Arvostelu: Child's Play 3 (1991)

CHILD'S PLAY 3

Ohjaus: Jack Bender

Pääosissa: Justin Whalin, Brad Dourif, Jeremy Sylvers, Perrey Reeves, Dean Jacobson, Travis Fine, Andrew Robinson, Donna Eskra, Dakin Matthews ja Peter Haskell

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 18

Kauhuelokuva Child's Play (1988) oli kriitikoiden pitämä menestys, jolle päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Child's Play 2 - murhaava nukke (Child's Play 2 - 1990) oli myös taloudellinen hitti, joten kolmannen osan teko lähti heti liikkeelle. Tuotanto hoidettiin kiireellä ja lopulta Child's Play 3 ilmestyi jo yhdeksän kuukautta edellisen elokuvan jälkeen, elokuussa 1991. Kriitikot haukkuivat leffan lyttyyn, eikä se ollut läheskään yhtä menestynyt lippuluukuilla kuin edeltäjänsä. Lisäksi elokuvan ylle nousi synkkä kohu, kun kaksi kymmenenvuotiasta murhasivat vauvan Englannissa ja tekotapa muistutti murhaa Child's Play 3:sta. Oikeudessa kuitenkin tutkittiin, että syytetyt eivät olleet nähneet elokuvaa, eikä se siis olisi voinut toimia inspiraationa teolle. Itse olin aiemmin nähnyt elokuvasarjasta vain alkuperäisen Child's Playn ja sen vuoden 2019 uudelleenfilmatisoinnin. Kun huomasin leffasarjan saavat pian jatkoa televisiosarjan voimin, päätin vihdoin katsoa kaikki elokuvat läpi ja arvostella ne. Pari viikkoa Child's Play 2 - murhaavan nuken jälkeen katsoin Child's Play 3:n.

On kulunut kahdeksan vuotta siitä, kun Andy Barclay päihitti riivatun Chucky-nuken toistamiseen. Charles Lee Rayn sielu löytää tiensä uudelleenkäynnistetyn Good Guy -lelulinjan nukkeen ja Chucky pääsee jälleen valloilleen.

Alex Vincent ei harmillisesti enää palaa kolmatta kertaa Andy-pojan rooliin, Child's Play 3:n tehdessä hurjan aikahypyn tulevaisuuteen. Vaikka elokuva ilmestyi jo yhdeksän kuukautta toisen osan jälkeen, filmien jatkumossa aikaa on kulunut jopa kahdeksan vuotta. Nyt Andy on teini-ikäinen ja häntä esittää Justin Whalin, joka ei vakuuta - ei sitten yhtään. Whalinin puolustukseksi tosin täytyy sanoa, että leffa tekee yleisesti kehnoa työtä saadakseen katsojan tuntemaan kuin tässä nyt olisi sama hahmo edellisistä filmeistä. Iso osa johtuu siitä, että hahmot puhuvat hänestä sukunimellä, sillä Andy on pistetty sotilaskouluun, jossa lapsuuden traumat nousevat uudella tavalla esiin.

     Sotilaskoulussa Andy tapaa mm. nuoren pojan Tylerin (Jeremy Sylvers), kiusatun Whitehurstin (Dean Jacobson), komentajilleen isottelevan De Silvan (Perrey Reeves), kiusaavan komentaja Sheltonin (Travis Fine), kersantti Botnickin (Andrew Robinson) ja eversti Cochranen (Dakin Matthews), jotka ovat toinen toistaan tyhjänpäiväisempiä ja tylsempiä hahmoja, joiden selviytyminen ei jaksa kiinnostaa lainkaan. Itse asiassa Andynkaan hengissä pysyminen ei kiinnosta tällä kertaa, eli kenenkään puolesta ei jaksa jännittää, mikä jo syö paljon filmistä. Näyttelijät eivät ole kovin kaksisia rooleissaan - vaikka tosin Sylvers on ihan sympaattinen pienenä Tylerinä.

Elokuvan melkeinpä pelastavana enkelinä toimii itse Chucky-nukke (äänenä kolmatta kertaa Brad Dourif), joka herää taas kerran uudestaan henkiin ja lähtee tietty Andyn perään ihmiskehon toivossa. Dourif tekee yhä loistotyötä esittäessään Chuckyn ääntä, kanavoiden hyvin nuken jopa huvittavaa ärtymystä. Charles Lee Ray on nyt ollut monta vuotta vankina nuken sisällä ja jo toistamiseen hänet päihitti lapsi. Tähän kun lisää päälle sen, että hän on nukkenakin alkanut tuntemaan kipua ja vuotamaan verta, niin ei ihme, että Chucky on jatkuvasti tympääntynyt. Jos Chucky ei olisi näin lystikäs tapaus, elokuva olisi huomattavasti kehnompi.

Jo tällaisenaan Child's Play 3 on heikko esitys, mutta eipä siltä olisi kovin paljoa voinutkaan odottaa. Kun miettii kauhuleffasarjoja, kuten Halloweenia (1978-), Perjantai 13. päivää (Friday the 13th - 1980) tai Painajaista Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 1984-2010), kaikkien ensimmäinen osa on ehta genrensä klassikko, mutta heti sen jälkeen alkaakin aikamoinen alamäki. Tämän vuoksi odotin jo Child's Play 2 - murhaavan nuken olevan huomattavasti alkuperäistä heikompi ja olin jopa yllättynyt, kuinka pätevä kauhufilmi se onnistuikaan olemaan. Child's Play 3 on aika lailla sitä tasoa, mitä odotin edeltäjän olevan, eikä tämä todellakaan tarjoa suuria yllätyksiä. Kuten alussa kerroin, leffa ilmestyi jo yhdeksän kuukautta edellisen osan jälkeen, eli tuotanto kiirehdittiin läpi. Käsikirjoittaja Don Mancini on sanonut saaneensa todella vähän aikaa tekstiä varten ja sen myös huomaa. Elokuva tuntuu juurikin siltä, että se on vain puskettu vauhdilla teattereihin keräämään rahaa.

Pelottavaksi leffaa on vaikea kutsua ja se ihanan karmiva tunnelma kahdesta ensimmäisestä osasta on kadoksissa. Iso osa tunnelmasta muodostui siitä, kun jännityksellä odotti, milloin ja mitä Chucky tekee. Tässä leffassa seurataan paljon enemmän Chuckyn puuhailuja, mikä taitaa johtua siitä, että Mancini itsekin tajusi, kuinka pahvisia ihmishahmoista oli tulossa. Nukesta saattaa olla vaikeaa tehdä kolmatta kertaa pelottavaa, joten Chuckya näytetään paljon enemmän. Tämä tosiaan toimii osittain pelastavana tekijänä, sillä leffa muuttuu joka kerta viihdyttävämmäksi Chuckyn ollessa ruudulla. Kun nukkea ei ole näkyvissä, elokuva on lähinnä pitkäveteinen ja mitäänsanomaton. Loppuhuipennuksesta puuttuu yritys kokonaan ja lähinnä se vain kierrättää laiskasti ideoita aiemmista osista (kuten tekee koko muukin leffa). Heti kun lopputaistelu on käyty, lopputekstit pistetään pyörimään ja katsoja on aika nopeasti unohtanut, mitä tuli juuri nähtyä.

Tällä kertaa ohjaajana toimii Jack Bender, joka oli tätä ennen työskennellyt lähinnä television puolella. Hyppäys elokuvien pariin ei suju ongelmitta, eikä Benderin työ Child's Play 3:ssa ole kovin kummoista. Filmi on kuvattu kelvollisesti, mutta siitäkin löytyy välillä kiirehtimisen tuntua. Leikkaus ajaa asiansa, sotilaskoulun lavasteet ovat hienot, veriset maskeeraukset onnistuneet ja Chucky-nukke näyttää jälleen hyvältä, joskin ehkä hieman kömpelömmin liikkuvalta kuin edellisissä osissa. Äänimaailma on toimivasti rakennettu, vaikka Cory Leriosin ja John D'Andrean säveltämät musiikit kummastuttavat paikoitellen melodioillaan.

Yhteenveto: Child's Play 3 on harmillisen heikko elokuva kahden erittäin hyvän edeltäjänsä jälkeen. Elokuvasta suorastaan paistaa läpi sen kiirehditty tuotanto, jotta filmi saatiin mahdollisimman nopeasti teattereihin keräämään lisää rahaa studiolle. Yritys puuttuu lähes täysin ja niinpä lopputuloksena on todella laimea ja mitäänsanomaton kauhuraina. Brad Dourif pelastaa paljon vekkulimaisen kierolla olemuksellaan Chucky-murhaajanukkena, muttei hänkään pysty yksinään tekemään elokuvasta hyvää, kun oikein mikään hänen ympärillä ei toimi. Andy-pojan rooliin valittu Justin Whalin on aika pökkelö osassaan, eikä hahmon puolesta jaksa enää jännittää. Kaikkien hahmojen kohtalot ovat katsojalle aika yhdentekeviä, eikä itseäni olisi paljoa haitannut, vaikka Chucky olisi listinyt kaikki tässä sotilaskoulussa. Child's Play 3:n katsoo tylsyydestään huolimatta ainakin kertaalleen läpi, jos haluaa nähdä koko Chucky-saagan, mutta ei silti kannata paljoa odottaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.5.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Child's Play 3, 1991, Universal Pictures

Arvostelu: Kova kuin kivi (True Grit - 2010)

KOVA KUIN KIVI

TRUE GRIT

Ohjaus: Ethan Coen ja Joel Coen
Pääosissa: Hailee Steinfeld, Jeff Bridges, Matt Damon, Josh Brolin, Barry Pepper, Dakin Matthews ja Domhnall Gleeson
Genre: western
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
Ikäraja: 16

True Grit, eli suomalaisittain Kova kuin kivi perustuu Charles Portisin samannimiseen kirjaan vuodelta 1968. Portisin kirjasta oli jo vuonna 1969 tehty John Waynen tähdittämä elokuva Kova kuin kivi (True Grit). Coenin veljekset olivat kiinnostuneet Portisin kirjasta ja pitivät kovasti Waynen leffasta. He alkoivatkin suunnittelemaan uutta elokuvaa kirjan pohjalta, haluten tehdä kirjalle uskollisemman filmatisoinnin kuin Wayne. Päähenkilöksi leffaan tarvittiin hyvinkin nuori tyttö, jonka pitäisi olla kova ja päättäväinen. Coenin veljekset pelkäsivät, ettei rooliin löytyisi sopivaa ehdokasta, kunnes 15 tuhannen hakijan joukosta he bongasivat 13-vuotiaan Hailee Steinfeldin, joka teki heihin suuren vaikutuksen. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2010 ja lopulta Kova kuin kivi sai maailmanensi-iltansa 14. joulukuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli yllättävänkin suuri hitti lippuluukuilla, minkä lisäksi kriitikot ylistivät sitä. Se sai jopa kymmenen Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, ohjaus, miespääosa, käsikirjoitus, kuvaus ja Hailee Steinfeldkin onnistui saamaan ehdokkuuden naissivuosasta, yhtenä nuorimpana ehdokkaana ikinä), muttei valitettavasti voittanut niistä ainuttakaan. Filmi onnistui kuitenkin nappaamaan mm. parhaan kuvauksen BAFTA-pystin kahdeksasta ehdokkuudestaan. Itse en ollut koskaan aiemmin nähnyt Kovaa kuin kiveä, enkä edes Waynen aiempaa filmatisointia. Kun huomasin leffan täyttävän 10 vuotta, päätin vihdoin, että minun olisi aika katsoa ja arvostella se juhlan kunniaksi.

Villissä lännessä nuori ja päättäväinen Mattie-tyttö palkkaa sheriffi Rooster Cogburnin etsimään Mattien isän murhaajan, Tom Chaneyn.

Ei ole mikään ihme, että Hailee Steinfeld onnistui saamaan Oscar-ehdokkuuden roolisuorituksestaan. Elokuvaa tehdessään vasta 14-vuotias Steinfeld näyttää roolissaan niin hurjan määrän sisua, päämääräisyyttä, uhmakkuutta, vahvuutta ja energiaa - puhumattakaan siitä, kuinka hienosti hän omii länkkärimongerruksen puheessaan - että hänen vierellään karskit äijätkin näyttävät heiveröisiltä. Steinfeld näyttelee päähenkilö Mattieta, joka on joutunut todistamaan isänsä kuoleman ja jahtaakin nyt murhaajaa suurella vimmalla. Katsoja ihailee hahmoa alusta alkaen ja on heti valmis lähtemään kostoretkelle mukaan. Mattie on moniulotteinen tapaus ja ehdottomasti yksi parhaista naishahmoista, jonka olen yleensä miesvoittoisessa western-genressä nähnyt.

Mattien palkkaamana sheriffi Cogburnina taas nähdään Jeff Bridges, joka on myös erinomainen roolissaan. Bridgeskin sai Oscar-ehdokkuuden näyttelijätyöstään ja hänkin täysin ymmärrettävästi. Cogburn on veikeä juopottelija, joka kulkee omia polkujaan ja hämmästelee, kun alaikäinen tyttö saapuu palkkaamaan hänet ja käskyttämään häntä. Bridges hoitaa homman hienosti ja hahmon yliampuvillakin hetkillä hänellä on täysi hallinta työstään. Mattie ja Cogburn ovat erinomainen kaksikko ja on mukava nähdä, kuinka matkan varrella he alkavat oppia toisiltaan asioita.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Josh Brolin murhaaja Tom Chaneyna, Matt Damon tätä jahtaavana texas ranger LaBoeufina, sekä Barry Pepper lainsuojaton Ned Pepperinä. Damon on hupaisa normistaan poikkeavassa roolissa, mutta jää kuitenkin Steinfeldin ja Bridgesin jalkoihin. Brolin sopii todella hyvin pääpahikseksi, vaikka Pepper onkin lopulta häntä häijympi roiston roolissa.

Steinfeldin lahjakkuuden ja hänen hahmonsa mielenkiintoisen päämäärän ansiosta Kova kuin kivi nappaa heti ensiminuuteilla mukaansa. Coenin ohjaajaveljekset rakentavat tunnelmaa taidokkaasti, tuoden mukaan tiettyä lumoavuutta, mikä taas tekee elokuvasta erikoisen kauniin paikoitellen. Tähän myös vaikuttaa vahvasti Roger Deakinsin mestarillinen kuvaus, millä hän esittelee upeita villin lännen maisemia. Kyseessä on niitä elokuvia, jotka todella imaisevat katsojan mukaansa ruudun läpi seikkailemaan maailmassaan. Kostoretken aikana Mattie ja Cogburn kohtaavat tietty erilaisia mielenkiintoisia henkilöitä ja hetkiä, puhumattakaan vaaratilanteesta. Leffasta löytyy oivallisen jännittäviä kohtauksia, joissa tunnelma tiivistyy hitaasti ja ovelasti. Kun revolverit vedetään esille ja tulitaistelu alkaa, on se nopeaa ja sähäkkää. Elokuva rakentuu niitä kohti hitaasti ja tietää, missä kohdissa revitellä. Pääasiassa Kova kuin kivi on kuitenkin aika maltillinen Coenin veljesten elokuvaksi.

Coenien tyyliin sopivaa huumoria on kyllä mukana ja nauruja revitään esimerkiksi synkän hilpeästä hirttokohtauksesta. Hahmojen välinen dialogi on mahtavasti kirjoitettua ja se on osasyy siihen, miksi filmiin uppoutuu niin vahvasti. Sillä tuodaan esille paljon puhujista, vaikka he eivät kertoisikaan itsestään mitään. Mattien väitellessä raha-asioista käy selväksi, kuinka tarkka ja sanavalmis hän onkaan. On myös hupaisaa seurata, kun Cogburn ja LaBoeuf kisailevat tarkkuudestaan ampumisessa. Coenit onnistuvat tekemään pienistä asioista hyvinkin tehokkaita. He myös tekevät elokuvasta tavallista länkkäriä koskettavamman. Matkan päässä katsoja hoksaa, kuinka paljon onkaan alkanut välittämään Mattiesta ja Cogburnista, sekä heidän välilleen hitaasti muodostuvasta ystävyydestä.

Tekniseltä toteutukseltaan Kova kuin kivi on todella vaikuttava teos. Kun kuvaajana toimii Deakins, alan todellinen mestari, ei voi muuta odottaakaan kuin huikean näyttävää visuaalista ilmettä. Mukana on laajoja kuvia karuista maisemista, joista Deakins onnistuu kuitenkin maalailemaan kauniita. Kuvasommittelu ja kuvien valaisu on esimerkillistä ja kaikkea tätä tukee väkevä leikkaus. Vain yhdessä, puuhun kiipeämiseen liittyvässä kohtauksessa nähdään kumma hyppy editoinnissa. Lavasteet ovat erittäin tyylikkäästi toteutetut, etenkin elokuvan alkupään kaupungissa. Asutkin ovat onnistuneet kaikin puolin. Äänimaailma on iskevä luonnon äänien, aseiden laukausten ja hevosten askellusten kautta. Säveltäjä Carter Burwell lisää elokuvan kauneutta ja lumoavuutta herkillä musiikeillaan.

Yhteenveto: Kova kuin kivi on hieno western-elokuva. Coenin ohjaajaveljekset tekevät tavallista rauhallisempaa työtä, mutta sisällyttävät tietyt Coen-jutut silti mukana. Dialogi on erinomaista ja nokkelaa, mukana on synkkää ja absurdia huumoria, sekä teknistä vaikuttavuutta. Roger Deakinsin kuvaus on upeaa vaikuttavista laajoista maisemakuvista tiukkoihin lähikuviin hahmoista. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja heidän matkaansa uppoutuu täysillä, etenkin kun heidän näyttelijänsä ovat näin mahtavia. Jeff Bridges, Matt Damon, Josh Brolin ja Barry Pepper ovat kaikki todella hyviä, mutta loppujen lopuksi nuori Hailee Steinfeld jättää heidät kaikki varjoonsa häikäisevän vakuuttavalla roolisuorituksellaan. Steinfeld oli kyllä täydellinen löytö rooliin. Oli kyse sitten keskusteluista, maisemien katselusta tai sähäköistä revolveritaisteluista, kaikki elokuvassa pitää tiukasti mukanaan. Lännenelokuvat on genre, mikä on tehnyt jo pitkään kuolemaa Hollywoodissa. Onneksi on Coenin veljesten kaltaisia lahjakkuuksia, jotka yhä arvostavat westernien hienoutta ja yrittävät pitää lajityyppiä elossa vaikka väkisin. Täytyypä jossain kohtaa katsoa myös John Waynen alkuperäinen Kova kuin kivi -filmatisointi!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.1.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
True Grit, 2010, Paramount Pictures, Skydance Media, Scott Rudin Productions, Mike Zoss Productions