Arvostelu: Se mikä ei tapa (The Girl in the Spider's Web - 2018)

SE MIKÄ EI TAPA

THE GIRL IN THE SPIDER'S WEB

Ohjaus: Fede Alvarez
Pääosissa: Claire Foy, Sverrir Gudnason, LaKeith Stanfield, Stephen Merchant, Christopher Convery, Sylvia Hoeks, Vicky Krieps, Synnøve Macody Lund ja Cameron Britton
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 16

Ruotsalaisen Stieg Larssonin kirjasarja "Millennium" nousi suureen suosioon, kun kirjat julkaistiin postuumisti Larssonin kuoleman jälkeen. Suosiota kasvatti kirjojen pohjalta tehdyt elokuvat Miehet jotka vihaavat naisia (Män som hatar kvinnor - 2009), Tyttö joka leikki tulella (Flickan som lekte med elden - 2009) ja Pilvilinna joka romahti (Luftslottet som sprängdes - 2009). Yhdysvalloissakin kiinnostuttiin sarjasta ja vuonna 2011 ilmestyi uudelleenfilmatisointi sarjan avausosasta nimeltä The Girl with the Dragon Tattoo. Tekijöiden tarkoituksena oli tehdä filmit myös sarjan kahdesta seuraavasta osasta, mutta kun vuonna 2015 ilmestyi "Millennium"-sarjaa jatkava David Lagercrantzin kirja "Se mikä ei tapa" ("Det som inte dödar oss"), Sony-yhtiö päätti siirtyä tekemään elokuvan siitä. Tekijät ja näyttelijät vaihdettiin, ja kuvaukset alkoivat tämän vuoden tammikuussa, ja nyt Se mikä ei tapa -elokuva saa ensi-iltansa. Itse kuulin "Millennium"-sarjasta ensimmäisen kerran, kun Miehet jotka vihaavat naisia -leffa ilmestyi ja lähes kaikki tuntemani aikuiset innostuivat siitä. Itseäni ei kuitenkaan aihe kiinnostanut, joten en ollut katsonut elokuvia ennen tätä kesää, kun kuulin, että Lagercrantzin kirjasta tehtäisiin elokuva. Päätin vihdoin antaa mahdollisuuden sarjalle ja ostin kerralla ruotsalaisleffat ja The Girl with the Dragon Tattoon. Yllätyin siitä, että pidin elokuvista enemmän kuin odotin, mutta odotukseni uutta filmiä kohtaan eivät nousseet, sillä Lagercrantzin kirja oli saanut paljon haukkuja. Kuitenkin kun perhetuttuni sai kutsun elokuvan kutsuvierasnäytökseen ja pyysi minut mukaansa, innostuin ja menin aika positiivisin mielin katsomaan leffan - lähinnä sen takia, että olin elämäni ensimmäistä kertaa kutsuvierasnäytöksessä.

NSA:lle työskentelevä Frans Balder on kehittänyt laitteen, millä pääsee käsiksi koko maailman ydinaseisiin. Balder kuitenkin pelkää, että laitetta käytettäisiin vääriin tarkoituksiin, joten hän pyytää hakkeri Lisbeth Salanderia varastamaan sen NSA:lta.

Pääroolissa Lisbeth Salanderina nähdään tällä kertaa The Crown -televisiosarjasta (2016-) tuttu Claire Foy, joka on osassa uskottavampi kuin edeltäjänsä Rooney Mara, joka ei kyennyt luonnollisesti muuttumaan Lisbethiksi. Foy jää kuitenkin kauas alkuperäisen Lisbeth-näyttelijä Noomi Rapacen tasosta, mutta ei Foy millään tavalla huono ole. Hän sopii oivallisesti eristäytyneeksi ja menneisyyden piinaamaksi hakkeriksi, joka yrittää oikaista vääryyksiä maailmasta. Harmillisesti Lisbeth ei hahmona tee erityistä vaikutusta tässä leffassa, vaikka hänestä onkin väännetty naamiokostajan ja supervakoojan risteytys. Hahmo ei nimittäin tunnu kehittyvän oikein mihinkään suuntaan, vaan tuntuu olevan lopussa samassa tilanteessa kuin alussakin, aivan kuin filmin tapahtumilla ei olisi ollut vaikutusta häneen.
     Millennium-lehden toimittaja Mikael Blomkvistkin on tietty mukana ja tässä leffassa häntä esittää Sverrir Gudnason. Vaikka onkin hauska ratkaisu, että rooliin on palkattu ruotsalainen, on roolitus silti mennyt aika lailla pieleen. Edeltäjiensä Michael Nyqvistin ja Daniel Craigin jälkeen Gudnasonin Mikael tuntuu liian silotellulta hymypojalta, joka ei koskaan vakuuta katsojaa siitä, että hän olisi rosoinen journalisti, jolle on tapahtunut ties mitä. Mikaelia myös vaivaa vielä enemmän se, ettei hahmolle ole keksitty sisältöä, jolloin hän tuntuu olevan mukana vain, koska hänen on pakko olla mukana. Alussa esitellään häntä koskeva juonikuvio Millennium-lehden uudesta omistajasta, mutta tämä unohdetaan heti yhden kohtauksen jälkeen.
     Muita hahmoja leffassa ovat Millenniumilla työskentelevä Mikaelin salarakas Erika (Vicky Krieps), ydinaselaitteen kehittänyt Frans Balder (Stephen Merchant) ja tämän erikoinen poika August (Christopher Convery), Fransia jahtaava NSA-agentti Needham (LaKeith Stanfield), Ruotsin salaista palvelua johtava Grane (Synnøve Macody Lund), sekä Lisbethin hakkerikaveri Plague (Cameron Britton). August-poika on aika kliseisesti kirjoitettu hahmo, minkä lisäksi agentti Needhamia käsitellään hieman erikoisesti läpi leffan. Merchant ja Stanfield tekevät kelpo työtä sen vähän kanssa, mitä käsikirjoitus heille tarjoaa.

En voi muuta kuin ihmetellä, miksi ja kenelle tämä elokuva on oikein tehty? Se mikä ei tapa on amerikkalainen elokuva amerikkalaiselle yleisölle ruotsalaisesta kirjasta. On hyvin epätodennäköistä, että suuri osa amerikkalaisyleisöstä olisi nähnyt ruotsalaisia leffoja tai lukenut Larssonin kirjoja. He ovat saattaneet nähdä Fincherin The Girl with the Dragon Tattoon, mutta sillä ei pitkälle päästä, kun tämän leffan tarina vaatii toisen ja kolmannen kirjan tarinan, mikä syventyy Lisbethin menneisyyteen. Elokuvasta löytyy hetkiä, mitkä menevät varmasti monilta ohi tämän takia. Toki on olemassa se valmis yleisö, joka on lukenut Larssonin kirjat ja/tai nähnyt ruotsalaiset elokuvat, mutta heille Se mikä ei tapa on mitä luultavimmin suuri pettymys. Kyseessä on hyvin geneerinen Hollywoodin toimintaraina, mikä ei ole millään lailla Larssonin trilogian arvoinen seuraaja. Paikoitellen jopa tuntuu siltä kuin tekijät eivät olisi lukeneet Larssonin teoksia, sillä Lisbethin menneisyyttä on muuteltu. Siinä, missä alkuperäinen trilogia oli kylmä, synkkä ja sisälsi paljon inhottavia asioita, minkä seurauksena tarinan päättymisen jälkeen haluaisi mennä suihkuun pesemään kaiken sen kuvottavuuden pois, Se mikä ei tapa silottelee tämän kaiken ja tarjoaa vain vauhdikasta toimintaa. Alkuperäisen trilogian ollessa vahvasti maanläheinen ja realistinen, tämä leffa sisältää kohtauksen, missä Lisbeth syöksyy moottoripyörällä laiturilta jäiseen merenpintaan, mikä särkyy pyörän alla, mutta silti Lisbeth voi helposti jatkaa matkaansa toiseen rantaan.

Elokuvasta löytyy muitakin hetkiä, mitkä eivät tunnu millään lailla uskottavilta. Yhdessä kohtaa Lisbeth hakkeroi kokonaisen lentokentän omaan käyttöönsä puhelimellaan. Hän voi puhelimella ohjailla lentokentän ovia ja kameroita, kun taas minulla on usein vaikeuksia saada Facebook tai Instagram pelittämään kunnolla. Hakkerointi on muutenkin leffan helpoin ratkaisu aivan kaikkeen, jolloin mikään ei tunnu haasteelta Lisbethille. Parissa lähitappelussa Lisbeth on selvästi alakynnessä, mutta muuten elokuvasta puuttuu jännitystä. Kuten jo sanoin, hänestä on tullut mikäkin superagentti ja leffa tiedostaa sen kopioimalla asioita muista vakoojafilmeistä. Jossain kohtaa ajattelin katsovani James Bondia, toisessa Jason Bournea. Loppuhuipennus muistutti sitten Mission: Impossiblea. Leffan tarinakin, missä jahdataan ydintuholaitetta, tuntuu enemmän noilta elokuvasarjoilta kuin Millenniumilta. Tarinaa ei valitettavasti edes kerrota kovin mielenkiintoisesti ja kirjoittajien selvästi nokkelana mietitty juonenkäänne on arvattavissa ensimmäisestä kohtauksesta lähtien. Loppujen lopuksi elokuvan suuri synti on kuitenkin se, että se on äärimmäisen unohdettava. Filmiä katsoessani pidin sitä lähinnä keskinkertaisena, mutta kun olin matkalla kotiin ja tajusin, ettei leffassa tapahtunut mitään muistettavaa, tulin siihen tulokseen, että kyseessä on vain laiska ja laimea dollareiden perässä valmistettu tekele.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Fede Alvarez, joka on aiemmin tehnyt kauhuelokuvat Evil Dead (2013) ja Don't Breathe (2016), mitkä ovat molemmat oikein hyviä genressään. Loikkaus toimintajännärin puolelle ei valitettavasti luonnistunut Alvarezilta, eikä hän saa samanlaista koukkua tähän leffaan. Toivon, että hän jatkaa kauhun puolella, sillä sen hän kyllä taitaa. Alvarezin, Jay Basun ja Steven Knightin käsikirjoitus jättää myös paljon toivomisen varaan, etenkin siinä, miten monet kohtaukset ja tilanteet ratkeavat. Sentään Se mikä ei tapa on kuvattu oivallisesti. Vaikka toimintakohtaukset on pistetty kasaan heiluvan kameran ja nopean leikkauksen kautta, on mukana paljon tyylikkäitä otoksia, joita jaksetaan rauhassa näyttää. Tämä korvaa hieman ankean harmaata värimaailmaa, mikä käy välillä jopa oudon puuduttavaksi. Äänimaailma on mainiosti rakennettu etenkin toimintakohtauksissa. Roque Bañoksen säveltämät musiikit toimivat leffan aikana, mutteivät jää millään tapaa mieleen.

Yhteenveto: Se mikä ei tapa on laiska toimintaraina ja aika varma pettymys Stieg Larssonin trilogian faneille. Elokuva jättää taakseen synkät ja inhottavat tilanteet ja aiheet, ja keskittyy lähinnä helppoon toimintaviihteeseen, mitä katsoo ihan sujuvasti, mutta minkä unohtaa välittömästi leffan päätyttyä. Toimintakohtauksista ei valitettavasti edes löydy jännitystä, vaan kaikki tuntuu ratkeavan liian helposti hakkeroinnin avulla. Käsikirjoittajat ovat muutenkin tehneet laiskoja ratkaisuja, etenkin juonenkäänteen kanssa, minkä arvaa heti elokuvan alkupäässä. Filmi myös tiputtaa pois realistisemman otteen ja tarjoaa hetkiä, jotka toimisivat jossain muussa leffasarjassa, mikä ei ole aiemmin edes pyrkinyt realistisuuteen. Elokuva kopioi liikaa muita vakoojajännäreitä, eikä uskalla olla oma juttunsa. Ohjaaja Fedi Alvarezin olisi kannattanut pysyä kauhupuolella, sillä isompi toimintafilmi ei häneltä luonnistu. Elokuvan ainoa valopilkku on Claire Foy, joka sopii oivallisesti Lisbethiksi. Harmi vain, että itse hahmo (kuten lähes kaikki muukin leffassa) jättää paljon toivomisen varaan. En vieläkään osaa sanoa, kenelle Se mikä ei tapa on tehty. Tuskinpa tämä iskee Larssonin trilogiasta innostuneeseen eurooppalaiseen yleisöön, enkä tiedä, uppoaako tämä itsenäisenä trillerinä amerikkalaisyleisöön, sillä leffa kuitenkin vaatii tietämystä Larssonin kirjoista. Samapa tuo, en voi suositella elokuvaa ja toivon, että tämä jää yksinäiseksi filmiksi, eikä Lagercrantzin toista opusta, "Tyttö joka etsi varjoaan" ("Mannen Som Sökte Sin Skugga" - 2017) väännettä elokuvamuotoon.

Tähän loppuun ilmoitan vielä, että alkuperäisen ruotsalaistrilogian ja Fincherin The Girl with the Dragon Tattoon arvostelut ovat tulossa lähiviikkojen aikana! Ne eivät valitettavasti mahtuneet julkaistavaksi ennen tämän leffan ilmestymistä, pahoittelut siitä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.thehollywoodnews.com
The Girl in the Spider's Web, 2018, Metro-Goldwyn-Mayer, New Regency Pictures, Pascal Pictures, Scott Rudin Productions, Sony Pictures Entertainment, The Cantillon Company, Yellow Bird

Arvostelu: Don't Breathe (2016)

DON'T BREATHE (2016)

Ohjaus: Fede Alvarez
Pääosissa: Jane Levy, Dylan Minnette, Daniel Zovatto ja Stephen Lang
Genre: kauhu, trilleri
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 16

Olin kuullut Don't Breathesta jo aiemmin, mutta olin lähes kokonaan unohtanut koko elokuvan. Silloin mietin, saapuisiko elokuva Suomeenkin. Sen ensimmäinen esitys maailmalla oli jo maaliskuussa ja ensi-ilta useissa maissa oli elokuussa. Suomeen se saapuisi vasta marraskuussa. Kun näin ilmoituksen elokuvan lehdistönäytöksestä, muistin taas, mistä oli kyse ja kiinnostukseni heräsi uudestaan. Idea vaikutti hyvältä ja Don't Breathea oli kehuttu, joten pakkohan se oli käydä katsomassa, kun kerran oli mahdollisuus siihen.

Kolme nuorta murtautuu sokean vanhan miehen kotiin, mutta sokea mies ei olekaan niin vaaraton kuin voisi luulla ja alkaakin puolustaa kotiaan.

Elokuvan pääosassa on Jane Levyn näyttelemä Rocky-niminen nuori nainen. Rockyn motiivit ryöstelyille ovat jokseenkin selvät, sillä hänellä on kotona todella hankalaa. Hän unelmoi siitä, että pääsisi pikkusiskonsa (Emma Bercovici) kanssa muuttamaan pois juoppoäitinsä luota. Varastamillaan tavaroilla hän saisi lopulta tarpeeksi rahaa tarjotakseen itselleen ja rakkaalle siskolleen paremman elämän. Jane Levy on ihan hyvä roolissaan ja näyttää etenkin kauhun tunteet hyvin ilmeillään ja eleillään läpi elokuvan.
     Dylan Minnette näyttelee Alexia, joka tuntuu olevan hieman ihastunut Rockyyn. Alexin isä työskentelee turvayhtiössä, joten isällä on avaimet nuorten ryöstökohteisiin, sekä tarvittavat varusteet hiljentää hälyttimet. Minnette suoriutuu myös hyvin roolistaan. Hänen motiivinsa tuntuu olevan, että hänen täytyy ryöstellä, koska hänen ihastuksensakin tekee niin.
     Daniel Zovatto esittää Rockyn poikaystävä Moneya, jonka taustoja ei oikein selitellä ja hän tuntuu vain olevan sellainen kuin on. Money on kavereitaan pahemmin mukana rikollisissa hommissa, minkä lisäksi ärsyttävä hahmo, joten hänestä ei oikeastaan välitä ollenkaan.
     Sokeana miehenä nähdään mm. Avatarista (2009) tuttu Stephen Lang. Lang osaa olla oudonkin uhkaava läpi elokuvan, mutta välillä hän myös näyttää tunteellisemman puolen hahmostaan. Lang on uskottava vanhan sotaveteraanin roolissa, joka on erakoitunut kotiinsa traumojen takia.

Elokuvan alussa esitellään ryöstelijäkolmikko. He murtautuvat rikkaiden koteihin, käyttäen Alexin isän avaimia ja varastelevat arvoesineitä, jotka he kauppaavat eteenpäin. Money saa vihjeen yksin asuvasta miehestä, jolla olisi huhujen mukaan kolmesataatuhatta dollaria kotonaan. Kun käy ilmi, että kyseessä on harmittomalta vaikuttava sokea vanhus, kolmikko päättää suorittaa ryöstön heti samaisena yönä. Aluksi kaikki näyttäisi sujuvan hyvin, mutta sokea mies herääkin ja lukitsee koko porukan talonsa sisälle ja aiheuttaa nuorille heidän hirveimmän yönsä koskaan.

Joko ennen elokuvaa, sen aikana tai sen jälkeen katsoja miettii, miksi hänen pitäisi kannustaa päähenkilöitä, sillä hehän murtautuvat jonkun asuntoon, aikeenaan ryöstää arvoesineitä. Kuka ei haluaisi puolustaa omaa taloaan ja tavaroitaan tunkeilijoilta? Silti Don't Breathe kykenee saamaan katsojan kannustamaan pääkolmikkoa, jotta nämä selviäisivät hengissä ulos talosta. Tietysti voi olla niitäkin katsojia, jotka vain toivovat, että sokea mies tappaisi nuoret ja jatkaisi eloaan rauhassa. Murha on kuitenkin pahempi kuin pelkkä varastaminen, joten katsojana on niiden puolella, jotka tekevät "pienemmän rikoksen". Olisi hauskaa, jos elokuvan ideasta tehtäisiin versio, joka kertoo sokean miehen tarinan, jonka taloon tunkeudutaan ja ryöstäjät esitettäisiin pahiksina. Alkupuolella ei vielä osaa päättää, kenen puolella on, mutta kun hahmoista alkaa selvitä uusia asioita, katsoja voi helposti ottaa puolensa.

Elokuvassa on hyvin yksinkertaisesti, mutta taidokkaasti käytetty kauhuelementtejä. Läpi elokuvan kulkee jännittävä tunnelma, etenkin kohtauksessa, jossa sokea mies pistää valot pois ja nuoret joutuvat kokemaan "hänen maailmansa". Koska mies on todellinen ihminen, eikä yliluonnollinen olento, hänet voi kokea erittäin uhkaavana tapauksena. Hahmojen ahdistus on hienosti tuotu esille ja itse ei voi muuta kuin pidättää omaa hengitystään. Välillä hieman häiritsi, että nuoret puhuivat lähes normaalilla äänenvoimakkuudella pelottavissa tilanteissa, eivätkä kuiskaten, kuten kuka tahansa tekisi, jos kyseinen tilanne tulisi vastaan. Harmi, että elokuvan traileri paljastaa hieman liikaa ja että jo ensimmäiset kuvat kertovat, mitä loppupuolella tulee tapahtumaan. Onneksi elokuva jaksaa silti viihdyttää ja jännittää alusta loppuun. Lähes joka kerta, kun asiat näyttävät sujuvan paremmin, jotain pahaa tapahtuu taas.

Elokuvan on ohjannut Fede Alvarez, joka on toiminut myös toisena käsikirjoittajana ja tuottajana. Don't Breathe on Alvarezin toinen täyspitkän elokuvan ohjaustyö ja tätä ennen hän on ohjannut vain uuden Evil Deadin (2013). Tämän perusteella Alvarezilla on silmää kauhuelokuviin ja toivon, että häneltä tullaan jatkossa näkemään lisää - kunhan ei väkisin väännettyä "Don't Breathe 2":a. Elokuva on kuvattu yllättävän hyvin. Jo ensimmäinen kuva on todella hieno, mutta kaikista upein on pitkä otos sokean miehen talon sisällä, kun nuoret tunkeutuvat sinne. Leikkaus on sujuvaa ja äänitehosteilla korostetaan pelottavia hetkiä. Onneksi elokuvassa on hyödynnetty muutakin kuin äkillisiä pelotuskohtia ja siihen on löydetty oiva tunnelma. Harmi vain, ettei tarina täysin kuitenkaan ole yhtä oiva. En usko, että minun tarvitsisi kovin useasti tätä katsoa uudestaan.

Yhteenveto: Don't Breathe on erittäin toimiva jännityselokuva, jossa on omat "karmivat" kohtansa. Koko elokuvan ajan jännittynyt ilmapiiri leijuu katsojan ympärillä, mistä pidin paljon. Aina, kun tuntuu siltä, että asiat alkavat sujua, jotain pahaa tapahtuu jälleen ja katsojana ei voi muuta kuin olla jähmettyneenä tuolissaan. Jossain kohtaa katsojana alkaa miettiä, miksi pitäisi kannustaa pääkolmikkoa, sillä hehän ovat rikollisia. Silti elokuva onnistuu jollain tapaa saamaan katsojat välittämään päähahmoista ja toivomaan, että he selviävät ehjin nahoin ulos talosta. Yksi parhaista osuuksista elokuvassa on, kun valot sammutetaan ja hahmot joutuvat selviytymään pimeydessä. Kyseessä on yllättävän onnistuneesti kuvattu elokuva ja etenkin pitkä kuva talon sisällä on huikeasti toteutettu. Erityisen pelottava elokuva ei ole, vaikkakin herkimmille tämä voi olla piinaava. Kauhun ystäviä suosittelen katsomaan tämän, kuten myös niitä joita Don't Breathe kiinnostaa. Lopetuksen tekijät olisivat voineet miettiä uudestaan, sillä tällaisena se on aika hölmö.

Kirjoittanut: Joonatan, 6.11.2016 - Muokattu 23.4.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
Don't Breathe, 2016, Screen Gems, Stage 6 Films, Ghost House Pictures, Blind Man Productions, Good Universe