Arvostelu: William Tell (2024)

WILLIAM TELL

Ohjaus: Nick Hamm

Pääosissa: Claes Bang, Connor Swindells, Golshifteh Farahani, Tobias Jowett, Ellie Bamber, Jonah Hauer-King, Rafe Spall, Emily Beecham, Jake Dunn, Sam Keeley, Amar Chadha-Patel, Ben Kingsley, Jonathan Pryce, Jess Douglas-Welsh, Éanna Hardwicke, Neva Leoni ja Billy Postlethwaite

Genre: toiminta, historia

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 16

William Tell perustuu Friedrich Schillerin samannimiseen näytelmään vuodelta 1804, joka puolestaan perustuu sveitsiläiseen Wilhelm Tellin legendaan. Vuonna 2023 ilmoitettiin, että näytelmän pohjalta oli tekeillä Ison-Britannian, Sveitsin ja Italian yhteistyönä tekemä filmatisointi. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syksyllä ja William Tell sai maailmanensi-iltansa syyskuussa 2024 Toronton elokuvajuhlilla. Nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä ihan positiivisin mielin, nähtyäni leffan trailerin ennen jotain muuta elokuvaa. Kävinkin katsomassa William Tellin heti ensi-iltapäivänä.

Vuonna 1307 Sveitsi on Itävallan hallinnassa. Erinomainen jousiampuja Wilhelm Tell ryhtyy auttamaan vaimonsa itävaltalaisen komentajan käsissä menettänyttä maanviljelijää ja päätyy samalla keskelle taistelua Sveitsin tulevaisuudesta.

Nimikkoroolissa William Tellinä - tai kuten hänet Suomessa tunnetaan nimellä Wilhelm Tell - nähdään tanskalainen Claes Bang, joka on nappivalinta rooliin. Bangista löytyy hahmon kaipaamaa karismaa ja todellista äijäenergiaa, mutta samalla myös tiettyä viisautta ja maltillisuutta, sillä pääasiassa Wilhelm yrittää ratkaista konfliktit rauhallisesti, turvautuen väkivaltaan vain silloin, kun mikään muu ei auta. Wilhelm on erinomainen ampumaan varsijousellaan ja häneltä löytyy kiintoisaa menneisyyden traumaa, mikä selittää hänen nykyistä ajatusmaailmaansa.

     Elokuvassa nähdään myös Golshifteh Farahani Wilhelmin vaimona Sunana ja Tobias Jowett heidän poikanaan Walterina, Ben Kingsley itävaltalaiskuningas Albertina, joka pitää Sveitsiä hirmuotteessaan ja Ellie Bamber kuninkaan veljentyttärenä Berthana, Jonah Hauer-King tämän salarakkaana Rudenzina ja Jonathan Pryce Rudenzin setänä Attinghausenina, Connor Swindells kuninkaan uskollisena voutina Gesslerinä ja Jake Dunn tämän kätyrinä Stussina, Rafe Spall Wilhelmin hyvänä ystävänä Stauffacherina ja Emily Beecham tämän vaimona Gertrudena, Amar Chadha-Patel pappi Furstina, sekä Sam Keeley Baumgartenina, maanviljelijänä, joka kostaa vaimonsa (Neva Leoni) murhan itävaltalaiskomentajan (Billy Postlethwaite) toimesta ja käynnistää koko tapahtumaketjun, juostessaan itävaltalaisia pakoon ja törmätessään Wilhelmiin. Hahmogalleria on laaja ja aluksi voikin tuottaa pieniä vaikeuksia päästä kärryille, että kuka onkaan kuka ja mitkä ovat kaikkien suhteet toisiinsa. Näyttelijätyö on pitkälti kelvollista, konkarinäyttelijöiden Kingsleyn ja Prycen käytyä hakemassa leffasta helpot rahat parilla kohtauksellaan. Näyttelijäkaartin todellinen yllättäjä on Sex Education -sarjasta (2019-2023) tuttu Swindells kuninkaan niljakkaana käskyläisenä. Swindells herkuttelee vakuuttavasti hahmollaan, jota katsoja voi huomata vihaavansa jo ensimmäisen kohtauksensa jälkeen.

Joskus viitisentoista vuotta sitten William Tell olisi varmaan ollut yhdentekevää Anttilan alelaarikamaa, jonka katsoo kertaalleen, mutta joka olisi hukkunut useiden vastaavien historiallisista tarinoista ammentavien miekankalistelurainojen tulvaan. Nyt kun tämä genre on suurinpiirtein kuollut, olin vain todella ilahtunut, että jokin William Tellin kaltainen elokuva saapuu ihan teattereihin asti. Kyseessä ei ole mikään megabudjetin jättimäinen historiaeepos, mutta silti väkevä aikahyppy 1300-luvun alun Sveitsiin. Pidin elokuvasta selvästi enemmän kuin esimerkiksi viime vuoden Gladiator II -turhakkeesta (2024).

Elokuvassa on kyllä vikansa ja kun Wilhelm Tellin kertomus on laajennettu tutusta omenan ampumisesta poikansa pään päältä taisteluun Sveitsin poispääsystä Itävallan hirmuvallan alta, televisiosarja olisi varmasti formaattina tukenut tarinaa paremmin. Hahmokattaus on tosiaan laaja ja vähän päälle parin tunnin leffassa tuleekin ajoittain kiire esitellä kaikki ja mahduttaa kaikille tekemistä leffan varrelle. Silti tällaisenaankin homma toimii oikein mainiosti. Kertomus pitää oivallisesti otteessaan ja mukavan tylyjä toimintakohtauksia tarjotaan sopivin väliajoin. Suuri taistelu Gesslerin joukkoja vastaan on tiivistunnelmainen loppuhuipennus. Hassua kyllä, vaikka tarina vaikuttaakin olevan taputeltu yhden elokuvan myötä, viimeiset minuutit ryhtyvätkin täysin puskista vihjailemaan mahdollisesta jatko-osasta. Minun näytöksessäni ensi-iltapäivänä kanssakatsojia oli ihan vain muutama. Jos meno on samanlaista maailmanlaajuisesti, voivat tekijät varmaan unohtaa ajatuksensa William Tell 2:sta.

Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Nick Hamm. Hammin teksti on ajoittain töksähtelevää tarinankuljetuksen puolesta, mutta pidin paljon hänen dialogistaan, joka rakentuu vanhanaikaisemman sananparren varaan. Ohjaajana Hamm hoitaa hyvin niin pienemmät hahmohetket kuin suuremmat toimintakohtaukset. Teknisiltä ansioiltaankin William Tell on oivallinen, vaikka muutamat selvät tietokonetehosteet eivät vakuutakaan. Elokuva on pätevästi kuvattu ja etenkin maisemakuvat vuoristoista näyttävät upeilta. Lavasteet ovat hienot, puvustus näyttävää ja maskeeraukset onnistuneen sottaisat ja välillä jopa rujot. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Steven Pricen säveltämät musiikit ovat oikein mainiot. Harmillisesti Gioachino Rossinin vuonna 1829 säveltämää, aivan mahtavaa korvamatoa William Tell Overturea ei kuulla leffassa ollenkaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

William Tell, 2024, Free Turn, Tempo Productions, Beta Cinema, Prime Focus Studios, Groenlandia, Cineroma SRL

Arvostelu: Nocturnal Animals / Yön eläimet (2016)

NOCTURNAL ANIMALS (2016)

YÖN ELÄIMET

Ohjaus: Tom Ford
Pääosissa: Amy Adams, Jake Gyllenhaal, Michael Shannon, Aaron Taylor-Johnson, Isla Fisher, Ellie Bamber ja Armie Hammer
Genre: draama, trilleri
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 16

Nocturnal Animals - eli suomalaisittain Yön eläimet - kuulosti jo nimenä mielenkiintoiselta. Kiinnostustani nosti myös näyttelijäkaarti, vaikken kovin ihmeellisenä päätähti Amy Adamsia pidäkään. Eniten minua kiinnosti nähdä Jake Gyllenhaalin ja Aaron Taylor-Johnsonin roolisuoritukset. Nocturnal Animals perustuu edesmenneen Austin Wrightin kirjaan "Tony and Susan" (1993). Katsoin elokuvan trailerin, joka näytti ihan kivalta ja luin myös elokuvan juonikuvauksen. Kovin paljoa en leffalta odottanut, mutta halusin mielenkiinnosta käydä vilkaisemassa, olisiko kyseessä jälleen elokuva, joka yllättäisi minut erityisen positiivisesti, mutta jota en mitä luultavimmin olisi tavallisesti mennyt katsomaan?

Huonossa suhteessa elävä Susan Morrow saa ex-mieheltään Edwardilta paketin, joka sisältää hänen kirjoittamansa "Yön eläimet" -teoksen käsikirjoituksen, jonka Edward haluaisi Susanin lukevan.

Elokuvan pääosassa tosiaan nähdään Man of Steelista (2013) tuttu Amy Adams, joka esittää Susan Morrowia. Susan on surullinen henkilö ja hän on tehnyt vääriä valintoja elämänsä aikana, mikä on johtanut siihen, että hän kokee olonsa onnettomaksi. Hän on töissä taidegalleriassa, mutta sekään ei tunnu tuovan hänen elämäänsä tarpeeksi. Susan esitetään aika tyhjänä hahmona, eikä Adams pääse kovin paljoa tuomaan rooliinsa nykyaikaan sijoittuvissa kohtauksissa. Menneisyydessä tapahtuvissa pätkissä Adamsin suoritus on parempi ja Susan on paljon eläväisempi tapaus. Suurimmaksi osaksi Susan vain lukee "Yön eläimet" -kirjaa. Susanin pettäjämies Huttonia näyttelee Armie Hammer.
     Jake Gyllenhaal näyttelee sekä Susanin ex-miestä Edwardia, että "Yön eläimet" -kirjan päähenkilö Tonya. Kaksi eri roolia sujuvat Gyllenhaalilta taidokkaasti ja hän kykenee esittämään roolit täysin erilaisina. Edward nähdään nuorena ja innokkaana kirjailijanalkuna, kun taas Tony on selkeästi synkempi tapaus. Pakko sanoa, että parta saa Gyllenhaalin näyttämään paljon vanhemmalta. Parrakkaana Tonyna hän näyttää noin kymmenen vuotta vanhemmalta kuin siloposkisena Edwardina. Jos on pakko valita, niin Tony on kuitenkin selvästi paremmin näytelty ja kuvattu hahmo kuin Edward, vaikka kummatkin ovat hyvin toteutettuja. Tonyn vaimoa Lauraa näyttelee Isla Fisher ja heidän tytärtään Indiaa esittää Ellie Bamber.
     Aaron Taylor-Johnson esittää Rayta, joka "Yön eläimet" -kirjassa sieppaa Tonyn vaimon ja tyttären, jonka takia Tony janoaa hänelle kostoa. Taylor-Johnson vetää yllättävänkin hyvän roolisuorituksen inhottavana, mutta silti uhkaavana henkilönä, joka on aika arvaamaton tapaus. Tiesin, että kyseessä on hyvä näyttelijä, mutta olin yllättynyt, kuinka onnistuneen roolisuorituksen Taylor-Johnson tässä vetää. Rayn apuna ovat Lou (Karl Glusman) ja Turk (Robert Aramayo).
     Amy Adams ei ole ainoa elokuvan näyttelijä, joka esiintyi Man of Steelissa, sillä Nocturnal Animalsissa nähdään myös Michael Shannon, joka esittää komisario Andesia. Andes auttaa Tonya löytämään tämän vaimon ja tyttären. Andes ei ole mikään puhtoisin poliisi, mikä teki hahmosta heti paljon mielenkiintoisemman. Shannon on oikein mainio ja jopa hauska roolissaan.

Susan Morrow on aikoinaan jättänyt Edwardin uuden miehen, eli Huttonin takia. Nykyään hän tuntuu katuvan päätöstään kaiken aikaa. Huttonin lähtiessä matkoille, Susan saa postista paketin, joka sisältää Edwardin kirjoittaman kirjan, "Yön eläinten" käsikirjoitusversion, jonka Edward haluaisi Susanin lukevan. Kyseessä on rankka teos Tonysta ja tämän perheestä, jotka joutuvat automatkalla tekemisiin epämiellyttävän kolmikon kanssa. Kolmikko nappaa Lauran ja Indian, ja jättää Tonyn yksin erämaahan. Tony päättää etsiä kolmikon käsiinsä ja viedä heidät oikeuden eteen, vaikka mikä olisi.

Elokuvassa seurataan kolmea eri osiota. Pääosio pyörii nyky-Susanin ympärillä, kun tämä lukee kirjaa, joka taas on toinen osio. Kolmantena ovat menneisyyspätkät, joissa näytetään Susanin ja Edwardin suhde. Menneisyysosio on mielenkiintoisempi kuin itse nykyajan tarina, sillä nykyajasta näytetään lähinnä vain kirjan lukemista. Kaikkein mielenkiintoisinta on kuitenkin "Yön eläimet" -kirja, jonka tarina esitetään visuaalisesti läpi elokuvan. Omasta mielestäni elokuva olisikin voinut olla vain Tonyn tarina ja siitä olisi voitu pudottaa Susanin osuudet pois, sillä ne eivät vain erityisemmin kiinnosta. Tonyn tarina on toimiva jännityspätkä, mikä voisi olla oikein mainio elokuva sellaisenaan. Joissain Susanin osuuksissa meinasin nukahtaa, mutta Tonyn osuudet pitivät hienosti otteessaan. Ymmärrän kyllä, että näin kyseessä olisi moniulotteisempi elokuva, jossa on useita kerroksia, mutta mielestäni kerroksia ei olisi välttämättä tarvittu. Voihan se tietenkin olla, että Tonyn tarina ei toimisikaan yksinään ja onhan se pakko tunnustaa, että "Yön eläimet" -kirjan tarina on hyvin yksinkertainen. Jos elokuvassa olisi muuten parempi rakenne ja nyky-Susan tekisi muutakin, eikä tunnelma olisi erittäin ankea, niin ehkä Nocturnal Animals olisi parempi kokonaisuus.

Elokuvan on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut Tom Ford, joka on tätä ennen tehnyt vain elokuvan A Single Man (2009). Ford tuntuu pääosin osaavan hommansa. Kuvaus on elokuvassa ihan sujuvaa liikkeiltään, mutta kuva itsessään on välillä hieman epätarkka. Leikkauksessa on muutamissa kohdissa tehty aika kummallisia ratkaisuja. Todellinen maailma on värimääritelty kylmäksi, kun taas kirjan tapahtumat ovat hieman lämpimän sävyisiä. Musiikista vastaa Abel Korzeniowski, joka on tehnyt hyvää työtä sävellysten kanssa. Musiikki tuo hyvin tunnelmaa mukaan elokuvaan.

Yhteenveto: Nocturnal Animals on ihan kiva elokuva, joka olisi parempi, jos se olisi ainoastaan "Yön eläimet" -kirjan sisältö. Tonyn tarina on jännittävä, mutta Susanin osuus on aika tylsää katsottavaa. Jake Gyllenhaal on erinomainen kahdessa roolissa ja Aaron Taylor-Johnson toimii todella hyvin uhkaavana kusipäänä. Michael Shannon on hyvä ja jopa hieman hauska komisario Andesina, mutta päätähti Amy Adams jättää hieman kylmäksi elottomana Susanina. Kuvat ovat välillä epätarkkoja ja leikkauksessa on tehty muutamia eriskummallisia päätöksiä. Jos Nocturnal Animals kiinnostaa, niin kannattaa se vilkaista Tonyn tarinan takia, sillä se on oikeasti hyvin toteutettu.

Kirjoittanut: Joonatan, 10.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.reddit.com
Nocturnal Animals, 2016, Fade to Black Productions, Focus Features, Universal Pictures