Arvostelu: Dynamiitti Napoleon (Napoleon Dynamite - 2004)

DYNAMIITTI NAPOLEON

NAPOLEON DYNAMITE

Ohjaus: Jared Hess

Pääosissa: Jon Heder, Efren Ramirez, Tina Majorino, Aaron Ruell, Jon Gries, Haylie Duff, Emily Kennard, Trevor Snarr, Shondrella Avery, Sandy Martin ja Diedrich Bader

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 7

Napoleon Dynamite, eli suomalaisittain Dynamiitti Napoleon on Jared Hessin ohjaama komedia. Elokuva lähti liikkeelle Hessin yliopistossa työstämästä lyhytelokuvasta Peluca (2002), joka esitettiin Slamdancen elokuvajuhlilla. Siellä Hessin koulutoveri Jeremy Coon kehotti häntä tekemään sen pohjalta täyspitkän leffan, johon Coon halusi hypätä mukaan tuottajana. Hessiä yritettiin taivutella valitsemaan päärooliin jonkun tunnetun näyttelijän, mutta Hess koki rooliin sopivan vain Pelucaakin tähdittänyt Jon Heder. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2003 pienen 400 tuhannen dollarin budjetilla ja lopulta Dynamiitti Napoleon sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 17. tammikuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli pieneen budjettiinsa verrattuna valtava hitti, joka keräsi kehuja kriitikoilta ja josta on vuosien varrella muodostunut moderni kulttiklassikko. Itse olen ollut tietoinen Dynamiitti Napoleonista jo vuosia, mutten ollut katsonut sitä koskaan aiemmin. Kun huomasin leffan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen vihdoin ja samalla arvostella sen.

Sosiaalisesti kömpelö 16-vuotias Napoleon Dynamite yrittää selviytyä uudesta kouluvuodesta, saada tyttöystävän, tehdä ystävästään Pedrosta koulun uuden puheenjohtajan ja selvitä kummallisten sukulaistensa kommelluksista.

Elokuvaa suunnitellessa roolittajat yrittivät saada ohjaaja Jared Hessiä valitsemaan päärooliin Napoleon Dynamiteksi jonkun tunnetun nuoren näyttelijän, kuten Jake Gyllenhaalin, mutta Hess piti päänsä ja rooli meni Pelucankin pääroolissa nähdylle Jon Hederille. Ja hyvä niin, sillä Heder on niin ilmiömäisen mahtava roolissaan, ettei Napoleoniksi voi kuvitella ketään muuta. Kaikki Hederin puoliunisesta ja tympääntyneestä ulkoasusta tarkkaan mietittyyn puhe- ja liiketapaan on kuin hakunisku puhtaaseen kultasuoneen - elokuva ei toimisi läheskään näin hyvin, jos Napoleonia esittäisi joku toinen. Heder tekee Napoleonista kenties kaikkien aikojen sosiaalisesti kömpelöimmän teinihahmon, joka on samanaikaisesti valtavan vaivaannuttava ja valtavan hauska.

     Nimikkohahmon lisäksi elokuva on muutenkin täynnä toinen toistaan kiusallisempia ja eksentrisempiä tyyppejä. On Napoleonin nettideittailuun hurahtanut isoveli Kip (Aaron Ruell) ja heidän huimapäinen isoäitinsä (Sandy Martin), sekä itsestään aivan liikoja luuleva Rico-setä (Jon Gries). Koulun puolella taas nähdään rahaa taiteellaan keräävä Deb (Tina Majorino), suosituin tyttö Summer (Haylie Duff), hänen kiusaava poikaystävänsä Don (Trevor Snarr) ja paras ystävänsä Trisha (Emily Kennard), sekä uutena kouluun saapuva meksikolaispoika Pedro (Efren Ramirez), josta muodostuu välittömästi Napoleonin paras ystävä. Hahmogalleria ja heidän näyttelijänsä ovat läpikotaisin loistovedossa. Kaikki ovat täysillä mukana tässä kummallisessa tyylissä, luoden poppoon, jonka hervottomia edesottamuksia voisi jäädä seuraamaan pidemmäksikin aikaa.

Miksi ihmeessä en ole älynnyt katsoa Dynamiitti Napoleonia aiemmin? Kyseessähän on aivan mahtava komediaelokuva, enkä yhtään ihmettele, että sen ympärille on muovautunut oma vannoutunut fanikuntansa. Sen lisäksi, että elokuva sisältää riemastuttavan hahmokattauksen, heidän ympärille on keksitty monenlaisia todella hauskoja tilanteita ja tapahtumaketjuja. Huumori rakentuu voimakkaasti myötähäpeän varaan ja leffa saakin katsojan onnistuneesti pyörimään vaivaantuneena istuimellaan. Ja sanon tämän vain hyvällä. Koen parhaan tilannehuumorin syntyvän usein juurikin myötähäpeästä. Kun se on vielä näin hyvin tehty, saa suorastaan ihastuttavan pöljä leffa nauramaan makeasti kerta toisensa perään viime minuuteilleen asti. Vaikka näiden mahtavien hahmojen kanssa viettäisi aikaa pidempäänkin, on puolitoista tuntia kuitenkin täydellisen napakka mitta. Vaikka lisää haluaisi toisaalta nähdä, on luultavasti vain parempi, ettei jatkoa tehtäisi, sillä filmi on niin omalaatuinen onnistuminen, että sen onnistumisen toistaminen olisi luultavasti vain vaivaannuttavaa, mutta ihan vääristä syistä.

Elokuva leikittelee teinikomedioiden kliseillä, tuntuen ajoittain jopa nokkelalta parodialta niistä, sekä satiirilta yleisesti amerikkalaisesta high school -kulttuurista. Leffaan mahtuu tietty tanssiaisia sun muita perinteisiä juttuja, mutta huomattavasti viihdyttävämmin tehtynä kuin yleensä. Hymy pidetään visusti katsojan huulilla ja ajoittain ei voi muuta kuin ihmetellä, mitä kummaa tekijätiimin päässä on liikkunut, että he ovat keksineet näin absurdeja juttuja? Vähän väliä on vaikea sanoa, onko leffa tyhmä, vai suorastaan nerokas. Kaiken kruunaa loppuhuipennuksen loistava tanssinumero.

Jared Hessin ohjaus on fantastista ja hän onnistuu luomaan täysin omalaatuisen ja vekkulin maailman filmiin. Hän saa kaikki puhaltamaan taitavasti yhteen hiileen, jolloin kaikessa omituisuudessaankin kaikki tuntuu oudon luontevalta. Hessin ja hänen vaimonsa Jerushan käsikirjoitus on myös oikein mainio. Erityistä syvempää tarinaa leffalta on turha hakea, vaan se lähinnä vain näyttää yhtä kouluvuotta Napoleonin elämästä. Dynamiitti Napoleon on kuvattu pätevästi ja Idahon nätin karuja maisemia esitellään tyylikkäästi. Lavasteet ovat oivalliset ja niin puvustajat kuin maskeeraajat ovat osuneet maalitaulun keskelle hahmojen ulkonäköjen kanssa. Äänimaailma on hyvin rakennettu John Shiwartin musiikkeja myöten. Omat kehunsa ansaitsee myös vekkuli alkutekstipätkä, joka keksittiin vasta, kun leffa oli periaatteessa jo muuten valmis.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Napoleon Dynamite, 2004, Fox Searchlight Pictures, Paramount Pictures, MTV Films, Access Films, Napoleon Pictures

Arvostelu: Luca (2021)

LUCA

Ohjaus: Enrico Casarosa

Pääosissa: Jacob Tremblay, Jack Dylan Grazer, Emma Berman, Marco Barricelli, Saverio Raimondo, Maya Rudolph, Jim Gaffigan, Sandy Martin ja Sacha Baron Cohen

Genre: animaatio, komedia, fantasia

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 7

Luca on Pixar-animaatioyhtiön uusi elokuva. Elokuva lähti liikkeelle ensikertalaisohjaaja Enrico Casarosan ideasta, joka pohjautui hänen lapsuuteensa Genovan kaupungissa, Italiassa. Elokuvaa jouduttiin työstämään lähes kokonaan Pixarin työntekijöiden kodeista käsin, koronaviruspandemian alettua riehumaan ympäri maailmaa. Alunperin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä elokuvateattereissa, mutta koronan takia Pixarin edellisen elokuvan, Soul: Sielun syövereissä (Soul - 2020) tavoin Pixarin omistava Disney päätti julkaista Lucan suoraan omassa Disney+ -suoratoistopalvelussaan. Pixarin suurena fanina innostun aina, kun yhtiö ilmoittaa uudesta leffastaan ja Lucankin tapauksessa olin valmis ostamaan liput heti ilmoituksen aikaan, tietämättä itse elokuvasta mitään. Minua harmittikin, kun toinen Pixar-leffa peräkkäin päätettiin heivata suoraan striimattavaksi, mutta siitä huolimatta ryhdyin innostuneena katsomaan Lucaa, saatuani sen katsottavaksi muutamaa päivää ennen julkaisua.

Italiassa, merikaupunki Portorosson vesistössä elää merihirviöitä, joita kaupunkilaiset pelkäävät ja etsivät. Merihirviöpoika Lucaa on koko ikänsä opetettu pysyttelemään syvällä meren pohjalla, mutta eräänä päivänä hän tapaa toisen merihirviöpojan, Alberton, joka esittelee Lucalle elämän maalla, missä merihirviöt pystyvät esiintymään tavallisina ihmisinä.

Elokuvan päähenkilö on sen nimikkohahmo Luca (äänenä Jacob Tremblay), kuuliainen merihirviöpoika, jonka vanhemmat (Maya Rudolph ja Jim Gaffigan) ovat painottaneet hänelle vauvasta asti pysymään kaukana maasta ja ihmisistä. Luca onkin hyvin hermostunut tapaus ja on kiinnostavaa seurata, kuinka hahmo alkaa muuttua, kun hänen uusi ystävänsä Alberto (Jack Dylan Grazer) esittelee hänelle salaa maanpäällisen maailman ja elämän. Alberto onkin täysin Lucan vastakohta, ollessaan uhkarohkea ja säännöistä vähät välittävä. Lucan ja Alberton välille muodostuva ystävyys on aidosti lämmittävästi toteutettu ja merihirviöpoikien kesäistä seikkailua jäisi mielellään katsomaan pidemmäksikin aikaa.

     Muita hahmoja leffassa ovat myös mm. Lucan hupsu isoäiti (Sandy Martin) ja outo setä Ugo (Sacha Baron Cohen), sekä Portorosson kaupungissa kaverusten kohtaamat kiusaajahenkinen ja ylimielinen Ercole Visconti (Saverio Raimondo), päättäväinen tyttö Giulia (Emma Berman), sekä hänen isänsä, merihirviöitä metsästävä Massimo (Marco Barricelli). Lucan merihirviöperheestä ei ihan saada niin paljoa irti kuin voisi toivoa, vaikka he saavatkin pari hauskaa kohtausta. Visconti toimii lystikkään inhottavana antagonistina ja Giulia-tyttö on sympaattinen lisäys tarinaan, vaikka hänenkin juonikuviotaan olisi voitu hieman hioa etenkin loppua kohti.

Enemmän aikuiseen makuun tehdyn syvällisen ja moniulotteisen Soul: Sielun syövereissä -elokuvan jälkeen Luca on huomattavasti selkeämpi koko perheen satuseikkailu. Se ei ole ihan samalla lailla täyttä fantasiaa, kuten Soulia edeltänyt Eteenpäin (Onward - 2020), mutta Lucaa katsoessani en voinut olla huomaamatta yhtäläisyyksiä Lucan ja Eteenpäin-leffan välillä. Molemmissa on nuorista satuolentopojista koostuva kaksikko, joka päätyy seikkailuun, mikä halutaan pitää salassa ylihuolehtivalta äidiltä. Äitihahmo lähtee etsimään poikia ja päätyy omanlaiseen tapahtumaketjuun. Tässä leffassa äitihahmoon keskitytään kuitenkin aika vähän ja hahmon läsnäolo olisi voinut olla isommin aiheuttamassa vaikeuksia päähenkilöiden seikkailussa. 

Jos Soulin henkevät syvällisyydet eivät uponneet, voi Luca kaikessa "yksinkertaisuudessaan" olla helpommin lähestyttävä teos. Tästäkin filmistä löytyy kyllä omat syvyytensä ja nimikkohahmon kasvukertomus on onnistuneesti kehitelty, mutta kun kyseessä on Pixarin teos, jäin tietyn syvällisyyden puolesta kaipaamaan jotain enemmän. Se todellinen, viimeinen silaus jää uupumaan, eikä elokuva oikein yllä potentiaaliinsa. Varsinkin tunnepuolelta jäin kaipaamaan sitä kunnon iskua, minkä Pixarin filmit yleensä tuottavat. Pixarin filmografiassa Luca jää tuntumaan hieman sellaiselta välityöltä. Silti haluan painottaa, että pidin kyllä elokuvasta ja se on mielestäni varsin mainio animaatioseikkailu. Jonkin muun animaatiostudion tekemänä kyseessä olisi yksi studion paremmista filmeistä. Tämä vain kertoo, kuinka kova Pixarin taso yleisesti on.

Kuten aiemmin sanoin, pääkaksikon Lucan ja Alberton ystävyys on erittäin hyvin luotu ja merihirviöpoikien seikkailua ihmisten maailmassa voisi mielellään seurata kauemminkin. Luca on jopa yllättävän lyhyeltä tuntuva leffa. Se pitää erittäin hyvin mukanaan mm. reippaan tahdituksensa ansiosta. Elokuva on myös todella hauska ja tarjoaa paljon hilpeitä hetkiä ja vitsejä kaikenikäisille. Kaikin puolin kyseessä on leffa, jonka parissa kaikenikäiset voivat viihtyä. Sympaattisuudessaan Luca onnistuu olemaan oiva kasvutarina ja oodi ystävyydestä, mikä on kääritty fantasiasatuun. Homman kruunaavat nämä kesäisen kauniit italialaismaisemat, joihin uppoutuu täysin. 

Animaatiolaadultaan Lucassa ei todellakaan ole moittimista. Jos filmi muuten tuntuu siltä, että siinä jouduttiin tekemään helppoja ratkaisuja (kenties koronan takia, kun työryhmä ei pystynyt samalla lailla toimimaan yhdessä), visuaalisesti elokuva on tuttua ja taattua Pixar-laatua. Hahmot ovat vekkulimaisen näköisiä, Portorosson kaupunki on kertakaikkisen lumoava ilmestys ja maisemat ihanan värikkäät. Kuvat ovat täynnä yksityiskohtia, joista tarkkasilmäisimmät Pixar-fanit voivat bongata viittauksia studion aiempiin teoksiin. Äänimaailmakin on onnistuneesti rakennettu. Alunperin musiikkien säveltäjäksi kaavailtiin Ennio Morriconea, mutta hän valitettavasti kuoli, ennen kuin häntä ehdittiin edes kysyä mukaan. Leffa onkin omistettu hänen muistolleen. Morriconen menehdyttyä musiikkivastuu päätyi Dan Romerille, joka luo mukaan innostavan seikkailullisia melodioita italialaishengessä. 

Yhteenveto: Luca on oikein mainio koko perheen animaatioseikkailu, joka jättää kuitenkin hieman toivomisen varaan. Pixarin moniin muihin leffoihin verrattuna mukana ei tunnu olevan ihan samanlaista syvyyttä tai tunteikkuutta. Osalle katsojista tämä tosin voi toimia pelkkänä plussana. Elokuvaan pääsee helpommin käsiksi ja se on perusvarmaa viihdettä, josta kaikenikäiset voivat nauttia. Huumoria löytyy jokaiseen makuun, tarina pitää hyvin mukanaan läpi yllättävänkin lyhyeltä tuntuvan keston ja päähahmojen kesäinen seikkailu ilahduttaa suuresti. Luca-merihirviöpojan kasvutarina on oivallisesti rakennettu, kuten myös hänen ystävyytensä Alberton kanssa. Muista sivuhahmoista ei ihan irtoa niin paljoa kuin voisi toivoa, mutta kaikki ajavat asiansa. Visuaalisesti elokuva on tietty todella vaikuttava. Animoinnista ei pysty löytämään moitittavaa ja Lucaa on suorastaan ilo katsella. Käsikirjoitus olisi vaatinut hiomista, mutta jo tällaisenaan kyseessä on varsin passeli leffa, jonka aikana voi haaveilla aurinkorannoista ja etelän lämmöstä, kun sellaisia ei tänä kesänä välttämättä pääse paikan päällä kokemaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.6.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.twitter.com

Luca, 2021, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures