Arvostelu: Gladiator II (2024)

GLADIATOR II

Ohjaus: Ridley Scott

Pääosissa: Paul Mescal, Denzel Washington, Pedro Pascal, Joseph Quinn, Fred Hechinger, Connie Nielsen, Derek Jacobi, Lior Raz, Tim McInnerny, Alexander Karim ja Rory McCann

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Ridley Scottin ohjaama, löyhästi historiaan perustuva elokuva Gladiaattori (Gladiator - 2000) oli taloudellinen jättihitti, joka keräsi kehuja kriitikoilta ja voitti jopa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Pian ilmoitettiinkin, että jatko-osa oli suunnitteilla. David Franzoni ja John Logan ryhtyivät työstämään jatkotarinaa, mutta projekti jäi junnaamaan paikoillaan, jolloin Nick Cave palkattiin kirjoittamaan täysin uusi tarina. Siinä Maximus palaisi takaisin eloon kuolemattomana soturina, jonka tehtävänä on pyyhkiä kristinusko maailmasta ja elokuvan aikana hänet nähtäisiin kulkemassa historiallisista tapahtumista toiseen, aina nykypäivään asti. Tämä käsikirjoitus (onneksi) hylättiin DreamWorks-studion toimesta. 2000-luvun alussa studio oli kuitenkin ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui myymään elokuviensa oikeuksia eteenpäin ja myi Gladiaattorin jatko-osan Paramount Picturesille vuonna 2006. Kun projekti ei ottanut tuulta siipiensä alle, Scott päätti siirtyä muihin projekteihin, kunnes kymmenisen vuotta myöhemmin hän huomasi alkuperäiselokuvan nousseen modernin klassikon asemaan. Scott meni Paramountin juttusille ja studiolla päätettiin lopulta vuonna 2018 näyttää vihreää valoa Gladiaattorin jatkolle. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2023 ja nyt Gladiator II on saanut ensi-iltansa... enkä todellakaan olisi halunnut nähdä elokuvaa. Rakastan alkuperäistä Gladiaattoria; kyseessä on yksi suosikkielokuvistani. En nähnyt mitään tarvetta jatkaa sen tarinaa ja etenkin kun jatko-osa ajautui tuotantohelvettiin, olin yhä enemmän sitä mieltä, että Scottin ja muiden pitäisi ymmärtää jättää asia sikseen. Scottin viime vuosien elokuvien, kuten Exodus: Gods and Kings (2014), All the Money in the World (2017), The Last Duel (2021) ja Napoleon (2023) oltua isoja taloudellisia pettymyksiä, koin Gladiator II:n lähinnä aikoinaan väkevän ohjaajan viimeiseksi epätoivoiseksi yritykseksi tehdä vielä yksi hitti. Suuresta skeptisyydestäni huolimatta kävin kuitenkin katsomassa Gladiator II:n heti ensi-iltapäivänä.

Vaimonsa kuoltua Rooman armeijan hyökkäyksessä, orjuutettu Hanno vannoo kostoa keisarikunnalle ja näkee tilaisuutensa tulleen, kun hänet heivataan taistelemaan gladiaattorina Colosseumilla.

Tämänkertaisena gladiaattorina, Hannona nähdään Paul Mescal, joka on tehnyt kovaa nousua elokuvamaailmassa, saatuaan Oscar-ehdokkuuden hienolla työllään Aftersun - päivämme auringossa -elokuvassa (Aftersun - 2022). Gladiator II:n myötä Mescalille taatusti avautuu lisää ovia, eikä ihme. Mescal näyttää jälleen olevan lahjakas näyttelijä, vaikkei hänestä löydykään samaa karismaa kuin edeltäjästään Russell Crowesta. Hanno jää hahmona hieman tönköksi, eikä hänen todellista henkilöllisyyttä ole missään nimessä vaikea arvata. Hahmon kohdalla tehdyt ratkaisut turhauttavat hieman, niiden tehdessä osittain hallaa Crowen esittämän Maximuksen muistolle.

     Alkuperäisestä elokuvasta paluun tekevät Connie Nielsenin näyttelemä Lucilla ja Derek Jacobin esittämä senaattori Gracchus, kun taas uusina hahmoina esitellään Pedro Pascalin näyttelemä Rooman kenraali Acacius, jonka johtamat joukot tappavat Hannon vaimon (Yuval Gonen), johtaen miehen koston polulle, Denzel Washingtonin näyttelemä Macrinus, joka tienaa rahaa gladiaattoreilla ja saakin Hannon käsiinsä, hyvin samaan tapaan kuin Oliver Reedin esittämä Proximo alkuperäisleffassa, sekä uudet keisarit, Joseph Quinnin ja Fred Hechingerin näyttelemät veljekset Geta ja Caracalla. Pascal ja erityisesti Washington hoitavat tonttinsa väkevästi ja heidän hahmonsa ovat mainiot, jopa kiinnostavammat kuin itse Hanno. Washingtonin hahmosta on saatu aikaan onnistuneen kiero, tämän ollessa valmis puukottamaan ketä tahansa selkään, saadakseen haluamansa. Pascalin esittämästa Acaciuksesta löytyy myös enemmän kuin aluksi vaikuttaisi, mutta hahmon potentiaali hukataan leffan edetessä. Heikoimmat suoritukset tarjoavat ehdottomasti Quinn ja etenkin Hechinger, joiden esittämät vallasta hulluuntuneet keisariveljekset ovat vaivaannuttavia karikatyyrejä, jotka jäävät täysin alikehitetyiksi hahmoina.

Gladiator II oli hyvin pitkälti juuri sitä, mitä odotinkin: pätevillä näyttelijöillä ja vaikuttavilla puitteilla tehty, mutta täysin turha ja rahan perässä väkisin väännetty jatko-osa, joka tekee osittain hallaa alkuperäiselle mestariteokselle. Maximuksen uhraus ei lopulta johtanutkaan mihinkään, kun valta ei siirtynyt Rooman kansalle, vaan Geta ja Caracalla ottivat Commodusin paikan uusina keisarina (näin toki tapahtui tosielämässäkin, mutta kun Ridley on kaikissa haastatteluissa haistattanut vitut jokaiselle, joka on kehdannut kyseenalaistaa hänen elokuviensa historiallisuuden, teen saman). Maximus ei myöskään ollut se kunnian mies, jona hänet esitettiin, vaan kuten monet fanit teorisoivat, Lucillan poika Lucius on paljastettu Maximuksen pojaksi. Itse pidin enemmän teoriasta, että Lucius olisi ollut insestin lopputulos ja Lucius joutuisi painiskelemaan tämän taakan kanssa, ollessaan inhotun Commoduksen poika.

Eniten Gladiator II:ssa minua kuitenkin turhautti, kuinka tylsästi se kopioi alkuperäistä elokuvaa. Juoni on hyvin pitkälti sama. Päähenkilön perhe tapetaan, hänet orjuutetaan ja hänet passitetaan gladiaattoriksi, samalla kun hän janoaa kostoa Rooman johdolle. Samaan aikaan senaatissa kaavaillaan salajuonta keisarin syrjäyttämiseksi. Suuri osa hahmoistakin tuntuu lähtökohtaisesta turhan tutuilta ja syyllistyypä elokuva kierrättämään niitä ikonisimpiakin repliikkejä varsin kiusallisesti. Eikö 24 vuodessa ihan oikeasti keksitty mitään muuta? Tähänkö on oikeasti tultu, että jopa Ridley Scottin kaltainen, ennen niin kova tekijä on joutunut helpon rahan perässä tehtyjen jatkoturhakkeiden pariin? Tiedän, että Scottin viimevuotiset leffat ovat lähes kaikki flopanneet, mutta onko ukolla näin pahasti rahasta pulaa? Vai halusiko Scott vain varmistaa, että kukaan muu kuin hän ei saa tehdä Gladiaattorille jatkoa?

Jatko-osaa on tietty tehty tutulla periaatteella, että "mitä isompaa, niin sen parempi". Eihän se näin aina todellakaan ole ja sen Gladiator II osoittaa. Leffa yrittää olla mahdollisimman mahtipontinen, mistä viestii jo se, kuinka suuruudenhulluja itse gladiaattorimatseista on tehty. Sen sijaan, että karskit äijät vain pistäisivät toisiaan lihoiksi, areenalle tuodaan suunnilleen joka kerta jokin eläin, mikä alkaa nopeasti tuntumaan kikalta, etenkin kun sarvikuonot, raivopäiset apinat ja jopa verenhimoiset haikalat on toteutettu aika kököin digiefektein. Meno muuttuu lopulta enemmän hölmöksi kuin jännittäväksi. Jännite uupuu muutenkin, sillä käsikirjoitus kulkee liian tuttuja latuja. Tunnelataus jää ylipäätään ontoksi, toisin kuin edeltäjässä. Ja jos tässä päähenkilö-gladiaattori olisi kädet levällään huutanut, että "Are you not entertained?!", olisin valitettavasti joutunut vastaamaan, että en. Ajoittain olin jopa tylsistynyt.

Vaikka Scottin työssä onkin roimasti kritisoitavaa, on samalla myös pakko ihailla, millaisella intensiteetillä Scott ajoittain ohjaa elokuvaa, ollakseen jo lähes 87-vuotias. Jos Scott olisi pistänyt näin paljon energiaa peliin vaikkapa The Last Dueliin tai Napoleoniin, ehkä ne olisivat tavoittaneet yleisönsä ja Gladiator II:een ei olisi tarvinnut turvautua. Valitettavasti yleisöt turvautuvat nykyään siihen, mikä on tuttua ja studioilla tiedetään se. Mikäli elokuva menestyy, on Gladiator III vääjäämätön. Sekin tuntuisi turhalta, sillä tämä kakkososa vie jälleen kertomuksen päätökseen.

Ailahtelevaa on myös elokuvan tekninen puoli. Gladiator II on taitavasti kuvattu ja mukana on useita näyttäviä otoksia. Puitteiltaan leffa on huikea taidonnäyte. Lavasteet ovat parhaimmillaan uskomattomat kaikessa jylhyydessään ja puvustuskin on erinomaista. Enpä yllättyisi, jos näistä ropisisi Oscar-ehdokkuuksia. Äänimaailma rymistelee oivallisesti, mitä tukevat Harry Gregson-Williamsin säveltämät musiikit. Parasta antia musiikeissa on toki alkuperäisleffasta kierrätetyt Hans Zimmerin kauniit melodiat. Tietokonetehosteet ovat hämmentävästi jo nyt parhaat päivänsä nähneen näköisiä. Siinä, missä alkuperäisleffa on kestänyt pääasiassa hyvin aikaa, Gladiator II:n digiefektit ovat jatkuvasti silmiinpistävät ja paikoin hassunkin viimeistelemättömät. Kokonaisuus on myös hitusen kömpelösti leikattu kasaan ja vähän väliä minusta tuntui siltä, että seasta puuttuu pätkiä. Scott on toki tunnettu siitä, että hänen elokuvistaan julkaistaan myöhemmin pidempiä leikkausversioita, joten kenties Gladiator II:stakin tulee vielä joku päivä kolmen tunnin versio.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.11.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Gladiator II, 2024, Paramount Pictures, Scott Free Productions, Red Wagon Films

Arvostelu: xXx: Return of Xander Cage (2017)

XXX: RETURN OF XANDER CAGE (2017)

Ohjaus: D.J. Caruso
Pääosissa: Vin Diesel, Toni Collette, Ruby Rose, Donnie Yen, Deepika Padukone, Kris Wu, Nina Dobrew, Rory McCann, Tony Jaa, Michael Bisping, Samuel L. Jackson ja Ice Cube
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 12

Vuonna 2002 ilmestynyt toimintaelokuva xXx oli hitti, joten siitä aiottiin tietysti tehdä leffasarja, jossa päähenkilö Xander Cage suorittaisi eri tehtäviä ympäri maailman. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, sillä päätähti Vin Diesel ei halunnutkaan olla mukana jatko-osassa, jolloin xXx: State of the Unionia (2005) tähditti Ice Cube uutena agenttina. Jatko-osa ei ollut erityisen suosittu, joten sarjaa ei jatkettu. Silti jostain kumman syystä - jonkin ihmeen takia kaksitoista vuotta sarjan toisen osan ilmestymisen jälkeen ensi-iltansa saa sarjan kolmas osa, xXx: Return of Xander Cage. Ei kai voi muuta kuin arvella ja kummastella, miksi sarja yritetään herättää uudestaan henkiin, kun se tuntui kuolleelta jo ensimmäisen leffan aikana. Kuka oikeasti enää edes haluaisi nähdä sarjalle jatkoa? Kuka edes muistaa koko sarjaa enää? Joka tapauksessa xXx: Return of Xander Cage on tehty ja pitihän se käydä vilkaisemassa. Odotukseni olivat erittäin alhaiset, sillä kaksi edellistä elokuvaa olivat kehnoja. Toivoin näkeväni edes jokseenkin viihdyttävää hömppää, jonka kestäisi katsoa loppuun asti. Parasta koko jutussa oli, että elokuvan lehdistönäytös oli Finnkinon "uudessa" Scape-salissa, johon liput maksaisivat normaalisti liikaa. Toiseksi parasta oli, että meille annettiin xXx-leikkitatuoinnit, joiden avulla voi saada niskaansa samanlaisen tatuoinnin kuin Xander Cagella. Itse aion lätkäistä sen alaselkään "tramp stampiksi", koska miksipä ei? Kolmanneksi parasta oli, että kyseessä on sarjan paras leffa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia xXx ja xXx: State of the Union!

Taistelukykyjä osaavat neljä rikollista varastavat Pandoran lipas -laitteen, jolla voi pistää Maata kiertävät satelliitit tekemään mitä vain. Xander Cage ja hänen tiiminsä lähetetään etsimään rikolliset ja palauttamaan Pandoran lipas alkuperäisille omistajille.

Vin Dieselin esittämä Xander Cage -hahmo kuoli xXx: State of the Unionin alussa, mutta eihän sellainen estä Dieselia palaamaan rooliinsa. Kaikki nämä vuodet Xander on piilotellut eri puolilla maailmaa ja auttanut ihmisiä, kunhan itse hyötyy siitä jotenkin. Koskaan ei selitetä, miten hän huijasi kuolemansa, mutta eipä selitystä varmaan tarvitakaan. Kuka oikeasti uskoi edellisen elokuvan nähdessään, että sarjan oikea päätähti olisi kuollut? Diesel on jälleen kova äijä pääosassa, muttei tunnu täysin samalta näsäviisastelijalta, joka hän oli sarjan ensimmäisessä osassa, vaan hänestä huokuu useaan otteeseen hänen tunnetuin roolihahmonsa Dominic Toretto The Fast and the Furious -sarjasta (2001-). Se ei kuitenkaan häiritse liikaa, eikä sillä tunnu erityisesti olevan väliä, millä nimellä karheaääninen muskelikasa-Diesel kulkee, kunhan hän mätkii turpaan ja on mukana tyylikkäissä stunteissa. Ja niitähän elokuvassa piisaa.
     Toni Colletten näyttelemä Jane Marke houkuttelee Xanderin takaisin valtion agenttihommiin. Hahmo ei ole erityisemmin mukava ja hänen tarkoitusperänsä ovat erittäin ennalta-arvattavat. Collette suoriutuu ämmämäisen Marken roolista toimivasti, vaikka hahmo ei yleisesti vakuutakaan.
     Rogue One: A Star Wars Storylla (2016) itsensä yhdysvaltalaisten tietoisuuteen ponkaissut Ip Man (2008) -tähti Donnie Yen nähdään rikollisten johtohahmo Xiangina. Näyttelijänä Yen on ihan hyvä, mutta parhaimmillaan hän on taistelukohtauksissa, jotka ovat syy hänen mukanaoloonsa. Xiang taistelee erittäin nopeatempoisesti, eivätkä vastukset mahda hänelle mitään. Yen ei ole samalla lailla "kova äijä" kuin Vin Diesel, mutta näyttää silti "siistiltä", suorittaessaan näyttäviä stunttejaan.
     Rikollisryhmään kuuluu myös Serena (Deepika Padukone), joka ei täysin hyväksy Pandoran lippaan käyttömahdollisuuksia. Padukone on ihan mainio roolissaan, mikä ei tosin paljoa vaadi. Toimintaan hänkin pääsee. Xiangin ja Serenan apuna nähdään Tony Jaan esittämä parkourheppu Talon ja Michael Bispingin näyttelemä kovanaama Hawk, joka ei jää elokuvan jälkeen mieleen lainkaan.
     Xanderin tiimiin kuuluu tarkka-ampuja Adele Wolff (Ruby Rose), joka on selvästi naishahmoista mieleenpainuvin ja toimivin, DJ-temppuilija Nicks (Kris Wu), jonka mukanaolo on useasti hieman kyseenalainen, sekä Tennyson Torch (Rory McCann), joka tuntuu erittäin turhalta, eikä jää mieleen mitenkään. Tiimiä auttaa tekniikkaosaaja Becky (Nina Dobrew), joka on innostunut Xanderin tempuista ja ehdotteleekin päähahmolle useasti. Välillä ei oikein tiedä, onko kyseessä vitsihahmo, vai pitäisikö Becky ottaa tosissaan? Elokuvassa nähdään myös Samuel L. Jackson xXx-ryhmän perustaja Augustus Gibbonsina, rap-artisti Ice Cube agentti Darius Stonena ja jalkapalloilija Neymar Jr itsenään.

Tekijät ovat vihdoin tajunneet, mitä katsojat haluaisivat nähdä xXx-sarjan elokuvassa: älyvapaita stuntteja ja toimintaa. Niitä xXx: Return of Xander Cage tarjoaa lähes kaiken aikaa. Ensimmäisen vartin aikana nähdään jo tyylikäs turpaanvetokohtaus, sekä vauhdikas matka kylän läpi, eikä meno todellakaan lopu siihen. Toimintakohtauksia on luvassa useita - niinkin paljon, että jos ne ottaisi pois, ei tämä voisi mitenkään olla edes tuntia kestävä "koko illan elokuva". Onneksi toimintakohdat tarjoavat jatkuvasti hieman jotain uutta, jolloin katsoja ei ehdi kyllästyä näkemäänsä. Leffa kulkeekin nopealla temmolla eteenpäin, jolloin se tuntuu paljon lyhyemmältä. Return of Xander Cage ei näytä peliltä samalla lailla kuin ensimmäinen osa, eikä se ole täynnä kökköjä efektejä kuten toinen osa, jolloin se tuntuu enemmän kunnon toimintaviihteeltä. Ja viihdyttävä se onkin. Ei se kuitenkaan hyvä ole. Tai tarpeellinen.

Tarina on tässäkin jotain sinne suuntaan ja kaikkein eniten on panostettu siihen, että elokuva näyttää tyylikkäältä. Hidastuksia on useita ja jotkut stuntit näytetään useasta kuvakulmasta, jotta katsoja voisi hämmästellä. Siihen vielä päälle 3D-tehoste, niin kyseessä on heti alkuvuoden isoin popcornhömpötys, jonka naureskelee kerran läpi, mutta jota ei tarvitse nähdä enää uudestaan. Naureskelemisella en tarkoita, että leffa itsessään olisi kovin hauska, vaan älyvapaat osiot toimintakohtauksissa tuovat helposti hymyn huulille ja voivat saada katsojan naurahtamaan, että "Mitä ne seuraavaksi keksivät?" Miltä esimerkiksi kuulostaa se, että moottoripyörät muuttuvat vesiskoottereiksi? Tai että eräs hahmo heittää aseensa kohti vastustajia ja osuessaan maahan ase laukeaa, tappaen vastukset? Paikoitellen tuntuu siltä, että katsoo jotain, mikä on niin kökkö, että se on jopa mainio. Yksi heikoimmista asioista on hahmojen esittelyt, joissa kuva pysähtyy ja hahmon viereen ilmestyy hänen nimensä ja muutama turha fakta hänestä. Esittelytavasta tuli mieleen Suicide Squad (2016) ja jos elokuvasta tulee helposti mieleen se leffa, niin jotain on mennyt pieleen. Vaikka toimivia asioita löytyykin, en silti ikinä suostuisi maksamaan tämän näkemisestä, enkä usko, että kokisin koskaan tarvetta nähdä tämän uudestaan, mutta jos xXx: Return of Xander Cage tulee joskus televisiosta, eikä parempaa tekemistä löydy, niin saattaa se siinä sivusilmällä katsomalla mennä läpi. Muuten en enää koske tähän sarjaan. Paitsi jos neljäs osa tulee, niin täytyyhän se nähdä... Toivon silti, että tämä olisi koko jutun päätös.

Elokuvan on ohjannut D.J. Caruso, joka on tätä ennen ohjannut mm. sellaisia taidepläjäyksiä kuin Eagle Eye (2008) ja I Am Number Four (2011). Tämä on hieman laadukkaampi kuin nuo kaksi elokuvaa, mutta ei silti näytä, että Caruso olisi erityisemmin onnistunut ohjaaja. xXx: Return of Xander Cage on kuvattu hyvin, vaikka kamera hieman heiluukin välillä. Toimintakohtauksissa leikkaus on paikoitellen rauhatonta, mutta lopussa kun leikataan kolmen eri taistelutilanteen välillä ristiin, siirtymät kulkevat sujuvasti. Visuaaliset tehosteet ovat tyylikkäitä ja äänitehosteet tuovat toimintaan mainiota lisäystä. Musiikista vastaavat Robert Lydecker ja Brian Tyler, mutta heidän työnsä jää täysin useiden jo valmiiden kappaleiden varjoon.

Yhteenveto: xXx: Return of Xander Cage on yllättävää kyllä viihdyttävä pätkä, muttei oikeastaan mitään enempää. Lähinnä se on vain turha. Toimintakohtauksia riittää ja ne näyttävät tyylikkäiltä, sekä sisältävät paljon älyvapaita stuntteja, jotka tuovat komiikkaa mukaan. Vin Diesel on ihan hyvä pääosassa, vaikka tuntuukin enemmän Dominic Torettolta kuin Xander Cagelta. Donnie Yen on tyylikäs vetäessään porukkaa turpaan, mutta hän voisi seuraavaksi esittää jotain muuta kuin itämaisten taistelulajien taitajaa. Erityistä laatuarvoa elokuvalta ei kannata odottaa. Uskoisin, että tämä tulee jäämään itselleni vuoden 2017 "niin huonoksi, että se oli jopa ihan hyvä" -elokuvaksi. Jos edelliset osat ovat iskeneet, niin vilkaiskaa xXx: Return of Xander Cage myös. Kertakäyttöisenä popcornviihteenä se menee helposti, muttei sen näkemisestä kannata maksaa. Vaikka kyseessä on sarjan paras elokuva, toivon, ettei xXx-leffoja tule enempää.

Kirjoittanut: Joonatan, 26.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
xXx: Return of Xander Cage, 2017, Maple Cage Productions, One Race Films, Revolution Studios, Rox Productions