännäriksi ja joillekin liian kummallinen romanttiseksi elokuvaksi, mutta omasta mielestäni Passengers toimii.

Kirjoittanut: Joonatan, 26.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
Passengers, 2016, Columbia Pictures, LStar Capital, Village Roadshow Pictures, Original Film, Company Films, Start Motion Pictures, Wanda Pictures