Arvostelu: Deadpool & Wolverine (2024)

DEADPOOL & WOLVERINE

Ohjaus: Shawn Levy

Pääosissa: Ryan Reynolds, Hugh Jackman, Emma Corrin, Matthew Macfadyen, Morena Baccarin, Rob Delaney, Leslie Uggams, Karan Soni, Brianna Hildebrand, Stefan Kapičić, Shioli Kutsuna, Aaron Stanford ja Peggy

Genre: toiminta, komedia

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Ikäraja: 16

Marvelin sarjakuviin perustuva elokuva Deadpool (2016) oli kriitikoiden kehuma hitti, joten jatkoa oli luvassa. Deadpool 2 (2018) menestyi yhtä vahvasti ja kolmannen leffan suunnittelu käynnistyi heti. Aluksi suunnitelmissa oli elokuva kakkosleffassa esitellystä X-Force -tiimistä, mutta suunnitelmat kariutuivat, kun Disney-studio osti 20th Century Fox -yhtiön, joka omisti oikeudet Deadpooliin ja muihin Marvelin mutanttihahmoihin. Päätähti Ryan Reynolds halusi tehdä kolmannesta elokuvasta Deadpoolin ja Wolverinen yhteiselokuvan, siitäkin huolimatta, että Wolverinea näytellyt Hugh Jackman oli todennut, ettei enää palaisi rooliin Logan-elokuvan (2017) jälkeen. Vuonna 2022 Jackman kuitenkin pyörsi päätöksensä, sillä ei päässyt eroon halusta nähdä hahmot seikkailemassa yhdessä. Disney ja Marvel Studios innostuivat kaksikon ideoista ja tuotanto pyörähti käyntiin. Kuvaukset alkoivat toukokuussa 2023, mutta ne jouduttiin keskeyttämään heinäkuussa, kun näyttelijöiden lakko käynnistyi Hollywoodissa. Syksyllä leffa saatiin kuvattua loppuun ja nyt Deadpool & Wolverine saapuu elokuvateattereihin. Itse pidin valtavasti ensimmäisestä Deadpoolista ja tykkäsin myös jatko-osasta. Olen odottanut kolmososaa innoissani ja intoni räjähti, kun kuvauksista vuodettiin internetiin kuva, jossa nähtiin Hugh Jackman ensi kertaa sarjakuvista tutussa keltasinisessä Wolverine-puvussa. Pääsin näkemään elokuvan ensimmäisen puolituntisen jo pari viikkoa sitten, osallistuessani virtuaaliseen haastattelutilaisuuteen, jossa paikalla olivat sarjan näyttelijät ja tekijät (haastattelutekstin voi lukea tästä) ja kävin katsomassa Deadpool & Wolverinen päivää ennen ensi-iltaa sen lehdistönäytöksessä ISENSE-salissa, sekä heti uudestaan seuraavan yön ennakkonäytöksessä IMAX-salissa 3D:nä.

Wade "Deadpool" Wilson saa tietää maailmansa kohtalon olevan vaakalaudalla ja pelastaakseen rakkaimpansa, hänen täytyy matkata halki multiversumin ja etsiä avukseen Wolverine.

Kuten elokuvan nimestä voi päätellä, Ryan Reynolds ja Hugh Jackman palaavat rooleihinsa Wade Wilsoniksi ja Loganiksi, eli rääväsuiseksi palkkatappaja Deadpooliksi ja adamantium-kynsiensä kanssa raivoavaksi Wolverineksi. Tämähän ei toki ole ensimmäinen kerta, kun näyttelijät esittävät näitä hahmoja samassa leffassa, sillä kummatkin nähtiin vuoden 2009 X-Men Origins: Wolverinessa, mutta tuota... ei puhuta siitä rainasta yhtään enempää. Reynolds on tuttuun tapaansa elämänsä parhaassa vedossa punanuttuisena törkyturpana, pitäen taas roimasti hauskaa, mutta tuoden hahmoonsa myös ehtaa sydäntä. Jackman taas, no, hän nyt vain on Wolverine. Hän on aina fantastinen roolissa ja hänen ja Reynoldsin kemiat pelaavat yhteen juurikin niin hyvin kuin fanit ovat märissä päiväunissaan haaveilleet.

     Elokuvassa nähdään myös aiemmista Deadpool-leffoista vanhoja tuttuja, kuten Morena Baccarinin näyttelemä Deadpoolin rakastama Vanessa, Leslie Uggamsin esittämä Sokea Al, Karan Sonin esittämä taksikuski Dopinder, Brianna Hildebrandin näyttelemä Negasonic Teenage Warhead ja Rob Delaneyn esittämä lämpöä ja rakkautta uhkuva Peter. Uusina tuttavuuksina elokuva esittelee Succession-sarjasta (2018-2023) tutun Matthew Macfadyenin esittämän herra Paradoxin ja The Crown -sarjasta (2016-2023) tutun Emma Corrinin näyttelemän Xavierin siskon Cassandra Novan. Niin ja ei pidä tietenkään unohtaa Peggyä, Britannian rumimmaksi koiraksi palkittua hauvaa, joka tekee elokuvassa debyyttiroolinsa, ihastuttaen niin Deadpoolin kuin taatusti katsojatkin. Sivunäyttelijät suoriutuvat rooleistaan mainiosti, joskin Corrinin hahmo jää lopulta hieman tylsäksi antagonistiksi.

Siitä lähtien, kun Disney osti Foxin ja Marvel Studios sai käyttöönsä Foxin omistamat mutanttihahmot, moni (minä mukaanlukien) on jännittänyt, kuinkakohan Deadpoolin käy? Roolitetaanko hahmo uudestaan ja muokataanko hahmo Disneyn lapsiystävälliseen brändiin sopivammaksi? Deadpool & Wolverine haluaakin heti ensiminuuteillaan osoittaa, että siirtyminen studiolta toiselle ei ole poistanut lainkaan leffasarjan särmää ja ronskiutta, vaan jo alkutekstien aikana meno on niin räävitöntä ja veristä, että voi pojat. Parituntinen elokuva on täynnä raakuuksia ja kiroilua, sekä Deadpoolille ominaista paskanjauhantaa suuntaan jos toiseen. Leffa pursuaa metavitsejä, joista suuri osa kohdistuu tietty Marvelin elokuvauniversumiin ja Disneyhyn, eivätkä fanitkaan säästy. Tekijöitä ei ole ryhdytty rajoittamaan ja hyvä niin.

Luvassa onkin mitä lystikkäin supersankariviihdepläjäys, jonka luulisi miellyttävän näiden hahmojen faneja suunnattomasti. Elokuva tarjoaa runsaasti toimintaa ja nauraa saa kohtaus toisensa perään, mutta mukana on myös synkempiä ja herkempiä hahmovetoisia hetkiä, etenkin Wolverinen kanssa. Elokuvan juoni voi tuntua ohkaiselta ja pikemminkin raameilta, joiden kautta nämä kaksi nimikkohahmoa saadaan tekemään yhteistyötä, mutta kun Deadpool ja Wolverine ovat yhdessä ruudulla, ei toisaalta ole edes juuri väliä, mitä he tekevät, kunhan he tekevät sen yhdessä. Hahmojen ja heidän näyttelijöidensä välinen kemia vie täysin mukanaan ja heitä olisi jäänyt mielellään katsomaan kauemminkin. Marvel-pomo Kevin Feigen mukaan mutantit saapuvat nyt ryminällä Marvelin elokuvauniversumiin ja X-Men '97 -animaatiosarjan (2024-) ja Deadpool & Wolverinen jälkeen olen vesi kielellä ottamassa lisää.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Shawn Levy, jonka kahta aiempaakin leffaa, Free Guyta (2021) ja The Adam Projectia (2022) tähditti Ryan Reynolds. Levy pitää veikeää tunnelmaa hyvin yllä ja koettelee rajoja, mutta ei kaiken räävittömyyden keskellä unohda tosissaan keskittyä sen kahden nimikkohahmon sisäisiin ongelmiin ja kasvutarinoihin. Hänen, Levyn ja aika monen muun työstämä käsikirjoitus saattaa hieman ontua juonipuolella, mutta korvaa sen lähes kaikella muulla. Lisäksi Deadpool & Wolverine on myös teknisesti pätevä teos. Se on hyvin kuvattu ja tarpeeksi napakasti leikattu kasaan (leffassa jopa vitsaillaan nykypäivän ylipitkistä elokuvista). Lavasteet ovat oivat ja puvustustiimi on tehnyt upeaa työtä. Kun Deadpool ja Wolverine nähdään vihdoin samassa kuvassa punamustassa ja keltasinisessä asussaan, ilopissa saattaa lirahtaa housuun yhdellä jos toisellakin. Ei siinä mennyt kuin neljännesvuosisata, että Jackmanille saatiin vihdoin ylle hahmon ikoninen sarjakuva-asu. Erikoistehosteet toimivat pääasiassa hyvin ja äänimaailma on pätevästi rakennettu. Rob Simonsenin musiikit eivät jää mieleen, mutta päässä soi leffan jälkeen parikin täsmähittibiisiä, etenkin alkuteksteihin valittu riemastuttavuus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Deadpool & Wolverine, 2024, Marvel Studios, 20th Century Studios, 21 Laps Entertainment, Donners' Company, Maximum Effort, TSG Entertainment

Arvostelu: Real Steel (2011)

REAL STEEL

Ohjaus: Shawn Levy
Pääosissa: Hugh Jackman, Dakota Goyo, Evangeline Lilly, Anthony Mackie, Olga Fonda, Karl Yune, Kevin Durand, Hope Davis ja James Rebhorn
Genre: scifi, toiminta, urheilu
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12

Real Steel pohjautuu Richard Mathesonin novelliin Steel vuodelta 1956. Novellin pohjalta Dan Gilroy kirjoitti käsikirjoituksen, minkä DreamWorks osti 2000-luvun alussa. Studiolla teksti jäi kuitenkin pitkään käyttämättä, kunnes vuonna 2009 siitä alettiin tosissaan suunnittelemaan filmatisointia. Les Bohem ja Jeremy Leven työstivät Gilroyn käsikirjoitusta uudestaan, minkä jälkeen heidän työnsä saapui viimeistelemään John Gatins. Shawn Levyä pyydettiin ohjaajaksi, joka epäröi aluksi, mutta luettuaan käsikirjoituksen, hän lopulta suostui. Kuvaukset alkoivat kesällä 2010 ja Real Steel sai maailmanensi-iltansa 6. syyskuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli menestys, mutta sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Erikoistehosteillaan leffa onnistui kuitenkin nappaamaan Oscar-ehdokkuuden. Itse näin elokuvan muutamaa vuotta sen ilmestymisen jälkeen, kun vuokrasin sen. Pidin leffasta, mutten ole katsonut sitä uudestaan. Nyt kun huomasin Real Steelin täyttävän kymmenen vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Tulevaisuudessa robotit ovat korvanneet ihmiset nyrkkeilyssä. Heikossa jamassa oleva ex-nyrkkeilijä Charlie Kenton saa vastahakoisesti poikansa Maxin vastuulleen, tämän äidin menehtyessä. Max löytää pienen Atom-robotin kaatopaikalta ja pyytää isäänsä kouluttamaan tästä nyrkkeilijän.

Wolverinen roolista parhaiten tunnettu Hugh Jackman näyttelee ex-nyrkkeilijä Charlie Keatonia. Kyseessä ei ole kovinkaan pidettävä persoona, Charlien ajatellessa vain omaa etuaan ja oppimatta selvistä virheistään. Hän on velkaa ties kenelle, mutta aina rahaa saadessaan hän täytyy tuhlata ne robotteihin. Heikomman näyttelijän kanssa Charlien tarinaa ei välttämättä jaksaisi seurata, mutta Jackman on niin mahtava ja karismaattinen, että hänen ansiosta haluaa nähdä, että Charlie saisi parannettua tapansa.
     Myös Charlien poikaa, Maxia (Dakota Goyo) vaivaa sama asia, että väärän näyttelijän kanssa hahmo voisi ärsyttää. Goyo onnistuu kuitenkin olemaan pidettävä, vaikka paikoitellen hänenkin on vaikea pitää näsäviisasta Maxia kurissa. Seasta löytyy parikin hetkeä, jolloin on vaikea olla pyörittelemättä silmiä, kun pieni Max alkaa uhoamaan isommilleen.
     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Marvelin elokuvauniversumista tutut Evangeline "Wasp" Lilly nyrkkeilysalin omistavana Baileyna ja Anthony "Falcon" Mackie robottitaistelujen vedonlyöntiä pyörittävänä Finninä, Kevin Durand Charlielta velkoja pyytelevänä Rickynä, sekä Olga Fonda ja Karl Yune robottinyrkkeilyn maailmanmestarin, Zeuksen omistajina ja suunnittelijoina. Lilly ei harmillisesti saa lähes mitään tekemistä elokuvassa ja Mackiekin lähinnä käy kääntymässä. Durand, Fonda ja Yune ovat mitä kliseisimmät roistohahmot, jotka seisovat jylhästi maailmanmestarin takana ja naureskelevat altavastaajalle, joka haastaa heidät taistoon. Fonda ja Yune ovat vieläpä noloja rooleissaan.

Real Steelistä on helppo löytää vikoja ilman, että niitä tarvitsee erityisemmin etsiä. Pöhköjen pahiksien lisäksi leffa on täynnä urheiluelokuvien kliseitä. Tarinaltaan se on erittäin ennalta-arvattava, etenkin jos on nähnyt nyrkkeilyelokuvien kuninkaan, Rockyn (1976), jolta ei varmaan koskaan saada vietyä mestaruutta. Real Steelissä toki on twistinä se, että ihmisten sijaan kehään astelevatkin yli kolmimetriset robotit, jotka mätkivät toisiaan pataan niin, että mutterit sinkoilevat. Elokuva tuntuukin tiedostavan täysin, kuinka paljon se lainailee kaikkialta, eikä se vaivaudu peittelemään sitä lainkaan. Kyseessä on häpeilemätöntä hömppää, mutta niin rautaista sellaista, että ongelmineenkin leffan parissa on vaikea olla viihtymättä. Jo pelkkä idea nyrkkeilevistä roboteista kiehtoo ja jos tällaisia matseja järjestettäisiin oikeasti, voisin vihdoin ja viimein käydä katsomassa nyrkkeilyottelun paikan päällä. Vaikka katsojana tietäisikin, kuinka otteluissa käy, on niiden tunnelma rakennettu niin väkevästi, että voi huomata jännittävänsä ja innostuvansa oikein kunnolla.

Leffa ei kuitenkaan ole pelkkää aivotonta robottimähinää. Metallisen ulkokuoren alla sykkii sydän - vaikkakin paikoitellen siirappinen sellainen. Atom-robotin kouluttamisen lisäksi elokuva keskittyy Charlien ja Maxin pahasti rikkinäiseen isä-poika-suhteeseen. Robottinyrkkeily toimiikin lähinnä heitä yhdistävänä ja lähentävänä tekijänä. Aluksi Charlieta ei kiinnostaisi lainkaan ottaa esiteiniä vahdittavakseen, eikä Maxkaan liiemmin piittaa isästä, joka häipyi vuosia sitten. Paikoitellen draamapuoli on kiusallista, etenkin ennen suurta lopputaistoa, mutta isä-poika-kertomus ajaa kelvollisesti asiansa. Siinäkin toki tietää tasan tarkkaan alusta asti, kuinka tarina viedään päätökseen. Mitään muuta yllättävää ei ole luvassa kuin se, kuinka paljon Real Steel onnistuukaan viihdyttämään.

Elokuvan ohjaaja Shawn Levyn filmografia ei ihan hirveästi vakuuta, mutta peräkkäin tehdyt komediat Villi tusina (Cheaper by the Dozen - 2003), Vaaleanpunainen pantteri (The Pink Panther - 2006) ja Night at the Museum - yö museossa (Night at the Museum - 2006) ovat kaikki Real Steelin ohessa osoituksia siitä, että Levy tekee pätevää kertakäyttöviihdettä. Real Steel ei ole komedia, mutta eipä Levy ole tätä kovinkaan vakavissaan tehty. John Gatinsin käsikirjoitus ei sisällä omia ideoita, mutta hän kopioi kuitenkin tarpeeksi taitavasti. Kuvaukseltaan leffa on tyylikäs, eikä robottimäiskettä ole toteutettu kömpelösti heiluvan käsivarakuvan kautta. Itse robotit ovat upeasti toteutetut, digiefektejä ja jopa oikeita robotteja hyödyntäen. Muutenkin elokuva on visuaalisesti näyttävä yhä kymmenen vuotta myöhemmin. Lavastuksessa mainostajat pääsevät vauhtiin, kun nyrkkeilyareenojen seinät ovat täynnä Coca-Colaa, Xboxia sun muuta. Äänimaailma on erinomainen ja robottimähinä myös kuulostaa hyvältä. Danny Elfmanin säveltämät musiikit valitettavasti hukkuvat täysin, kun leffa lähinnä hyödyntää jo olemassa olevia kappaleita.

Yhteenveto: Real Steel on oikein viihdyttävä scifielokuva, joka ei kuitenkaan pääse karkuun nyrkkeilyelokuvien kliseitä. Erityisiä yllätyksiä tarina ja tapahtumat eivät tarjoa, mutta silti katsoja saattaa huomata jännittävänsä otteluiden aikana ja innostua kunnolla, jos matsi kääntyykin voitoksi. Robottien nyrkkeilyottelut näyttävät yllättäen yhä erittäin hyviltä ja koneiden välisiä turpaanvetoja tuijottaa mielellään. Kaiken keskellä leffan sydämenä toimiva isä-poika-suhde on kelvollisesti hoidettu, vaikkei draama vältäkään kiusallista siirappisuutta. Charlie ja Max eivät hahmoina ole erityisen pidettäviä, mutta rooleihin valitut Hugh Jackman ja Dakota Goyo hoitavat hommansa kunnialla kotiin, saaden katsojat kannustamaan heitä. Vioistaan huolimatta Real Steel onnistuu viihdyttämään varsin passelisti ja leffaa voikin suositella lämpimästi nyrkkeilyn ja robottien ystäville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Real Steel, 2011, DreamWorks, Touchstone Pictures, Reliance Entertainment, 21 Laps Entertainment, Angry Films, ImageMovers, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Free Guy (2021)

FREE GUY

Ohjaus: Shawn Levy
Pääosissa: Ryan Reynolds, Jodie Comer, Lil Rel Howery, Joe Keery, Utkarsh Ambudkar, Taika Waititi, Camille Kostek, Matty Cardarople ja Channing Tatum
Genre: komedia, scifi, toiminta, romantiikka
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 12

Free Guy on Ryan Reynoldsin tähdittämä komediaelokuva. 20th Century Fox ryhtyi työstämään elokuvaa muutamia vuosia sitten, mutta esituotanto jäi jumittamaan, kun Fox myytiin Disneyn omistukseen. Disneyllä pidettiin elokuvan ideasta paljon ja sen tuotantoa päästiin pian jatkamaan kauppojen toteuduttua. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2019 ja Free Guyn oli alun perin tarkoitus saada ensi-iltansa heinäkuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia sen julkaisu siirrettiin aluksi joulukuulle ja lopulta tälle kesälle. Nyt Free Guy saapuu vihdoin elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa ihan positiivisin mielin, vaikka ehdin viimeisen vuoden aikana unohtaa sen olemassaolon useaan otteeseen. Erityisesti riemastuin videosta, missä Reynoldsin esittämä Deadpool katsoo leffan traileria yhdessä Taika Waititin Korg-hahmon kanssa ja meninkin kiinnostuneena katsomaan Free Guyta sen lehdistönäytökseen parisen viikkoa ennen ensi-iltaa.

Avoimen maailman videopelissä asustaa pankkivirkailija Guy, joka on samaa kaavaa päivästä toiseen toistava bottihahmo. Eräänä päivänä Guy päättää kuitenkin ottaa ohjat omiin käsiinsä, irtautuen koodauksestaan ja päätyen seikkailuun, jossa vaakalaudalla on koko pelin, eli hänen maailmansa kohtalo.

Pääroolissa Guyna nähdään tosiaan Ryan Reynolds, joka toistaa tuttuja maneereitaan pitkin leffaa ja se riippuukin sitten katsojasta, onko se hyvä vai huono juttu. Itse pidän Reynoldsista todella paljon ja hän onkin nappivalinta filmin tähdeksi. Reynolds tekee sympaattisen hömelöstä Guysta välittömästi pidettävän ja hahmoa kannustaa yhä vain enemmän, mitä pidemmälle filmi kulkee. Guy ei hahmona ole todellakaan mitään perinteisintä sankariainesta - hän ei ole edes pelinsä päähahmo. Guy on pelkkä algoritmin kyhäämä sivuhenkilö, jonka tehtävänä on tulla pelaajien riepoteltavaksi. Kun hahmo kyllästyy tähän, alkaa Guyn epätodennäköinen matka kohti pelinsä pelastamista.

     Reynoldsin lisäksi elokuvassa ovat mukana myös koomikko Lil Rel Howery Guyn parhaana kaverina, pankinvartija Buddynä, Killing Eve -sarjasta (2018-2022) tuttu Jodie Comer toiminnallisena Millie-pelaajana, joka vetäisee Guyn mukaan seikkailuunsa, Stranger Things -sarjasta (2016-) tuttu Joe Keery ja rap-artisti Utkarsh "UTK the INC" Ambudkar peliä valvovina koodareina Keysinä ja Mouserina, sekä ohjaajana paremmin tunnettu Taika Waititi videopelin omistavan firman johtajana Antwanina. Howery ja Waititi ovat hilpeitä osissaan, kun taas Comer näyttää lahjojaan psykopaattitappajaroolin ulkopuolella. Keery ja Ambudkar ovat myös kelpo valinnat osiinsa, mutta eivät tee mitään erityistä vaikutusta.

Free Guy ei tarinallisesti tarjoa mitään uutta ja ennennäkemätöntä. Sen videopeliasetelmasta tulee vahvasti mieleen muutaman vuoden takainen Ready Player One (2018), joskin Free Guy ei luota samalla lailla kaikenlaisten viittausten ja easter eggien voimaan. Juoni taas muistuttaa todella voimakkaasti Lego Elokuvaa (The LEGO Movie - 2014). Kummassakin filmissä päähenkilö on tuiki tavallinen mattimeikäläinen täysin arkisissa hommissa, kunnes toiminnallinen naishahmo vetäisee hänet mukaan tehtäväänsä, missä pitää pelastaa kuvitteellinen maailma ilkikuriselta korporaatiojohtajalta. Onneksi Free Guy ei kaadu tuttuihin kuvioihin, vaan se on ilahduttavan mainio komediaseikkailu, minkä aikana on vaikea puskea leveää hymyä pois kasvoilta.

Yksi elokuvan isoimmista onnistujista on sen huolella rakennettu videopelimaailma, mistä varmasti jokainen elokuvaa katsova pelien suurkuluttaja voi innostua. Vaikka itse pelaan harvoin, riemastuin vähän väliä kaikenlaisista kekseliäistä yksityiskohdista, joita taustat ovat pullollaan. Elokuva kuvastaa täydellisesti avoimen maailman videopelin online-kaoottisuutta, kun omat hahmonsa muovanneet pelaajat saapuvat aiheuttamaan tuhoa kaupunkiasetelmaan. Ninjoiksi, avaruustaistelijoiksi, cowboyksi ja ties miksi pukeutuneet pelaajat ammuskelevat hurjan kokoisilla tykeillään toisiaan ja samoja repliikkejä toistavia botteja, suorittavat tehtäviä (kuten Guyn pankin ryöstäminen) ja kaahaavat kaduilla tuunaamillaan kulkuneuvoilla, joita on hevosvaunuista panssarivaunuihin ja urheiluautoihin.

Pystyn sujuvasti katsomaan sormien läpi juonen tiettyä mielikuvituksettomuutta ja kliseisyyttä, kun elokuvan maailma on näin mukaansa imaiseva ja päähenkilö näin pidettävä. Lisäksi leffa on myös erittäin hauska. Naurahtelin vähän väliä ääneen ja on hienoa, etteivät hilpeydet hiivu finaalia kohti, vaan elokuva pysyy loppuun asti hauskana. Alkupäässä on erityisen hauskaa, kun Guy ei tiedä olevansa videopelihahmo ja on niin tottunut elämänsä menoon ja melskeeseen, ettei ole moksiskaan, kun hänen ympärillä tapetaan ja ammutaan ja räjäytellään. Se on hänelle täysin arkista. Muutama hieman hidastelevampi hetki mahtuu mukaan ja parit kohtaukset olisi voinut kirjoittaa uudestaan vähän luontevammiksi, mutta muuten Free Guy toimii todella hyvin.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Night at the Museum -filmit (2006-2014) tehnyt Shawn Levy, jonka työ on innokkaan energistä, mikä tarttuu nopeasti katsojaan. Matt Liebermanin ja Zak Pennin liikojakin lainaileva käsikirjoitus hyötyy paljon Levyn ohjauksesta, joka saa katsojan niin tiukasti mukaan, että vaikka lopputuloksen arvaa alkupäässä, sitä silti jännittää, kuinka leffassa käy. Free Guy on myös oivallisesti kuvattu ja siitä löytyy mainioita lavasteita, sekä veikeää puvustusta. Erikoistehosteista näkyy luultavasti tahallisesti digitaalisuus, mistä yleensä tulisi edes pientä kritiikkiä, mutta kun kyseessä on videopelimaailma, se digitaalisuus vain sopii mukaan. Äänimaailma on onnistuneesti rakennettu ja Christophe Beckin säveltämät musiikit lisäävät seikkailullisen pelin henkeä.

Yhteenveto: Free Guy on turhankin tutusta juonestaan huolimatta erittäin mainio ja hauska videopeliseikkailu. Sen maailma on huolellisesti luotu ja pelien suurkuluttajat innostuvat varmasti, kuinka filmi esittää videopelinsä kaikessa hilpeässä kaoottisuudessaan. Maailmaan uppoutuu välittömästi ja elokuvan päähenkilöstä, Guysta tykkää saman tien, jolloin elokuva pitää tiukasti mukanaan, vaikka tarinan käänteet arvaakin ennalta. Filmiä katsoessa herää väkisinkin mielikuvia muista teoksista, mutta se ei lopulta hirveästi haittaa, sillä elokuva onnistuu olemaan niin ilahduttava paketti. Sen aikana saa nauraa paljon, kuten myös jännittää ja innostua vekkulimaisissa toimintakohtauksissa. Ryan Reynolds on nappivalinta pääosaan Guyksi ja muutkin näyttelijät Jodie Comerista Taika Waititiin hoitavat tonttinsa hyvin. Reynoldsin ja videopelien faneille Free Guy onkin pakkokatsottavaa, minkä lisäksi sitä voi suositella vauhdikkaiden komediaseikkailujen ystäville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Free Guy, 2021, Twentieth Century Fox, 21 Laps Entertainment, Berlanti Productions, Maximum Effort, Lit Entertainment Group