Agatha Christien Seitsemän kelloa (Agatha Christie's Seven Dials - 2026) - sarja-arvostelu

AGATHA CHRISTIEN SEITSEMÄN KELLOA

AGATHA CHRISTIE'S SEVEN DIALS

Luoja: Chris Chibnall

Näyttelijät: Mia McKenna-Bruce, Martin Freeman, Helena Bonham Carter, Edward Bluemel, Hughie O'Donnell, Nabhaan Rizwan, Nyasha Hatendi, Alex Macqueen, Corey Mylchreest, Dorothy Atkinson, Mark Lewis Jones, Tim Preston, Ella-Rae Smith, Guy Siner, Ella Bruccoleri ja Iain Glen

Genre: mysteeri, jännitys

Jaksomäärä: 3

Jakson kesto: 52 minuuttia - 56 minuuttia - Yhteiskesto: noin 2 tuntia 41 minuuttia

Ikäraja: 13

Agatha Christie's Seven Dials, eli suomalaisittain Agatha Christien Seitsemän kelloa perustuu Agatha Christien kirjaan Seitsemän kellon salaisuus (The Seven Dials Mystery) vuodelta 1929. Huhtikuussa 2024 Netflix ilmoitti kääntävänsä kirjan televisiosarjan muotoon. Kuvaukset käynnistyivät samaisena kesänä ja nyt Agatha Christien Seitsemän kelloa on julkaistu Netflixissä. Itselleni tämä Christien teos ei ollut entuudestaan tuttu, mutta olin erittäin kiinnostunut näkemään hänen teokseensa perustuvan murhamysteerin, jossa eivät esiintyisi neiti Marple ja Hercule Poirot. Ryhdyinkin katsomaan Agatha Christien Seitsemää kelloa heti sarjan julkaisupäivänä.

Vuonna 1925 lady Caterhamin luona järjestettyjen juhlien jälkeisenä aamuna eräs vieraista löydetään murhattuna. Ladyn tytär Eileen ryhtyy tutkimaan murhaa ja päätyy salaperäisen Seitsemän kelloa -ryhmän jäljille.

Agatha Christien Seitsemässä kellossa ei tosiaan nähdä kirjailijan tunnetuimpia murhatutkijoita, Hercule Poirotia tai neiti Marplea, vaan huomattavasti vähemmälle huomiolle jäänyt lady Eileen Brent, kavereille ihan vain "Nyytti", jota näyttelee Mia McKenna-Bruce. Nyytti on näppärä ja kekseliäs nuori nainen, joka ryhtyy tutkimaan mysteeristä kuolemaa äitinsä, lady Caterhamin (Helena Bonham Carter) järjestämien juhlien jälkeisenä aamuna. Hahmo on oivallinen ja McKenna-Bruce on hyvä valinta rooliin. Carter puolestaan istuu toki täydellisesti arvokkaan äidin osaan.

     Sarjassa nähdään myös Guy Siner Caterhamien hovimestarina Tredwellinä, Corey Mylchreest Nyytin ihastuksenkohteena Gerry Wadena ja Ella-Rae Smith tämän siskona Lorrainena, Hughie O'Donnell, Nabhaan Rizwan ja Edward Bluemel Nyytin ystävinä Billinä, Ronnynä ja Jimmynä, Mark Lewis Jones ja Dorothy Atkinson arvokkaana Cooten pariskuntana, Alex Macqueen ulkoministeriön kansliapäällikkö George Lomaxina, Nyasha Hatendi tohtori Matipina ja Martin Freeman tarkastaja Battlena, jotka joutuvat tietty itse kukin epäillyiksi, sekä takaumissa Iain Glen Nyytin isänä, lordi Caterhamina, joka murhattiin viisi vuotta aiemmin. Näyttelijät ovat muuten hyvässä vedossa, mutta mielestäni yleensä mainio Freeman ei oikein istunut rooliinsa jonkinlaiseksi köyhän miehen Hercule Poirotiksi.

Agatha Christien Seitsemän kelloa jäi mielestäni harmillisen keskinkertaiseksi murhatutkimustarinaksi, joka ei oikein missään kohtaa pääse vauhtiin ja joka loppuu oudon lyhyeen. Vain kolmesta jaksosta koostuva minisarja on toisaalta mukavan napakka, jotta sen voi katsoa vaikka yhdessä illassa, mutta samalla koko homma tuntuu jäävän oudon raakileeksi. Lukemani perusteella sarja mukailee pääasiassa hyvin lähdemateriaaliaan, joten kenties kyse on yksinkertaisesti adaptaatiosta yhdestä Christien heikommasta teoksesta.

On ihan kiinnostavaa seurata murhatutkimuksen etenemistä, etenkin kun Nyytti on tosiaan toimiva hahmo. Hän on esiintynyt muissakin Christien kirjoissa, joten toivon hänen pääsevän myöhemmin paremmin oikeuksiinsa toisessa murhamysteeritarinassa. Kolmanteen ja samalla viimeiseen jaksoon ja sen myötä erinäisiin paljastuksiin päästäessä kertomuksen yhdentekevyys käy kuitenkin valitettavan selväksi. Sarjasta puuttuu se tietty terävyys ja jännite, mitä Christien tarinoihin yleensä kuuluu. Agatha Christien Seitsemän kelloa toimii tarpeeksi hyvin, jotta sen katsoo kerran läpi, mutta tämän tapauksen unohtaa todennäköisesti varsin nopeasti.

Sarjan ohjauksesta vastaa Chris Sweeney, joka pitää tunnelmaa kelvollisesti yllä. Käsikirjoittajana taas toimii Chris Chibnall, jonka teksti on sellaista pikkunäppärää, muttei kuitenkaan erityisen ovelaa tai napakkaa. Teknisesti Agatha Christien Seitsemän kelloa on kuitenkin onnistunut. Sarja on taitavasti kuvattu ja mukana on joitain kekseliäitä kuvakulmia ja -sommitteluja. Lavasteet ovat hienot ja puvustus tyylikästä. Äänimaisema on osaavasti laadittu Anne Nikitinin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.impawards.com

Agatha Christie's Seven Dials, Iso-Britannia, 2026, Agatha Christie Productions, Imaginary Friends, Netflix Studios, Orchid Pictures

Arvostelu: Saltburn (2023)

SALTBURN

Ohjaus: Emerald Fennell

Pääosissa: Barry Keoghan, Jacob Elordi, Rosamund Pike, Richard E. Grant, Archie Madekwe, Alison Oliver, Paul Rhys, Carey Mulligan, Ewan Mitchell, Sadie Soverall, Millie Kent, Reece Shearsmith, Dorothy Atkinson ja Shaun Dooley

Genre: draama, jännitys, komedia

Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia

Ikäraja: 18

Saltburn on ohjaaja-käsikirjoittaja Emerald Fennellin uusi elokuva. Tehtyään parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnon voittaneen Lupaavan nuoren naisen (Promising Young Woman - 2020), Fennell ryhtyi työstämään uutta elokuvaa ja sai Margot Robbien LuckyChap Entertainment -yhtiön tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2022 ja lopulta Saltburn sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla elokuussa 2023. Suomeen leffa saapui vasta juuri ennen joulua ja suoraan Amazon Prime Video -suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin Fennellin työstävän uutta filmiä ja mielenkiintoni kasvoi, kun leffa alkoi kerätä kehuja. Katsoinkin Saltburnin heti sinä päivänä, kun se oli ilmestynyt Prime Videon valikoimaan.

Vuonna 2006 sosiaalisesti kömpelö Oliver aloittaa opinnot Oxfordissa. Siellä hän tapaa varakkaan perheen pojan Felixin, josta muodostuu Oliverille pakkomielle.

Outojen tyyppien esittämisestä tunnetuksi noussut Barry Keoghan jatkaa tutulla linjallaan. Hän näyttelee Oliver Quickia, stipendin avulla arvostettuun Oxfordiin opiskelemaan päässyttä nuorukaista. Sosiaalisesti kömpelön Oliverin on vaikea päästä mukaan porukkaan, kunnes hän kohtaa varakkaasta perheestä tulevan Felixin, jota näyttelee Jacob Elordi. Keoghan jatkaa vakuuttamistaan, tehden pitkään hienovaraisempaa työtä, mutta hän ryhtyy irrottelemaan enemmän leffan edetessä. Hänen Oliver-hahmonsa on kiinnostava ja jollain tapaa pitkään myös samaistuttava. Elordi on tähän mennessä jättänyt ristiriitaisen kuvan näyttelijätaidoistaan. Hän oli kamala puupökkelö The Kissing Booth -trilogiassa (2018-2021), mutta hän on myös vakuuttanut Euphoria-sarjassa (2019-). Saltburnin jälkeen mielipiteeni Elordin taidoista kallistuu lisää positiivisempaan suuntaan. Hän istuu täydellisesti hieman ylimieliseksi rikkaaksi nuorukaiseksi, joka päätyy ottamaan Oliverin suojelukseensa.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa vastikään Gran Turismo -pelileffassa (2023) nähty Archie Madekwe Felixin parhaana kaverina Farleighinä, Alison Oliver Felixin siskona Venetiana, Rosamund Pike ja Richard E. Grant Felixin ja Venetian vanhempina, lady Elspethinä ja sir Jamesina, sekä Lupaavaa nuorta naista tähdittänyt Carey Mulligan Elspethin ystävänä Pamelana. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat mainiosti rooleistaan. Erityisesti Pike on aivan mahtavassa vedossa ihanan inhottavana lady Elspethinä, jonka varakkuus on saanut hänet täysin irtoamaan todellisesta maailmasta.

Saltburnista on kohistu läpi syksyn ja elokuvan ensimmäisen puolituntisen aikana ehdin jo ihmetellä, että mistä kaikki "ei herkimmille" -kohu oikein johtuu. Oxfordissa vietetyt ensimmäiset puoli tuntia ovat tasokkaasti tehtyä ja näyteltyä draamaa, josta löytyy romanttisia vivahteita, kun Oliver iskee silmänsä Felixiin. Kuitenkin kun Felix kutsuu Oliverin viettämään kesäloman perheensä ökykartanossa, Saltburnissa, elokuva lähtee uusille raiteille ja ryhtyy kasvattamaan kierroksiaan hetki hetkeltä. Loppua kohti päästessä aloin yhtyä niihin, jotka ovat sanoneet, ettei herkimpien kannata katsoa Saltburnia. Sekaan mahtuu todella häiriintyneitä, hävyttömiä ja jopa kuvottavia kohtauksia.

Elokuva on varsinaisia yllätyksiä täynnä ja siitä löytyykin jatkuvasti uusia puolia. Teinien romanttinen draamatarina muuttuu toisinaan kieroksi psykologiseksi trilleriksi ja toisinaan taas mehukkaaksi satiiriksi ökyrikkaiden älyttömästä elämästä. Niin tarinan käänteet kuin elokuvan huumorintaju ovat synkkiä. Elokuva vain paranee edetessään, kun kertomuksen todelliset puolet alkavat pikkuhiljaa avautua katsojille. Loppupää on todellista herkkua ja elokuvan loppukohtaus on yksi kuluneen leffavuoden kirkkaasti parhaista.

Emerald Fennell osoittaa, ettei Lupaava nuori nainen ollut pelkkä yksittäinen onnistuminen, vaan hän jatkaa vahvalla linjallaan, näyttäen kuuluvansa tämän hetken kiinnostavimpiin ohjaajatapauksiin. Fennellin ohjaus ja käsikirjoitus ovat tehokasta ja ajoittain räväkkää elokuvantekoa. Lisäksi hänellä on silmää pätevälle tekniselle puolelle. Saltburn on tyylikkäästi kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Neliömäinen kuvasuhde tehostaa elokuvan monenlaista tiiviyttä. Lavasteet ja asut ovat myös hienot ja äänimaailma pätevästi rakennettu Anthony Williksen säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.12.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Saltburn, 2023, Media Rights Capital, MRC Film, Lie Still, LuckyChap Entertainment