Arvostelu: Now You See Me: Now You Don't (2025)

NOW YOU SEE ME: NOW YOU DON'T

Ohjaus: Ruben Fleischer

Pääosissa: Jesse Eisenberg, Dominic Sessa, Justice Smith, Ariana Greenblatt, Rosamund Pike, Dave Franco, Isla Fisher, Woody Harrelson, Thabang Molaba, Lizzy Caplan, Morgan Freeman ja Mark Ruffalo

Genre: rikos, komedia

Kesto: 1 tunti 52 minuuttia

Ikäraja: 12

Rikoksia ja taikuutta sekoittava Suuri puhallus (Now You See Me - 2013) oli kriitikoiden ristiriitaisesta palautteesta huolimatta menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Myös Suuri puhallus 2 (Now You See Me 2 - 2016) oli hitti, joten kolmannen osan suunnittelu käynnistyi heti. Elokuvaa kirjoitettiin useasti uudestaan, ennen kuin tekijätiimi oli tyytyväinen lopputulokseen ja niinpä leffan teko on venynyt vuodesta toiseen. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin kesällä 2024 ja nyt Now You See Me: Now You Don't on saapunut elokuvateattereihin. Itse mielsin kaksi ensimmäistä elokuvaa aika keskinkertaiseksi hömpäksi, enkä juuri odottanut kolmannen osan näkemistä. Kävin silti katsomassa Now You See Me: Now You Don'tin heti sen ensi-iltana.

Kymmenen vuotta edellisen esiintymisensä jälkeen, The Four Horsemenin täytyy tehdä paluu uutta keikkaa varten: heidän täytyy varastaa ökyrikkaan ja kyseenalaisia bisneksiä harjoittavan Veronika Vanderbergin kallisarvoinen Sydän-timantti.

Jesse Eisenberg, Dave Franco, Woody Harrelson ja kakkososan skipannut Isla Fisher palaavat rooleihinsa J. Daniel Atlasiksi, Jack Wilderiksi, Merritt McKinneyksi ja Henley Reevesiksi, eli The Four Horsemen -taikurinelikoksi, jotka silmänkääntötempuillaan ovat yrittäneet muokata maailmaa parempaan suuntaan. On kuitenkin kulunut jo kymmenen vuotta siitä, kun nelikko esiintyi yhdessä ja he ovat kaikki lähteneet omille teilleen, kunnes yllättäen salaperäinen Silmä-organisaatio kokoaa heidät uutta missiota varten. Eisenberg, Franco, Harrelson ja Fisher palaavat kelvollisesti rooleihinsa, joskin tällä kertaa suuri osa heistä jää huomattavasti pienempään rooliin, sillä keskiöön nousee uusi taikurikolmikko, Dominic Sessan, Justice Smithin ja Ariana Greenblattin esittämät Bosco, Charlie ja June, jotka idolisoivat The Four Horsemenia ja jotka päätyvät osaksi uutta tehtävää. Vanhat hahmot toimivat yhä, mutta koin yllättäen tämän uuden trion kiinnostavammaksi.

     Vastassaan The Four... vai pitäisikö sanoa "The Seven Horsemenilla" on ökyrikkaan Vanderbergin suvun Veronika, jota näyttelee Rosamund Pike aivan kamalan aksentin kanssa. Vanderbergit ovat vaurastuneet timanteilla, sekä erittäin kyseenalaisilla bisneksillä ja suvun suurin aarre on jättimäinen Sydän-timantti, mikä Horsemen lähetetään varastamaan. Pikesta löytyy sopivasti arvokkuutta rooliin, mutta hänen korostuksensa on kiusallista kuunneltavaa, mikä tekee hahmosta aika sarjakuvamaisen pahiksen.

Now You See Me: Now You Don't jatkaa aiempien Suuri puhallus -leffojen viitoittamalla tiellä. Se on ihan kivaa viihdettä, joka luulee olevansa paljon nokkelampi kuin onkaan ja joka on todellisuudessa jopa aika hölmö. Elokuva käynnistyy vielä varsin menevästi uuden kolmikon esittelyn myötä ja kun J. Daniel Atlas käy rekrytoimassa nämä riveihinsä ryöstökeikkaa varten. Itse ryöstökin on vielä viihdyttävää menoa, mutta hassua kyllä, kun loput Horsemen-poppoosta saapuvat mukaan, leffa alkoi mielestäni tökkiä. Pitkän ajan elokuva keskittyy liikaa tämän vanhan nelikon väliseen, kömpelösti rustattuun konfliktiin, minkä lisäksi leffa muuttuu liiaksikin asti kukkoiluvertailuun siitä, kenellä on isoin mu... ei kun siis parhaat taikatemput.

Loppua kohti leffa taas petraa hieman, vaikka samalla käsikirjoituksen pöhköys nousee entistä enemmän esille. Näillä taikureilla on ties mitä Mission: Impossible -leffojen (1996-2025) varusteita mukanaan ja monet heidän teoistaan pitää vain osata katsoa sormien läpi. Parissa kohtaa voin vain kuvitella, kuinka monta ottoa on tarvittu, ennen kuin näyttelijät ovat pystyneet esittämään hommansa ja lausumaan repliikkinsä pokerinaamalla. Now You See Me: Now You Don't on siis ihan viihdyttävää hömppää, aivan kuten edeltäjänsä ja jos pidit paljon kahdesta ensimmäisestä Suuri puhallus -elokuvasta, uskoisin tämänkin toimivan vallan mainiosti. Jos taas et pitänyt edes alkuperäisleffasta, tämä kolmososa tuskin voittaa sinua puolelleen. Faneille on kuitenkin luvassa vielä lisää nannaa, sillä neljäs elokuva on jo tekeillä.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Ruben Fleischer, eli kyseessä on siis ollut jälleennäkeminen Zombielandin (2009) ohjaajan ja leffan kahden miestähden, Eisenbergin ja Harrelsonin välillä. Myös kaksi leffan käsikirjoittajista, Paul Wernick ja Rhett Reese työskentelivät Zombielandin parissa. Fleischerin ohjaus pitää ihan viihdyttävää ilmapiiriä yllä, mikä tulee tosiaan tarpeeseen, kun Wernickin, Reesen, Michael Lesslien ja Seth Grahame-Smithin käsikirjoitus töksähtelee. Teknisesti Now You See Me: Now You Don't on pätevä. Kameratyöskentely on oivaa ja osa silmänkääntötempuista toteutettiin kekseliäästi kameran edessä ilman sen kummempia tietokonetehostelisäyksiä. Lavasteet ovat hienot, etenkin eräs taikatemppuja täynnä oleva linna on vaikuttava ilmestys erilaisine huoneineen. Puvustus on tyylikästä, efektit toimivat hyvin ja äänimaailmakin on pätevästi rakennettu Brian Tylerin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Now You See Me: Now You Don't, 2025, Lionsgate, Summit Entertainment, Epic Films, Reese Wernick Productions, The Fusion Media

Arvostelu: The Holdovers (2023)

THE HOLDOVERS

Ohjaus: Alexander Payne

Pääosissa: Paul Giamatti, Dominic Sessa, Da'Vine Joy Randolph, Carrie Preston, Brady Hepner, Michael Provost, Ian Dolley, Jim Kaplan, Andrew Garman, Naheem Garcia, Tate Donovan, Gillian Vigman ja Stephen Thorne

Genre: draama, komedia

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 12

The Holdovers on ohjaaja Alexander Paynen uusi elokuva. Payne sai idean elokuvaan nähtyään ranskalaisen elokuvan Merlusse (1935). Hän otti yhteyttä käsikirjoittaja David Hemingsoniin, joka oli työstänyt tekstin sisäoppilaitokseen sijoittuvasta televisiosarjasta, jonka Payne oli lukenut. Hemingson ryhtyi muovaamaan tekstiä elokuvaksi Paynen vision mukaan ja Miramax-yhtiö nappasi elokuvan itselleen. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2022 ja lopulta The Holdovers sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla elokuussa 2023. Nyt elokuva saapuu myös Suomen teattereihin ja itse odotin mielenkiinnolla sen näkemistä. Maailmalta kantautuneet kehut olivat herättäneet huomioni ja kävinkin uteliain mielin katsomassa The Holdoversin sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1970 Bartonin sisäoppilaitoksessa historianopettaja Paul Hunham joutuu jäämään jouluksi kampukselle vahtimaan nuoria opiskelijoita, joilla ei ole paikkaa, minne mennä joululoman ajaksi.

Paul Giamatti on vuosien varrella osoittanut taipuvansa vaikka minkälaisiin rooleihin. Mies on nähty niin draamoissa, komedioissa, seikkailuleffoissa kuin myös kiusallisena venäläisgangsteri-karikatyyrinä The Amazing Spider-Man 2:ssa (2014). The Holdoversissa Giamatti taitaa tarjota koko uransa parhaan roolityön. Hän on häikäisevässä vedossa Paul Hunhamina, tiukkana historianopettajana, joka ei ole järin pidetty opiskelijoiden tai opettajienkaan keskuudessa ja joka on saanut haukkumanimekseen "Mulkosilmä" vaihtelevasti ulospäin pullahtelevien silmiensä takia. Hunham on niitä hahmoja, joiden kanssa voisi tosielämässä olla hyvin haastavaa olla tekemisissä, mutta joka toimii elokuvassa katseltuna erinomaisesti. Tämä sanavalmis ja sääntöjä tarkkaan noudattava opettaja muuttuu kohtaus kohtaukselta pidettävämmäksi ja kun hänestä alkaa pikkuhiljaa aukeamaan muita puolia, Giamatti pääsee tosissaan valloilleen.

     Kun joululoman alkaessa muut nuoret matkaavat takaisin koteihinsa, löytyy Bartonin koulusta muutama opiskelija, joilla ei ole paikkaa minne mennä. Niinpä he jäävät kahdeksi viikoksi koululle Hunhamin valvonnan alle. Näitä hahmoja ovat toisiaan vihaavat Tully (Dominic Sessa) ja Kountze (Brady Hepner), sporttinen Jason (Michael Provost) ja lapset Alex (Ian Dolley) ja Ye-Joon (Jim Kaplan). Nuorista Angus Tully nousee parhaiten esille ja elokuvadebyyttinsä tekevä Sessa tekee hienoa työtä vaativassa roolissa. Tullykin olisi herkästi hahmo, josta on vaikea pitää ja Sessa tasapainottelee jatkuvasti ihailtavasti siinä rajalla, toimiiko lopputulos vai ei. Koululle jää myös vastikään lapsensa menettänyt kokki Mary, jota näyttelevä Da'Vine Joy Randolph on aivan fantastinen osassaan. Randolph ei ole aiemmin juuri säväyttänyt minua, mutta The Holdoversissa hän tulkitsee hahmonsa surua onnistuneen sydäntä särkevästi, enkä ihmettele, jos hän nappaa työllään parhaan naissivuosan Oscarin.

Eipä ole The Holdoversia turhaan kehuttu mahdolliseksi tulevaksi jouluklassikoksi. Vaikka onkin hassua, että tämä jouluelokuva tuodaan Suomeen vasta nyt vuodenvaihteen jälkeen, on vaikea kuvitella parempaa elokuvaa, jolla aloittaa tämä leffavuosi. Kyseessä on erinomainen draamakomedia, jossa molemmat lajityypit kulkevat täydellisesti käsi kädessä ja joka tarjoaakin aikamoista tunteiden vuoristorataa edetessään. Vielä elokuvan alussa on vaikea sanoa, mitä kaikesta olisi mieltä, sillä hahmot ovat omilla tavoillaan niin luotaantyöntäviä persoonia. Kuitenkin kun Hunhamin ja näiden opiskelijoiden yhteinen joulunvietto kampuksella käynnistyy, The Holdovers nappaa tosissaan mukaansa. Hunhamiin ja Tullyyn tykästyy kaiken aikaa enemmän, samalla kun nämä toisiaan enemmän tai vähemmän inhoavat opettaja ja opiskelija alkavat hiljalleen lämmetä toisilleen.

Siitä huolimatta, että hahmot ovat vähän väliä kiroilemassa ja haukkumassa toisiaan, Alexander Payne on saanut luotua hämmentävänkin lämpimän, sydämellisen ja ajoittain suorastaan ihanan hyvän mielen elokuvan, josta voi täysin ymmärrettävästi muodostua joillekin katsojille uusi joulunajan perinne. Vaikka elokuva onkin yhdysvaltalainen, ei Payne tee siitä millään tavalla perinteistä jenkkihöttöä. Hän luo herttaisuutta ja tunteikkuutta omilla tavoillaan, saaden lopputuloksesta vahvemman kuin monista muista lajityypin edustajista. The Holdoversin aikana pääsee nauramaan makeasti ja pidättelemään kyyneleitä moniulotteisten hahmojen takia. Tämä on niitä elokuvia, joiden jälkeen teatterista poistuessa tuntuu siltä kuin olisi uudistunut ihminen ja näkisi maailman erilaisessa valossa. Hymy huulilla ja onnen kyyneleet silmillä tehokkaan katkeransuloisen filmin ansiosta.

Paynen apuna toimii David Hemingsonin upea käsikirjoitus täynnä tarkkaan kirjoitettuja hahmoja, väkevää kerrontaa, hienosti rakennettuja kohtauksia ja herkullisen napakkaa dialogia. Hahmojen väliset keskustelut ovat toinen toistaan kiinnostavampia ja parempia, ja niiden kautta hahmoista selviää monenlaisia asioita, mikä auttaa katsojaa syventymään kaikkeen. Jokaisella on omat suojakuorensa, joiden läpi päästyään katsoja voi ymmärtää heidän motiiveja ja käytöstapojaan. The Holdovers on myös teknisiltä ansioiltaan taitavasti tehty. Se on hyvin kuvattu ja visuaalista ilmettä vahvistaa tietty vanhanaikaisuus. Leffaa katsoessa unohtaa herkästi, että se on tehty 2020-luvulla, sillä se näyttää ja tuntuu siltä kuin se olisi oikeasti tehty vuonna 1970. Lavasteet ja asut ovat vakuuttavat ja maskeeraajat ovat saaneet Giamattin näyttämään onnistuneesti hieman tärähtäneeltä. Vasemmalta oikealle vaihteleva tekosilmä on hupaisa lisävitsi läpi leffan. Äänimaailmakin on oivallisesti työstetty ja Mark Ortonin säveltämät musiikit vahvistavat tunnelmaa. Kaikin puolin siis todella hieno teos, joka kannattaa käydä katsomassa, jos kaipaa lämpöä näinä hyytävinä talvipäivinä. Ihan viimeistään ensi jouluna jokaisen kannattaa katsoa The Holdovers.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.1.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Holdovers, 2023, Miramax, CAA Media Finance