Arvostelu: Nosferatu (2024)

NOSFERATU

Ohjaus: Robert Eggers

Pääosissa: Nicholas Hoult, Lily-Rose Depp, Bill Skarsgård, Aaron Taylor-Johnson, Emma Corrin, Ralph Ineson, Simon McBurney ja Willem Dafoe

Genre: kauhu, fantasia

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 16

Nosferatu on uudelleenfilmatisointi samannimisestä saksalaiselokuvasta (Nosferatu - Eine Symphonie des Grauens) vuodelta 1922, joka puolestaan oli luvaton filmatisointi Bram Stokerin kirjasta Dracula (1897). Elokuvasta oli tehty jo vuonna 1979 uudelleenfilmatisointi Nosferatu - yön valtias (Nosferatu: Phantom der Nacht) ja vuonna 2015 ilmoitettiin, että Robert Eggers ohjaisi uuden version elokuvasta. Eggers aikoi tehdä elokuvan heti The Witchin (The VVitch: A New-England Folktale - 2015) jälkeen, mutta päättikin lopulta tehdä ensin The Lighthousen (2019) ja The Northmanin (2022). Alun perin näyttelijäkaartiin palkattiin Anya Taylor-Joy ja Harry Styles, mutta kummatkin joutuivat jättämään projektin. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2023 ja nyt uusi Nosferatu saapuu elokuvateattereihin. Itse olen ollut viime aikoina varsin nuiva ja epäileväinen kaikenlaisia uudelleenfilmatisointeja kohtaan, mutta olin todella utelias Nosferatun suhteen, pääasiassa Eggersin takia. Elokuvan ensimmäinen traileri oli mielestäni erittäin vaikuttava ja odotin positiivisin mielin näkeväni elokuvan. Olinkin innoissani, kun pääsin näkemään Nosferatun jo kuukautta ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1838 saksalainen Thomas Hutter matkustaa Transylvaniaan tapaamaan kreivi Orlokia, joka haluaa ostaa kartanon pienestä saksalaiskaupungista. Thomas ei kuitenkaan tiedä, että kreivi on verta himoitseva pahan ruumiillistuma, joka aikoo syöstä kaupungin pimeyteen ja tehdä Thomasin rakkaasta Ellenistä vaimonsa.

Puolentoista vuoden takaisessa Renfield-elokuvassa (2023) kreivi Draculan palvelijaa näytellyt Nicholas Hoult palaa vampyyrien maailmaan ja näyttelee Nosferatussa Thomas Hutteria, nuorta kiinteistönvälitysalalla toimivaa miestä, joka saa elämänsä tilaisuuden, kun hänet lähetetään solmimaan tärkeitä kauppoja iäkkään aatelismiehen kanssa. Hoult tekee yhden uransa parhaista roolitöistä, tulkiten erinomaisesti hahmonsa kasvavaa pelkoa, kun hänen bisneskumppaninsa todelliset aikomukset käyvät selväksi. Näyttelijäkaarti on muutenkin väkevä. The Idol -sarjasta (2023) tuttu Johnny Deppin tytär Lily-Rose säväyttää Thomasin rakkaana Elleninä, jonka pahuus on ottanut tähtäimeensä. Nuoren Deppin työ on suorastaan intensiivistä. Aaron Taylor-Johnson ja Emma Corrin ovat mainiot pääparin varakkaana ystäväpariskuntana Friedrich ja Anna Hardingina, Simon McBurney heittäytyy hyvin lieron vampyyripalvelijan, herr Knockin osaan ja Willem Dafoe on vähemmän yllättäen nappivalinta Von Franziksi, erikoiseksi professoriksi, joka kutsutaan tutkimaan tilannetta, kun tavalliset metodit eivät enää auta. Nosferatu ei suinkaan ole uusi juttu Dafoelle, näyttelihän mies jo itse kreivi Orlokia - tai pikemminkin tämän näyttelijää, Max Schreckiä - alkuperäisen Nosferatun teosta kertovassa Shadow of the Vampire -elokuvassa (2000).

     Mutta elokuvan suurin täky on totta kai itse nosferatu, vampyyrikreivi Orlok, jota näyttelee Bill Skarsgård. Skarsgård vakuutti toisena kauhuikonina, Pennywise-klovnina Se-elokuvissa (It - 2017-2019), mutta jätti kylmäksi muutenkin vaivaannuttavan huonossa The Crow -uudelleenfilmatisoinnissa (2024). Orlokina Skarsgård on hyytävä ja suorastaan tunnistamaton. Usein pelkkänä siluettina taustalla pimeyden syleilemänä nähtävä, vanhaa kieltä möreästi mongertava ja tarkoin harkitusti liikkuva kreivi seisauttaa veret katsomoissa, joskin maskeerajien pornoviiksivalinta voikin aiheuttaa myös huvittunutta tirskuntaa.

Olen viime vuosina yhä vain enenevimmissä määrissä kritisoinut Hollywoodin fiksaatiota uudelleenfilmatisointeja kohtaan, jotka tuntuvat toinen toistaan sieluttomammilta rahastusyrityksiltä. Hyvänä esimerkkinä on aiemmin mainittu Skarsgårdin The Crow. Nosferatusta olin kuitenkin optimistisempi, lähinnä kameran edessä ja takana pyörivän tiimin takia. Minun on hyvin vaikeaa kuvitella, että Robert Eggers tekisi mitään elokuvaa puhtaasti rahan vuoksi ja vaikka tekisikin, uskoisin hänen pistävän silti kaikkensa peliin. Lisäksi Bram Stokerin Dracula-kirjan pohjalta on tehty jo niin runsaasti filmatisointeja, että tässä kohtaa melkeinpä tuntuu siltä, että on vääjäämätöntä, että jokainen sukupolvi saa oman elokuvasovituksensa tutusta tarinasta - kulki se sitten nimellä Dracula tai Nosferatu.

Jos on nähnyt kaksi aiempaa Nosferatu-elokuvaa tai vaikkapa Bela Lugosin tähdittämän Dracula - vanhan vampyyrin (Dracula - 1931), Christopher Leen tähdittämän Pimeyden prinssin (Dracula - 1958), Gary Oldmanin tähdittämän Bram Stokerin Draculan (Bram Stoker's Dracula - 1992), Netflixin Dracula-sarjan (2020) tai jopa Leslie Nielsenin komedian Dracula - verevä vainaja (Dracula: Dead and Loving It - 1995), uusi Nosferatu ei tarinallisesti tarjoa mitään uutta. Elokuva seuraa tuttua kaavaa, eikä käsikirjoitus juuri yllätä, mutta lopputuloksen hienous syntyykin Eggersin vaikuttavasta ohjauksesta.

Sen lisäksi, että Eggers saa näyttelijöistään kaiken irti, on hänen loihtimansa tunnelma erinomainen. Nosferatu on todella karmiva elokuva, etenkin ensimmäisen puolituntisensa aikana, kun elokuva kasvattelee painostavuutta kohti ensikohtaamista kreivi Orlokin kanssa. Mukana on muutamia todella onnistunuteita ja aidosti pelottavia kohtauksia, ja yleistunnelma on muutenkin synkkä ja ahdistava. Kun Orlok lähestyy pientä saksalaiskaupunkia ja hänen pimeytensä laskeutuu kaupungin ylle, on tietty epätoivo käsinkosketeltavaa. Samalla elokuvassa on jotain oudon hypnoottista. Samalla lailla kuin Orlok lumoaa uhrinsa pauloihinsa, leffa tekee niin katsojalle. Parin tunnin ja vartin kesto pitää pääasiassa tehokkaasti otteessaan, huipentuen jopa varsin piinaavalla tavalla.

Nosferatu on audiovisuaalisesti aivan mieletön teos. Kameratyöskentely on läpikotaisin tarkkaa kuvasommittelua ja kamera-ajoja myöten. Leffan olisikin parasta napata Oscar-ehdokkuus, ehkä jopa voitto kuvauksesta. Valaisua hyödynnetään esimerkillisen taitavasti, etenkin kohtauksessa, jossa vaunut saapuvat hakemaan Thomasin kreivin linnaan. Värityöskentely on todella tyylikästä ja siitä löytyy hauskoja kunnianosoituksia alkuperäiselle klassikolle. Leikkauskin on pääasiassa ensiluokkaista ja mukana on muutamia hurjan sulavia siirtymiä. Lavastus on kertakaikkisen komeaa jälkeä, mainion puvustuksen kanssa jälleen Oscarin arvoista suorittamista. Erikoistehosteet näyttävät hyviltä ja äänimaailma tukee menoa oivallisesti. Robin Carolanin musiikit tuovat oman lisänsä tunnelmaan, oli kyse sitten pelottavista hetkistä tai kaihoisista kohtauksista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.12.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Nosferatu, 2024, Focus Features, Maiden Voyage Pictures, Studio 8, Birch Hill Road Entertainment

Arvostelu: Deadpool & Wolverine (2024)

DEADPOOL & WOLVERINE

Ohjaus: Shawn Levy

Pääosissa: Ryan Reynolds, Hugh Jackman, Emma Corrin, Matthew Macfadyen, Morena Baccarin, Rob Delaney, Leslie Uggams, Karan Soni, Brianna Hildebrand, Stefan Kapičić, Shioli Kutsuna, Aaron Stanford ja Peggy

Genre: toiminta, komedia

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Ikäraja: 16

Marvelin sarjakuviin perustuva elokuva Deadpool (2016) oli kriitikoiden kehuma hitti, joten jatkoa oli luvassa. Deadpool 2 (2018) menestyi yhtä vahvasti ja kolmannen leffan suunnittelu käynnistyi heti. Aluksi suunnitelmissa oli elokuva kakkosleffassa esitellystä X-Force -tiimistä, mutta suunnitelmat kariutuivat, kun Disney-studio osti 20th Century Fox -yhtiön, joka omisti oikeudet Deadpooliin ja muihin Marvelin mutanttihahmoihin. Päätähti Ryan Reynolds halusi tehdä kolmannesta elokuvasta Deadpoolin ja Wolverinen yhteiselokuvan, siitäkin huolimatta, että Wolverinea näytellyt Hugh Jackman oli todennut, ettei enää palaisi rooliin Logan-elokuvan (2017) jälkeen. Vuonna 2022 Jackman kuitenkin pyörsi päätöksensä, sillä ei päässyt eroon halusta nähdä hahmot seikkailemassa yhdessä. Disney ja Marvel Studios innostuivat kaksikon ideoista ja tuotanto pyörähti käyntiin. Kuvaukset alkoivat toukokuussa 2023, mutta ne jouduttiin keskeyttämään heinäkuussa, kun näyttelijöiden lakko käynnistyi Hollywoodissa. Syksyllä leffa saatiin kuvattua loppuun ja nyt Deadpool & Wolverine saapuu elokuvateattereihin. Itse pidin valtavasti ensimmäisestä Deadpoolista ja tykkäsin myös jatko-osasta. Olen odottanut kolmososaa innoissani ja intoni räjähti, kun kuvauksista vuodettiin internetiin kuva, jossa nähtiin Hugh Jackman ensi kertaa sarjakuvista tutussa keltasinisessä Wolverine-puvussa. Pääsin näkemään elokuvan ensimmäisen puolituntisen jo pari viikkoa sitten, osallistuessani virtuaaliseen haastattelutilaisuuteen, jossa paikalla olivat sarjan näyttelijät ja tekijät (haastattelutekstin voi lukea tästä) ja kävin katsomassa Deadpool & Wolverinen päivää ennen ensi-iltaa sen lehdistönäytöksessä ISENSE-salissa, sekä heti uudestaan seuraavan yön ennakkonäytöksessä IMAX-salissa 3D:nä.

Wade "Deadpool" Wilson saa tietää maailmansa kohtalon olevan vaakalaudalla ja pelastaakseen rakkaimpansa, hänen täytyy matkata halki multiversumin ja etsiä avukseen Wolverine.

Kuten elokuvan nimestä voi päätellä, Ryan Reynolds ja Hugh Jackman palaavat rooleihinsa Wade Wilsoniksi ja Loganiksi, eli rääväsuiseksi palkkatappaja Deadpooliksi ja adamantium-kynsiensä kanssa raivoavaksi Wolverineksi. Tämähän ei toki ole ensimmäinen kerta, kun näyttelijät esittävät näitä hahmoja samassa leffassa, sillä kummatkin nähtiin vuoden 2009 X-Men Origins: Wolverinessa, mutta tuota... ei puhuta siitä rainasta yhtään enempää. Reynolds on tuttuun tapaansa elämänsä parhaassa vedossa punanuttuisena törkyturpana, pitäen taas roimasti hauskaa, mutta tuoden hahmoonsa myös ehtaa sydäntä. Jackman taas, no, hän nyt vain on Wolverine. Hän on aina fantastinen roolissa ja hänen ja Reynoldsin kemiat pelaavat yhteen juurikin niin hyvin kuin fanit ovat märissä päiväunissaan haaveilleet.

     Elokuvassa nähdään myös aiemmista Deadpool-leffoista vanhoja tuttuja, kuten Morena Baccarinin näyttelemä Deadpoolin rakastama Vanessa, Leslie Uggamsin esittämä Sokea Al, Karan Sonin esittämä taksikuski Dopinder, Brianna Hildebrandin näyttelemä Negasonic Teenage Warhead ja Rob Delaneyn esittämä lämpöä ja rakkautta uhkuva Peter. Uusina tuttavuuksina elokuva esittelee Succession-sarjasta (2018-2023) tutun Matthew Macfadyenin esittämän herra Paradoxin ja The Crown -sarjasta (2016-2023) tutun Emma Corrinin näyttelemän Xavierin siskon Cassandra Novan. Niin ja ei pidä tietenkään unohtaa Peggyä, Britannian rumimmaksi koiraksi palkittua hauvaa, joka tekee elokuvassa debyyttiroolinsa, ihastuttaen niin Deadpoolin kuin taatusti katsojatkin. Sivunäyttelijät suoriutuvat rooleistaan mainiosti, joskin Corrinin hahmo jää lopulta hieman tylsäksi antagonistiksi.

Siitä lähtien, kun Disney osti Foxin ja Marvel Studios sai käyttöönsä Foxin omistamat mutanttihahmot, moni (minä mukaanlukien) on jännittänyt, kuinkakohan Deadpoolin käy? Roolitetaanko hahmo uudestaan ja muokataanko hahmo Disneyn lapsiystävälliseen brändiin sopivammaksi? Deadpool & Wolverine haluaakin heti ensiminuuteillaan osoittaa, että siirtyminen studiolta toiselle ei ole poistanut lainkaan leffasarjan särmää ja ronskiutta, vaan jo alkutekstien aikana meno on niin räävitöntä ja veristä, että voi pojat. Parituntinen elokuva on täynnä raakuuksia ja kiroilua, sekä Deadpoolille ominaista paskanjauhantaa suuntaan jos toiseen. Leffa pursuaa metavitsejä, joista suuri osa kohdistuu tietty Marvelin elokuvauniversumiin ja Disneyhyn, eivätkä fanitkaan säästy. Tekijöitä ei ole ryhdytty rajoittamaan ja hyvä niin.

Luvassa onkin mitä lystikkäin supersankariviihdepläjäys, jonka luulisi miellyttävän näiden hahmojen faneja suunnattomasti. Elokuva tarjoaa runsaasti toimintaa ja nauraa saa kohtaus toisensa perään, mutta mukana on myös synkempiä ja herkempiä hahmovetoisia hetkiä, etenkin Wolverinen kanssa. Elokuvan juoni voi tuntua ohkaiselta ja pikemminkin raameilta, joiden kautta nämä kaksi nimikkohahmoa saadaan tekemään yhteistyötä, mutta kun Deadpool ja Wolverine ovat yhdessä ruudulla, ei toisaalta ole edes juuri väliä, mitä he tekevät, kunhan he tekevät sen yhdessä. Hahmojen ja heidän näyttelijöidensä välinen kemia vie täysin mukanaan ja heitä olisi jäänyt mielellään katsomaan kauemminkin. Marvel-pomo Kevin Feigen mukaan mutantit saapuvat nyt ryminällä Marvelin elokuvauniversumiin ja X-Men '97 -animaatiosarjan (2024-) ja Deadpool & Wolverinen jälkeen olen vesi kielellä ottamassa lisää.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Shawn Levy, jonka kahta aiempaakin leffaa, Free Guyta (2021) ja The Adam Projectia (2022) tähditti Ryan Reynolds. Levy pitää veikeää tunnelmaa hyvin yllä ja koettelee rajoja, mutta ei kaiken räävittömyyden keskellä unohda tosissaan keskittyä sen kahden nimikkohahmon sisäisiin ongelmiin ja kasvutarinoihin. Hänen, Levyn ja aika monen muun työstämä käsikirjoitus saattaa hieman ontua juonipuolella, mutta korvaa sen lähes kaikella muulla. Lisäksi Deadpool & Wolverine on myös teknisesti pätevä teos. Se on hyvin kuvattu ja tarpeeksi napakasti leikattu kasaan (leffassa jopa vitsaillaan nykypäivän ylipitkistä elokuvista). Lavasteet ovat oivat ja puvustustiimi on tehnyt upeaa työtä. Kun Deadpool ja Wolverine nähdään vihdoin samassa kuvassa punamustassa ja keltasinisessä asussaan, ilopissa saattaa lirahtaa housuun yhdellä jos toisellakin. Ei siinä mennyt kuin neljännesvuosisata, että Jackmanille saatiin vihdoin ylle hahmon ikoninen sarjakuva-asu. Erikoistehosteet toimivat pääasiassa hyvin ja äänimaailma on pätevästi rakennettu. Rob Simonsenin musiikit eivät jää mieleen, mutta päässä soi leffan jälkeen parikin täsmähittibiisiä, etenkin alkuteksteihin valittu riemastuttavuus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Deadpool & Wolverine, 2024, Marvel Studios, 20th Century Studios, 21 Laps Entertainment, Donners' Company, Maximum Effort, TSG Entertainment