Näyttelijät: Alfred Molina, Alfre Woodard, Denis O'Hare, Clarke Peters, Geena Davis, Seth Numrich, Carlos Miranda, Jena Malone, Alice Kremelberg, Rafael Casal, Eric Edelstein, Ed Begley Jr., Karan Soni, Mary McDonnell, Jane Kaczmarek, Bill Pullman ja Dee Wallace
Genre: jännitys, scifi
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 40 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja: 13
The Boroughs on Jeffrey Addissin ja Will Matthewsin luoma uusi scifijännityssarja. Netflix tarttui kaksikon ideaan, kuten tekivät myös hittisarja Stranger Thingsin (2016-2025) luoneet Dufferin veljekset, jotka hyppäsivät mukaan projektiin tuottajina. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 ja nyt The Boroughsin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin sarjasta heti, kun Netflix alkoi mainostaa uutta scifisarjaa Stranger Thingsin tekijöiltä ja kiinnostukseni vain kasvoi näyttelijäkaartin myötä. Katsoinkin The Boroughsin läpi kahdessa päivässä heti sarjan ilmestyttyä.
Vastikään leskeksi jäänyt Sam Cooper joutuu vasten tahtoaan muuttamaan iäkkäille tarkoitettuun pienkaupunki Boroughsiin. Siellä Sam alkaa uusien naapuriensa kanssa tutkimaan mysteeriä, johon liittyy kauhistuttavia hirviöitä.
Alfred Molina näyttelee Sam Cooperia, eläkkeelle jäänyttä miestä, josta on juuri tullut leski, hänen rakkaan vaimonsa Lillyn (Jane Kaczmarek) menehdyttyä sairauskohtaukseen. Kun Samin tytär Claire (Jena Malone) kokee, ettei hänen isänsä pärjää yksinään, hän vie Samin Boroughsiin, joka on nimenomaan ikäihmisille rakennettu pienkaupunki erilaisine palveluineen. Molina on nappivalinta rooliinsa, tulkiten hyvin hahmonsa surua, turhautumista tilanteeseensa, sekä myös kasvavaa kiinnostusta selvittää Boroughsin mysteeri. Ja onpa muuten ylipäätään ilo nähdä Molina pitkästä aikaa isossa roolissa, miehen tehtyä viime vuonna lähinnä lyhyitä näyttäytymisiä tai äänirooleja.
Muita hahmoja sarjassa ovat Boroughsin perustaja Blaine Shaw (Seth Numrich) ja hänen vaimonsa Anneliese (Alice Kremelberg), sekä Boroughsin muut asukkaat, vitsiniekka Jack (Bill Pullman), pariskunta Judy (Alfre Woodard) ja Art (Clarke Peters), syövän kanssa taisteleva Wally (Denis O'Hare), muistisairas Edward (Ed Begley Jr.) ja varsinainen puuma Renee (Geena Davis), joka on iskenyt silmänsä nuoreen turvamieheen Paziin (Carlos Miranda). Sivunäyttelijätkin ovat mainioita rooleissaan, erityisesti Woodard, Peters ja O'Hare, joiden hahmot ryhtyvät yhdessä Samin kanssa tutkimaan Boroughsin salaisuuksia. Hahmot ovat oivallisia ja jokaisella heistä on omat ongelmansa ja muutenkin kiinnostavat puolensa, jotka auttavat katsojaa kiintymään heihin jo varhaisessa vaiheessa.
Olen usein sanonut, että mielestäni sarjat pitäisi osata jossain kohtaa oikeasti lopettaa ja rahastuksena tehtyjen lisäosien sijaan tekijät voisivat keksiä jotain uutta. Minua ei kuitenkaan haittaa, jos se jokin uusi liippaa läheltä aiempaa työtä. The Boroughs ei linkity tarinallisesti millään tavalla Stranger Thingsiin, mutten ihmettele miksi Dufferin veljekset suostuivat tuottamaan sarjan, koska mukana on paljon samanlaisia elementtejä. Päähenkilöt ovat vain huomattavasti vanhempia ja olenkin nähnyt monien puhuvan The Boroughsista "eläkeläisten Stranger Thingsinä". Juuri tästä minä tykkään: sen sijaan, että tehtäisiin tarpeetonta jatkoa jollekin sarjalle, tehdään uusi sarja, joka tuo mieleen sen aiemman, mutta joka onnistuu olemaan oma juttunsa.
Sarja nappaa välittömästi mukaansa tiivistunnelmaisella avauksellaan, minkä jälkeen onkin erittäin mielenkiintoista ryhtyä selvittämään, mitä Boroughsissa onkaan oikein meneillään? Heti on selvää, että jonkinlaisia olentoja nousee piiloistaan yön pimeydessä, mutta kaupungista löytyy enemmänkin salaisuuksia. Avauskauden ensimmäinen puolikas on mielestäni jopa mahtava. Koukuttavan mysteerin lisäksi hahmot ovat mainioita ja tunnelma tanssahtelee taitavasti jännittävän, lumoavan ja jopa hupaisan välillä. Toinen puolisko kaudesta ei valitettavasti ole yhtä vahva ja siinä, missä sarjalla olisi mahdollisuus päästä tosissaan vauhtiin, se ei ihan onnistu nostamaan kierroksiaan. Pidin näkemästäni jo nyt, mutta koin että potentiaalia olisi ollut enemmänkin. Tästä huolimatta mielsin The Boroughsin yhdeksi kuluneen alkuvuoden parhaista uutuussarjoista ja todella toivon sen saavan jatkoa.
Teknisesti The Boroughs on myös mainio. Sarjan avauskausi on osaavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat hienot, asut oivalliset ja maskeeraukset vakuuttavat. Tietokonetehosteet näyttävät pääasiassa hyviltä ja on täydellinen päätös näyttää sarjan olentoja lähinnä vilaukselta ja usein pimeydessä väijyen. Äänimaailma on todella pätevästi rakennettu ja pidin valtavasti John Paesanon mystiikkaa pursuavista musiikeista.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.5.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
The Boroughs, Yhdysvallat, 2026-, Upside Down Pictures
Ohjaus: Spike Lee Pääosissa: Delroy Lindo, Clarke Peters, Norm Lewis, Isiah Whitlock Jr., Jonathan Majors, Mélanie Thierry, Paul Walter Hauser, Jasper Pääkkönen, Jean Reno, Lê Y Lan, Johnny Trí Nguyễn ja Chadwick Boseman Genre: draama, seikkailu, sota Kesto: 2 tuntia 35 minuuttia Ikäraja: 16
Da 5 Bloods on Spike Leen uusi elokuva - tai kuten hän tykkää niitä kutsua, "jointti". Elokuva lähti alunperin Danny Bilsonin ja Paul De Meon työstämästä käsikirjoituksesta nimeltä "The Last Tour", mitä he yrittivät kaupitella eteenpäin ja saivatkin ohjaaja Oliver Stonen kiinnostumaan siitä. Kuitenkin kun Stone jätti projektin ja Lee hyppäsi kyytiin, hän päätti muokata tekstiä oikein kunnolla. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2019 ja alunperin Da 5 Bloodsin oli tarkoitus saada maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla, minkä jälkeen sitä olisi esitetty rajoitetusti teattereissa, kunnes se olisi julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Koronaviruksen takia Cannes kuitenkin peruttiin ja teatterit sulkeutuivat, joten elokuva päätettiin julkaista suoraan Netflixissä. Itse kiinnostuin Da 5 Bloodsista heti, kun kuulin siitä ja että kyseessä olisi Leen elokuva. Katsoinkin elokuvan samana päivänä, kun se julkaistiin Netflixiin.
Vietnamin sodan veteraaniystävykset palaavat vuosikymmenien jälkeen takaisin Vietnamiin, etsiäkseen siellä kuolleen ystävänsä jäänteet, sekä heidän hautaamansa kulta-arkun, minkä sisältö tekisi heistä miljonäärejä.
Elokuvan veteraaniystävykset ovat Delroy Lindon näyttelemä Paul, Clarke Petersin esittämä Otis, Norm Lewisin näyttelemä Eddie ja Isiah Whitlock Jr:n esittämä Melvin, jotka kutsuvat toisiaan "Bloodeiksi", kuvastaen heidän voimakasta sidettään sodan seurauksena. Aluksi hahmot ovat hilpeitä kaveruksia, jotka iloitsevat jälleennäkemisestään ja odottavat innolla uudenlaista seikkailuaan Vietnamin viidakoissa, etsien viidennen "Bloodin", eli sodassa kuolleen ystävänsä Norman (Chadwick "Black Panther" Boseman) jäänteitä, sekä aikamoista aarretta. Kuitenkin kun moderni maailma jätetään taakse ja päästään viidakkoon, jokaisen luonne alkaa puskea vahvemmin näkyville. Sotatraumat kaivautuvat esille, eikä mieli välttämättä täysin enää rekisteröi, mitä aikakautta eletään. Yksi elokuvan isoimmista vahvuuksista onkin, kuinka upeasti siinä näytetään sodan vaikutus hahmoissa ja etenkin kuinka huikeita Lindon, Peters, Lewis ja Whitlock Jr. ovat rooleissaan. He vakuuttavat ystävinä, jotka ovat tunteneet suuren osan elämästään, kuten myös sodasta palanneina yksilöinä, joiden arvet eivät ole kadonneet minnekään.
Lisäksi leffassa nähdään myös Jonathan Majors Paulin poikana Davidina, Johnny Trí Nguyễn ystävyksiä auttavana Vinhinä, Lê Y Lan Otisin sodan aikaisena rakkaana Tiêninä, Jean Reno kullasta rahaa maksavana Desrochena, sekä Mélanie Thierry, Paul Walter Hauser ja Suomen oma Jasper Pääkkönen sodan aikaisia miinoja etsivänä joukkona. Pääkkönen jopa esittää suomalaista hahmoa, Seppoa ja pääsee lausumaan pari repliikkiä suomeksi! Hän ja Hauser esiintyivät Spike Leen edellisessä filmissä, BlacKkKlansmanissa(2018), mutta tällä kertaa he eivät onneksi ole mitään Ku Klux Klanin jäseniä. Kaikki näyttelijät hoitavat hommansa mallikkaasti ja on muuten mahtavaa nähdä Jean Renoa pitkästä aikaa leffassa!
On olemassa useita elokuvia, joissa näytetään Vietnamin sodan vaikutuksia amerikkalaisiin sotilaisiin, kun he palaavat takaisin kotiin. Esimerkiksi alkuperäinen Rambo-leffa Taistelija(First Blood - 1982) oli kaiken vauhdikkaan räiskimisen ohessa hieno analyysi tästä. Da 5 Bloods taas näyttää, miten käy, kun nämä sotaveteraanit päätyvät takaisin Vietnamiin vuosia myöhemmin ja muistojen tulva täyttää mielen, hämärryttäen totuutta. Rambo - taistelija 2(Rambo: First Blood Part II - 1985) heitti myös hahmon takaisin Vietnamiin, mutta lähinnä yrityksenä muokata historiaa ja esittää jenkit sankarillisina sodan voittajina. Ei siis ihme, että Da 5 Bloodsissa naljaillaan kyseisen leffan kustannuksella. Elokuvasta löytyy muitakin selviä viittauksia muihin Vietnamin sotaan liittyviin leffoihin. Ilmestyskirja. Nyt -mestariteoksen (Apocalypse Now - 1978) viittauksia ei voi olla huomaamatta, vaikkei itse leffaa olisikaan nähnyt. Vahvoine viittauksineenkin Da 5 Bloods seisoo tukevasti omilla vahvoilla jaloillaan. Spike Lee ei ole hienovarainen ohjaaja, joten ei ihme, etteivät hänen viittauksensakaan ole. Lee ei vieläkään lähde kevyelle linjalle, vaan heittää katsojansa aikamoiseen kyytiin jälleen kerran.
Sen lisäksi, että Lee pohtii, mitä sotaveteraaneille käy, kun he joutuvat takaisin näihin maisemiin, hän myös kailottaa suurella vimmalla, ettei maailma ole muuttunut vuosien varrella kunnolla, jotta nämä vanhat arvet edes voisivat parantua. BlacKkKlansmanin tavoin Lee esittää vertauksia menneisyydestä ja nykypäivästä, kysyen katsojilta, olemmeko oikeasti menneet parempaan suuntaan? Lee hyödyntää paljon oikeaa uutiskuvaa, sekä kuvia sodan aiheuttamista karmeuksista, eikä todellakaan halua päästää katsojaa helpolla. Lisäksi hän tekee taas päivänselväksi, ettei pahemmin piittaa Yhdysvaltojen nykyisestä presidentistä. Joillekin Leen isot kannanotot näkyvät liian yliampuvana poliittisena aktivismina, mutta itse ihailen suuresti Leetä ja hänen voimakkuuttaan elokuvissaan. Hän ei lähde nössöilemään, vaan takoo nyrkillä pöytää, vaatien muutosta ja ihmisten heräämistä karuun todellisuuteen. Minua häiritsi ainoastaan kohtaus, missä eräs hahmoista alkaa puhumaan suoraan kameraa kohti. Hahmo olisi mielestäni voinut puhua täysin samat asiat, muttei rikkoen neljättä seinää. Toisaalta kun kyseessä on Spike Lee, voiko muutakaan odottaa? Hän todella osaa tehdä päälleliimaavuuden tyylikkäästi ja kunnon asenteella.
Da 5 Bloods ei kuitenkaan ole pelkkää poliittista kannanottoa, eikä sen hienous synny vain Leen rohkeasta tavasta esittää näkemyksiään, vaan näiden hahmojen matka todella on voimakas ja vaikuttava. Kun matka ei sujukaan toivotulla tavalla, näiden sotaveteraanien todellinen luonne alkaa puskemaan yhä enemmän esille ja konflikteja syntyy herkästi. Jännitystä rakennetaan monella tapaa ja etenkin noin puolessa välissä on niinkin piinaavaksi ja painostavaksi luotu kohtaus, että katsojallakin alkaa valumaan hiki. Läpi leffan tuntuu siltä kuin olisi oikeastikin etsintäretkellä mukana. Aluksi mahtavalta seikkailulta kuulostava reissu alkaa saamaan uusia, synkempiä puolia, kun uusia asioita paljastuu niin hahmoista kuin itse kullasta. Elokuva pistää niin hahmonsa kuin katsojansa pohtimaan oikeaa ja väärää. Moraalisesti arveluttavia asioita tapahtuu ja vähitellen huomaa pohtivansa, että ehkä he eivät olekaan tämän aarteen arvoisia. Da 5 Bloodsilla on kestoa yli kaksi ja puoli tuntia, mutta vain muutamassa kohtaa se tuntui minusta siltä, että sitä pitäisi tiivistää hieman. Näiden hahmojen matkaan (niin etsintäreissuun kuin henkiseenkin matkaan) uppoutuu niin vahvasti, että aluksi pitkältä vaikuttava kesto on pian ohi. Karujenkin hetkien lomassa leffasta löytyy jotain kaunista ja koskettavaa.
Spike Lee osoittaa jälleen vahvuutensa ohjaajana ja puskeekin mukaan paljon omia taiteellisuuksiaan. Lisäksi hän on tehnyt hyvää työtä myös käsikirjoittajana, yhdessä Danny Bilsonin, Paul De Meon ja Kevin Willmottin kanssa. Da 5 Bloods on hienosti kuvattu. Monet maisemaotokset Vietnamista ovat huikean näyttäviä, mutta kamera myös menee oikein lähelle hahmoja esittelemään valuvia hikipisaroita. Visuaalisuuksissa iskevintä on kuitenkin kuvasuhteilla kikkailu. Sen lisäksi, että sota-ajan takaumat esitetään lähes neliömäisessä kuvasuhteessa, esittäen sen ajan tyyliä, vaikutuin siitä, että viidakko-osuuden alkaessa kuva laajenee lisää, näyttäen hahmojen avautumista, kun he poistuvat nykypäivän maisemista. Lavasteet ja asut ovat oivalliset, mutta takaumissa hieman häiritsee, ettei iäkkäitä näyttelijöitä ole maskeerattu yhtään nuoremmiksi, vaan yli 60-vuotiaat Lindo, Peters, Lewis ja Whitlock Jr. kulkevat sotavarusteissa sellaisinaan, vaikka heidän on selvästi tarkoitus olla 20-30-vuotiaita. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja säveltäjä Terence Blanchard tunnelmoi mainiosti musiikeillaan.
Yhteenveto:Da 5 Bloods on jälleen kerran mahtava jointti Spike Leeltä, jota ei vieläkään kiinnosta tehdä kevyttä viihdettä tai päästää katsojaansa helpolla. Leellä on paljon sanottavaa maailman menosta, mustien kohtelusta, Vietnamin sodasta ja Yhdysvaltojen presidentistä, eikä hän jaksa olla hienovarainen tuntemuksiensa kanssa. Lee puskee asiaansa läpi ihailtavalla vimmalla ja voimakkuudella. Vahvojen aiheiden lisäksi elokuva on myös todella koukuttava matka, niin hahmojen tekojen kuin heidän henkisenkin matkansa kautta. Moraali pistetään koetukselle ja kaikki pistetään yhä vain vaikeampien tilanteiden äärelle. Jossain kohtaa jännitys nostetaan aivan tappiin asti, luoden yhden vuoden tiivistunnelmaisimmista kohtauksista. Kertomus pitää tiukasti mukanaan läpi kahden ja puolen tunnin keston. Tätä vain vahvistavat upeat näyttelijäsuoritukset ja erinomainen tekninen toteutus. Lähinnä vain parissa kohtauksessa suoraan kameralle puhuminen häiritsee. Da 5 Bloods ei todellakaan ole elokuva, mikä miellyttäisi kaikkia, mutta eipä Spike Lee pyrikään siihen. Se voi kuitenkin hyvinkin olla yksi vuoden merkittävimmistä elokuvatapauksista, mikä saa suosittelemaan kokeilemaan sen katselua. Eipä olisi leffa muuten voinut ilmestyä parempaan aikaan. Black Lives Matter.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Da 5 Bloods, 2020, 40 Acres & A Mule Filmworks
Ohjaus: Martin McDonagh Pääosissa: Frances McDormand, Sam Rockwell, Woody Harrelson, Caleb Landry Jones, Abbie Cornish, Lucas Hedges, Clarke Peters, Sandy Martin, John Hawkes, Samara Weaving, Željko Ivanek ja Peter Dinklage Genre: draama, komedia Kesto: 1 tunti 55 minuuttia Ikäraja: 16
Martin McDonagh sai idean Three Billboards Outside Ebbing, Missouriin, kun hän matkasi Yhdysvalloissa ja näki mainostauluja, joissa puhuttiin selvittämättömästä rikoksesta. Hänen mielestään mainostauluissa oli jotain hyvin voimakasta, joten hän päätti kirjoittaa niihin liittyvän tarinan. Elokuvan kuvaukset alkoivat keväällä 2016 ja se sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2017. Sen jälkeen filmiä on näytetty useissa leffatapahtumissa, mutta kunnon teatterilevityksen se sai vasta tänä vuonna. Three Billboards Outside Ebbing, Missouri nousi omaan tietouteeni vasta, kun se oli ehdolla kuudesta Golden Globe -palkinnosta ja kun se voitti niistä neljä, mm. parhaan draamaelokuvan palkinnon, arvelin, että tämä tulee olemaan kova filmi myös Oscareissa. Ja niinhän siinä kävi, että elokuva sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta, mm. parhaan elokuvan ehdokkuuden, jolloin tiesin, että tämä täytyy nähdä. En kuitenkaan tiennyt leffan sisällöstä mitään etukäteen, joten minulla ei ollut erityisempiä odotuksia. Vasta lehdistönäytöstä edeltävänä iltana sain tietää, että filmi on samalta tekijältä kuin hauska Kukkoilijat (In Bruges - 2008), jolloin kiinnostukseni alkoi vihdoin kasvaa. Menin katsomaan elokuvan positiivisin mielin ja kun se oli päättynyt, en voinut uskoa näkemääni. Three Billboards Outside Ebbing, Missouri oli kulkenut siitä, etten edes muistanut sen nimeä, siihen että voin sanoa kyseessä olevan yksi viime vuoden parhaimmista teoksista!
Mildred Hayesin tytär on raiskattu ja murhattu, mutta kaupungin poliisit eivät vaikuta tekevän mitään asian ratkaisemiseksi. Mildred saa idean vuokrata kaupungin laidalla olevat kolme mainostaulua, joissa hän kritisoi poliisien toimintaa.
Pääroolissa tyttärensä menettäneenä Mildredinä nähdään Frances McDormand, johon en ole aiemmin kiinnittänyt huomiota. Tämän filmin jälkeen haluan nähdä kaikki elokuvat, joissa hän esiintyy isossa roolissa. McDormand tekee nimittäin yhden vuoden parhaista roolisuorituksista rikkinäisenä äitinä. Hänen kautta Mildredistä oikein huokuu, kuinka hahmo suree tytärtään ja kuinka muiden piittaamattomuus on saanut hänet ajattelemaan, ettei kukaan muu tue häntä kuin hän itse. Mildred on todella kova akka, mutta vain sanan hyvässä mielessä. Hän ei anna kenenkään ryttyillä hänelle, eikä hän pelkää sanoa ajatuksiaan suoraan päin naamaa. McDormand saa luotua hahmosta oudon pelottavan, mutta häntä haluaisi silti nähdä yhä vain lisää. Se ei tosin riitä täydelliseen suoritukseen, että osaa näytellä kyynistä "ämmää". Ei, roolin täydellistää ne hetket, kun jotain tapahtuu hieman toisin kuin Mildred oli ajatellut ja hän päästää pehmon puolensa joko vahingossa tai tarkoituksella esiin. McDormand saa Mildredin tuntumaan aidosti traagiselta ja mielestäni on vääryys, jos hän ei saa roolistaan parhaan naispääosan Oscar-palkintoa! McDormandin lisäksi Oscar-ehdokkaita näyttelijöiden puolelta ovat myös Woody Harrelson ja Sam Rockwell, jotka ikävästi kilpailevat samassa kategoriassa. Olen varma, että vaikka toinen heistä voittaisi ja häviäjä olisi onnellinen tämän puolesta, häviäjää ärsyttäisi silti ainakin hieman. Ja olen myös varma siitä, että jos heistä toinen voittaa, se on Rockwell. Hänenkin roolityönsä on nimittäin aivan mielettömän huikea. Rockwell näyttelee konstaapeli Dixonia, jota ei nykypäivänä voisi palkata poliisiksi. Sen lisäksi, että Dixon on rasisti, homofoobikko ja sovinisti, vaikuttaa myös voimakkaasti siltä, että hän on mielisairas, mikä tekee hahmosta hieman pelottavan. Rockwell on aiemminkin osoittanut taitavansa hullun roolin ja tekee sen jälleen. Hän kuitenkin tuo hahmoon muitakin puolia, jolloin hän saa katsojan jollain lailla jopa pitämään Dixonista. Hahmo esimerkiksi rakastaa selvästi hyvin paljon äitiään (Sandy Martin) ... joka ei tosin vaikuta yhtään sen paremmalta ihmiseltä. Woody Harrelson taas esittää paljon mukavampaa poliisia, päällikkö Willoughbyä, jota Mildred pitää syypäänä siihen, ettei murhaajaa ole vielä löydetty. Katsojana taas ei oikein voi olla Willoughbyä vastaan, sillä Harrelson on niin pidettävä heppu, että hän saa hahmonsakin tuntumaan todella pidettävältä. Päällikölle on luotu kiinnostavia puolia, jotka saavat katsojan heti kiinnostumaan hänestä. Mutta vaikka Harrelson tuo nämä puolet erinomaisesti esille, on minun silti pakko kummastella hänen Oscar-ehdokkuuttaan... Muita tärkeitä hahmoja elokuvassa ovat Mildredin poika Robbie (Manchester by the Seasta, 2016, tuttu Lucas Hedges), Ebbingin mainostoimistolla työskentelevä Red Welby (Caleb Landry Jones), sekä Mildredin ex-mies Charlie (John Hawkes) ja tämän uusi tyttöystävä Penelope (Samara Weaving). Hedgesillä on käynyt hyvä tuuri roolituksiensa kanssa, sillä hän on toista vuotta peräkkäin parhaan elokuvan Oscar-ehdokasleffassa; tänä vuonna vieläpä kahdessa ehdokasfilmissä, sillä hän esiintyy myös Lady Birdissä (2017). Hedges osoittaa toistamiseen olevansa mainio nuori näyttelijänalku, miksi onkin harmi, että hänen hahmonsa jää jokseenkin kaiken muun varjoon läpi leffan. Caleb Landry Jones sentään pääsee paljon esille koomisen epävarmana nuorukaisena, joka yrittää todistaa muille taitonsa. Charlien ja tämän uuden tyttöystävän kohtauksissa Penelope varastaa jatkuvasti show'n, kun katsoja ei ole täysin varma, onko hän kovin älykäs vai ei. Elokuvassa nähdään myös Željko Ivanek ylikonstaapeli Cedricinä, Abbie Cornish päällikkö Willoughbyn vaimo Annena ja oikeat siskot Selah ja Riya May Atwood heidän tyttärinään, sekä Clarke Peters poliisi Abercrombiena ja Game of Thrones -sarjasta (2011-) tuttu Peter Dinklage Mildredistä kiinnostuneena Jamesina.
En ole nähnyt näin hienoa elokuvaa leffateatterissa pitkään aikaan.Three Billboards Outside Ebbing, Missouri on aivan mielettömän upea teos. Se on karulla tavalla kaunis filmi, joka vangitsi minut heti alussa mukaansa ja piti minut tiukasti otteessaan loppuun asti. Niinkin tiukasti, etten halunnut elokuvan päättyvän. Itse asiassa halusin nähdä filmin heti uudestaan! Yleensä vilkaisen pariin kolmeen otteeseen kelloa leffan aikana, mutta tämän aikana en tehnyt sitä kertaakaan; olin vain niin häkeltynyt ja vaikuttunut. Yleensä puhun ohjauksesta ja käsikirjoituksesta hieman myöhemmin, mutta tällä kertaa ne on pakko ottaa esille jo nyt. Martin McDonaghin ohjaus on aivan mahtavaa ja hänen käsikirjoituksensa on viime vuoden paras. Toki aluksi voi olla hieman kummallista, että miten ihmeessä muutamasta mainostaulusta saisi aikaiseksi mitään mielenkiintoista, mutta yllättävää kyllä niistä saa kuin saakin jotain todella kiehtovaa. Elokuva näyttää täydellisesti, kuinka ihmiset reagoivat tällaisiin asioihin. Ne ovat tärkeitä jollekin toiselle, mutta niitä ei saisi tuoda esille muille. Aluksi Ebbingin väki vakuuttelee olevansa Mildredin puolella ja että he ottavat osaa hänen tyttärensä tragediasta, mutta mainostaulujen ilmestyessä kaupunkilaiset alkavat kääntyä Mildrediä vastaan, aivan kuin hän olisi tehnyt kammottavan teon. Ketään ei kiinnostakaan, kuka on syyllinen tragediaan, vaan kaikki syyttävät Mildrediä ilmapiirin rikkomisesta.
McDonagh onnistuu kuljettamaan tarinaa eteenpäin mestarillisesti todella mielenkiintoisten hahmojen kautta. Henkilöille annetaan erinomaisesti aikaa, jolloin katsoja oppii tuntemaan heidät ja todella välittämään heistä. Aluksi hieman pelkäsin, että käykö leffassa niin, ettei katsoja pysty täysin välittämään Mildredin tilanteesta, sillä hänen tyttärensä on jo menehtynyt, eikä äidin ja tytön välejä ole näytetty. Onneksi McDonagh tarjoaa kuitenkin kohtauksen, yhden ainoan kohtauksen, mikä selittää täydellisesti, millainen persoona Mildredin tytär oli ja millaiset välit heillä oli. Joissain elokuvissa sellaisia muistelukohtauksia olisi enemmänkin, mutta McDormand onnistuu käyttämään yhden ainoan kohtauksen täydellisesti hyödykseen, eikä enempää takaumia tarvita. Taiturimaisella ohjauksellaan McDonagh tuo hienosti kirjoittamiinsa kohtauksiin paljon tunnetta mukaan, jolloin filmi onnistuu esimerkiksi liikuttamaan ja jännittämään. Sen lisäksi elokuva tarjoaa myös useat naurut, sillä McDonaghin tuttuun tyyliin myös Three Billboards Outside Ebbing, Missouri sisältää mustaa huumoria. Synkät vitsit sopivat täydellisesti mukaan ja ne jopa antavat elokuvalle yhden pisteen lisää. Nykypäivänä tuntuu voimakkaasti siltä, että kaikki ovat äärimmäisen herkkiä ja jos joku sanoo vähänkin jotain väärin, niin siitä valitetaan internetissä pitkään. Siksi olen innoissani siitä, kun joku uskaltaa lisätä rankkoja juttuja leffoihinsa, eikä tässä teoksessa pihtailtu rankkuuksien kanssa, mistä olen äärimmäisen tyytyväinen. Tiedätte varmaan, kuinka ihmiset puhuvat internetissä toisilleen miten sattuu, koska eivät tunne toisiaan, eikä heidän tarvitse uskaltaa sanoa niitä päin naamaa. No, tässä leffassa Ebbingin väki vaikuttaisi kaikki tuntevan toisensa, mutta silti he puhuvat toisilleen kuin tuntemattomat internetissä. Loistavaa!
Elokuvan dialogi on muutenkin aivan timanttista ja se on iso syy siihen, miksi leffaa on niin vangitsevaa katsoa. Kaikki kohtaukset on kirjoitettu niin huikeasti, että niitä haluaisi vain nähdä lisää ja lisää. On myös upeaa, kuinka ennalta-arvaamaton leffa onnistuu olemaan. Three Billboards Outside Ebbing, Missouri suorastaan välttelee kliseitä ja pistää vain haisemaan. Yllätyin useaan otteeseen siitä, millaisia asioita filmillä on pokkaa näyttää, mikä sai minut pitämään elokuvasta yhä vain enemmän ja enemmän. Tässä teoksessa kaikki palaset vain loksahtavat juuri oikeille paikoilleen. Tai no, melkein kaikki. Yksi asia minua kuitenkin jäi häiritsemään. Eräs tärkeä hahmo nimittäin kokee suuren muutoksen leffan aikana - mikä on tietenkin tärkeä asia - ja vaikka pidinkin muutoksen lopputuloksesta, mielestäni muutos tapahtui hieman liian äkillisesti, ottaen huomioon millainen hahmo oli elokuvan alussa. Muuten Three Billboards Outside Ebbing, Missouri on täyttä rautaa, suurta nerokkuutta, huikeaa ohjausta, erinomaista tarinankerrontaa, ihanan rankkaa huumoria, upeaa näyttelemistä, täydellistä tunnelmaa ja ties mitä kaikkea! Kun elokuva päättyi, minun todella teki mieli nousta seisomaan ja taputtaa. Mutta minä vain istuin lamaantuneena paikoillani, sillä en oikein kyennyt sulattelemaan sitä, kuinka yllättävän mestarillisen elokuvan olin juuri nähnyt ja kokenut.
Myös filmin tekninen toteutus on hienoa. Three Billboards Outside Ebbing, Missouri on tyylikkäästi kuvattu. Kuvauksella on tuotu taidokkaasti kauneutta leffan karuun maailmaan. Leikkaus on erittäin mainiota läpi leffan, eikä se tunnu koskaan liian pitkältä. Kaupungin lavasteet ovat upeat, minkä lisäksi puvustus on saatu pistämään silmään. Äänitehosteet eivät erityisemmin korostu, mutta Carter Burwellin säveltämät musiikit toimivat erinomaisesti elokuvan aikana.
Yhteenveto: Yhden tärkeän hahmon hieman liian äkillistä muutosta lukuunottamatta Three Billboards Outside Ebbing, Missouri on aivan mielettömän upea elokuva. Martin McDonagh on saanut kirjoitettua erikoisesta aiheesta loistavan tarinan ja täyttänyt sen huikeilla hahmoilla, odottamattomilla käänteillä ja ihanan rankalla dialogilla. Musta huumori istuu filmiin täydellisesti ja leffa onnistuu naurattamaan useaan otteeseen rajun kekseliäiden tilanteidensa ansiosta. Rankkuuksia tasapainottaa hienosti erikoinen kauneus, jota esimerkiksi mahtava kuvaus tuo mukanaan. Rytmitys osuu juuri nappiin, eikä leffa tunnu koskaan laahaavan, vaan se vain imaisee yhä paremmin mukaansa. Kaikkeen tähän vielä päälle upeat näyttelijät. Woody Harrelson on erinomainen mukavana poliisina, kun taas Sam Rockwell on vielä erinomaisempi inhottavana poliisina. Show'n varastaa kuitenkin ihan törkeän timanttisen roolityön tekevä Frances McDormand, joka todella ansaitsisi suorituksestaan Oscar-palkinnon. Minun puolestani Three Billboards Outside Ebbing, Missouri voisi voittaa myös parhaan elokuvankin Oscar-palkinnon, sillä se todella on niin rautaisen loistokas! Jos olette pitäneet McDonaghin aiemmista töistä tai tykkäätte rankemmista jutuista, niin käykää ehdottomasti katsomassa tämä elokuva. Kaikille tämä ei todellakaan sovi, etenkin kun elämme yliherkkien somettajien aikaa, mutta toisaalta sitä suuremmalla syyllä tämä teos on tärkeä. En malta odottaa, että näen Three Billboards Outside Ebbing, Missourin uudestaan!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri, 2017, Blueprint Pictures, Film 4, Fox Searchlight Pictures
