Arvostelu: Moonrise Kingdom (2012)

MOONRISE KINGDOM

Ohjaus: Wes Anderson
Pääosissa: Jared Gilman, Kara Hayward, Bruce Willis, Edward Norton, Frances McDormand, Bill Murray, Bob Balaban, Lucas Hedges, Tilda Swinton, Jason Schwartzman ja Harvey Keitel
Genre: komedia, romantiikka
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 12

Moonrise Kingdom on Wes Andersonin ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama komediaelokuva. Anderson sai idean elokuvaan muisteltuaan omaa lapsuuttaan ja kuinka hän haaveili silloin suuresta rakkaudesta ja karkumatkalle lähtemisestä ihastuksensa kanssa. Andersonin edellisen elokuvan, Fantastic Mr. Foxin (2009) oltua taloudellinen pettymys, hän joutui suunnittelemaan uutta filmiään hieman uudestaan, jotta saisi tehtyä siitä halvemman ja siten myyvemmän rahoittajille. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2011 ja lopulta Moonrise Kingdom sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 16. toukokuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen hitti, jota kriitikot ylistivät, vaikka jotkut myös kyseenalaistivat paria kohtausta, kokien niiden menneen liian pitkälle. Elokuva sai mm. parhaan komediaelokuvan Golden Globe -ehdokkuuden, sekä parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar- ja BAFTA-ehdokkuudet, minkä lisäksi Cannesissa se voitti Palme de Whiskers -palkinnon parhaasta kissanäyttelijästä. Itse katsoin Moonrise Kingdomin vasta vuonna 2016, mutta vielä silloin pidin leffaa aika keskinkertaisena. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin antaa sille uuden mahdollisuuden ja katsoa ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Kun palavasti rakastuneet orpo partiolaispoika ja ongelmia aiheuttava tyttö lähtevät karkumatkalle, partiolaiset liittoutuvat tytön perheen ja paikallisen lainvalvojan kanssa etsimään nuoria.

Kahdeksan kuukauden mittaisen roolitusprosessin jälkeen päärooleihin partiopoika Samiksi ja tämän ihastuksenkohde Suzyksi valittiin Jared Gilman ja Kara Hayward, jotka tekevät kummatkin ensimmäiset elokuvaroolinsa. Väärät valinnat olisivat kaataneet koko filmin, mutta onneksi Gilman ja Hayward toimivat erittäin hyvin ja heidän kemiansa vielä osuvat täysillä yhteen. Sam ja Suzy muodostavat veikeän sympaattisen nuoren parin, jonka karkumatkaa ryhtyy erittäin mielellään seuraamaan.

     Nuorten lisäksi elokuvassa nähdään myös aikamoisia konkarinäyttelijöitä sivurooleissa. Edward Norton esittää partiojohtaja Wardia, joka ryhtyy etsimään Samia, kun taas Suzyn vanhempina nähdään Frances McDormand ja ohjaaja Andersonin luottonäyttelijä Bill Murray. Bruce Willis näyttelee paikallista lainvalvojaa, kapteeni Sharpia, joka ryhtyy auttamaan Wardia ja vanhempia etsinnöissä. Tilda Swinton nähdään sosiaalihuollon edustajana, Harvey Keitel partiokomentaja Piercenä ja Jason Schwartzman serkku-Beninä. Läpikotaisin näyttelijät hoitavat hommansa mainiosti. Andersonin tyylin mukaisesti kaikki ovat rooleissaan jäykkiä ja epäluontevia, mutta kun aivan kaikki ovat vissisti samassa hengessä mukana, tähän näyttelytyyliin tottuu nopeasti. Norton on hilpeä partiojohtajana, kun taas McDormand ja Murray sopivat avio-ongelmia kokevaksi pariksi. Kapteeni Sharpin rooli on yksi Willisin viimeisistä, joita katsoessa tuntuu siltä, että häntä kiinnostaa se, mitä hän kameran edessä tekee. Keitel, Swinton ja Schwartzman toimivat myös osissaan.

Kuten alussa kerroin, en ensimmäisellä katselukerralla erityisemmin perustanut Moonrise Kingdomista. Olen kuitenkin sen jälkeen tutustunut tarkemmin Wes Andersonin työhön ja alkanut tosissani kiehtoutumaan hänen filmeistään. Olin siis innoissani, ryhtyessäni katsomaan Moonrise Kingdomia toista kertaa ja täytyy heti sanoa, että pidin elokuvasta nyt huomattavasti enemmän. Tämähän on aivan mahtava seikkailukomedia, jossa onnistutaan esittämään nuorta rakkautta samanaikaisesti todella satumaisesti että erittäin realistisesti. Vaikka toisaalta filmi voisikin tapahtua tosielämässä, se tuntuu silti jotenkin kuvitelmalta ja sadulta. Kyseessä on siis ehtaa Wes Andersonia!

Andersonin kädenjälki näkyy aivan kaikessa filmissä. Kukaan ei tee elokuvia niin kuin hän. Näyttelijöiden työskentely on tosiaan jotenkin jäykkää, muttei koskaan huonoa. Tarinankerronta on leikittelevää ja leffa saattaa joko hyppiä takaisin ajassa hassusti tai loikkaamaan kohtauksessa eteenpäin. Huumori on nasevaa ja absurdia, eikä kaikessa tarvitse olla sen kummemmin järkeä. Muutenkin dialogi on kaikin puolin hupaisaa ja käsikirjoitus onnistuneesti rakennettu. Tunnelma on muutamia synkistelyjä lukuun ottamatta ilahduttava ja filmiä on suorastaan ilo katsella. Puolentoista tunnin kesto on tarpeeksi napakka, mutta silti kaikki leffassa saa tarpeeksi aikaa ja tilaa hengittää ansaitsemallaan tavalla.

Ja totta kai Moonrise Kingdom on myös visuaalisesti ehtaa Andersonia. Ohjaajan tuttuun tyyliin kuvaussommittelu on äärimmäisen tyyliteltyä. Kaikki on jotenkin mahdollisen symmetristä tai epäsymmetristä. Joko hahmot tai rakennukset on aseteltu täysin kuvan keskelle tai sitten jompaankumpaan laitaan, toisen laidan ammottaessa tyhjyyttä. Suurimmaksi osaksi kamera pysyy paikoillaan, mutta seasta löytyvät kameran liikkeet ja zoomaukset ovat kaikki tarkoin harkittuja. Lavasteet ovat hienot ja asut oivalliset. Erityisen lisänsä elokuvan ulkoasuun tuo sen näyttävä värimaailma. Moonrise Kingdom on kuin mikäkin elävä maalaus - niin hienolta se näyttää. Leikkaus on sujuvaa ja on hauskaa, kuinka puhelinsoittojen aikana näemme vierekkäin kummatkin puhujat omissa ruuduissaan. Äänimaailma toimii oivallisesti Alexandre Desplatin hilpeitä, sekä suorastaan kauniita musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Moonrise Kingdom on riemastuttavan satumainen seikkailukomedia. Wes Anderson esittelee erikoisia elokuvantekolahjojaan läpi leffan niin ohjaukselliselta, käsikirjoitukselliselta että tekniseltä puolelta katsoen. Andersonin ohjauksessa tunnelma on vekkulimainen ja näyttelijät esiintyvät tarkasti mietityn puisesti. Tietty luonnottomuus näyttelijöiden työssä vain lisää filmin viehätystä. Käsikirjoitus taas on täynnä nasevaa dialogia ja hilpeitä kohtauksia, joissa kaikissa ei tarvitse olla pahemmin järkeä. Visuaalisesti elokuva on varsinaista silmäkarkkia; aivan kuin henkiin herännyt maalaus, jossa jokainen otos on tarkkaan suunniteltu. Pääasiassa Moonrise Kingdom nostaa leveän hymyn katsojansa huulille ja pitää hyvän tunteen vielä pitkään leffan päätyttyä. Jos elokuva on jäänyt näkemättä ja pidät hieman kummallisemmista elokuvista, suosittelen leffaa äärimmäisen lämpimästi - varsinkin nyt sen kymmenvuotisjuhlan kunniaksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.6.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Moonrise Kingdom, 2012, Indian Paintbrush, Scott Rudin Productions, American Empirical Pictures, Moonrise

Arvostelu: Manchester by the Sea (2016)

MANCHESTER BY THE SEA (2016)

Ohjaus: Kenneth Lonergan
Pääosissa: Casey Affleck, Lucas Hedges, Kyle Chandler, Kara Hayward, Anna Baryshnikov, Gretchen Mol, Michelle Williams, C.J. Wilson ja Matthew Broderick
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia
Ikäraja: 12

Ennen Oscar-ehdokkaiden julkistamista, olin nähnyt Manchester by the Sean julisteen pariin otteeseen, mutten tiennyt itse leffasta oikeastaan mitään. Kun elokuva voitti Golden Globeseissa parhaan miespääosan draamaleffasta, se sai vihdoin huomioni. Viimeistään siinä kohtaa, kun leffa sai kuusi Oscar-ehdokkuutta (mukaan lukien paras elokuva), tiesin, että minun täytyy käydä katsomassa se. Lehdistönäytös ilmoitettiin olevan pari viikkoa ennen ensi-iltaa, mutta jotta leffa ehtisi Suomiyleisön nähtäväksi ennen Oscar-gaalaa, ensi-iltaa aikaistettiin ja pressiesitys olikin vain päivää ennen ensi-iltaa. Kävinkin katsomassa elokuvan, odotukset jokseenkin korkealla ja leffan päätyttyä kiiruhdin kirjoittamaan arviota.

Elämäänsä kyllästynyt talonmies Lee Chandler saa kuulla, että hänen veljensä on kuollut. Lee matkustaa Manchesteriin, jossa hän saa vastuulleen veljenpoikansa Patrickin.

Casey Affleck on erinomainen Lee Chandlerina, joka asustelee yksin ja hoitaa talon asukkaiden ongelmissa. Lee on kyllästynyt elämänsä lisäksi työhönsä ja tekee hommansa turhautuneena, eikä ole mitä ystävällisin asukkaille. Elokuvan aikana alkaa pikkuhiljaa paljastua, että Leeta vaivaa traaginen menneisyys, mikä on imenyt hänestä elämän ilon. Patrickin kanssa oleminen kuitenkin alkaa muuttaa häntä. Jollain tapaa pystyin samaistumaan Leen kyynisyyteen ja siihen, ettei hän erityisemmin viihdy ihmisten seurassa.
     Leen Joe-veljeä esittää Kyle Chandler. Joe menehtyy heti elokuvan alussa ja hänet nähdäänkin vain takaumissa, joita Lee kokee. Joen ja Leen veljeys tulee hienosti esille, kuten myös se, että vaikeina aikoina Joe toimi Leen tukena. Tämä tarjoaa katsojalle lisäystä siihen, miksi Joen kuolema tuntuu Leesta niin pahalta. Chandler on tuttuun tyyliinsä mainio.
     Patrick-poikana nähdään Lucas Hedges, joka on yllättävän hyvä osassaan. Patrick selvästi piilottaa kipunsa, minkä hänen isänsä kuolema aiheuttaa, mutta se on vaarassa purkautua. Patrickilla on useita harrastuksia, kavereita ja jopa tyttöystäviä löytyy kaksi kappaletta. Toinen on hieman päättäväisempi Silvie (Kara Hayward) ja toinen hellempi Sandy (Anna Baryshnikov). Leffan aikana jännittää, että milloin tytöille paljastuu Patrickin valehtelu. Patrickin ja Leen kohtauksia on mainiota seurata, kun setä ja veljenpoika yrittävät rakentaa uudenlaista tuttavuutta välilleen. Patrick on paljon energisempi kuin Lee, mikä taas käy Leen hermoille.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Leen ex-vaimo Randi (Michelle Williams), Patrickin alkoholistiäiti Elise (Gretchen Mol), joka on häipynyt, sekä Chandlerien perheystävä George (C.J. Wilson) ja Elisen uusi mies Jeffrey (Matthew Broderick).

Manchester by the Sea kulkee kahdella tasolla eteenpäin. On Leen nykyinen elämä ja ovat takaumat, joissa näytetään Leen menneisyyttä, suhdetta veljeensä ja mistä Joen kuolema johtui. Kummatkin ovat kiinnostavia tarinoita ja takaumat tuovat hienoa lisäystä nykyelämän tunnelmaan. Elokuvan alku on hieman huvittava, mutta Joen kuolema vakavoittaa tunnelman. Huumoria kyllä löytyy aina välillä. Kyseessä ei ole vitsejä, vaan hauskuus syntyy hahmojen olemuksesta. Hahmojen väliset suhteet luodaan mainiosti ja tunnetilat välittyvät pääasiassa hienosti katsojille. Kuten arvata saattaa, kuolemaa käsittelevänä elokuvana Manchester by the Sea on surullinen ja koskettava. Etenkin yhdessä kohtauksessa surullisuus on saatu erittäin voimakkaaksi. Useissa kohtauksissa tunnelmaa korostetaan hienolla musiikilla, jonka Lesley Barber on säveltänyt. Musiikin korostamiseksi taustaäänet on otettu pois, mikä on mielestäni todella hyvä ratkaisu.

Manchester by the Sea on todella hyvä elokuva. Sen tunnelma kulkee hienosti ja tarina on mielenkiintoinen. Erikoista on, että olisin mieluusti katsonut lisääkin hahmojen elämää, mutta samalla leffa tuntui paikoitellen pitkäveteiseltä. Loppu on hieman laahaava ja vaikka surullisuus on hienosti tuotu esille, elokuva tuppaa vellomaan dramaattisuudessaan muutamaan otteeseen. Nämä eivät kuitenkaan pilaa kokonaisuutta ja uskoisin, että Manchester by the Sea toimisi varmasti hyvin myös televisiosarjana, jolloin takaumia voisi olla vielä lisää. Huumori tuo elokuvaan loistavan lisäyksen, sillä muuten elokuva olisi aika masentava ja voisi jättää pahan jälkimaun. Tällaisena siihen on löydetty toimiva tasapaino tunteisiin, minkä (plus hyvien päätähtien) takia se on todella hyvä, eikä vain mainio.

Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Kenneth Lonergan, joka tietää, mitä tekee. Näyttelijäohjauksen hän selvästi taitaa, minkä lisäksi hän on saanut useammassa ajassa kulkevan tarinan pysymään kasassa. Käsikirjoitus on myös täynnä erinomaisia repliikkejä. Lonergan tekee elokuvassa myös cameoroolin. Elokuvan kuvaus on pääasiassa tasaista, mutta mukana on myös hieman heiluvampia kuvia, jotka tuntuvat kiireessä otetuilta. Leikkaus toimii erittäin hyvin eri ajoissa kulkevien kohtausten välillä, mutta joidenkin kohtausten sisällä olisi voitu tehdä tiivistämistä. Äänitehosteet toimivat ja on erittäin hienoa, kun useissa musiikkikohtauksissa äänet katoavat täysin. Lesley Barberin säveltämä klassinen musiikki säestää tarinaa upeasti.

Yhteenveto: Manchester by the Sea on todella mainio draamaleffa, vaikka onkin paikoitellen hieman pitkäveteinen. Surullisuus on pääasiassa tuotu hienosti esille ja hyvää tasapainoa tuo pienoinen koomisuus. Casey Affleck on todella hyvä pääosassa ja uskoisin, että miespääosa-Oscar menee hänelle. Lucas Hedges on yllättävän hyvä ja hänen esittämän Patrickin ja Affleckin näyttelemän Leen sukulaissuhde toimii hienosti. Useammassa ajassa kulkeva tarina on rytmitetty hyvin ja takaumat tuovat mielenkiintoista lisäystä henkilöihin. Suosittelen vilkaisemaan Manchester by the Sean, jos koskettavat henkilödraamat kiinnostavat. Joillekin se voi olla taidetta, kun taas jotkut voivat kokea sen tylsänä nyyhkyilynä.

Kirjoittanut: Joonatan, 23.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.teaser-trailer.com
Manchester by the Sea, 2016, Amazon Studios, K Period Media, Pearl Street Films, The Media Farm, The Affleck/Middleton Project, B Story, Big Indie Pictures, CMP, OddLot Entertainment